Vappulukuhaasteen lyhyet erikoiset, osa 2

Viimeinen vappuna luettu lyhyempi erikoinen on Kummalinnun munia 1 : sadan sanan tarinoita (Osuuskumma 2014), ja tämä on näistä kolmesta ehdottomasti erikoisin, positiivisessa mielessä. 

Kuten kirjan esipuheessakin todetaan, kirja on Osuuskumma-kustantamon ensimmäinen raapaleantologia. Raapaleet ovat tasan sadan sanan tarinoita, joissa pitää olla juonen kaari (eli alku, kliimaksi ja loppu). Kirjailija Anne Leinonen on kiteyttänyt raapaleiden ytimen näin: 
"Jos runous tiivistyy aforismiksi, niin novelli kiteytyy raapaleeksi."

Antologiassa on mukana raapaleita seuraavilta tekijöiltä: Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Janos Honkonen, Jussi Katajala, Mixu Lauronen, Anne Leinonen, Erkka Leppänen, J.S. Meresmaa, Anni Nupponen, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel ja Kari Välimäki. 

Kokonaisen tarinan mahduttaminen sataan sanaan kuulostaa mahdottomalta, mutta niin vain tekijät ovat siinä onnistuneet. Pikku kirjanen on pullollaan toinen toistaan oivaltavampia, tiiviitä tarinoita. Niiden lyhyyden vuoksi niistä on vaikeaa kertoa kovinkaan paljon paljastamatta koko ideaa, siispä tyydyn listaamaan suosikkiraapaleeni, siinä järjestyksessä jossa ne kirjastakin löytyvät: 

• Mixu Lauronen: Oodi urheiluselostajille 
• Erkka Leppänen: Vanhushoitoa 
• Kari Välimäki: Siamilaiset
• Magdalena Hai: Rasmuksen puhelin 

Monta, monta muutakin olisin tässä voinut mainita, mutta noissa neljässä oli ehkä eniten sitä jotakin. Antologian kakkososa meni saman tien varaukseen. :) 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Kummalinnun munia 1 : sadan sanan tarinoita
Toimittaneet Mixu Lauronen ja Christine Thorel
Osuuskumma, 2014 
132 sivua 

Vappulukuhaasteen lyhyet erikoiset, osa 1

Suurin osa vappulukuhaasteen aikana lukemistani kirjoista oli suht paksuja järkäleitä. Mukaan mahtui kuitenkin muutama lyhyempi välipalakirja, joista nyt jotakin: 

Virolaisen Andrus Kivirähkin mainio kertomuskokoelma Koiranne alkaa kohta kukkia (Otava 2016) oli erinomaisen hykerryttävää lukemista. Luin näitä töissäkin työkavereille ääneen, ja oi kuinka meillä kaikilla oli niin mukavaa... 

Yhtenä aamuna Valtteri huomasi, että koira oli vatsapuolelta keltainen. Seuraavana päivänä Pontuksen korvista kasvoi punaisia karvoja. Nyt huolestui jo isäkin.

Koira joka vaihtaa väriä - oletko kuullut mitään kummempaa! Kohta olet. Koirankakkapökäle ihastuu voikukkaan, purkalle kasvavat raajat, lusikka ryhtyy merirosvoksi. Ja entä sitten liidunsyöjät, joista isoisä jankuttaa? Roni päättää selvittää, oliko koulussa ennen hauskempaa. 

Pähkähullua ääneen luettavaa! Lennokkaita tarinoita lukemaan opetteleville! Viron suosikkihumoristin absurdit lastenkertomukset ovat saaneet arvoisensa tulkinnan - ne ovat iloksi myös aikuisille. Kirjan on suomentanut tunnettu sanamaija Heli Laaksonen, ja ilkikuriset kuvat on tehnyt Joel Melasniemi. (takakannesta)

Kirjan 21 kertomusta on jaoteltu vuodenaikojen mukaan. Omat suosikkikertomukseni ovat:  

• Isän sukat - Äiti löytää siivotessaan isän sukat sängyn alta. Niitäpä ei saakaan siirrettyä sieltä pois, vaan ne yrittävät näykkiä. Syykin löytyy: sukilla on pieni pilkullinen muna, jota ne hautovat!

• Levoton vieras - Emil istuu kotona piirtämässä, kun naapurin Hannes tulee houkuttelemaan häntä leikkimään. Emil ei kuitenkaan jouda... ja lopulta Hannekselle käy hassusti!

• Kirjava koira - Aamulla Valtteri huomaa, että Pontuksen karvat ovat vaihtaneet väriä. Tuulisena päivänä sen turkki lähtee tuulen mukaan isoina tukkoina. Lopuksi karvat putoavat kokonaan. Keväällä Pontus kasvattaa uudet, hennonvihreät karvat - mutta mikä ihme onkaan häntään kasvava punertava patti?

• Pikku paukku - Mikko ja Ville ovat päiväkoti-ikäiset kaverukset, jotka tykkäävät paukutella. Martta on jo iso tyttö, ja hän väittää ettei koskaan paukuttele! Pojat ovat kuitenkin varmoja, että Martan mahassa on paukku vankina, ja päättävät auttaa sitä…

Mistä kirja minulle: kirjastosta

Goodreads-tähdet: 5 tähteä 

Kirjan tietoja: 

Andrus Kivirähk: Kaka ja kevad (c) 2009

Suomentanut Heli Laaksonen, kuvittanut Joel Melasniemi

Otava, 2016

79 sivua

Siri Kolu on myös kirjoittanut varsin lennokkaan tarinan, kirjaimellisesti. Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016) on elämänmuutosromaani Petrasta eli Peetusta. Peetu on aina tiennyt olevansa poika, vaikka näyttääkin enemmän tytöltä. Vielä hetken. 

”Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää.” 

Peetu odottaa. Kesän jälkeen Peetun hoidot jatkuvat leikkauksella. Se on tehtävä, jotta hän voi tulla omaksi itsekseen. Ja vaikka itseksi tulemisen hinta on kallis, Peetu on valmis maksamaan sen. Sillä ei ole syvempää onnea kuin olla se joka on.

Isä helpottaa Peetun odotusta antamalla parhaan mahdollisen lahjan: kymmenen purjelentoa, kymmenen hetkeä kiinni taivaan reunassa. Ilmassa Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta. (takakannesta) 

Isä ja Peetu jakavat piinaavan odotusajan pienessä purjelentokoneessa. Kymmenen lentokerran aikana ehditään puhua monenlaista - tai olla puhumatta. Jokainen lento (ja kirjan luku) on nimetty erikseen: isälento, rehellisyyslento, riitalento, voimalento, rakkauslento, velilento, vapauslento, pelkolento, äitilento ja, viimeisenä lentona Peetun 18-vuotispäivänä, muutoslento. Hieno kirja tärkeästä aiheesta, tällaisia pitäisi olla ehdottomasti enemmän.

"Minua katsoo takaisin aurinkoinen horisontti, jossa on minulle luvassa kaikenlaista hyvää." (s. 110)

Mistä kirja minulle: kirjastosta

Goodreads-tähdet: 4 tähteä

Kirjan tietoja: 

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin : elämänmuutosromaani 

Otava, 2016

112 sivua 

Dolores Redondo: Näkymätön vartija (Baskimaan murhat #1)

Navarran ikimetsän sydämestä, Baztanjoen penkalta löydetään teinitytön ruumis makaaberissa asetelmassa. Poliisi yhdistää rituaalimurhalta vaikuttavan tapauksen aiempaan surmatekoon. Pian huhut lähtevät liikkeelle Baztanin laaksossa, missä muinaiset uskomukset elävät yhä. Voisiko asialla olla basajaun, kansantarinoista tuttu metsän näkymätön vartija? 
Rikostutkinnan saa johdettavakseen määrätietoinen ylikonstaapeli Amaia Salazar, joka palaa vastentahtoisesti juurilleen vanhaan kotikyläänsä. Tutkinnan edetessä Amaia joutuu ratkomaan vanhoja ristiriitoja sisartensa kanssa ja kestämään kollegoidensa kateutta. Tappajan vaaniessa seuraavaa uhriaan kammottava perhesalaisuus palaa piinaamaan Amaiaa painajaisen lailla. (takakansiteksti)

Alan lämmetä dekkareille yhä enemmän ja enemmän! Olen aina kuvitellut etten tykkää niistä, mutta yleensä aina yllätyn positiivisesti kun jotain kokeilen lukea. Niin kävi tämänkin Dolores Redondon Näkymättömän vartijan (Gummerus 2015) kanssa. Yhteistä näille miun-maun-mukkaisille dekkareille on se, että niihin on yleensä yhdistetty jotain muutakin, mieluiten jotakin yliluonnolliseen viittaavaa. Ja näinhän on asia Näkymättömän vartijankin kohdalla. Monenlaisista yliluonnollisista otuksista olen kuullut ja lukenutkin, mutta baskien basajaunit olivat vielä tähän mennessä täysin minulle tuntemattomia. 

Toisekseen tykkäsin kirjasta siksi, että on aina virkistävää lukea jostain muuta kuin suht tavallisesta, perinteisestä anglo-amerikkalaisesta tai kotimaisesta kulttuurista. Ja ehkä vielä tärkeämpänä seikkana tästä kirjasta tulee mieleen se, miten hienosti siinä kerrotaan naisten asemasta vielä tänäkin päivänä niin miehisessä maailmassa. Päähenkilö Amaia on sisariaan modernimpi, opiskellut ja matkustellut ja jättänyt kotikylänsä. Toisaalta, hänellä on siihen melko radikaalit syytkin, jotka ovat lähestulkoon pakottaneet hänet ratkaisuihinsa. Nämä perheen sisäiset ristiriidat ja suorastaan kammottavat tilanteet tuodaan kirjassa esille takautumina ja Amaian toistuvina painajaisina. 

Vappulukuhaasteen lisäksi tämä kirja edistää kaunokirjallista maailmanvalloitusta, vuorossa tietenkin Espanja. Vaikkakin... tämä kirja(sarja) sijoittuu Baskimaahan, joka on Espanjan itsehallintoalue samalla tavalla kuin Ahvenanmaa Suomessa. Ei kuitenkaan ruveta halkomaan hiuksia. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Dolores Redondo: El guardián invisible
Suomentanut Sari Selander
Gummerus, 2015
476 sivua

Jane Mendelsohn: Minä olin Amelia Earhart

Heinäkuun toisena päivänä 1937 maailmanympärilennolla ollut Amelia Earhart ja hänen lentosuunnistajansa Fred Noonan kadottavat radioyhteyden ja häviävät ikuisiksi ajoiksi Tyynenmeren aaltoihin. Tästä todellisesta tapahtumasta Jane Mendelsohn on punonut mielikuvitustarinan, joka johdattaa lentäjäkaksikon autiolle saarelle, kaiken yhteyden maailmaan kadottaneiksi robinsoneiksi, ja viimein kuoleman tuolle puolen - rakkauteen. 
Mendelsohnin yhtaikaa sekä runollinen että maagisen väkevä esikoisteos on viime aikojen suurimpia tuhkimotarinoita amerikkalaisessa kustannusmaailmassa, täydellisestä tuntemattomuudesta myyntilistojen kärkeen kivunnut voimannäyttö. (takakannesta)

Tämä kirja, Jane Mendelsohnin Minä olin Amelia Earhart (Gummerus 1997), oli varta vasten etsittyä täsmälukemista Helmet-lukuhaasteeseen. Kohta 23 kehottaa lukemaan "Oman alansa pioneerinaisesta kertovan kirjan", koska Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä on kulunut 150 vuotta. Ensimmäinen "pioneerinainen", joka tuli mieleeni, oli juuri Amelia Earhart, ilmailun uranuurtaja ja yksi ensimmäisistä naislentäjistä. 


"Oli vuosi 1937. Olin kauniimpi kuin koskaan, mutta surumielisyyden aura leijui mukanani kuin komeetan pyrstö. Minusta tuntui kuin olisin jo elänyt elämäni kokonaisuudessaan, olinhan lentänyt yli Atlantin ja tehnyt useita maailmanennätyksiä. -- 
Muistan: lennän maailman ympäri. Lennän kaksimoottorisella Lockheed Electrallani Tyynenmeren yllä jossakin Uuden-Guinean rannikon ulkopuolella ja olen eksynyt. -- 
Tämä on kertomus siitä mitä minulle tapahtui kun kuolin. Tämä on myös minun elämäntarinani. Tarina kohtalosta, sallimuksen ja onnenlahjojen alkemiasta. Pohdin sitä joskus sädehtivän auringon alla. -- 
Kun nyt ajattelen entistä elämääni, ajattelen sitä unennäkönä. Siinä unessa minä olen muuan toinen. Siinä unessa olen aikani kuuluisin naislentäjä, sankaritar. Olen Amelia Earhart." (s. 8-9)

Kirjaa oli jokseenkin hämmentävä lukea, ihan jo kerrontamuotojen puolesta. Välillä äänessä on Amelia itse, välillä hänestä puhutaan kolmannessa persoonassa. Erottavana tekijänä saattaa olla vain kappalejako. Minun järjestelmälliselle luonteelleni ratkaisu ei ollut paras mahdollinen, vaan lähinnä ärsyttävä, tuntui turhalta kikkailulta. Vaan kun tästä pääsi yli, kirja oli varsin viihdyttävä ja mielenkiintoinen tulkinta. Mitä Earhartille oikeasti tapahtui? Se lienee selvää, että kone putosi. Sitä ei vain varmuudella ole vieläkään löydetty. Ja mitä tuohon takakansitekstissäkin mainostettuun rakkauteen tulee... se puoli kyllä tuntui jotenkin päälleliimatulta, ei hirveästi vakuuttanut.

Helmet-haasteen lisäksi kirja osallistui vappulukuhaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Jane Mendelsohn: I was Amelia Earhart (c) 1996
Suomentanut Marja Alopaeus
Gummerus, 1997
158 sivua

Katsaus loppuvuoden tulokkaisiin

On ihanaa ja kamalaa olla kirjastossa töissä. Ja ei, en puhu asiakaspalvelusta. ;) Sehän on vaan ihanaa... No, leikki leikkinä. 

Suhtaudun suunnattoman kaksijakoisesti ennakkotietoihin tulevista kirjoista! Toisaalta on äärimmäisen ihanaa selailla kustantajaluetteloita ja tsekkailla mitä on tulossa, mutta sitten kun kiinnostavien kirjojen lista alkaa näyttää tältä...

Kesäkuussa: 

Winston Graham: Poldark - Kapinallinen (Gummerus) 
Paula Havaste: Veden vihat (Gummerus) 
Lauren Kate: Langennut (WSOY) 
Janne Kukkonen: Voro (Like) 
Enni Mustonen: Ruokarouva (Otava) 
Patrick Ness: Hirviön kutsu (Tammi) 
Dolores Redondo: Myrskyuhri (Gummerus) 
Care Santos: Suklaan maku (Schildts&Söderströms)
Rick Yancey: Viides aalto - viimeinen tähti (WSOY) 

Heinäkuussa: 
Katy Birchall: It girl - suosituksi yhdessä päivässä (Bazar) 
Tuija Lehtinen: Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta (Otava) 
Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen (Tammi) 
Mike Pohjola: 1827 (Gummerus) 
S.K. Tremayne: Jääkaksoset (Otava) 

Elokuussa: 
Julian Fellowes: Belgravia (Otava) 
Marko Hautala: Kuiskaava tyttö (Tammi) 
Tiina Lifländer: Kolme syytä elää (Atena) 
Risto Oikarinen: Nälkämaan laulu (Otava) 
Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus) 
Mats Strandberg: Risteily (Like) 
Pirjo Tuominen: Hiljaiset huvimajat (Tammi) 
Kalle Veirto: The next one (Karisto) 
Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet (S&S) 

Syyskuussa: 
Aikamatkaajan opas historiaan (Atena) 
Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Bazar) 
Winston Graham: Poldark 2 - Demelzan laulu (Gummerus) 
Satu Grönroos: Tuulen suku (Atena) 
Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta (Karisto)
Riikka Hedman: Sämpy (S&S) 
Laila Hirvisaari: Hiljaisuus (Otava) 
Jouni Hynynen: Kadonnutta tavaraa etsimässä (Like) 
Anna Kortelainen: Siemen (Tammi) 
Hanna-Riikka Kuisma: Viides vuodenaika (Like) 
Mauri Kunnas: Herra Hakkarainen harhateillä (Otava) 
Julie Murphy: Dumplin (Otava) 
Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla (Karisto) 
Maria Turtschaninoff: Naondel - punaisen luostarin kronikoita (Tammi)
Leena Virtanen: Tulen morsian (WSOY) 
Seita Vuorela: Lumi (WSOY) 

Lokakuussa: 
David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa (Otava) 
Nils Håkanson: Rautakallo (Like) 
Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus (Otava) 
Hanna Meronen: Tee itse nukketalo (Otava) 
Jessica Schiefauer: Ester & Isak (Karisto) 
Tuutikki Tolonen: Mörköreitti (Tammi) 

...niin onhan se jo aika kamalaakin. Kuka nää ehtii lukemaan? Varsinkin, kun tiedän ihan satavarmasti että niitä kiinnostavia kirjoja tulee olemaan paaaaljon enemmänkin kuin nämä. Kaikkea kun ei kataloogeista hoksaa. Voi ahistus! :D

Vappulukuhaaste 29.4.-1.5.

Bibliofiilin päiväunia -blogissa haastettiin lukemaan mahdollisimman paljon vapun hulinoiden keskellä. Kuulosti juuri sopivalta minulle - vappuhulinoista sain tarpeekseni jo toistakymmentä vuotta sitten. Tänään olen ollut vapaalla ja siinä mielessä tehokasta lukuaikaa voisi olla takana jo useita tunteja, mutta koska sain kavereita kylään päivällä, tartuin kirjaan vasta alkuillasta. 

Aloitus, 1. päivä: 
Perjantaina 29.4. klo 16.35, ensiksi aion lukea loppuun kesken olevan kirjan. Sitten tartun seuraavaan. :)

...ja klo 22.15 luettuna seuraavat 4 kirjaa, yhteensä 683 sivua: 

- Dolores Redondo: Näkymätön vartija. Gummerus 2015, sivulta 335 sivulle 476 eli 141 sivua.
- Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia. Otava 2016, 79 sivua. 
- Kummalinnun munia 1 - sadan sanan tarinoita. Osuuskumma 2014, 131 sivua. 
- Audrey Magee: Sopimus. Atena 2015, 332 sivua. 

2. päivä: 
Jatkoin lukemista kymmenen kieppeillä. Eilen illalla, päivityksen jälkeen, aloitin vielä yhden kirjan. Nyt luin kirjan loppuun ja aloitin seuraavan. :)

...ja nyt, klo 22.00, luettuna tämän verran: 

- Katariina Vuori: Joulumerkkikodin lapset. Like 2016, 248 sivua. 
- Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin. Otava 2016, 112 sivua.
- Mo Yan: Seitsemän elämääni. Otava 2013, sivulta 151 sivulle 187 eli 36 sivua. 
- Jane Mendelsohn: Minä olin Amelia Earhart. Gummerus 1997, 158 sivua. 
- Sarah Lotz: Neljäs päivä. Karisto 2015, sivulle 183 asti.

Kaksi kolmasosaa haasteesta takana, luettuna 1420 sivua, 9 eri kirjasta. :) 

3. päivä: 
Lukeminen jatkui siitä mihin se eilen jäi. Tahti alkoi kuitenkin jo hidastua... päänsäryn takia. Ja pitihän sitä vappuna lähteä ulos jäätelöä syömään. :)

Päivän aikana luettu: 

- Sarah Lotz: Neljäs päivä, loput 202 sivua.
- Mo Yan: Seitsemän elämääni, 122 sivua eteenpäin.
- Teresa Myllymäki: Karhulehto. Reuna 2016, 167 sivua. 
- Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja. Minerva 2016, 240 sivua.

Kolmas päivä on siis loppusuoralla. Luettuna yhteensä 2151 sivua, 11 eri kirjasta. Voi olla että yritän vielä kahlata Mo Yania eteenpäin, mutta tuskin kovin pitkälle pääsen.

Lukumaratonin saldo :)

Todennäköisesti tarkempia bloggauksia kirjoista seuraa myöhemmin. :)

Pari uutta lasten- ja nuortenkirjaa

Eilen ehdin töissä lukaisemaan pari uutta lasten- ja nuortenkirjaa.

Pitkän linjan (nuorten)kirjailija Marja-Leena Tiainen on viime vuosina julkaissut paljon selkokirjoja. Tänäkin vuonna on jo ehtinyt ilmestyä selkokirja Tatu, Iiris ja Pääkallomies (Avain 2016). Sisältönsä puolesta kirja on helppolukuinen, mutta ehdottomasti isommille nuorille suunnattu. Päähenkilö Tatu on 17-vuotias ja Iiris, johon Tatu törmää uimarannalla ja ihastuu, on muutamia vuosia vanhempi. Tatu ystävystyy Iiriksen kanssa - ja haluaisi toki enemmänkin, mutta Iiriksellä on jo poikaystävä. Ja ex-poikaystävä, joka tuntuu vainoavan Iiristä. Kun Iiris muuttaa Tatun naapuritaloon, Tatu huomaa että joku kyttää Iiristä. Pian tämän jälkeen Iiris katoaa, ja kun Tatu alkaa selvittää asiaa, hänkin joutuu vaaraan.

Erittäin mukaansatempaavaa jännitystä! Ja rutkasti plussaa kohderyhmälle sopivasta kansikuvasta. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja Pääkallomies 
Avain, 2016 
104 sivua 

Silja Pitkänen on aiemmin kirjoittanut tietokirjallisuutta, ja lapsille suunnattu Pariisin taivaan alla (Savukeidas 2016) on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa. Kirja aloittaa Mimosa ja Miska -sarjan, jota kirjan takakannessa luonnehditaan lasten matkakirjaseikkailusarjaksi. Mimosa ja Miska matkustavat ensimmäistä kertaa Pariisiin isoisänsä kanssa. Isoisä muistelee vanhoja Pariisin aikojaan, jolloin kaikki olivat taiteilijoita ja elämä oli jännittävää. Lapset käyvät katsomassa Mona Lisaa, seikkailevat metrossa ja pientä ihastustakin on ilmassa.

Tämä kirja tuntui mielestäni jotenkin sekavalta, ja ainakin minusta on hankalaa määritellä, minkä ikäisille kirja on suunnattu. Päähenkilöt ovat alakoululaisia: Mimosa viidennellä ja Miska ensimmäisellä luokalla. Isoisä on aikoinaan asunut Pariisissa ja tavannut lasten isoäidinkin siellä. Isoisällä riittääkin monenlaisia juttuja kerrottavaksi. Erityisen kiinnostunut isoisä on taiteesta, ja monenlaiset museot tulevatkin kirjan sivujen kautta tutuiksi. Isoisä myös opettaa Mimosaa ja Miskaa katselemaan ja "lukemaan" taidetta ja erilaisia kuvia.

Taide ja visuaalinen lukutaito vaikuttavat ainakin tämän ensimmäisen osan perusteella olevan tärkeämpiä teemoja kuin takakannessa mainostettu matkailu. Tämä näkyy myös kirjan lopun lähdeluettelosta. Tätä viimeksimainittua jäin myös miettimään... onko lähdeluettelo lasten kaunokirjallisuudessa oikeasti tarpeellinen? 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Silja Pitkänen: Pariisin taivaan alla 
Savukeidas, 2016 
120 sivua 

Kirjaherbario karttuu siis uudella kasvilla tai oikeastaan kasvisuvulla: iirikset eli kurjenmiekat (Iris) on kurjenmiekkakasveihin kuuluva suku.