Piti harakka puhetta vierailleen:
"Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,
niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"
Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.
Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän.
Tämänkertainen klassikkohaasteeni lähti käyntiin just tismalleen tästä Lauri Pohjanpään runosta Harakanpesä. Se on minulle tuttu jo lapsuudesta, jolloin hartaasti tutkin ja lueskelin isän siskon vanhaa kansakoulun lukukirjaa Syksystä suveen (vuodelta ties mitä). Vanhojen asioiden muistelu on viimeisen vuoden aikana ollut todella pinnalla (isän kuoleman jälkeen; isällä kun oli koko joukko erilaisia sutkauksia ja sanontoja ja runonpätkiä yms. - näitä olen yrittänyt kerätä talteen vielä kun niitä muistan), ja myös pitempiä runoja löytyi yllättäen muistin kätköistä. Tuossa Syksystä suveen -kirjassa on monta muutakin Pohjanpään runoa, joista olen aina pitänyt. Niinpä tuntuikin luontevalta lähteä etsiskelemään Pohjanpään eläinrunokirjoja klassikkohaastetta varten.
Oman kirjastomme lastenrunohyllystä löytyi Metsän satuja (WSOY 1967) ja pääkirjaston varastosta Sininen hämärä : uusi sarja metsän satuja ja muita runoja (WSOY 1933). Metsän satuja on alun perin vuodelta 1924, minun lukemani kirja on Annikki Arola-Anttilan kuvittama toinen painos.
Metsän satuja -teoksen takakannessa kerrotaan näin:
"Tähän teokseen on koottu Lauri Pohjanpään parhaat eläinrunot, joilla on jo klassillinen asema lyriikassamme. Ne ovat kestävintä ja parasta mitä meillä on tällä alalla kirjoitettu. Teokseen on liitetty myös muutamia herkän tunnelmallisia proosakatkelmia, jotka nekin aiheiltaan liittyvät luonnon maailmaan."
...ja allekirjoitan tämän täysin. Kestävintä ja parasta. Noista proosakatkelmista en niin hirveästi pitänyt, paitsi kirjan viimeisestä tarinasta Viimeinen jääkarhu. Se maalaa yllättävän dystopiamaiseman viimeisen jääkauden jälkeisestä Helsingistä, jonka hyisiä katuja Jäämereltä tullut jääkarhu astelee.
Autioina kuin sokeat silmät ammottivat talojen tyhjät, avoimet ikkunat. Jostain neljännen kerroksen parvekkeelta huiskutti nuori, seisaalleen kuollut vaimo työhön menevälle miehelleen. (s. 170)
Yllättävää! Joka tapauksessa kirjan parasta antia ovat eläinrunot. Luulenpa, että hyvinkin useat niistä ovat monelle muullekin tuttuja, tai ainakin pätkät niistä:
- Jänikset (Emo-jänis tuli pyrynä metsän rajaa, / kun poikineen isä teki talvimajaa...)
- Maailman meno (Sivutuulessa poikaansa retuuttaa kantaa / varis lahden poikki päin vastarantaa...)
- Kurki ja joutsen (Kulki kurki arvokkaana suolla, / päällä harmaa, vanha lievetakki, / nukkavieru, vanhanmallinenkin...)
- Syksy (Kaksi vanhaa, vanhaa varista / nuokkuu hiljaa pellon aidalla...)
- Dolce far niente (Hauki se makasi kaislikossa / alla sinilaen, / hautuvan kuumassa kaislikossa / päivää paistattaen...)
- Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri (Tuli maalaishiirelle vierahaks / ihan kaupunkilaisserkku. / Oli tallin alla päivälliset / ja herkun vieressä herkku,...)
- Villihanhi (Mitä tiedät, poloinen kulttuurihanhi, / vapaitten vetten autuudesta...)
Voi voi, niin monta ihanaa runoa! Ja lisää löytyy Sininen hämärä -teoksesta. Sen sisältämistä eläinrunoista minulle tutuin on pidempi runoelma Eriskummainen uni merikäärmeestä : sankarirunoelma, tai oikeastaan lähinnä sen Prologi-osa:
Mä metsää kuljin. Ah, raukaisi niin
suvipäivän paistava kilo!
Ja mä nurmelle nukahdin. Valtaansa
minut sai unen autuas ilo.
Yhä unessa pilvenpoikaset
ui sinistä taivaan merta...
Oli aamunsuu, oli suvenkuu,
oli ruuhi lahdella kerta.
Ja ruuhessa poika, ja koukkuhun
se sylkäs: tulkoon kala!
Ja eikös kohta korkkia
veden alle viedä ala!
Mut katsoppas, kalan millisen
soi onkeen veden valta:
pikkiriikkinen, piikkinen k i i s k i n e n
nous ilmoille aaltojen alta!
Mut kuka nyt kiiskejä onkisi,
sanoi pojalle pojan järki.
Ja hän uljaasti huutaa huikkasi:
- Hei vaan, ja taas tuli s ä r k i!
- Se on, poika, jo koko kalamies,
isä niitulla hymähteli.
- Tais saada oikein a h v e n e n,
siihen veisti iso veli.
Ja pikkusisko kotihin
jo piennarta mennä väänti.
- Näin suuren kalan veikko sai,
se jo veräjän alta äänti.
Joku eukko tuvassa kahvia
joi ryysti, ja suu jäi auki:
- Voi ihmettä, - paljon kiitoksia! -
jopas olikin e m ä h a u k i!
Pian kolmannessa talossa
joku kahvikullan luona
jo kertoi: Villekin kalan sai,
joka oli k u i n l a m p a a n v u o n a!
Ja tuskin vaan oli aamunsuu
se kullankallis ohi,
kun viaton kiisken-poikanen
oli suuren-suuri l o h i.
Tästä tämä sankariruno jatkuu ja jatkuu ja kalajuttu paisuu entisestään, kunnes saalis on lopulta merikäärme... vaan onneksi tämä prologissa nukahtanut uneksija lopulta herää ja huomaa nähneensä unta. :)
Sininen hämärä sisältää osin samoja eläinrunoja kuin Metsän satuja. Niiden lisäksi kirjassa on myös osio Tiellä, johon sisältyy koko lailla synkempiä runoja. Lohduttomia, koruttomia. Niin kuin vaikkapa
- Lapsi on kuollut (Pihalla on pieni, avoin arkku, / siinä nukkuu valkeana vainaa...)
- Unohtunut hauta (Umpeen luodun haudan yllä kerran / liput päivään liehui, torvet soi. / [ ... ] Hauta ruohottuu nyt yksinänsä. / Kohta kasvaa metsä yli sen....)
- Sairaan lapsen joulu (- Oi äiti, äiti, unissain näin taivaan joulupuun / ja kynttilöinä siinä näin mä auringon ja kuun...)
- Myrsky (...He huutavat ylitse ärjyin, / he tarttuvat toinen toisehen! / Pojan käsivarsilla värjyin / on vaari ja poikansa pienoinen... / Lyö hänet hyytävä kauhu: / joko poika tai vaari - kumpi jää...? / Hänet sokaisee tuska ja pauhu... / Hän ei voi, ei jaksa enempää!...)
Koskettavaa, joskin melko paatoksellista. Näiden jälkeen lopun Lauluseppele-osio ei jaksanut paljon hetkauttaa.
Kaiken kaikkiaan ylitin itseni lukemalla kaksi runoteosta. Lyriikka ei välttämättä ole sitä sydäntäni lähinnä olevaa kirjallisuutta, mutta aina pieninä annoksina menee ihan mukavasti. Ja näillähän saan kuitattua myös Helmet-haasteen kohdan 2: kotimainen runokirja.
Mistä kirjat minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä molemmille
Kirjojen tietoja:
Lauri Pohjanpää:
Metsän satuja (WSOY, 1967, 172 sivua, kuvittanut Annikki Arola-Anttila)
Sininen hämärä : uusi sarja metsän satuja ja muita runoja (WSOY, 1933, 126 sivua)
Pirjo Tuomisen edellinen historiallinen romaani Hiljaiset huvimajat oli minulle hienoinen pettymys, mutta sille jatkoksi kirjoitettu Tulen väri punainen (Tammi 2017) oli jotenkin enemmän mieleeni, varmaan täysin aiheesta ja aikakaudesta johtuen.
Levottomat ajat eivät rauhoita levotonta sydäntä. Suursota riistää Jere Kauppilan rintamalle juuri kun hän ja Maria Manner ovat löytäneet toistensa syliin. Maria päätyy vastentahtoisesti toisen miehen emännäksi vauraaseen Suvelaan. Petos painaa hänen mieltään, ja liitto tuntuu toivottomalta.
Suomi itsenäistyy, mutta maan sisäinen tilanne alkaa olla yhä rauhattomampi. Finlaysonin kutoja Sofia Frimankin tempautuu aatteen palossa parantamaan maailmaa. Tosipohjainen Tulen väri punainen vie lukijan keskelle vuoden 1918 julmaa arkea, jossa punaisten kapina leviää ja naapurit muuttuvat raaoiksi vihollisiksi. Turvaa ei ole missään. Onko rakkaus silti voima, jolle yhä on tilaa? (takakansiteksti)
Edellisestä kirjasta tutut henkilöt jatkavat elämäänsä läpi viime vuosisadan alun ja suursodan tapahtumien. Tampereen lisäksi tapahtumat sijoittuvat myös Satakunnan alueelle. Henkilöitä tulee mukaan paljonkin, ehkä vähän liikaakin, välillä oli vaikea seurata kenestä nyt olikaan kyse. Pääpaino on kuitenkin Marian elämässä. Vuoden 1918 tapahtumia seurataan naisten näkökulmasta ja luonnollisesti eniten Sofia Frimanin ja tämän perheen näkökulmasta. Vaikuttavasti.
Kurkistaessaan naapurikorttelin porttiholviin Matilda näki seinää vasten pinottuja ruumiita, ja sisäpihalla lauloi kivääri kylväen kuolemaa. Alatorin kulmassa makasi maassa kuollut, jonka näkeminen veti Almaa puoleensa, sillä kyseessä oli nainen. Matildakaan ei voinut olla vilkaisematta vainajaa. Vaatteet oli revitty naisen päältä niin, että rinnat hohtivat valkoisina.
"Ryssän toppahousut", Matilda kuiskasi. "Ei kai se ole joku tuttu, niitä naiskaartilaisia? Pesulastakin pari tyttöä liittyi sinne. Kuinka ne voivat noin kovasti vihata naista, valkoiset miehet, että tuolla tavalla tappavat ja häpäisevät? Puistattaa." (s. 247)
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Pirjo Tuominen: Tulen väri punainen
Tammi, 2017
425 sivua
Samasta ajasta kertoo myös Martti Linnan romaani Kaksi hautaa saarella (Karisto 2015).
Syksy 1917. Kymiyhtiön paperikoneet seisovat, eikä kuntien hätäaputöitä riitä Kymenlaaksossa kaikille. Maija Rasilainen rakastuu Venäjän armeijasta palanneeseen komeaan Aleksei Osipoviin.
Talvella syttyy sota punaisten ja valkoisten kaartien välillä. Keväällä Aleksei huomaa komentavansa koko punaisten Savon rintamaa. Kun rintama pettää, Maija ja Aleksei aloittavat epätoivoisen pakomatkan kohti Suomenlahtea ja Pietaria.
Kaksi hautaa saarella on romaani erilaisuudesta, toivosta ja rakkaudesta. (takakansiteksti)
Linnan romaani perustuu tositapahtumiin. Haminan Majasaaressa on oikeasti muistomerkki hautoineen. Aleksei Osipov ja Maija Rasilainen ovat oikeita historiallisia henkilöitä, jotka odottivat saarella turhaan laivaa, joka veisi heidät turvaan Pietariin. Tuota laivaa ei koskaan tullut. Tarina kertoo, että he surmasivat itsensä kun valkoisten etsintäpartio alkoi lähestyä. Kävikö oikeasti näin, sitä ei tiedä kukaan, mutta kirja tarjoaa yhden tulkinnan tapahtumista.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Martti Linna: Kaksi hautaa saarella
Karisto, 2015
289 sivua
1918-lukuhaasteen lisäksi Martti Linnan teos pääsee mukaan Helmet 2018 -lukuhaasteeseen. Kohdaksi sopii numero 23: kirjassa on mukana meri.
Kukon vuosi on ihan kohta historiaa, ja sen myötä jälleen yksi lukuhaaste loppuu. Sannabanana polkaisi vuosi sitten käyntiin Kukko kainalossa -lukuhaasteen, ja päätin tarttua siihen samaan tyyliin kuin aiemmin Kurjen siivellä -haasteessa eli lukemalla kirjoja, jotka sijoittuvat alueen maihin.
Saldoksi sain neljä kirjaa:
David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa (Thaimaa)
Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo (Kambodza)
Pamela Brown: Lapsentyttönä Singaporeen (Singapore)
Kim Fay: Kadonneiden muistojen kartta (Vietnam ja Kambodza)
Näistä lukemistani ehdoton suosikkini oli Terhi Rannelan teos. Kambodzan verinen historia tuli kirjan myötä tutummaksi, ja kirja jäi pysyvästi mieleen. Pinossa oli odottamassa vielä muitakin haasteeseen sopivia kirjoja, mutta niiden aika tulee joskus myöhemmin. :)
Kiitos Sannabananalle haasteesta!
Ehdinpäs! Kim Fayn Kadonneiden muistojen kartta (Bazar 2013) oli minulla pitempään kesken, ja sain kuin sainkin sen luettua ajoissa Kukko kainalossa -haasteeseen. Tässähän on vielä reilu puoli tuntia tätä vuorokautta jäljellä... ;)
Irene Blum on uhrannut koko elämänsä itämaisen kulttuurin tutkiukselle ja odottaa uransa jatkuvan Seattlen itämaisen taiteen museossa. Odottamattomat tapahtumat tempaavat hänet kuitenkin turvallisesta museoympäristöstä Shanghaihin, Saigoniin ja Kambodzan viidakoihin khmerien muinaisen kulttuurin jäljille.
Matkatoverikseen Irene saa nuoren ja viehättävän ranskalaisnaisen, joka on tullut tunnetuksi temppelinryöstäjänä. Kuparitaulujen löytäminen toisi heille molemmille mittaamattomasti mainetta. Heidän lisäkseen matkaan lähtee myös kaksi miestä, ja pian selviää, että heistä jokaisella on omat syynsä mysteerin ratkaisemiseen.
Kaikki seurueessa tietävät, että jos he onnistuvat yrityksessään, he voivat muuttaa historian suuntaa. Mutta se mitä he lopulta löytävät temppelin raunioista, on jotain mitä he eivät ikinä olisi voineet kuvitella. (takakansiteksti)
Amerikkalaisen, vuosia Vietnamissa asuneen Kim Fayn esikoisteos on 1920-luvulle sijoittuva seikkailukertomus, ehkä vähän Indiana Jonesin hengessä. Mukaan mahtuu yllättäen löytyneitä päiväkirjoja, sukusalaisuuksia, huumausaineita ja vallankumoushenkeä, romantiikkaa tietenkään unohtamatta. Päähenkilö Irene saa pelastettua Simonen väkivaltaiselta mieheltään, ja yhdessä naiset lähtevät Kiinasta Vietnamin kautta Kambodzaan. Matkan varrella mukaan lyöttäytyvät Simonea silmällä pitänyt Marc sekä Simonen nuoruudenrakastettu Louis. Kun nelikko pääsee selville siitä, että jokainen tavoittelee samaa: kauan kadoksissa olleita kuparitauluja, kukin omista syistään, he joutuvat sekä tekemään yhteistyötä että juonimaan toisiaan vastaan.
Melkoista sekametelisoppaa siis, mutta ihan viihdyttävää sellaista. Sokerina pohjalla on kuitenkin 1920-luvun Kaakkois-Aasia oopiumiluolineen ja viidakkoineen. Kirjalla avaan myös tämän vuoden Helmet-haasteen. Kirja sopii kohtaan 14: tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kim Fay: The Map of Lost Memories (2012)
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Bazar, 2013
391 sivua
Kukko kainalossa -lukuhaaste lähenee loppuaan, ja nyt onkin korkea aika saada viimeisteltyä bloggaus kirjasta, jonka luin jo ennen joulua. Pamela Brownin Lapsentyttönä Singaporeen (Otava 1964) kuuluu Isojen tyttöjen kirjasto -sarjaan, jossa julkaistiin aikanaan kirjoja "melkein aikuisille", kuten kirjan sisätakakannessa lukee. Kirja on vanha ja kansipaperiton, joten kirjan sisällöstä minulla ei ollut haisuakaan ennen sen avaamista. Valitsin sen luettavaksi täysin nimen perusteella.
Päähenkilö on nuori neitokainen nimeltä Fenella. Kirjan alussa hän asuu Lontoossa tätinsä luona, kun vanhemmat ovat matkustaneet Malaijan liittovaltioon opettelemaan kumipuiden viljelyä. Koulun päätyttyä Fenella haluaa päästä tätinsä hoivista vanhempiensa luokse, muttei halua enää pyytää apua tädiltä. Niin hän päätyy laittamaan lehteen ilmoituksen: Kahdeksantoistavuotias tyttö joka lentää Penangiin elokuussa kaitsee lapsia matka-avustusta vastaan. Vastoin tädin ennustuksia Fenella saakin toimeksiannon: hänen pitäisi saattaa kaksi lasta Singaporeen saakka.
Niin alkaa melkoinen seikkailu. Ensin Lontoosta Zürichiin, sieltä Beirutiin, sieltä Karachiin, Kalkuttaan ja lopulta Singaporeen. Yli kuudenkymmenen vuoden takaisen lentomatkan kuvaus on hullunkurisen tuntuista: lentoemäntä tarjoilee savukkeita, lennon aikana ei saa käyttää matkaradiota, ja välilaskujen aikana matkustajat pääsevät lentoasemalle peseytymään. Singaporeen saavuttuaan Fenella joutuu kuitenkin vielä suurempaan seikkailuun: lasten vanhempia ei löydy mistään, ja Fenella joutuu jäämään huolehtimaan lapsista.
Kaiken kaikkiaan kirja oli varsin viehättävä kuvaus suht yläluokkaisesta elämästä 1950-luvulla. Sopiva ripaus hymyilyttävän viatonta romantiikkaakin on saatu kirjaan mukaan. Kirjan myötä Kukko kainalossa -lukuhaasteen lisäksi edistyy oma kaunokirjallinen maailmanvalloitukseni.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Pamela Brown: As Far as Singapore (1959)
Suomentanut Kyllikki Hämäläinen
Otava, 1964
180 sivua
Hannu Mäkelä on jostain syystä kuulunut aina niihin kirjailijoihin, joiden kirjoista en ole sanottavammin pitänyt. Nyt päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden hänen uusimmalle lastenkirjalleen Voimalla seitsemän pöllön (Tammi 2017). Kirjan kannessa ja nimessä on jotain, mikä vetoaa.
Huhuu, huhuu, Isopöllö puh-huu!
Hannu Mäkelän kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama Voimalla seitsemän pöllön tuo maailmaan hymyä ja hyvää tuulta, pöllöjen viisautta. Mukana on myös maistiaisia pöllöjen kansalliseepoksesta, Pönttö-Kalevalasta.
Isopöllö päättää muuttaa Suurkorven omaksi valtakunnakseen ja alistaa toiset pöllöt alamaisikseen. Tämä ei ole helppoa, sillä muilla pöllöillä on asiasta omia ajatuksia ja ne vastustavat hanketta kukin tavallaan. Kaiken lisäksi metsään muuttaa yllättäen suuri harakkaparvi. Miten tulijoiden kanssa tulla toimeen, siinäpä kysymys johon ei seitsemän pöllön voiminkaan saada heti vastausta. (takakansiteksti)
Itse asiassa tämä oli oikeastaan aika hauska kirja. Suurkorven seitsemän pöllöä, Isopöllö, Jadepöllö, Kookos, Valkopöllö, Kivipöllö, Puupöllö ja Kaleva ovat jokainen omia persoonallisuuksiaan. Pöllöistä suurin on Isopöllö, ja hän tietää kokonsa antavan hänelle melkoisen etulyöntiaseman kaikessa. Tämä vaikuttaa nousevan hänelle päähän ja hän päättää julistautua Suurkorven valtiaaksi. Tai ei, Suurkorvesta tulee tietenkin ihan uusi valta(va)kunta, jonka nimeksi tulee Isopölölä. (Isopöllö ei ole kirjallisesti yhtä lahjakas kuin Kivipöllö, joka on runoilija.) Isopöllön yllätykseksi alamaiset eivät olekaan yhtä suostuvaisia tähän kuin se oli kuvitellut. Ja kun vielä harakat päättävät tulla asumaan samaan metsään, on soppa valmis.
Ainakin näin aikuislukijalle kirjan parasta antia ovat selkeät kirjalliset viittaukset ja vaikutteet, sekä Kivipöllön osuvat mietelauseet: "Pöllön elämä ei ole pöllömpää", "Pöllökö pölhö, höpö höpö" sekä "Pöllö tarkoittaa niin viisasta kuin tyhmää". Myös Elina Warstan kuvitus sopii kirjaan erinomaisesti.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Hannu Mäkelä: Voimalla seitsemän pöllön
Kuvittanut Elina Warsta
Tammi, 2017
119 sivua
Tässä pari viime vuonna ilmestynyttä nuortenkirjaa, jotka ovat odottaneet bloggausvuoroaan jo pitemmän aikaa.
Viveca Sten on varmaan monelle tuttu aikuisten dekkareistaan. Nyt hän on yhdessä tyttärensä Camillan kanssa kirjoittanut myös nuorille suunnatun jännityskirjan Syvyyksissä (Otava 2017), joka aloittaa uuden Synkät vedet -sarjan. Kirja sisältää myös kauhuun viittaavia elementtejä, eli se oli paikoitellen todella jännittävä.
Jokin seuraa meitä. Käsivarsieni karvat nousevat pystyyn kun huomaan, miten lähellä olento on. Miten saatoin kuvitella, ettei se muka huomaisi meitä? Miten saatoin? Ajamme jo täysillä, mutta se ei riitä. Nyt se lähestyy pikavauhtia, kuroo välimatkaa umpeen, vaikka minä kuinka yritän päästä pakoon. Minä näen, vaikka en näekään, tunnen että se on vain muutaman metrin päässä veneestä. On liian myöhäistä.
Koukuttava nuorten trillerisarja menestysdekkaristeilta!
Syksyinen suunnistustunti saaressa saa karmivan käänteen, kun poika Tuvan luokalta katoaa. Tuva tuntee kotipaikkansa saaret, luodot ja vedet läpikotaisin. Mutta tänä syksynä jokin on vialla. Synkkä sumu peittää kaiken, Tuva näkee outoja hahmoja metsässä, ja tummat pelottavat varjot aaltoilevat meressä. Ja ne seuraavat Tuvaa. (takakansiteksti)
Kun itse olen kuivan maan kasvatti, jo meri elementtinä on outo ja pelottava. Toisaalta tämä jää taustalle, kun kirjassa alkaa tapahtua kummia. Mihin poika katoaa? Mikä vedessä liikkuu? Miksi se seuraa Tuvaa? Kun katoamista aletaan tutkia, monien epäilykset kohdistuvat Tuvaan. Hän itse tietää olevansa syytön, ja pelätessään ettei häntä uskota hän alkaa itse tutkia asiaa yhdessä Rasmuksen kanssa. Mutta kuinka kauan Tuva itse on turvassa, kun kummat hahmot seuraavat häntä yhä kiinteämmin...
Monta asiaa jää auki eli koukutuin kyllä odottamaan jatkoa kirjalle, joka ottaa myös vahvasti kantaa Itämeren huonoon tilaan.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Camilla & Viveca Sten: Djupgraven (2016)
Suomentanut Tuula Kojo
Otava, 2017
268 sivua
Chris Weitz voi olla tuttu nimi ainakin elokuvista kiinnostuneille. Hän on ohjannut esim. Twilight- ja American Pie -elokuvat, ja nyt häneltä on ilmestynyt nuorten dystooppinen toimintaromaani Kaaoksen päivät (Otava 2017), joka aloittaa The Young World -sarjan.
Räjähdysmäisesti levinnyt tauti on tappanut kaikki aikuiset ja lapset, vain nuoret ovat jäljellä. New Yorkissa arkipäivää ovat myrkkysavu, tulipalot ja raivohullut sekopäät, jotka eivät enää välitä mistään.
Selviytyjät ovat kerääntyneet heimoihin. Washington Squaren rauhallisessa leirissä ruoka ja lääkkeet ovat käymässä vähiin. Kun yksi heimon jäsenistä löytää taudin nujertamisen jäljille, Jefferson, vastentahtoinen johtaja, ja Donna, tyttö jota hän salaa rakastaa, johdattavat retkikunnan vaaralliselle matkalle kohti tuntematonta keskikaupunkia, jossa vallitsevat väkivaltaiset lait... (takakansiteksti)
Jep. Jotenkin niin amerikkalaista, niin amerikkalaista että. Ja niin elokuvamaista ja koukuttavaa. Jotain tässä oli joka tökki pahastikin, mutta kuitenkin enimmäkseen tykkäsin. Kirjasta tulee elävästi mieleen "toiminta-rymistelyleffa", enkä pahasti ylläty jos sellainen valkokankaille jossain vaiheessa ilmestyykin.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Chris Weitz: The Young World (2014)
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2017
317 sivua
Joskus aina jää miettimään, mikä kaikki on silkkaa yhteensattumaa ja mikä ei. Niin kuin nyt vaikka se, että samalta kustantajalta ilmestyy saman vuoden aikana kaksi samaa aihetta käsittelevää historiallista romaania. Toisen näistä, Katja Kallion Yön kantajan, olen esitellyt jo aiemmin, ja toinen on Johanna Holmströmin Sielujen saari (Otava 2017). Molemmissa kirjoissa on siis kyse Seilin saaresta ja siellä toimineesta "houruinhoitolasta", jossa hoidettiin (aikansa käsityksen mukaan) mielenterveysongelmaisia naisia.
Kristina tuodaan Sielujen saarelle lapsenmurhasta tuomittuna. Itse hän ei voi uskoa, ettei pieni tytär enää tule takaisin. Elli taas on paennut näyttävästi porvarisperheensä helmoista, siitä on kerrottu lehdissäkin. Hän solahtaa osaksi naisten sairaalan sisäpiiriä ja sen mutkikkaita valtakuvioita. Saaren vanki on myös Sigrid, vaikka hänellä hoitajan univormu onkin.
Rikas ja runsas romaani seuraa kolmea naiskohtaloa lähes vuosisadan ajan. Se tutkii äitiyttä ja naiseutta, vallankäyttöä ja rajojen määrittämistä, ja taustalla kohoaa jylhänä suljettu sairaalasaari. Kuka on terve, kuka hullu? Kuka on parantumaton, kuka ei vain enää pärjäisi muualla? (kirjan kansiliepeestä)
Pidin jo Katja Kallion kirjasta, vaikka ns. hoitomuotojen kuvaukset olivatkin melko karua luettavaa. Jotenkin tämä Holmströmin kirja oli vielä enemmän mieleiseni, vaikka yhtä karuista kokemuksista ja kohtaloista on molemmissa kirjoissa kyse. Lapsensa murhannut Kristina, yliseksuaaliseksi väitetty Elli ja heitä hoitava Sigrid - ei heissä mitään päällepäin näkyviä eroja ole, suht samanlaisia naisia kaikki. Ja silti vain yksi heistä on saarella "vapaa". Eihän hulluus tartu, mutta kuitenkin: mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän saari saa otteeseensa myös Sigridin.
Kirja kuvaa aikaa, jolloin naisten oikeudet olivat vähäiset. Jos poikkesit totutusta, saatoit hyvinkin saada hullun leiman. Koettelemusten ja epätoivottujen tapausten jälkeen jokainen sai selvitä miten parhaaksi katsoi, kriisiavusta ei ollut tietoakaan. Onneksi ajat ovat tästä muuttuneet aika paljonkin! Mieleenpainuva, kauniisti kirjoitettu kirja. Suosittelen!
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Johanna Holmström: Själarnas ö
Käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula
Otava, 2017
285 sivua
Jukka Behmin nuortenromaani Pehmolelutyttö (WSOY 2017) voitti WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun. Se oli myös ehdolla viime vuoden Lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon saajaksi.
Emilialla on salaisuus, jonka hän kertoo vain pehmoleluilleen. Hän myy aikaansa miehille - tuntemattomille aikuisille miehille, jotka ihailevat hänen kuviaan netissä. Rahanteko tuntuu ällistyttävän helpolta.
Emilian silmin raikkaan analyysin kohteeksi joutuvat niin oma perhe kuin kaveritkin, koko nykyhetki, jossa aikuiset koettavat olla nuoria ja nuoret aikuisia. Pikkuhiljaa Emilia sukeltaa yhä syvemmälle peliin, jossa kuvittelee olevansa vallankäyttäjä, kunnes on kadota itseltään. (takakansiteksti)
Tässäpä kirja, joka herätti monenlaisia ajatuksia. Päällimmäisinä niistä jää mieleen jonkinasteinen iljetys, vaikkei kirja mitenkään "sillä tavalla" rankka ole. Kuvaukset ja teksti yleensä säilyvät hyvinkin siisteinä ja Emilia edelleen melko viattomana. Teinitytön äitinä kirja vaan ei ehkä ollut parasta mahdollista luettavaa. :-/
Totuushan on, että nykymaailma netteineen ja somekanavineen on armoton paikka. Jos laitat itsesi näkyviin, siellähän sitten olet, ja seurauksista ei koskaan tiedä. Kun yhtälöön lisätään se, ettei vielä itsekään tiedä kuka tai mikä on ja mitä haluaa, tulos on vielä pahempi. Kaikki, mikä liittyy heräävään seksuaalisuuteen, voi nyrjähtää raiteiltaan. Näin on vaarassa käydä Emiliallekin. Kirjan alussa hän on hyvinkin kokematon ja jopa tietämätön, ja haksahtaa etsimään vastauksia vääristä paikoista. Lopputuloksena on likaisuuden tunnetta ja häpeää.
Tästä kirjasta olisi helppo lähteä pohtimaan ties mitä, kun ottaa huomioon että päähenkilö on teinityttö ja kirjailija aikuinen mies... mutta jätetään kuitenkin pohtimatta. Kirjallisia ansioita ei mitenkään voi jättää huomiotta, taitavasti rakennettu teos.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
WSOY, 2017
202 sivua
