Michael Crichton: Kongo

Minulle luettiin lapsena todella paljon, kiitos siitä vanhemmille. Itse asiassa lukeminen jatkui todella pitkään, olin varmasti jo yläasteella kun äiti vielä luki minulle iltaisin. Lukemistona toimivat usein Valittujen palojen Kirjavalio-kirjat, jotka sisältävät lyhennettyjä versioita romaaneista. Yksi jännittävimmistä ja hauskimmista tuolloin luetuista kirjoista oli Michael Crichtonin Kongo (Tammi 1981). Amy-gorillan ja ihmisten retkikunta kohtasi monia jännittäviä tilanteita ja lopulta koko porukalle oli käydä kalpaten. Sittemmin olen lukenut itse lyhentämättömän version romaanista, ja nyt päätin lukea sen Apinan vuosi -haastettani silmällä pitäen uudestaan. 

Aarniometsän kauhut ja avaruusajan teknologia kietoutuvat huikeaksi seikkailuksi Zinjin sinisten timanttien jäljillä! 
Zinjin kadonnut kaupunki Kongon sydämessä oli muinoin tarumaisista rikkauksistaan kuulu paikka, jossa orjatkin koristautuivat sinisillä timanteilla. Sittemmin kaupungin on valloittanut "väkivaltainen tuntematon rotu, joka puhuu kuiskaten kaikille tuntematonta kieltä..."
Retkikunta johon kuuluvat matemaatikko Karen Ross ja sosiologi Peter Elliot, panee kaiken alttiiksi tavoittaakseen nuo outoja sähkökipinöitä säihkyvät jalokivet ennen kuin ne joutuvat kilpailijan käsiin. Heillä on apuna uusin huipputeknologia - lasersäteet, satelliittiyhteydet, tietokoneiden hienoudet. Lisäksi heillä on mukanaan hurmaava gorillatyttö Amy, joka "puhuu" kasvattajalleen merkkikielellä ja jonka vaisto vaaratilanteissa on melkein yliluonnollinen. 
Mutta onko edes kaikesta siitä apua, kun vihamieliset kääpiöt tai raivon sokaisemat virtahevot hyökkäävät, kun heimosota riehuu, kun purkautuva tulivuori syöksee laavaa - ja kun metsän varjoissa vaanii tuntematon hirviöiden heimo, jonka tiedetään surmanneen retkikunnan. Viimeisen tuhotun retkikunnan jäljeltä olivat videonauhalle jääneet jähmettyneet gorillan kasvot... (takakansiteksti)

Täytyy kyllä sanoa, että aika oli kullannut muistot. Silloin kauan sitten ääneen luettuna ja kuunneltuna tämä tarina tuntui paljon paremmalta kuin nyt. Toki aikakin on toinen. Kirjan "nykyaikaiset hienoudet ja huipputeknologia" tuntuvat nyt aataminaikaisilta. Juonikin tuntuu melkoisen yliampuvalta, mutta täytyy silti ihailla miten taitavasti kirjailija on kehitellyt kaiken. Nettisivuillaan kirjailija kertoo ihailleensa aina kertomusta kuningas Salomonin kaivoksista ja halunneensa sijoittaa samantyylisen seikkailun omaan aikaamme. Hän myös kertoo, että kirjan Amy-hahmo perustuu viittomakieltä oppineeseen Koko-gorillaan. 

Timanttienmetsästysosuus kirjassa on omasta mielestäni ehkä se tylsin osa, samoin kaikki siihen liittyvä "tekninen nippelitieto", Amysta ja sen menneisyydestä kertovat osat taas se mielenkiintoisin. Amy on löydetty orvoksi jääneenä vauvana, ja se on päätynyt amerikkalaisen rouva Swensonin haltuun. Hän lahjoitti Amyn eläintarhalle, josta Peter Elliot on lainannut sen tutkimustaan varten. Hän on opettanut Amylle amerikkalaista viittomakieltä. Amy on alkanut maalata sormiväreillä kuvia viidakosta. Kuvien tultua julkisuuteen Amysta on yllättäen tehty ostotarjouksia. Ne vaikuttavat johtuvan Amyn piirroksista, mutta kukaan ei käsitä, miksi kuvat olisivat niin arvokkaita kuin ostotarjoukset antavat ymmärtää. Tällöin Karen Rossin tutkijaryhmä tulee mukaan kuvioihin ja osoittaa, että Amyn piirtämät kuvat esittävät Zinjin kadonnutta kaupunkia, joka epäilyista huolimatta on todellakin olemassa. 

Tutkijat, Amy ja Elliot lähtevät vaaralliselle matkalle kohti Kongoa. Lopulta perille saavuttuaan he löytävät Zinjin rauniot - ja sen lisäksi vaarallisen, tuntemattoman, kenties kokonaan uuden eläinlajin, jonka hyökkäykseltä joukkio pelastuu Amyn ansiosta. Timantit (tai suurin osa niistä) jäävät löytymättä. 

Apinan vuosi -haasteen lisäksi tämä kirja aloittaa osaltani Uudelleen luettua -haasteen. Maailmanvalloitus etenee Kongon demokraattiseen tasavaltaan, jonka alueella kirjan tapahtumapaikat ovat.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Michael Crichton: Congo (1980)
Suomentanut Eero Mänttäri
Tammi, 1981
336 sivua

Jessica Schiefauer: Ester & Isak

Toissavuonna ilmestynyt Jessica Schiefauerin Pojat kuului sen vuoden erikoisimpiin lukukokemuksiin. Niinpä olinkin hitusen epätietoinen, mitä pitäisi odottaa Schiefauerin toiselta nuortenkirjalta Ester & Isak (Karisto 2016). No, aivan yhtä erikoinen kirja ei ollut, mutta ehdottomasti viime vuoden parhaita käännösnuortenkirjoja. Sain kirjan luettua muutama päivä sitten ja "sulatellut" lukemaani, enkä oikeastaan vieläkään tiedä mitä kirjasta sanoisin.

Sinä kesänä Ester ja Isak rakastavat toisiaan järjettömästi. Sinä kesänä heidän rakkaustarinansa tahriintuu, hiipuu ja syntyy uudelleen. Sinä kesänä rannalla pahoinpidellään kuoliaaksi poika. Ja Isakin pikkuveli on paikalla. 
Jessica Schiefauerin uusi nuortenromaani on intensiivisyydessään syvältä kouraiseva. Kirjailija kuvaa taitavasti, miten mitättömistä syistä väkivalta voi saada alkunsa ja minkälaisia aaltoja se levittää ympärilleen. Ja millaisia muotoja rakkaus lopulta voi saada. (takakansiteksti) 

Kirja alkaa puhtaasti rakkaustarinana. Ester ja Isak kohtaavat toisensa, tunteet roihahtavat ja se on menoa sitten. Kesä kuluu, ja jokin muuttuu. Isak vaikuttaa etääntyvän, mutta Esterin tunteet ovat edelleen samanlaiset. Lopulta ollaan lähes välirikon partaalla. Sitten tapahtuu jotakin. Aivan kuin huomaamatta Isakin pikkuveli Anton on ajautunut huonoon seuraan ja päätyy pahoinpitelemään pojan kuoliaaksi. Kaikki ovat järkyttyneitä, ja Isak ajautuu jälleen Esterin syliin vaikka oli juuri ehtinyt päättää lopettavansa suhteen. Ester omistautuu Isakin ja tämän perheen auttamiselle, ja Isak ahdistuu entisestään. 

Esterin vanhemmat haluaisivat kieltää koko suhteen, sillä heidän mielestään se vaikuttaa epäterveeltä. Lisäksi he epäilevät, ettei Esterkään ole turvassa Isakin perheen luona. Tämä huoli ei olekaan aiheeton, sillä rikostutkinnan edetessä yhteisö kääntyy perhettä vastaan ja perheen auto tuhotaan. Isakin perhe hankkii turvakseen pari koiraa, joista Ester ei pidä yhtään. Ester on jopa mustasukkainen koirille, koska ne omivat Isakin itselleen. Kaikki tämä johtaa tilanteeseen, josta Ester pakenee parhaan kaverinsa luo. Tämänkin mielestä Esterin pitäisi lopettaa Isakin kanssa seurustelu, koska jotain on selkeästi pielessä. 

Kirja on todellakin pullollaan rakkautta, mutta myös väkivaltaa. Se osoittaa hienosti, miten pienistä asioista väkivallanteot voivat saada alkunsa. Ja kuten takakansi lupaa, myös rakkauden monia muotoja tuodaan esille. 

Välillä kirjaa oli suorastaan vaivaannuttavaa lukea, niin aidosti nuorten erilaisia tunteita kuvataan. Miksi ihmeessä Isak muuttuu yhtäkkiä? Ja miksi Ester on niin takertuva? Eikö se älyä ollenkaan? Hämmentävintä on kuitenkin Antonin muuttuminen. Mistä se saa alkunsa? Mikä hänet ajaa väkivaltaan? Mitään näitä syitä ei selitetä puhki, vaan jätetään pääteltäväksi rivien välistä. Juuri sellainen tyyli, josta minä tykkään. :)

Kirjasta piste Helmet-haasteen kohtaan 35: kirjan nimessä on erisnimi. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Jessica Schiefauer: När hundarna kommer
Suomentanut Säde Loponen
Karisto, 2016
279 sivua

Russell Brand: Hamelnin pillipiipari

Useampikin kollega ehti ääneen ihmetellä että mikä se tämmönen kirja on ja kenelle tämä on tarkoitettu, ennen kuin edes älysin kirjan olemassaoloa... kyseessä on Russell Brandin hupaisa mukaelma tutusta sadusta, Hamelnin pillipiipari (Jalava 2016). Vanhat tutut elementit ovat toki mukana, mutta ne on kuorrutettu... eritteillä. Uppoaa siis taatusti tiettyyn ikäryhmään, jonka mielestä pissa-kakka-pieruhuumori on parasta mitä voi olla (kattaa siis aika laajan ikäskaalan, tunnustan itsekin lukeutuvani vielä siihen jossain määrin). 

Hamelnin kaupungissa kaikki on hohtavaa, huoliteltua ja hallittua. Sitten kesken Hamelnin Hemaisevin Kersa -kauneuskilpailun kaupunkiin vyöryy varoittamatta lauma rottia. Ne ovat rasvaisia, niillä on silmälaput ja ne osaavat ampua sarjatulella pyllykuulia. Kun anarkistinen rottajoukkio pistää ranttaliksi, tarvitaan apuun leimusilmäinen pillipiipari... (takakansiteksti)

Tällaisena tarina ei toimisi mielestäni alkuunkaan ilman Chris Riddellin loistavia kuvia. Ne näyttävät kaupungin hohdon ja sen katoamisen sekä rottien ällöttävyyden just sellaisina kuin tarina vaatiikin.

Rotat ovat karmaisevia. Samoin niiden pyllykuulasarjatuli.

Pillipiiparista tulee mieleen jonkinlainen Lonely Riderin ja mustavalkoisen Pierrot-hahmon välimuoto tai risteytys. Silmätkin ovat ruudulliset! 

Hopeisen huilun hypnoottinen sävel houkuttaa rotat mukaansa. Rotista muodostuu turkkijoki pillipiiparin jalkoihin.

Vaan kun palkkion maksamisen aika tulee, kaupunkilaiset näyttävät piiparille kuka on pomo. Tai niin he luulevat... Piiparipa vain kohottaa huilunsa uudelleen huulilleen, ja kaikkihan sen tietävät kuinka sitten kävi. Kaupunkilaiset saivat ansionsa mukaan.

Eritehuumori on ihan ok pienessä mittakaavassa. Tässä aletaan jo mennä ylärajan yli. Liika on liikaa, mutta upea kuvitus pelastaa paljon. Kuvituksensa ansiosta kelpuutan kirjan mukaan Helmet-haasteeseen, kohtaan 22: kuvitettu kirja. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Russell Brand: The pied piper of Hamelin (Trickster tales)
Kuvittanut Chris Riddell
Suomentanut Tuomas Nevanlinna
Jalava, 2016
125 sivua

Emil Aalto: Emil Aallon kapina : punaisen tykkimiehen muistelmat 1918-1919

Vuonna 1918 jämsäläinen Emil Idanpoika Aalto oli 20-vuotias puusepän oppipoika. Hän osallistui kansalaissotaan sodan alusta loppuun punakaartin tykkimiehenä ja oli taisteluissa mukana mm. Ruovedellä, Lempäälässä ja Tuuloksen Syrjäntaassa, vankina Lahden Hennalassa ja Lappeenrannan Konnunsuolla.
Emil Aallon itsensä kirjoittamista muistelmista ei puutu draamaa eikä tragiikkaa. Yllättävän usein kertojan tarinointia värittävät myös vapauttavan huumorin pilkahdukset. (takakansiteksti)

Todella mielenkiintoinen muistelmakirja kansalaissodan ajalta. Valtaosa näkemistäni tuota aikaa koskevasta kirjallisuudesta on varsin valkoista, oikeastaan ainoana mieleen tulevana poikkeuksena Linnan Täällä Pohjantähden alla. Tällaista näkökulman vaihdosta olinkin vähän kaipaillut, ja sattumalta hoksasin Emil Aallon omista muistiinpanoista toimitetun teoksen Emil Aallon kapina : punaisen tykkimiehen muistelmat 1918-1919 (Tiina Aalto 2005). Emil Aallon oman tekstin lisäksi teoksessa on käytetty apuna Emil Aallon haastattelua ja muita taustalähteitä. Tarinaa täydentää Emilin pojan Kaukon kertomus elämästä punikin poikana. 

Jostakin syystä kansalaissodan aika kiehtoo mieltäni äärettömästi, ja nimenomaan tämä "häviäjän" näkökulma. Melko karua tekstiä löytyi tästäkin kirjasta, vaikutuin samalla tavalla kuin käydessäni Tampereen museokeskus Vapriikin hienossa Tampere 1918 -näyttelyssä. Suosittelen muuten kaikille asiasta vähääkään kiinnostuneille! 

Tämä kirja sopii mainiosti Helmet-haasteen kohtaan 36: elämäkerta tai muistelmateos.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Emil Aalto: Emil Aallon kapina : punaisen tykkimiehen muistelmat 1918-1919
Toimittanut Tiina Aalto
Tiina Aalto, 2005
116 sivua

Ursula Poznanski: Äänet (Beatrice Kaspary #3)

Ursula Poznanskin jännärisarjan kaksi edellistä osaa Vii5i ja Sokeat linnut kuuluvat viime vuonna lukemistani jännittävimpiin ja positiivisimmin yllättäneisiin kirjoihin. Niinpä oikeastaan vähän jännitinkin, onko sarjan uusin osa Äänet (Atena 2016) vielä yhtä hyvä. Turha huoli, olihan se!

"Hän oli nähnyt merkit - oli nähnyt niitä jo vuosia ja yrittänyt kerta toisensa jälkeen varoittaa ihmisiä, mutta kukaan ei ollut halunnut uskoa häntä. Nyt ne olivat vaatineet uhrin."
Pohjois-Salzburgin sairaalan psykiatrian osasto on erikoistunut vaikeasti traumatisoituneisiin potilaisiin. Yksi osaston lääkäreistä löydetään raa'asti murhattuna sairaalan tiloista. Ruumis on koristeltu erikoisin esinein, eikä kuolinsyykään ole niin ilmeinen kuin alussa vaikuttaa.
Rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary kollegoineen yrittää kuulustella traumapotilaita, mutta jotkut heistä kuulevat olemattomia ääniä, toiset puhuvat liikaakin, kun taas jotkut eivät hiiskahda sanaakaan. Keneen Kaspary voi ylipäätään luottaa? Ja sitten löytyy seuraava uhri... (takakansiteksti)

Ympäristönä psykiatrinen sairaala on jo itsessään hitusen karmaiseva, ja kun siihen vielä yhdistetään murha(t), on hyytävä soppa valmis. Sokeiden lintujen postauksessa ehdin miettiä, mihin nykypäivän ilmiöön seuraavassa osassa pureudutaan. Se aspekti tästä jäi puuttumaan. Jollakin lailla ajan hermolla ja nykypäivässä kuitenkin ollaan - erään sairaalan potilaan kohtalo kuulostaa melkoisen tutulta, jos Natascha Kampuschin tapauksesta on yhtään mitään kuullut. Aivan yksi yhteen nämä naiskohtalot eivät mene, mutta hyvin läheltä liippaa. 

Rikoksen ja sen selvittelyn lisäksi kirja pureutuu entistä enemmän Kasparyn henkilökohtaiseen elämään. Lasten ja ex-miehen kanssa vastustaa, ja nyt exä hakee jo lastensa huoltajuutta vedoten siihen, ettei äiti ehdi huolehtia heistä työnsä takia. Onneksi onnellisiakin asioita mahtuu mukaan. <3

Innolla jään odottamaan seuraavaa osaa! Tämän kirjan nappaan Helmet-haasteen kohtaan 24: kirjassa selvitetään rikos. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ursula Poznanski: Stimmen 
Suomentanut Anne Mäkelä
Atena, 2016
406 sivua

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Kun toinen maailmansota julistetaan alkaneeksi Englannissa, 18-vuotias Mary North ilmoittautuu heti vapaaehtoiseksi. Hän elättelee toiveita hohdokkaasta vakoojan pestistä, eikä into laannu vielä silloinkaan, kun hänet määrätään opettamaan Lontooseen pommitusten ajaksi jääneitä lapsia: värillisiä, köyhiä, jollain tavoin vammautuneita.

Toisella puolella Lontoota Tom Shaw on päättänyt jättää koko sodan väliin. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Tomin järkytykseksi hänen paras ystävänsä Alistair ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Sotaa ei voi paeta kukaan - ei pommien moukaroimassa Lontoossa eikä vihollisten piirittämällä Maltan karulla saarella. (takakansiteksti)

Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa (Gummerus 2016) on kaunista ja korutonta kerrontaa sodasta, sen lieveilmiöistä ja ihmisistä tempautuneina käsityskykyään suurempien tapahtumien pyörteisiin. Mary ja varsinkin hänen paras ystävänsä Hilda ihannoivat sotaa ja univormuja. Päädyttyään vastoin haaveitaan opetustehtäviin Mary tutustuu sodasta toisin ajattelevaan Tomiin ja yllätyksekseen ihastuu mieheen. Samaan aikaan vapaaehtoisena palvelukseen ilmoittautunut Tomin ystävä Alistair taistelee Ranskan rintamalla. Lomalla käydessään myös Alistair iskee silmänsä Maryyn.

Sitten alkavat Lontoon pommitukset, ja Maryn elämä mullistuu koulun tuhoutuessa. Mary itse selviää, mutta pommitus vaatii Tomin hengen. Murtunut Mary ilmoittautuu ambulanssikuskiksi. Päivät ja pommitukset seuraavat toistaan, kunnes tulviva pommisuoja on koitua Maryn kohtaloksi. Maryn elämä romahtaa toistamiseen. Samaan aikaan Alistair kuluttaa aikaa Maltalla. Sielläkin meininki muuttuu täysin, kun saksalaiset ja italialaiset alkavat piirittää saarta. Nälkiintyneiden sotilaiden ainoa toivo evakuoinnista ovat postilennot. Alistairin menetettyä kätensä hän lopulta pääsee evakuointilennolle, mutta kone ei pääse edes Gibraltarille asti.

Monenlaista mutkaa on matkassa ja kapuloita tungetaan rattaisiin ennen kuin Mary ja Alistair lopulta tapaavat toisensa jälleen. Heidän tulevaisuutensa ei kuitenkaan vaikuta olevan kovin vakaalla pohjalla: sota on vaikuttanut molempien sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen. Loppu tuntuikin jäävän jotenkin auki - kunnes vastaan tulivat tekijän jälkisanat.

Hieno, pintaa syvemmälle menevä tarina. Sota on kauheaa ja armotonta, mutta niin vain maailma selvisi. Tällä kirjalla avaan tämän vuoden Helmet-lukuhaasteen (kohta 34: Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt). 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 

Goodreads-tähdet: 4 tähteä 

Kirjan tietoja:

Chris Cleave: Everyone brave is forgiven
Suomentanut Irmeli Ruuska
Gummerus, 2016
480 sivua

Mark Frost: Twin Peaks : salattu historia

Viime vuoden hämmentävimpiä lukukokemuksia oli Mark Frostin Twin Peaks : salattu historia (Otava 2016). Hämmentäväksi kirja on koettu ilmeisesti monessa muussakin paikassa; ainakin meidän kirjastossamme se oli ensin sijoitettu tietokirjaksi, mutta sitten se hoksattiinkin muuttaa ja sijoittaa kaunokirjallisuuteen, mitä se ilman muuta onkin. 

Twin Peaks. Harvoja tv-sarjoja olen pelännyt enemmän! BOB oli jotain aivan hirveää! Kaikkia jaksoja en varmaan ole edes uskaltanut silloin aikanaan katsoa, ja uusinnatkin ovat tainneet mennä ainakin osittain ohi. Tämän kirjan lukemisen myötä heräsikin ajatus, pitäisikö koko sarja katsoa alusta asti uudestaan, varsinkin kun se saa ihan uusia jatko-osia. 

Uskaltaudutko Twin Peaksin mysteerien alkulähteille?
David Lynchin ja Mark Frostin kulttisarjan alussa Laura Palmerin ruumis löydetään rannalta. Murhaa tutkiva FBI-agentti Dale Cooper huomaa, että uinuva pikkukaupunki kätkee kammottavia salaisuuksia. Mitä todella tapahtui? Mikä ajaa kaupungin asukkaita pahan palvelukseen?
Mark Frostin romaani vastaa faneja riivaaviin kysymyksiin twinpeaksmäisellä tavalla. Se syventää mysteerien taustoja ja on alku Twin Peaksin uudelle tulemiselle, kun legendaarinen tv-sarja palaa ruutuihin vuonna 2017 samojen tekijöiden uusilla jaksoilla. (kustantajan esittelyteksti)

Kirja alkaa FBI:n varajohtaja Gordon Colen kirjeellä vielä nimettömäksi jäävälle agentille. Tämän on tutkittava ja analysoitava asiakirjoja, jotka liittyvät Dale Cooperin hoidossa olevaan tutkintaan: murhien sarjaan pienessä Twin Peaksin kaupungissa. Ykkösprioriteettina on ottaa selville, kuka nuo asiakirjat on laatinut.

Asiakirjat johdattavat agentin Twin Peaksin historiaan, outoihin tapahtumiin joita siellä on aina tapahtunut sekä kaikkiin toimiin joilla niitä on peitelty. Lopulta salaperäisen Arkistoijan henkilöllisyys selviää (ja minut se ainakin yllätti, niiden muistikuvien perusteella joita minulla sarjasta on...).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Mark Frost: The Secret History of Twin Peaks
Suomentanut Riie Heikkilä
Otava, 2016
365 sivua