torstai 12. heinäkuuta 2018

Nuortenfantasiapläjäys

Olen jotenkin alkanut lämmetä nuortenfantasialle. Taas sain luettua useamman genreen kuuluvan teoksen, niputetaanpa ne nyt samaan postaukseen. Kaikki kirjat kuuluvat johonkin sarjaan, eli pääsevät mukaan Jatkumo-lukuhaasteeseen.


Nonna Wasiljeffin Loukkupoika (Otava 2018) aloittaa uuden fantasiatrillerisarjan. Kirjan päähenkilö Aaron on 15-vuotias, ja hän on elänyt koko elämänsä Loukuksi kutsutussa paikassa. Aaronille se on koti, mutta hän tietää useimpien pitävän sitä kamalana paikkana, vankilana. Heidät on tuotu sinne vastoin omaa tahtoaan, ja heitä vartioidaan etteivät he pääsisi pakenemaan. Aaron on ainoa, joka on syntynyt Loukussa. Silti hän välttelee paikan harmaaunivormuisia vartijoita, Tomuja, yhtä hartaasti kuin kaikki muutkin. Kukaan Loukussa ei ole Tomujen ulottumattomissa. Näennäisesti Loukussa majailevat ihmiset saavat asua ja olla rauhassa omissa oloissaan ja kodeissaan. Heitä yhdistävä tekijä on Luonto. Se tekee heistä pelottavia, pahoja, kirottuja. Mutta luonnosta ei puhuta, kuten ei Tomuistakaan.

Loukussa ollessaan Aaron on menettänyt niin äitinsä kuin parhaan ystävänsä Sofiankin. Heidän kohtalonsa mietityttää Aaronia aika ajoin, vaikka hän onkin melko varma että ainakin äiti on kuollut. Sofian hän epäilee olevan vielä elossa jossain Loukun ulkopuolella. Aaronilla on äidistä salaisena muistona satukirja ja vanha sormus, joka on kuulemma ollut joskus Aaronin isän. Sofian vanhasta kodista Aaron löytää äidin kätkemän viestin, joka vahvistaa Sofian olevan vielä elossa. 

Osa Loukkuun tuoduista vangeista suunnittelee pakoa. Se on toivotonta, uhkarohkeaa ja vaarallista, sillä ulospääsyä ei ole. Paitsi ehkä Toisen tason kautta... Toinen taso on pelätty paikka. Jos sinne joutuu, tuskin palaa enää takaisin. Aaron päättää lähteä pakoa suunnittelevan joukon mukaan, ja keksii heille pääsyn Toiselle tasolle. Siitä alkaa melkoinen seikkailu, jonka aikana Aaronille selviää monenlaista - suurimpana asiana tähän asti tuntemattoman isän menneisyys. Sofiakin löytyy, mutta ihan eri paikasta kuin Aaron oli kuvitellut.

Koukutuin odottamaan jatkoa!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Otava, 2018
336 sivua

Sini Helmisen Veden vallassa (Myllylahti 2018) jatkaa Väkiveriset-sarjaa. Kun aiempien osien teemoina on ollut metsä ja vuori, tämä kolmas osa keskittyy veteen.


Mari asuu kahdestaan isänsä kanssa äidin kadottua vuosia sitten. Isä on höyrähtänyt uskomaan vanhoihin kalevalaisiin kummajaisiin eikä vaivaudu tätä juuri peittelemään. Niinpä niin sanotut koulukaverit saavat vielä yhden tekosyyn lisää ottaa Mari hampaisiinsa. Päänvaivaa ja jopa pelkoa aiheuttaa myös koulun liepeillä notkuva erikoinen vihreätukkainen nuori mies, jonka tuijotuksen Mari kokee erityisen hankalaksi.

Marin mitta alkaa olla täynnä, ja kaiken lisäksi hän vielä peseytyessään hoksaa ihostaan jotain kummaa, aivan kuin suomun! Vesi on aina vetänyt Maria puoleensa isän varoituksista huolimatta, mutta nyt se alkaa houkuttaa häntä entistä enemmän. Marin koulussa tapaama, aluksi erikoiselta vaikuttanut Tuulia tulee onneksi hätiin ja kertoo Marille uskomattoman totuuden hänen syntyperästään. Marille selviää myös, että äiti onkin vielä elossa - mutta aivan jossain toisessa maailmassa.

Kylläpä taas viihdyin kirjan parissa! Varsinkin, kun tämän osan myötä selvisi jotain, mikä sarjan ensimmäisessä osassa jäi vähän mietityttämään. :) Nappaan tämän kirjan mukaan myös Spefi-haasteeseen, kohtaan 39: spefikirja, jossa on käytetty hyväksi mytologioita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sini Helminen: Veden vallassa : veden kirja
Myllylahti, 2018
239 sivua

Kimmo Ohtosen nimi tuli tutuksi toissavuoden Tieto-Finlandia -ehdokkaiden joukosta. Hänen upea teoksensa Karhu : voimaeläin (Docendo 2016) oli ehdolla myös Vuoden luontokirjaksi, ja valittiin Lukija-Finlandian voittajaksi. Nyt Ohtonen pääsee tuomaan luontotietämystään tutuksi myös nuoremmille lukijoille, yhdistettynä fantasiaan.


Soturin tie (Otava 2018) aloittaa Ikimaa-sarjan. Kun aloin lukea kirjaa, se tuntui ensin ihan "tavalliselta" nuortenkirjalta, siis siinä mielessä että en olisi osannut sijoittaa sitä mihinkään genreen. Melko äkkiä kuvioon tuli mukaan jopa dystooppisia piirteitä. Maailma ei olekaan tämä meidän omamme, vaan jotain muuta.

Elämä Kuusilaaksossa ei ole aina ruusuista, mutta Oliver on tottunut siihen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen äitinsä katoaa jäljettömiin, eikä kukaan kyläläisistä oikein tunnu edes kaipaavan häntä. Isäkin vaikuttaa suhtautuvan asiaan jotenkin nihkeästi. Oliver tuntee olevansa ainoa, joka haluaa löytää äidin. Tämä käsitys onneksi osoittautuu vääräksi: on muitakin, jotka haluavat löytää kadonneen. Oliver saa avukseen karhun, eläimen jota ei pitänyt enää olla edes olemassa.

Jätti-niminen karhu vie Oliverin toiseen maailmaan: Ikimaahan, josta hän on aikoinaan äidin mukana lähtenytkin sitä itse muistamattaan. Ikimaassa vallitsee sekasorto, ja sen selvittämiseen tarvitaan niin Oliverin äitiä, Oliveria kuin voimaeläimiäkin. Paha kyllä nykyinen hallitsija kuningas Viktor on toista mieltä.

Tämä kirja sopii varmasti jo vähän nuoremmillekin fantasian ystäville (5-6 -luokkalaisille?), ja seikkailu tempaisi minutkin mukaansa alta aikayksikön. Toivottavasti sarja jatkuu pian. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kimmo Ohtonen: Soturin tie
Otava, 2018
335 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti