keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

2 x aavetaloja

Uskon vakaasti siihen, että elämä ei pääty kuolemaan. Jotain voi jäädä jäljelle, ja siitä jostakin voi "päästä jäljille" joskus. Henkimaailman hommia, joo, enkä halua suhtautua niihin liian kevyesti... mutta kiinnostaa kovastikin. 

Kesäkuussa, lomani ensimmäisellä viikolla, pääsin lopultakin osallistumaan kotikaupungissani jo useana kesänä järjestetyille kävelykierroksille. Ja tietenkin nimenomaan "kummituskierrokselle", jolla opas esitteli paikkoja, joissa väitetään kummittelevan. Paljon mielenkiintoisia tarinoita kuulin sen parituntisen aikana, jopa osan entuudestaan tuntemattomia. Milloinkahan joku kokoaisi Oulun kummitustarinat kirjaksi? Muualta päin Suomea näitä kirjoja jo löytyy. Tässä pari vastikään lukemaani: Sami Aaltosen Aavetaloja (Nemo 2002) ja Mauri Karvosen Aavetaloja ja ihmiskohtaloita (Nemo 2016). 



Sami Aaltonen on koonnut tositarinoita eteläisen Suomen kummituksista. Mustion linnan mysteerit, Kaivopuiston Valkea rouva, Espoon kartanon sureva äiti, Eläintarhanlahden itkevä neitsyt, Puotinkylän kaunis Birgitta, Lohjan kirkkomaan houkutukset, Heikinkadun henkiolennot, Vanhan oopperan kummitus, Mäkkylän poltergeist ja muut jännittävät tarinat kertovat kiinnostavalla tavalla menneestä maailmasta. 
Aavetalojen asukkaat ovat kokeneet Suomen historian tärkeitä tapahtumia: isonvihan, mustan surman, Suomenlinnan luovuttamisen, Oolannin sodan, Bobrikovin ampumisen, kansalaissodan, kieltolain ja Porkkalan miehityksen... Aavetaloja sisältää paljon historiallisia yksityiskohtia: kuka oli Suomen suurin murhamies, miten Kansallisteatterin Willensauna sai nimensä, entä missä oli Helsingin viimeinen hirsipuu. Kirja käykin kevyestä historian kertauskurssista. (takakannesta)

Sami Aaltosen kirjan olen lukenut useampaankin kertaan, mutta joka kerta se jaksaa viehättää. Kirjan mustavalkokuvat sopivat tyyliin mainiosti, ja ainoa miinus on mielestäni sen keskittyminen Etelä-Suomeen. :) 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja:
Sami Aaltonen: Aavetaloja 
Nemo, 2002
174 sivua

Miksi Aleksanterin teatterin tyhjillä käytävillä kuuluu raskaita askelia? Kenen kasvot ilmestyivät Brinkhallin kartanon lastenhuoneen ikkunaan? Vieläkö Katajanokan entisen vankilan kellarista kantautuu avautuvan rautaportin kolinaa? (takakansiteksti)

Vastikään ilmestynyt Aavetaloja ja ihmiskohtaloita puolestaan vie lukijan tutkimusmatkalle Suomen kiehtovimpiin aavepaikkoihin. Oppaana toimii Suomen historian tutkija ja aaveharrastaja Mauri Karvonen, joka suhtautuu vakavan uteliaasti yliluonnollisiin kokemuksiin. Elävästi kuvitettu kirja esittelee erikoisimmat tapahtumat, kiinnostavimmat henkilöt ja karmeimmat tarinat kahdestatoista merkittävästä kohteesta. 
Kirja kertoo myös tarinoiden taustalta löytyvät hyytävät faktat: Keitä kuuluisia vankeja oli Turun linnassa? Kuka kansallisteatterilainen surmasi vaimonsa? Mikä jätti Märta Rosenlewin itkemään Vanajanlinnan portaille? (etukansiliepeestä)

Mauri Karvosen kirjan ehdoton ansio ovat kauniit värikuvat. Muuten kirja jätti valjun vaikutelman, jopa ärsytti enemmän kuin ihastutti - ja tämä tuomio vain ja ainoastaan lukuisien virheiden takia. Myönnetään, olen melkoinen kielipoliisi, niinpä pilkkuvirhekin jo ärsyttää, puhumattakaan siitä, että kirjan tekstiin on jäänyt lyöntivirheitä, ja mielestäni ihan kunnon asiavirheitäkin. Missä on tämän päivän kustannustoimitus, kysyn vaan? 

Historioitsija Karvonen on tehnyt sinänsä mielenkiintoisia kohteita ja niiden esittelyjä varten turhankin perusteellista taustoitusta, vähempikin olisi riittänyt. Nyt tuntui, että nuo varsinaiset kummitustarinat jäivät historian varjoon.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 
Nemo, 2016 
288 sivua

Aaveet liittyvät kiistattomasti kauhuun, siispä nämä kirjat sopinevat myös Hämärän jälkeen -haasteen kirjoiksi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti