Pojille räätälöityä lukemista

Työn puolesta tuli taas lukaistua pari ihan kelpo nuortenkirjaa, molemmat aika tavalla pojille suunnattuja. Tai ainakin tuo Mika Wickströmin Meidän jengin Zlatan (Karisto 2016) on nimenomaan pojille kirjoitettu. Siis urheileville pojille. Jalkapallohulluille. 

Mikä muka on tärkeempää kuin futis?
Karrin pellavapään ilmestyessä jalkapallokentälle heilahtaa usein tuomarin keltainen kortti, tosin niin heiluu maaliverkkokin. Karri on pelaajalahjakkuus, jota kaupungin kovimpien seurojen valmentajat houkuttelevat riveihinsä, mutta yhtäkkiä maalitykki ilmoittaa lopettavansa. Arsa on hänen paras kaverinsa, joka pelaa puolustajan paikkaa hiipuvassa joukkueessa. Uuden jengin perustaminen voisi olla ratkaisu poikien ongelmiin. Vaan mikä kääntäisi Karrin pään takaisin pelikentille? 
Meidän jengin Zlatan on tarina jalkapallosta ja ystävyydestä niin pelikentillä kuin niiden laidoillakin. (takakansiteksti)

Jalkapalloa joskus muinoin hitusen aktiivisemmin seuranneena pysyin kärryillä myöskin ottelukuvauksista... ainakin melkein. Vaan kun urheilu ei liiemmälti kiinnosta niin se ei kiinnosta, edes kirjallisuudessa. Hyvä että tällaisia kirjoitetaan, sillä kysyntää niille on. Pointsit kirjalle erityisesti siitä, ettei mukaan ole ympätty mitään ylimääräistä (esim. tykkäämisjuttuja tms) vaan kirja pyörii tiiviisti pallon ympärillä, vain satunnaisten bänditreenien ja perheongelmien maustamana. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan
WSOY, 2016
200 sivua

Johanna Hulkon K18 (WSOY 2016) uppoaa varmasti tytöillekin, mutta pojillekin tätä kelpaa markkinoida. Varsinkin niille vähemmän lukeville, jotka tulevat viime tingassa kirjastoon etsimään jotain mahdollisimman ohutta kirjaa joka pitää olla huomiseksi luettuna. Tässä opuksessa on vain 103 sivua ja fontti on suurehkoa. Todella nopealukuinen kirja siis. 

"Mä yksin tän talon herrana. Kun ovi kolahti ja takavalot vilahti, mä huusin niin ku joku herkules." 
Aksu mokaa pahemman kerran. Porukat poissa, koko talo käytössä, vähän juomaa, hyvää seuraa. Maria - The Beibe - ei ikinä antaisi anteeksi. (takakansiteksti) 

Idea on siis varsin yksinkertainen. Kun kissat on poissa niin hiiri hyppii kaverinsa kanssa pöydällä, ja lapasestahan se lähtee. Onneksi terkkarin valistustunnit muistuvat mieleen kun kaverin kunto alkaa epäilyttää. Vanhemmat saavat tietää, mitä siitä, mutta miten kertoa tyttökaverille että mokattua tuli? 

Minun makuuni turhan tätimäisen opettavaista, ja vaivaannuttavaa kielellä kikkailua. Mukaan ympätyt valokuvat tuntuivat hitusen turhilta, olisi toiminut ilman niitäkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Johanna Hulkko: K18
Valokuvat (c) Sylvester Kivelä 
Karisto, 2016 
103 sivua

Martti M. Niemi: Jos... Helsingin olympialaiset 1940

Nyt esiteltävänä onkin kirja, jota en varmasti olisi lukenut ilman lukuhaastetta. Urheilu ei ole minun juttuni, ei sitten yhtään. Niinpä Helmet-haasteen kohta 31 (olympialaisista kertova kirja) tuntui etukäteen erittäin haasteelliselta. Sattumalta törmäsin sitten tähän Martti M. Niemen teokseen Jos... Helsingin olympiakisat 1940 (Marjaniemi 2008). Jopa kaltaiseni antiurheiluihminen tietää, ettei kyseisiä kisoja koskaan järjestetty, sattuneesta syystä... niinpä tartuin kirjaan osittain ihan puhtaasta mielenkiinnosta. Kyseessä on siis yhdenlainen vaihtoehtohistoria, jotka minua ovat aina kiehtoneet jo ihan periaatteen vuoksi. 

Toinen maailmansota ei sytykään, kun pommi-isku Hitleriä vastaan onnistuu. Talvisotaa ei käydä, kun O.W.Kuusinen loikkaa Suomeen. Helsingissä voidaan siis pitää olympialaiset 1940 suunnitelmien mukaan.
Tämä teos on kuvitelma siitä, miten kisoissa olisi voinut käydä. Tilastot ennustavat isäntämaalle jymymenestystä. Mutta suomalaishuiput joutuvat kamppailemaan radalla raivokkaasti etenkin nousevia ruotsalaistähtiä vastaan. Ja suomalainen lähetyssaarnaaja on valmentanut Etiopian ylängöillä mustaa nuorukaista, jonka hän tuo kisoihin mukanaan...
Muuan nuorimies nimeltä Emil Zatopek on vielä katsomossa, mutta vanha Paavo Nurmi valmentaa edelleen suomalaisjuoksijoita. Monet 30-luvun veteraanit ovat innostuneet kotikisoista, ja nousevat tähdet ovat nopeuttaneet kehitystään samasta syystä. Virolais-suomalainen Kalevi Kotkas nostattaa suuria tunteita stadionilla, koska samaan aikaan Viroa ollaan liittämässä Neuvostoliittoon. Suurpolitiikka sotkeutuu taas urheiluun, ja suurvaltojen johtomiehet kokoontuvatkin Helsinkiin, seuraamaan muka kisoja... (takakansiteksti)

Todella eläneet urheilijat - mukana vain muutama fiktiivinen hahmo - kilpailevat stadionilla todellisten tilastojen mukaisten kykyjensä tavalla kuvitelluissa kisoissa. Suomi on todellakin ollut urheilun pieni suuri maa - kisojen mitalisaalis on komea. Määrät eivät jääneet mieleeni, varsinkin kun kirjan loppupuoli tuli luettua jokseenkin harppomalla. En vaan jaksanut kiinnostua tarpeeksi. Sinänsä harmi, sillä kirjailja vaikuttaa tehneen melkoisesti taustatyötä. 
Itsekin uteliaana googlailin aiheesta ja päädyinkin Helsingin kaupunginarkiston sivuille, johon on koottu paljon tietoa kyseisistä kisoista.
Kirja ei siis valitettavasti ollut mikään suuri lukuelämys, mutta tulipahan luettua. Jos urheilu kiinnostaa, niin toki silloin tästäkin saa varmasti enemmän irti. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Martti M. Niemi: Jos... Helsingin olympiakisat 1940
Marjaniemi, 2008
239 sivua