Johanna Valkaman esikoisteoksen Itämeren Auri (Otava 2016) ilmestyminen oli mennä minulta ohi, mutta onneksi hoksasin kirjan muutama viikko sitten kirjastoon saapuneesta uutuuskirjalastista. Jo ensivilkaisu kansikuvaan houkutti tarttumaan kirjaan, ja kun kurkkasin takakansitekstiä, oli kirja jo pakko pistää varaukseen, niin lupaavalta se vaikutti (sanoisinko hitusen harlekiinimaisesta korniudestaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi ^_^).
Miehen voimakas rinta tuntui nahkaisen vaatteen läpi. Uusi lämpö poltti Auria. Se ei ollut enää kipinöivän kuusen hehkua vaan palavan koivun kuumuutta.
Suolammen kylässä asuvalla nuorella Aurilla on yksi tavoite: hän haluaa Hämeen mahtavimmaksi parantajaksi. Suunnitelmat joutuvat kuitenkin vaakalaudalle, kun Auri eräänä päivänä löytää metsästä haavoittuneen, komean muukalaisen.
Parantajan tie ei ole vaimon tie, mutta merten takaa saapunut Haakon herättää Aurissa tunteita, joita vastaan on aina vain vaikeampi taistella.
Rautakauden Pohjolaan sijoittuva romanttinen seikkailu vie lukijan linnavuorten maasta Itämeren aalloille, missä viikingit käyvät veristä valtataistelua naapurikansoja vastaan. Aurin ja Haakonin tarinaa värittävät taianomainen pohjoisen luonnon kuvaus sekä suomalainen ja skandinaavinen mytologia. (takakansiteksti)
Auri on elänyt Suolammen kylässä koko ikänsä eikä muusta maailmasta juuri tiedä. Lähistöllä on Hakoisten linnavuori, jonne Auri haluaa päästä käymään, mutta isoäiti Tiera ei vielä ole häntä sinne päästänyt. Tiera on kasvattanut Auria kuin omaa lastaan ja kouluttaa hänestä parantajaa. Tämä onkin Aurin hartain toive - mieluummin parantajaksi kuin vaimoksi. Vanhemmistaan Auri ei tiedä juuri mitään.
Auri oli kuullut tarinan useasti talven pitkinä iltoina. Nuorena parantajana Tiera oli kuullut karhujumalan kutsun - sekä morsioksi että karhun lapsen äidiksi. Tiera oli kasvattanut karhun tyttären Aavan yksin, työskennellen kylän parantajana. Vaan vuosia myöhemmin Otso oli kutsunut Aavan takaisin metsänpeittoon, syntymäpesään ja sumuun, henkien ja jumalten käytäville. Sitä ei kuitenkaan sopinut murehtia. Parempi oli Aurin kulkea pystypäin ja ylpeänä suvustaan. Hänet itsensä karhu oli antanut Tieralle vaihdossa: lapsena lapsesta. Auri, kylänsä outolintu, oli heikompi veressään - syntyisin vain puolukasta, jonka Aava oli poiminut mättäältä ja josta oli tullut raskaaksi. Mutta äitinsä kautta oli Aurikin Tieran ja Tapiolan sukua. Siksi Auri, metsän lapsi, oli päättänyt oppia parantamisen taidon, joka asui hänenkin sisällään. (s. 16)
Karhu on Aurille monella tavalla merkityksellinen. Hänetkin valitaan karhun morsiameksi syyspäiväntasauksen peijaisiin. Mutta karhu valitsee jonkun toisenkin - linnavuoria valloittamaan tullut viikinkinuorukainen Haakon joutuu karhun hyökkäyksen kohteeksi lähellä Suolammen kylää. Aurin tehtävä on parantaa hänet terveeksi, jotta hänkin voi ottaa paikkansa peijaisissa. Aurin ja Haakonin kohtalot kietoutuvat toisiinsa karhun kautta, ja molemmat tuntevat vetoa toistansa kohtaan.
Oih! Juuri niin romanttista kuin pitääkin, mutta ei mitään hömppää. Kirjasta tulee mieleen Kaari Utrion parhaimmisto (eli ne vanhemman pään kirjat, itse en niin hirveästi välitä näistä uusimmista Utrioista). Rautakauden ihmisten ja elämän kuvaus on vakuuttavaa, kirjailija on selkeästi perehtynyt aiheeseen huolella.
Kirja imaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien, ja olisin varmasti lukenut kirjan samoilla silmillä loppuun asti, jos lukulamppu ei olisi päättänyt palaa juuri pahimmoilleen. Tämä kirja on hyvä ottaa mukaan Lukuiloa-haasteeseen. :)
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Johanna Valkama: Itämeren Auri
Otava, 2016
443 sivua
Minulle kirja oli hiukan liian viihteellinen, mutta kiva oli lukea rautakauden ajasta ja viikingeistä. Samasta aikakaudesta on Taavi Vartia kirjoittanut hieman aikuisempaan makuun kirjoitetun historiallisen kirjan Varastettu vaimo, suosittelen :)
VastaaPoista