perjantai 12. elokuuta 2016

Sarjakuvia nuorille

Aina silloin tällöin yritän tutustua uusiin ja vähän vanhempiinkin sarjakuviin. Tässä pari nuorille passelia albumia:




Janne Kukkosen albumi Voro : kolmen kuninkaan aarre (Like 2016) on upea harmaasävykuvitettu fantasiaseikkailu, joka sopii periaatteessa kaikenikäisille lukijoille. Kuitenkin seikkailu saa aika hurjiakin sävyjä, joten kovin pienille en tätä välttämättä suosittelisi.

Mestarivarkaan urasta haaveileva Lilja saa tilaisuuden todistaa taitonsa varkaiden killalle. Uhkarohkea ryöstökeikka kolistelee hereille vuosisatoja uinuneet voimat, ja pian Lilja on sotkeutunut unohdettujen jumalien ja kuolleiden kuninkaiden väliseen valtataisteluun.
Lepääkö koko maailman kohtalo pienen voron harteilla? (takakannesta) 

Sarjakuva-albumi on jaettu "lukuihin", ja ainakin minun kainuulais-oululaista kielikorvaani viehätti kovasti lukujen väliin ripotellut riimipätkät: 



Tykkään myöskin tekijän tyylistä sijoitella "kuvaruutuja" sivuille vaihtelevasti ja ei-niin-säntillisesti.


Tässä vielä aukeama tarinan jännimmiltä paikoilta:


Kolmen kuninkaan aarre tuli aika selkeään päätökseen albumin loppusivuilla, mutta viimeiset tapahtumat jättävät porttia auki seuraavaa tarinaa varten. Sitä odotellessa! 


Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Sarjakuvan tietoja: 
Janne Kukkonen: Voro : kolmen kuninkaan tarina 
Like, 2016 
279 sivua

Toinen lukemani sarjakuva on Sanna Ala-Ojalan viehättävä ja sympaattinen Huomenna on se päivä (Suuri Kurpitsa 2010). Jotenkin riipaisevan tutun oloista tarinaa ja teiniangstia. Tekijä oli minulle aivan tuntematon, mutta jotenkin oletin hänet melko lailla itseni ikäiseksi, siksi tuttuja ja samaan aikakauteen sopivia piirteitä sarjakuvan tarinassa oli. Kustantamon sivuilta löysinkin vahvistuksen tälle oletukselle: tekijä on kaksi vuotta minua nuorempi.

"Jaettuja ihastuksia ja kapinaa luokkajuhlissa.
Pullonpyöritystä ja puolentoista prosentin päärynäsiideriä.
Suuren rakkauden kaipuuta ja ainaista pelkoa ulkopuolelle jäämisestä."
Tekijän omien sanojen mukaan: 
Huomenna on se päivä on omaelämäkerrallinen tarina, joka perustuu peruskoulun aikaisiin päiväkirjamerkintöihini. Se johdattaa lapsuuden ja nuoruuden hämärään rajamaastoon ja kiteyttää kaikille tuttuja silti ainutlaatuisia hetkiä.
Yhtäkään niistä en vaihtaisi pois, ainuttakaan en haluaisi elää uudelleen. (takakansiteksti)

Kuvat saavat puhua puolestaan. :)




Mistä kirja minulle: kirjastosta 

Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Sarjakuvan tietoja: 
Sanna Ala-Ojala: Huomenna on se päivä 
Suuri Kurpitsa, 2010 
77 sivua 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti