Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tremayne S.K.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tremayne S.K.. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. marraskuuta 2018

Jännitystä syksyn pimeyteen

Syksyn edetessä ja iltojen pimetessä tulee vaihe, jolloin jännärit ja kauhukirjat vetävät tavallistakin enemmän puoleensa. Näihin hetkiin oivaa lukemista on C.J. Tudorin esikoisteos Liitu-ukko (WSOY 2018).



Kirjan tarina kulkee kahdessa aikatasossa: vuosissa 1986 ja 2016. Jo tästä syystä kirja toi elävästi mieleen Stephen Kingin tiiliskiviklassikon Se. Yhtäläisyydet eivät tähän lopu, sillä muutenkin tapahtumaketju tuo kyseisen Kingin teoksen mieleen. Pelle sentään puuttuu.

Vuonna 1986 kaksitoistavuotias Eddie viettää kesää kavereidensa kanssa. Hupaisana viestien vaihtona alkanut liitu-ukkojen piirtely saa karumman käänteen, kun liitupiirrokset johdattavat porukan ruumiin kätköpaikalle. Sen kesän tapahtumia ei kukaan porukasta halua muistella. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Eddie saa kirjeen, jonka sisällä on vain kuva liitu-ukosta. Vanha kaveriporukka ei ole kokoontunut pitkiin aikoihin, mutta nyt taitaa olla korkea aika tavata. Selviää, että muutkin ovat saaneet samanlaisia kirjeitä, ja kaikki olettavat niiden olevan vain pilailua. Tämä luulo kuitenkin osoittautuu vääräksi viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi vanhasta porukasta kuolee.

Eddie ei oikein tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Vanhat asiat on pakko ottaa käsittelyyn ja selvittää, mitä tuona kamalana kesänä vuosikymmeniä sitten oikeastaan tapahtui.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
C.J. Tudor: The Chalk Man
Suomentanut Raimo Salminen
WSOY, 2018
426 sivua

S.K. Tremaynen aiemmat psykologiset jännärit Jääkaksoset ja Tulilapsi olivat molemmat todella jänniä ja mieleenpainuvia lukukokemuksia. Myös kirjailijan uusin teos Ennen kuolemaani (Otava 2018) jatkaa samalla linjalla.



Keskellä Dartmoorin karua ylänköseutua asuu Redwayn perhe, Adam, Kath ja tytär Lyla. Joulunvietto on sujunut tavanomaisen mukavasti Kathin veljen perheen seurassa, mutta joulun jälkeen koittaa karu arki, kun Kath on menettää henkensä auto-onnettomuudessa. Hänen autonsa suistuu veteen, mutta kaikeksi onneksi Kath pääsee autosta ulos ajoissa ja säästyy hukkumiselta. Onnettomuus jättää jälkensä koko perheeseen: metsänvartijana työskentelevä Adam vaikuttaa kummallisen etäiseltä, ja alunperinkin asperger-tyyppisesti oireileva Lyla käyttäytyy aina vain oudommin ja lisäksi puhuu salaperäiseltä miehestä, jonka väittää nähneensä nummilla. Kath itse ei muista onnettomuutta edeltäneistä viikoista mitään. 

Kun Kathin muisti alkaa vähitellen palautua, kaikki kääntyy päälaelleen. Oliko onnettomuus sittenkään onnettomuus? Jotain on pahasti pielessä, ja Kathin on saatava selville totuus tapahtumista.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
S.K. Tremayne: Just Before I Died
Suomentanut Antti Autio
Otava, 2018
431 sivua

lauantai 17. helmikuuta 2018

S.K. Tremayne: Tulilapsi

S.K. Tremaynen aiempi dekkari Jääkaksoset (Otava 2016) oli hyytävän jännä lukukokemus, joten odotukset olivat aika korkealla uudemman Tulilapsen (Otava 2017) kohdalla. Aivan samaan kirja ei yllä, mutta hyvin tämäkin piti otteessaan, yöunet jäivät todella lyhyiksi kun tämä oli pakko ahmaista kerralla loppuun asti.


Rachel menee naimisiin varakkaan ja komean miehen kanssa ja hyvästelee tyytyväisenä sinkkuelämänsä. Onni ei voisi olla täydellisempi: muutto miehen suureen taloon ja suloinen poikapuoli Jamie.
Ruusuisen alun jälkeen Jamien käytös kuitenkin muuttuu, ja Rachel alkaa tuntea olonsa uhatuksi. Epäilykset kasvavat hänen kaivellessaan menneitä. Hänen miehensä edellinen vaimo on kuollut vain alle kaksi vuotta sitten kammottavassa onnettomuudessa. Mitä Jamie yrittää hänelle kertoa?
Jamie vetää syvään henkeä ja sanoo sitten hyvin hitaasti kuin paljastaisi kaikkein kauheimman salaisuuden: "Sinä et ole täällä enää jouluna, Rachel." (takakansiteksti)

Cornwallin rannikolle sijoittuva teos alkaa näennäisen onnellisissa tunnelmissa. Vastanaineet Rachel ja David sekä Davidin poika Jamie totuttelevat uuteen tilanteeseen, joka alkaa vähitellen kehittyä yhä piinaavammaksi. David on paljon pois kotoa ja Rachel yrittää solmia jonkinlaista sidettä Jamieen, joka suree edelleen äitiään. Rachelille selviää pala palalta lisää menneistä tapahtumista: Jamien äidin traagisesta kuolemasta ja sitä edeltäneistä tapahtumista. Myös haamut hänen omasta menneisyydestään pyrkivät esiin. Lopulta perhesalaisuudet paljastuvat ja uskomaton totuus kaikesta selviää.

Tykkäsin kirjasta loppujen lopuksi todella paljon. Jääkaksosten tapahtumakäänteet olivat ehkä vähän turhan epäuskottavia ja "hurjia", mutta tämän kirjan skenaariot upposivat uskomattomuudestaan huolimatta ainakin minulle paremmin. Jännärijuonenkäänteiden ohella kirjassa pohditaan melkoisesti vanhemmuutta, siksipä se sopiikin hyvin Helmet-haasteen kohtaan 19.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
S.K. Tremayne: The Fire Child (2015)
Suomentanut Jaana Iso-Markku
Otava, 2017
365 sivua

maanantai 22. elokuuta 2016

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

Luinpa niin vetävän trillerin että huh. S.K. Tremaynen hyytävän jännittävä Jääkaksoset (Otava 2016) kertoo traagisen tarinan Moorcroftin perheestä.

On kulunut vuosi siitä, kun toinen perheen identtisistä kaksostytöistä menehtyi onnettomuudessa. Perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin toiveenaan jättää hirvittävä tragedia taakseen.  
Heidän elämänsä pirstoutuu uudelleen, kun eloonjäänyt Kirstie-tytär alkaa väittää olevansa Lydia, tytär, jonka vanhemmat luulivat kuolleen. 
Hyisellä, eristyksillä olevalla saarella menneisyys alkaa piinata perheen äitiä: mitä oikein tapahtui sinä kohtalokkaana päivänä, kun toinen kaksosista kuoli? (takakannesta) 


Tarinaa kertoo eteenpäin enimmäkseen perheen äiti, Sarah. Välillä näkökulma muuttuu, ja saadaan tietää jotain isän, Anguksen, näkökulmasta. Nämä kaksi näkökulmaa eroavat toisistaan melkoisesti, ja lähes loppuun asti pysyin epätietoisena siitä, kumman versio tapahtumista on oikea. 

Perheen pakkaa sekoittavat toisen tyttären kuoleman lisäksi monet eri asiat; esimerkiksi muutto Skotlantiin, uskottomuus, alkoholismi ja toisten lasten julmuus. Kuka puhuu totta ja kuka ei? Ja sitten kuvioihin tulee vielä mukaan jotain yliluonnolliselta vaikuttavaa.  Kaikki nämä seikat pitivät otteessaan todella tehokkaasti: aloitin kirjan eilen illalla ja lopetin sen tänä aamuna ennen töihin lähtöä. Ja kyllä, ehdin nukkumaankin välillä, juuri ja juuri. :) 

Ehdottomasti tämän vuoden parhaita jännäreitä. Nappaan kirjan mukaan Lukuiloa 2016 -listalle! 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
S.K.Tremayne: The ice twins
Suomentanut Oona Nyström 
Otava, 2016 
349 sivua