tiistai 15. elokuuta 2017

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Nicola Yoonin Kaikki kaikessa (Tammi 2017) on yksi suosikkini tähän mennessä ilmestynestä tämän vuoden nuortenkirjoista, sopivasti romantiikkaa sisältävä kertomus koko iäkseen steriileihin sisätiloihin tuomitusta nuoresta tytöstä.

"Ehkä kaikkea ei voi ennustaa, mutta jotakin voi. Kuten esimerkiksi sen, että olen rakastumassa Ollyyn. Ja siitä tulee lähes varmasti katastrofi."
Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle. Hän sairastuu jo pelkästä henkäyksestä ulkoilmaa. Sairautensa vankina hän pysyy kotonaan, puhtaan ilman kuplassa. Eräänä päivänä naapuriin muuttaa poika. Ikkunasta Maddy näkee Ollyn ja Olly näkee Maddyn. Maddy ymmärtää, että eläminen tarkoittaa muutakin kuin hengissä pysymistä. Joskus rakkaus on kaikki kaikessa: Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa. (takakansiteksti)


Maddylle oma koti on koko maailma. On vain hän ja äiti ja valkoinen koti. Kaikki, mitä ulkopuolelta tulee, täytyy desinfioida, olipa kyse ihmisistä tai esineistä. Muuten voi käydä huonosti. Välillä se turhauttaa Maddya, mutta eipä hän muustakaan tiedä. Miten hän voisi tietää? Lääkäri-äidin lisäksi ainoa ihminen, jota Maddy koskaan tapaa on hoitaja Carla. Kunnes... naapuriin muuttaa uusia asukkaita. Maddy näkee Ollyn - ja Olly näkee Maddyn. Sitten ovikello eräänä päivänä soi. Siellä on Olly... mutta äiti ei päästä tätä sisälle vaan sulkee oven. 

Ai miksikö? No, siksi:

Sairauteni on harvinainen siinä missä kuuluisakin. Se on eräs muoto vaikeasta kombinoidusta immuunipuutoksesta, ja siitä käytetään lyhennettä SCID joka tulee sanoista severe combined immunodefency.  Tavalliset ihmiset tuntevat sen nimellä "kuplalapsen tauti".
Lyhyesti sanottuna olen allerginen maailmalle. Mikä tahansa voi laukaista sairauden. Se voi aktivoitua pöydän pyyhkimiseen käytetyn puhdistusaineen kemikaaleista. Sen voi laukaista parfyymi. Tai jokin eksoottinen mauste ruoassa jota äsken söin. Laukaisija voi olla jokin äsken mainituista, e kaikki yhdessä tai sitten jokin aivan muu. Laukaisevia tekijöitä ei tunne kukaan, mutta jokainen tuntee seuraukset. Äiti sanoo, että olin vähällä kuolla jo aivan pienenä. Niinpä pysyn SCID-vankeudessa. En lähde kotoa, en ole lähtenyt täältä seitsemääntoista vuoteen. (s. 9)

Siinä syy, miksi Olly ei saa tulla Maddya tapaamaan. Ja yhtäkkiä Maddy on varma siitä, että näin ei voi jatkua. Hänen on saatava tavata Olly. Siitä tulee hänelle kaikki kaikessa. Sitten, kuin ihmeen kaupalla, tulee päivä jolloin Maddy ja Olly tapaavat. Siitä alkaa jotain kaunista, mutta Maddy pelkää koko ajan, kuinka kauan näin voi jatkua ennen kuin hän sairastuu. Mutta se riski on pakko ottaa.

Kun asioita salaillaan, niillä on tapana mutkistua entisestään. Niin käy tässäkin tapauksessa, saa Maddy huomata. Nämä mutkat vaan ovat melkoisen hätkähdyttäviä. Kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää... No, en halua spoilata yhtään enempää. Lukekaa itse. :)

Haasteisiinkin kirja passasi. Harvinaiset-haasteeseen ilman muuta, ja ihan yllättäen myös Down Under -haasteen kohtaan 18: kirja jossa kokeillaan tai harrastetaan laitesukellusta tai snorklausta. Yksi piste, koska kirja ei muuten mitenkään liity Australiaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Nicola Yoon: Everything everything (2015)
Suomentanut Helene Bützow
Tammi, 2017
319 sivua

maanantai 14. elokuuta 2017

Johanna Venho: Opossumi repussa

Elina Karjalaisen Uppo-Nalle kuului suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudessa. Vieläkin osaan ulkoa monia Uppiksen runoja, ja aina sopivassa tilanteessa saatan niitä siteeratakin. Uppo-Nallen hengenheimolaisia olen kovasti kaivannut uudempaan lastenkirjallisuuteen, ja ilokseni löysin Opossumin.

- Nollana on paha olla, Opossumi sanoo ja sukii tukkatöyhtöään. Sitten se tarttuu ilmakitaraan. 
- Nolla on soikea kuin pyöränkumi. Eukalyptus tai ensilumi, ai lav juu, sanoo Opossumi. (s. 11)

Johanna Venhon Opossumi repussa (WSOY 2017) kertoo Paju-tytöstä ja valloittavasta Opossumista, joka räppää omaperäisellä tyylillään ja haaveilee voitosta Song of Finland -kilpailussa. 

Jou beibi, säännöt kirjoitan uusiksi, joo on jees opossumiksi!
Yhtäkkiä, kesken matikantunnin, Pajun pulpetin kansi lennähtää auki. Opossumi tunkee vaaleanpunaisen kuononsa esiin ja varastaa koko show'n. Sekin haluaa käydä koulua - oppiakseen kirjoittamaan parempia biisejä! 
Pajua nolottaa... Mutta on Opossumi myös ihana, melkein kuin pikkuveli. Se kukee Pajun mukana repussa ja höpöttelee omiaan. Se on vikkeläkielinen ja tuikkivasilmäinen, sen kanssa ei todellakaan tule tylsää. (takakannesta)




Vaikka opossumit ovat alun perin kotoisin Uudesta-Guineasta, Opossumi on tullut Suomeen Australiasta. Isä on tuonut sen oltuaan siellä työmatkalla. Ensin Opossumi ei osannut puhua yhtään suomea, ja sitten se jo yhtäkkiä höpötti täyttä päätä. Pajusta Opossumi on välillä tosi ärsyttävä ja jääräpäinen, mutta kumminkin myös mukava. Niin kuin pikkuveli, jota Paju ei saanut.

Opossumi tuppaa Pajun mukana kouluun ja aiheuttaa siellä monta erikoista tilannetta. Niin erikoista, että Pajua aivan nolottaa. Niin kuin nyt vaikka silloin, kun Opossumi hyppää ruokalassa pöydälle räppäämään ja soittamaan ilmakitaraa...

Opossumi vetää henkeä. Sitten se Pajun kauhuksi loikkaa äkkiä pöydälle.
- Kalakeitto ja soppaluu
niitä voi syödä joku loppasuu
- ei Opossumi vaan joku muu!
Oon liikaherkkä kalalle
ja kalanpyrstöpalalle, 
jos keitossa ui iso hauki
Opossumin suu jää auki,
jou-jou-jou!

Kouluruokaa mulle tuokaa:
leipäpuun pullaa, bamburullaa,
rambutaania, ba-ba-banaania...
- Hei, tule alas! Paju yrittää, mutta samassa Opossumi hiljenee. Sen häntä painuu litteäksi ja korvat luimistuvat. Rehtori seisoo pöydän vieressä leveänä sinisessä villapaidassaan ja tuijottaa Opossumia. Hän näyttää äkkiä ihan sinivalaalta. Vihaiselta sellaiselta. (s. 84)

Tästäkin tilanteesta selvitään, mutta kommelluksia Opossumin seurassa riittää. Se eksyy metsään, liittyy koulun bändiin ja ennen kaikkea, haluaa voittaa Song of Finland -kilpailun. Vaan entäs kun Opossumi vilustuu ja menettää äänensä?

Todella ihastuttava kirja, jota ensin erehdyin vieroksumaan jotenkin turhan pastellisen tuntuisen kantensa vuoksi. Niin kansikuva kuin muukin kuvitus on lähtöisin Emmi Jormalaisen kynästä, ja sopii kyllä erinomaisesti Opossumin tyyliin. Haasteista kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 25: kirjan päähenkilö on tullut Australiaan jostain toisesta maasta. Opossumihan oli alun perin Uudesta-Guineasta, tullut sieltä Australiaan ja sieltä vielä Suomeen. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Johanna Venho: Opossumi repussa
Kuvittanut Emmi Jormalainen
WSOY, 2017
127 sivua  

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Helena Waris: Linnunsitoja

Jatketaanpa vielä dystopialla! Helena Wariksen Linnunsitoja (Otava 2017) on fantasiagenreen sijoitettu teos, mutta dystopia se on siitä huolimatta, ja jotenkin miellän dystopian enemmän scifiin liittyväksi. Jäinkin miettimään, mikähän se tälle kirjalle mahtaa nyt sitten olla oikeampi luokitus, scifi vai fantasia. Minä en sitä osaa sanoa.


Helikopteri on tuonut Zemin konevastaisten tukikohtaan, majakkasaarelle, jonne Kuilujen valvovat silmät eivät yllä. Yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyneillä on vastassaan Valtion lisäksi myös nouseva meri, joka nielee saaristoa hitaasti mutta varmasti. 
Huippuunsa jalostetut viestikyyhkyt ovat arvokkainta mitä kapinallisilla on, mutta Maharin Kuilun Kone vahvistuu uhkaavasti ja häiritsee lintujen suunnistusta. Seuraava tehonlisäys on kuolinisku kyyhkyille. Ja vastarinnalle. 
Vähitellen Zemi tajuaa miksi isoveli lähetti hänet saarelle. Jesber ei tehnyt mitään harkitsematta. Zemi ei vain enää tiedä, kehen voi luottaa. (takakannesta)

Vastoin alkuperäistä suunnitelmaa Zemi päätyy kapinallisten majakkasaarelle yksin ilman veljeään. Zemin melkoisen erikoisesta elämästä annetaan jonkinlaisia vihjauksia, mutta sitä ei selitellä, kuten ei monta muutakaan asiaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kovin auvoisaa perhe-elämää Zemi ei ole koskaan päässyt viettämään. Veli Jesber tekee oman ratkaisunsa ja luovuttaa paikkansa helikopterissa Thomille, joka on Zemin mielestä todella tylsä tyyppi. Saarella kuitenkin selviää, ettei Thomkaan ole aivan sitä mitä on sanonut olevansa. Saarella jokainen saa onneksi olla sellainen kuin haluaa. Sääntöjä ei ole monta, mutta kunhan niitä noudattaa, saa olla suhteellisen rauhassa. Sazin sana on laki, sitä ei kenenkään tule kyseenalaistaa. Se on kaikista tärkein sääntö. 

Kun Zemi vähitellen saa tietää enemmän majakkasaaren väestä ja vastarinnasta, hän alkaa itsekin olla valmis tekemään osansa - vaikka sitten vastarintaa vastarintaliikettä vastaan, jos se tuntuu oikeammalta. Zemi kun on tottunut tarkkailemaan asioita monelta eri kantilta.

Todella mielenkiintoisesti rakennettu kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen. Erityisesti plussaa siitä, ettei tarinaa ole venytetty liikaa eikä tapahtumia selitetty puhki. Nappaan kirjan mukaan Down Under -haasteen kohtaan 49: kirja, jonka henkilöt kohtaavat vaikeita luonnon olosuhteita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Helena Waris: Linnunsitoja
Otava, 2017
170 sivua