maanantai 11. joulukuuta 2017

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Valitsin Elina Hirvosen esikoisteoksen Että hän muistaisi saman (Avain 2005) täysin täsmälukemisena Helmet-haasteeseen, kun piti löytää yhdenpäivänromaani kohtaan 19. Muistan kyllä tätä kirjaa useinkin aiemmin pyöritelleeni ja miettineeni, lukisinko vaiko en.

Helsinki, kevät 2003. Anna haluaa viettää päivän kirjan kanssa mutta joutuu tapaamaan veljeään mielisairaalaan. Matkalla hän käy läpi oman perheensä ja Yhdysvalloista muuttaneen poikaystävänsä perheen historiaa. Lähihistorian varjot ovat jättäneet jälkiä, joita aika ei peitä. Kipeät tapahtumat kärjistyvät Irakin sodan vastaisessa mielenosoituksessa tavalla, jota Anna ei voi antaa itselleen anteeksi.
Että hän muistaisi saman on vahvasti omaan aikaamme kiinnittyvä romaani. Yksi päivä keväisessä Helsingissä herättää lapsuuden maailman, jota päähenkilö ei haluaisi muistaa. (takakansiteksti)



Tämäkään kirja ei niitä iloisimpia mahdollisia ole, mutta vahva tarina. Sodasta tai sodista eivät kärsi ainoastaan niiden aikana elävät ihmiset, vaan myös tulevat sukupolvet saavat niiden seurauksista osansa. Tähän perustuu koko kirjan idea. Annan isä on kärsinyt oman isänsä sotakokemuksista ja Anna vielä veljensä kanssa isän kautta. Annan poikaystävä Ian on kokenut saman, kun hänen isänsä on "tullut hulluksi" Vietnamin sodassa.

2000-luvun alun maailman tapahtumat näkyvät kirjassa vahvasti. Syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskun jälkeen Ian saa kohdata opiskelijoiden vihamielisyyden Amerikan uhon vuoksi, ja Annan veli osallistuu Irakin sodan vastaiseen mielenosoitukseen kohtalokkain seurauksin.

Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat yhteen ainoaan päivään, kerronnassa nojataan vankasti takautumiin ja muisteluun. Siksi kirjaa ei ihan osannut ajatella yhdenpäivänromaanina. Kelpuutan sen kuitenkin mukaan haasteeseen. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
Avain, 2005
158 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti