Elisabet Ahon kirjoista olen pitänyt eniten Aadan aikaikkunasta (Otava 2009), jota olen hyvällä menestyksellä vinkannutkin jo pitemmän aikaa. Santun safariseikkailut (Mäkelä 2015) oli ihan kelpo seikkailu ja Tanssii Emman kanssa (Mäkelä 2014) kiva nuortenkirja kilpatanssiharrastuksesta. Niinpä odotuksia oli jonkin verran, kun aloin lukea tätä uusinta, Siirin simakesää (Mäkelä 2017).
Siiri tulee isotätinsä avuksi pariksi viikoksi ennen kesäloman loppua. Isotädillä on jalka kipsissä, eikä hän voi huristella mopollaan eikä kävellä rakkailla korkkareillaan.
Isotäti Nappari asuu lähellä pääkaupunkia vanhassa kirkonkylässä, joka on jäänyt valtateiden väliin. Kylässä on ikivanha kivikirkko, josta kerrotaan kummitustarinoita. Seikkaillessaan kavereidensa kanssa hautausmaalla Siiri näkee vanhan pakarituvan kulmalla vilauksen ikäisestään tytöstä.
Amanda elää samassa maailmassa kuin Siiri, mutta menneessä ajassa. Seuraa monta ihmeellistä päivää Amandan kanssa, eikä Siiri aina tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Mutta ymmärtääkö hän ajoissa, että koko kirkonkylä on joutumassa suureen vaaraan? (takakansiteksti)
Odotuksia siis oli, mutta jouduin pettymään. Aineksia tässä olisi ollut paljon parempaankin kirjaan, nyt kirja jäi jotenkin liian sekavaksi. Isotäti Nappari - mikä se tuommoinen nimi on?! Ja kannesta nyt on turha tämän enempää avautuakaan. Ei vaan toimi niin ei toimi. Liian hempeä ja lapsellinen.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Elisabet Aho: Siirin simakesä
Kustannus-Mäkelä, 2017
189 sivua
Alkukesän ja kesäloman aikana sain luettua useampiakin dekkareita. Tai jännäreitä tai trillereitä, millä nimellä näitä nyt pitäisikään kutsua?
Ruth Waren esikoisteos Synkän metsän siimeksessä (Otava 2017) päätyi saman tien bestseller-listoille sekä Briteissä että Yhdysvalloissa, eikä suotta. Kirja piti todella hyvin otteessaan, eikä lukemista voinut keskeyttää pitkäksi aikaa.
Nora ei ole nähnyt lapsuudenystäväänsä vuosiin, kunnes eräänä päivänä hän saa kutsun tämän polttareihin, joita vietetään talossa metsän keskellä kaukana maaseudulla. Mutta jokin menee vikaan, pahasti vikaan.
Nora herää sairaalasta loukkaantuneena ja muistinsa menettäneenä.
Joku on murhattu. Mitä mökillä oikein tapahtui? Voiko Nora olla itse murhaaja?
Synkimmillä salaisuuksilla on tapana paljastua. (takakansiteksti)
Aika kuumottavaa luettavaa, salaisuus toisensa perään herättää mielenkiinnon:
Miksi Nora ei ole nähnyt ystäväänsä vuosiin?
Mitä heidän välillään on tapahtunut?
Miksi hänet on kutsuttu polttareihin, mutta ei häihin?
Kuka on sulhanen?
Ovatko he talossa yksin?
Kehen voi luottaa? Pala palalta näihin kysymyksiin saadaan vastauksia, mutta ne herättävät aina muutaman kysymyksen lisää. Taitavaa, todella taitavaa. Kun syyllinen lopulta selviää, on se pienoinen yllätys. Hieno kirja, lisää tällaisia!
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Ruth Ware: In a Dark, Dark Wood (2015)
Suomentanut Oona Nyström
Otava, 2017
364 sivua
Dolores Redondon Baskimaan murhat -trilogian päätösjakso Myrskyuhri (Gummerus 2016) täytti sille asettamani odotukset. Aiemmissa osissa (Näkymätön vartija ja Luualttari) alkaneet tapahtumat vietiin päätökseen ja moni asia sai selityksen.
Rikosylikonstaapeli Amaia Salazar kutsutaan Pamplonaan, Navarran pääkaupunkiin, tutkimaan epäilyttävää kätkytkuolematapausta. Isoäidin mukaan vauvan isä yritti karata ruumis mukanaan, mumisten omituisuuksia uhrilahjasta. Isoäiti kertoo myös maagisesta, painajaismaisesta olennosta, Ingumasta, joka vie nukkuvat unesta ikiuneen.
Tutkinnan edetessä Amaia ja hänen tiiminsä yhdistävät tapauksen Baztanin laaksossa vuosia sitten tapahtuneisiin kauheuksiin. Vaikka lumimyrsky yrittää haudata johtolankoja alleen, Amaian on viimein kohdattava järkyttävät totuus laaksoa vuosia piinanneista tapahtumista. (takakansiteksti)
Kirja oli hyvinkin tyypillinen sarjan päätösosa. Aiempia tapahtumia ei juurikaan enää kerrata, irrallisia juonenpäitä vedetään yhteen, henkilöhahmojen välejä selvitellään, rikoskuviot selviävät. Toisaalta... kirjan lopusta jäi vähän sellainen kuva, että sarjalla on ehkä mahdollisuus vielä tästä jatkua.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Dolores Redondo: Ofrenda a la tormenta
Suomentanut Sari Selander
Gummerus, 2016
578 sivua
Samuel Björkin esikoisdekkari Minä matkustan yksin oli viime vuoden parhaita dekkareita, ja nyt se sai jatkoa. Yölinnun (Otava 2017) luin e-kirjana.
Teinitytön ruumis löytyy metsästä kummallisen asetelman keskeltä.
Rikostutkija Holger Munch ja hänen työparinsa Mia Krüger jäljittävät
murhaajaa, mutta kummankin yksityiselämän murheet häiritsevät heidän
keskittymistään, ja tutkinta ajautuu umpikujaan. Kun tuntematon nuori
hakkeri lähettää poliisille kammottavan videon, Holger tiimeineen joutuu
kilpajuoksuun aikaa vastaan, sillä pian heillä olisi uusi uhri. (kustantajan esittelyteksti)
Aivan aloitusosan tasolle tämä kirja ei mielestäni yltänyt. Ehkä kuvaavaa tälle kirjalle on se, että nyt kun sen lukemisesta on kulunut jonkin aikaa, kovin kummoisia muistijälkiä siitä ei ole jäänyt... Sen verran kuitenkin, että jännitystä kyllä riitti ja kirja piti hyvin otteessaan. Ei siis missään nimessä huono kirja, mutta jotenkin odotin enemmän.
Mistä kirja minulle: e-kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Samuel Björk: Uglen
Suomentanut Päivi Kivelä
Otava, 2017
e-kirja
Yksi hienoimpia tänä vuonna ilmestyneistä lasten- ja nuortenkirjoista on ehdottomasti Jakob Wegeliuksen Merten gorilla (WSOY 2017), sekä sisältönsä että ulkoasunsa puolesta. Kirja onkin valittu Pohjoismaiden parhaaksi lasten- ja nuortenkirjaksi vuonna 2015.
Merten gorillan kertoja on Sally Jones, pienen rahtilaiva Hudson Queenin koneenkäyttäjä - ja gorilla. Kun Sally Jones ja hänen Pomonsa, suomalaiskapteeni Henry Koskela, saavat lastikeikan Portugalissa, kaksikko huomaa joutuneensa mukaan hämäriin salakuljetusbisneksiin. Pian Koskela tuomitaan syyttömänä Alphonse Morro -nimisen miehen murhasta ja koko Lissabon jahtaa "murhaajan apinaa". Uskollinen Sally Jones päättää todistaa kaikille, että Pomo on syytön. Siitä alkaa seikkailu, joka vie neuvokkaan gorillan Lissabonin sataman hämyisistä kortteleista maailman merille ja kaukomaille asti... (takakansiteksti)
Kirja on kuvitettu kauniisti, ja karttoja löytyy kirjan molemmista sisäkansista. Joka luvun alussa taas on siihen liittyvä mustavalkokuva. Kuvituksesta vastaa tekijä itse.
Seikkailullinen kirja tuo mieleen niin vanhoja klassikoita (Stevensonin Aarresaari ja Vernen Maailman ympäri 80 päivässä) kuin uudempiakin lasten seikkailukirjoja (Ibbotsonin Virta vie viidakkoon ja Corderin Leijonapoika-sarja). Seikkailun lisäksi kirja sisältää jännitystä, pientä romanssinpoikasta ja huumoria. Se, mikä tässä taas alkoi mietityttää, on kohderyhmä ja kirjan paksuus. Tarinan puolesta kirjaa voisi ihan hyvin suositella jo vaikka nelos-viitosluokkalaisille, mutta kirjan muhkea koko (lähes 650 sivua) karsii aivan varmasti lukijoita.
Sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 21: sankaritarina, sillä Sally Jones on kirjan todellinen sankari, joka tekee kaikkensa pelastaakseen Pomonsa.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jakob Wegelius: Mördarens apa (2014)
Suomentanut Kati Valli
WSOY, 2017
647 sivua
Tänä vuonna on ehtinyt ilmestyä jo parikin oikeasti jännittävää nuorten jännityskirjaa.
Jukka-Pekka Palviaisen Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta (Karisto 2017) on näistä kahdesta se perinteisempi nuorten jännäri.
Lukiota käyvä Milla joutuu muuttamaan isänsä työn takia majakkasaarelle, kauas kavereista ja tutuista kuvioista. Idyllinen majakkasaari muuttuu äkkiarvaamatta jännittävien tapahtumien näyttämöksi. Orastavat ystävyydet ja ihastukset joutuvat suurennuslasin alle, kun kehenkään ei voi enää luottaa. (takakansiteksti)
Ihan kuin vastentahtoisessa muutossa majakkasaarelle ei vielä olisi tarpeeksi, Milla joutuu sen lisäksi vielä tekemisiin ilkivallan, poliisien ja yhä uhkaavampien tilanteiden kanssa. Saarelta löytyy yllättävänkin mukavia tyyppejä Millan ennakkoasenteisiin nähden, mutta toisaalta Milla ei uskalla olla varma siitä, kehen voi luottaa ja kehen ei. Kuka on vastuussa tutkimusaseman sotkemisesta? Onko noitana pidetty Valpuri palannut kummittelemaan saarelle?
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta
Karisto, 2017
160 sivua
L.K. Valmun Poika : murha seitsemännellä luokalla (Karisto 2017) kertoo nimensä mukaisesti henkirikoksesta, aiheesta johon harvemmin törmää nuortenkirjallisuudessa.
Kun Hege aloittaa yläasteen Helsingin Klassisessa Yhtenäiskoulussa, hän kuulee ensimmäisen kerran Teemu Vallasta. Silloin tämä on jo kuollut. Historian opettajan ja koulun terveydenhoitajan poika on menehtynyt kesällä insuliinin yliannostukseen koulun opettajien perinteisellä mökkireissulla, jolle on tällä kertaa osallistunut poikkeuksellisesti myös Teemu ystävänsä Elian kanssa. Omia teitään kulkeva Hege tutustuu uudessa koulussaan taideluokilla opiskelevaan Eliaan, jonka kanssa päätyy pohtimaan Teemun kuolemaa. Oliko se sittenkään tapaturma? Hegen on pakko puhua asiasta enolleen Olalle, joka toimii Helsingin poliisin murharyhmässä rikostutkijana. (takakansiteksti)
Kun Hegen kiinnostus tuntemattoman pojan kuolemaan saa hänet kyselemään asiasta rikostutkijaenoltaan, myös poliisin kiinnostus tapaukseen herää väistämättä. Insuliinin yliannostus on tosiasia, mutta muuten on epäselvää, onko kyse pojan omasta erehdyksestä vai jonkun muun harhautuksesta. Onneksi Hegen ja enon tuttavapiiriin kuuluu myös oikeuskemisti...
Tykkäsin. Tätä kirjaa voisin vaikka vinkata jossain vaiheessa.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
L. K. Valmu: Poika : murha seitsemännellä luokalla
Karisto, 2017
293 sivua
Tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen halusin Suomen juhlavuoden kunniaksi lukea jotain kotimaista, ja pitkän empimisen jälkeen päädyin Maria Jotunin Huojuvaan taloon (Otava 2012). Alunperin tämä klassikkoteos ilmestyi vuonna 1963 Jotunin kuoleman jälkeen. Empiminen teoksen kohdalla johtui siitä, että minulla oli aika hyvä käsitys siitä, kuinka ankea ja kamala kirjan tarina on. Ennakkoluuloja ilman muuta, mutta ei millään lailla vääränlaisia. Mikään hyvän mielen kirjahan ei ole kyseessä.
Romaani Lean ja Eeron avioliitosta on armoton tutkielma kahden toisiinsa sopeutumattoman ihmisen yhteiselämästä. Avioliittohelvetin moitteettoman julkisivun alla kehittyvät inhimillinen pahuus, itsekkyys, väkivalta ja alistamisen monet muodot. (takakannesta)
Ennakkokäsitykseeni kirjasta on ollut vaikuttamassa ilman muuta 1990-luvun alussa nähty 5-osainen televisiodraama, jonka pääosissa olivat Sara Paavolainen ja Kari Heiskanen. En itse sarjaa silloin katsonut muutamaa verkkokalvoille syöpynyttä vilkaisua enempää, mutta se riitti siihen, että lukiessani Lea ja Eero olivat päässäni juuri näiden näyttelijöiden näköisiä. (Ehkä tässä on yksi syy siihen, että en ole koskaan hirveästi pitänyt Kari Heiskasesta.)
Lukiessani pohdin, kuinka moni avioliitto Jotunin lähipiirissä on mahtanut olla kuvatun kaltainen. Ei näitä kauheuksia nimittäin voi täysin omasta päästään keksiä. Toki Jotunin oma avioliitto Viljo Tarkiaisen kanssa on ilmeisesti myös ollut tapahtumien taustavaikuttajana. Kirjan päähenkilöt Lea ja Eero ovat täysin erilaisia ihmisiä, jotka sattuman oikusta päätyvät avioitumaan. Vaikka päällepäin kaikki näyttää olevan hyvin, kulissien takana kaikki on toisin. Eero on äärimmäisyyksiin menevä väkivaltainen narsisti, joka alistaa Lean täydellisesti oman tahtonsa alle. Vaikka Eero onkin päälleliimatun vastenmieliseksi kuvattu tyyppi, joka ärsyttää varmasti kaikkia, ei Lea ole juuri sen parempi. Miksi ihmeessä kukaan antaa kohdella itseään noin kammottavasti? Varsinkin nykynäkökulmasta tätä on vaikea ymmärtää.
Sinnittelin kirjan loppuun asti, mutta miellyttäväksi lukukokemusta ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa. Lisäksi tarina vaati välillä sulattelua, ihan pikaisesti luettavakaan kirja ei siis ole. Klassikkohaasteen lisäksi saan kirjasta pisteen Helmet-haasteen kohtaan 3: suomalainen klassikkokirja.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Maria Jotuni: Huojuva talo
Otava, 1963 (nidotun laitoksen kolmas painos 2012)
577 sivua
Kesäloman aikana tuli luettua ihan "oikeanlainen" kesälomakirja. Siis semmoinen, jota olisi ollut mukava lukea riippumatossa loikoillen tai laiturilla istuskellen (kuten kirjan kansikuvassa). Upposi tämä Asta Ikosen Rakkautta rantahuvilassa (Reuna 2016) kuitenkin kotisohvallakin. :)
Tanja saa kuukaudeksi käyttöönsä ystävien rantahuvilan, mutta ilo loppuu lyhyeen, kun hän huomaa että on tapahtunut vahingossa kaksoisbuukkaus; huvilalle majoittuu myös itsevarma nuorimies, jonka kanssa Tanja on jo aikaisemmin joutunut törmäyskurssille.
Kumpikaan ei halua antaa periksi ja lähteä huvilalta, vaan päättää savustaa toisen tiehensä keinolla millä hyvänsä. Yhteiselo ei suju ollenkaan kitkattomasti, ja molempien tyrmistykseksi Amor puuttuu lopulta peliin. (takakansiteksti)
Ikonen on kyllä Anni Polvansa lukenut, tämä(kin) kirja on ihan suoraa jatkumoa Polvan tuotantoon, siis kirja jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia ja Amor ampuu nuoliaan arvaamattomasti. :)
Harmiton hyvän mielen kirja, joka sopii Helmet-haasteen kohtaan 25: kirja jossa kukaan ei kuole.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Asta Ikonen: Rakkautta rantahuvilassa
Reuna, 2016
152 sivua
David Casarettin Kuolema Kukko-onnen majatalossa (Otava 2016) oli oikein mukava uusi tuttavuus: leppoisa hyvänmielen dekkari, joka oli oivallista kesälomalukemista.
Thaimaalaisen sairaalan ihastuttava hoitoeetikko Ladarat Patalung ratkoo rikoksia ja potilaittensa ongelmia - eikä unohda tilaisuuden tullen herkutella.
Ladarat ei olisi kaivannut mystistä kuolemantapausta sotkemaan kiireistä työtään. Mutta kun tuttu poliisi pyytää apua, tunnollinen hoitaja ei voi kuin ryhtyä etsivän hommiin. Näyttää nimittäin siltä, että yksi ja sama nainen on lyhyen ajan sisällä tuonut sairaalaan ainakin kaksi kuollutta aviomiestä. (takakansiteksti)
Ladarat on ammatiltaan hoitoeetikko, mikä ainakin itselleni oli ihan tuntematon käsite. Ladaratin vastuulla on Sriphatin koko sairaala, siis se että siellä annettava hoito on eettisesti oikeanlaista. Hän on saanut oppinsa Chicagossa, ja tärkeänä työvälineenä toimii ohut amerikkalaisantikvariaatista löydetty kirja (Etiikan perusteet). Kun etsivä Wiriya (joka on thaimaalaisittain harvinaisesti "rehellinen poliisi") tulee pyytämään apua epäiltyjen murhien selvittämisessä, Ladarat joutuu ensiksi miettimään, onko tällainen toiminta eettistä. Murhan tutkiminen tuntuu kuitenkin tarpeeksi jännittävältä syyltä suostua pyyntöön. Miksei myös se, ettei Wiriya ole lainkaan epämiellyttävä ihminen...
David Casarettin esikoisdekkari seuraa Alexander McCall Smithin Mma Ramotswen ja Tarquin Hallin Vish Purin viitoittamaa tietä. Kirjan viehätys perustuu pitkälti kulttuurieroihin ja miellyttäviin henkilöhahmoihin. Oma viehätyksensä on toki päähenkilön kulinarismillakin, täytyy myöntää. Sarjan seuraava osa Tiikkipuulehdon arvoitus ilmestyy lokakuussa.
Tällä kirjalla pääsen aloittamaan Kukko kainalossa -lukuhaasteen. Helmet-haasteesta kirja sopii vaikkapa kohtaan 47, sillä kirja täyttää kahden eri haastekohdan kriteerit (se on käännöskirja ja siinä ratkaistaan rikos). Sen lisäksi kaunokirjallinen maailmanvalloitukseni pääsee jälleen etenemään uuteen maahan, joka siis on Thaimaa.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
David Casarett: Murder at the House of Rooster Happiness (2016)
Suomentanut Antero Tiittula
Otava, 2016
379 sivua
