Vuosi 2017 ja pari haastetta paketissa

Niin se vaan vuosi lähenee loppuaan taas kerran. Joululoma on melkein ohi ja luettuja kirjoja kertynyt aika lailla. Blogattavaa olisi, kun vaan ehtisi / jaksaisi / viitsisi. Tekstiluonnoksia on odottamassa useampiakin, mutta niistä vielä puuttuu jotain. 

Tänään loppuu taas pari haastetta, tässä koonti molemmista. 

Suketuksen Muuttoliikkeessä-lukuhaaste haastoi lukemaan siirtolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvää kirjallisuutta. Itse sain luettua neljä haasteen kategorioihin sopivaa kirjaa:

Tamara McKinley: Viinitila
Hanna Hauru: Muuttoliike
Tamara McKinley: Merten taa
Antti Tuuri: Tangopojat

Tamara McKinleyn kirjat sivuavat siirtomaa-aikaa, Tuurin Tangopojat taas suomalaisten siirtolaisuutta. Haurun novellikokoelma onkin sitten vähän erilainen... novelleissa pyritään muuttamaan asioita paremmiksi. Ehkä paras kategoria onkin "Kohti parempaa". Enemmänkin olisi ehkä voinut lukea, mutta hyvä näinkin. :)

Niina T.:n Uudelleen luettua -lukuhaaste oli oikein mukavaa nostalgisointia! Kaikki nämä lukemani 13 kirjaa olen lukenut alun perin joskus hyyyvin kauan sitten (tai ainakin melkein), olipa ihana palata niiden pariin.

Michael Crichton: Kongo
Bernard Beckett: Genesis
James Herriot: Elämäni kissat
L.M. Montgomery: koko Anna-sarja (8 kirjaa) 
Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä

Minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen näitä on mahdoton laittaa, kaikilla kun on erityinen asemansa muistoissa. No, tuo Yksi täydellinen päivä on ehkä vähän rajatapaus, ensimmäinen lukukerta kun oli englannin kielellä... kelpuutin sen kuitenkin mukaan haasteeseen, kun alkukielellä lukemisesta ei ollut kulunut ihan älyttömän kauan eli kirja oli vielä jotenkin muistissa.

Kiitokset molemmista haasteista emännille!

Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä

Luin Jennifer Nivenin upean nuortenkirjan Yksi täydellinen päivä (Karisto 2017) ensimmäisen kerran, kun se ilmestyi alkukielisenä parisen vuotta sitten (All the Bright Places, Alfred A. Knopf 2015). Nyt sain viimein luettua myös suomennoksen, ja pidin kirjasta entistä enemmän.

17-vuotias Theodore Finch on älykäs, spontaani outolintu, jota kuolema kiehtoo. Finch tuntee kuolemafaktat, kuuluisien ihmisten itsemurhaviestit ja synkimmät Virginia Woolf -sitaatit. Hän yrittää silti keksiä joka päivä syyn olla kuolematta.
Violet on kirjoittamista harrastava, suosittu tyttö, joka on alkanut vetäytyä kuoreensa isosiskonsa kuoleman jälkeen. Finch ja Violet tapaavat sattumalta koulun kellotornissa, jossa Finch on jälleen kerran miettimässä, hyppäisikö vai ei. Violet on samalla asialla, ja nuorten välille syntyy erityinen side. He päätyvät tekemään yhdessä maantiedon projektia, joka muuttaa molempien elämän. (kirjan kansiliepeestä)

Aihe on kohtuusynkkä, kuten nuorten ja nuorten aikuisten kirjoissa nykyään kovin usein on tapana. Violetin isosisko on kuollut liikenneonnettomuudessa, ja Violetin on vaikea jatkaa elämäänsä. Theodore on kuolema-ajatusten riivaama, mutta yrittää pysyä hengissä. Sattumalta molemmat ovat kiivenneet samaan kellotorniin samana päivänä sama asia mielessään, mutta Theodore tai siis Finch, joksi häntä kutsutaan, onnistuu puhumaan heidät molemmat alas tehden kuitenkin julkisesti Violetista sankarin ja hengenpelastajan.

Tästä alkaa aluksi erittäin epätodennäköiseltä tuntunut ystävyys. Finch on päättänyt vetää Violetin takaisin elämään ja ilmoittautuu tämän pariksi maantiedon projektiin. Sen aikana on tarkoitus käydä tutustua vähintään kahteen kohteeseen kotiosavaltion alueella. Violet huomaa vasten tahtoaakin kiinnostuvansa Finchistä, joka on erittäin erikoinen tyyppi millä tahansa mittakaavalla mitattuna. Ja kuten arvata saattaa, tästä ystävyydestä kehittyy vähitellen syvempiäkin tunteita. Violet ja Finch rakastuvat toisiinsa ja hetken kaikki on täydellistä. Kunnes Finch katoaa.

Kirja tekee tutuksi Indianan osavaltiota, ja sopiikin siksi erittäin hyvin So American -haasteeseen. Paikkansa se saa myös Uudelleen luettua -haasteen lukulistalta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jennifer Niven: All the Bright Places (2015)
Suomentanut Leena Ojalatva
Karisto, 2017
405 sivua    

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Ilmestyttyään vuonna 2009 Jenny Downhamin nuorten aikuisten romaani Ennen kuin kuolen (Otava 2009) oli yksi sen vuoden parhaista nuortenkirjoista. Pidin siitä välittömästi ensilukemisen jälkeen, ja käytin kirjaa jonkin verran vinkkauksissakin, hyvällä menestyksellä. Kaikella on kuitenkin aikansa, ja jätin kirjan vinkkauslistalta pois pitkäksi aikaa. Tänä syksynä olin kuitenkin puhumassa kollegoille nuorille vinkkaamisesta ja käytin tätä kirjaa yhtenä esimerkkinä. Päätin lukea kirjan uudestaan ennen tätä puheenvuoroani.

16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskelläkään hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. Ylisuojelevan isänsä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia - ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan. (kirjan kansiliepeestä)

Tämä on kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen lukemisen jälkeen. Tessa on helposti samaistuttava hahmo, jonka "bucket list" ja kapinallisuus ihastuttavat, jos kohta myös ärsyttävät aika lailla. Tessa ei jätä kylmäksi. Listan läpi käyminen ja asioiden kokeminen jää hänelle vähän liiaksikin päälle, eikä hän aina jaksa eikä hoksaa huomata, että muillakin voi olla vaikeaa. Muillakin on siihen oikeus, vaikkeivät he olisikaan kuolemaisillaan. Onneksi Tessa kuitenkin huomaa tämän ja ehtii vielä kasvaa hahmona parempaan suuntaan.

Aluksi kirjan kantava idea on juuri Tessan listassa. Mitä pitemmälle kirja ehtii, sitä pienempään osaan lista jää, ja tilaa valtaa Tessan kannalta odottamaton rakkaustarina. Tessa ehtii kuin ehtiikin rakastua Adamiin 16-vuotiaan intensiteetillä, ja ymmärrettävistä syistä suhden etenee ja syvenee nopeassa tahdissa. Lopulta nuoret asuvatkin yhdessä.

Väistämätön on kuitenkin edessä, ja kirjan tyyli muuttuu juuri oikealla tavalla Tessan leukemian edetessä. Luvut lyhenevät lyhenemistään, eletään hetkestä hetkeen. Kunnes viimeinenkin hetki on ohi.

Nyyh. Lähestyvästä kuolemasta kirjoitetaan todella kauniisti ja jotenkin rauhoittavasti.

Uudelleen luettua -haasteen lisäksi kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 38: kirja joka herättää voimakkaita tunteita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Jenny Downham: Before I Die (2007)
Suomentanut Katariina Kaila
Otava, 2009
379 sivua

Ihana Vihervaaran Anna

Aloitin L.M. Montgomeryn Anna-sarjan lukemisen jo elokuun lukumaratonin aikana, mutta siitä kirjoittaminen on venynyt ja venynyt. Sarja on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo vuosikaudet, ja se on ollut minulle jonkinlaista lohtu- tai turvakirjallisuutta, jonka pariin olen palannut säännöllisin väliajoin lähes vuosittain. Nyt edellisestä lukukerrasta olikin jo pitemmän aikaa, eli oli korkea aika lukea sarja taas kerran uudestaan.

Kun luin sarjaa ensimmäistä kertaa, kaikkia osia ei ollut edes suomennettu. Jotenkin silloin jo muistan pohtineeni, että tarinasta jää puuttumaan palasia, mutta en silloin varmaan edes ymmärtänyt ajatella asiaa sen tarkemmin. Niinpä kun vuonna 2002 saatiin lopulta suomennokset siihen asti suomentamattomista osista, moni asia selvisi "kuin taikaiskusta". Ostin tuolloin koko sarjan omaan hyllyyni, ja kuten sanottu, se ei ole kovin pitkiä aikoja päässyt hyllyssä pölyttymään.

Muistan, että alakoulussa jonkun vuoden äidinkielen lukukirjassa oli pätkä ensimmäisestä kirjasta (se, missä Anna värjää hiuksensa vihreiksi), mutta alun perin Anna-kirjoja minulle suositteli varmaankin äiti. Oletin tietysti äidinkin lukeneen kirjat aikanaan, mutta itse asiassa minulle selvisi tänä syksynä, ettei hän ole ikinä lukenut sarjaa itse. Shokki! Äiti sanoi olleensa "liian vanha" lukemaan näitä kirjoja kun oli ensimmäisen kerran ne nähnyt. No, minulla oli tietysti oma mielipiteeni tähän asiaan... ;)

Sarjan ensimmäisessä osassa Annan nuoruusvuodet (WSOY 2002) Anna Shirley tulee lastenkodista Vihervaaraan Marilla ja Matthew Cuthbertin kasvatiksi. Nämä ikääntyneet sisarukset eivät juuri ole lasten kanssa olleet tekemisissä, ja monia ristiriitaisia tilanteita tulee eteen. Onneksi naapurissa asuu sukulaissielu Diana. Kouluunkin Anna päätyy, ja pilanteon kohteeksi jouduttuaan iskee kivisen kirjoitustaulunsa erään Gilbert Blythen päähän.

Toinen osa Anna ystävämme (WSOY 2002) kertoo ajasta, jolloin Anna toimii opettajana entisessä koulussaan käytyään jatko-opiston. Opetustyön lisäksi Anna laittaa Avonlean kylän asioita kuntoon ystäviensä kanssa. Kolmannessa osassa Annan unelmavuodet (WSOY 2002) Anna lähtee jatkamaan opintojaan Redmondin korkeakouluun. Annan suureksi suruksi Diana ei ole jatkanut opintoja, mutta onneksi samassa yliopistossa on tuttujakin: Gilbert opiskelee lääkäriksi. Ja tässä kirjassa Anna lopulta löytää unelmiensa prinssin, joka erehdyksen jälkeen osoittautuu Gilbertiksi! <3

Neljäs osa sarjasta, Anna opettajana (WSOY 2002), suomennettiin vasta tällä vuosituhannella, mutta se tuntui silti tutulta jo ensilukemisen aikana. Syynä siihen on varmasti se, että kirjan tapahtumiin viitataan myöhemmissä osissa, mutta ennen kaikkea se, että sen tapahtumia on mukana Annasta kertovassa tv-sarjassa, jonka olen myös katsonut useampaan otteeseen. Anna on valittu Summersiden koulun rehtoriksi, mikä on aiheuttanut närää kaupungin eliittisuvuissa. Niinpä elämä on aluksi kohtuullisen hankalaa joka suunnalta katsoen. Onneksi Anna on aina pitänyt kirjoittamisesta: kirjeet hänen ja Gilbertin välillä kulkevat ahkerasti niiden kolmen vuoden aikana, jotka Anna Summersidessa viettää.

Viides osa Anna omassa kodissaan (WSOY 2002) kertoo Annan ja Gilbertin avioliiton alkutaipaleesta. Gilbert aloittaa lääkärinä Glenin kylässä, ja pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti, Haavemaja, sijaitsee Neljän tuulen satamassa. Uusi ympäristö tuo mukanaan uudet sukulaissielut - eli ne, jotka tuntevat Joosefin, kuten Cornelia-neiti sanoo.

Myös kuudes osa, Annan perhe (WSOY 2002), oli aiemmin suomentamaton. Kuten neljäs osa, tämäkin kirja sisälsi jotain tuttua, mutta ei niin paljon. Annan ja Gilbertin lapsikatras on melkoinen: kirjan lopussa jo kuusi lasta häärii ympäri taloa. Haavemaja jäi taakse jo edellisen kirjan lopussa, ja uusi, suurempi Kotikunnaaksi nimetty talo löytyi kylän keskeltä. Lapsiperheen arki on kiireistä, ja tapahtumat keskittyvät jo paljolti lapsiin.

Seitsemäs osa, Sateenkaarinotko (WSOY 2002), kertookin sitten jo pääasiassa Annan ja Gilbertin lapsista ja heidän ystävistään. Erityisesti pastori Meredithin neljä äiditöntä lasta tulevat tutuiksi kirjan myötä. Ystävysten rakkain leikkipaikka on Sateenkaarinotko, vehmas vaahteralehto lähellä Kotikunnasta. Siellä eletään onnellista lapsuutta, mutta myös niitä vähemmän onnellisia hetkiä. 

Kahdeksas ja viimeinen osa, Kotikunnaan Rilla (WSOY 2002) keskittyy jälleen pääasiassa Kotikunnaan lapsikatraaseen ja heistä erityisesti nuorimpaan, Rillaan. Kirjan alussa eletään vuoden 1914 alkukesää. Euroopasta kuuluu levottomia uutisia: joku arkkiherttua on murhattu. Kuten hyvin tiedämme, tästähän lähtee liikkeelle melkoinen tapahtumaketju, joka keskeyttää Rillan ensimmäiset tanssiaiset. Sota on syttynyt! Kanada ei voi jättää "pohjoisen meren vanhaa harmaata äitiä" kamppailemaan yksin Englanniin liittyessä sotaan, ja niin myös Kotikunnaan nuoret miehet lähtevät matkaan kohti Eurooppaa. Rillan vanhemmat sisaret tekevät voitavansa auttaakseen, kuten myös kotiin jäävä Rilla äitinsä Annan kanssa. Kaikista toiveista huolimatta sota tuntuu kestävän ikuisuuksia, ja kun rintamilla taistelee Rillan kolme veljeä, kaksi hyvää ystävää ja vielä suuri ihastus Kenneth, uutisia odotetaan sydän syrjällään.

Vaikka koko sarja on mielestäni erittäin hyvä, suurimmiksi suosikeikseni nimeän ensimmäisen ja viimeisen osan. Sekä Annan varhaiset vaiheet että Rillan elämä ensimmäisen maailmansodan aikana ovat antaneet minulle eniten tarttumapintaa, ja varsinkin Rillan tarinasta löydän lähes joka lukukerralla jotain uutta. Nyt aikuisiällähän sitä lukee ihan eri tavalla kuin lapsena; nyt huomio kiinnittyy väistämättä sodan kuvauksiin, jotka lapsena eivät olisi vähempää voineet kiinnostaa. Usein olen miettinyt, mitä kirjasta on jätetty pois... suomennos kun on lyhennetty. Ehkä vielä jonain päivänä luen kirjan englanniksi ja saan selville mitä suomennoksesta puuttuu.

Tämän sarjan pariin palaan taatusti vielä monta kertaa. Ansaitsee itseoikeutetusti paikkansa Uudelleen luettua -lukuhaasteessa.

Mistä kirjat minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Kirjojen tietoja & Goodreads-tähdet:
L. M. Montgomery: Anne of Green Gables (1908); 5 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (19. painos)
282 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Avonlea (1909); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (17. painos)
261 sivua

L. M. Montgomery: Anne of the Island (1915); 4 tähteä
Suomentanut Toini Kalima (1962)
WSOY, 2002 (16. painos)
226 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Windy Poplars (1936); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
277 sivua

L. M. Montgomery: Anne's House of Dreams (1917); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Walldén (1963)
WSOY, 2002 (14. painos)
221 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Ingleside (1939); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
301 sivua

L. M. Montgomery: Rainbow Valley (1919); 4 tähteä
Suomentanut Alli Wiherheimo (1964)
WSOY, 2002 (11. painos)
233 sivua

L. M. Montgomery: Rilla of Ingleside (1921); 5 tähteä
Lyhentäen suomentanut Kerttu Piskonen (1962)
WSOY, 2002 (10. painos)
243 sivua

Pieniä ja vähän suurempiakin kissakirjoja

Hoksasin että Kirjavat kissat -lukuhaaste alkaa vähitellen olla loppusuoralla. Tässäpä niputettuna postausta useammasta kissakirjasta. Kissaherramme Touko halusi jälleen sopivasti osallistua kuvaussessioon. En tiedä onko sillä joku vaisto, milloin on kissakirjat kyseessä... :D (vertaa tämä postaus)

Doris Lessingiltä löytyy muutamia kissakirjoja, ja minä luin niistä teoksen Erittäin kissamaista (Kirjayhtymä 1988). 

Pieni kirja suurelta kirjailijalta kuvaa Doris Lessingin elämään vaikuttaneita kissoja eri puolilla maailmaa: lapsena Teheranissa, nuoruuden vuosina Afrikan maatilalla Etelä-Rhodesiassa tai myöhemmin Lontoossa. 
Päähenkilöiksi nousevat musta kissa ja harmaa kissa Lontoon ajalta, kumpikin erittäin viehätysvoimaisia, herkkiä ja älykkäitä urbaaneja kissoja, joiden sukujuuret ja sirolinjainen ulkomuoto ovat siamilaista alkuperää. 
Tämä on lämmin ja koskettava kirja kaikille kissaihmisille, niille jotka joskus pohtivat omaa suhdettaan tuohon sfinksimäiseen viirusilmään, joka on yhtä aikaa läheinen ja samalla ikuisesti arvoituksellinen lemmikkimme. (takakansiteksti)

Pidin kirjailijan tyylistä kovasti. Jäi vain mietityttämään, eikö tuolloin (alkuteos on ilmestynyt 1960-luvun lopulla) annettu kissoille nimiä? Nyt Lessing puhuu koko ajan "harmaasta kissasta" ja "mustasta kissasta". Melkoisia persoonia kuitenkin molemmat! :) 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Doris Lessing: Particularly cats 
Suomentanut Sinikka Buckley
Kirjayhtymä, 1988
161 sivua

Jos pitäisi nimetä rakastetuin "eläinkirjailija" kautta aikojen, ehdottaisin kyllä heti ensimmäiseksi James Herriotia. Olen lukenut hänen kirjojaan monta monituista kertaa, ja nyt otin uusintalukuun pienen, mutta upean kirjan Elämäni kissat (Otava 1995), johon on koottu tarinoita teoksista Eläinlääkäri lennossa, Eläinlääkäri vauhdissa, Luojanluomat ystäväni ja Rakkaimmat ystäväni. 

Makeispuodissa päivystävä kolli, kylän seurapiiritapahtumiin osallistuva salonkikissa ja kaislikosta löytynyt orpo pentu pitävät huolen siitä, että eläinlääkärin työssä ei taatusti ole kahta samanlaista päivää. Mukaansatempaavalla tyylillään Herriot kuvaa Yorkshiren rehtejä maalaisia ja heidän persoonallisia kissojaan, jotka tuottavat omistajilleen lukuisia riemun ja huolen aiheita. (takakansiteksti)

Tämä kirja oli näistä lukemistani se helmi. Ehkä se johtuu siitäkin, että Herriot on minulle niin tuttu kirjailija jo lapsuuden ja nuoruuden ajalta, jolloin luin Herriotin kirjoja itse ja muistelisin että äitikin luki jotain niistä minulle ääneen. Elämäni kissat sisältää kymmenen kissatarinaa, joita voisi luonnehtia novelleiksikin. Siksi rohkenen kelpuuttaa kirjan mukaan Novellihaasteeseen sekä Uudelleen luettua -haasteeseen. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
James Herriot: Cat stories
Kuvittanut Lesley Holmes
Suomentaneet Aarne T.K. Lahtinen ja Heidi Järvenpää
Otava, 1995
175 sivua

Loput kolme kirjaa olivat pieniä runo-, huumori- ja mietelmäkirjoja. Niistä "mukavin" oli Ulla Kauhasen kuvittama ja Sana Mustosen tekstittämä Kissan kosketus (Aurinko 2014), joka sisältää minuun kovasti vetoavia, naivistisen tuntuisia kuvia ja pieniä runopätkiä. 

Aukeama Ulla Kauhasen ja Sana Mustosen teoksesta Kissan kosketus

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ulla Kauhanen (kuvat) ja Sana Mustonen (teksti): Kissan kosketus
Aurinko, 2014
62 sivua

Unni Lindell taitaa olla useimmille tutumpi dekkarikirjailijana, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös humoristinen "aforismikirja" Pidä varasi! : tässä tulee jumala ja sen nimi on kissa (Schildts 2004). Aivan kaikki kirjan aforismit ja runot eivät minulle auenneet, mutta nättejä kuvia ainakin löytyi. :)

Aukeama Unni Lindellin ja Nina Reistadin kirjasta Pidä varasi! : tässä tulee jumala ja sen nimi on kissa

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Unni Lindell (teksti) ja Nina Reistad (kuvat): Pass opp! : her kommer gud og hun er en katt
Suomentanut Veijo Kiuru
Schildts, 2004
116 sivua

Pienin kirja kokonsa puolesta, Kissa : mietelmiä : viehkeitä kissakuvia ja unohtumattomia ajatuksia kissoista (Kolibri 1995), sisälsi niinikään mietelmiä ja aforismeja ja monentyylistä kissataidetta. Pam Brownin ja Rosemary Nisbetin aforismit tuntuivat minusta eniten samaistuttavilta: 

Kissat osaavat matemaattisen tarkasti arvioida juuri sen paikan, missä istuessaan ne ovat eniten tiellä. (Pam Brown)

Kissat haluavat ovien olevan auki - siltä varalta, että ne sattuisivat muuttamaan mieltään. (Rosemary Nisbet)

Aukeama kirjasta Kissa : mietelmiä : viehkeitä kissakuvia ja unohtumattomia ajatuksia kissoista

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Cat Quotations : A Collection of Lovable Cat Pictures and the Best Cat Quotes
Toimittanut Samantha Armstrong
Suomentanut Laila Rauhamaa 
Kolibri, 1995
57 sivua

2 x scifiapinoita

Niputetaanpa taas pari apinakirjaa samaan postaukseen. 

Apinan vuosi -haasteen lähetessä loppuaan sain vihdoin luetuksi kirjan, joka monelle on paljon tutumpi elokuvana kuin kirjana, uskoisin. Pierre Boullen Apinoiden planeetta (Like 2001) on scifiklassikko, joka on innoittanut elokuvantekijöitä useampaan otteeseen. Itsekin muistelen jonkun version joskus nähneeni, mutta en läheskään kaikkia enkä varsinkaan näitä uusimpia.

"Minä uskon tämän kirjoituksen avaruudelle - en siksi että haluaisin apua, vaan siksi että saatan näin ehkä osaltani tehdä jotakin torjuakseni sen hirvittävän koettelemuksen joka uhkaa ihmisrotua. -- Vuonna 2500 minä lähdin avaruusmatkalle kahden toverini kanssa, ja meidän tarkoituksemme oli päästä sille avaruuden alueelle jota jättimäinen Betelgeuze-tähti suvereenina hallitsee. Se oli kunnianhimoinen suunnitelma, kaikkein laajimpia mitä on koskaan tehty maan päällä."
Tähdistöissä lomailevat Jinn ja Phyllis löytävät pullopostia avaruudesta. Viestissään Odysseus Mérou kertoo tutkimusmatkastaan planeetalle, jonka ilmakehässä on typpeä ja happea - ja kaiken lisäksi ryhmä löytää ihmisjalan jäljen. Planeetta on asutettu!
Pian paljastuu, että planeettaa hallitsevat älykkäät ja väkivaltaiset johtajat. He ovat apinoita. Evoluutio on kulkenut eri suuntaan kuin maassa. 
Odysseuksen ja hänen ystäviensä vaiheet ovat henkeäsalpaavan jännittäviä. Pääsevätkö he apinoilta pakoon, saati sitten palaamaan kotiplaneetalleen? Miten käy Odysseuksen rakkaan Novan? (takakannesta) 

Yllättävän viihdyttävä kirja klassikoksi! :) Kirjan idea, planeetta jossa kädellisten roolit ovat kääntyneet päälaelleen, on mielenkiintonen ja pelottavakin. Betelgeuze-tähteä kiertävällä Soror-planeetalla apinat ovat kehittyneimpiä olentoja ja ihmiset jääneet eläimen tasolle. Apinoiden keskuudessa vallitsee jonkinlainen kastijako: simpanssit edustavat järkeä, gorillat voimaa ja orangit (ainakin näennäisesti) tietoa ja tiedettä. Tämän asetelman keskelle päätyy kirjan sankari Odysseus seurueineen. Heidät vangitaan ja laitetaan häkkiin, josta Odysseus onnistuu pääsemään pois älynsä avulla (muille ei käy yhtä hyvin). Hän osoittaa olevansa yhtä älykäs kuin planeettaa hallitsevat apinat ja saa jonkinlaisen aseman yhteisössä. Kaikesta huolimatta hänet koetaan uhaksi, varsinkin kun saadaan selville, että Odysseus on saamassa jälkeläisen, joka voi olla yhtä älykäs kuin isänsä. Simpanssikaksikko auttaa Odysseuksen perheineen pakoon planeetalta, takaisin maahan, joka kuitenkin on näiden vuosien aikana ehtinyt muuttua... 

Loppu jää mukavasti auki. En tiedä, onko kirja saanut jatkoa, mutta elokuvissahan tarina ainakin elää omaa elämäänsä. Kirja sopiikin mainiosti Helmet-haasteen kohtaan 32: kirja on inspiroinut muuta taidetta, tässä tapauksessa siis elokuvataidetta. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Pierre Boule: La planète des singes (1963)
Suomentanut Outi Nyytäjä
Like, 2001
Julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi 1964 (Otava)
220 sivua

Bernard Beckettin romaani Genesis (Tammi 2009) on luokiteltu scifiksi, mutta se on myös melkoisen pohdiskeleva, filosofinen teos. 

Mitä on olla ihminen?
Mikä on sielu, entä tietoisuus?
Jos tekoäly kehitettäisiin huippuunsa, mikä asema inhimillisyydelle jäisi?
Eletään 2000-luvun loppua. Yksinäinen saarivaltio on selvinnyt hengissä suurvaltasotien ja kulkutautien tuhoamassa maailmassa. Kansalaiset ovat turvassa mutta eivät vapaita. He elävät täydellisen eristäytyneinä ulkomaailmasta. Lähestyvät lentokoneet tuhotaan ja pakolaiset eliminoidaan suoralta kädeltä. Kunnes yksi mies, Adam Forde, pelastaa tuntemattoman tytön merestä ja muuttaa kaiken. 
Vuosia myöhemmin nuori ja kunnianhimoinen tyttö nimeltä Anaksimandros astuu kolmihenkisen tutkintolautakunnan eteen. Seuraavien viiden tunnin aikana hänen on määrä esitellä historiallinen tutkielmansa jo kauan sitten kuolleen kapinallisen Adamin elämästä. Jos hän läpäisee kokeen, hänet hyväksytään jäseneksi Akatemiaan, tämän utopistisen yhteiskunnan ylimpään johtavaan elimeen. Anaxille käy kuitenkin pian ilmi, että se mitä hänelle on opetettu ei ole koko totuus... (takakansiteksti)

Koko romaani tapahtuu Anaksimandrosin viisituntisen tutkintokuulustelun aikana. Anax kertoo kuulustelijoille Adam Forden elämästä ja teoista, ja tämän kertomuksen myötä lukijalle muodostuu käsitys siitä, minkälaisessa yhteiskunnassa eletään ja on eletty. Kuulustelu kestää aina tunnin kerrallaan, sitten on vuorossa tauko jonka aikana kuulustelijat päättävät, mihin suuntaan kuulustelua jatketaan. Vähitellen Anaxille alkaa selvitä, että kuulustelijat johdattelevat hänet puhumaan ns. vaarallisiksi luokitelluista asioista, mutta hän päättää jatkaa hamaan loppuun saakka. Loppu on melkoisen yllättävä, sanoisin. 

Kapinallinen Adam Forde on suuressa roolissa, vaikka hänen elämästään ja kuolemastaankin on kulunut jo aikaa. Anaxin kertomuksesta selviää, että Adam on jo nuorena kyseenalaistanut saamaansa opetusta, ja ensimmäisessä työtehtävässään vartijana kieltäytynyt annetusta tehtävästä. Hänen olisi pitänyt eliminoida lautalla tullut pakolaistyttö, mutta hän ampuikin tämän sijasta vartijatoverinsa. Sen jälkeen hän auttoi tytön pakenemaan. Adam kuitenkin jäi kiinni, ja hänet tuomittiin vankeuteen. Hänen vartijanaan toimi robotti Art, jonka tekoäly oli ohjelmoitu toimimaan ihmisaivojen tavoin. Tämän perimmäisenä tarkoituksena oli kehittää Artia lisää Adamin avulla; Adamin seura ja kommunikointi tämän kanssa kehittäisivät Artin tekoälyä koko ajan uudelle tasolle. 

Aluksi Adam ei suostu puhumaan koneelle, mutta vähitellen hänen vastarintansa murtuu. Adam ja Art käyvät jatkuvaa väittelyä siitä, mikä on ihmisen ja koneen, aivojen ja tekoälyn ero. Kumpikaan ei halua antaa tuumaakaan periksi. Adam puhuu ihmisen ja inhimillisyyden puolesta, Art väittää tekoälyn olevan siltikin viisaampi ja vahvempi. Kuinka mahtaa olla? Karvas totuus paljastuu lukijalle ihan viime metreillä. 

Kiinnostavin "henkilö" koko kertomuksessa on robotti Art. Se kuvataan seuraavasti: 

"Art ylsi Adamia vain polviin, sillä oli vanttera metalliruumis, ja se liikkui kolmilla kokoontaittuvilla telaketjuilla, joiden idea oli peräisin jäteteollisuudesta. Sen jänteikkäät hydrauliset käsivarret päättyivät kolmisormisiin käsiin - viittaus filosofi Williamin esiklassisten sarjakuvien ihailuun. Kruununa oli ilkikurisesti rakennettu pää. Art oli saanut orangin kasvot: suuret silmät ja alaspäin kääntyvän suun, rauhattoman katseen, alati ilkkuvan isohampaisen virneen ja kaiken kehykseksi liekehtivän oranssin turkin." (s. 77)

Miksi Art on rakennettu näyttämään apinalta? Sille ei tässä vaiheessa anneta minkäänlaisia perusteluja. Kuulustelun ja Anaxin kertomuksen edetessä saadaan kuitenkin huomata, että Adamin rangastukseksi naamioitu "koe" on toiminut toivotulla tavalla. Art on muuttunut. Se on saanut inhimillisiä piirteitä. Ja kun kuulustelu lähestyy loppuaan, Anax on jo varma siitä, ettei sen lopputulos ole hänelle suotuinen. Häneltä on jäänyt jotakin huomaamatta, hän on tehnyt ratkaisevan virheen. Kuulustelun viimeisessä osiossa hänelle selviää koko totuus Akatemiasta, Adamista ja Artista. Suuri salaliitto, jonka tarkoitus on peittää se, että tekoäly on vienyt voiton ihmisistä. Ja kyllä, myös apina-aspektille löytyy selitys.

Huikea kirja, josta löytää joka lukukerralla jotain uutta. Olen siis lukenut tämän kirjan aiemminkin (minkä vuoksi kirja sopii myös Uudelleen luettua -haasteeseen), mutta en muistanut puoliakaan tapahtumista. Myös Helmet-haasteen yksi etukäteen vaikemmiksi kuvittelemani kohta tulee kuitattua. Kohta 46: oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Bernard Beckett on uusiseelantilainen kirjailija, kertoo kirjan kansilieve! 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Bernard Beckett: Genesis
Suomentanut Kaisa Kattelus
Tammi, 2009
164 sivua