sunnuntai 6. elokuuta 2017

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Olen varmaan tullut jossain vaiheessa maininneeksi, että uskonnollinen kirjallisuus ei ole varsinaisesti minun juttuni, tai ainakin jotain aiheeseen liittyvää on tullut mainittua. Siitä huolimatta pitää joskus astua mukavuusalueensa ulkopuolelle. Lukemaan minua houkutti nimenomaan se, että kirjailija Terhi Törmälehto on kainuulainen, ja tämä esikoisteos Vaikka vuoret järkkyisivät (Otava 2017) sijoittuu osittain Kainuuseen ja nimenomaan Kajaaniin. Tästä syystä kirja sopii myös hyvin Helmet-haasteen kohtaan 27: kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja. (Kai synnyinpaikkakunta voidaan laskea kotipaikkakunnaksi?)



Väkevä romaani uskosta ja epäuskosta, kaipuusta ja halusta kuulua johonkin, Kainuun yksinäisistä teistä ja Bogotan arvaamattomista kaduista. (takakansiteksti)

Elsa varttuu turvallisessa kodissa Kainuussa, mutta kaipaa jotakin suurempaa. Helluntaiseurakunnassa puhutaan tuntemattomilla kielillä, ja siellä Elsa tuntee pääsevänsä jonkin kauniin ja merkityksellisen äärelle. Ihmeen etsiminen repäisee kuitenkin kuilun Elsan ja hänen perheensä välille.
Vuosia myöhemmin aikuinen Elsa asuu vuorten sylissä Bogotassa, Kolumbiassa. Paikallisessa seurakunnassa hän tutustuu Manueliin, joka säikkyy varjoaankin oltuaan vuosia sissien vankina viidakossa. Pitkään kyteneet kysymykset alkavat vaivata Elsan mieltä, eikä mikään, mihin hän on uskonut, tunnu enää selkeältä. (kirjan kansiliepeestä)

Kuten jo vihjasin, kirjan uskonnollisuus ei minua viehättänyt alkuunkaan. Helluntailaisuus on erinäisten perheyhteyksien kautta tullut minulle jossain määrin tutuksi, ja kirjan lukeminen vahvisti omia (ennakko)käsityksiäni (tai -luulojani?) kyseisestä suunnasta. Minulle parasta antia kirjassa olikin Elsan nuoruusvuodet Kajaanissa, ihan vain kaikkien tuttujen paikkojen takia. Itse en tosin koskaan nuorempanakaan osannut ajatella, että Kajaanissa olisi niin paljon helluntailaisia kuin kirja antaa ymmärtää.

Kirjasta noin puolet sijoittuu Kainuuseen, ne osiot kerrotaan takautumina. Kirjan nykypäivä puolestaan sijoittuu Kolumbiaan, johon Elsa on lähtenyt nuorena opiskelemaan ja jäänyt sinne asumaan. Seurakunnan vaikutus on Kolumbiassakin vahva, varsinkin vankeudesta pelastuneeseen Manueliin, johon Elsa on ihastunut. Vähitellen Elsan usko vaikuttaa muuttuvan epäuskoksi, mikä ei toisaalta tullut itselleni mitenkään yllätyksenä. Helpotuksena ehkä kuitenkin ("Huraa, se tulee järkiinsä!")

Vaikka kirja ei kokonaan sijoitukaan Kolumbiaan, kuittaan sillä kaunokirjallisesta maailmanvalloituksesta kuitenkin kyseisen valtion käydyksi.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja:
Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät 
Otava 2017
288 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti