maanantai 3. lokakuuta 2016

Haastekoonti: Seitsemännen taiteen tarinat

 Oksan hyllyltä -blogissa alkoi viime marraskuussa elokuviin liittyvä Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste. Sain luettua viisi haasteeseen sopivaa kirjaa:

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä 
Lois Lowry: The Giver 
Jukka-Pekka Palviainen: Tarpeeksi reilua 
Lucinda Riley: Keskiyön ruusu 

Näistä kaikki muut paitsi Lowryn kirja sopivat kategoriaan 5: fiktiiviset kirjat, joissa kuvataan elokuvaa, kerrotaan elokuvanäyttelijöistä tai -ohjaajista yms. elokuvaan liittyvästä toiminnasta.  
Bradleyn, Palviaisen ja Rileyn kirjoissa kuvataan elokuvaa ja Rivera Letelierin kirjassa niitä käydään katsomassa elokuvateatterissa (sekä referoidaan muille katsomisen jälkeen).
Lowryn kirjan voi sijoittaa sekä kategorioihin 3: kirjat, joista on tehty elokuva että 4: kirjassa elokuvakansi. 

Tarkoitukseni oli saada luettua myös jonkun elokuvatähden elämäkerta, mutta ei nyt sitten sattunut yhtään tulemaan vastaan. Kirja + leffa / pelkkää leffapostaustakin mietin, mutta siihenkään ei nyt tullut tartuttua. 

Kiitokset Marikalle mielenkiintoisesta haasteesta! :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle osallistumisesta haasteeseen! Bradleyn kirja on ollut tosi suosittu tässä haasteessa, olen nähnyt sen jo useassa luettujen listassa. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä MarikaOksan haaste oli hieno ja innostava. Sain loppuun aiemmin kesällä ja
    tein silloin koontini. Olisin halunnut lukea Ranskalaisen luutnantin naisen ja katsoa leffan, mutta en onnistunut löytämään DVD:tä. Olen nähnyt elokuvan parkin kertaa, mutta ikuisuus sitten.

    VastaaPoista