Naiskohtaloita sadan vuoden takaa

Olipa sota- tai kriisitilanne mikä hyvänsä, se koskettaa kaikkia väestön eri ryhmiä. Erityisesti naisten ja lasten osa on usein olla sivustakatsojia, viattomia kärsijöitä. Varmaan siksi nais(tai lapsi-)näkökulma sotatapahtumiin onkin niin kiehtova.

Suomen sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat tällä hetkellä erityisen pinnalla. Käytettiinpä tuosta ajanjaksosta sitten mitä nimitystä tahansa (sisällissota, vapaussota, kapina, kansalaissota...), ihmisten kokemukset eivät kauheasti vaihtele. Toki sodalla on aina voittajansa ja häviäjänsä, mutta silti. Sarjakuva-antologia Sisaret 1918 (Arktinen Banaani 2018) sisältää kymmenen naisen tai (tyttö)lapsen kokemuksia kansalaissodan ajalta kymmenen eri sarjakuvataiteilijan tulkitsemana. Sarjakuvien tarinat ovat peräisin elävästä elämästä: Kansan Arkiston muistotietokokoelmasta sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta, siis sekä punaisten että valkoisten puolelta eri puolilta Suomea.

Reetta Laitisen toimittamassa antologiassa ovat mukana sarjakuvataiteilijat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen sekä Tiitu Takalo. Tarinoiden kertojina on eri ikäisiä tyttöjä ja naisia: Toini (pikkutyttö valkoisten puolelta), Ida (nuori punakaartilaisnainen), Maija (muistelee vanhana mummona toimintaansa punaisten muonittajana), Martta (muistelee vuonna 1948 aikaansa punakaartissa), Helena (valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen), Mandi (muistelma kirjoitettu pian punaisten vankileiriltä vapautumisen jälkeen), Hulda (punakaartiin liittynyt viiden lapsen leskiäiti), Emmi (naiskaartilainen, aktiivinen kommunisti), Katri (Sortavalan seminaarissa opiskellut, valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen) sekä Ida (pikkutyttö punaisten puolelta). Kymmenen erilaista tarinaa sodan kauhuista, ja silti jotenkin niin samanlaisia. Tällaisia teoksia tarvittaisiin enemmän. 1918-haasteen lisäksi mukaan Sarjakuvalukuhaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sisaret 1918
Toimittanut Reetta Laitinen
Arktinen Banaani, 2018
110 sivua

Perinteisempi kansalaissodan kuvaus on Heidi Könkään historiallinen romaani Sandra (Otava 2017). Romaani kulkee kahdessa aikatasossa, nykyajassa ja sadan vuoden takaisissa tapahtumissa. Nykyajassa Klaara tutkii vanhoja papereita, jotka löytyivät suvun vanhasta talosta. Klaaralle selviää, minkälaista elämää hänen äitinsä äiti Sandra eli aikanaan.

Sandra ja Janne asuttavat omaa torppaansa. Kun Janne tempautuu mukaan vuoden 1918 levottomuuksiin punakaartin riveihin, Sandran on pärjättävä viiden lapsensa ja appivanhempiensa kanssa miten parhaiten taitaa. Talvi on kylmä ja leipä lujassa, ja kuudennen lapsen tulevaisuus näyttää perin epävarmalta. Kaiken kurjuuden ja vaikeuden keskellä Sandran henkireikä on päiväkirjantapainen, pieni muistivihko. Ei Sandra voi aavistaakaan, mitä jälkipolvet siitä saavat selville.

Hieno, kauniisti kerrottu tarina kotirintaman karuudesta. Ansaitsee ehdottomasti paikkansa 1918-lukuhaasteessa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Heidi Köngäs: Sandra
Otava, 2017
285 sivua

Tervetullutta näkökulmaa vuoden 1918 tapahtumiin tuo Laura Lähteenmäen nuorille aikuisille suunnattu teos Yksi kevät (WSOY 2018). Hyvinkin Anneli Kannon Veriruusujen tyylinen romaani kertoo viiden nuoren naisen tarinan keväältä 1918.

Samassa tehtaassa työskentelevät Linda, Katri, Aada, Jenny ja Bea löytävät itsensä vanhasta huvilasta, jonne heidät on käsketty hoitamaan punaisten haavoittuneita. Etukäteen romanttiselta vaikuttanut seikkailu muuttuu totiseksi todeksi viimeistään silloin, kun Aadan ihailema Peetu kannetaan verisenä sisälle huvilaan. Ilman kokemusta tai koulutusta ihmishenkiä on vaikea pelastaa, ja tytöillekin annetaan lopulta aseet käteen.

Kevään jälkeen tulee kesä, ja tyttöjen pitäisi sopeutua valkoiseen Suomeen. Juuri käyty verinen sota varjostaa jokaisen tytön elämää jollakin tavalla, mutta kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava.

Aada mietti usein kesällä, mitä sodassa oli tapahtunut ja mikä asia johti toiseen. Mutta minä en osannut vastata hänelle. Tuntui kuin kaiken menneen ylle olisi hitaasti vedetty harmaata huopaa. En tiennyt enää, mitä tarkalleen oli tapahtunut ja oliko se ollut oikein vai väärin. Olin nähnyt taisteluista vain palasen, sen missä olimme mukana - sen talon, kadun, risteyksen, rinteen ja jään - ja sitten kaikki oli ollut jo ohi. (s. 122)

Tykkäsin kirjasta todella paljon, ja toivoisin nuorten löytävän sen luettavakseen. 1918-haasteen lisäksi nappaan kirjan mukaan YA-haasteeseen, kohtaan minua kiinnostava aika/paikka.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
WSOY, 2018
170 sivua

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo (Syrjästäkatsojan tarinoita #6)

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja eteni jo kuudenteen osaansa, kun uusin osa Taitelijan vaimo (Otava 2018) ilmestyi hiljattain. Kirja jatkaa taatulla tyylillä hienoa sarjaa, jossa Suomen ja muunkin maailman kulttuurielämää päähenkilöt Ida ja Kirsti tarkkailevat melkoisen läheltä, mutta kuitenkin kuin vähän sivusta.

Kun sarjan aluksi seurattiin Idan taivalta pienestä paimentytöstä oman täysihoitolan omistajaksi, nyt päähenkilöksi on vaihtunut Idan tytär Kirsti. Jo edellisessä osassa Ruokarouvan tytär hän oli päähenkilönä, mutta nyt tässä uusimmassa kirjassa Kirsti kasvaa ihan oikeasti aikuiseksi ja alkaa löytää oman paikkansa elämässä.

Kirja alkaa Pariisista, missä Kirsti ja Iivo ovat juuri löytäneet toisensa ja elävät kuin nuori aviopari. Kirsti työskentelee Elsa Schiaparellin muotihuoneessa tavoitteenaan pääoman kasvattaminen omaa Helsinkiin perustettavaa liikettä varten. Iivo pyrkii oppiin ranskalaiselle kuvanveistäjälle, monsieur Pomponille. Nuorten tuttavapiirissä pyörii paljon Pariisiin tulleita suomalaisia: esimerkiksi Olavi Paavolainen ja Mika Waltari. Suuriin tapahtumiin kuin sattumalta ajautuminen jaksaa huvittaa - Kirsti ja Iivo pääsevät todistamaan Charles Lindberghin Pariisiin saapumista kuuluisalta Atlantin ylityslennoltaan.

Lopulta on kuitenkin aika palata takaisin koti-Suomeen. Kirsti ja Iivo asettuvat Idan täysihoitolaan ja Kirsti alkaa puuhata omaa liikettään yhdessä ompelijatar Miilin kanssa. Iivo tekee milloin mitäkin töitä ja avustaa Vallgrenin Villeä. Naimisiinkin nuoret pääsevät, mutta onnekseen välttyvät isoilta hääjuhlilta. Perhe kasvaakin, joskin Iivon toivoman "prihan" sijasta tulokas onkin tyttövauva, joka nimetään Vienaksi.

Kirsti saa huomata, että taiteilijan vaimona elämisessä on omat haasteensa. Kirsti päättää kuitenkin päästä niiden yli ja tahtoa loppuun asti. Tässä kirjassa Kirstille selviää myös hänen syntyperäänsä liittyvä salaisuus. Ainakin kirjan kansiliepeestä löytyvän tiedon mukaan sarja tulee vielä jatkumaan.

Loistokirja myös moneen eri haasteeseen: Jatkumo-sarjakirjahaasteeseen, Helmet-haasteen kohtaan 34 (kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta) ja vielä tänään päättyvään Taiteilijaromaanit-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Otava, 2018
430 sivua

Paula Havaste: Lumen armo (Vihat #4)

Paula Havasteen historialliset sarjat ovat olleet kovasti mieleeni, ja nyt on edessä pieni järkytyksen paikka kun Vihat-sarjan viimeinen osa Lumen armo (Gummerus 2017) on luettu.

Kertte lähti kotoaan, kun oli pakko - tai niin hän itselleen uskotteli, vaikka kuuma veri se hänet veti vieraan miehen mukaan. Pakomatka on ollut pitkä ja vaikea. Kertteä ovat seuranneet tuulen, maan ja veden vihat sekä vaaralliset huhut siitä, kuinka oma mies Larri sotkeutui piispansurmaan. Nyt Kertte yrittää takaisin kodin turvaan. Hänen on otettava selvää, voiko entiseen enää palata - ja odottaako entinenkään sellaisena kuin toivoisi. Onko olemassa paikkaa, jossa vihat unohtuvat? (takakansiteksti)

Kirjan alussa Kertte jättää Koluvanin taakseen ja lähtee Pärnin matkassa takaisin Turukylään mukanaan pieni Usva, uskollinen Halli sekä monta vasua täynnä tavaraa. Turukylästä Kertte pyrkii takaisin Larrilaan. On aika palata takaisin sinne mistä kaikki alkoi, siellä odottavien ihmisten - Larrin ja tytär Mimerkan - luo ja jatkettava elämää. Yksinkertaista se ei olisi, mutta silti Kertte yllättyy. Kun hän lopulta pääsee Larrilaan, se ei enää ole sama paikka jonka hän jätti taakseen. Kaikki Kerten suunnitelmat menevät uusiksi.

Niin Kerten matka jatkuu aina vain. Larri - joka on muuttunut hänkin - ottaa Kerten ja Usvan mukaansa matkalle kohti pohjoista. Matka on pitkä ja vaikea, mutta lopulta löytyy pohjoinen maankolkka, joka ottaa matkalaiset vastaan. On aika vihojen unohtua, koittaa armon aika.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Paula Havaste: Lumen armo
Gummerus, 2017
455 sivua

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Mauri Kunnas on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudesta asti, ja hänen kirjansa ovat niitä harvoja jotka ostan itselleni. Hänen uusin teoksensa Koiramäen Suomen historia (Otava 2017) kertoo ajasta ennen satavuotiaan Suomemme itsenäisyyttä.

Osaatko kuvitella millaista elämä oli Suomessa esi-isiemme aikaan, kun maata hallitsivat Kaarlet, Juhanat, Kristiinat, Kustaat ja muut kruunupäät? Aapinen oli vielä kirjoittamatta, haarukka uusinta muotia, ja sotimaan lähdettiin nuijat aseina.
Nuijasota ja noitavainot, hatut ja myssyt, tanssit ja turnajaiset, kreivin aika! Lähde seikkailulle entisajan Suomeen. Samalla saat kuvan pienen sisukkaan kansamme menneisyydestä 1500-luvulta 1800-luvulle. (takakannesta)

Olen lukenut kirjan kertaalleen läpi, mutta tulen taatusti palaamaan sen äärelle vielä useita kertoja. Kuvissa riittää tutkimista pitkäksi aikaa, ja kirja käy mainiosta historian kertauskurssista. Niinhän se tietenkin meni! Ihan pelkkää faktaa kirja ei ole, vaan mukana on hupaisia kertomuksia Koiramäen lasten esivanhemmista ja näiden esivanhemmista ja näiden esivanhemmista ja niin edelleen.

Kirjan tekemisestä on julkaistu mahtava video:




Koiramäen Suomen historia oli myös ehdokkaana tämän vuoden lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon saajaksi. Harmi kyllä teos ei voittanut, Kunnas olisi todellakin ansainnut palkinnon jo ihan elämäntyöstä. :(

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia
Otava, 2017
81 sivua

Kate Morton: Hylätty puutarha

On vuosi 1913. Britanniasta päiväkausia matkannut laiva saapuu Australiaan pieni Nell-tyttö kannellaan. Salaperäinen nainen, joka kutsuu itseään Kirjailijattareksi, on luvannut pitää hänestä huolta, mutta naista ei kuulu.
Lähes vuosisata myöhemmin nuori australialaisnainen Cassandra saa isoäidiltään yllättävän perinnön. Mystinen Cliff Cottage salaperäisine puutarhoineen siirtyy hänelle. Cassandra matkustaa Englantiin tutustuakseen perintöönsä - ja ennen kaikkea selvittääkseen isoäitinsä Nellin salatun menneisyyden.
Hylätty puutarha on hienostunut lukuromaani, joka kuljettaa lukijan läpi vuosikymmenten raottaen vähä vähältä historiaan hautautuneita salaisuuksia. Kate Morton on jälleen punonut lumoavan tarinan. (kustantajan esittelyteksti)

Kate Mortonin Hylätty puutarha (Bazar 2014) on ollut lukulistallani varmaan lähes ilmestymisestään lähtien, mutta sain sen luettua vasta nyt. Paksuhkon kirjan lukeminen e-kirjana oli minulle erittäin hyvin toimiva vaihtoehto, varsinkin kun löysin kirjan Elisa kirjan tarjousten joukosta. 

Monessa aikatasossa kulkeva tarina on aina omiaan kiehtomaan mieltä, ja joka aikatason päähenkilössä ( esim. nykypäivän Cassandra, menneen ajan Nell ja salaperäinen Kirjailijatar) on jotain helposti samaistuttavaa. Kirjallisuus on romaanissa tärkeässä osassa, ja Kirjailijattaren sadut varsinkin. Vanhan satukirjan ja kuuluisan taiteilijan piirrosten avulla Cassandra pääsee jäljille sukunsa salaisuuksista. Isoäiti Nell on aikanaan alkanut selvittää omaa tarinaansa (joka sivumennen sanoen onkin melkoinen), muttei koskaan löytänyt kaikkia johtolankoja. Hän jättää salaisuudet Cassandran selvitettäväksi, ja tämä tempautuukin menneisyyden jäljille vieraillessaan perimässään talossa. Lukijana näihin salaisuuksiin pääsi aika hyvin kärryille, ja lopputulosta osasi odottaa. Kaikkia yksityiskohtia ei kuitenkaan voinut millään ennakoida, joten kirja piti otteessaan loppuun asti.

Haasteista kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 38 (kirjassa mennään naimisiin), Down Under -haasteen kohtaan 28 (kirja jonka omistat), ja lisäksi pääsen aloittamaan Taiteilijaromaanit-haasteen, kirjassa kun kerrotaan sekä kuvataiteilijoista että kirjailijasta.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kate Morton: The Forgotten Garden
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Bazar, 2014
e-kirja

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (Metsän ja meren suku #2)

Ihastuin Johanna Valkaman Itämeren Auriin täysillä, ja se taidettiin huomata kustantamollakin... jatko-osan, Linnavuoren Tuulin (Otava 2017) etukannessa komeilee sitaatti blogistani, ja toinen löytyy takakansiliepeestä. Hih... :P No, seison sanojeni takana edelleenkin. Tykkään, tykkään, tykkään! Myös tästä jatko-osasta, vaikkei se aivan aloituksen tasolle ylläkään.

Tuuli saattoi kuulla kohisevan kosken. Jos vene kaatuisi, ainakin loppu olisi nopea. Ajatus ei lohduttanut: mitä vahvemmin virta veti pientä haapiota, sitä väkevämmin Tuuli tahtoi elää.
Hakoisten Linnavuorelle asettunut Auri toivoisi tyttärestään jatkajaa parantajantyölleen, mutta Tuuli on perinyt isänsä villin ja sotaisan luonnon. Kun Hakoisille kantautuu viesti idän valloittajista, Tuulin veli lähetetään etsimään hämäläisille liittolaisia. Tuuli karkaa salaa vanhemmiltaan mukaan retkelle, jolla hän kohtaa niin noitia, sulhasehdokkaita kuin hengenvaarallisia koettelemuksia. (takakansiteksti)

Aurin tytär Tuuli on enemmän isänsä kuin äitinsä kaltainen, seikkailuja ja taisteluja janoava amatsoni. Veli Unti on tullut enemmän äitiin, Tuulin onneksi. Vanhempien vain on vaikeaa hyväksyä tätä. Heidän mielestään Tuulin tulee vain tehdä niin kuin he sanovat, ottaa miehekseen se jonka he päättävät ja niin edelleen. Tuulipa on kuitenkin toista mieltä, ja lähtee omin lupineen veljensä ja tämän parhaan ystävän, tietäjäoppilas Arijoutsin matkaan. Tuuli ihailee Arijousta salaa, ja yhtä hartaasti tuntee vastenmielisyyttä mukana olevaa Tommoa, oikeaa laiskaa tyhjäntoimittajaa kohtaan. Miksi tämä tuppaa mukaan miesten, eipäs vaan soturien reissulle?

Matkalaisten päästyä Rapolan Linnavuorelle, jossa Tuuli isä Haakon työskentelee,Tuulin pettymykseksi isä käsittää hänen saapumisensa aivan väärin. Isä kuvittelee hänen lähteneen vaimoksi hämäläiselle soturille, Kirmukarmulle. Tuulin onneksi Kirmukarmu on tullut toisiin ajatuksiin, mutta mitähän tästä mahtaa isä Haakon sanoa?

Entä jos Unti oli oikeassa ja Tuulin piti hyvittää isälle hänen menettämänsä vävy? [ - - ] Ajatus sulhasesta ei ollut mahdoton, jos se oli hinta isän rakkaudesta. (s. 186)

Isän valitsema sulhanen olisi ollut väkevä liittolainen. Nyt Tuulin on löydettävä joku vähintään yhtä hyvä vaihtoehto, mielellään parempikin. Vaan mistäs sellaisia löytää? Ei kai sulhasiakaan joka oksalla kasva?

No, löytyyhän se sulhanen tietysti. Sen lisäksi Tuuli ja lapsiaan etsimään lähtenyt Auri löytävät jotain muutakin: kuolleeksi kuvitellun henkilön menneisyydestään.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli
Otava, 2017
354 sivua

Viihdykettä sairastamiseen

Kulunut viikko on mennyt sängyn pohjalla maatessa. Flunssaisena lukeminen ei meinannut maistua, mutta kun valitsi tarpeeksi kevyttä niin johan sitten jaksoikin yllättävästi. :)

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013) kertoo maanläheisesti raskaana olevasta Pihlasta ja tämän muutosta pohjoiseen. Tuija Lehtisen Sumulaakson kartano (Otava 2017) tarjoaa puolestaan vähän erilaista näkökulmaa kartanoromantiikkaan.

Miten valinnat rakkaudessa voivat mennä niin pieleen? Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta Pihlan iloisen vauvauutisen jälkeen Otto häipyykin Intiaan meditoimaan.
Tornionjokilaaksossa Pihlalla on piilopirtti, jonne hän vetäytyy työstämään selviytymisstrategiaansa. Ensimmäinen haaste on kehittää kaupunkilaisesta lattekahvin litkijästä pohjoisen syrjäseudun tee se itse -nainen. Entä miten valmentautua äitiyteen, kun kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille? Se käy selväksi, että monilapsisen lestadiolaisäidin ja viime hetkillä lapsensa hankkineen kunnanjohtajan neuvot uudelle äidille ovat ihan omanlaisiaan.
Keskittymistä tärkeimpään häiritsevät innokkaat isäehdokkaat, Peräpohjolan Don Johnson ja ruotsalaisittain liiankin täydellinen Mårten. Entä Otto, olisiko hänestä sittenkin isäksi? (takakansiteksti)

Vaahteran kirjoista, tästäkin, tulee elävästi mieleen Anni Polvan kirjat. Sankarittarelle sattuu ja tapahtuu monenlaista, mutta kaikesta selvitään - niin lapsen odotuksesta yksin kuin isäkandidaattien paljoudesta. Pohjoisen pikkukylässä Pihlan ympärillä pyörii yhtäkkiä miehiä yllättävän paljon - naapurin iäkkäästä Arvosta Intiasta palanneeseen Ottoon, puhumattakaan paikallisesta naistenmiehestä ja Arvon ruotsalaisesta sukulaismiehestä. Jokaisella heistä on oma tärkeä osansa Pihlan elämässä, mutta yksi on lopulta ylitse muiden.

Niistämisen rasittamille aivoille juuri sopivaa ihmissuhdesekamelskaa. Viihdyin!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
239 sivua

Kartano rakennuksineen kylpi valossa, ja mietin, olinko tekemässä virheen. Vielä voisin kääntyä ja palata omiin ympyröihini.
Elsa ja Silja Herfurth ovat pienestä pitäen tienneet, etteivät ole keitä tahansa. Heitä velvoittavat aateluus, kartano ja suvun henkinen perintö. Heidän ainoana päämääränään on naida sukuun mies, joka on sopivaa säätyä ja taitaa etiketin.
Silja on suhtautunut aina perinteisiin myötämielisesti, mutta Elsa kapinoi niitä vastaan. Miten siniveristen sisarusten käy, kun Sumulaakson kartano joutuu keskelle myllerryksiä? (takakansiteksti)

Lehtisen uusimmasta kirjasta ei oikein voi muuta nimitystä käyttää kuin kunnon "aivot narikkaan" -kirja. Onneksi juuri sellaiselle oli tilausta, ja kirja täytti tehtävänsä mainiosti. Kirjan alkuasetelma on oikeastaan aika hykerryttävä: kuinkahan paljon tällaisia nykyaatelisia mahtaa olla, ja minkälaista elämää he mahtavatkaan viettää. Lehtinen tarjoaa yhden näkemyksen tähän asetelmaan.

Elsa on se suvun musta lammas, joka on nykäissyt itsensä näennäisesti irti suvustaan ja asemastaan muuttamalla pienemmälle paikkakunnalle ja työllistymällä eläinlääkäriasemalle. Suvun siniverisiä lankoja pitävät hyppysissään äiti ja isoäiti Olga Eugenie, ja näistä langoista passelisti nykäisemällä Elsakin liikahtaa vaikkei oikeastaan haluaisi. Sukunsa naisten kauhuksi Elsa asettuu miesväen kannalle, kun serkkupoika Markus haluaa perustaa kartanon maille "military-safareita" tarjoavan yrityksen. Markuksen liikekumppani Sander on vähän liiankin kiinnostava tyyppi, härski renttu joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. Vaan niin tietää Elsakin... ainakin puolivahingossa kuulemaansa puhelinkeskusteluun asti.

Tarina loppuu aika lailla kesken, joten melko varmasti jatkoa on luvassa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano
Otava, 2017
235 sivua

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär (Syrjästäkatsojan tarinoita #5)

Helmet-haasteen kohtaan 7 (salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja) sopii mainiosti Enni Mustosen Ruokarouvan tytär (Otava 2017). Enni Mustonenhan on oikeasti Kirsti Manninen. Tämän kirjan myötä sarja etenee viidenteen osaansa, ja päähenkilöksi nousee aiempien osien Idan sijasta tämän tytär Kirsti.

Opintonsa aloittanut Kirsti viihtyy luentosalien sijaan ystävänsä ompelimossa, jossa tehdään ateljeeripukuja Helsingin herrasrouville. Kasvattisisar Alli taas löytää kutsumuksensa runouden piirissä ja tuntee suurta vetoa tulenkantajiin. Kun ensi lempi leimahtaa, vaikeitakin valintoja on tehtävä. 
Raskaan kevään jälkeen Kirsti kaipaa muutosta elämäänsä ja lähtee rohkeasti toteuttamaan haaveitaan Pariisiin, muodin mekaan. 
Tytärtään ikävöivää Idaa työllistävät pienet kaksospojat, kotitalo ja puolison riskaabelit pirssiautobisnekset. (kirjan kansiliepeestä) 

Vaikka päähenkilö vaihtuukin, syrjästäkatsojan asema säilyy. Kirsti seuraa läheltä vasta itsenäistyneen Suomen kulttuuriseurapiirejä ja myöhemmin Pariisissa hyvinkin suuria nimiä: Coco Chanel, Elsa Schiaparelli, Ernest Hemingway. Oman tien löytäminen ei ole helppoa, mutta lopulta oikea suunta löytyy. Lisävihiä saadaan myös Kirstin sukusalaisuuksista, joista toivon mukaan saadaan lukea vielä lisää seuraavassa osassa.

Tällaisen sarjan toivoisi jatkuvan ja jatkuvan. Aika näyttää, kuinka pitkäksi sarja kasvaa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
Otava, 2017
496 sivua

Muutama sana "kivirekikirjoista"...

Olipa jotenkin pitkänsitkeitä luettavia useampi tässä kevätkesän aikana. Sinänsä kelpo kirjoja, hyviäkin tavallaan, mutta niiden lukeminen kesti ja kesti. Kauan. Vaan nyt ne on luettu, ja niputan ne tässä yhteen postaukseen koska mä voin. ;)

Historioitsija Teemu Keskisarja on aina ollut mieleeni sanotaanko hieman erilaisella otteellaan ja räväkkyydellään. Varsinkin Ylellä nähdyssä Pimeä historia -sarjassa, jossa pureuduttiin Suomen historian pimeisiin alueisiin, Keskisarja esiintyi erittäin edukseen. Ainakin tällä hetkellä ohjelmasarja on vielä nähtävillä Areenassa. Tämän sarjan innoittamana päätin ottaa luettavaksi Keskisarjan tietoteoksen Raaka tie Raatteeseen (Siltala 2012).

Maailman sotahistoria pursuilee kuumia kenttiä, liejuisia peltoja, rauniokaupunkeja ja viidakoita. Mutta vain yksi ainutlaatuinen suurtaistelu on riehunut hyistä korpea ja surkeita soita halkovalla pikkutiellä, vyötärönvahvuisessa hangessa, pitkässä ja pimeässä pakkasyössä, jäälakeuden yllä kumottavan kuutamon valossa.
Mitä tapahtui Suomussalmen palavien kylien loimussa, "ei kenenkään erämaassa" ja Raatteen tiellä, miten ja miksi? Kuinka hiihtojoukot ja konearmeijan divisioonat iskivät yhteen ja miltä sota tuntui suomalaisista ja neuvostoliittolaisista rivimiehistä?
Näihin kysymyksiin vastaa palkittu historioitsija Teemu Keskisarja. Armottomien alkuperäislähteiden pohjalta Raaka tie Raatteeseen kertoo Suomen kohtalonhetkistä ja suurtaistelun pienistä ihmisistä. (takakansiteksti)

Todella mielenkiintoista asiaa lähes myyttiset mittasuhteet saaneesta suurtaistelusta ja ihmisistä sen taustalla ja pyörteissä. Keskisarjan kirjoitustyyli tuo ihmiskohtalot eläviksi ja lähelle, turhia kaunistelematta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teemu Keskisarja: Raaka tie Raatteeseen
Siltala, 2012
329 sivua

Jussi Katajalan novellikokoelma Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita (Osuuskumma 2017) sisältää 15 novellia, jotka on kahta novellia lukuunottamatta julkaistu aiemmin eri antologioissa ja lehdissä. 

Oppilaat seurasivat välinpitämättöminä videota ensimmäisestä kuuhun laskeutumisesta. Pavel oli nähnyt sen kymmeniä kertoja. Rakeisessa lähetyksessä Aleksei Leonov astui LK-laskeutumismodulista kuun pinnalle ja lausi historialliset sanansa: "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus sosialismille."
Kekkosen ja Breznevin saunomiskilpailusta Zavidovossa koituu historiaa mullistavia seurauksia. Suurvaltojen ydinsukellusveneitä katoaa selittämättömästi. Taivaalta pudonnut pieni kivi saa aikaan peruuttamattomia muutoksia löytäjässään ja koko ihmiskunnassa. Tampere joutuu sisällissodan näyttämöksi Suomen liittovaltion hajotessa kieliriitoihin. 
Atorox-palkinnon voittaneen Jussi Katajalan tieteisnovelleissa kuljetaan ajassa, avaruudessa ja vaihtoehtoisissa maailmoissa sekä kohdataan monenlaisia muukalaisia. Kosmiset tarinat tarjoavat laajan kattauksen perinteistä ja modernia science fictionia. (takakansiteksti) 

Ihan kaikki kokoelman novellit eivät jaksaneet minua viehättää, mutta eniten pidin kolmeen osaan jaetun kokoelman keskimmäisestä osiosta "Terra", joka sisältää viisi novellia: S/S Minnewaskan tapaus, Nollameridiaani, Mare Nostrum, Betatesti ja Tähdenlentoja. Näistä nautin, varsinkin kokoelman niminovellista Nollameridiaani. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Jussi Katajala: Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita
Osuuskumma, 2017
297 sivua 

Kolmas, ehkä kaikista eniten kivirekenä perässä vedettävältä tuntunut kirja oli Tommi Kinnusen Lopotti (WSOY 2016). Kirjaston varausjono oli kauan todella pitkä, ja päädyin ostamaan kirjan e-kirjana viime syksyn kirjamessujen aikaan.

"Älä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo."
Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin. Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät. Neljänkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla. 
Millaista on elää koko elämänsä sivullisena, toivoa että eräänä päivänä ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota eroihin vaan yhtäläisyyksiin? Millaista on kulkea pitkä matka tullakseen siksi, joka tahtoo olla tai joka ehkä jo oli? Tommi Kinnunen kirjoittaa vahvasti toiseudesta ja oman tien löytämisestä, halusta tulla isäksi sekä taidosta olla äiti.
Lopotti jatkaa menestysromaani Neljäntienristeyksen tarinaa, mutta on oma itsenäinen teoksensa.(kustantajan esittelyteksti)

Neljäntienristeys (WSOY 2014) kuului ilmestymisvuonnaan suosikkeihini, mutta Lopotin kanssa en tahtonut päästä puusta pitkälle. Kirjan rakenne tuntui sekavalta, välillä äänessä oli Helena ja välillä Tuomas, välillä oltiin nykyajassa ja välillä menneisyydessä. Ehkä ihan oikea paperimuotoinen kirja olisi ollut parempi selailtava, sillä sitä tämä kirja vaati. Palaamista aina vähän taaksepäin ja tarkistelua, missä mennään. Siihen e-kirja ei ole kovinkaan kätevä. Tarinansa puolesta Lopotti kyllä kantaa, samoin henkilökuvausten. Helenan ja Tuomaksen tarinoista olisi mielellään lukenut vielä vähän enemmänkin. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tommi Kinnunen: Lopotti
WSOY, 2016
e-kirja

Kiera Cass: Ainoa (Valinta #3)

On tullut aika kruunata voittaja. 
Kun America kutsuttiin mukaan Valintaan, hän ei koskaan kuvitellut pääsevänsä lähelle kruunua - tai prinssi Maxonin sydäntä. Kilpailun lähestyessä loppuaan ja palatsin muurien ulkopuolelta tulevien uhkien käydessä yhä säälimättömämmiksi, America kuitenkin käsittää, miten paljon hänellä on hävittävänään - ja miten kovasti hänen on taisteltava haluamansa tulevaisuuden puolesta. (takakansiteksti)

Sarjan kolmas osa oli jo hyvinkin ennalta-arvattava sisällöltään ja päätökseltään, mutta onneksi yllätyksiäkin mahtui mukaan. American jahkailu Aspenin ja prinssi Maxonin välillä oli jo melko tuskastuttavaa, mutta kaipa sekin täytyi kirjassa mukana olla... 

Olin jotenkin kuvitellut, että sarja päättyisi tähän kirjaan, mutta väärässäpä olin. Ainakin neljäs osa on vielä tulossa. Niin paljon kuin näistä kirjoista olenkin pitänyt, melkein olisin toivonut että sarja päättyisi kolmanteen osaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kiera Cass: The One (2014)
Suomentanut Laura Haavisto
Pen & Paper, 2017
323 sivua

3 x "lukihan tuon"

...eli kun enempää sanottavaa ei ole niin mennään sitten tällaisella postauksella. Alkuvuoden aikana olen lukenut useampiakin kirjoja, jotka ovat periaatteessa olleet ihan ok lukukokemuksia (siis parempiakin olisivat voineet olla, toisin sanoen), mutta en oikein osaa sanoa niistä mitään. Täysin en kuitenkaan halua niitä sivuuttaa, siksipä niputetaan kirjat yhteen.

Pitkäaikaisen suosikkikirjailijani Tuija Lehtisen ensimmäinen varsinainen dekkari Väärä vainaja (Crime Time 2016) aloittaa Erja Revon tutkimuksia -sarjan.

Erja Repo on juuri lopettanut pitkän poliisiuransa, mutta moottoripyöräreissu Keski-Eurooppaan saa yhä odottaa. Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja päätyy selvittelemään lapsuudenystävänsä ongelmia. Tämän tytär on vakuuttunut, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. 
Missä on kummitäti Outi Liinoja ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Entä mihin on huvennut Outin lupailema perintö? Kivikasvoinen ex-poliisi kiinnostuu tahtomattaankin oudosta tapauksesta. 
Tutkimukset kuljettavat Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua aina Leppävaaran Tornista Pähkinärinteen pubeihin. Erja saa huomata, ettei poliisityö olekaan niin helppoa ilman rikoslaboratoriota ja virkamerkkiä. Kaiken kukkuraksi juttuun sotkeutuu vanhoja tuttuja, kuten lipevä iltapäivälehden rikostoimittaja ja Erjan aikanaan vankilaan toimittama pikkurikollinen. (takakannesta)

Tämä kirja jäi minulle vaisuksi, mutta pitänee katsoa mitä sarjan seuraava osa tuo tullessaan. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tuija Lehtinen: Väärä vainaja (Erja Revon tutkimuksia #1)
Crime Time, 2016
218 sivua

Tammen Keltaisen kirjaston 295. osa on Herta Müllerin Sydäneläin (Tammi 2009). Löysin sen kirjastomme kierrätyskärrystä joskus viime vuoden puolella ja päätin tutustua täysin tuntemattomaan. 

Sydäneläin on tiivis ja vaikuttava kertomus neljän nuoren ihmisen ystävyydestä ja kohtaloista diktatuuriajan Romaniassa. Kertoja on tyttö joka tulee maalta yliopistokaupunkiin opiskelemaan. Hän tutustuu kolmeen miesopiskelijaan, joilla on sama ajatusmaailma ja sama kiinnostus kiellettyyn kirjallisuuteen. He asuvat ankeissa asuntoloissa, kuusi samassa huoneessa, ainoana yksityisalueenaan matkalaukku sängyn alla. 
Asuntolatoveri Lolan itsemurha - tai murha - saa salaisen palvelun kiinnostumaan kirjan minästä ja sitä kautta koko hänen tuttavapiiristään. Heidän matkalaukkujaan pengotaan, kirjeitä avataan, tapaamisia vakoillaan. 
He saavat kokea saman kohtalon kuin niin monet Ceausescun Romaniassa: kaksi tekee itsemurhan, kaksi saa luvan muuttaa Saksaan kamppailemaan toimeentulovaikeuksien, raskaiden muistojen ja hämärien uhkausten kanssa. 
Romaanin päähenkilöiden traagiset tarinat ja käsinkosketeltavan elävät muistot lapsuudesta maaseudulla, viiltävä satiiri diktatuurin toteuttajia kohtaan sekä arkipäivän elämän groteskin koomiset piirteet punoutuvat yhteen kiihkeän runolliseksi ja järkyttäväksi kokonaisuudeksi. (kirjan kansiliepeestä)

Vaikeasti aukeava kirja. Jotain "jännää" tässä oli, mutta en ihan täysin tainnut tavoittaa sitä. En tiedä, aukeaisiko paremmin uusintalukemisella? Nappaan tämän kirjan joka tapauksessa maailmanvalloitukseen mukaan, maa on siis tietenkin Romania.

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Herta Müller: Herztier 
Suomentanut Raija Jänicke
Tammi, 1996 (toinen painos 2009)
206 sivua

Myös Lassi Hakulinen on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Syysjuhannus (Myllylahti 2016) on dekkarin sävyjä saava sukuromaani. 

Sinun isäsi tappoi minun isäni.
Tapani Bergholm lausuu perunkirjoitustilaisuudessa Tomi Ylijoelle sanat, jotka käynnistävät Tomin matkan hänen isänsä Tuomaksen tuntemattomaan menneisyyteen. Isä oli tehnyt salaisen testamentin Tapanille, mutta miksi? Alun Tomi saa kuulla Tapanilta, loppu on hänen itsensä selvitettävä, mutta palapein osat eivät muodostakaan selkeää kuvaa. 
Syysjuhannus on kertomus isistä ja pojista: Tuomaasta ja Tomista, Alposta ja Tapanista. Se vie lukijan Tomin seurassa matkalle sota-ajan vaikeisiin ja vaiettuihin tapahtumiin. Niistä Tuomas ei ole pojalleen koskaan kertonut. Edetessään selvityksessään Tomi ymmärtää miksi: totuus on vaikea eikä koskaan yksiselitteinen. Jännitys tihentyy, ja viimeisen palan Tomi löytää lopulta Inarijärven saaresta. On tullut aika nähdä kuva menneestä. (takakannesta) 

Mielenkiintoisesti rakennettu palapeli suvun salaisuuksista. Pitänee tsekata myös Hakulisen esikoinen Laatokan sini (Myllylahti 2014).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Lassi Hakulinen: Syysjuhannus
Myllylahti, 2016
211 sivua

Jessie Burton: Nukkekaappi

Ystävänpäivän lukumaratonilla luettua, osa 2. 

Jessie Burtonin Nukkekaappi (Otava 2016) on kirja, jonka olemassaolon olen tiennyt jo pitkään ja halunnut kirjan lukea, mutta en vaan ole jaksanut etsiä englanninkielistä alkuteosta käsiini. Niinpä ilahduin kovasti kun kirja lopulta suomennettiin viime vuonna. Kiinnostus kirjaan johtuu omasta nukkekoti/miniatyyriharrastuksestani.

Nuori aviovaimo Nella koputtaa uuden kotinsa oveen Amsterdamissa vuonna 1686. Vastassa ei olekaan hänen miehensä, kauppias Johannes Brandt, vaan tämän synkkä ja teräväkielinen sisko ja kaksi omituista palvelijaa. Kun Johannes lopulta saapuu, hänellä on mukanaan erikoinen häälahja: nukkekaappi, joka on tarkka kopio heidän kodistaan. Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, mutta mystinen miniatyristi lähettää pyytämättä esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa. Yrittääkö nukentekijä paljastaa talon kätkemät salaisuudet Nellalle ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluaako hän tuhota kuvaamansa talon asukkaat? (takakansiteksti) 

Sinänsä viihdyttävä ja vetävästi kirjoitettu kirja, mutta en tiedä, jokin tässä jäi valitettavan vajaaksi. Nellan avioliitto ei ole aivan tavallisin, mutta mikään suuri yllätys ei ollut takana tässä asiassa. 1600-luvun loppu ei ole minulle mitenkään tutuinta aikakautta, varsinkaan Alankomaissa, joten ajankuvauksesta en pysty sanomaan mitään. Salaperäinen miniatyristi taas jätetään turhankin salaperäiseksi. Minulle ainakin jäi epäselväksi, mistä tämä sai kaikki tietonsa. En tiedä, avaisiko toinen lukukerta kirjaa enemmän... pitänee jäädä muhittelemaan kirjaa ja ehkä jonain päivänä palata sen pariin uudemman kerran.

Heti alussa mainitusta syystä kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 43 (kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään), ja lisäksi maailmanvalloitus etenee pitkästä aikaa. Tämän vuoden ensimmäinen valloitettu maa on siis Alankomaat.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Jessie Burton: The Miniaturist (2014)
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava, 2016
431 sivua

Kiera Cass: Eliitti (Valinta #2)

Ystävänpäivän lukumaratonin aikana luettua, osa 1.

Valintaan osallistui alun perin 35 tyttöä.

Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi - ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?

America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät tarkalleen, mitä haluavat - ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa. (takakansiteksti)

Kiera Cassin Eliitti (Pen & Paper 2016) jatkaa tarinaa siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa Valinta jäi. Tässä kirjassa dystooppiset sävyt pääsevät paremmin esille: kapinalliset joukot uhkaavat palatsia ja Eliittiä yhä useammin, ja olosuhteet käyvät vaarallisemmiksi. America joutuu punnitsemaan tarkasti tunteitaan sekä prinssi Maxonia että vartijana työskentelevää Aspenia kohtaan. Pudotuspeli jatkuu koko ajan, eikä kukaan Eliitistä ole täysin turvassa. 

Kirja jätti hurjan hingun saada seuraava osa käsiinsä, ja onneksi se onkin jo ilmestynyt. :)

Mistä kirja minulle: oma ostos

Goodreads-tähdet: 4 tähteä

Kirjan tietoja:

Kiera Cass: The Elite

Suomentanut Laura Haavisto

Pen & Paper, 2016

332 sivua

3 x apinoista

Apinan vuosi -lukuhaasteeni lähenee loppuaan! Vielä kuitenkin ehtii - apinan vuosi päättyy 27.1.2017. Haasteen koontipostaukset voi linkittää tänne, kokoan niistä sitten listan nähtäville. Ja arvontaakin taitaa olla luvassa kaikille osallistuneille! :)

Itsekin olen loppukirinä lukenut useampia "apinakirjoja". Niputankin nyt useamman samaan postaukseen, kun aika tuntuu sittenkin käyvän vähiin...

Minä Cheeta : omaelämäkerta (WSOY 2009) kertoo kaikkien aikojen kuuluisimmasta simpanssista. Se vaikuttaa omaelämäkerralta, siis simpanssin kirjoittamalta (!), mutta tokihan sieltä joku haamukirjoittaja löytyy apinan ja kirjan välistä, olkoonkin kyseessä erittäin fiksu (?) eläin.

Vuonna 1932 Liberian viidakosta siepattu simpanssi Cheeta on Hollywoodin kulta-ajan viimeisiä elossa olevia tähtiä. Hän seikkaili Johnny Weissmullerin rinnalla Tarzan-filmeissä ja lunasti nopeasti tiensä katsojien sydämiin ilmeillään, äänellään ja notkeudellaan.
Jo aikalaiskriitikoiden mielestä Cheeta päihitti lahjoillaan useimmat vastanäyttelijänsä, mutta häikäisevä elokuvaura päättyi kiusallisen välikohtauksen jälkeen vuonna 1967. Eläkepäiviään Palm Springsissä viettävä taiteilija on sittemmin omistautunut maalausharrastukselleen. Nyt on muistelmien vuoro.
Omaelämäkerrasta hahmottuu tiettävästi maailman vanhimman simpanssin ainutlaatuinen näkökulma ihmisten maailmaan. Cheeta tunnustaa avomielisesti myös kamppailunsa monien paheiden kanssa. Hän on nähnyt pitkän uransa aikana paljon ja kertoo nyt kaiken - mitään häpeämättä ja peittelemättä.
Minä Cheeta on hauska ja viihdyttävä teos, jossa Hollywoodin hullunmyllyyn tempaistu simpanssi irvistää häijysti perinteisille muistelmille ja esittää piikikkäätkin huomionsa hurmaavalla tavalla. Luvassa on monia skandaalimaisia paljastuksia, mutta onneksi apinalle kaikki on sallittua! (takakansiteksti)

Tässäpä oli tosiaan hauskasti erilainen muistelmateos, joka kertoo Cheetan tarinan aina Afrikan viidakosta Hollywoodiin ja eläkepäivien viettoon saakka. Alkusanoissa Cheeta kertoo olevansa hieman hermostunut, koska elämänsaavutusten listaaminen tarkoittaa sitä että myöntää olevansa elämänsä ehtoopuolella. Johnny Weissmullerin sanoin: "Heti kun ruvetaan kutsumaan Kuolemattomaksi, alkaa murehtia kuolemaa." (s. 9)

Niin hauska kuin teos olikin, sen lukeminen teki minut myös murheelliseksi. Cheeta on hyvin kaukana "oikeasta" apinasta, se on erittäin pitkälle inhimillistetty. Sen kertomus siitä, kun sitä viedään apinalaumassa tapahtuneen verilöylyn jälkeen häkissä Atlantin yli Amerikkaan, näyttää sen iloisena siitä että viidakko jää taakse ja sivistys odottaa. Cheeta uskoo olevansa "kuntoutuksessa". Vähän väliä se kuittailee ja näyttää pitkää nenää rouva Goodallille, joka vaikuttaa uskaltaneen kritisoida tätä "kuntoutusta". Toisaalta näen tässä ironisessa kerronnassa myös sen huvittavan puolen, mutta enemmän tunnen ärtymystä. Miksi eläin haluaisi olla ihminen?

Tässä mielessä kirjan parasta antia ovat ihan oikeista ihmisistä, Hollywoodin kulta-ajan näyttelijöistä kertovat anekdootit ja suoranaiset paljastukset. Mietin vain, kuinka totuudenmukaisia ne mahtavat olla... no, kaikkihan on toki mahdollista. 

Tämä kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 41: kirjan kannessa on eläin.

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Me Cheeta : the autobiography (2008)
Suomentanut Marja Helanen-Ahtola
WSOY, 2009
343 sivua 

Anna Karolina Larssonin esikoisteos Paviaanivarkaus (Minerva 2015) on hyvinkin perinteinen ruotsalaisdekkari, joka nyt ei sinänsä kerro apinoista, mutta niitä sivutaan useampaan otteeseen. Tämän kirjan luin e-kirjana, kun se sattui löytymään Elisa Kirjasta tarjouksena.

"Sääli paviaania." Outo merkintä sisaren päiväkirjassa ja sen viereen piirretty paviaanin pää askarruttavat nuorta poliisia, Amanda Palleria. Sanna-sisaren sanotaan tehneen itsemurhan, mutta Amanda uskoo, että kuolemaan liittyy jotain muuta. Ei voi olla sattumaa, että moni Sannan tavoin raiskatuksi tullut tyttö on päätynyt riistämään henkensä täsmälleen samalla tavalla. 
Amandalla on tarkka suunnitelma, kuinka manipuloida Sanna-siskon elämään ja kuolemaan liittyvät kaksi miestä paljastamaan, mitä on tapahtunut. Hän viettelee molemmat. 
Toinen miehistä on Amandan kollega, komisario Magnus Blomberg. Toinen on Sannan entinen poikaystävä Adnan Nasimi, arabitaustainen pikkurikollinen, joka on juuri istunut vankilassa huumerikoksesta. 
Kun Kolmårdenin eläintarhasta varastetaan paviaani, Amanda ei ensin käsitä, miten se liittyy hänen sisarensa kohtaloon. Jäljet johtavat Bonobo-yökerhoon, seksibisneksen ja huumekaupan hermokeskukseen. 
Paviaanivarkaus on usean kertojan näkökulmasta etenevä vauhdikas ja todentuntuinen rikostarina, joka on saanut kriitikot uumoilemaan Anna Karolina Larssonista Liza Marklundin ja Jens Lapiduksen manttelinperijää. (kustantajan esittelyteksti) 

Dekkarin tarina etenee todellakin melko vauhdikkaasti, todentuntuisesta en osaa mennä sanomaan mitään. Jokin kirjailijan tyylissä ja kielessä tökki ja häiritsi, esikoiskirjailijahan tässä on kyseessä. Vai onko syy suomennoksessa? Vaikea sanoa. Pitänee lukea seuraavakin teos, tämä tarina kun selkeästi jatkuu vielä. 

Aluksi tosiaan vaikutti siltä, ettei paviaanivarkaus voi mitenkään liittyä Amandan tutkimaan rikossarjaan. Kun totuus sitten lopulta paljastuu, se on melkein liian yököttävä ja shokeeraava. Pistää miettimään, miksi kirjailija on halunnut kirjoittaa näin. Jostain luin, että kirjailija on työskennellyt poliisina ja halunnut saattaa poliisityössä kertyneet kokemuksensa dekkarisarjaksi. Totuushan tietysti on tarua ihmeellisempää, mutta ihmettelen silti vähän. Sääli paviaania, todellakin. 

Passaa Helmet-haasteen kohtaan 42: esikoisteos.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Anna Karolina Larsson: Stöld av babian (2014)
Suomentanut Jänis Louhivuori
Minerva, 2015
e-kirja

Lempeämpää näkökulmaa apinoihin tarjosi Ulf Nilssonin pikkuruinen kuvakirja Oma pikku apinani (Bonnier Carlsen 2016). Tästä kirjasta en ollut koskaan kuullutkaan, kun löysin sen kirjastomme kierrätyskärrystä. Selvisi, että kirjaa on viime syksynä jaettu muutaman muun lastenkirjan ohella McDonaldsissa. 

"Olen aina halunnut oman pikku apinan. Menen usein suuren puun juurelle katsomaan paviaaneja. Niiden joukossa on pieni poikanen. Katselemme toisiamme pitkään. 
Täällä kaikki eivät pidä paviaaneista. Minä kuitenkin pidän sinusta huolta, oma pikku apinani!"
Tämä kirja on yksi Läsrörelsenin tuottamista yhteensä 1,75 miljoonasta lastenkirjasta. Kirjoja jaetaan oheistuotteina kaikissa Pohjoismaiden McDonald's-ravintoloissa neljän viikon ajan syksyllä 2016. Yhteistyö lukuharrastuksen hyväksi aloitettiin vuonna 2001 Ruotsissa otsikolla "Anna lapsillesi kieli" (Ge dina barn ett språk), ja tuloksena on ollut tähän mennessä 18,5 miljoonaa lastenkirjaa. (takakannesta)

Tarina on hyvin yksinkertainen: Etelä-Afrikassa paviaanit aiheuttavat ihmisille harmia tonkimalla roskiksia, ja siksi kukaan ei pidä niistä. Paitsi kirjan päähenkilö, pieni poika, joka haluaisi itselleen oman pikku bobbejaanin (paviaani afrikaansin kielellä). Hän tulee houkutelleeksi paviaanilauman asuinalueelleen, ja paviaanit pistävät siellä ranttaliksi tuhoamalla pojan kodin. Niillä on ollut siihen kuitenkin ihan oikea syy: pikku paviaani on tullut pojan kotiin etsimään banaaneja ja "kadonnut", ja muut paviaanit tulivat etsimään sitä, kuitenkaan löytämättä. Poika löytää pikku apinan myöhemmin sängystään ja käy seuraavana päivänä viemässä sen takaisin laumansa luo. 

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ulf Nilsson: Min lilla apa (2008)
Kuvittanut Kristina Digman
Suomentanut Ulla Lempinen
Bonnier Carlsen, 2016
37 sivua