Viihdykettä sairastamiseen

Kulunut viikko on mennyt sängyn pohjalla maatessa. Flunssaisena lukeminen ei meinannut maistua, mutta kun valitsi tarpeeksi kevyttä niin johan sitten jaksoikin yllättävästi. :)

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013) kertoo maanläheisesti raskaana olevasta Pihlasta ja tämän muutosta pohjoiseen. Tuija Lehtisen Sumulaakson kartano (Otava 2017) tarjoaa puolestaan vähän erilaista näkökulmaa kartanoromantiikkaan.

Miten valinnat rakkaudessa voivat mennä niin pieleen? Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta Pihlan iloisen vauvauutisen jälkeen Otto häipyykin Intiaan meditoimaan.
Tornionjokilaaksossa Pihlalla on piilopirtti, jonne hän vetäytyy työstämään selviytymisstrategiaansa. Ensimmäinen haaste on kehittää kaupunkilaisesta lattekahvin litkijästä pohjoisen syrjäseudun tee se itse -nainen. Entä miten valmentautua äitiyteen, kun kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille? Se käy selväksi, että monilapsisen lestadiolaisäidin ja viime hetkillä lapsensa hankkineen kunnanjohtajan neuvot uudelle äidille ovat ihan omanlaisiaan.
Keskittymistä tärkeimpään häiritsevät innokkaat isäehdokkaat, Peräpohjolan Don Johnson ja ruotsalaisittain liiankin täydellinen Mårten. Entä Otto, olisiko hänestä sittenkin isäksi? (takakansiteksti)

Vaahteran kirjoista, tästäkin, tulee elävästi mieleen Anni Polvan kirjat. Sankarittarelle sattuu ja tapahtuu monenlaista, mutta kaikesta selvitään - niin lapsen odotuksesta yksin kuin isäkandidaattien paljoudesta. Pohjoisen pikkukylässä Pihlan ympärillä pyörii yhtäkkiä miehiä yllättävän paljon - naapurin iäkkäästä Arvosta Intiasta palanneeseen Ottoon, puhumattakaan paikallisesta naistenmiehestä ja Arvon ruotsalaisesta sukulaismiehestä. Jokaisella heistä on oma tärkeä osansa Pihlan elämässä, mutta yksi on lopulta ylitse muiden.

Niistämisen rasittamille aivoille juuri sopivaa ihmissuhdesekamelskaa. Viihdyin!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
239 sivua

Kartano rakennuksineen kylpi valossa, ja mietin, olinko tekemässä virheen. Vielä voisin kääntyä ja palata omiin ympyröihini.
Elsa ja Silja Herfurth ovat pienestä pitäen tienneet, etteivät ole keitä tahansa. Heitä velvoittavat aateluus, kartano ja suvun henkinen perintö. Heidän ainoana päämääränään on naida sukuun mies, joka on sopivaa säätyä ja taitaa etiketin.
Silja on suhtautunut aina perinteisiin myötämielisesti, mutta Elsa kapinoi niitä vastaan. Miten siniveristen sisarusten käy, kun Sumulaakson kartano joutuu keskelle myllerryksiä? (takakansiteksti)

Lehtisen uusimmasta kirjasta ei oikein voi muuta nimitystä käyttää kuin kunnon "aivot narikkaan" -kirja. Onneksi juuri sellaiselle oli tilausta, ja kirja täytti tehtävänsä mainiosti. Kirjan alkuasetelma on oikeastaan aika hykerryttävä: kuinkahan paljon tällaisia nykyaatelisia mahtaa olla, ja minkälaista elämää he mahtavatkaan viettää. Lehtinen tarjoaa yhden näkemyksen tähän asetelmaan.

Elsa on se suvun musta lammas, joka on nykäissyt itsensä näennäisesti irti suvustaan ja asemastaan muuttamalla pienemmälle paikkakunnalle ja työllistymällä eläinlääkäriasemalle. Suvun siniverisiä lankoja pitävät hyppysissään äiti ja isoäiti Olga Eugenie, ja näistä langoista passelisti nykäisemällä Elsakin liikahtaa vaikkei oikeastaan haluaisi. Sukunsa naisten kauhuksi Elsa asettuu miesväen kannalle, kun serkkupoika Markus haluaa perustaa kartanon maille "military-safareita" tarjoavan yrityksen. Markuksen liikekumppani Sander on vähän liiankin kiinnostava tyyppi, härski renttu joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. Vaan niin tietää Elsakin... ainakin puolivahingossa kuulemaansa puhelinkeskusteluun asti.

Tarina loppuu aika lailla kesken, joten melko varmasti jatkoa on luvassa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano
Otava, 2017
235 sivua

Ilkka Auer: Anastasia

Kotimaista nuorten kauhua ei ole pitkään aikaan ilmestynyt, mutta nyt tilanne onneksi korjaantui taas yhden kirjan verran. Ilkka Auer on aiemmin kirjoittanut nuorten fantasiaa, ja nyt häneltä ilmestyi ensimmäinen kauhuksi luokiteltava nuortenromaani Anastasia (Haamu 2017).

Laukku täynnä kauhua: kirjoja, sarjiksia ja leffoja. Kristian on valmis pitkään kesälomaan! Isovanhempien luona on kaikki mitä lomalta kaipaa. Hyvää ruokaa, oma rauha ja seikkailuja Neuvostoliiton entisellä sotilastukikohta-alueella. Ja mikä parasta: sydänystävät Matias ja Elsa. Aika ihana Elsa.
Mutta Kristian ei aavista, että kaikki mukaan pakattu kauhu kalpenee sen rinnalla, mihin hän itse on astumassa. Kylässä on tapahtunut outoja kuolemia ja katoamisia, joiden jäljille kolmikko pääsee. Kesä muuttuu kammottavaksi painajaiseksi, kun vuosikymmeniä kylää piinannut pahuus on taas astumassa esiin. Tutut kylähullut käyttäytyvät entistä oudommin. Eläintenraatoja löytyy naulattuna sähköpylväisiin. Kumma kulkuri aiheuttaa pakokauhua. Onko murhaaja liikkeellä? Ja kuka on seuraava uhri? Elsa?
Puna-armeijan räjäyttämä vanha kirous on kaivettu esiin. Sen lonkerot ulottuvat lähemmäksi, kuin kolmikko aavistaakaan. Kaiken keskellä tuntuu olevan tyttö nimeltään Anastasia. Kuka hän on? Saavatko ystävykset siihen vastausta? Vai ovatko he tienneet sen aina? (takakansiteksti)

Huh huh! Melkoisen rönsyilevää tekstiä, mutta ytimestä löytyy tiukka tarina pahuudesta ja sen voimista. Tapahtumiin liittyy Kristianin mummolan lähiseutu vanhalla Neuvostoliitolle kuuluneella alueella bunkkeritukikohtineen. Kun neuvostoarmeija lähti ja sinetöi bunkkerin takanaan, jotain jäi. Jotain, joka pääsee jälleen ilmoille vuonna 1965 ja jatkaa tuhotöitään aika-ajoin. Lähiseudun asukkaat tuntevat nämä ajanjaksot Kalmankesinä, jolloin katoaa ja kuolee ihmisiä. Kristian kavereineen kuulee Kalmankesistä, ja he havahtuvat huomaamaan että ihan lähiaikoina on kadonnut ihmisiä. Onko nyt jälleen Kalmankesä? Kuka kuolee seuraavaksi?

Pitkän aikaa mietin kirjan nimeä, mutta sekin sai selityksensä. Tapahtumiin liittyy myös Venäjän viimeisen tsaarin, Nikolai toisen, ja hänen perheensä karu kohtalo Jekaterinburgissa, Ipatjevin talossa. Mielenkiintoinen teoria tässäkin esitetään. ;)

Kirja ansaitsee ehdottomasti paikkansa tämän vuoden Halloween-lukuhaasteessa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Ilkka Auer: Anastasia
Haamu, 2017
245 sivua

Laila Kohonen: Miehuuskoe 1917

Koulupojan näkökulma Suomen kohtalonhetkiin
Vilho kiertää kesälomalla Olavinlinnan muurin ja läpäisee poikien keksimän vaarallisen miehuuskokeen. Hän ei kuitenkaan osaa aavistaa, että todellinen miehuuskoe on vasta edessä. 
Venäläiset sotilaat mellastavat kaupungilla ja perheistä katoaa nuoria miehiä retkille, joista ei saa puhua. Kun Venäjältä saapuu rangaistusretkikunta ja ihmisiä aletaan vangita kaduilta, Vilho kavereineen keksii ryhtyä salaisiksi viestinviejiksi. (takakannesta)

Sinänsä erittäin hieno kirja, oikein Suomi 100 -kamaa. Ja ainakin kirjastontäti tykkää. Nuorista en kyllä sitten osaa sanoa. Kollega on tätä vinkannutkin, mutta minä en oikein osannut tätä edes vinkattavaksi ajatella. Minusta on tosi hyvä, että nuorille kirjoitetaan historiallisia kirjoja, mutta jotenkin taas on se tuntuma, että ei niitä kauheasti lainata. Ainakaan nuoret itse. Onko historiasta tykkääminen niin epäcoolia? (Tai mitä ikinä ilmaisua nuoret käyttävätkään...)

Kirjassa kerrotaan, että se perustuu kirjailijan isän kokemuksiin, ja lopusta löytyy vielä tarkempi katsaus siihen, mitkä kirjassa kuvatut asiat ovat oikeasti tapahtuneet. Tämä kiehtoi ainakin minun mieltäni mahdottomasti. Omista sukulaisista ei ole enää elossa ketään, keneltä voisi tuosta ajanjaksosta kysellä, kuten ei myöskään toisen maailmansodan ajasta. Se juna ehti valitettavasti mennä... mutta onneksi on kirjallisuus! <3

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Laila Kohonen: Miehuuskoe 1917
Otava, 2017
157 sivua

Antti Tuuri: Tammikuu 18

Pitkän linjan kirjailija Antti Tuuri on valinnut uusimman kirjansa aiheeksi tapahtumat lähes sadan vuoden takaa: nuoren itsenäisen maan ponnistelut rauhan ja järjestyksen säilyttämiseksi - turhaan. 

Tammikuu 18 (Otava 2017) on vahva, dokumentteihin perustuva romaani, joka kertoo kansalaissodan alkutahdeista Pohjanmaalla, jossa kurittomat venäläisjoukot aiheuttavat pelkoa. Tammikuussa 1918 Ylistarossa pitää riisua aseista sinne majoitetut kuutisensataa venäläistä sotilasta. Suojeluskunta on huonosti aseistettu, ja itsenäisyysmies Ahto Sippola luottomiehineen yrittää hankkia aseita. Sippola käy myös tarkastamassa Vimpelin sotakoulun, jota on ollut perustamassa.
Senaatti nimittää armeijan ylipäälliköksi Mannerheimin. Häntä ei Pohjanmaalla tunneta. Esikunta perustetaan Vaasaan, suojeluskunnat ja punakaartit sotivat jo Viipurissa. Ylistarossakin tilanne kiristyy, ja Vaasaan matkaava sotilasjuna määrätään pysäytettäväksi. Kun rata rikotaan, yllätyshyökkäys alkaa. (takakansiteksti)

Voi että. Sinänsä äärimmäisen mielenkiintoisesta aiheesta olisi varmasti saanut aikaan vaikka minkälaisen tiiliskiviromaanin, mutta Tuuri on tiivistänyt kertomuksensa reiluun kahteensataan sivuun. Tapahtumista kerrotaan varsin eleettömästi, lähinnä toteavasti ("keskusteltiin isänmaan asioista" kattaa aika paljon, eikö vaan?!) ja turhia dramatisoimatta ja paisuttelematta. Itse olen hiukan rönsyilevämmän kielen ja ilmaisujen ystävä, joten jäin kaipaamaan kirjalta paljonkin. En tunne Tuurin tuotantoa kovin laajasti, eli en tiedä onko kyse kirjailijan perustyylistä vai onko tämä harkitusti valittu tapa. Toisaalta taas, kun ajattelee monia kyseistä aihetta käsitteleviä romaaneja, hurmoksellista paatosta on kyllä saatu lukea paljonkin. Eli siinä mielessä ihan virkistävääkin, kun nyt tarkemmin asiaa fundeeraa. :)

Tällä kirjalla on joka tapauksessa hyvä avata Ompun 1918-lukuhaaste. Osallistukaa ihmeessä, tämä on tärkeä aihe!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Antti Tuuri: Tammikuu 18
Otava, 2017
220 sivua

Milja Kaunisto: Corpus (Purppuragiljotiini #2)

Milja Kaunisto kirjoittaa historiallisia romaaneja, jotka ovat kaikki ilahduttaneet minua suuresti. Varsinkin Purppuragiljotiini-sarjan avausosa Luxus tuntui todella mielenkiintoiselta. Harmikseni sarjan jatko-osa Corpus : kuolema ja kurtisaani (Gummerus 2017) ei vetänyt yhtä hyvin. Kiinnostava se oli kyllä, mutta jotain jäin kaipaamaan.

Maison de Luxe on ylellinen ilotalo, joka kätkee Pariisin vaarallisimpien vallankumouksellisten salaisuudet. Talo, jossa häikäisevän kauniit kurtisaanit toteuttavat heidän rohkeimmatkin toiveensa. Marianne on menettänyt kreivittären identiteettinsä, mutta markiisi de Saden ansiosta selviytynyt hengissä Maison de Luxessa. Kun Ranskasta tulee tasavalta ja pyövelinkisälli Isidoren giljotiini näyttää mahtinsa, Pariisin kadut muuttuvat hengenvaarallisiksi. Salaisuudet murretaan ja vallankumouksen vihollisten ajojahti kiihtyy. 
Yksi salaisuus on kuitenkin pidettävä. Paljastuessaan sillä on valta tuhota tai pelastaa kokonainen valtakunta. Vanhan Kuningaskunnan raunioilla kytee viha, ja jokainen vastaantulija voi olla kuoleman lähettiläs. Terrorin aika on alkanut. (takakansiteksti)

Ranskan vallankumous ja siihen liittyvät tekijät tulevat romaanin myötä jälleen vähän tutummiksi. Elämä keskellä vallankumousta on henkiinjäämistaistelua, jossa kuka tahansa voi yhtäkkiä pudota "kastista toiseen" ja sitä tietä giljotiinin terän alle. Repivää aikaa, jolla on taatusti ollut omanlaisensa vaikutus jokaikiseen tuolloin eläneeseen, ainakin Pariisin kaltaisessa suuressa kaupungissa. 

Kirjan henkilögalleria on edelleen melko suuri ja moninainen. Markiisi de Saden hahmo tuntuu tässä toisessa kirjassa ihan yhtä vastenmieliseltä kuin aloitusosassakin. Mariannen ja Isidoren nahkoihin päästään jo paljon pintaa syvemmälle, ja varsinkin Isidore on henkilöhahmona todella mielenkiintoinen. Myös vallankumouksen keskeiset hahmot, Robespierre etunenässä, tulevat tutummiksi, samoin muuan Buonaparte, nuoresta Charlesista puhumattakaan.

Jotain jäin tosiaan kuitenkin kaipaamaan. Tarkkaan en osaa sanoa, mitä se jokin on, olisiko tiivistämistä tai sitten vielä "laveampaa" kerrontaa? En kykene pukemaan sitä sanoiksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa osaa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Milja Kaunisto: Corpus : kuolema ja kurtisaani
Gummerus, 2017
584 sivua 

2 x mielenterveydestä

Helmet-haasteen kohta 13, johon piti löytää "minusta kertova kirja" tuntui aika vaikealta kohdalta, mutta sitten ihan yhtäkkiä töissä törmäsin Kris Keräsen mainioon sarjakuvakirjaan Ahistunu pupu : elämältä piilopaikan sain (Arktinen Banaani 2016). Sen päähenkilö on "just niinku minä", tai ainakin melkein. :)

Kymmenkunta vuotta sitten Kiroileva siili valloitti Suomen. Nyt kansakunnan tila on sillä mallilla, että Ahistuneen Pupun on aika astua näyttämölle, vaikka se Pupua itseään kauhistuttaakin. Ahistunut Pupu tarjoaa vertaistukea kaikille niille, joita elämä itsessään painaa. Stressi, erilaiset pelot ja yleinen turhautuminen ovat sarjakuvan aiheita. Pupu todistaa, ettei kenenkään tarvitse olla yksin murheineen, vaan jaettu ahistus voi muuttua yhteiseksi iloksi. (kustantajan esittelytekstistä)
Pupu on aika epätoivoinen päähenkilö. Pupua ahistaa kaikki. Motivaatio on hukassa, muut ihmiset pelottavia, ovea ei uskalla avata, nukkuminen on parasta ajanvietettä, kaikesta voi stressata ja joskus ei vaan yksinkertaisesti pysty. Ei. Vaan. Pysty. Minä ainakin löydän näistä stripeistä rutkasti samaistumispintaa, vaikken ehkä näin ongelmainen yksilö olekaan kuin Pupu.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kris Keränen: Ahistunu pupu : elämältä piilopaikan sain
Arktinen Banaani, 2016
64 sivua 

Mielenterveys ja sen järkkyminen ei ole millään mittakaavalla yksinkertaista. Henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat lukuisat eri asiat, jokaisella ihmisellä omanlaisensa seikat. Niinpä jokin yksittäinen tapahtuma tai asia voi olla toiselle ihan arkipäiväistä ja tavallista, ja toiselle taas suunnattoman ahdistuksen tai pelon aihe. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa syöminen, joka toisille on ihan tavallinen arkipäivän toiminta ja toisille taas jotain ihan muuta. Nämä erilaiset mieleen vaikuttavat häiriötekijät ovat omiaan leimaamaan niistä kärsiviä ihmisiä ja näin aiheuttamaan vielä lisää ongelmia.

Tärkeänä apuna mielenterveysongelmien hoidossa toimii vertaistuki. On paljon helpompaa, kun tietää ettei paini ongelmiensa kanssa yksin. On aina parasta, jos pääsee oikeasti keskustelemaan samanlaisista vaikeuksista kärsivien kanssa, mutta apua voi olla myös kirjallisuudesta. Hyvä esimerkki on lukemani Error - mielen häiriöitä (Like 2016), jota kirjoittamassa ovat olleet toimittajat Elina Järvi ja Tiina Hotti. 

Puolet suomalaisista sairastuu psyykkisesti jossain elämänsä vaiheessa. Välillisesti mielenterveysongelmat koskettavat meistä jokaista. 
Rehellisessä ja rohkeassa kirjassa tarinansa kertoo 15 ihmistä, joiden elämään vaikuttaa jokin mielen häiriö, kuten synnytyksen jälkeinen masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, dissosiaatiohäiriö, syömishäiriö, pakko-oireinen häiriö tai skitsofrenia. Kirja avaa näkymän mielen haasteiden kanssa elävien ihmisten arkeen. Se auttaa ymmärtämään ihmismielen selittämättömyyttä ja rohkaisee auttamaan sekä hakemaan apua. (takakannesta)

Kirjassa omaa elämäänsä ja mielenterveyshistoriaansa valottavat niin julkkikset kuin taviksetkin. Kerronta on korutonta ja kaunistelematonta, tarinoihin on helppo samaistua. Kaikkien kirjaan haastateltujen henkilöiden ongelmat ovat haastatteluhetkellä olleet suht hyvällä mallilla ja elämä melko lailla järjestyksessä. Näin lukijalle tulee (ehkä vähän turhankin) lohdullinen kuva: asiat järjestyvät ja kaikesta selviää. Näinhän toki toivoisikin olevan, mutta varmaan kaikki tietävät ettei elämä aina ole niin yksinkertaista. Tässä mielessä kirja on kuitenkin omiaan lisäämään omaakin hyvinvointiani ja sopii siis Helmet-haasteen kohtaan 4.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Elina Järvi & Tiina Hotti: Error - mielen häiriöitä
Valokuvat: Olga Poppius & Pasi Murto
Like, 2016
243 sivua

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta : Maian tarina (Seitsemän sisarta #1)

Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta : Maian tarina (Bazar 2017) aloittaa uuden kirjasarjan seitsemästä nuoresta naisesta.

Maia D'Aplièse ja hänen viisi sisartaan ovat kokoontuneet heidän lapsuudenkotiinsa Atlantikseen - upeaan linnaan Genevenjärven rannalla. Heidän isänsä, omalaatuinen miljonääri Pa Salt, on kuollut. Pa Salt on adoptoinut kaikki tytöt vauvana, ja nyt kun isä on kuollut, saa jokainen heistä oman kirjekuoren, joka sisältää vihjeen tytön historiaan. Maian vihje vie hänet toiselle puolelle maailmaa Rio de Janeiroon, jossa hänen tarinansa palapeli alkaa rakentua. 
Kahdeksankymmentä vuotta aikaisemmin, Rion villillä 1920-luvulla, Jeesus Kristus patsaan rakennustyö on vasta alkamassa. Arkkitehti Heitor de Silva Costa perheineen purjehtii Pariisiin etsimään kuvanveistäjää suureen projektiinsa. Heidän kanssaan matkustaa Izabela Bonifacio, joka on isänsä tahdosta vasta kihlautunut. Montmartren taiteilijapiirit muuttavat nuoren naisen elämän täysin, eikä paluu takaisin Rioon ole helppo. (takakansiteksti)

Todella mukaansatempaavasti kerrottu tarina sisarussarjan vanhimmasta, Maiasta. Uteliaisuus koko tulevaa sarjaa kohtaan on valtava, ja tämä ensimmäinen osa jätti monia kysymyksiä avoimeksi. Ensinnäkin, sarjan nimi on Seitsemän sisarta, ja kuitenkin kirjassa puhutaan Maiasta ja hänen viidestä sisarestaan. Missä on seitsemäs? Myöskään sisarusten isästä, salaperäisestä Papa Saltista, ei kerrota juuri mitään. Paitsi se, etteivät tyttäretkään tiedä hänestä juuri mitään. Pieniä vihjeitä tästä eka kirjasta sai, mutta ihan varma ei vielä uskalla olla...

Papa Salt on osannut valmistautua kuolemaansa, ja jättänyt jokaiselle adoptiotyttärelleen kirjeen, jossa hän kertoo tämän taustasta. Myös kotipuutarhaan ilmestyvä armillaari kreikankielisine teksteineen liittyy tyttöjen elämään ja menneisyyteen. Sarjan ensimmäinen osa keskittyy sisaruksista vanhimpaan, Maiaan, joka ainoana tyttäristä on jäänyt lapsuudenkotiinsa asumaan. Kirje ja muut vihjeet johtavat Maian tien Brasiliaan, jonne hän päättää lähteä etsimään juuriaan. Avukseen Maia saa brasilialaisen kirjailijan, Floriano Quintelasin, joka on kiinnostunut kirjoittamisen lisäksi historiasta - ja Maiasta.

Vihjeistä löytyneiden koordinaattien perusteella Maia ja Floriano löytävät vanhan autiolta vaikuttavan talon, jonka puutarhassa on kaunis, kumman tutunnäköinen veistos. Talo osoittautuu asutuksi, mutta Maia ei koe olevansa tervetullut. Hän saa kuitenkin sisäköltä nipun kirjeitä, joiden avulla Maia saa lopultakin tietää, kuka hän on ja onko hänellä vielä sukulaisia elossa. Kirjeet avaavat kirjaan toisen tason, joka kertoo 1920-luvun Rio de Janeirosta, Pariisista ja nuoresta Izabelasta - Maian isoisoäidistä.

Kirjailijan tekemän taustatyön määrä näkyy kirjassa selkeästi. Rio de Janeiron kaupunki tulee todellakin eläväksi, samoin viime vuosisadan alun Pariisi. Kuuluisan Kristus-patsaan rakennustyökin on kiehtovaa seurattavaa. Patsaan käsiin liittyy arvoitus: niiden malliksi luultu brasilialaisnainen tunnusti kuolinvuoteellaan, etteivät hänen kätensä olleetkaan patsaan käsien malleina, ja tästä kirjailija kertoo saatesanoissa saaneensa idean kirjansa juoneen.

Vaikkei kirja kokonaan sijotukaan Brasiliaan, tärkeimmät tapahtumat kuitenkin sijoittuvat. Siksipä merkkaan Brasilian nyt valloitetuksi maailmanvalloitushaasteessani. :) Down Under -haasteesta kuittaan kohdan 41: kirja, joka aloittaa sarjan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Lucinda Riley: The Seven Sisters (2014)
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Bazar, 2017
677 sivua