tiistai 17. heinäkuuta 2018

Douglas Preston & Lincoln Child: Koston kehä (Pendergast #9, Helen #2)

FBI:n erikoisagentti Pendergastin vaimon kohtaloon liittyvä sarja sarjan sisällä jatkuu teoksessa Koston kehä (Gummerus 2018). Edellisessä osassa Pendergast sai selville, ettei hänen vaimonsa kuolema ollutkaan onnettomuus, vaan murha. Murha, jonka Pendergast päätti kostaa.


Asiat saavat yllättävän käänteen, kun Helenin todellinen kohtalo selviää Pendergastille Skotlannin nummilla: Helen onkin edelleen elossa! Sen sijaan Pendergast huomaa itse olevansa hengenvaarassa. Hän ei kuitenkaan aio luovuttaa, vaan ottaa selvää siitä, miksi Helenin kohtalosta on valehdeltu, ja miksi on viitsitty nähdä sellainen vaiva! Kuka on kaiken takana? Ja mitä pidemmälle Pendergast vaimonsa taustoja selvittää, hän joutuu miettimään, tunsiko hän vaimoaan ollenkaan.

Edellisessä osassa kovia kokeneet Vincent D'Agosta ja Laura Hayward pysyttelevät nyt taka-alalla, mutta kuvioihin tulee mukaan sarjan alkuosista tuttu Corrie Swanson. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, ja tuttuun tapaan lopun koukku on huolella rakennettu.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Douglas Preston & Lincoln Child: Cold Vengeange
Suomentanut Pekka Marjamäki
Gummerus, 2018
490 sivua

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Moritz Stetter: Luther

Jos pitäisi nimetä mahdollisimman epätodennäköinen sarjakuvan aihe, voisi uskonpuhdistus olla listalla aika korkealla. Ja silti sellainen löytyy! Moritz Stetterin Luther (Arktinen Banaani, 2017) kertoo 500 vuoden takaisesta saksalaisesta yhteiskunnasta ja sen henkisestä ilmapiiristä, joka johti luterilaisen kirkon syntyyn.



On se jännä että nämä uskontoa sivuavat teokset jatkavat aina vain kummittelemistaan minun lukulistallani, vaikkei aihe todellakaan mikään lempijuttuni ole. Tämän sarjakuvan nappasin hyllystä luettavaksi juuri tätä epätodennäköisyysnäkökulmaa ajatellen, ja ihan kelpo sarjis tämä olikin. 

Mustavalkoinen kuvitus miellyttää minun silmääni ja Lutherin elämäntarina tuodaan esille sen kummemmin uskontoa tyrkyttämättä. Sinänsähän asia on tuttua jostain muinaisilta koulun uskontotunneilta, ja siinä mielessä kirja toimi jonkinlaisena "kertauskurssina" luterilaisuuden synnystä. Napataan mukaan Sarjakuvahaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Moritz Stetter: Luther
Suomentanut Marjukka Mäkelä
Arktinen Banaani, 2017
166 sivua

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Kirjoituskilpailun satoa

Viime vuonna WSOY järjesti Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun, jonka voitti Jukka Behm romaanillaan Pehmolelutyttö (WSOY 2017). Nyt myös kilpailussa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet kirjat ovat ilmestyneet painettuina, aluksi ne julkaistiin sähköisesti.

Kilpailussa toisen sijan saanut teos on Riina Mattilan esikoisteos Järistyksiä (WSOY 2018). Se kertoo Eeliasta, joka ei tunne olevansa tyttö eikä poika. Vanhemmilleen hän on Elisa, ja odotukset ovat perinteiset. Kaikeksi onneksi Eelia pääsee pois pienestä kotikaupungistaan, jota hän kutsuu pesäpallokaupungiksi. Odotettua vapautta olla oma itsensä tuo opiskelupaikka taidelukiossa toisella paikkakunnalla.


Vaajapuron Lyseo eli Välly on paikka, jossa saa rauhassa olla sellainen kuin haluaa. Paikka, jossa kaikki ovat vähän vinksallaan.
Sain rauhassa kaivaa laukun pohjalta oikeat kauluspaidat, ne salaa ostetut, jotka valuivat peittävinä harteilta kohti lattiaa ja piilottivat naisenpehmeitä kohtia. Oikeanlaiset ruutukuviot suoristivat selkäni niin, että rohkenin kävellä pikkukylän apteekkiin ja kiskoa kahden euron ideaalisiteen ympärilleni myrkynvihreän huoneen vessassa. Moi mä olen Eelia, sukupuoleton ja kotoisin pesäpallokaupungista, sanoin kokeeksi peilille, eikä se särkynyt. Hahmo peilissä hymyili. Minä hymyilin takaisin. (s. 28)
Toisen opiskeluvuoden alussa Eelian maailma mullistuu uudelleen. Löytyy ketunsilmäinen Isla, jonka kanssa voi syödä mansikka- ja lakritsijäätelöä ja pelata kysymyspeliä. On vain löydettävä myös rohkeus kohdata rakastumisen järistykset ja kaikki sen seuraukset.

Uskomattoman upeasti kirjoitettu tarina rakkaudesta, rakastumisesta ja oman itsensä löytämisestä. Minusta tämän kirjan olisi kuulunut voittaa koko kilpailu. YA-haasteesta merkkaan luetuksi kohdan "kirja jonka voi lukea päivässä".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Riina Mattila: Järistyksiä
WSOY, 2018
151 sivua

Kilpailun kolmanneksi valittiin Sanna Heinosen esikoisteos Noland (WSOY 2018), kertomus monikulttuurisesta ystävyydestä ja rakkaudesta jalkapalloon. Asetelma tuntui aluksi vähän "tekemällä tehdyltä" eikä kovin houkuttelevalta, mutta päätin kuitenkin kokeilla.


Valtteri on kantasuomalainen nuori, Babur taas on tullut Suomeen pakolaisena Afganistanista äitinsä ja sisarustensa kanssa. Isän kohtalosta Babur ei tiedä. Poikien kotikaupungissa maahanmuuttajiin suhtaudutaan kaksijakoisesti: toiset eivät tykkää ja toiset eivät tykkää siitä ettei tykätä. Melko tyypillinen tilanne siis, tuttu monestakin suomalaisesta pikkukaupungista.

Valtteri ja Babur pelaavat jalkapalloa samassa joukkueessa. Maahanmuuttajiin liittyvien asenteiden seurauksena Valtteri erkaantuu entisistä kavereistaan, jotka ovat alkaneet kannattaa kaupunkiin tulleiden mustatakkisten jyrkkiä mielipiteitä. Valtteri tuntee tulevansa paremmin toimeen Baburin kanssa ja tutustuu myös tämän perheeseen. Tätä ei tietenkään katsella hyvällä; myös Valtterin oma isä kritisoi poikansa tekemisiä.

Mustatakkisten lisääntyessä ja ilmapiirin kiristyessä entisestään pojat ovat lähellä joutua hankaluuksiin, mutta Babur onnistuu viime hetkellä löytämään heille pakopaikan. Se on Noland, jossa Valtteri ja Babur tapaavat monta muutakin sorrettua ja vaikeaan tilanteeseen joutunutta. Mutta mikä tämä paikka oikeastaan on, ja miten Babur on oppinut reitin sinne?

Ennakkokäsitystäni ja varsinkin kansikuvaansa huikeasti parempi kirja, joka pureutuu monikulttuurisuuden ja jalkapallon lisäksi osuvasti myös isien ja poikien suhteeseen. YA-haasteesta ruksataan kohta "kirjassa mieskertoja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sanna Heinonen: Noland
WSOY, 2018
167 sivua

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Terhi Rannela: Kerttu ja Mira -sarja

Alkukesän ratoksi tartuin uudelleen yhden lempikirjailijani nuortentrilogiaan. Terhi Rannelan Kerttu ja Mira -trilogia seuraa Kertun, hänen tyttöystävänsä Miran ja heidän kaveripoikansa Ilarin elämää.



Sarjan avausosassa Amsterdam, Anne F. ja minä (Otava 2008) 15-vuotias Kerttu tuskailee sydämenasioiden parissa jätettyään tyttöystävänsä Miran "kypsästi" tekstiviestillä. Mira on ymmärrettävästi raivona, varsinkin kun Kertulla on kierroksessa uusi tyyppi, vaikkakin vain virtuaalisesti. Pelastuksen enkelinä Kertun kirjailijaäiti päättää lennättää itsensä ja tyttärensä syyslomareissulle Amsterdamiin. Matkalukemiseksi äiti pakkaa Kertullekin mukaan oman kappaleen Anne Frankin päiväkirjaa ja haastaa / lahjoo Kertun myös lukemaan sen. Yllätyksekseen Kerttu uppoutuu Annen maailmaan täysin ja löytää sieltä yllättävän yhtymäkohdan omaan elämäänsä. Lopulta koti kutsuu jälleen, ja Kertun on saatava tunteensa järjestykseen.

Kirjankansibingossa sijoitan tämän kirjan kohtaan "kaupunki", YA-haasteesta ruksaan yli kohdan "kirja jonka olen aiemmin lukenut" ja Helmet-haasteestakin löytyi sopiva kohta (26: kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
Otava, 2008
199 sivua

Sarjan toinen osa Goa, Ganesha ja minä (Otava 2009) vie Kertun ja Miran matkalle Intiaan. Aloitusosan suhdekriisi on siis ohi, ja Intian-matka on jälleen Kertun äidin ansiota. Kertun äidille tyttären suhde tyttöön on mutkaton ja luonnollinen asia, kun taas Mira ei ole kyennyt kertomaan asiasta perheelleen lainkaan. Miran perhetilanne on melko kestämätön muutenkin: vanhemmat ovat eronneet, ja isällä (jonka luona Mira asuu) on uusi vaimo ja yhteisiä lapsiakin tämän kanssa. Mira kokee olevansa perheen kotiorja, ja on yllättävästä matkasta enemmän kuin mielissään.

Näkökulma on kokonaan Miran, ja matkakuvauksen ja elvytetyn suhteen ihanuuden lisäksi kirjan myötä pääsee seuraamaan Miran kipuilua taiteentekemisen ja perhekuvioiden kanssa. Erityisesti suhde äitipuoleen on keskiössä. Intian sanotaan muuttavan ihmisiä, ja niinpä taitaa käydä tälläkin kertaa. 

Kirjankansibingosta ruksaan luetuksi kohdan "aurinko" ja Helmet-haasteesta kohdan 27 (kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä
Otava, 2009
271 sivua

Sarjan päätösosa Jäämeri, jäähyväiset ja minä (Otava 2010) nostaa päähenkilöksi Kertun ja Miran kaveripojan Ilarin. Ilari on lähdössä veljensä Valtterin kanssa roadtripille pohjoiseen ja pyytää Kertun ja Miran mukaan. Tarkoituksena on ihastella Suomen Lappia ja Pohjois-Norjaa, silittää poroja, uida Jäämeressä ja nukkua teltassa. Melko tavanomaista lomailua siis, mutta ei millään muotoa itsestäänselvää varsinkaan Ilarille, joka auto-onnettomuuden seurauksena istuu pyörätuolissa. Tärkein matkan tavoite on kuitenkin tavata Ilarin netti-ihastus Heta, joka asuu Kilpisjärvellä - ja joka ei tiedä Ilarin vammasta vielä lainkaan.

Matkan varrella tavataan Kertun isä uusine perheineen ja lopulta saavutaan Kilpisjärvelle. Tapaaminen Hetan kanssa sujuu onneksi hyvin, ja Heta liittyy matkaseurueeseen, kun matkaa jatketaan Norjan puolelle. Jäämeren rannalla ollaan isojen asioiden edessä.

Tämän kirjankin saan sijoitettua kirjankansibingoon, kohtaan "kesä". Sen lisäksi kirja sopii Tundran lumoissa -haasteeseen. Koko sarja tietysti myös Jatkumo-haasteeseen mukaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä
Otava, 2010
219 sivua

torstai 12. heinäkuuta 2018

Nuortenfantasiapläjäys

Olen jotenkin alkanut lämmetä nuortenfantasialle. Taas sain luettua useamman genreen kuuluvan teoksen, niputetaanpa ne nyt samaan postaukseen. Kaikki kirjat kuuluvat johonkin sarjaan, eli pääsevät mukaan Jatkumo-lukuhaasteeseen.


Nonna Wasiljeffin Loukkupoika (Otava 2018) aloittaa uuden fantasiatrillerisarjan. Kirjan päähenkilö Aaron on 15-vuotias, ja hän on elänyt koko elämänsä Loukuksi kutsutussa paikassa. Aaronille se on koti, mutta hän tietää useimpien pitävän sitä kamalana paikkana, vankilana. Heidät on tuotu sinne vastoin omaa tahtoaan, ja heitä vartioidaan etteivät he pääsisi pakenemaan. Aaron on ainoa, joka on syntynyt Loukussa. Silti hän välttelee paikan harmaaunivormuisia vartijoita, Tomuja, yhtä hartaasti kuin kaikki muutkin. Kukaan Loukussa ei ole Tomujen ulottumattomissa. Näennäisesti Loukussa majailevat ihmiset saavat asua ja olla rauhassa omissa oloissaan ja kodeissaan. Heitä yhdistävä tekijä on Luonto. Se tekee heistä pelottavia, pahoja, kirottuja. Mutta luonnosta ei puhuta, kuten ei Tomuistakaan.

Loukussa ollessaan Aaron on menettänyt niin äitinsä kuin parhaan ystävänsä Sofiankin. Heidän kohtalonsa mietityttää Aaronia aika ajoin, vaikka hän onkin melko varma että ainakin äiti on kuollut. Sofian hän epäilee olevan vielä elossa jossain Loukun ulkopuolella. Aaronilla on äidistä salaisena muistona satukirja ja vanha sormus, joka on kuulemma ollut joskus Aaronin isän. Sofian vanhasta kodista Aaron löytää äidin kätkemän viestin, joka vahvistaa Sofian olevan vielä elossa. 

Osa Loukkuun tuoduista vangeista suunnittelee pakoa. Se on toivotonta, uhkarohkeaa ja vaarallista, sillä ulospääsyä ei ole. Paitsi ehkä Toisen tason kautta... Toinen taso on pelätty paikka. Jos sinne joutuu, tuskin palaa enää takaisin. Aaron päättää lähteä pakoa suunnittelevan joukon mukaan, ja keksii heille pääsyn Toiselle tasolle. Siitä alkaa melkoinen seikkailu, jonka aikana Aaronille selviää monenlaista - suurimpana asiana tähän asti tuntemattoman isän menneisyys. Sofiakin löytyy, mutta ihan eri paikasta kuin Aaron oli kuvitellut.

Koukutuin odottamaan jatkoa!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Otava, 2018
336 sivua

Sini Helmisen Veden vallassa (Myllylahti 2018) jatkaa Väkiveriset-sarjaa. Kun aiempien osien teemoina on ollut metsä ja vuori, tämä kolmas osa keskittyy veteen.


Mari asuu kahdestaan isänsä kanssa äidin kadottua vuosia sitten. Isä on höyrähtänyt uskomaan vanhoihin kalevalaisiin kummajaisiin eikä vaivaudu tätä juuri peittelemään. Niinpä niin sanotut koulukaverit saavat vielä yhden tekosyyn lisää ottaa Mari hampaisiinsa. Päänvaivaa ja jopa pelkoa aiheuttaa myös koulun liepeillä notkuva erikoinen vihreätukkainen nuori mies, jonka tuijotuksen Mari kokee erityisen hankalaksi.

Marin mitta alkaa olla täynnä, ja kaiken lisäksi hän vielä peseytyessään hoksaa ihostaan jotain kummaa, aivan kuin suomun! Vesi on aina vetänyt Maria puoleensa isän varoituksista huolimatta, mutta nyt se alkaa houkuttaa häntä entistä enemmän. Marin koulussa tapaama, aluksi erikoiselta vaikuttanut Tuulia tulee onneksi hätiin ja kertoo Marille uskomattoman totuuden hänen syntyperästään. Marille selviää myös, että äiti onkin vielä elossa - mutta aivan jossain toisessa maailmassa.

Kylläpä taas viihdyin kirjan parissa! Varsinkin, kun tämän osan myötä selvisi jotain, mikä sarjan ensimmäisessä osassa jäi vähän mietityttämään. :) Nappaan tämän kirjan mukaan myös Spefi-haasteeseen, kohtaan 39: spefikirja, jossa on käytetty hyväksi mytologioita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sini Helminen: Veden vallassa : veden kirja
Myllylahti, 2018
239 sivua

Kimmo Ohtosen nimi tuli tutuksi toissavuoden Tieto-Finlandia -ehdokkaiden joukosta. Hänen upea teoksensa Karhu : voimaeläin (Docendo 2016) oli ehdolla myös Vuoden luontokirjaksi, ja valittiin Lukija-Finlandian voittajaksi. Nyt Ohtonen pääsee tuomaan luontotietämystään tutuksi myös nuoremmille lukijoille, yhdistettynä fantasiaan.


Soturin tie (Otava 2018) aloittaa Ikimaa-sarjan. Kun aloin lukea kirjaa, se tuntui ensin ihan "tavalliselta" nuortenkirjalta, siis siinä mielessä että en olisi osannut sijoittaa sitä mihinkään genreen. Melko äkkiä kuvioon tuli mukaan jopa dystooppisia piirteitä. Maailma ei olekaan tämä meidän omamme, vaan jotain muuta.

Elämä Kuusilaaksossa ei ole aina ruusuista, mutta Oliver on tottunut siihen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen äitinsä katoaa jäljettömiin, eikä kukaan kyläläisistä oikein tunnu edes kaipaavan häntä. Isäkin vaikuttaa suhtautuvan asiaan jotenkin nihkeästi. Oliver tuntee olevansa ainoa, joka haluaa löytää äidin. Tämä käsitys onneksi osoittautuu vääräksi: on muitakin, jotka haluavat löytää kadonneen. Oliver saa avukseen karhun, eläimen jota ei pitänyt enää olla edes olemassa.

Jätti-niminen karhu vie Oliverin toiseen maailmaan: Ikimaahan, josta hän on aikoinaan äidin mukana lähtenytkin sitä itse muistamattaan. Ikimaassa vallitsee sekasorto, ja sen selvittämiseen tarvitaan niin Oliverin äitiä, Oliveria kuin voimaeläimiäkin. Paha kyllä nykyinen hallitsija kuningas Viktor on toista mieltä.

Tämä kirja sopii varmasti jo vähän nuoremmillekin fantasian ystäville (5-6 -luokkalaisille?), ja seikkailu tempaisi minutkin mukaansa alta aikayksikön. Toivottavasti sarja jatkuu pian. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kimmo Ohtonen: Soturin tie
Otava, 2018
335 sivua

tiistai 10. heinäkuuta 2018

2 x YA


YA-haaste etenee vähitellen, tässä taas kaksi luettua kirjaa. Bingo on vieläkin kaukana...

Cara Delevingne on ilmeisesti aika isokin nimi. Itse törmäsin nimeen ensimmäistä kertaa tämän kirjan myötä. Mirror mirror (WSOY 2018) on Delevingnen ja Rowan Colemanin yhdessä kirjoittama nuorten aikuisten kirja ystävyydestä, identiteetistä ja ulkokuoren petollisuudesta.

Lontoolaisnuoret Red, Leo, Rose ja Naomi ovat aivan erilaisia. Heitä yhdistää ainoastaan kouluprojektina alkanut bändi Mirror, Mirror. Bändi menestyy ja nuoret saavat elämälleen tarkoitusta. Mutta sitten Naomi katoaa. Hänet löydetään puolikuolleena Thames-joesta, ja poliisi uskoo hänen yrittäneen itsemurhaa. Red, Leo ja Rose ovat järkyttyneitä eivätkä millään voi uskoa Naomin olleen niin rikki. Tunsivatko he Naomia ollenkaan? Tuntevatko he toisiaan ollenkaan? Tuntevatko he itseäänkään ollenkaan?
Ehkä minä en olekaan se rehellinen tyyppi, joka kuvittelin olevani. Ehkä minä olen hirviö. (kansiliepeestä)
Hieno tarina, joka oli ihan muuta kuin ennakkotietojen perusteella oletin. Kirjassa oli juttuja, jotka saivat minut palaamaan alkuun ja tarkistamaan, olinko oikeasti lukenut sitä, mitä juuri luin. Yllätyksiä, jotka toisaalta tuntuivat itsestäänselvyyksiltä. Tykkäsin! YA-haasteessa kohtaan "Eurooppaan sijoittuva kirja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Cara Delevingne & Rowan Coleman: Mirror, Mirror
Suomentanut Ulla Selkälä
WSOY, 2018
382 sivua

Holly Bournen mainio Normaali-sarja etenee valitettavasti päätökseensä. Mitä tytön täytyy tehdä? (Gummerus 2018) nostaa tapahtumien keskiöön Lottien, joka on jossain määrin tympääntynyt kaikkeen. Vanhemmat painostavat Cambridge-opintoihin, hyville ihmisille tapahtuu liian paljon pahoja asioita, ja varsinkin tyttöjen täytyy kestää vaikka mitä vain siksi, että he ovat tyttöjä. Niinpä Lottie päättää aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa hän aikoo paljastaa joka ikisen kokemansa seksismin ilmentymän. Koko lysti kuvataan videolle, jonka Lottie aikoo julkaista vlogissaan. Hän saa avukseen taitavan kuvaajan, mutta kun edes tämä ei tunnu uskovan koko asiaan, miten Lottie voi vakuuttaa muun maailman?

Tästä sarjasta olen pitänyt koko ajan enemmän ja enemmän, voi harmi että se nyt päättyy. Kirjailija nostaa esille tärkeitä asioita, ja siinä mielessä tämä päätösosa on oikea loppuhuipennus ja hatunnosto feminismille. Jos oikeasti haluaisi tuoda esille kaiken sen, mikä on epäreilua mille tahansa sukupuolelle, kuten Lottien missiona on, voisi todellakin käydä niin kuin Lottielle on tapahtua: ehtii palaa loppuun ennen kuin pääsee edes kunnolla alkuun.

Tärkeä kirja, tärkeä sarja! Toivottavasti kirjailijasta kuullaan vielä lisää (ja kuullaanhan hänestä...). YA-haasteessa kohtaan "kirjassa naiskertoja". Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Holly Bourne: What's a Girl Gotta Do? (2016)
Suomentanut Kristiina Vaara
Gummerus, 2018
400 sivua

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Nuorten scifisarjoja


Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan uusi nuorten scifijännäri Beta (Tammi 2018) on Sensored Reality -trilogian aloitusosa. Kirja on sinänsä tyypillinen dystopia: ilmastonmuutos on vaikuttanut koko maailmaan niin, että se on muuttunut toisenlaiseksi paikaksi. Uutta sen sijaan on se, että scifiin yhdistetään mukaan historiaa ja pelimaailmaa.

Kirja sijoittuu vuoteen 2117. Helsingistä on oikeasti tullut Pohjolan Venetsia: kaupunki on osittain uponnut mereen. Kaupunki on menestyvä peliteollisuuden keskittymä, ja videopelaamisesta on tullut ihmisille elämäntapa. 16-vuotiaan Minakon eli Bugin isä on kuollut yllättäen, ja hän joutuu muuttamaan äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen. Bug ikävöi Meri-Tokiota ja elämäänsä siellä eikä uusi paikkakunta kouluineen voisi vähempää kiinnostaa. Aika kuluukin paljon mieluummin pelikonsolin ääressä. Kaikki kuitenkin muuttuu täysin, kun animoitu videopelilohikäärme kutsuu Bugin beetatestaajaksi ninjapeliin, joka sijoittuu keskiajan Japaniin.

Peli on jotain ihan uutta: sitä pelataan pukemalla päälle ohjaimena toimiva pelipuku, ja kokemus on kirjaimellisesti kuin olisi itse pelin sisällä. Pelin ninjakoulutus opettaa Bugille uusia taitoja ja kehittää häntä pelin ulkopuolellakin. Puvun erityisominaisuudet huolehtivat siitä, ettei Bug loukkaa itseään liian pahoin.

Pelin ulkopuolella Bug yrittää tasapainotella koulunkäynnin, tympeiden koulukiusaajien, isän ikävöinnin ja äidin työkiireiden keskellä. Bug tietää äidin työstä vain sen, että tämä on pelisuunnittelija joka työskentelee salaisen Next Level -projektin parissa.

Kirja on hengästyttävää menoa alusta loppuun. Beetatestaus ei mene ihan niinkuin Strömsössä, mutta Bug selviää kuin selviääkin - vain päätyäkseen uuden pulman eteen, kun hänen äitinsä katoaa. Löytääkseen äitinsä Bugin on otettava selvää äidin työkuvioista: mikä Next Level oikein on?

Sarjan seuraava osa ilmestyy ensi keväänä. Tämä aloitusosa pääsee mukaan Jatkumo-haasteeseen, Helmet-haasteeseen (kohta 29: kirjassa on lohikäärme) ja Spefi-haasteeseen (kohta 35: dystopiakirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
Tammi, 2018
328 sivua

K.K. Alongin Kevätuhrit-trilogia pääsee päätökseensä osassa Pakenijat (Otava 2018). Alkuasetelma on pelottavan tuttu: Jade herää junavaunusta, joka on täynnä läjäpäin lojuvia ihmisiä. Ei kai vaan taas? Viimeinen asia, mitä Jade muistaa, on palava talo ja helikopteri taivaalla. Aikuiset ovat palanneet.

Vähitellen selviää, että aiemmista kirjoista tuttu porukka on hajonnut. Jade ja Ali ovat päätyneet junaan, joka kuljettaa heidät Venäjän puolelle. Muut ovat jääneet tulipalon armoille, eivätkä kaikki ole edes selvinneet. Jäljelle jääneiden on lähdettävä taas liikkeelle, ja nyt heidän täytyy varoa entistä enemmän. Yllättäen sarjan aloitusosasta tuttu "kuolemanaalto" iskee uudelleen. Sen jälkeen kaikki on taas toisin.

Tämä sarja on kyllä ollut jotain ihan erilaista! Rankkaa menoa ja meininkiä, eikä henkilöitä juuri säästellä. Erityisesti pidän siitä, että tapahtumia ei sen kummemmin selitellä. Tällainen maailma nyt on, piste. Jokainen saa itse päättää, miksi. Kirjan ja koko sarjan loppu on myös mieleiseni.

Tällaista vaan lisää, kiitos! :) Ja tämänkin kirjan nappaan mukaan Jatkumo-haasteeseen, Spefi-haasteeseen (kohta 33: spefikirja, joka on suunnattu nuorille aikuisille) ja YA-haasteeseen (jatko-osa sarjaan).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
K.K. Alongi: Pakenijat
Otava, 2018
334 sivua