3 x "lukihan tuon"

...eli kun enempää sanottavaa ei ole niin mennään sitten tällaisella postauksella. Alkuvuoden aikana olen lukenut useampiakin kirjoja, jotka ovat periaatteessa olleet ihan ok lukukokemuksia (siis parempiakin olisivat voineet olla, toisin sanoen), mutta en oikein osaa sanoa niistä mitään. Täysin en kuitenkaan halua niitä sivuuttaa, siksipä niputetaan kirjat yhteen.

Pitkäaikaisen suosikkikirjailijani Tuija Lehtisen ensimmäinen varsinainen dekkari Väärä vainaja (Crime Time 2016) aloittaa Erja Revon tutkimuksia -sarjan.

Erja Repo on juuri lopettanut pitkän poliisiuransa, mutta moottoripyöräreissu Keski-Eurooppaan saa yhä odottaa. Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja päätyy selvittelemään lapsuudenystävänsä ongelmia. Tämän tytär on vakuuttunut, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. 
Missä on kummitäti Outi Liinoja ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Entä mihin on huvennut Outin lupailema perintö? Kivikasvoinen ex-poliisi kiinnostuu tahtomattaankin oudosta tapauksesta. 
Tutkimukset kuljettavat Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua aina Leppävaaran Tornista Pähkinärinteen pubeihin. Erja saa huomata, ettei poliisityö olekaan niin helppoa ilman rikoslaboratoriota ja virkamerkkiä. Kaiken kukkuraksi juttuun sotkeutuu vanhoja tuttuja, kuten lipevä iltapäivälehden rikostoimittaja ja Erjan aikanaan vankilaan toimittama pikkurikollinen. (takakannesta)

Tämä kirja jäi minulle vaisuksi, mutta pitänee katsoa mitä sarjan seuraava osa tuo tullessaan. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tuija Lehtinen: Väärä vainaja (Erja Revon tutkimuksia #1)
Crime Time, 2016
218 sivua

Tammen Keltaisen kirjaston 295. osa on Herta Müllerin Sydäneläin (Tammi 2009). Löysin sen kirjastomme kierrätyskärrystä joskus viime vuoden puolella ja päätin tutustua täysin tuntemattomaan. 

Sydäneläin on tiivis ja vaikuttava kertomus neljän nuoren ihmisen ystävyydestä ja kohtaloista diktatuuriajan Romaniassa. Kertoja on tyttö joka tulee maalta yliopistokaupunkiin opiskelemaan. Hän tutustuu kolmeen miesopiskelijaan, joilla on sama ajatusmaailma ja sama kiinnostus kiellettyyn kirjallisuuteen. He asuvat ankeissa asuntoloissa, kuusi samassa huoneessa, ainoana yksityisalueenaan matkalaukku sängyn alla. 
Asuntolatoveri Lolan itsemurha - tai murha - saa salaisen palvelun kiinnostumaan kirjan minästä ja sitä kautta koko hänen tuttavapiiristään. Heidän matkalaukkujaan pengotaan, kirjeitä avataan, tapaamisia vakoillaan. 
He saavat kokea saman kohtalon kuin niin monet Ceausescun Romaniassa: kaksi tekee itsemurhan, kaksi saa luvan muuttaa Saksaan kamppailemaan toimeentulovaikeuksien, raskaiden muistojen ja hämärien uhkausten kanssa. 
Romaanin päähenkilöiden traagiset tarinat ja käsinkosketeltavan elävät muistot lapsuudesta maaseudulla, viiltävä satiiri diktatuurin toteuttajia kohtaan sekä arkipäivän elämän groteskin koomiset piirteet punoutuvat yhteen kiihkeän runolliseksi ja järkyttäväksi kokonaisuudeksi. (kirjan kansiliepeestä)

Vaikeasti aukeava kirja. Jotain "jännää" tässä oli, mutta en ihan täysin tainnut tavoittaa sitä. En tiedä, aukeaisiko paremmin uusintalukemisella? Nappaan tämän kirjan joka tapauksessa maailmanvalloitukseen mukaan, maa on siis tietenkin Romania.

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Herta Müller: Herztier 
Suomentanut Raija Jänicke
Tammi, 1996 (toinen painos 2009)
206 sivua

Myös Lassi Hakulinen on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Syysjuhannus (Myllylahti 2016) on dekkarin sävyjä saava sukuromaani. 

Sinun isäsi tappoi minun isäni.
Tapani Bergholm lausuu perunkirjoitustilaisuudessa Tomi Ylijoelle sanat, jotka käynnistävät Tomin matkan hänen isänsä Tuomaksen tuntemattomaan menneisyyteen. Isä oli tehnyt salaisen testamentin Tapanille, mutta miksi? Alun Tomi saa kuulla Tapanilta, loppu on hänen itsensä selvitettävä, mutta palapein osat eivät muodostakaan selkeää kuvaa. 
Syysjuhannus on kertomus isistä ja pojista: Tuomaasta ja Tomista, Alposta ja Tapanista. Se vie lukijan Tomin seurassa matkalle sota-ajan vaikeisiin ja vaiettuihin tapahtumiin. Niistä Tuomas ei ole pojalleen koskaan kertonut. Edetessään selvityksessään Tomi ymmärtää miksi: totuus on vaikea eikä koskaan yksiselitteinen. Jännitys tihentyy, ja viimeisen palan Tomi löytää lopulta Inarijärven saaresta. On tullut aika nähdä kuva menneestä. (takakannesta) 

Mielenkiintoisesti rakennettu palapeli suvun salaisuuksista. Pitänee tsekata myös Hakulisen esikoinen Laatokan sini (Myllylahti 2014).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Lassi Hakulinen: Syysjuhannus
Myllylahti, 2016
211 sivua

3 x apinoista

Apinan vuosi -lukuhaasteeni lähenee loppuaan! Vielä kuitenkin ehtii - apinan vuosi päättyy 27.1.2017. Haasteen koontipostaukset voi linkittää tänne, kokoan niistä sitten listan nähtäville. Ja arvontaakin taitaa olla luvassa kaikille osallistuneille! :)

Itsekin olen loppukirinä lukenut useampia "apinakirjoja". Niputankin nyt useamman samaan postaukseen, kun aika tuntuu sittenkin käyvän vähiin...

Minä Cheeta : omaelämäkerta (WSOY 2009) kertoo kaikkien aikojen kuuluisimmasta simpanssista. Se vaikuttaa omaelämäkerralta, siis simpanssin kirjoittamalta (!), mutta tokihan sieltä joku haamukirjoittaja löytyy apinan ja kirjan välistä, olkoonkin kyseessä erittäin fiksu (?) eläin.

Vuonna 1932 Liberian viidakosta siepattu simpanssi Cheeta on Hollywoodin kulta-ajan viimeisiä elossa olevia tähtiä. Hän seikkaili Johnny Weissmullerin rinnalla Tarzan-filmeissä ja lunasti nopeasti tiensä katsojien sydämiin ilmeillään, äänellään ja notkeudellaan.
Jo aikalaiskriitikoiden mielestä Cheeta päihitti lahjoillaan useimmat vastanäyttelijänsä, mutta häikäisevä elokuvaura päättyi kiusallisen välikohtauksen jälkeen vuonna 1967. Eläkepäiviään Palm Springsissä viettävä taiteilija on sittemmin omistautunut maalausharrastukselleen. Nyt on muistelmien vuoro.
Omaelämäkerrasta hahmottuu tiettävästi maailman vanhimman simpanssin ainutlaatuinen näkökulma ihmisten maailmaan. Cheeta tunnustaa avomielisesti myös kamppailunsa monien paheiden kanssa. Hän on nähnyt pitkän uransa aikana paljon ja kertoo nyt kaiken - mitään häpeämättä ja peittelemättä.
Minä Cheeta on hauska ja viihdyttävä teos, jossa Hollywoodin hullunmyllyyn tempaistu simpanssi irvistää häijysti perinteisille muistelmille ja esittää piikikkäätkin huomionsa hurmaavalla tavalla. Luvassa on monia skandaalimaisia paljastuksia, mutta onneksi apinalle kaikki on sallittua! (takakansiteksti)

Tässäpä oli tosiaan hauskasti erilainen muistelmateos, joka kertoo Cheetan tarinan aina Afrikan viidakosta Hollywoodiin ja eläkepäivien viettoon saakka. Alkusanoissa Cheeta kertoo olevansa hieman hermostunut, koska elämänsaavutusten listaaminen tarkoittaa sitä että myöntää olevansa elämänsä ehtoopuolella. Johnny Weissmullerin sanoin: "Heti kun ruvetaan kutsumaan Kuolemattomaksi, alkaa murehtia kuolemaa." (s. 9)

Niin hauska kuin teos olikin, sen lukeminen teki minut myös murheelliseksi. Cheeta on hyvin kaukana "oikeasta" apinasta, se on erittäin pitkälle inhimillistetty. Sen kertomus siitä, kun sitä viedään apinalaumassa tapahtuneen verilöylyn jälkeen häkissä Atlantin yli Amerikkaan, näyttää sen iloisena siitä että viidakko jää taakse ja sivistys odottaa. Cheeta uskoo olevansa "kuntoutuksessa". Vähän väliä se kuittailee ja näyttää pitkää nenää rouva Goodallille, joka vaikuttaa uskaltaneen kritisoida tätä "kuntoutusta". Toisaalta näen tässä ironisessa kerronnassa myös sen huvittavan puolen, mutta enemmän tunnen ärtymystä. Miksi eläin haluaisi olla ihminen?

Tässä mielessä kirjan parasta antia ovat ihan oikeista ihmisistä, Hollywoodin kulta-ajan näyttelijöistä kertovat anekdootit ja suoranaiset paljastukset. Mietin vain, kuinka totuudenmukaisia ne mahtavat olla... no, kaikkihan on toki mahdollista. 

Tämä kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 41: kirjan kannessa on eläin.

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Me Cheeta : the autobiography (2008)
Suomentanut Marja Helanen-Ahtola
WSOY, 2009
343 sivua 

Anna Karolina Larssonin esikoisteos Paviaanivarkaus (Minerva 2015) on hyvinkin perinteinen ruotsalaisdekkari, joka nyt ei sinänsä kerro apinoista, mutta niitä sivutaan useampaan otteeseen. Tämän kirjan luin e-kirjana, kun se sattui löytymään Elisa Kirjasta tarjouksena.

"Sääli paviaania." Outo merkintä sisaren päiväkirjassa ja sen viereen piirretty paviaanin pää askarruttavat nuorta poliisia, Amanda Palleria. Sanna-sisaren sanotaan tehneen itsemurhan, mutta Amanda uskoo, että kuolemaan liittyy jotain muuta. Ei voi olla sattumaa, että moni Sannan tavoin raiskatuksi tullut tyttö on päätynyt riistämään henkensä täsmälleen samalla tavalla. 
Amandalla on tarkka suunnitelma, kuinka manipuloida Sanna-siskon elämään ja kuolemaan liittyvät kaksi miestä paljastamaan, mitä on tapahtunut. Hän viettelee molemmat. 
Toinen miehistä on Amandan kollega, komisario Magnus Blomberg. Toinen on Sannan entinen poikaystävä Adnan Nasimi, arabitaustainen pikkurikollinen, joka on juuri istunut vankilassa huumerikoksesta. 
Kun Kolmårdenin eläintarhasta varastetaan paviaani, Amanda ei ensin käsitä, miten se liittyy hänen sisarensa kohtaloon. Jäljet johtavat Bonobo-yökerhoon, seksibisneksen ja huumekaupan hermokeskukseen. 
Paviaanivarkaus on usean kertojan näkökulmasta etenevä vauhdikas ja todentuntuinen rikostarina, joka on saanut kriitikot uumoilemaan Anna Karolina Larssonista Liza Marklundin ja Jens Lapiduksen manttelinperijää. (kustantajan esittelyteksti) 

Dekkarin tarina etenee todellakin melko vauhdikkaasti, todentuntuisesta en osaa mennä sanomaan mitään. Jokin kirjailijan tyylissä ja kielessä tökki ja häiritsi, esikoiskirjailijahan tässä on kyseessä. Vai onko syy suomennoksessa? Vaikea sanoa. Pitänee lukea seuraavakin teos, tämä tarina kun selkeästi jatkuu vielä. 

Aluksi tosiaan vaikutti siltä, ettei paviaanivarkaus voi mitenkään liittyä Amandan tutkimaan rikossarjaan. Kun totuus sitten lopulta paljastuu, se on melkein liian yököttävä ja shokeeraava. Pistää miettimään, miksi kirjailija on halunnut kirjoittaa näin. Jostain luin, että kirjailija on työskennellyt poliisina ja halunnut saattaa poliisityössä kertyneet kokemuksensa dekkarisarjaksi. Totuushan tietysti on tarua ihmeellisempää, mutta ihmettelen silti vähän. Sääli paviaania, todellakin. 

Passaa Helmet-haasteen kohtaan 42: esikoisteos.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Anna Karolina Larsson: Stöld av babian (2014)
Suomentanut Jänis Louhivuori
Minerva, 2015
e-kirja

Lempeämpää näkökulmaa apinoihin tarjosi Ulf Nilssonin pikkuruinen kuvakirja Oma pikku apinani (Bonnier Carlsen 2016). Tästä kirjasta en ollut koskaan kuullutkaan, kun löysin sen kirjastomme kierrätyskärrystä. Selvisi, että kirjaa on viime syksynä jaettu muutaman muun lastenkirjan ohella McDonaldsissa. 

"Olen aina halunnut oman pikku apinan. Menen usein suuren puun juurelle katsomaan paviaaneja. Niiden joukossa on pieni poikanen. Katselemme toisiamme pitkään. 
Täällä kaikki eivät pidä paviaaneista. Minä kuitenkin pidän sinusta huolta, oma pikku apinani!"
Tämä kirja on yksi Läsrörelsenin tuottamista yhteensä 1,75 miljoonasta lastenkirjasta. Kirjoja jaetaan oheistuotteina kaikissa Pohjoismaiden McDonald's-ravintoloissa neljän viikon ajan syksyllä 2016. Yhteistyö lukuharrastuksen hyväksi aloitettiin vuonna 2001 Ruotsissa otsikolla "Anna lapsillesi kieli" (Ge dina barn ett språk), ja tuloksena on ollut tähän mennessä 18,5 miljoonaa lastenkirjaa. (takakannesta)

Tarina on hyvin yksinkertainen: Etelä-Afrikassa paviaanit aiheuttavat ihmisille harmia tonkimalla roskiksia, ja siksi kukaan ei pidä niistä. Paitsi kirjan päähenkilö, pieni poika, joka haluaisi itselleen oman pikku bobbejaanin (paviaani afrikaansin kielellä). Hän tulee houkutelleeksi paviaanilauman asuinalueelleen, ja paviaanit pistävät siellä ranttaliksi tuhoamalla pojan kodin. Niillä on ollut siihen kuitenkin ihan oikea syy: pikku paviaani on tullut pojan kotiin etsimään banaaneja ja "kadonnut", ja muut paviaanit tulivat etsimään sitä, kuitenkaan löytämättä. Poika löytää pikku apinan myöhemmin sängystään ja käy seuraavana päivänä viemässä sen takaisin laumansa luo. 

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ulf Nilsson: Min lilla apa (2008)
Kuvittanut Kristina Digman
Suomentanut Ulla Lempinen
Bonnier Carlsen, 2016
37 sivua