Juha Ruusuvuorelta tunnen entuudestaan vain Topi Tarhakäärme -kirjat, mutta uutuuskirja Yksi näistä pienimmistä (WSOY 2017) herätti mielenkiintoni jo ennakkotiedoillaan. Sivumäärästään huolimatta kirja tempaisi mukaansa magneetin lailla, ja luin kirjan alle vuorokaudessa.
"Jeesuksen nimessä ja veressä ovat syntisi anteeksiannetut."
Yksinäisyyteen voi tottua, jos sen on itse valinnut. Näin ajattelee karaokeen ja sikareihin mieltynyt pastori Janne Dunder, joka on vaihtanut uran maailmalla pestiin Kemin seurakunnassa.
Saara Julin on lastenpsykiatri, joka vietettyään viisi vuotta yksityisen lääkäriaseman johdossa päättää karistaa etelän pölyt jaloistaan ja muuttaa pohjoiseen hevostilalle. Samalla hän voisi olla lähellä Laila-siskoaan, seittimäisen lestadiolaisyhteisön keskellä elävää itsellistä naista.
Lailalla ei tunnu olevan kaikki hyvin. Hänen ympärillään häärii salaperäinen mies, joka on luvannut kouluttaa Lailan Seppo-lemmikistä jälkikoiran mutta rääkännyt eläinparkaa. Onko takana jotain vielä kivuliaampaa? Dunder ja Julin törmäävät vaikenemisen verkkoon, sillä yhteisöä pyörittävät vanhat viisaat, jotka ovat omaksuneet Jeesukselta tavan antaa yhteisön jäsenille sovituksen.
Yksi näistä pienimmistä kertoo teoista, joita ihminen ei voi antaa anteeksi.
Teos aloittaa Juha Ruusuvuoren ja Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren Lapponia-romaanisarjan, jossa muualta muuttaneet pastori ja lastenpsykiatri tutkivat rikoksia pohjoisen Suomen maisemissa. Ytimeen nousee rikosten ohessa kokonainen yhteisö kaikessa rikkaudessaan, ihmiset jotka yrittävät elää omien sääntöjensä mukaan, vaikka eivät pääse yhteistä todellisuuttamme pakoon. (kustantajan esittelyteksti)
Todella mielenkiintoinen kirja aiheesta, josta jokaisella on takuuvarmasti jonkinlainen mielipide: uskonnollisen yhteisön vallasta ja (valtaväestön mielestä) vinksahtaneista tavoista. Oma kosketuspintani kyseiseen yhteisöön on se Kainuun kasvatille ja Pohjois-Pohjanmaalla asuvalle kenties aika tyypillinen - "rauhanomainen rinnakkaiselo". Heitä on tällä seudulla paljon. Itse olen enempi maallinen tyyppi, joka mieluummin antaa kaikkien kukkien kukkia kuin vaatisi kaikkia kukkimaan samalla tavalla. Eli jokainen saa uskoa mihin tahtoo, kunhan suo saman muille eikä tyrkytä oppejaan.
Tässä valossa minun on helppo nähdä kirja jopa tirkistelynä lestadiolaisten maailmaan. Että voisi sitten sanoa että kauhistus sentään, kyllähän minä tiesin että tommosia ne on! Mutta kun asiassa on se toinenkin puoli, joka myös välittyy sivujen välistä: rauha ja sopu maailman kanssa, onnellinen usko. Verhotummaksi tämä puoli jää, ja kirjan sävy tuntuu ainakin minusta enempi yhteisöä kritisoivalta kuin sen hyväksyvältä. Toki kaikkien kirjan tapahtumien nojalla näin ehkä kuuluu ollakin. Mukaan kun mahtuu miesten ylivaltaa, hoitokokouksia ja sitä kohuttua lasten hyväksikäyttöä.
Helmet-haasteesta merkkaan luetuksi kohdan 44: kirja käsittelee uskontoa tai uskonnollisuutta. Sen lisäksi kirja sopii omaan Syöminen sallittu -haasteeseeni, sillä yksi kirjan henkilöistä kärsi teinivuosinaan syömishäiriöstä.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Juha Ruusuvuori & Ulla Ylisirniö-Ruusuvuori: Yksi näistä pienimmistä
WSOY, 2017
427 sivua
torstai 27. huhtikuuta 2017
maanantai 24. huhtikuuta 2017
Katja Kallio: Yön kantaja
Katja Kallio on jostain syystä jääneet minulle tuntemattomaksi kirjailijaksi. Kuutamolla-romaanin luin heti sen ilmestyttyä vuonna 2000, siis ennen elokuvaa. Ei kirjassa mitään vikaa ollut, mutta en tiedä miksei ole tullut luettua muita Kallion teoksia, ennen kuin nyt viimeisimmän teoksen ilmestyttyä. Ennakkotiedot Yön kantajasta (Otava 2017) kiinnittivät huomioni, ja päätin ehdottomasti ottaa kirjan lukulistalleni.
Levottoman Amandan karu ja hellä kohtalotarina vie metropoleista hullujen naisten saarelle.
Levottoman Amandan karu ja hellä kohtalotarina vie metropoleista hullujen naisten saarelle.
Vasta vankilasta vapautunut Amanda Aaltonen on älykäs irtolaistyttö,
joka ei sopeudu varattomille naisille tarkoitettuun nöyrään elämään.
Euroopan kadut kutsuvat, ja Amanda lyöttäytyy ranskalaisen
kuumailmapallolentäjän matkaan. Pariisin kovat kokemukset saavat hänen
tasapainonsa horjumaan, ja palattuaan hän joutuu passitetuksi Seilin
saarelle parantumattomasti mielisairaana.
Seilissä saaristolaiset, potilaat ja hoitajat elävät irrallaan muusta maailmasta. Mutta Amanda ei ole tullut sopeutumaan. Alkaa taistelu antautumisesta. Kun ruumiillinen vapaus viedään, ainoa vaihtoehto on kehittää salainen minä. (kustantajan esittelyteksti)
Seilissä saaristolaiset, potilaat ja hoitajat elävät irrallaan muusta maailmasta. Mutta Amanda ei ole tullut sopeutumaan. Alkaa taistelu antautumisesta. Kun ruumiillinen vapaus viedään, ainoa vaihtoehto on kehittää salainen minä. (kustantajan esittelyteksti)
Kirjailijaa ovat inspiroineet todellisen Amanda Fredrika Aaltosen (1864-1918) elämänvaiheet. Aaltonen kapinoi kaikkia oman aikansa naisiin kohdistuneita odotuksia vastaan, ja päätyi Seilin saarelle vuonna 1891. Turkulainen sosiologi Jutta Ahlbeck-Rehn tutki Seiliin suljettujen naisten kohtaloita useita vuosia. Vuonna 2006 julkaistussa väitöskirjassaan hän osoitti, että hulluus oli sosiaalinen ilmiö, ei vain lääketieteellinen tosiasia. Sairaaksi luokitteluun liittyivät köyhyys, sukupuoli, yhteiskuntaluokka, moraali ja kurinpito sekä rotuoppi. Väitöskirjan sivuilla heräävät henkiin niin Amandan kuin monen muunkin Seiliin joutuneen naisen elämäntarinat.
Kirja ei ollut mikään helppo luettava, mutta teksti ja tarina veivät silti tehokkaasti mukanaan. Kun pääsi yli "hulluuden" ja tuon ajan mielenterveyden "hoitotyön" kuvauksista, kiehtovat henkilöhahmot (varsinkin päähenkilö Amanda) pitivät mielenkiinnon yllä loppuun asti.
Helmet-haasteesta merkkaan luetuksi kohdan 28: kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Katja Kallio: Yön kantaja
Otava, 2017
380 sivua
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Jussi Katajala: Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita
Novellihaastetta varten otin luettavaksi Jussi Katajalan novellikokoelman Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita (Osuuskumma 2013). Kirja sisältää 12 novellia, joista kaksi aiemmin julkaisematonta.
Tavernan pitäjä, joka päättää huijata kuolemaa. Mielikuvituksellisia aseita kehittävä Leonardo da Vinci. Totuus lippulaiva Stora Kronanin tuhosta. Ajan ja paikan kahleet rikkova musiikki. Nämä ja monta muuta kertomusta löytyvät tästä novellikokoelmasta, joka vie lukijansa huikealle matkalle halki historian. (takakannesta)
Kirjan novelleja yhdistää niiden sijoittuminen historialliseen aikakauteen. Täysin puhtaasti historiallisia ne eivät kuitenkaan ole, sillä jokaisessa novellissa on mukana jotain spekulatiivista, jotain joka "vinksauttaa" näkökulmaa ihan uuteen suuntaan. Kuten kirjailija itsekin esipuheessa toteaa, osa novelleista on perinteisiä seikkailutarinoita, osa voitaisiin laskea vaihtoehtohistoriaksi ja pari luiskahtaa jo kauhun puolelle.
Suosikkinovellikseni tästä kirjasta nimeän heti ensimmäisen, vain neljän sivun mittaisen novellin Taivaalta pudonnut. Sen juju paljastuu oikeastaa vasta ihan lopussa, siihen asti piti vähän miettiä että miten tämä nyt istuu historialliseksi novelliksi. :)
Tämän novellikokoelman myötä novellihaasteeseen lukemieni novellien määrä nousee lukemaan 63.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jussi Katajala: Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita
Osuuskumma, 2013
259 sivua
Tavernan pitäjä, joka päättää huijata kuolemaa. Mielikuvituksellisia aseita kehittävä Leonardo da Vinci. Totuus lippulaiva Stora Kronanin tuhosta. Ajan ja paikan kahleet rikkova musiikki. Nämä ja monta muuta kertomusta löytyvät tästä novellikokoelmasta, joka vie lukijansa huikealle matkalle halki historian. (takakannesta)
Kirjan novelleja yhdistää niiden sijoittuminen historialliseen aikakauteen. Täysin puhtaasti historiallisia ne eivät kuitenkaan ole, sillä jokaisessa novellissa on mukana jotain spekulatiivista, jotain joka "vinksauttaa" näkökulmaa ihan uuteen suuntaan. Kuten kirjailija itsekin esipuheessa toteaa, osa novelleista on perinteisiä seikkailutarinoita, osa voitaisiin laskea vaihtoehtohistoriaksi ja pari luiskahtaa jo kauhun puolelle.
Suosikkinovellikseni tästä kirjasta nimeän heti ensimmäisen, vain neljän sivun mittaisen novellin Taivaalta pudonnut. Sen juju paljastuu oikeastaa vasta ihan lopussa, siihen asti piti vähän miettiä että miten tämä nyt istuu historialliseksi novelliksi. :)
Tämän novellikokoelman myötä novellihaasteeseen lukemieni novellien määrä nousee lukemaan 63.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jussi Katajala: Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita
Osuuskumma, 2013
259 sivua
torstai 13. huhtikuuta 2017
Marko Hautala: Kuiskaava tyttö
Marko Hautala on kirjoittanut loistavia kauhutarinoita, mutta edellisen romaaninsa Kuokkamummon (Tammi 2014) jälkeen tämä Kuiskaava tyttö (Tammi 2016) oli pieni pettymys.
Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä.
Mitäpä siitä. Kuiskausta se vain on. Taukoamatta. Myös nukkuessa. Joskus saattaa tuntea hengityksen. Aivan kuin perhonen lepattaisi korvalehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että ne välillä koskettaisivat. Se saa hieromaan korvalehteä, joskus verille asti.
Työtoveri on kuollut oudolla tavalla ja jättänyt Antonille punaisen kansion, Iida Hallaston potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään vuosiin. Eikä kansiokaan paljon kerro, pelkkää huuhaata koko juttu. Vai onko? Ehkä joku kuiskaa vastauksen. Haluat tai et. (takakansiteksti)
Periaatteessa jees. Takakansi lupaa paljon, ja alku on vielä melko hyytävää. Mutta sitten, jossain vaiheessa tapahtuu... jotain, ja loppu lässähtää. Jotenkin koko juttu aivan kuin hajoaa käsiin eikä mistään saa mitään tolkkua. Harmittaa, olisin halunnut pitää kirjasta enemmän, mutta eihän sitä aina saa mitä haluaa. :-/
Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 14: valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Marko Hautala: Kuiskaava tyttö
Tammi, 2016
255 sivua
Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä.
Mitäpä siitä. Kuiskausta se vain on. Taukoamatta. Myös nukkuessa. Joskus saattaa tuntea hengityksen. Aivan kuin perhonen lepattaisi korvalehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että ne välillä koskettaisivat. Se saa hieromaan korvalehteä, joskus verille asti.
Työtoveri on kuollut oudolla tavalla ja jättänyt Antonille punaisen kansion, Iida Hallaston potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään vuosiin. Eikä kansiokaan paljon kerro, pelkkää huuhaata koko juttu. Vai onko? Ehkä joku kuiskaa vastauksen. Haluat tai et. (takakansiteksti)
Periaatteessa jees. Takakansi lupaa paljon, ja alku on vielä melko hyytävää. Mutta sitten, jossain vaiheessa tapahtuu... jotain, ja loppu lässähtää. Jotenkin koko juttu aivan kuin hajoaa käsiin eikä mistään saa mitään tolkkua. Harmittaa, olisin halunnut pitää kirjasta enemmän, mutta eihän sitä aina saa mitä haluaa. :-/
Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 14: valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Marko Hautala: Kuiskaava tyttö
Tammi, 2016
255 sivua
keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
Tarquin Hall: Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus
Tarquin Hallin kirjoittama intialaisesta, mitä yksityisimmästä etsivästä Vish Purista kertova sarja on jo ulkoasullaan kiehtonut minua pitemmän aikaa. Nyt lopulta sain luettua sarjan aloitusosan Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus (Gummerus 2012).
Vish Puri on mitä yksityisin etsivä, pönäkkä ja peräänantamaton punjabilainen pyörre, joka tekee tuhojaan modernin Intian rikollisissa piireissä. Kyvykkäiden avustajiensa kanssa hän yhdistelee nerokkaasti nykyaikaista tekniikkaa ja vanhoja etsivä- ja tiedustelutyön periaatteita, jotka kehitettiin Intiassa yli kaksituhatta vuotta sitten - paljon ennen Sherlock Holmesia, "sitä keltanokkaa".
Vish Purin leipätyö kuumassa ja pölyisessä Delhissä on sulhas- ja morsianehdokkaiden taustojen tarkistaminen. Mutta kun arvostettua tuomaria syytetään kadonneen palvelijattarensa murhasta, Purin neuvokkuus ja taidot pannaan koetukselle. Miten löytää yli miljardin ihmisen joukosta palvelijatar, josta tiedetään vain, että hänen nimensä on Mary? Ja miksi hänen äitinsä haluaa itsepintaisesti leikkiä yksityisetsivää, vaikka kaikki hyvin tietävät, etteivät äidit ole etsiviä?
Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus on ensimmäinen osa sarjaa, jossa Vish Purin tutkimukset johtavat häntä ja siinä sivussa lukijaa ympäri kirjavaa nyky-Intiaa ja kaikkia sen yhteiskuntaluokkia, sotilaista varkaisiin ja it-ammattilaisista hijroihin. (takakansiteksti)
Tämän kirjan lukemiseen meni minulta ihan hävyttömän kauan. En tiedä miksi, jotenkin teksti ei vain vetänyt. En silti halunnut luovuttaa, sillä kirja tuntui kuitenkin toisaalta kiinnostavalta, ja pidin varsinkin siitä, miten monitasoisesti Intiaa ja sen ihmisiä kuvataan. Ehkä pitää lukea toinenkin osa sarjaa niin tietää, lähteekö tämä vetämään vai ei. Henk.koht. syistä ärsytti ihan älyttömästi kun päähenkilöä kutsuttiin koko ajan Pullukaksi. Ehkä tässä on kyse niistä kuuluisista kulttuurieroista...
Kirjalla pääsen taas eteenpäin kahdessa haasteessa: Helmet-haasteesta ruksaan yli kohdan 33: kirja kertoo Intiasta, ja maailmanvalloitus etenee niinikään Intiaan.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tarquin Hall: The Case of the Missing Servant (2009)
Suomentanut Tero Valkonen
Gummerus, 2012
360 sivua
Vish Puri on mitä yksityisin etsivä, pönäkkä ja peräänantamaton punjabilainen pyörre, joka tekee tuhojaan modernin Intian rikollisissa piireissä. Kyvykkäiden avustajiensa kanssa hän yhdistelee nerokkaasti nykyaikaista tekniikkaa ja vanhoja etsivä- ja tiedustelutyön periaatteita, jotka kehitettiin Intiassa yli kaksituhatta vuotta sitten - paljon ennen Sherlock Holmesia, "sitä keltanokkaa".
Vish Purin leipätyö kuumassa ja pölyisessä Delhissä on sulhas- ja morsianehdokkaiden taustojen tarkistaminen. Mutta kun arvostettua tuomaria syytetään kadonneen palvelijattarensa murhasta, Purin neuvokkuus ja taidot pannaan koetukselle. Miten löytää yli miljardin ihmisen joukosta palvelijatar, josta tiedetään vain, että hänen nimensä on Mary? Ja miksi hänen äitinsä haluaa itsepintaisesti leikkiä yksityisetsivää, vaikka kaikki hyvin tietävät, etteivät äidit ole etsiviä?
Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus on ensimmäinen osa sarjaa, jossa Vish Purin tutkimukset johtavat häntä ja siinä sivussa lukijaa ympäri kirjavaa nyky-Intiaa ja kaikkia sen yhteiskuntaluokkia, sotilaista varkaisiin ja it-ammattilaisista hijroihin. (takakansiteksti)
Tämän kirjan lukemiseen meni minulta ihan hävyttömän kauan. En tiedä miksi, jotenkin teksti ei vain vetänyt. En silti halunnut luovuttaa, sillä kirja tuntui kuitenkin toisaalta kiinnostavalta, ja pidin varsinkin siitä, miten monitasoisesti Intiaa ja sen ihmisiä kuvataan. Ehkä pitää lukea toinenkin osa sarjaa niin tietää, lähteekö tämä vetämään vai ei. Henk.koht. syistä ärsytti ihan älyttömästi kun päähenkilöä kutsuttiin koko ajan Pullukaksi. Ehkä tässä on kyse niistä kuuluisista kulttuurieroista...
Kirjalla pääsen taas eteenpäin kahdessa haasteessa: Helmet-haasteesta ruksaan yli kohdan 33: kirja kertoo Intiasta, ja maailmanvalloitus etenee niinikään Intiaan.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tarquin Hall: The Case of the Missing Servant (2009)
Suomentanut Tero Valkonen
Gummerus, 2012
360 sivua
tiistai 11. huhtikuuta 2017
Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: Ne : kuukautiskirja
Ne. Jos et kanna Y-kromosomia, sinullakin on ne, jossakin vaiheessa elämääsi ainakin. Menkat. Puolukkapäivät. Kuukautiset. Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon Ne : kuukautiskirja (Karisto 2017) on hieno kirja varsin arkipäiväisestä aiheesta, josta ei kuitenkaan paljon puhuta ainakaan isoon ääneen.
Tiedätkö, mikä on kuukautismaja, Vagina Kung Fu tai miten vastata naurettaviin ennakkoluuloihin kuukautisista? Kuukautisiin liittyy yhä yllättävän paljon harhoja, häpeää ja vaikenemista, vaikka ne ovat osa naisen ja hänen lähipiirinsä arkipäivää. Kuukautiskirjassa käydään läpi kuukautismyyttejä, kuukautishäpeää, kuukautisiin suhtautumista eri aikoina ja eri kulttuureissa, parhaita kuukautistarinoita, muistoja ja kommelluksia. Kirjan tarinoissa kuukautiset otetaan haltuun excelin avulla, opitaan kuukupin käyttö kädestä pitäen ja käydään läpi koko kuukautisten elämänkaari: ennen, aikana ja jälkeen. (takakannesta)
Näppärä kirja, jonka soisi mahdollisimman monen menstruoivan ihmisen (sekä heidän lähipiirinsä, siis vaikka ihan kaikkien) lukevan. Tätä arkipäiväistä, mutta joillekin ehkä arkaakin aihetta käsitellään kirjassa monipuolisesti, unohtamatta huumoria. Muna on kanan menkat, tiesittekös sitä? :D
Ainut asia, mikä kirjassa ärsyttää, on kuukupin ja sen käytön yletön ylistäminen ja suoranainen glorifiointi. Itse en kuukuppia suostuisi kuuna päivänä käyttämään enkä aio sen vuoksi syyllistyä, vaikka kirjasta vähän sellainen tuntu välillä tulikin.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: Ne : kuukautiskirja
Karisto, 2017
170 sivua
Tiedätkö, mikä on kuukautismaja, Vagina Kung Fu tai miten vastata naurettaviin ennakkoluuloihin kuukautisista? Kuukautisiin liittyy yhä yllättävän paljon harhoja, häpeää ja vaikenemista, vaikka ne ovat osa naisen ja hänen lähipiirinsä arkipäivää. Kuukautiskirjassa käydään läpi kuukautismyyttejä, kuukautishäpeää, kuukautisiin suhtautumista eri aikoina ja eri kulttuureissa, parhaita kuukautistarinoita, muistoja ja kommelluksia. Kirjan tarinoissa kuukautiset otetaan haltuun excelin avulla, opitaan kuukupin käyttö kädestä pitäen ja käydään läpi koko kuukautisten elämänkaari: ennen, aikana ja jälkeen. (takakannesta)
Näppärä kirja, jonka soisi mahdollisimman monen menstruoivan ihmisen (sekä heidän lähipiirinsä, siis vaikka ihan kaikkien) lukevan. Tätä arkipäiväistä, mutta joillekin ehkä arkaakin aihetta käsitellään kirjassa monipuolisesti, unohtamatta huumoria. Muna on kanan menkat, tiesittekös sitä? :D
Ainut asia, mikä kirjassa ärsyttää, on kuukupin ja sen käytön yletön ylistäminen ja suoranainen glorifiointi. Itse en kuukuppia suostuisi kuuna päivänä käyttämään enkä aio sen vuoksi syyllistyä, vaikka kirjasta vähän sellainen tuntu välillä tulikin.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: Ne : kuukautiskirja
Karisto, 2017
170 sivua
maanantai 10. huhtikuuta 2017
Rakel Hyvärinen: Punainen tyttö
Anneli Kannon huippuromaanien jälkimainingeissa innostuin etsimään käsiini muutakin kansalaissotaa käsittelevää kirjallisuutta ja törmäsin tällaiseen nuortenkirjaan hamalta 1980-luvulta. Rakel Hyvärisen Punainen tyttö (Tammi 1981) kertoo nuoresta mökintyttö Katrista, joka joutuu elämään sodan ja vihanpidon jälkimainingeissa.
Katrin isä häviää myllymatkalla. Kylällä huhutaan että kivityömies Metso on työnnetty avantoon tai lähtenyt Amerikkaan. Katria haukutaan koulussa punikin kakaraksi. Kotona on paimennettava lehmää ja hoidettava pikkuveljiä. Jokapäiväisen toimeentulokamppailun keskellä äidiltä riittää tyttärelle enemmän työtä kuin helliä sanoja. Silti elämässä on vahva maku, ja Katrista kasvaa itsenäinen tyttö, joka haluaa rakentaa omaa elämäänsä ilman vihaa ja katkeruutta. (takakannesta)
Tätä en muista koskaan aiemmin lukeneeni, vaikka etäisesti tutulta kirja näyttääkin. Varmaan olen aikanaan tämän lähikirjastossani nähnyt, mutta sivuuttanut täysin koska aihe ei silloin kiinnostanut pätkääkään. Ehkä onneksikin, sillä kirjaa ei varsinaisesti voi sanoa iloiseksi tai onnelliseksi nuortenkirjaksi. Oman aikansa teiniangstia siis...
Katrin isän kohtalo ei ainakaan minulle selvinnyt missään vaiheessa, hän vain katosi ja jäi sille tielleen. Vihjauksia siihen suuntaan, että isällä olisi jotain hämäräpuuhia ollut tekeillään, annetaan kyllä. Katrin elämä kulkee omaa alamäkeään: koulunkäynti on lopetettava, vaikka siihen olisi jonkinlainen mahdollisuus. Katri kokee elämänsä kuitenkin olevan jossain muualla, varsinkin sen jälkeen kun naapurin Jalmari raiskaa hänet. Katri nousee junaan ja lähtee Helsinkiin etsimään töitä.
Kovaa se on ollut elämä tuohon aikaan, ei voi muuta sanoa. Olisi kirjaan toivonut edes jotain valonpilkahdusta.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Rakel Hyvärinen: Punainen tyttö
Tammi, 1981
170 sivua
Katrin isä häviää myllymatkalla. Kylällä huhutaan että kivityömies Metso on työnnetty avantoon tai lähtenyt Amerikkaan. Katria haukutaan koulussa punikin kakaraksi. Kotona on paimennettava lehmää ja hoidettava pikkuveljiä. Jokapäiväisen toimeentulokamppailun keskellä äidiltä riittää tyttärelle enemmän työtä kuin helliä sanoja. Silti elämässä on vahva maku, ja Katrista kasvaa itsenäinen tyttö, joka haluaa rakentaa omaa elämäänsä ilman vihaa ja katkeruutta. (takakannesta)
Tätä en muista koskaan aiemmin lukeneeni, vaikka etäisesti tutulta kirja näyttääkin. Varmaan olen aikanaan tämän lähikirjastossani nähnyt, mutta sivuuttanut täysin koska aihe ei silloin kiinnostanut pätkääkään. Ehkä onneksikin, sillä kirjaa ei varsinaisesti voi sanoa iloiseksi tai onnelliseksi nuortenkirjaksi. Oman aikansa teiniangstia siis...
Katrin isän kohtalo ei ainakaan minulle selvinnyt missään vaiheessa, hän vain katosi ja jäi sille tielleen. Vihjauksia siihen suuntaan, että isällä olisi jotain hämäräpuuhia ollut tekeillään, annetaan kyllä. Katrin elämä kulkee omaa alamäkeään: koulunkäynti on lopetettava, vaikka siihen olisi jonkinlainen mahdollisuus. Katri kokee elämänsä kuitenkin olevan jossain muualla, varsinkin sen jälkeen kun naapurin Jalmari raiskaa hänet. Katri nousee junaan ja lähtee Helsinkiin etsimään töitä.
Kovaa se on ollut elämä tuohon aikaan, ei voi muuta sanoa. Olisi kirjaan toivonut edes jotain valonpilkahdusta.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Rakel Hyvärinen: Punainen tyttö
Tammi, 1981
170 sivua
torstai 6. huhtikuuta 2017
Antti Halme: Mafiakesä
Antti Halmeen uusin nuortenkirja Mafiakesä (Otava 2017) sisältää koukuttavaa vauhtia ja jännitystä Sisilian huikeissa maisemissa.
16-vuotias Arttu lähtee rapututkijaisänsä mukana kuukaudeksi Sisiliaan mielessään kristallinkirkkaat vedet ja sitruunapuut. Onnea himmentää vain se, että mukaan lähtee myös isän vaahtokarkkia muistuttava naisystävä Merikukka.
Sisiliassa Arttu tutustuu lomaileviin roomalaiskaksosiin Lunaan ja Lucaan, ja joukkoon liittyy myös kipakka irkkutyttö Molly. Sitten Arttu pelastaa rannalla pulaan joutuneen tytön, ja saa huomata sotkeutuneensa vaarallisiin kuvioihin. Kummalliset tapahtumat seuraavat toistaan, ja kaikkialla putkahtelee esiin outo salamanterimerkki. Tunnelma lomaparatiisissa muuttuu vähitellen yhä uhkaavammaksi, ja Arttu ystävineen tajuaa olevansa hengenvaarassa. (takakansiteksti)
Antti Halmeen tyyli on mukavasti mukaansatempaava, ja tässä kirjassa juonikin tuntuu niin vetävältä että kirja oli todella nopeasti luettava. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää niin että välillä hengästyttää, mutta uskon tämän vetoavan kohderyhmään eli yläkouluikäisiin (poikiinkin, hope so).
16-vuotiaiden poikien sielunelämää sen paremmin tuntematta jäin pohtimaan, ovatko sen ikäiset hyvinkin usein näinkin fiksuja ja "kypsiä" tapauksia kuin kirjan päähenkilö Arttu. Ehkä näin ei välttämättä ole, mutta toisaalta tähän kirjaan tällainen ratkaisu sopi mielestäni paremmin kuin joka paikkaan pää edellä koheltava teini. Vauhtia riittää joka tapauksessa. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa, tämä kirja nimittäin on uuden sarjan aloitus.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Antti Halme: Mafiakesä
Otava, 2017
208 sivua
16-vuotias Arttu lähtee rapututkijaisänsä mukana kuukaudeksi Sisiliaan mielessään kristallinkirkkaat vedet ja sitruunapuut. Onnea himmentää vain se, että mukaan lähtee myös isän vaahtokarkkia muistuttava naisystävä Merikukka.
Sisiliassa Arttu tutustuu lomaileviin roomalaiskaksosiin Lunaan ja Lucaan, ja joukkoon liittyy myös kipakka irkkutyttö Molly. Sitten Arttu pelastaa rannalla pulaan joutuneen tytön, ja saa huomata sotkeutuneensa vaarallisiin kuvioihin. Kummalliset tapahtumat seuraavat toistaan, ja kaikkialla putkahtelee esiin outo salamanterimerkki. Tunnelma lomaparatiisissa muuttuu vähitellen yhä uhkaavammaksi, ja Arttu ystävineen tajuaa olevansa hengenvaarassa. (takakansiteksti)
Antti Halmeen tyyli on mukavasti mukaansatempaava, ja tässä kirjassa juonikin tuntuu niin vetävältä että kirja oli todella nopeasti luettava. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää niin että välillä hengästyttää, mutta uskon tämän vetoavan kohderyhmään eli yläkouluikäisiin (poikiinkin, hope so).
16-vuotiaiden poikien sielunelämää sen paremmin tuntematta jäin pohtimaan, ovatko sen ikäiset hyvinkin usein näinkin fiksuja ja "kypsiä" tapauksia kuin kirjan päähenkilö Arttu. Ehkä näin ei välttämättä ole, mutta toisaalta tähän kirjaan tällainen ratkaisu sopi mielestäni paremmin kuin joka paikkaan pää edellä koheltava teini. Vauhtia riittää joka tapauksessa. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa, tämä kirja nimittäin on uuden sarjan aloitus.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Antti Halme: Mafiakesä
Otava, 2017
208 sivua
tiistai 4. huhtikuuta 2017
Lyhyitä uusia nuortenkirjoja
Niin paljon kuin itse tykkäänkin paksuista kirjoista (mitä enemmän sivuja, yleensä sen parempi), työn puolesta olen äärettömän iloinen että näitä lyhyempiäkin kirjoja ilmestyy. Valitettavan usein kun varsinkin koululaiset tulevat valitsemaan lukemista, ainoana kriteerinään se että kirjassa olisi mahdollisimman vähän sivuja. Yritä siinä sitten innostaa lukemaan... Joka tapauksessa, niputan tässä yhteen postaukseen kolme lyhyttä uutta kotimaista nuortenkirjaa.
Tuula Kallioniemen Villi viikko (Otava 2017) on yhden sortin selviytymistarina. Viltsu on viime hetkeen asti uskonut, että vanhemmat vain vitsailevat, kun on puhe mummolaan menosta. Mutta niin vain hän löytää itsensä junasta matkalla kohti maaseutua. Junassa Viltsua ärsyttää puhelimessa kikattava tyttö, joten hänen järkytyksensä on suuri kun tyttö päätyy nousemaan junasta samalla asemalla Viltsun kanssa. Ja päämäärä on muutenkin sama: mummon mökki. Samaan seuraan liittyy vielä maalaispojan oloinen tyyppi, ja perillä mummolassa Viltsu kuulee jäävänsä talonvahdiksi tämän erikoisen kaksikon kanssa mummon lähtiessä jollekin kurssille. Siinä sitä sitten ollaan: ei juoksevaa vettä, ei mikroa, ei pitsaa, eikä edes kännykkää (koska mummo piilotti koko porukan kännykät ennen lähtöään)! Varsinainen survival-loma!
Ja niin kuin mökkielämästä selviämisessä ei olisi tarpeeksi päänvaivaa, alkaa vaikuttaa siltä että kolmikko ei ole aivan niin yksin kuin aluksi luuli. Ensimmäisenä yönä joku katselee sisään ikkunasta. Toisena päivänä kylmälaukullinen kellarista haettua ruokaa katoaa jäljettömiin. Puhelin on mykkä, ja saunakin vaikuttaa lämpiävän itsestään. Onko syypää naapurin outo Mäkinen, josta mummokin varoitteli, vai onko syytä vielä suurempaan huoleen?
Kallioniemen Villi viikko on mukavan letkeää kesälukemista maustettuna jännityspippurilla!
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuula Kallioniemi: Villi viikko
Otava, 2017
92 sivua
Kirsti Kurosen edellinen nuortenromaani Paha puuska (Karisto 2015), jonka luin ennen blogiaikaa, sai katselemaan runomuotoisia kirjoja ihan uusin silmin. Niinpä oli iloinen yllätys huomata, että myös Kurosen uusin nuortenkirja Pönttö (Karisto 2017) on kirjoitettu runomuotoon, säeromaaniksi kuten takakannessa sanotaan.
Ylioppilaskeväänä kaikki on mahdollista. Toiset tietävät jo, mitä aikovat ja mihin lähtevät. Luna haluaisi vain valokuvata vettä, mutta eihän sellaista voi sanoa ääneen. Edessä aikuisuus ja töihin-kotiin-töihin-kotiin -rata, ja se pelottaa. Isä on virittänyt pihan lintupönttöön kameravalvonnan, ja Arja-tiaisen elämää seuratessaan Luna kelaa omaansa.
Lunan ensimmäinen seurustelusuhde on päättynyt ikävästi, ja tämä on jättänyt Lunaan jäljet. Isoksi kasvaminen ja aikuiseksi tuleminen tuntuu ylivoimaisen pelottavalta. Mistä löytäisi rohkeutta elämiseen?
Erittäin hienosti kirjoitettu kirja nuoruuden tuskasta. Ei mielestäni kuitenkaan ihan yltänyt Pahan puuskan tasolle.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kirsti Kuronen: Pönttö
Karisto, 2017
86 sivua
Kalle Veirto jatkaa pojille räätälöityjen kirjojen "sarjaansa". Takakannen mukaan Ohut hauska kirja (Karisto 2017) on juuri sitä mitä lupaakin: ohut hauska kirja. Hm. No, on kyllä sanottava että ei se ihan hakoteille mennyt määritelmä ole (vaikka 152 sivua ei välttämättä ole kaikkien mielestä ohut kirja). Itse asiassa tämä taitaa olla kirjailijan teoksista ihan oikeasti se hauskin. Tätä ehkä voisin kuvitella vinkkaavani yläkoululaisille, siellähän se teoksen oikea kohderyhmä on.
Juuri kun peruskoulun loppuminen alkaa olla käsinkosketeltava tosiasia, äikänopen sijainen iskee vyön alle: numeroa ei tipu jos ei edes yhtä kirjaa ole luettuna ja esitelmää pidettynä viikon sisällä. Kun koulun antiikkisen kirjaston kätköistä löytyy yhtä antiikkinen kirjaluettelo, jonka loppuun joku on kirjoittanut vinkiksi kirjan nimen: Ohut hauska kirja. Siinähän se pulma sitten on, kun sellaista kirjaa ei löydy koulun eikä kaupunginkirjastosta. Ainoa vaihtoehto on etsiä kirjailija käsiinsä ja vaatia kirjaa luettavaksi. Tästä alkaa kirjanmetsästys, joka uhkaa hukuttaa alleen sen alun perin tärkeimmän suunnitelman: bileet koulun päättymisen kunniaksi.
Tosiaan, välillä vähän väkisin väännettyä huumoria, mutta hauskempi kuin odotin. :)
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kalle Veirto: Ohut hauska kirja
Karisto, 2017
152 sivua
Tuula Kallioniemen Villi viikko (Otava 2017) on yhden sortin selviytymistarina. Viltsu on viime hetkeen asti uskonut, että vanhemmat vain vitsailevat, kun on puhe mummolaan menosta. Mutta niin vain hän löytää itsensä junasta matkalla kohti maaseutua. Junassa Viltsua ärsyttää puhelimessa kikattava tyttö, joten hänen järkytyksensä on suuri kun tyttö päätyy nousemaan junasta samalla asemalla Viltsun kanssa. Ja päämäärä on muutenkin sama: mummon mökki. Samaan seuraan liittyy vielä maalaispojan oloinen tyyppi, ja perillä mummolassa Viltsu kuulee jäävänsä talonvahdiksi tämän erikoisen kaksikon kanssa mummon lähtiessä jollekin kurssille. Siinä sitä sitten ollaan: ei juoksevaa vettä, ei mikroa, ei pitsaa, eikä edes kännykkää (koska mummo piilotti koko porukan kännykät ennen lähtöään)! Varsinainen survival-loma!
Ja niin kuin mökkielämästä selviämisessä ei olisi tarpeeksi päänvaivaa, alkaa vaikuttaa siltä että kolmikko ei ole aivan niin yksin kuin aluksi luuli. Ensimmäisenä yönä joku katselee sisään ikkunasta. Toisena päivänä kylmälaukullinen kellarista haettua ruokaa katoaa jäljettömiin. Puhelin on mykkä, ja saunakin vaikuttaa lämpiävän itsestään. Onko syypää naapurin outo Mäkinen, josta mummokin varoitteli, vai onko syytä vielä suurempaan huoleen?
Kallioniemen Villi viikko on mukavan letkeää kesälukemista maustettuna jännityspippurilla!
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuula Kallioniemi: Villi viikko
Otava, 2017
92 sivua
Kirsti Kurosen edellinen nuortenromaani Paha puuska (Karisto 2015), jonka luin ennen blogiaikaa, sai katselemaan runomuotoisia kirjoja ihan uusin silmin. Niinpä oli iloinen yllätys huomata, että myös Kurosen uusin nuortenkirja Pönttö (Karisto 2017) on kirjoitettu runomuotoon, säeromaaniksi kuten takakannessa sanotaan.
Ylioppilaskeväänä kaikki on mahdollista. Toiset tietävät jo, mitä aikovat ja mihin lähtevät. Luna haluaisi vain valokuvata vettä, mutta eihän sellaista voi sanoa ääneen. Edessä aikuisuus ja töihin-kotiin-töihin-kotiin -rata, ja se pelottaa. Isä on virittänyt pihan lintupönttöön kameravalvonnan, ja Arja-tiaisen elämää seuratessaan Luna kelaa omaansa.
Lunan ensimmäinen seurustelusuhde on päättynyt ikävästi, ja tämä on jättänyt Lunaan jäljet. Isoksi kasvaminen ja aikuiseksi tuleminen tuntuu ylivoimaisen pelottavalta. Mistä löytäisi rohkeutta elämiseen?
Erittäin hienosti kirjoitettu kirja nuoruuden tuskasta. Ei mielestäni kuitenkaan ihan yltänyt Pahan puuskan tasolle.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kirsti Kuronen: Pönttö
Karisto, 2017
86 sivua
Kalle Veirto jatkaa pojille räätälöityjen kirjojen "sarjaansa". Takakannen mukaan Ohut hauska kirja (Karisto 2017) on juuri sitä mitä lupaakin: ohut hauska kirja. Hm. No, on kyllä sanottava että ei se ihan hakoteille mennyt määritelmä ole (vaikka 152 sivua ei välttämättä ole kaikkien mielestä ohut kirja). Itse asiassa tämä taitaa olla kirjailijan teoksista ihan oikeasti se hauskin. Tätä ehkä voisin kuvitella vinkkaavani yläkoululaisille, siellähän se teoksen oikea kohderyhmä on.
Juuri kun peruskoulun loppuminen alkaa olla käsinkosketeltava tosiasia, äikänopen sijainen iskee vyön alle: numeroa ei tipu jos ei edes yhtä kirjaa ole luettuna ja esitelmää pidettynä viikon sisällä. Kun koulun antiikkisen kirjaston kätköistä löytyy yhtä antiikkinen kirjaluettelo, jonka loppuun joku on kirjoittanut vinkiksi kirjan nimen: Ohut hauska kirja. Siinähän se pulma sitten on, kun sellaista kirjaa ei löydy koulun eikä kaupunginkirjastosta. Ainoa vaihtoehto on etsiä kirjailija käsiinsä ja vaatia kirjaa luettavaksi. Tästä alkaa kirjanmetsästys, joka uhkaa hukuttaa alleen sen alun perin tärkeimmän suunnitelman: bileet koulun päättymisen kunniaksi.
Tosiaan, välillä vähän väkisin väännettyä huumoria, mutta hauskempi kuin odotin. :)
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kalle Veirto: Ohut hauska kirja
Karisto, 2017
152 sivua
Tunnisteet:
#pojatkinlukee,
3 tähteä,
4 tähteä,
Huumori,
Kallioniemi Tuula,
Karisto,
kirjastosta,
Kuronen Kirsti,
Nuortenkirjat 2017,
Otava,
säeromaani,
Veirto Kalle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)