Naistenviikko - Sari Luhtanen: Tähtirooli

19.7. Sari, Sara, Saara

Sarin-päivän kirjaksi luin Sari Luhtasen uusimman romaanin Tähtirooli (Tammi 2016). 

Auran on vaikea käsittää, mikä sai hänet suostumaan psykologiksi Parierotteluun, tosi-tv-formaattiin, haastattelemaan suhteessaan kipuilevia pareja. Kieltämättä häntä houkutteli mahdollisuus saada loistaa - ja yllättäen juuri niin totisesti käy! 
Muuten hän pelaa varman päälle, on tyytyväinen siistiin sisätyöhönsä hyvinvointikeskuksen psykologina, sulhanen Joel on valioyksilö, siskon kanssa riidellään vain normiasioista ja hörhöilevä äiti pidetään sopivalla etäisyydellä. 
Mutta yhtäkkiä Joel ei keskitykään Auraan, komea remonttimies aiheuttaa houkutuksia, ja kaiken huipuksi Aura saa tällin päähänsä. Kun vielä Joelin vaarallinen kaksoisveli ilmaantuu Amerikasta, elämään tulee kertaheitolla draamaa ja hohtoa. Voiko sitä olla liikaakin? Onnistuuko Aura enää löytämään roolin, jossa häikäistä omana itsenään? (takakansiteksti)

Kaikki hömpän ainekset on koossa, ja just sopivaa rentoutuslukemista tämä kirja olikin. Aivan täysin aivotnarikkaan-kirjaksi en tätä kuitenkaan sanoisi. Parhaimmistoa tämä ei kuitenkaan Luhtasen chick lit -kirjoista ole, pidin esimerkiksi Murusia-teoksesta (Tammi 2013) huomattavasti enemmän. 

Näennäisesti elämänsä naruja tiukasti käsissään pitelevä Aura osoittautuu oman elämänsä statistiksi, ainakin lukijasta vaikuttaa siltä. Aura ei tätä kuitenkaan tunnusta, vaikka omat epäilyksensä hänelläkin heräävät kirjan edetessä. Muiden tarpeet ja ongelmat tuntuvat aina olevan etusijalla. Kuten arvata saattaa, psykologin kaapista löytyy omat luurankonsa, ja kun niitä on hätistelty kolistelemaan muihin maisemiin, tervettä itsekkyyttä alkaa löytyä Aurastakin. Oman elämän tähtirooli odottaa lähempänä kuin Aura kuvittelikaan. Tämän enempää en spoilaa, saatte lukea itse loput. :) 

Naistenviikon lukuhaasteen lisäksi kirjalla saan kuitattua Helmet-haasteen kohdan 30: viihteellinen kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Sari Luhtanen: Tähtirooli
Tammi, 2016
276 sivua

Naistenviikko alkaa - Riikka Takala: Ole hyvä

18.7. Riikka

Hyvää Akkainviikkoa kaikille! Tuijata heitti blogissaan ilmoille Naistenviikon lukuhaasteen, johon päätin osallistua, vaikka pyhästi itselleni lupasin ettei enää yhtään haastetta jne... vaan kuinkas kävikään. Tuskin aivan joka päivälle saan postausta aikaan, mutta ainakin muutama on luvassa. :) Näkökulmaksi valikoitui nimipäiväsankarien kirjoittamat kirjat.

Naistenviikon ensimmäinen nimipäiväsankari on Riikka. (Nimi on omaa sydäntäni hyvinkin lähellä, onnea tyttärelle jos tänne eksyt! <3) Niinpä ensimmäinen naistenviikon kirja on Riikka Takalan Ole hyvä (Atena 2014).

Elli on yksinhuoltaja. Viola on maailmanlasten pelastaja. Aavan gradu on jäänyt levykkeelle, jota ei mikään tietokone enää avaa. Yhdelläkään näistä 40+-naisista ei ole päivätyötä, mutta silti he ovat mielestään hyväosaisia: he ovat fiksuja, heillä on katto päänsä päällä, he voivat auttaa muita.
Ystävykset eivät suostu siihen, että vain rikkaat saavat tehdä hyvää. Niinpä he säästävät vähästään auttaakseen afrikkalaissyntyistä tanssinopettajaansa. Hyvää tekemällä saattaa kuitenkin tehdä pahaa, eikä vilpittöminkään aie ole aina hyvä. Joskus on sitä paitsi syytä laittaa omat asiat kuntoon ennen kuin voi auttaa toista.
Djembe-rummun jytke lyö tanssitunnilla naisia palleaan. Kolmikko seuraa opettajansa askelia. Kantaessaan huolta muista he eivät huomaa omaa hätäänsä.
Onko se pako vai pelastus? (kustantajan esittelyteksti)

Tämä oli monella tavalla mieltä hämmentävä kirja. Tiukasti kantaaottavaa, mutta kuitenkin jotenkin kieli poskessa ja ronskisti. En usko että teksti jättää ketään kylmäksi! Jokaisen naisen elämässä on pimeämpi puoli, josta ei kerrota täysin suoraan mutta josta vihjaillaan. Kukaan heistä ei kuitenkaan tunnu näkevän omaa hätäänsä, halu auttaa muita on suurempi. 

Ajankohtaista pohdintaakin mahtuu mukaan - akateeminen työttömyys tuskin aiheena vanhenee kovinkaan pian - ja, kuten sanottu, huumoria ja suoranaista komiikkaakin. Jotakin olisin kuitenkin kaivannut, nyt tarina jäi jotenkin ontoksi ja vaillinaiseksi. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Riikka Takala: Ole hyvä 
Atena, 2014
152 sivua 

Lomalukemista vol 8. - Michael Mortimer: Fossiilivaltiatar (Mortimer #2)

Viikonloppureissulla mukanani oli vain yksi kirja, mutta lukeminen ei silti loppunut kesken. Michael Mortimerin Fossiilivaltiatar (Bazar 2015) on nimittäin melkoinen tiiliskivi, samoin kuin oli sarjan aloittanut Neitsytkivi (Bazar 2014), jonka luin ennen tämän blogin aloittamista. Nähtäväksi jää, ovatko sarjan tulevat osat samanlaisia... sarjasta on käsittääkseni kaavailtu kuusiosaista? 

Nuori biologian opiskelija Ida Nordlund jatkaa isäpuolensa Lassen kanssa merkillisen fossiilin etsintää. Heidän on päästävä Moskovaan ja löydettävä Idan isoäiti Alma ja vuosisatoja vanhan fossiilin kolme muuta osaa. Ehkä Alma osaa selvittää, miksi salaperäinen kivilöydös herättää niin paljon intohimoja, että joku on valmis tappamaan sen vuoksi. 
Tapahtumien pyörre kuljettaa Idan ja Lassen henkeäsalpaavaan seikkailuun. He eivät ole ainoita, jotka ovat kiinnostuneita kivestä, vaan sen jäljillä tuntuu olevan koko joukko tutkijoita. Ida haluaa myös saada vihdoin selville, onko hänen äitinsä todella kuollut. 
Michael Mortimer sekoittaa vauhdikkaassa takaa-ajotarinassa jännitystä, mystiikkaa ja populaaritiedettä. Fossiilivaltiatar on sarjan toinen osa. (takakansiteksti) 

Olin jo sarjan aloitusosan kohdalla sitä mieltä, että varsin hengästyttävää on meno, ja turhankin paljon kaikkea mahdollista tungettuna samaan pakettiin. Toisaalta tällaiset tiedettä ja seikkailua yhdistävät, hitusen yliluonnollisia elementtejä sisältävät jutut ovat aina olleet mieleeni. Siksipä tämänkin kirjan luki todella joutuisasti, ja aloitusosan lailla tämäkin koukutti aika mainiosti odottelemaan seuraavaa osaa. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Michael Mortimer: Fossildrottningen (2014)
Suomentanut Susanna Paarma
Bazar, 2015 
641 sivua

Lomalukemista vol. 7 - Irma Poutajärvi: Ajo sallittu omalla vastuulla

Yhtenä iltana kaipasin jotain tosi kevyttä lukemista, siis totaalista "aivot narikkaan" -kirjallisuutta. Ja sitähän löytyi ihan omasta kirjahyllystä, jemmattuna sinne juuri kyseisenlaista tarvetta varten. :)

Irma Poutajärven Ajo sallittu omalla vastuulla (Karisto 1988) on just niin ihanaa hömppää kuin kansikuva jo lupaa. Punatukkainen tyttö ja komea, tumma mies - kuulostaa ihan Anni Polvalta, eikö? 

Suorasukainen, sanavalmis Maija on ikänsä touhunnut isänsä omistaman autokorjaamon nurkissa ja hallitsee epänaisellisesti kaikki autoon liittyvät niksit. Kerran kuitenkin hänkin jää autoineen tienposkeen, mistä hänet pelastaa erään autoliikkeen komea myyntipäällikkö Tuomas. Maija on kehittynyt mutkattomaksi tyttölapseksi suorasanaisen isänsä ja viiden veljensä kovassa koulussa, mutta huomaa pian jäävänsä toiseksi Tuomaksen seurassa. Ja miksi ihmeessä hänen sydämensä alkaa aina läpättää niin oudosti miehen ilmestyessä paikalle? (takakansiteksti)

Polva-tyylinen hömppä on kuulunut lempilukemistooni varmaan jo parikymmentä vuotta, tai varmasti jo pitempäänkin. Lainasin näitä kotikaupunkini kirjastosta kerta toisensa jälkeen, ja muutamia (kuten tämän kyseisen teoksen) olen hankkinut omaan hyllyyni divareista. En osaa tarkalleen sanoa, miksi tämäntyyliset kirjat vetoavat niin kovasti... kai se sitten on sitä totaalista pakoa arjesta. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että nykyään tämänkaltaisia kirjoja ilmestyy ihan liian vähän. Saa vapaasti olla eri mieltäkin, mutta minusta näillä on ehdottomasti oma paikkansa kaiken muun (laadukkaamman?) kirjallisuuden rinnalla, piste. :) 

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku) 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Irma Poutajärvi: Ajo sallittu omalla vastuulla 
Karisto, 1988 
159 sivua

Lomalukemista vol. 6 - Tuomas Saloranta: Juuri sellainen yö

On juuri sellainen yö, kun painajaiset heräävät eloon. 

Tuomas Saloranta: Juuri sellainen yö (Kuoriaiskirjat 2013)

Markus Rantalalla on avovaimo, nousujohteinen ura it-alalla, rivitaloasunto Espoossa, työsuhde-BMW ja labradorinnoutaja. Hänen elämänsä on tasaista ja turvallista, kunnes nuoruudenystävät Kivijärvi ja Tolppanen yllättäen kutsuvat hänet viettämään iltaa vanhaan kotikaupunkiin. 
Paljon on muuttunut sitten lukion päättäjäisten, kun ystävykset edellisen kerran kohtasivat. Kivijärvestä on tullut boheemikirjailija, Tolppasesta taas metsämökissä asuva erakko. Epäsuhtainen kolmikko päättää vielä kerran lähteä kotikaupungin laitamilla kohoavaan salaperäiseen metsään, joka on kiehtonut heitä lapsuudesta asti, mutta vanhojen aikojen muistelu vaihtuu pian epätoivoiseksi selviytymistaisteluksi. 
Pikkukaupunki-idyllin alla vaanii jotain synkkää ja uhkaavaa, ja Markus joutuu yöllisellä metsäretkellä kohtaamaan menneisyyden haamut, jotka on luullut jo haudanneensa. (takakansiteksti) 

Tekijän jälkisanojen mukaan kirja on syntynyt tilauksesta ystävälle lahjaksi, kylläkin alunperin lyhyempänä. Pituudella pilattu tarina ei ole vieläkään, mutta seitsemäänkymmeneenyhteen sivuun mahtuu melkoinen kauhukertomus. Kesäyön lähes pimeinä tunteina pelotti ihan sopivasti. :) Tällä kirjalla jatkankin Hämärän jälkeen -haasteen lukulistaa. Kirja sopii myös Helmet-haasteen kohtaan 20: kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan.

Olikin oikeastaan todella ajankohtainen teos lukea juuri tänä kesänä. Juuri tänä viikonloppuna järjestettiin kotipuolessa lukioluokkamme luokkakokous, kun tuli kuluneeksi 20 vuotta lakkiaisista. Mitään näin hurjaa ei kyllä (tietääkseni) tapahtunut. Aivan täysin varma en voi olla, koska en erinäisistä syistä loppujen lopuksi päässytkään luokan tapaamiseen asti. Shit happens. :/

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuomas Saloranta: Juuri sellainen yö 
Kuoriaiskirjat, 2013
71 sivua

Lomalukemista vol. 5 - Seppo Porvali: Kersantti Kalle Päätalo

Taas vähän erilaista lukemista! :D Olen jo kertaalleen ainakin tainnut mainita että fanitan Kalle Päätaloa täysillä. Iijoki-sarja on luettu kokonaisuudessaan ainakin kolme-neljä kertaa, ja Koillismaa-sarja samoin. Yksittäisistä teoksista en ole niin innostunut. Joku noissa sarjoissa vaan viehättää ihan älyttömästi. 

Kalle Päätalon elämästä saa erittäin hyvän kuvan lukemalla nuo edellämainitut sarjat. Silti aina on mielenkiintoista lukea muidenkin kirjoittamia henkilökuvauksia. Seppo Porvali oli Kalle Päätalon hyvä ystävä, ja hän on kirjoittanut toisenkin teoksen Kalle Päätalosta: Kalle Päätalo, Ison miehen savotta. Tämä lukemani Kersantti Kalle Päätalo : mestarikirjailijan sota (Revontuli 2015) kertoo alaotsikkonsa mukaisesti Päätalon sotataipaleesta. 

Kalle Päätalon sota alkoi lossimiehenä Romppasensalmella, mistä hän siirtyi pioneerikoulutukseen Korialle joulukuun 1939 lopulla. Jatkosodassa Kalle kuului Hjalmar Siilasvuon III Armeijakunnan Jalkaväenrykmentti 53:een, jonka komentajana toimi everstiluutnantti Jussi Turtola. Suomalaiset etenivät saksalaisten aseveljien rinnalla syvälle Vienan korpeen tavoitteena Louhi ja Muurmannin rata. 
Venäläiset pistivät kovan kovaa vastaan. Kohtalokkaassa vastahyökkäyksessä Kalle haavoittui vaikeasti jääden loppuiäkseen invalidiksi. Hän oli jo sotasairaalassa kuullessaan, että JR 53 oli joutunut mottiin. Jussi Turtola kaatui. Kalle toipui, ja määrättiin Siiranmäellä Karjalan kannaksella sijaitsevan vankileirin talousaliupseeriksi. Piikkilanka-aitauksen takana ei ollut venäläisiä sotavankeja, vaan suomalaisia sotilaskarkureita, murhamiehiä ja huijareita. 
Kirjailija Seppo Porvalin 32. teoksessa kerrotaan laajasti ja historian taustaa vasten niistä olosuhteista, joissa tuleva menestyskirjailija vietti sotavuotensa ja millaisissa tehtävissä. Vastataan myös kysymykseen: miksi Kalle joutui mukaan epätoivoiseen hyökkäykseen Vienan korvessa Kapustnajajoen varrella elokuussa 1941. (takakansiteksti)

Kirja pohjautuu laajasti Päätalon Iijoki-sarjan sotavuosia käsitteleviin osiin, Hjalmar Siilasvuon ja Mannerheim-ristin ritari Paavo Kolin elämäkertoihin sekä Martti Turtolan teokseen Kyllä täällä kaatuakin voidaan : suomalainen upseerinkohtalo 1941 (Otava 2000), jossa hän kertoo setänsä Jussi Turtolan kohtalosta. Siis mitään sinänsä uutta ja mullistavaa tietoa kirja ei tarjoa, mutta pidin kovasti siitä, miten nämä ihmiskohtalot on otettu käsittelyyn samojen kansien väliin. Vaikka sotahistoria kiinnostaakin, ja Iijoki-sarja on tullut luettua useamminkin, silti en ollut osannut yhdistää Turtolaa Päätaloon. Oikea historia tuli jälleen kerran elävämmäksi kirjan kautta, hurraa sille! \o/

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Seppo Porvali: Kersantti Kalle Päätalo : mestarikirjailijan sota 
Revontuli, 2015
219 sivua  

Lomalukemista vol. 4 - Lois Lowry: The Giver (Giver Quartet #1)

Sainkin pitkästä aikaa luettua jotain englanninkielistä. Alun perin jo vuonna 1993 ilmestynyt Lois Lowryn The Giver (Houghton Mifflin Harcourt 2014) ilmestyi jo uutena painoksena, leffakannella. Kirjaa ei ole suomennettu, enkä muista nähneeni elokuvaakaan Suomen leffateattereissa. Toisaalta seuraan elokuvamaailmaa häpeällisen huonosti, ja voihan olla että olen vaan missannut leffan... dvd-levityksessä se kyllä näyttää olevan, ja löytyy meidänkin kirjaston valikoimista (varaukseen meni muuten!).

Kirja on nuorten scifi-kirjallisuutta, nykyään niin muodikasta dystopiaa. Näitähän on, ilmestyy jatkuvasti, jne jne. Mutta! Nytpä pitääkin muistaa että kirja on ilmestynyt jo reilut parikymmentä vuotta sitten. Ei näitä silloin tehtailtu nykymalliin. En itse asiassa muista lukeneeni yhtään tämänkaltaista kirjaa nuorempana.

Elämä Jonasin kotiyhteisössä on idyllistä. Tarkoin valitut synnyttäjä-äidit tuottavat lapsia, jotka annetaan sopiviin perheyksiköihin: yksi poika ja yksi tyttö jokaiseen. Puolisot valitaan jokaiselle valmiiksi, samoin työpaikat. Kukaan ei kyseenalaista tätä. Kaikki tottelevat. Yhteisö on paikka, jossa ei ole ristiriitoja, epätasa-arvoisuutta, avioeroja, työttömyyttä, epäoikeudenmukaisuutta... eikä valintoja.

Kaikki ovat samanlaisia. Paitsi Jonas. 

"Kahdentoista seremoniassa" kaikki yhteisön 12-vuotiaat kuulevat tulevan elämäntehtävänsä. Mutta Jonas saa erityisen tehtävän. Hän aloittaa koulutuksensa erikoisen vanhan miehen kanssa, joka tunnetaan vain nimellä "The Giver". Jonasista tulee "The Receiver" - hän ottaa vastaan muistoja. Koulutuksen edetessä käy nopeasti ilmi, että yhteisö on joutunut luopumaan paljosta saavuttaakseen nykyisen harmonisen elämänsä: yhteisön asukkaat eivät näe värejä, eivätkä kuule musiikkia. Voimakkaita tunteita ei ole, vaikka kaikki luulevatkin tuntevansa esim. rakkautta tai vihaa. Henkilökohtaisista asioista ei keskustella, koska se ei ole sopivaa. Auktoriteetit ovat ehdottomia, niitä ei kyseenalaisteta.

Mutta heti, kun Jonas oppii menneestä muistojen kautta, hän alkaa miettiä, eikö elämä voisi olla toisenlaista. Parempaa. Hän ymmärtää kuitenkin, että muutosta ei hyväksyttäisi noin vain. Liika tieto voisi olla yhteisön jäsenille vaarallista. Tapahtumien edetessä on kuitenkin selvää, että muutosta tarvitaan. Niinpä Jonas ja Giver lyövät viisaat päänsä yhteen ja punovat juonen, jonka avulla muutos saattaisi olla mahdollinen.

Vaikka teksti on englanninkielistä, se on helposti ja nopeasti luettavaa. Aluksi tuntui, että mitään ei tapahdu, mutta sittenpä alkoikin tapahtua. Kirja loppui ihan kesken, pitänee pistää seuraava osa varaukseen heti... 

Kirja sopinee Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen, ainakin siinä on elokuvakansi. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Lois Lowry: The Giver (1993)
Houghton Mifflin Harcourt, 2014
225 sivua