Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 7: L.M. Montgomery: Runotyttö-sarja

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on edennyt jo seitsemänteen osaansa, ja tällä kertaa sitä on emännöinyt Unelmien aika -blogin Katriina. Haasteen tarkoitushan on siis lukea jokin klassikko, jota ei ole aiemmin tullut syystä tai toisesta lukeneeksi. Itse tartuin tällä kertaa omasta hyllystä löytyvään  L.M. Montgomeryn Runotyttö-teokseen (WSOY 2005), johon on siis koottu koko kolmeosainen sarja samojen kansien väliin.

Montgomeryn Anna-sarja kuului suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudessa, mutta Runotyttöihin en osannut tarttua. Muistan kyllä aloittaneeni ensimmäisen osan, mutta jättäneeni lukemisen sikseen melkein heti. En vaan tykännyt Emiliasta yhtään. En ymmärtänyt "leimahdusta", eikä lukeminen vaan iskenyt. Tämän yhteislaitoksen hommasin sen ilmestyttyä omaan hyllyyni siinä toivossa, että jossakin vaiheessa olisi oikea hetki Emilian tarinalle. Ja nyt oli viimein sen aika!

Sarjan aloitusosan eli Pienen runotytön perusideahan on hyvinkin pitkälti samanlainen kuin Anna-sarjan aloituksella. Orvoksi jäänyt Emilia päätyy itselleen vieraiden ihmisten kasvatettavaksi (vaikkakin tällä kertaa kyseessä on oma suku). Tädeistä Elisabet on ankara ja kärsimätön, Laura onneksi ymmärtävämpi ja lempeämpi. Jimmy-serkku tekee kaikkensa tukeakseen Emilian kirjallisia haaveita. Parhaaksi ystäväksi Emilia löytää Ilsen, Uuden Kuun renkipoika Perry on valmis puolustamaan Emiliaa viimeiseen asti ja naapurin Teddy on Emilian suuren ihailun kohde. Teddyn tarvitsee vain viheltää, ja Emilia on jo matkalla hänen luokseen.

Toinen osa Runotyttö maineen polulla kertoo Emilian opiskeluajasta Shrewsburyssa. Siellä opiskelee koko ystäväjoukko, mutta opintojen ohella Emilia ei useinkaan ehdi viettää aikaa ystäviensä kanssa - kiitos Ruth-tädin, jonka taloudessa Emilia majoittuu. Emilia kirjoittelee lehtiin saadakseen rahaa, ja muun ajan Ruth-täti pitää hänet työn touhussa. Onneksi joka toinen viikonloppu kuluu kotona Uudessa Kuussa. Emilia on joutunut myöntämään itselleen tunteensa Teddyä kohtaan, mutta Teddy ei tunnu vastaavan niihin. Perry taas piirittää Emiliaa minkä kerkeää ja saattaa tämän todella kiusalliseen tilanteeseen. Tarvitaan yksi erityinen matka lumimyrskyssä yön pimeydessä, ennen kuin asiat loksahtavat kohdalleen.

Sarjan päättävä osa Runotyttö etsii tähteään esittelee lukijoille täysikasvuiseksi varttuneen Emilian, joka kiinnittää vastakkaisen sukupuolen huomion kaikkialla minne meneekin. Emilian haave kirjailijan urasta on periaatteessa hyvin lähellä - hänen vain täytyisi lähteä tekemään uraansa New Yorkiin. Hän ei kuitenkaan halua jättää Prinssi Edwardin saarta, ei vaikka kaikki ystävätkin ovat lähdössä jatkamaan opintojaan muualla - myös Teddy, jonka Emilia jo kuvitteli välittävän... Onneksi Emilialla on vielä Dean Priest, mies joka pelasti hänen henkensä aikanaan. Emilia tuntee kuitenkin olevansa kuin unissakävelijä. Yhtäkkiä hän huomaa olevansa kihloissa Deanin kanssa. Myös Ilsen suunnalta kuuluu yllättäviä uutisia: Ilse on mennyt kihloihin Teddyn kanssa. Kirjan takakannen lähestyessä lähestyvät myös Ilsen ja Teddyn häät - mutta kuinkas sitten käykään?

Kun pääsin vauhtiin, nämä kirjathan oli suorastaan pakko ahmia kerralla. Kolmen kirjan lukemiseen kului vain pari päivää! Yllätyin, miten helpolta sarjan lukeminen nyt tuntui vaikka olin kuvitellut aiemmin ihan muuta. Anna-sarjaan verrattuna runotyttö Emilia tuntuu koko ajan paljon "aikuisemmalta", ja Emilian tarinassa romantiikka tuntuukin olevan enemmän tapetilla kuin Anna-kirjoissa. Toki nykynäkökulmasta Emilian "rakkausseikkailut" lienevät melko kesyjä, mutta kuitenkin. :)

Olenpa hyvinkin tyytyväinen siitä, että sain lopuksikin tämän sarjan luettua. Ei tästä edelleenkään samanlaista suosikkia minulle tule kuin Annoista, mutta voi olla että luen sarjan vielä joskus toiseen kertaankin. Klassikkohaasteen lisäksi kirjat ansaitsevat paikkansa Jatkumo-haasteessakin. Ja TBR-listalta saan vedettyä yli jo toisen klassikon! Hmm, mitäs seuraavalle kierrokselle... ;)

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
L.M. Montgomery: Runotyttö : Uuden Kuun Emilian tarina
Yhteislaitos kirjoista
Emily of New Moon (1923), I.K. Inhan uudistettu suomennos 1961
Emily Climbs (1925), suomentanut I.K. Inha 1948
Emily's Quest (1927), suomentanut Laine Järventaus-Aav 1949
WSOY, 2005
476 sivua

Terhi Rannela: Kerttu ja Mira -sarja

Alkukesän ratoksi tartuin uudelleen yhden lempikirjailijani nuortentrilogiaan. Terhi Rannelan Kerttu ja Mira -trilogia seuraa Kertun, hänen tyttöystävänsä Miran ja heidän kaveripoikansa Ilarin elämää.

Sarjan avausosassa Amsterdam, Anne F. ja minä (Otava 2008) 15-vuotias Kerttu tuskailee sydämenasioiden parissa jätettyään tyttöystävänsä Miran "kypsästi" tekstiviestillä. Mira on ymmärrettävästi raivona, varsinkin kun Kertulla on kierroksessa uusi tyyppi, vaikkakin vain virtuaalisesti. Pelastuksen enkelinä Kertun kirjailijaäiti päättää lennättää itsensä ja tyttärensä syyslomareissulle Amsterdamiin. Matkalukemiseksi äiti pakkaa Kertullekin mukaan oman kappaleen Anne Frankin päiväkirjaa ja haastaa / lahjoo Kertun myös lukemaan sen. Yllätyksekseen Kerttu uppoutuu Annen maailmaan täysin ja löytää sieltä yllättävän yhtymäkohdan omaan elämäänsä. Lopulta koti kutsuu jälleen, ja Kertun on saatava tunteensa järjestykseen.

Kirjankansibingossa sijoitan tämän kirjan kohtaan "kaupunki", YA-haasteesta ruksaan yli kohdan "kirja jonka olen aiemmin lukenut" ja Helmet-haasteestakin löytyi sopiva kohta (26: kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
Otava, 2008
199 sivua

Sarjan toinen osa Goa, Ganesha ja minä (Otava 2009) vie Kertun ja Miran matkalle Intiaan. Aloitusosan suhdekriisi on siis ohi, ja Intian-matka on jälleen Kertun äidin ansiota. Kertun äidille tyttären suhde tyttöön on mutkaton ja luonnollinen asia, kun taas Mira ei ole kyennyt kertomaan asiasta perheelleen lainkaan. Miran perhetilanne on melko kestämätön muutenkin: vanhemmat ovat eronneet, ja isällä (jonka luona Mira asuu) on uusi vaimo ja yhteisiä lapsiakin tämän kanssa. Mira kokee olevansa perheen kotiorja, ja on yllättävästä matkasta enemmän kuin mielissään.

Näkökulma on kokonaan Miran, ja matkakuvauksen ja elvytetyn suhteen ihanuuden lisäksi kirjan myötä pääsee seuraamaan Miran kipuilua taiteentekemisen ja perhekuvioiden kanssa. Erityisesti suhde äitipuoleen on keskiössä. Intian sanotaan muuttavan ihmisiä, ja niinpä taitaa käydä tälläkin kertaa. 

Kirjankansibingosta ruksaan luetuksi kohdan "aurinko" ja Helmet-haasteesta kohdan 27 (kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä
Otava, 2009
271 sivua

Sarjan päätösosa Jäämeri, jäähyväiset ja minä (Otava 2010) nostaa päähenkilöksi Kertun ja Miran kaveripojan Ilarin. Ilari on lähdössä veljensä Valtterin kanssa roadtripille pohjoiseen ja pyytää Kertun ja Miran mukaan. Tarkoituksena on ihastella Suomen Lappia ja Pohjois-Norjaa, silittää poroja, uida Jäämeressä ja nukkua teltassa. Melko tavanomaista lomailua siis, mutta ei millään muotoa itsestäänselvää varsinkaan Ilarille, joka auto-onnettomuuden seurauksena istuu pyörätuolissa. Tärkein matkan tavoite on kuitenkin tavata Ilarin netti-ihastus Heta, joka asuu Kilpisjärvellä - ja joka ei tiedä Ilarin vammasta vielä lainkaan.

Matkan varrella tavataan Kertun isä uusine perheineen ja lopulta saavutaan Kilpisjärvelle. Tapaaminen Hetan kanssa sujuu onneksi hyvin, ja Heta liittyy matkaseurueeseen, kun matkaa jatketaan Norjan puolelle. Jäämeren rannalla ollaan isojen asioiden edessä.

Tämän kirjankin saan sijoitettua kirjankansibingoon, kohtaan "kesä". Sen lisäksi kirja sopii Tundran lumoissa -haasteeseen. Koko sarja tietysti myös Jatkumo-haasteeseen mukaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä
Otava, 2010
219 sivua

Sari Peltoniemi: Avaimenkantaja-trilogia

Menneenä keväänä minulta pyydettiin teemavinkkausta: fantasiaa viidesluokkalaisille, jotka ovat innostuneita Pottereista ja Soturikissoista. Apua, oli ensimmäinen ajatus, kun tuo fantasia ei tunnetusti niin älyttömästi minulle uppoa. Mutta mitäpä kirjastontäti ei tekisi kun vinkkausta pyydetään, ja niinpä aloin etsiskellä jotain passelia. Käteen tarttui Sari Peltoniemen Avaimenkantaja-trilogian aloittava Taivazalan joutsen (Tammi 2016), jonka kyllä muistin aikoneeni lukea sen ilmestyttyä... mutta sitten jätinkin lukematta. Tällä kertaa kirja sieppasi välittömästi mukaansa ja päätyi mukaan vinkkauspakkiini.

Kielisen kylässä asuvat kaverukset Miranda, Veera ja Olavi huomaavat, että kylän taivaalle ja puiden oksille on ilmestynyt epätavallisen paljon outoja lintuja. Vielä merkillisempää on, että lintuparvi kuljettaa kylään uuden asukkaan, Oprin, joka tulee paikasta nimeltä Taivazala. Oprin poika on kadonnut, ja Opri tietää lähes varmasti, että poika on piilotettu Kielisen kylään.

Miranda kavereineen alkaa selvittää, mikä (ja missä) tämä Taivazala mahtaa olla, ja tietysti myös miksi Oprin poika on ryöstetty. Kummastusta herättää myös lasten koulun rehtori, joka muuttuu koko ajan vihaisemmaksi ja pelottavammaksi. Kylän lapsetkin sairastelevat jostain syystä epätavallisen paljon. Kun Veerakin sairastuu, Mirandan ja Olavin on suorastaan pakko saada selville, mistä tässä kaikessa oikein on kyse.

Kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa lasten elämän ja käsityksen niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä.

Olipa tosiaankin mukaansatempaava kirja! Passelia perusfantasiaa höystettynä suomalaisella mytologialla ja aavistuksella tykkäysjutuista. Mustavalkokuvitus toimii kivasti tarinan tukena. Ja mikä parasta, toimi vinkkauksessakin oikein hyvin. :)

Tämän sarjan aloitusosan nappaan mukaan sekä Helmet-haasteeseen (kohta 3: kirja aloittaa sarjan) että Spefi-haasteeseen (kohta 20: kirja, jonka kirjailija on ollut Finnconin kunniavieras [vuonna 2010]).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen
Kuvittanut Laura Haapamäki
Tammi, 2016
236 sivua

Tarina jatkuu kirjassa Allmaan vaskitsa (Tammi 2017). Kielisen kylä kohtaa jälleen erikoisen vieraan: Allmaan lähettiläs, vanha vaskitsa, on monia vaaroja uhaten ja oman henkensä uhalla hakemaan apua Kielisestä. Allmaan rauhaa ja asukkaita uhkaavat ilkeät hiidet, eikä avaimenkantajaa ole näkynyt pitkiin aikoihin. Onneksi Kielisestä löytyy kuin löytyykin ihmisiä, joissa vielä on Allmaan tuoksu, ja hänen luokseen vaskitsa suuntaa apua pyytämään.

Avaimenkantaja on unohtanut, miten avainta pitäisi käyttää, ja Allmaan portin sijaintikaan ei ole aivan täysin muistissa. Jotenkin sinne kuitenkin on päästävä! Reitin lisäksi täytyy löytää myös sopivat henkilöt vaaralliselle matkalle Allmaahan.

Veera päätyy yllättäen tapahtumien keskiöön ja sen myötä retkelle Allmaahan. Mutta miten häätää hurjat ja monta kertaa Allmaan asukkaita isommat hiidet? Siinä tarvitaankin kekseliäisyyttä. Lopulta avaimenkantajankin muisti alkaa toimia, vaikka hän onkin alkanut käydä liian vanhaksi tehtäväänsä. On tainnut tulla aika valita uusi avaimenkantaja...

Monesti sarjojen kakkososat eivät yllä aloitusosan tasolle, ja muutenkin tuntuvat vähän "paikallaan junnaavilta". Vähän samaa vikaa on Allmaan vaskitsassakin, vaikka jännitystä riittääkin ihan mukavasti. Ehkäpä trilogian päätösosa täydentää tätäkin tarinaa jotenkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Allmaan vaskitsa
Kuvittanut Laura Haapamäki
Tammi, 2017
284 sivua

Sarjan päätösosa Vattenporin simpukka (Tammi 2018) alkaa kylmän talven kuvauksella. Koko Kielisen väki käpertyy sisälle lämmittelemään - paitsi Olavi. Olavi viihtyy ulkona, varsinkin luistelemassa jäällä. Yhtenä iltana Olavin luisteluretki venyy myöhäiseen iltaan, ja yllätyksekseen Olavi kuulee jonkun kutsuvan häntä ja hetken kuluttua näkee jään alla jonkun kasvot. Kyläyhdistykselle on heti kerrottava, että jotain on jälleen tekeillä, tällä kertaa ilmeisesti Vattenporissa.

Jälleen tarvitaan pelastusretkikuntaa. Matkaan lähtevät Miranda, Veera, Kielisen kirjastonhoitaja Agatha... mutta samoihin aikoihin huomataan, että jo kolmas koulun rehtori peräjälkeen on kokenut kummia. Hän on kadonnut kotoaan, ja jäljet johtavat avantoon. Kenenkään ei tiedetä ikinä hukkuneen Kielisjärveen, mutta nyt sitäkin aletaan jo epäillä. Ja juuri retkikunnan tehdessä lähtöä huomataan myös Olavin katoavan avantoon.

Vattenporissa pelastusretkeläisten ja Olavin tiet kohtaavat hetkeksi, mutta sitten Olavi katoaa Vattenporistakin. Mitä kummaa on tekeillä, ja mihin rehtori on oikein joutunut, sillä Vattenporissa hän ei ainakaan ole?

Päätösosa kietoo tarinan eri juonenkäänteet onnistuneesti yhteen, ja tässä osassa tavataan monta aiemmista osista tuttua hahmoa. Aika jännä ratkaisu oli se, että tästä viimeisestä kirjasta puuttuu kuvitus kokonaan. Joka tapauksessa Sari Peltoniemi on rakentanut omalaatuisen fantasiamaailman erilaisine osineen, ja kokonaisuus toimii mukavasti. Tykkään myöskin siitä, että trilogia vaikuttaisi pysyvän trilogiana. Vaikka ei kai koskaan voi olla aivan varma?

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Vattenporin simpukka
Tammi, 2018
279 sivua

Pamela Brown: Lapsentyttönä Singaporeen

Kukko kainalossa -lukuhaaste lähenee loppuaan, ja nyt onkin korkea aika saada viimeisteltyä bloggaus kirjasta, jonka luin jo ennen joulua. Pamela Brownin Lapsentyttönä Singaporeen (Otava 1964) kuuluu Isojen tyttöjen kirjasto -sarjaan, jossa julkaistiin aikanaan kirjoja "melkein aikuisille", kuten kirjan sisätakakannessa lukee. Kirja on vanha ja kansipaperiton, joten kirjan sisällöstä minulla ei ollut haisuakaan ennen sen avaamista. Valitsin sen luettavaksi täysin nimen perusteella.

Päähenkilö on nuori neitokainen nimeltä Fenella. Kirjan alussa hän asuu Lontoossa tätinsä luona, kun vanhemmat ovat matkustaneet Malaijan liittovaltioon opettelemaan kumipuiden viljelyä. Koulun päätyttyä Fenella haluaa päästä tätinsä hoivista vanhempiensa luokse, muttei halua enää pyytää apua tädiltä. Niin hän päätyy laittamaan lehteen ilmoituksen: Kahdeksantoistavuotias tyttö joka lentää Penangiin elokuussa kaitsee lapsia matka-avustusta vastaan. Vastoin tädin ennustuksia Fenella saakin toimeksiannon: hänen pitäisi saattaa kaksi lasta Singaporeen saakka.

Niin alkaa melkoinen seikkailu. Ensin Lontoosta Zürichiin, sieltä Beirutiin, sieltä Karachiin, Kalkuttaan ja lopulta Singaporeen. Yli kuudenkymmenen vuoden takaisen lentomatkan kuvaus on hullunkurisen tuntuista: lentoemäntä tarjoilee savukkeita, lennon aikana ei saa käyttää matkaradiota, ja välilaskujen aikana matkustajat pääsevät lentoasemalle peseytymään. Singaporeen saavuttuaan Fenella joutuu kuitenkin vielä suurempaan seikkailuun: lasten vanhempia ei löydy mistään, ja Fenella joutuu jäämään huolehtimaan lapsista.

Kaiken kaikkiaan kirja oli varsin viehättävä kuvaus suht yläluokkaisesta elämästä 1950-luvulla. Sopiva ripaus hymyilyttävän viatonta romantiikkaakin on saatu kirjaan mukaan. Kirjan myötä Kukko kainalossa -lukuhaasteen lisäksi edistyy oma kaunokirjallinen maailmanvalloitukseni.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Pamela Brown: As Far as Singapore (1959)
Suomentanut Kyllikki Hämäläinen
Otava, 1964
180 sivua

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Ilmestyttyään vuonna 2009 Jenny Downhamin nuorten aikuisten romaani Ennen kuin kuolen (Otava 2009) oli yksi sen vuoden parhaista nuortenkirjoista. Pidin siitä välittömästi ensilukemisen jälkeen, ja käytin kirjaa jonkin verran vinkkauksissakin, hyvällä menestyksellä. Kaikella on kuitenkin aikansa, ja jätin kirjan vinkkauslistalta pois pitkäksi aikaa. Tänä syksynä olin kuitenkin puhumassa kollegoille nuorille vinkkaamisesta ja käytin tätä kirjaa yhtenä esimerkkinä. Päätin lukea kirjan uudestaan ennen tätä puheenvuoroani.

16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskelläkään hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. Ylisuojelevan isänsä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia - ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan. (kirjan kansiliepeestä)

Tämä on kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen lukemisen jälkeen. Tessa on helposti samaistuttava hahmo, jonka "bucket list" ja kapinallisuus ihastuttavat, jos kohta myös ärsyttävät aika lailla. Tessa ei jätä kylmäksi. Listan läpi käyminen ja asioiden kokeminen jää hänelle vähän liiaksikin päälle, eikä hän aina jaksa eikä hoksaa huomata, että muillakin voi olla vaikeaa. Muillakin on siihen oikeus, vaikkeivät he olisikaan kuolemaisillaan. Onneksi Tessa kuitenkin huomaa tämän ja ehtii vielä kasvaa hahmona parempaan suuntaan.

Aluksi kirjan kantava idea on juuri Tessan listassa. Mitä pitemmälle kirja ehtii, sitä pienempään osaan lista jää, ja tilaa valtaa Tessan kannalta odottamaton rakkaustarina. Tessa ehtii kuin ehtiikin rakastua Adamiin 16-vuotiaan intensiteetillä, ja ymmärrettävistä syistä suhden etenee ja syvenee nopeassa tahdissa. Lopulta nuoret asuvatkin yhdessä.

Väistämätön on kuitenkin edessä, ja kirjan tyyli muuttuu juuri oikealla tavalla Tessan leukemian edetessä. Luvut lyhenevät lyhenemistään, eletään hetkestä hetkeen. Kunnes viimeinenkin hetki on ohi.

Nyyh. Lähestyvästä kuolemasta kirjoitetaan todella kauniisti ja jotenkin rauhoittavasti.

Uudelleen luettua -haasteen lisäksi kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 38: kirja joka herättää voimakkaita tunteita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Jenny Downham: Before I Die (2007)
Suomentanut Katariina Kaila
Otava, 2009
379 sivua

Ihana Vihervaaran Anna

Aloitin L.M. Montgomeryn Anna-sarjan lukemisen jo elokuun lukumaratonin aikana, mutta siitä kirjoittaminen on venynyt ja venynyt. Sarja on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo vuosikaudet, ja se on ollut minulle jonkinlaista lohtu- tai turvakirjallisuutta, jonka pariin olen palannut säännöllisin väliajoin lähes vuosittain. Nyt edellisestä lukukerrasta olikin jo pitemmän aikaa, eli oli korkea aika lukea sarja taas kerran uudestaan.

Kun luin sarjaa ensimmäistä kertaa, kaikkia osia ei ollut edes suomennettu. Jotenkin silloin jo muistan pohtineeni, että tarinasta jää puuttumaan palasia, mutta en silloin varmaan edes ymmärtänyt ajatella asiaa sen tarkemmin. Niinpä kun vuonna 2002 saatiin lopulta suomennokset siihen asti suomentamattomista osista, moni asia selvisi "kuin taikaiskusta". Ostin tuolloin koko sarjan omaan hyllyyni, ja kuten sanottu, se ei ole kovin pitkiä aikoja päässyt hyllyssä pölyttymään.

Muistan, että alakoulussa jonkun vuoden äidinkielen lukukirjassa oli pätkä ensimmäisestä kirjasta (se, missä Anna värjää hiuksensa vihreiksi), mutta alun perin Anna-kirjoja minulle suositteli varmaankin äiti. Oletin tietysti äidinkin lukeneen kirjat aikanaan, mutta itse asiassa minulle selvisi tänä syksynä, ettei hän ole ikinä lukenut sarjaa itse. Shokki! Äiti sanoi olleensa "liian vanha" lukemaan näitä kirjoja kun oli ensimmäisen kerran ne nähnyt. No, minulla oli tietysti oma mielipiteeni tähän asiaan... ;)

Sarjan ensimmäisessä osassa Annan nuoruusvuodet (WSOY 2002) Anna Shirley tulee lastenkodista Vihervaaraan Marilla ja Matthew Cuthbertin kasvatiksi. Nämä ikääntyneet sisarukset eivät juuri ole lasten kanssa olleet tekemisissä, ja monia ristiriitaisia tilanteita tulee eteen. Onneksi naapurissa asuu sukulaissielu Diana. Kouluunkin Anna päätyy, ja pilanteon kohteeksi jouduttuaan iskee kivisen kirjoitustaulunsa erään Gilbert Blythen päähän.

Toinen osa Anna ystävämme (WSOY 2002) kertoo ajasta, jolloin Anna toimii opettajana entisessä koulussaan käytyään jatko-opiston. Opetustyön lisäksi Anna laittaa Avonlean kylän asioita kuntoon ystäviensä kanssa. Kolmannessa osassa Annan unelmavuodet (WSOY 2002) Anna lähtee jatkamaan opintojaan Redmondin korkeakouluun. Annan suureksi suruksi Diana ei ole jatkanut opintoja, mutta onneksi samassa yliopistossa on tuttujakin: Gilbert opiskelee lääkäriksi. Ja tässä kirjassa Anna lopulta löytää unelmiensa prinssin, joka erehdyksen jälkeen osoittautuu Gilbertiksi! <3

Neljäs osa sarjasta, Anna opettajana (WSOY 2002), suomennettiin vasta tällä vuosituhannella, mutta se tuntui silti tutulta jo ensilukemisen aikana. Syynä siihen on varmasti se, että kirjan tapahtumiin viitataan myöhemmissä osissa, mutta ennen kaikkea se, että sen tapahtumia on mukana Annasta kertovassa tv-sarjassa, jonka olen myös katsonut useampaan otteeseen. Anna on valittu Summersiden koulun rehtoriksi, mikä on aiheuttanut närää kaupungin eliittisuvuissa. Niinpä elämä on aluksi kohtuullisen hankalaa joka suunnalta katsoen. Onneksi Anna on aina pitänyt kirjoittamisesta: kirjeet hänen ja Gilbertin välillä kulkevat ahkerasti niiden kolmen vuoden aikana, jotka Anna Summersidessa viettää.

Viides osa Anna omassa kodissaan (WSOY 2002) kertoo Annan ja Gilbertin avioliiton alkutaipaleesta. Gilbert aloittaa lääkärinä Glenin kylässä, ja pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti, Haavemaja, sijaitsee Neljän tuulen satamassa. Uusi ympäristö tuo mukanaan uudet sukulaissielut - eli ne, jotka tuntevat Joosefin, kuten Cornelia-neiti sanoo.

Myös kuudes osa, Annan perhe (WSOY 2002), oli aiemmin suomentamaton. Kuten neljäs osa, tämäkin kirja sisälsi jotain tuttua, mutta ei niin paljon. Annan ja Gilbertin lapsikatras on melkoinen: kirjan lopussa jo kuusi lasta häärii ympäri taloa. Haavemaja jäi taakse jo edellisen kirjan lopussa, ja uusi, suurempi Kotikunnaaksi nimetty talo löytyi kylän keskeltä. Lapsiperheen arki on kiireistä, ja tapahtumat keskittyvät jo paljolti lapsiin.

Seitsemäs osa, Sateenkaarinotko (WSOY 2002), kertookin sitten jo pääasiassa Annan ja Gilbertin lapsista ja heidän ystävistään. Erityisesti pastori Meredithin neljä äiditöntä lasta tulevat tutuiksi kirjan myötä. Ystävysten rakkain leikkipaikka on Sateenkaarinotko, vehmas vaahteralehto lähellä Kotikunnasta. Siellä eletään onnellista lapsuutta, mutta myös niitä vähemmän onnellisia hetkiä. 

Kahdeksas ja viimeinen osa, Kotikunnaan Rilla (WSOY 2002) keskittyy jälleen pääasiassa Kotikunnaan lapsikatraaseen ja heistä erityisesti nuorimpaan, Rillaan. Kirjan alussa eletään vuoden 1914 alkukesää. Euroopasta kuuluu levottomia uutisia: joku arkkiherttua on murhattu. Kuten hyvin tiedämme, tästähän lähtee liikkeelle melkoinen tapahtumaketju, joka keskeyttää Rillan ensimmäiset tanssiaiset. Sota on syttynyt! Kanada ei voi jättää "pohjoisen meren vanhaa harmaata äitiä" kamppailemaan yksin Englanniin liittyessä sotaan, ja niin myös Kotikunnaan nuoret miehet lähtevät matkaan kohti Eurooppaa. Rillan vanhemmat sisaret tekevät voitavansa auttaakseen, kuten myös kotiin jäävä Rilla äitinsä Annan kanssa. Kaikista toiveista huolimatta sota tuntuu kestävän ikuisuuksia, ja kun rintamilla taistelee Rillan kolme veljeä, kaksi hyvää ystävää ja vielä suuri ihastus Kenneth, uutisia odotetaan sydän syrjällään.

Vaikka koko sarja on mielestäni erittäin hyvä, suurimmiksi suosikeikseni nimeän ensimmäisen ja viimeisen osan. Sekä Annan varhaiset vaiheet että Rillan elämä ensimmäisen maailmansodan aikana ovat antaneet minulle eniten tarttumapintaa, ja varsinkin Rillan tarinasta löydän lähes joka lukukerralla jotain uutta. Nyt aikuisiällähän sitä lukee ihan eri tavalla kuin lapsena; nyt huomio kiinnittyy väistämättä sodan kuvauksiin, jotka lapsena eivät olisi vähempää voineet kiinnostaa. Usein olen miettinyt, mitä kirjasta on jätetty pois... suomennos kun on lyhennetty. Ehkä vielä jonain päivänä luen kirjan englanniksi ja saan selville mitä suomennoksesta puuttuu.

Tämän sarjan pariin palaan taatusti vielä monta kertaa. Ansaitsee itseoikeutetusti paikkansa Uudelleen luettua -lukuhaasteessa.

Mistä kirjat minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Kirjojen tietoja & Goodreads-tähdet:
L. M. Montgomery: Anne of Green Gables (1908); 5 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (19. painos)
282 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Avonlea (1909); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (17. painos)
261 sivua

L. M. Montgomery: Anne of the Island (1915); 4 tähteä
Suomentanut Toini Kalima (1962)
WSOY, 2002 (16. painos)
226 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Windy Poplars (1936); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
277 sivua

L. M. Montgomery: Anne's House of Dreams (1917); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Walldén (1963)
WSOY, 2002 (14. painos)
221 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Ingleside (1939); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
301 sivua

L. M. Montgomery: Rainbow Valley (1919); 4 tähteä
Suomentanut Alli Wiherheimo (1964)
WSOY, 2002 (11. painos)
233 sivua

L. M. Montgomery: Rilla of Ingleside (1921); 5 tähteä
Lyhentäen suomentanut Kerttu Piskonen (1962)
WSOY, 2002 (10. painos)
243 sivua

Rakel Hyvärinen: Punainen tyttö

Anneli Kannon huippuromaanien jälkimainingeissa innostuin etsimään käsiini muutakin kansalaissotaa käsittelevää kirjallisuutta ja törmäsin tällaiseen nuortenkirjaan hamalta 1980-luvulta. Rakel Hyvärisen Punainen tyttö (Tammi 1981) kertoo nuoresta mökintyttö Katrista, joka joutuu elämään sodan ja vihanpidon jälkimainingeissa. 

Katrin isä häviää myllymatkalla. Kylällä huhutaan että kivityömies Metso on työnnetty avantoon tai lähtenyt Amerikkaan. Katria haukutaan koulussa punikin kakaraksi. Kotona on paimennettava lehmää ja hoidettava pikkuveljiä. Jokapäiväisen toimeentulokamppailun keskellä äidiltä riittää tyttärelle enemmän työtä kuin helliä sanoja. Silti elämässä on vahva maku, ja Katrista kasvaa itsenäinen tyttö, joka haluaa rakentaa omaa elämäänsä ilman vihaa ja katkeruutta. (takakannesta)

Tätä en muista koskaan aiemmin lukeneeni, vaikka etäisesti tutulta kirja näyttääkin. Varmaan olen aikanaan tämän lähikirjastossani nähnyt, mutta sivuuttanut täysin koska aihe ei silloin kiinnostanut pätkääkään. Ehkä onneksikin, sillä kirjaa ei varsinaisesti voi sanoa iloiseksi tai onnelliseksi nuortenkirjaksi. Oman aikansa teiniangstia siis...

Katrin isän kohtalo ei ainakaan minulle selvinnyt missään vaiheessa, hän vain katosi ja jäi sille tielleen. Vihjauksia siihen suuntaan, että isällä olisi jotain hämäräpuuhia ollut tekeillään, annetaan kyllä. Katrin elämä kulkee omaa alamäkeään: koulunkäynti on lopetettava, vaikka siihen olisi jonkinlainen mahdollisuus. Katri kokee elämänsä kuitenkin olevan jossain muualla, varsinkin sen jälkeen kun naapurin Jalmari raiskaa hänet. Katri nousee junaan ja lähtee Helsinkiin etsimään töitä.

Kovaa se on ollut elämä tuohon aikaan, ei voi muuta sanoa. Olisi kirjaan toivonut edes jotain valonpilkahdusta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Rakel Hyvärinen: Punainen tyttö
Tammi, 1981
170 sivua

Julia Bell: Ahmatti

"Jos olisin yhtä iso kuin hän, tappaisin itseni", äiti sanoo osoittaen Marilyn Monroen kuvaa aikakauslehdessään. Äiti on laihduttanut niin kauan kuin 14-vuotias Carmen pystyy muistamaan. Nyt äidistä on mukavaa, kun he molemmat ovat samalla dieetillä. Kuin siskokset. (takakansiteksti)

Julia Bellin Ahmatti (Otava 2003) on melkoisen karua luettavaa. 14-vuotias Carmen on ehkä vähän pullukka ja tykkää syömisestä, mutta äiti on melkoinen piiskuri yllyttäessään tytärtään laihduttamaan. Hyvin pian selviää, että äidin oma suhde ruokaan on erittäin epäterve ja että äidillä on takana pitkä ajanjakso syömishäiriötä ja sairaalahoitoa. Äiti on melkoisen epätasapainoinen ihminen joka suhteessa, ja kun äiti yllättäen päättää muuttaa Carmenin kanssa vanhaan kotikaupunkiinsa, myös Carmenin elämä muuttuu epävakaiseksi. Tätä kaikkea ei tietenkään helpota se, että äiti selkeästi salaa monia asioita Carmenilta. 

Vähitellen äidin aivopesu alkaa tuottaa tulosta ja Carmen päättää laihtua. Jos ei se muuten onnistu, niin sitten vaikka oksentamalla. Lähipiiri on huolissaan, mutta äidin päätä he eivät pysty kääntämään. Äiti on lopultakin tyytyväisempi tyttäreensä, mutta millä hinnalla? 

Tämä kirja kertoo syömishäiriöiden lisäksi laajemminkin mielenterveyden ongelmista. Kaikki ankeus ja hankaluus tekivät kirjasta paikoitellen todella ahdistavan, mutta myös koukuttavan lukukokemuksen. Rankan aiheensa vuoksi kirja sopii Syöminen sallittu -haasteen lisäksi myös Helmet-haasteen kohtaan 20 (kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Julia Bell: Massive (2002)
Suomentanut Sirpa Kähkönen
Otava, 2003
255 sivua

Ritva Toivola: Lumottu lehmus

Ritva Toivola kirjoitti vuonna 2009 nuorille tarkoitetun historiallisen fantasiaseikkailun Tuomas Karhumieli (Tammi). Se voitti lasten LukuVarkaus-palkinnon vuonna 2010. Jatko-osa Anni Unennäkijä ilmestyi vuonna 2011 niinikään Tammen kustantamana. Tarina jäi sittenkin kesken, mutta jatkoa ei kuulunut... kunnes viime vuonna (2015) sarjan kolmas osa Lumottu lehmus ilmestyikin Books on Demand -kustantamolta. Miksi ihmeessä Tammi ei enää julkaissut sarjaa? 

Tuomas ja Anni ovat muuttaneet kotikylästään pääkaupunkiin paetakseen korpimaita ja Kurmo-noidan mahtia. Anni työskentelee leipomossa, ja Tuomaalla on huolta hevosestaan, joka yllättäen katoaa. Nuoret asuvat puutalokorttelissa, jonka pihalla kasvaa ikivanha lehmus. Puu on portti toiseen todellisuuteen, ja sitä kautta tulevat pelottavat ja oudot olennot alkavat vaikuttaa myös heidän elämässään. 
Merenluodolla asuu Tuomaan ja Annin vanha ystävä, merkillinen vesi-ihminen Räpylä, joka on haltiahaukensa opastamana lähtenyt etsimään merta. Räpylä uskoo tavanneensa merenneidon, unelmiensa kohteen. (takakansiteksti) 

Tässä kirjassa Tuomas ja Anni ovat jo kasvaneet lähelle aikuisikää, ja heidän aiemmin mutkaton ystävyytensä saa hitusen uusia sävyjä. Anni käy kävelyllä itseään vanhemman Fransin kanssa, eikä Tuomas oikein tiedä, mitä ajatella. Mutta kohta Tuomaskin iskee silmänsä torilla tapaamaansa luutatyttö Sinikkaan. 

Pihan lehmus vetää Tuomasta oudosti puoleensa. Kiivettyään puuhun hän näkee siellä mustan kummajaisen:

Lehmuksen oksiston keskellä liikahti pimeyttäkin mustempi varjo. Kummajainen istui puun haarassa. Kellertävä silmä välähti. Olento ojensi jalkansa, joka venyi ja oheni venyessään kuin kumi. Se ulottui oksalta maahan saakka. Tuomas käänsi päänsä pois. Hän muisti Huldan sanat ja toisti niitä mielessään. Kummajainen ei ole vaarallinen. Se ei ole todellinen, se on pelkkä harhakuva, kaikki eivät edes näe sitä, hän yritti vakuuttaa itselleen. [--]Kummajainen lipui häntä kohti, mutta väistyi sivuun. Mudan ja lahopuun tuoksu leijui ohitse, kun se venyneine raajoineen koikkelehti pihan poikki ja ulos portista. Tuomas näki sen tallustavan selvänäkijä Huldan asunnon ikkunan alitse, jossa nytkin paloi ainainen kynttilä. Olio oli venynyt niin pitkäksi, että pää oli talon räystään tasalla. Sen leveä häntä laahasi märkää katua. Tuomas oli kylmissään ja nälissään ja hänen olisi pitänyt mennä kotiin. Niin hän oli aikonutkin, mutta jokin voima pakotti hänet seuraamaan kummajaista, uteliaisuus ehkä, hän ei itsekään tiennyt. Hänen täytyi saada selville, minne ontosta lehmuksesta tullut outo vieras oli menossa. Kummajainen tallusti himmeästi valaistua katua pitkin. Se oli uhkaava ilmestys, mutta vastaantulijat eivät kiinnittäneet siihen huomiota. Ehkä he eivät nähneet sitä? [--]Totta se on, vain minä näen kummajaisen, Tuomas päätteli ja kylmät väristykset puistattivat häntä. Ehkä se on olemassa vain minua varten. (s. 103-104)

Miksi Tuomas näkee lehmuksessa pelottavan kummajaisen, kun taas Anni on nähnyt kauniin sateenkaarilinnun? Muut ihmiset taas eivät ole nähneet mitään. Kaupungissa kukaan ei tunnu uskovan mihinkään yliluonnolliselta vaikuttavaan, vaan pikemminkin semmoisille asioille naureskellaan, samoin ihmisille jotka niihin uskovat. Muutenkin kaupunkilaisilla tuntuu olevan täysin erilaisia tapoja ja sääntöjä. Aluksi ne tuntuvat Annista ja Tuomaasta vaikeilta, mutta vähitellen he tottuvat ja sopeutuvat ja alkavat jopa viihtyä kaupungissa. 

Mutta jääkö tarina vieläkin kesken? En ole ihan varma. Kirjailja on jälleen osannut kirjoittaa lopun sopivasti avoimeksi, jolloin jatkolle on aina jonkinlainen mahdollisuus. Toisaalta... voisi ehkä olla hyväkin lopettaa tähän. 

Tästä kirjasta saan pisteen Kirjaherbario-haasteeseen: lehmukset (Tilia) on kasvisuku.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Ritva Toivola: Lumottu lehmus 
Books on Demand, 2015 
199 sivua 

Lois Lowry: Gathering blue (Giver Quartet #2)

Luettuani jokin aika sitten Lois Lowryn hienon nuorten dystopian The Giver, päätin heti varata sarjan seuraavan osan koska kirja loppui mielestäni kesken. Sainkin kirjan aika pian käsiini, mutta yllätykseni oli melkoinen kun kirjassa ei puhuttu mitään edellisen kirjan henkilöistä. Ei sanaakaan. Aloinkin epäillä, että kaikki sarjan osat mahtavat olla itsenäisiä ja käsitellä eri henkilöitä, kylläkin samassa hengessä ja ns. samassa maailmassa. Ei hassumpi idea tämäkään, jos näin on.

Sarjan toinen osa, Gathering blue (Houghton Mifflin Harcourt 2000), esittelee lukijoille Kiran. Kira on asunut koko ikänsä pienessä kylässä, kaksin äitinsä kanssa. Isäänsä Kira ei ole koskaan nähnytkään, tämä on kadonnut metsästysretkellä ennen Kiran syntymää. Äiti sanoo petojen vieneen isän. Ja nyt äitikin viedään Kiralta. Hän on sairastunut ja kuollut, ja Kira jää yksin.

Yksinäisyyttäkin pahempi kohtalo uhkaa Kiraa, kun hän palaa takaisin kylään saattamasta äitinsä henkeä. Häntä ei haluta enää yhteisöön, koska hän on rampa. Hänet olisi pitänyt viedä pois jo heti syntymänsä jälkeen, sanoo Vandara, kylän naisista ilkein. Kira tuntee henkensä uhatuksi, ja muistuttaa Vandaraa säännöistä. Jos kylässä syntyy riitatilanne, joka voi vaatia ihmishenkiä, on riitatilanne käsiteltävä Neuvoston edessä. Jos näin ei tehdä, ja ihmishenki menetetään, on kuoleman aiheuttajankin kuoltava.

Niin Kira päätyy Neuvoston eteen, ja yllätyksekseen hän saa puolustajakseen Jamisonin. Hän vastaa Kiran puolesta kaikkiin Vandaran esittämiin syytöksiin ja tulkitsee sääntöjä Kiran eduksi. Kaiken päätteeksi Kira huomaa asemansa kohonneen: hän saa asuintilat ja työtä, sillä hänen kädentaitonsa on huomattu. Äiti on ollut taitava ompelija ja värjääjä, ja Kirakin on ehtinyt oppia jotakin. Vaan kaikista taitavin hän on kirjonnassa - välillä hänestä tuntuu että kauniit kuviot syntyvät kuin itsestään.

Kiran tärkeimmäksi tehtäväksi annetaan Laulajan puvun kunnostaminen. Laulajan ainoa tehtävä on laulaa kylän historiasta kertova laulu kerran vuodessa järjestettävässä seremoniassa. Laulu on pitkä ja monimutkainen, ja sen muistamisessa auttavat sekä hänen pukunsa että sauvansa, jonka kunnostamisesta vastaa taitava puuseppää Thomas. 

Kira joutuu tunnustamaan, ettei hän ole ehtinyt oppia värjäämisestä juuri mitään. Niin Kira passitetaan vanhan Annabellan luokse, joka on aikanaan opettanut jo Kiran äitiä. Annabellalta Kira saa niin valmiita lankoja kuin oppia värjäämisessä. Sinisen langan värjääminen osoittautuu kaikkein haastavimmaksi tehtäväksi. Kiran äiti ei osannut valmistaa sinistä lankaa, mutta Annabellalta Kira kuulee, että siihen tarvittavaa kasvia on toki saatavilla, mutta kaukana. Myös Kiran ystävä Matt kuulee tämän ja päättää auttaa Kiraa. Hän lähtee etsimään siniseen väriin tarvittavaa kasvia. 

Seremoniapäivä lähestyy koko ajan, ja Kiran kädet ovat täynnä työtä. Onneksi hän on saanut valmiita lankoja Annabellalta, sillä värjäämään hän ei millään olisi ehtinyt. Mutta mihin Matt on oikein joutunut? Ja kenen itkun Thomas kuulee öisin? 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Lois Lowry: Gathering blue 
Houghton Mifflin Harcourt, 2000
215 sivua

Sarjakuvia nuorille

Aina silloin tällöin yritän tutustua uusiin ja vähän vanhempiinkin sarjakuviin. Tässä pari nuorille passelia albumia:

Janne Kukkosen albumi Voro : kolmen kuninkaan aarre (Like 2016) on upea harmaasävykuvitettu fantasiaseikkailu, joka sopii periaatteessa kaikenikäisille lukijoille. Kuitenkin seikkailu saa aika hurjiakin sävyjä, joten kovin pienille en tätä välttämättä suosittelisi.

Mestarivarkaan urasta haaveileva Lilja saa tilaisuuden todistaa taitonsa varkaiden killalle. Uhkarohkea ryöstökeikka kolistelee hereille vuosisatoja uinuneet voimat, ja pian Lilja on sotkeutunut unohdettujen jumalien ja kuolleiden kuninkaiden väliseen valtataisteluun.
Lepääkö koko maailman kohtalo pienen voron harteilla? (takakannesta) 

Sarjakuva-albumi on jaettu "lukuihin", ja ainakin minun kainuulais-oululaista kielikorvaani viehätti kovasti lukujen väliin ripotellut riimipätkät: 

Tykkään myöskin tekijän tyylistä sijoitella "kuvaruutuja" sivuille vaihtelevasti ja ei-niin-säntillisesti.

Tässä vielä aukeama tarinan jännimmiltä paikoilta:

Kolmen kuninkaan aarre tuli aika selkeään päätökseen albumin loppusivuilla, mutta viimeiset tapahtumat jättävät porttia auki seuraavaa tarinaa varten. Sitä odotellessa! 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Sarjakuvan tietoja: 
Janne Kukkonen: Voro : kolmen kuninkaan tarina 
Like, 2016 
279 sivua

Toinen lukemani sarjakuva on Sanna Ala-Ojalan viehättävä ja sympaattinen Huomenna on se päivä (Suuri Kurpitsa 2010). Jotenkin riipaisevan tutun oloista tarinaa ja teiniangstia. Tekijä oli minulle aivan tuntematon, mutta jotenkin oletin hänet melko lailla itseni ikäiseksi, siksi tuttuja ja samaan aikakauteen sopivia piirteitä sarjakuvan tarinassa oli. Kustantamon sivuilta löysinkin vahvistuksen tälle oletukselle: tekijä on kaksi vuotta minua nuorempi.

"Jaettuja ihastuksia ja kapinaa luokkajuhlissa.
Pullonpyöritystä ja puolentoista prosentin päärynäsiideriä.
Suuren rakkauden kaipuuta ja ainaista pelkoa ulkopuolelle jäämisestä."
Tekijän omien sanojen mukaan: 
Huomenna on se päivä on omaelämäkerrallinen tarina, joka perustuu peruskoulun aikaisiin päiväkirjamerkintöihini. Se johdattaa lapsuuden ja nuoruuden hämärään rajamaastoon ja kiteyttää kaikille tuttuja silti ainutlaatuisia hetkiä.
Yhtäkään niistä en vaihtaisi pois, ainuttakaan en haluaisi elää uudelleen. (takakansiteksti)

Kuvat saavat puhua puolestaan. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Sarjakuvan tietoja: 
Sanna Ala-Ojala: Huomenna on se päivä 
Suuri Kurpitsa, 2010 
77 sivua 

Naistenviikko - Leena Laulajainen: Maria ja taikalyhty

22.7. Leena, Matleena

Päivän kirja on Leena Laulajaisen Maria ja taikalyhty : romaani nuoresta Maria Jotunista (Tammi 2011).

Taikalyhdyn valokiila heijastaa kuopiolaisen valokuva-ateljeen seinälle värikkään kuvan toisensa jälkeen. Maria on mykistynyt, haltioitunut. Taikalyhtynäytös herättää hänessä pysyvän kiinnostuksen esittävään taiteeseen. Alkaa matka teatterin ja sanojen maagiseen maailmaan. 
Marian mummi kannattaa naapurissa asuvan kirjailija Minna Canthin ajatuksia. Mummin ansiosta Maria pääsee kouluun. Kotona Maria hoivaa pikkusisaruksiaan, koulussa kirjoittaa niin hyvin, että opettaja väittää hänen jäljentävän aineensa jostain. Suomalaisessa yhteiskoulussa hänen koulutoverinaan on Joel Lehtonen, josta myös tulee kirjailija. Kapinoiva Maria karkaa ja saa käytöksenalennuksen. Samaan aikaan hänen aineensa julkaistaan lehdessä. Ylioppilaaksi hän voi päästä vasta "saatuaan vapautuksen sukupuolestaan". 
Kiehtovasti kirjoitettu romaani Maria Jotunin lapsuudesta ja nuoruudesta, kurkistus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kuohuviin vuosiin, Minna Canthin salonkiin Kuopiossa ja Bobrikoffin sortovuosien ylioppilaselämään Helsingissä. (takakansiteksti) 

Mielenkiintoisesti kirjoitettu kirja Maria Jotunin varhaisvuosista. Olen aiemmin lukenut sekä Raili Mikkasen että Maijaliisa Dieckmannin kirjoja, joissa kerrotaan historiallisten henkilöiden lapsuus- ja nuoruusvuosista. Tykkään kovasti tämäntyylisistä kirjoista, ja Laulajaisen kirja piirtää kauniin kuvan vanhasta ajasta Kuopiossa ja Helsingissä. Kaarina Kailan kaunis kansikuva sopii kirjaan mainiosti. 

Maria Jotunin tuotantoa en ole juurikaan tullut lukeneeksi, mutta tämän kirjan lukemisen myötä kiinnostus kyllä heräsi. Viikon teemaankin Jotuni sopisi naisten aseman kriittisenä kuvaajana, mutta kaikkea ei yhdellä viikolla ehdi. :) Pitänee laittaa lukulistalle... 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Leena Laulajainen: Maria ja taikalyhty 
Tammi, 2011
243 sivua