Pyysin hiljattain tytärtä avuksi valitsemaan lukemista. Töistä kun noita kirjoja tuppaa kertymään matkaan, niin joskus käy niin ettei millään osaa päättää mitä seuraavaksi lukisi. Tällä konstilla saan myös Helmet-haasteen kohdan 10 kuitattua. :)
Majatalo Villa Venla -sarjan aloitusosa vaikutti minut lupsakalla kerronnallaan, ja nyt sarja saa jatkoa osalla Yösähköä (Karisto 2018) - jonka tytär siis pinosta minulle kiikutti.
Edellisessä osassa uuden elämän aloittanut ja majatalon perustanut Venla jatkaa airbnb-yrityksensä pyörittämistä ja bloggaamista myös tässä kirjassa. Jörn on entistä vahvemmin elämässä mukana, ja entinen mies Henri tekee kaikkensa saadakseen lasten huoltajuuden. Tytär Eedla vaikuttaa olevan enemmän isänsä puolella, ja Venlalla riittää huolenaiheita. Elämäänsä leppoistamaan lähtenyt nainen löytää kuitenkin mielenvahvuutensa aina uudestaan ja uudestaan, ja vaikeatkin tilanteet tuntuvat selviävän kerta toisensa jälkeen. Aikaa riittää myös opiskeluun ja uuteen harrastukseen.
Oman päänvaivansa aiheuttavat myös naapurit, niin mukavat, uudet kuin entisetkin - kuten myös epätoivon vimmalla vauvaa haikaileva paras ystävä. Lopulta lomamatkan kynnyksellä Venlan elämä saa täysin uuden käänteen, kun parisuhteen oikea tila paljastuu. Loppusivuilla pedataan erittäin selkeästi sarjan seuraavaa osaa, jonka kuviot eivät kyllä millään tavalla tule yllättämään. :)
Erityismaininnan kirja ansaitsee vielä kansikuvastaan, jonka värimaailma ja yksityiskohdat ovat kovasti minun mieleeni. Ja napataanpa tämäkin kirja mukaan Jatkumo-haasteeseen.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Amanda Vaara: Yösähköä
Karisto, 2018
242 sivua
Syksyn mittaan olen lukenut useampiakin ns. hyvän mielen kirjoja, siis kirjoja joista jää lukemisen jälkeen mukava tunne. Tässä postauksessa esillä pari niistä. Aiheensa puolesta näitä kirjoja ei ehkä välttämättä heti mieltäisi hyvän mielen lukemiseksi, sillä niissä käsitellään melko haikeita ja rankkojakin asioita.
Agnès Martin-Lugandin esikoisteos Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia (Bazar 2018) herätti mielenkiinnon jo nimellään. Kirja on tarina perheensä menettäneestä naisesta, joka yrittää parhaansa mukaan toipua surustaan ja päästä uudelleen elämänsyrjään kiinni.
Dianen mies ja pieni tytär ovat menehtyneet auto-onnettomuudessa vuosi sitten, ja sen jälkeen Diane on eristäytynyt kotiinsa. Hänen aiemmin perustamansa kirjakahvila on jäänyt lähes tuuliajolle, eikä Diane ole kyennyt käymään edes hautausmaalla kertaakaan. Lopulta Diane herää huomaamaan tilanteensa toivottomuuden ja päättää tehdä sille jotakin. Hän muuttaa elämänsä kertaheitolla: Pariisi jää taakse kun Diane muuttaa Irlantiin. Maa on juuri niin kiehtova ja ihana kuin Diane aina miehensä kanssa oli ajatellut, ja pikkukylässä hänet otetaan yllättävän hyvin vastaan. Vain lähin naapuri näyttää hapanta naamaa, mokoma töykeä valokuvaajamies.
Diane ei kuitenkaan tästä lannistu, vaan onnistuu tutustumaan myös lähinaapuriinsa Edwardiin. Vähitellen suru muuttaa muotoaan ja Diane toteaa olevansa valmis uuteen ihmissuhteeseen. Valitettavasti vain kaikki eivät ole asiasta samaa mieltä...
Tykästyin kovasti kirjaan ja ilahduin, kun huomasin kansiliepeestä että jatkoa on luvassa ensi keväänä.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Agnès Martin-Lugand: Les gens heureux lisent et boivent du café
Suomentanut Kirsi Tanner
Bazar, 2018
218 sivua
Vähän eri tavalla haikeaa luettavaa oli Sofia Lundbergin kaunis teos Punainen osoitekirja (Otava 2018): iäkkään naisen muistoja vanhoista ystävistä ja rakkaista ihmisistä.
Doris on 96-vuotias, mutta elää edelleen yksin omassa asunnossaan Tukholmassa. Apua on saatavilla tarvittaessa: kotiavustajat käyvät päivittäin, ja yhteys Amerikassa asuvaan sisarentyttäreen, Jennyyn, hoituu nykyaikaisesti Skypen avulla. Korkea ikä tuo mukanaan kummasti hupenevan tuttavapiirin, ja niinpä Doriksen vanhasta osoitekirjasta on vedetty jo yli monta, monta nimeä. Muistot heistä elävät kuitenkin vielä Doriksen mielessä, ja hän päättää kirjoittaaa Jennyllekin näistä aikanaan tuntemistaan ihmisistä, ettei vain kävisi niin että kohta heitä ei muista kukaan.
Kun Doriksen vointi yllättäen huonontuu ja hän joutuu sairaalaan, Jenny lentää Amerikasta Ruotsiin ollakseen lähempänä. Hän löytää Doriksen hänelle osoittamat kirjoitelmat ja lähes lumoutuu lukemastaan. Suvun aiemmat vaiheet selkenevät koko ajan lisää, ja Jenny huomaa Doriksen kaipaavan kovasti vanhaa rakastettuaan. Suunnitelma alkaa itää hänen mielessään... mutta ehtiikö hän toimia, ennen kuin on liian myöhäistä?
Kaunis, kaunis kertomus. Loppu toi kyyneleet silmäkulmiin, ihan väkisellä.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sofia Lundberg: Den röda adressboken
Suomentanut Tuula Kojo
Otava, 2018
316 sivua
Hupsista vaan, nyt jäi parikin haastekoontia päivittämättä oikeaan aikaan. Lukupino-blogin Yhdysvallat-lukuhaaste loppui jo kirjamessuviikonloppuna, mutta mattimyöhäinen päivittää nyt. :)
Saldoksi tähän viisitoistakohtaiseen haasteeseen sain viisi luettua kirjaa, eli kolmasosan. Olen vallan tyytyväinen! Kiitokset Lukupinon Simolle haasteesta! :)
Lukemani kirjat ovat:
Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet (14: ei-amerikkalaisen kirjailijan teos)
Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa (13: kirja, jossa ollaan matkalla Amerikkaan)
Meredith Russo: Tyttösi sun (1: pikkukaupunkiin sijoittuva kirja)
Nina LaCour: Välimatkoja (6: New Yorkiin sijoittuva kirja)
Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin (11: lempiosavaltioosi sijoittuva kirja)
Toinen jo päättynyt haaste on Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaaste.
Tähän haasteeseen luettuja kirjoja kertyi kuusi. Tyytyväinen täytyy olla tähänkin tulokseen, lukuaika kun tahtoo tätä nykyä olla jotenkin kortilla (siitä bloggausajasta puhumattakaan...).
Halloween-haasteen luetut kirjat:
Marko Hautala: Leväluhta
Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi
Tapani Bagge: Vanajaveden hirviö
Katarina Mazetti: Haamuja ja hirviöitä
Kristina Ohlsson: Hopeapoika
Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Niinalle jälleen kiitokset haasteesta! :)
Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä ovat yhdessä kirjoittaneet mainion hyytävät kauhunovellikokoelman Verikuu ja muita outoja tarinoita (Haamu 2018). Kirja sopi oikein hyvin luettavaksi pimeään lokakuiseen iltaan juuri ennen nukkumaanmenoa. ;-)
Olen jo aiemmin esitellyt Jaana Ala-Huissin novelleja Hotelli Ikuisuus -teoksen yhteydessä. Tuohon kokoelmaan Ala-Huissi kirjoitti novelleja yhdessä Henry Ahon kanssa. Pidin kirjan rakenteesta, jossa kahden tekijän novellit vuorottelivat ja tavallaan keskustelivat keskenään. Vähän samalla tyylillä on kirjoitettu tämäkin Verikuu.
Kirjassa on mukana seitsemän novellia kummaltakin kirjailijalta, ja kokoelma on mielestäni hyvinkin toimiva kokonaisuus. Suuri osa novelleista nojaa suomalaiseen kansanperinteeseen ja sulauttaa todellisuuteen jotain outoa. Tästä lähtien ehkä tulee katsottua kuuta aina vähän tarkemmin... ja jos se on punainen, pysyn kyllä taatusti sisällä. Myös käsitteet kuokkavieras ja kuutamokeikka saavat uusia ulottuvuuksia.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Haamu, 2018
148 sivua
Kaikenlaiset kammottavat olennot kuten hirviöt ja kummitukset sopivat syksyyn ja halloweenin aikaan saumattomasti, ja niitähän varsinkin lapsille ja varhaisnuorille suunnatuista kirjoista löytyy. Tässä kolme Halloween-lukuhaasteeseen passelia kirjaa.
Tapani Baggen kirjoittama ja Carlos da Cruzin mainiosti kuvittama Apassit-sarja jatkuu kirjalla Vanajaveden hirviö (Karisto 2018). Tässä kirjassa liikutaan Hämeenlinnassa 1910-luvulla, kun salaseura Apassit kutsutaan tutkimaan uutta mysteeritapausta. Karlbergin kartanon isännältä on varastettu hyvin arvokas esine, ja samoihin aikoihin Vanajavedellä on nähty kauhistuttava hirviö. Apassit arvelevat aivan oikein, että nämä tapaukset liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Vauhdikas seikkailu esittelee vanhaa Hämeenlinnaa sekä siellä asuneita merkkihenkilöitä. Kirjan sivuilta löytyy esimerkiksi muuan viiksekäs herrasmiessäveltäjä. :)
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tapani Bagge: Vanajaveden hirviö
Kuvittanut Carlos da Cruz
Karisto, 2018
135 sivua
Katarina Mazettin Viisikkoja kunnioittava Seikkailuserkut-sarja etenee neljänteen osaansa. Haamuja ja hirviöitä (Otava 2018) tuo Karlssonin serkukset jälleen kerran Uikkusaareen. Syyslomalla saaristossa on pimeää, ja halloween ja kummitusjutut tuovat oman erityisen lisänsä lomanviettoon. Lähellä sijaitsevassa Suurvallassakin tapahtuu: Jorin äidin teatteriseurue esiintyy siellä, ja samaan aikaan kaupungin yli pyyhkäisee murtovarkausaalto. Ketä kummat naamiotyypit kaduilla ovat, ja onko heillä jotain tekemistä varkauksien kanssa? Tapaus kuulostaa aivan Seikkailuserkuille sopivalta kohteelta.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Haamuja ja hirviöitä
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2018
153 sivua
Kristina Ohlssonin nuortensarjan aloitusosa Lasilapset oli mielestäni ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa. Nyt tämäkin tarina saa jatkoa! Hopeapoika (WSOY 2018) nostaa päähenkilöksi Aladdinin. Aladdinin vanhemmilla on ravintola vanhassa vesitornissa, ja nyt koko perhe on muuttanut asumaan samaan rakennukseen. Ravintolalla ei mene oikein hyvin, ja kaiken lisäksi sieltä alkaa kadota ruokaa. Aladdinin epäilykset kohdistuvat tornin liepeillä norkoilevaan outoon poikaan, joka liikkuu vuodenaikaan nähden kumman vähissä vaatteissa. Kukaan muu ei tunnu näkevän poikaa lainkaan. Myöskään jälkiä ei näy, vaikka lumihangessa niitä pitäisi olla paljonkin. Onko poika todellinen vai onko hän Hopeapoika - jo sata vuotta kuolleena ollut kadonneita kirkkohopeita etsivä poika? Aladdin, Billie ja Simona päättävät tutkia asiaa tarkemmin...
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kristina Ohlsson: Silverpojken
Suomentanut Pekka Marjamäki
WSOY, 2018
224 sivua
Alan Bradleyn Flavia de Lucen elämästä ja tutkimuksista kertova sarja on edennyt jo yhdeksänteen osaansa, ja aina vain sarja jaksaa viehättää yhtä paljon. On hieno paikka haudan povi (Bazar 2018) jatkaa edellisen osan päättäneen perhetragedian jälkimainingeissa.
Flavia lähtee sisartensa ja uskollisen Doggerin kanssa maaseuturetkelle saadakseen ajatuksiaan välillä muualle. Soutureissu joella saa yllättävän, mutta Flavialle mieleisen käänteen, kun hän luulee tarttuvansa kalaan, mutta vetääkin joesta ylös ruumiin. Kemistisalapoliisin mielenkiinto herää välittömästi, varsinkin kun paikkakunnan poliisi ei vaikuta kovin innokkaalta tutkimaan tapausta.
Kirja on siis erittäin tuttua Flavia de Luce -laatua, ja tällä kertaa myös Dogger nousee yllättävän suureen rooliin. Perhesuhteet ovat aina olleet merkityksellinen osa tätä sarjaa, ja kaikesta aiemmin tapahtuneesta johtuen niin on nytkin. Kirjan loppu sai minut hetkeksi epäilemään, että jokohan vain sarja tuli päätökseensä, mutta vilkaisu Bazarin kevään 2019 katalogiin osoitti tämän luulon onneksi vääräksi. Jee! \o/
Luin kirjan lokakuun puolella eli se kuuluu ehdottomasti Halloween-haasteen lukusaldoon. Luku- ja bloggausvauhti eivät taaskaan kohtaa... Ja sarjaan kuuluvana tietty mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Alan Bradley: The Grave's a Fine and Private Place
Suomentanut Maija Heikinheimo
Bazar, 2018
397 sivua
Yöpöydän kirjat -blogissa alkoi taas lokakuun alussa Halloween-lukuhaaste. Koska tykkään aihepiiriin sopivista kirjoista, osallistuminen ei vaadi kovinkaan suuria ponnistuksia. :)
Ensimmäiseksi genreen sopivaksi teokseksi sain luettua Marko Hautalan uusimman kauhujännärin Leväluhta (Tammi 2018). Sen tarina perustuu ihan oikeaan paikkaan, Etelä-Pohjanmaalla Isonkyrön Orismalan kylässä. Sieltä on löydetty arvoituksellisia muinaisjäännöksiä, joita on esillä Suomen Kansallismuseossa. Kävin itse museossa elokuun alussa ja nämä Leväluhdan löydökset kyllä jäivät mieleeni.
Meeri hylkää lapsensa ja miehensä ja palaa takaisin kotiin. Hän ei ikinä aikonut tehdä sitä, mutta jokin vetää häntä takaisin. Siitä huolimatta, että isä on kuollut, veli on suljettu psykiatriselle osastolle ja äidin kanssa Meeri ei ole vuosikausiin ollut missään tekemisissä. Kotona on enää äiti, puhumaton, kuin eksyksissä oleva vanhus, joka kuitenkin ottaa Meerin vastaan ja alkaa kuin ihmeen kaupalla päästä taas elämään kiinni.
Kotitalon lähettyvillä sijaitsee Leväluhta, vanha arvoituksellinen paikka, joka vetää oudolla tavalla puoleensa. Se koitui isän kohtaloksi, ja sai veljen elämän sekaisin. Nyt se kutsuu myös Meeriä, ja hän olettaa äidinkin altistuneen paikan vaikutukselle. Kotitalo on huonossa kunnossa, siellä haisee kummalliselle ja näyttää ihan siltä, kuin talon rakenteissa kasvaisi jotain ylimääräistä. Kuin sientä. Kuin sitä samaa sientä, jonka Meeri löysi veljensä huoneesta. Jossa oli paljon mustia pisteitä, kuin pieniä silmiä.
Kauhujuoni lässähtää aavistuksen verran, kun mukaan sekoitetaan luonnontiedettä ja selitetään tapahtumia vähän liikaakin sen avulla. Silti tapahtumat ja perheen sisäiset ristiriidat ovat karmivia ja tarina toimii. Ei ehkä perinteisintä kauhua, mutta käy se näinkin. Lukiessa tuntui hyvinkin epämiellyttävä tunne niskavilloissa, ja se on minulle toimiva kelpo kauhukirjan mittari.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Marko Hautala: Leväluhta
Tammi, 2018
320 sivua
