perjantai 29. tammikuuta 2016

Viiden kirjan haaste

Sheferijm-blogin Aino nakkasi minuakin viiden kirjan haasteella. Tämä on tainnut pyöriä jo melko monessa blogissa, joten en taida laittaa haastetta varsinaisesti eteenpäin.

1. Kirja, jota luen parhaillaan
Tällä hetkellä on harvinaislaatuisesti sellainen tilanne, että luettavana on vain yksi kirja: Sarianna Suorsan Evanescent - katoavainen, joka on nuorille aikuisille suunnatun scifisarjan aloitusosa. Bloggaus ehkä seuraa myöhemmin.

2. Kirja, josta pidin lapsena 
Tähän on vaikea nimetä mitään tiettyä kirjaa, sillä minulle luettiin tosi paljon ihan pienestä asti, ja kun opin lukemaan nelivuotiaana, luin itsekin ihan koko ajan. Tove Janssonin Muumi-kirjat olivat kuitenkin suosikkejani jo silloin, samoin Mauri Kunnaksen kirjat.

3. Kirja, joka jäi kesken 
Viimeksi kesken on jäänyt David Suchetin Hercule Poirot ja minä. En vaan jotenkin jaksanut lukea sitä...

4. Kirja, joka teki vaikutuksen 
Näitä on monta. Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Joe Kubertin Yossel. Tanja Pohjolan Lintu pieni. Anu Holopaisen Ihon alaiset. Helena Wariksen Vuori. Ja varmaan vielä monta, monta, monta muutakin...

5. Kirja, johon palaan uudelleen
Näitäkin on aika monta, tykkään lukea kirjoja uudestaan. Varmaan useimmin olen palannut Montgomeryn Anna-sarjaan ja Tuija Lehtisen nuortenkirjoihin, ne ovat minulle jonkinlaista lohtu- tai turvakirjallisuutta. Muitakin useampaan kertaan luettuja kirjoja/sarjoja on, esimerkiksi Päätalon Iijoki-sarja ja Gabaldonin Matkantekijä-sarja. :)

2 kommenttia:

  1. Taivaslaulu on kyllä vaikuttavasti kirjoitettu ja Montgomeryn teoksiin tykkään minäkin palailla yhä uudelleen. Päätaloa en ole lukenut, mutta olen kuullut hänen kirjoitustyylistään, siksi tuntuu näin minun näkökulmasta hieman erikoiselta, että olet jaksanut lukea teoksia useampaankin kertaan. Kiitos kun vastailit kysymyksiin, tuo Päätalon maininta oli erityisen kiinnostava vastaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Päätalo ei ehkä ole se todennäköisin vaihtoehto kovinkaan monella. Itselleni kirjojen murre ja kotiseutuvilta Kainuusta tuttu elämänrytmi ovat varmaan ne, jotka niin kovasti viehättävät.

      Poista