Haastekoonti: Hämärän jälkeen

Orfeuksen kääntöpiirin Suvi järjesti karmivan kauhulukuhaasteen, joka päättyy tänään. Haasteeseen oli helppo lähteä mukaan, sillä kauhu on aina kuulunut lempigenrejeni joukkoon. (Kauhuelokuvista taas en tykkää läheskään niin paljon - en uskalla katsoa niitä...)

Nousin lukemieni kirjojen myötä tasolle Noitapiiri, johon vaadittiin vähintään 11 kirjaa. Minulle luettuja kirjoja kertyi kaikkiaan 14.

1. Albert Sánchez Piñol: Kylmä iho 
2. Niko Mikael Korhonen: Pärttylin kesä 
3. Sarah Lotz: Neljäs päivä
4. Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja
5. Stephen King: Se  
6. Tuomas Saloranta: Juuri sellainen yö
7. Sami Aaltonen: Aavetaloja 
8. Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 
9. Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja
10. Ryo Azuki: Vaarallinen sivusto 1
11. Hana Umeno: Saksinainen
12. Tuomas Saloranta: Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia 
13. Mats Strandberg: Risteily
14. Hanna Morre: Tuonen tahto 

Valtaosa näistä lukemistani on ihan perinteisiä kauhuromaaneja. Mukaan mahtui myös pari mangasarjakuvaa ja muutama tietokirjaksi luokiteltava teos. Kaksi ensimmäistä kirjaa puolestaan ovat ehkä hitusen rajatapauksia, siis (kirjastoluokituksen mukaan) jotain muuta genreä kuin kauhua. Niistä kuitenkin löytyi sen verran kauhuun sopivia elementtejä, että päätin ottaa ne mukaan haasteeseen. 

 

Suurimmat suosikkini kirjoista olivat Kingin Se, antologia Ruumiittomat ja Strandbergin Risteily. 

 

Monta kiitosta Suville haasteesta! :) 

Hanna Morre: Tuonen tahto

Vielä yksi kauhukirja ehtii mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen! :) Lomanlopettajaislukemisena ahmaisin Hanna Morren esikoisromaanin Tuonen tahto (Osuuskumma 2016). Olen huomannut kirjasta bloggauksia monellakin taholla, mutta olen yrittänyt vältellä niiden lukemista vielä. Jotenkin on kuitenkin tullut vaikutelma, että kirjasta on pidetty. Eikä mikään ihme! Pidin minäkin, kovasti. 

"Oletkos jotakin vailla?" 
Espoolaispariskunnan avioliitto järkkyy, kun heidän tyttärensä menehtyy rattijuopon uhrina. Tytti ja Timo yrittävät kumpikin selvitä menetyksestä omalla tavallaan - hinnasta välittämättä. 
Tuonen tahto kertoo parisuhteesta, vanhemmuudesta ja syyllisyydestä. Teoksessa kauhuelementit  yhdistyvät suomalaiseen mytologiaan. (takakannesta) 

Jokaiselle vanhemmalle pahin kuviteltavissa oleva kauhuskenaario on varmaankin oman lapsen menettäminen. Hanna Morre onnistuu mielestäni kuvaamaan vanhempien surua ja tahoillaan käymää "selviytymistaistelua" ja romahtamista loistavasti. Äärimmäiseen suruun voi reagoida monella tavalla, ja kirjassa kuvatut reaktiot tuntuivat todellisilta. Selviytymiskeinojakin on monenlaisia... ja siinä voidaan toki mennä myös ojasta allikkoon. Niin kuin käy kirjassakin. Jotakin menee pieleen, pahasti...

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Hanna Morre: Tuonen tahto
Osuuskumma, 2016 
131 sivua

Mats Strandberg: Risteily

Blogi laahaa lomailun takia jäljessä, mutta ehkäpä se tästä. :) Syyslomareissulla Etelä-Pohjanmaalla lukemisena oli Mats Strandbergin hyytävä uutuus, Risteily (Like 2016). Jotenkin ajattelin tarttuneeni dekkariin, mutta kun hoksasinkin genren kauhuksi, alkoi melkein hirvittää liikaa. Majapaikkamme kun oli pimeällä maaseudulla kaukana katuvaloista... ;) 

Tervetuloa elämäsi viimeiselle risteilylle 
Hilpeät risteilymatkustajat nousevat Tukholmassa laivaan suurin odotuksin. Kummallinen nainen ja hänen poikansa herättävät kuitenkin levottomuutta, sillä parivaljakossa on jotain outoa, jotain uhkaavaa. 
Kun äidin silmä välttää, poika käynnistää karmivan tapahtumaketjun, ja risteily muuttuu verilöylyksi veden päällä. Laiva lipuu vääjäämättä kohti Suomea ja aamua, joka voi muuttaa ihmiskunnan historian lopullisesti. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan. (takakansiteksti) 

Olipa kirja! Ei ole Strandbergia turhaan verrattu Stephen Kingiin Aftonbladetissa, kuten takakansi myös kertoo. Suljettu paikka, kuten saari, lukittu rakennus tai tässä tapauksessa laiva, tuo aina oman lisäjännityksensä tapahtumiin. Siinä mielessä kirja toikin mieleeni Vappulukuhaasteen aikana lukemani Sarah Lotzin teoksen Neljäs päivä, jossa myös risteillään hyytävissä tunnelmissa. Strandbergin kirja kuitenkin hakkaa Lotzin mennen tullen ja palatessa, ihan sata-nolla. 

On melkoinen ihme, jos tämän kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli laivalle. Joskus muinoin lapsena Ruotsin-risteilyt olivat hupaisia reissuja. Ne muutamat vanhempana tehdyt laivareissut ovatkin olleet jotenkin paljon ahdistavampia, epäilemättä ainakin Estonian uppoamisen takia. (Sen jälkeisenä keväänä vetikin hiljaiseksi, kun luokkaretkilaiva Tukholmaan kulki suurin piirtein samaa reittiä.) Koskaan en kuitenkaan ole osannut laivalla pelätä mitään tämän (tai Lotzin) kirjan kaltaisia tapahtumia, mahdolliset myrskyt ja merisairaudet ovat aina olleet riittävän pelottavia. 

Oma luku sinänsä on näkökulman vaihdos: nyt kuvataankin monelle suomalaiselle niin tuttuja Ruotsin-risteilyjä ruotsalaisten näkövinkkelistä, Suomen-risteilyinä. Kovin erilaiselta meininki ei kuitenkaan vaikuta, vaikka suomalaisten juomiselle hitusen irvistelläänkin. Vaan osaa tämän kirjan ruotsalainen henkilökaarti kallistaa pulloa itsekin! ;) Henkilögalleria on laaja, mutta vaihtelu henkilöiden ja näkökulmien välillä toimii. Varsinaista päähenkilöä ei tästä kirjasta osaa nimetä, kaikilla on oma tärkeä roolinsa ja paikkansa tarinassa. 

Kauhua siis riittää koko risteilyn ajaksi, eikä loppu ole kovin lupaava... nimittäin ihmiskunnan kannalta. Ehdottomasti mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen! 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Mats Strandberg: Färjan 
Suomentanut Stella Vuoma
Like, 2016
517 sivua

Tuomas Saloranta: Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia

Mikäs hämärinä lokakuun iltoina olisi mukavampaa lukemista kuin kauhunovelli? Niitä luin hiljattain kokonaisen kirjallisen, nimittän Tuomas Salorannan kokoelman Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia (Kuoriaiskirjat 2014).

Tiedätkös, kauan sitten sammakot hallitsivat tätä maata. Nii-in, sammakotpa hyvinkin. Sammakot ja heidän kuninkaansa. Ja tiedätkös, mikä oli sammakoiden kuninkaan nimi?
Tuomas Saloranta on julkaissut lehdissä ja antologioissa lukuisia novelleja. Tähän kirjaan on koottu hänen laajasta tuotannostaan kymmenen parasta kauhukertomusta. Luvassa on haudoistaan nousseita kuolleita, maan uumenissa ja merten syvyyksissä uinuvia muinaisia jumalia sekä etsijänsä turmioon johdattavia kiellettyjä kirjoja, mutta kauhua herättävät myös veteraanipoliitikot, vanhat mummot ja itämurretta haastavat räyhänhenget. Ja selviääpä ohessa sammakoiden kuninkaan nimikin. (takakannesta)

Kokoelman kymmenen kauhukertomusta sisältävät runsaasti viitteitä Lovecraftin tuotantoon. Itse en sitä juurikaan tunne, mutta en antanut sen häiritä kokoelman lukemista. :)

• Keväistä kauhua lenkkipolulla - Lenkkeilijä joutuu väistelemään ja pakenemaan öriseviä ja huojuvia kanssakulkijoita 
• Mahtavat Ammoiset - H.P. Lovecraftin ja Boris Hurtan hengessä kirjoitettu kertomus hieman arveluttavasta Allan-sedästä, kielletyistä kirjoista ja vesikansasta.
• Pyörätuolimummo - Helsingin Ruttopuistossa oikeasti nähdystä pyörätuolia työntävästä mummosta innoituksensa saanut kertomus.
• Sammakkoprinssi - Sammakkotutkija, maisteri Westbacka, katoaa jäljettömiin ja jättää kaiken asessori Nordenin selvitettäväksi. Tästä novellista selviää se sammakoiden kuninkaan nimi. 
• Viimeinen kaukopartiomies - Häkellyttävästi harhaan johtava nimi, ei kerro talvi- eikä jatkosodasta, mutta melkoisesta henkiinjäämiskamppailusta kuitenkin. 
• Rontit - Itämurretta viäntävät kummajaiset johtavat kutsujansa tuhoon. Jälleen palataan kiellettyjen kirjojen pariin.
• Kari Tenho Väyrysen tapaus - Piristävän erilainen tarina, omanlaisensa kauhukertomus Suomen politiikan huipulta.
• Länsimetro viivästyy - Edelleen ajankohtainen novelli, jossa tarjotaan yksi näkemys siitä, miksei metro vieläkään toimi.
• Äidin talossa - Oma suosikkini kokoelmasta. Kertomus Marjatasta, joka aina vain palaa äitinsä luo. 
• Kaksi kesäyötä Bodominjärvellä - Pahamaineisella leirintäalueella tapahtuu taas.

Kelpo kokoelma, joka pääsee mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuomas Saloranta: Mahtavat Ammoiset ja muita karmaisevia kertomuksia 
Kuoriaiskirjat, 2014 
207 sivua

4 x mangaa

Niputetaanpa muutama luettu manga samaan postaukseen. :)

Kauhu on jotenkin mangaan passeli genre. Sarjakuvan keinoin voi toteuttaa kätevästi kauhuun sopivia elementtejä, mutta ihan kamalan kammottavaksi nämä pari kauhumangaa eivät yllä. No, nuor(ehko)ille lukijoille ne taitavat olla suunnattujakin, ei kuitenkaan kovin pienille. 

Ryo Azukin kaksiosaisen mangasarjan ensimmäinen osa, Vaarallinen sivusto 1 (Punainen jättiläinen 2015) esittelee lukijoille nettimaailman kauhuja. Kustantajan ikäsuositus on 14+.

Kun toivottomat ja turhamaiset löytävät houkuttelevan nettisivuston, alkaa kauhistuttava testi. Pahaa-aavistamattomat tuotetestaajat saavat huomata, että moni kuori päältä kaunis, mutta sisältä... Verta ja pimeyttä! 
Internet on vaarallisempi paikka kuin luulitkaan! (takakansiteksti)

Hana Umenon Saksinainen (Sangatsu manga 2015) on edellistä huomattavasti pelottavampia tarinoita sisältävä kauhumanga. Kustantajan ikäsuositus on 15+. 

Saksinainen on valmiina silppuamaan... 
Kooste kauhutarinoita johdattaa nuoret uhrit kohtaamaan hahmoja, joita päivänvalo ei imartele... 
Istu mukaan karmealle koulunpenkille! (takakansiteksti)

Varsin viihdyttäviä olivat nämä molemmat kauhumangat, itse kylläkin tykkäsin enemmän Saksinaisesta. Nämä molemmat osallistuvat sekä Kurjen siivellä -haasteeseen että Hämärän jälkeen -haasteeseen. 


Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ryo Azuki: Monitoring yami site
Suomentanut Suvi Mäkelä
Punainen jättiläinen, 2015
190 sivua

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja:
Hana Umeno: Saksinainen (en löytänyt tietoa alkukielisestä nimestä)
Suomentanut Kim Sariola
Sangatsu manga, 2015 
176 sivua

Kaoru Mori on minulle varmaan kaikista tutuin mangan tekijä, sillä ihastuin jo hänen aiempaan historialliseen Emma-sarjaansa ja nyt hiljattain niinikään historialliseen, Keski-Aasian aroille sijoittuvaan Aron morsiamet -sarjaan, joka on edennyt jo kahdeksanteen osaansa. Tämän sarjan ikäsuositus on 10+, mutta luulisin että sarja kiinnostaa enemmän vähän vanhempia nuoria ja aikuisia. 

Amiran ja Karlukin kotikaupungissa on jälleenrakennuksen aika. Urakka on mittava, sillä taannoinen hyökkäys aiheutti paljon tuhoa. Kaiken muun ohella vahinkoa kärsivät mös Pariyan aviosuunnitelmat. Nuori nainen on melkoisten haasteiden edessä! (takakansiteksti) 

Tämä koko sarja on vallan viehättävä kokoelma kertomuksia useista (nuorista) pareista 1800-luvun paimentolaiskulttuurissa. Amiran ja Karlukin (joka on vaimoaan rutkasti nuorempi, itse asiassa ihan poikanen vielä) elämään palataan säännöllisesti, mutta sarja ei kerro pelkästään heistä. Sarjan alussa esitellyn tutkimusmatkailija Smithin lähdettyä jatkamaan matkaansa sarjassa on nähty paljon muunkinlaista avioelämää.

Arojen keskellä Smith on päässyt kohtaamaan myös oman rakkautensa, ja Kaspianmeren rannalla jäätiin seuraamaan rasavillien kaksossiskojen häitä useamman pokkarin ajaksi. Amiran suku tuli toisiin aatoksiin avioliitosta, ja syttyi heimosota. Sarjan viimeisimmissä käänteissä on seurattu rikkaan miehen nuorta morsianta, joka etsii itselleen sydänystävää julkisesta kylpylästä, ja tässä uusimmassa pokkarissa myös heidän sisarliittoaan - mielenkiintoinen lisä sarjaan! 

Tuorein morsian - tai vasta sellaiseksi tulossa oleva - on Pariya, temperamenttinen ja hitusen poikamainen nuori tyttö, jolle naisten taidot, kuten ompelu ja kirjonta ovat suuria haasteita. Varsinkin, kun heimosodan seurauksena kaikki Pariyan siihen mennessä tekemät kapiot tuhoutuivat, ja tyttö joutuu aloittamaan urakkansa alusta. Tuleva avioliitto on todellakin vaakalaudalla, Pariyan suureksi harmiksi. 

Myös tämä manga osallistuu Kurjen siivellä -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Kaoru Mori: Otoyomegatari 8
Suomentanut Antti Valkama
Punainen jättiläinen, 2016 
202 sivua

Viimeisimpänä pitänee mainita jo aiemminkin esittelemäni Naruki Nagakawan Valkoinen noita -sarjan toinen osa, Jatkosota 1 (Punainen jättiläinen 2016). Jo ensimmäisestä osasta tutut tarkka-ampujatar Simo Häyhä ja muut sotasankarit jatkavat taistojen teillä "suuren idän valtion" ja "pienen pohjoisen valtion" välisen sodan jatkuessa. Nyt tosin jo mainitaan niin Suomi kuin Venäjäkin, minkä puuttumista ehdin ihmetellä aiemmin. 

Eihän tätä osaa oikein vakavissaan ottaa (eikä niin liene tarkoituskaan), varsinkin kun tässä albumissa esitellään myös muuan rouva Mannerheim. *virn*

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Naruki Nagakawa: Shiroi majo utsukushiki sniper 1 (2015)
Taide: Pairan 
Suomentanut Antti Valkama 
Punainen jättiläinen, 2016 
160 sivua 
 

Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja

Jälleen kerran Osuuskumman novellikokoelma osoittautui oikeaksi helmeksi! Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja (Osuuskumma 2014) sisältää neljätoista suomalaisten kirjoittajien aavenovellia. 

Kun kuolema ei ole päätepiste, henki jää elämään ja koskettaa myöhemmin maailmaan tulevia. Tai kun elävät kutsuvat, kurottavat rajan yli ja luovat tilan aaveen tulla. Kohtaamiset eivät aina ole rauhallisia viestejä tuonpuoleisesta, vaan ne tuovat kylmän mukanaan. Mutta myös lohtua. 
Astu siis kummitusjunaan, johon Ruumiittomat sinut kutsuu: neljätoista aavetarinaa vievät lukijansa männäpäivän vainioille, vanhan Porvoon yöhön ja Meksikon eksoottiseen aurinkoon, aina tulevaisuudessa kumottavan Kuun kamaralle asti. Veturissa kotimaisen spekulatiivisen fiktion kärkinimet. 
"Heräsin siihen, että joku puristi jalkaani. Ponnahdin istumaan ja huusin pimeyteen. Hapuilin valon päälle. Puristus katosi. En nähnyt ketään." (takakansiteksti) 

Olin aivan varma, etten ole aiemmin lukenut tätä kirjaa. Mutta mitä pitemmälle luin, sitä tutummalle tarinat tuntuivat... Edelleenkään en muista lukeneeni kirjaa, mutta... ehkä sitten olenkin. Tai sitten en. Spooky! 

Kirjaan sisältyvät novellit:

J.S. Meresmaa: Kielolinna 

Paikka oli sama. Rebekka oli siitä varma. Mutta kohdassa, jossa talon olisi pitänyt olla, ei näkynyt edes perustusten jäänteitä. Hän tunsi alkavan päänsäryn tykytyksen niskanjuuressa ja kääntyi takaisin pyörälle. 
Juuri kun hän oli tarttumassa sarviin, kassin sisältä kuului tekstiviestin helähdys. Ihokarvat tanassa Rebekka luki viestin. 
Minulla on ikävä sinua. (s. 23)

Melko perinteinen kummitustarina, mutta kuitenkin uusilla mausteilla. :)

Anni Nupponen: Maitoa mandariinilasista 

"Manta, kuule nyt Manta", sanoi Ronja. "Ei elämä ole meille velkaa onnellisuutta. En minäkään ole onnellinen. Minulla on perhettä vain tädin ja serkun verran. Sinä olit ainoa, joka tunsi isän ja nyt sinäkin olet kuollut. Mutta en aio lakata elämästä. En aio, vaikka väsyttäisi kuinka tai koskisi kuinka. Koska joskus... joskus on pakko juoda maitoa mandariinilasista."
[--] Manta tuijotti peilistä, harmaana ja häilyvänä. Hän ei kuitenkaan näyttänyt enää vihaiselta, ehkä enemmän uteliaalta. (s. 49)

Hieno. <3

Kari Välimäki: Uudet perunat 

Me olimme  yksi valtava mieli, joka aisti maailmaa viimeksi kuolleiden ihmisten muistojen kautta. Jokainen kuollut ravitsi henkeämme, tarjosi uusia ajatuksia ja kokemuksia, elämän pilkahduksen kuoleman valottomuuteen. 
[--] Me olimme mukana siinä mullassa. Samalla lailla kuin voikukka lähettää höytyviään tuulen mukana maailmalle, me levittäydyimme sattuman mukana uusille alueille ja toivoimme parasta. 
[--] Sitten onni potkaisi ja eräs sopimusviljelijä osti meidät. Hän vei meitä monta traktorikuormallista pelloilleen, levitti ohuelti hiekkaiseen maahan ja kylvi meihin perunaa. (s. 55-57)

Erittäin pelottava ajatusleikki.

Taru Luojola: Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa 

Aiemmin tyhjällä pellolla seisoi nyt suunnaton rakennelma, joka ensivilkaisulta vaikutti linnalta. Tarkempi katselu osoitti, että se ei ollut yksi rakennus, vaan tiivis rykelmä erilaisia muotoja ja ulokkeita, kuin tivolilaitteita. Korkeimmalle kohosi suuren maailmanpyörän runko. Sitä kiersi polveileva vuoristorata, välissä sojotti muutama kieputin ja etualalla näkyi karuselli. Koko kerrostalon korkuinen rakennelma välkkyi ja hohti erilaisissa harmaan ja vihreän sävyissä - aivan kuin tivolista olisi poistettu kaikki muut värit. 
Hämmästyttävintä kuitenkin oli, että kaikki tämä oli ahdettu valtavien telaketjujen päälle, joista kumpikin yksistään oli tavallisen maantien levyinen ja kaksikerroksisen talon korkuinen. Hirvityksestä johti suunnattoman leveät ja syvät, vihreinä hohtavat telaketjunjäljet suoraan jokeen, aivan kuin laite olisi ajettu sieltä maalle. 
[--] Vähitellen musiikki houkutteli paikalle asiakkaita. Mutta he eivät olleet mitä tahansa ilonpitäjiä, vaan vaisua, harmaata, ja apaattisen näköistä väkeä, joka liikkui jalkoja tuskin liikuttamatta. 
[--] Tämä tivoli ei ilmoitellut lehdissä eikä tänne tullut tavallista väkeä. Ei, tämä tivoli oli tuonpuoleisesta ja viihdytti ajasta ikuisuuteen siirtyneitä sieluja. (s. 67-68)

Hyytävää! Enpä haluaisi tällaiseen tivoliin...

Maria Carole: Ruusunnuppuni, kaikkeni 

"Se on miehen käsi, eikö olekin? Olisikohan siitä iloksi? Miehistä ei koskaan tiedä." 
"Kokemusta sillä kyllä lienee ja olen varma, että se olisi ilolla opettelemassa kaikkea minkä vain suvaitsette opettaa." 
Nainen nyökkää hitaasti. Painaa leukansa miltei rintaa vasten. Oleandra kertoo hintani ja minä olen pökertyä ajatuksesta. Elävänä ei kukaan olisi minusta noin paljoa maksanut saadakseen kumppanikseen. (s. 86)

Monellakin tasolla häiritsevää. o_O

Samuli Antila: Synnytetty 

Nousin ylös ja tuin itseäni altaaseen. Katsoin peiliin ja näin kellertävän ja harmaasänkisen naamani ja jotain muuta. Aineeton kuvajainen erkani minusta. Vieressäni seisoi selvästi jokin, jonka saattoi oikein pinnistelemällä tulkita miehen hahmoksi.[--] Tiesin, mitä piti tehdä seuraavaksi. Minun piti antaa luomukselleni nimi, jotta se saattaisi murtaa olemattomuuden kahleet. Päätin, että siitä tulisi Hesekiel. (s. 103)

Kertoja saa aikaan jotakin, jonka haluaisi tehdä tyhjäksi mahdollisimman pian. Novelli nostaa niskakarvat pystyyn!

Heikki Nevala: Syyllisyyden varjot 

Kaksi ruumista, pitkä mies ja häjyynen poika. Prännin Jaakko ja Kaapo... Niin ne olivat itsensä esitelleet, huutolaiset, kun olivat vielä elossa. Väkivaltaisesti Aimo pyyhki silmistään vuotavia kyyneliä. Viina turrutti osan tunteista, mutta se ylellisyys ei tainnut kestää enää pitkään. (s. 111)

Kirkon vaivaisukon ryöstö ei jätä Aimoa rauhaan.Ihanaa eteläpohjalaista murretta! :)

Tarja Sipiläinen: Henkien polku 

Käännän katseeni sisäänpäin. Tätä don José tarkoitti. Energia virtaa minuun ja minusta pois. Näen edessäni maailmoja, jotka tuntuvat olevan miltei ulottuvillani. Kurkotan kättä kohti eteeni avautunutta porttimaista aukkoa. Pystyisinkö koskettamaan maailmaa, joka häämöttää edessäni kutsuvana? 
[--] Kun sormeni hipaisevat aukon värjyvää reunaa, ilma taipuu serpentiininä sateenkaaren sävyihin. (143-144) 

Kuolleiden päivän vietto johdattaa novellin kertojan uusille poluille. Hui!

Anne Leinonen: Tyttö niityllä

Tulija näki kotinikin. Sekin lupasi paljon. Oli paljon sellaisia, jotka eivät nähneet mitään, eivät vaikka kävelivät päälleni. Silja oli niin nuori, hänellä oli vielä riittävän avara katse, kyky huomata silmäkulmassa vilkahtava toisenlaisten maailma. Minäkään en ollut aikoinani nähnyt mitään, kohtasin muita vasta kun olin asunut niityllä useita vuosia. Siirsin painoa jalalta toiselle. En tohtinut toivoa enempää. Vielä oli liian varhaista ajatella pidemmälle. 

- Oletko sinä kuollut? hän kysyi. (s. 150)

Tämä oli yksi niistä novelleista, jotka tuntuivat todella tutuilta vaikken muista lukeneeni kirjaa ennemmin. 

Minna Roininen: Vielä yhdet jäähyväiset

"Sinä olet kuollut." 

Sanat tipahtelivat ulos suustani ennen kuin ehdin todella ajatella, mitä ne tarkoittivat. Mutta samaan aikaan kun sanoin ne, minä tiesin. Tiesin, mistä pääkipuni oli johtunut. Miksi puhelimeeni oli tullut niin monta puhelua. Minkä vuoksi olin koko päivän nähnyt välähdyksiä siitä moottoritien kaistaleesta ja katuvalosta, joka välkkyi mustana, oranssina ja mustana, vaikka itse en ollut koskaan ajanut sellaista tietä pitkin. 
"Jumalauta, Nikolas, sinä olet -" 
"Sanoin aina, että sinä olet liian fiksu talkkariksi, Liisa." (s. 175) 

Mukavan erilainen novelli, jossa etsitään syytä kummituksiin oman pään sisältä.

Jussi Katajala: Odottaja 

- Minä olen Aurora, mikä sinun nimesi on?
Nainen tarttui Auroran käteen. 
- Helena. Odotan sulhastani, meidän on määrä tavata täällä ja mennä elokuviin. 
Heidän ohitseen käveli koiraa taluttava mies. Koira katsoi penkin suuntaan ja vinkaisi. 
- Tyhmä koira, mies sanoi. - Ei tyhjää penkkiä tarvitse pelätä. (s. 215)

Taas vähän erilaista näkökulmaa kummitustarinoihin. Tykkäsin!

Jani Kangas: Tyhjiö 29B 

Tuijotin apaattisena asennuksen etenemistä, kun puhelimeni soi ja Pessoan särisevä ääni kehotti minua tulemaa hänen huoneeseensa välittömästi. Minulta meni hetki käsittää, mistä oli kyse. Olin ollut siinä uskossa, ettei Pessoan toimipiste ollut Postipankilla. Olin ilmeisesti joko ollut koko ajan väärässä tai sitten hän oli vasta saapunut tänne. Jätin ohjelmat asentamaan itse itseään ja lähdin kohti Pessoan mainitsemaa huonetta numero 29B. (s. 241-242)

Kummitustarina nykypäivän yritysmaailmasta, jossa deadlinet paukkuvat ja projektit eivät etene. 

Janos Honkonen: Vespula 

Pari viikkoa myöhemmin Simo kertoi haluavansa nähdä minut, ja vastasin videopuheluun epäröiden. Jälleen näytöllä oli vain tyhjä huone ja seinällä varjo, ei mitään muuta. Simo väitti taas olevansa koneella. Tämä tapahtui muutaman kerran, kunnes kerroin Simolle, ettei se ollut hauskaa vaan melko häiritsevää. Viimeisen puhelun aikana näytti kuin varjo olisi liikkunut. Kääntynyt hitaasti. 

Minua alkoi vaivata myös se, että Simo vaikutti olevan aina linjoilla, aina valmis vastaamaan minulle muutaman sekunnin viiveellä. Ensin oletin, että meillä oli vain sama vuorokausirytmi, mutta jopa kärsiessäni ajoittaisista unettomuusjaksoistani hän oli aina tavoitettavissa. Kun kertaalleen kysyin häneltä vitsinä, että milloin hän oikein nukkui, Simo sanoi: "Silloin kun sinäkin, Henri". Vastaus oli oudon aavemainen, mutta en silloin ymmärtänyt, mitä se merkitsi. (s. 255)

Kauhuskenaario ja kummitustarina tulevaisuudesta. Novellin nimi jäi minulle arvoitukseksi.

Shimo Suntila: Chudakovin aaveet

Hologrammit ryhmittäytyvät uudelleen. Bostonin eteen muodostuvat kasvot. Nuori nainen, taustatietojen mukaan 27-vuotias, vaalea, lyhyt tukka, ahdistuneet silmät. Hän ei ole koskaan aiemmin nähnyt niitä, mutta ne tuntuvat tutuilta. Bostonia kylmää. Hän lukee lyhyen raportin. 
Jelena Volkova saapui Chudakoviin yksitoista vuotta sitten. Pari viikkoa ennen levottomuuksien puhkeamista. Huono ajoitus. Häneltä ei ollut löytynyt aiempia kytköksiä radikaaliryhmiin, se oli tutkittu jälkeenpäin tarkkaan, mutta Chudakovissa hän oli joutunut hankaluuksiin. Häntä syytettiin provosoinnista ja kiihottamisesta. Häntä ei kuitenkaan vangittu. Hän katosi. (s. 272)

Niinikään tulevaisuuteen sijoittuva kummitustarina Kuun pimeältä puolelta.

Hieno, hieno kokoelma suomalaisia aavetarinoita, joka ansaitsee paikkansa Hämärän jälkeen -haasteessa. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja
Toimittaneet Heikki Nevala, Anni Nupponen ja Shimo Suntila
Osuuskumma, 2014 
285 sivua    

2 x aavetaloja

Uskon vakaasti siihen, että elämä ei pääty kuolemaan. Jotain voi jäädä jäljelle, ja siitä jostakin voi "päästä jäljille" joskus. Henkimaailman hommia, joo, enkä halua suhtautua niihin liian kevyesti... mutta kiinnostaa kovastikin. 

Kesäkuussa, lomani ensimmäisellä viikolla, pääsin lopultakin osallistumaan kotikaupungissani jo useana kesänä järjestetyille kävelykierroksille. Ja tietenkin nimenomaan "kummituskierrokselle", jolla opas esitteli paikkoja, joissa väitetään kummittelevan. Paljon mielenkiintoisia tarinoita kuulin sen parituntisen aikana, jopa osan entuudestaan tuntemattomia. Milloinkahan joku kokoaisi Oulun kummitustarinat kirjaksi? Muualta päin Suomea näitä kirjoja jo löytyy. Tässä pari vastikään lukemaani: Sami Aaltosen Aavetaloja (Nemo 2002) ja Mauri Karvosen Aavetaloja ja ihmiskohtaloita (Nemo 2016). 

Sami Aaltonen on koonnut tositarinoita eteläisen Suomen kummituksista. Mustion linnan mysteerit, Kaivopuiston Valkea rouva, Espoon kartanon sureva äiti, Eläintarhanlahden itkevä neitsyt, Puotinkylän kaunis Birgitta, Lohjan kirkkomaan houkutukset, Heikinkadun henkiolennot, Vanhan oopperan kummitus, Mäkkylän poltergeist ja muut jännittävät tarinat kertovat kiinnostavalla tavalla menneestä maailmasta. 
Aavetalojen asukkaat ovat kokeneet Suomen historian tärkeitä tapahtumia: isonvihan, mustan surman, Suomenlinnan luovuttamisen, Oolannin sodan, Bobrikovin ampumisen, kansalaissodan, kieltolain ja Porkkalan miehityksen... Aavetaloja sisältää paljon historiallisia yksityiskohtia: kuka oli Suomen suurin murhamies, miten Kansallisteatterin Willensauna sai nimensä, entä missä oli Helsingin viimeinen hirsipuu. Kirja käykin kevyestä historian kertauskurssista. (takakannesta)

Sami Aaltosen kirjan olen lukenut useampaankin kertaan, mutta joka kerta se jaksaa viehättää. Kirjan mustavalkokuvat sopivat tyyliin mainiosti, ja ainoa miinus on mielestäni sen keskittyminen Etelä-Suomeen. :) 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja:
Sami Aaltonen: Aavetaloja 
Nemo, 2002
174 sivua

Miksi Aleksanterin teatterin tyhjillä käytävillä kuuluu raskaita askelia? Kenen kasvot ilmestyivät Brinkhallin kartanon lastenhuoneen ikkunaan? Vieläkö Katajanokan entisen vankilan kellarista kantautuu avautuvan rautaportin kolinaa? (takakansiteksti)

Vastikään ilmestynyt Aavetaloja ja ihmiskohtaloita puolestaan vie lukijan tutkimusmatkalle Suomen kiehtovimpiin aavepaikkoihin. Oppaana toimii Suomen historian tutkija ja aaveharrastaja Mauri Karvonen, joka suhtautuu vakavan uteliaasti yliluonnollisiin kokemuksiin. Elävästi kuvitettu kirja esittelee erikoisimmat tapahtumat, kiinnostavimmat henkilöt ja karmeimmat tarinat kahdestatoista merkittävästä kohteesta. 
Kirja kertoo myös tarinoiden taustalta löytyvät hyytävät faktat: Keitä kuuluisia vankeja oli Turun linnassa? Kuka kansallisteatterilainen surmasi vaimonsa? Mikä jätti Märta Rosenlewin itkemään Vanajanlinnan portaille? (etukansiliepeestä)

Mauri Karvosen kirjan ehdoton ansio ovat kauniit värikuvat. Muuten kirja jätti valjun vaikutelman, jopa ärsytti enemmän kuin ihastutti - ja tämä tuomio vain ja ainoastaan lukuisien virheiden takia. Myönnetään, olen melkoinen kielipoliisi, niinpä pilkkuvirhekin jo ärsyttää, puhumattakaan siitä, että kirjan tekstiin on jäänyt lyöntivirheitä, ja mielestäni ihan kunnon asiavirheitäkin. Missä on tämän päivän kustannustoimitus, kysyn vaan? 

Historioitsija Karvonen on tehnyt sinänsä mielenkiintoisia kohteita ja niiden esittelyjä varten turhankin perusteellista taustoitusta, vähempikin olisi riittänyt. Nyt tuntui, että nuo varsinaiset kummitustarinat jäivät historian varjoon.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 
Nemo, 2016 
288 sivua

Aaveet liittyvät kiistattomasti kauhuun, siispä nämä kirjat sopinevat myös Hämärän jälkeen -haasteen kirjoiksi. :)

Lomalukemista vol. 6 - Tuomas Saloranta: Juuri sellainen yö

On juuri sellainen yö, kun painajaiset heräävät eloon. 

Tuomas Saloranta: Juuri sellainen yö (Kuoriaiskirjat 2013)

Markus Rantalalla on avovaimo, nousujohteinen ura it-alalla, rivitaloasunto Espoossa, työsuhde-BMW ja labradorinnoutaja. Hänen elämänsä on tasaista ja turvallista, kunnes nuoruudenystävät Kivijärvi ja Tolppanen yllättäen kutsuvat hänet viettämään iltaa vanhaan kotikaupunkiin. 
Paljon on muuttunut sitten lukion päättäjäisten, kun ystävykset edellisen kerran kohtasivat. Kivijärvestä on tullut boheemikirjailija, Tolppasesta taas metsämökissä asuva erakko. Epäsuhtainen kolmikko päättää vielä kerran lähteä kotikaupungin laitamilla kohoavaan salaperäiseen metsään, joka on kiehtonut heitä lapsuudesta asti, mutta vanhojen aikojen muistelu vaihtuu pian epätoivoiseksi selviytymistaisteluksi. 
Pikkukaupunki-idyllin alla vaanii jotain synkkää ja uhkaavaa, ja Markus joutuu yöllisellä metsäretkellä kohtaamaan menneisyyden haamut, jotka on luullut jo haudanneensa. (takakansiteksti) 

Tekijän jälkisanojen mukaan kirja on syntynyt tilauksesta ystävälle lahjaksi, kylläkin alunperin lyhyempänä. Pituudella pilattu tarina ei ole vieläkään, mutta seitsemäänkymmeneenyhteen sivuun mahtuu melkoinen kauhukertomus. Kesäyön lähes pimeinä tunteina pelotti ihan sopivasti. :) Tällä kirjalla jatkankin Hämärän jälkeen -haasteen lukulistaa. Kirja sopii myös Helmet-haasteen kohtaan 20: kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan.

Olikin oikeastaan todella ajankohtainen teos lukea juuri tänä kesänä. Juuri tänä viikonloppuna järjestettiin kotipuolessa lukioluokkamme luokkakokous, kun tuli kuluneeksi 20 vuotta lakkiaisista. Mitään näin hurjaa ei kyllä (tietääkseni) tapahtunut. Aivan täysin varma en voi olla, koska en erinäisistä syistä loppujen lopuksi päässytkään luokan tapaamiseen asti. Shit happens. :/

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuomas Saloranta: Juuri sellainen yö 
Kuoriaiskirjat, 2013
71 sivua

Stephen King: Se

Alkuvuodesta ilahduin suunnattomasti, kun huomasin että Stephen Kingin kauhuklassikko ilmestyi uutena painoksena. Kyseessä on tietystikin järkälemäinen Se, johon tutustuin ensimmäistä kertaa lähes neljännesvuosisata sitten yläkouluikäisenä. Silloin en ollut kuullutkaan koko kirjasta mitään, vaikka tutustuin Kingin kirjoihin jo kuudennen luokan aikana, kun silloinen opettajamme hehkutti jotain kohtausta Uinu uinu lemmikkini -teoksesta... 

Tähän teokseen tutustuin siis ensin elokuvan muodossa. Meitä oli suht tiivis neljän tytön porukka, joka kokoontui aina silloin tällöin yökylään toistemme luokse, ja kuvioihin kuuluivat aina kauhuleffat. Videovuokraamossa käytiin kaverin isosiskon kanssa, jotta saatiin varmasti ne kauheimmat leffat katsottavaksi... joihin siis ei oma ikä riittänyt. Kerran sitten vuokrasimme Sen. Leffa katsottiin saman tien, ja sen jälkeen pelkäsin mennä vessaan varmaan ainakin kuukauden. 

Sitten etsin käsiini kirjan... ja totesin sen vielä paaaaaaljon pelottavammaksi ja paremmaksi. Muutamia vuosia sitten löysin kirjan vanhoina pokkareina (siis kahdessa osassa) divarista ja ostin sen innoissani itselleni ihan törkeän kovalla hinnalla. Tämä jo valmiiksi kovia kokenut pokkarilaitos ei meinannut kestää sitä yhtäkään lukukertaa, joten nyt olikin jo korkea aika korvata kirja uudella. 

Stephen King: Se (Tammi 2015)

Derry on pieni kaupunki Mainessa. Paikka, joka tuntuu yhtä tutulta kuin oma kotikaupunki. Mutta sen uumenissa asuu sanoinkuvaamaton paha, joka vainoaa lapsia, houkuttaa heitä klovninkujein, pelottaa hirvittävin painajaisin, raatelee ja tappaa. Jolle ei ole muuta nimeä kuin Se.
Kauhun kuninkaan klassikko. Tuntematon paha terrorisoi pikkukaupunkia voittamattoman Stephen Kingin mestarinnäytteessä. Se aiheutti painajaisia kokonaiselle sukupolvelle kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt tämä modernin kauhun perusteos on yleisön pyynnöstä jälleen saatavilla, ja uuden ikäluokan on aika kiertää klovnit kaukaa ja varoa viemäreitä. Kahdella aikatasolla liikkuva tarina seuraa kiusattujen lasten taistelua pahaa vastaan. Hirviö lyödään kerran, mutta kolmekymmentä vuotta myöhemmin on palattava sinne, mihin kukaan ei halua mennä: lapsuuden kauhujen äärelle. (kustantajan esittelyteksti) 

- Haluatko veneesi, Georgie? kysyi Penninvenyttäjä. - Kysyn samaa uudestaan vain siksi, ettet näytä kovin innokkaalta. Hän nosti venettä ylemmäksi ja hymyili. Hänellä oli yllään pullisteleva silkkipuku, jonka napit olivat isot ja oranssinväriset. Rinnalla roikkui iso kirkkaan sähkönsininen solmio ja hänellä oli isot valkoiset sormikkaat, sellaiset kuin Mikki Hiirellä tai Aku Ankalla. 
- Joo, kyllä haluan, sanoi George ja kurkisti viemärikaivoon. 
- Entä pallon? Minulla on punaisia ja vihreitä ja keltaisia ja sinisiä...
- Pysyykö ne itsestään ilmassa?
- Ai että pysyykö ne itsestään ilmassa? Pellen virnistys leveni. - Kyllä vain pysyvät. Ja kelluvat veden pinnalla! Ja minulla on hattaroita... 
George ojensi kätensä. 
Pelle tarttui siihen. 
Ja George näki pellen ilmeen muuttuvan. 
Se, mitä hän seuraavaksi näki, oli niin kamalaa, että pahimmatkin kuvitelmat kellarin hirviöstä tuntuivat kauniilta unilta. Se, mitä hän näki, vei häneltä järjen yhdellä teräväkyntisellä iskulla. 
- Ne pysyvät ilmassa ja kelluvat vedessä, hyrisi viemärin olio tukkoisalla ja hekottavalla äänellä. [--] Ne pysyvät ilmassa ja kelluvat vedessä, se murisi, - ne kelluvat, Georgie, ja kun sinä olet kanssani täällä alhaalla, sinäkin kellut - [--] 
- Kaikki täällä alhaalla kelluu, kuiskasi tuo hekottava mätä ääni ja yhtäkkiä kuului kun jokin repesi ja tuska leimahti eikä George Denbrough enää tiennyt mistään mitään. (s. 14-15)

Se piileskelee ja nukkuu syvällä Derryn alla (tai jossain?), Se on ollut siellä kauemmin kuin kukaan voisi ikinä kuvitella. Se herää vajaan kolmenkymmenen vuoden välein syömään. Se vainoaa ja syö lapsia. Aikuiset eivät tiedä Siitä mitään. Se näyttäytyy vain lapsille. Paitsi että... Edellisen kerran, kun Se oli hereillä, tietyt lapset melkein tuhosivat Sen. Melkein. Siksi Se on vihainen, ja peloissaan. Nyt Sen on pakko tuhota nuo lapset, jotka ovat jo aikuisia. Sen on pakko näyttäytyä myös aikuisille. Sen on taas aika pukea klovnin asu ylleen. 

Se lukeutuu pelottavimpiin ikinä lukemiini kirjoihin, ja aika lähelle kyseisen listan kärkeä. En osaa tarkkaan sanoa, miksi. Onko se kirjan alkukantainen, klovnin hahmon ottava paha? Vai kovia kokenut lapsiseitsikko? Vai lapsuuden kauhujen paluu ja uudelleen kohtaaminen? Vai nämä kaikki yhdessä? Sen tiedän, että kirja on huikeasti parempi kuin vuonna 1990 tehty tv-elokuva. Tuo kolmituntinen filmi on nykynäkökulmasta katsottuna todella kökkö ja huvittava, mutta se 15-vuotias minä on edelleen sen äärellä ja sitä muistellessa yhtä kauhuissaan. Ja vaikka mielikuvani kirjasta ovat muodostuneet elokuvan perusteella, se ei mielestäni ole mitenkään latistanut kirjan kokemista. Nyt luettuani kirjan jo "aika monetta" kertaa (vähintäänkin neljäs kerta, luulisin...) näen henkilöt edelleen mielessäni saman näköisinä kuin elokuvassa. (Näinhän on käynyt myös Harry Potterien, Sormusten herran, Nälkäpelin jne jne jne kanssa, enkä pidä sitäkään huonona asiana.)

Tuntuu toisaalta hassulta kirjoittaa noin, kun yleensä ottaen olen sitä mieltä että aina ehdottomasti ensin kannattaisi lukea kirja, ja vasta sitten katsoa elokuva (jos ollenkaan). Oma mielikuvitus kun on filmiteollisuutta tehokkaampi ja yleensä parempi vaihtoehto. Joskus kuitenkin käy niin, että kirja ja elokuva tukevat toisiaan juuri oikealla tavalla - ja tämä on tietysti aina subjektiivinen näkemys... Minulle toimii tämä kirja-elokuvapari, joku toinen tykkää ihan jostain muusta. :) 

Kirjan luin taas uudelleen pääasiassa ihan nostalgiasyistä, mutta myös Hämärän jälkeen -lukuhaasteen tiimoilta. Kirja ansaitsee paikkansa haastelistalla aivan ehdottomasti! 

Mistä kirja minulle: oma ostos / omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Stephen King: It (1986)
Suomentaneet Ilkka ja Päivi Rekiaro 
Tammi, 2015 
1136 sivua