Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 7: L.M. Montgomery: Runotyttö-sarja

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on edennyt jo seitsemänteen osaansa, ja tällä kertaa sitä on emännöinyt Unelmien aika -blogin Katriina. Haasteen tarkoitushan on siis lukea jokin klassikko, jota ei ole aiemmin tullut syystä tai toisesta lukeneeksi. Itse tartuin tällä kertaa omasta hyllystä löytyvään  L.M. Montgomeryn Runotyttö-teokseen (WSOY 2005), johon on siis koottu koko kolmeosainen sarja samojen kansien väliin.

Montgomeryn Anna-sarja kuului suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudessa, mutta Runotyttöihin en osannut tarttua. Muistan kyllä aloittaneeni ensimmäisen osan, mutta jättäneeni lukemisen sikseen melkein heti. En vaan tykännyt Emiliasta yhtään. En ymmärtänyt "leimahdusta", eikä lukeminen vaan iskenyt. Tämän yhteislaitoksen hommasin sen ilmestyttyä omaan hyllyyni siinä toivossa, että jossakin vaiheessa olisi oikea hetki Emilian tarinalle. Ja nyt oli viimein sen aika!

Sarjan aloitusosan eli Pienen runotytön perusideahan on hyvinkin pitkälti samanlainen kuin Anna-sarjan aloituksella. Orvoksi jäänyt Emilia päätyy itselleen vieraiden ihmisten kasvatettavaksi (vaikkakin tällä kertaa kyseessä on oma suku). Tädeistä Elisabet on ankara ja kärsimätön, Laura onneksi ymmärtävämpi ja lempeämpi. Jimmy-serkku tekee kaikkensa tukeakseen Emilian kirjallisia haaveita. Parhaaksi ystäväksi Emilia löytää Ilsen, Uuden Kuun renkipoika Perry on valmis puolustamaan Emiliaa viimeiseen asti ja naapurin Teddy on Emilian suuren ihailun kohde. Teddyn tarvitsee vain viheltää, ja Emilia on jo matkalla hänen luokseen.

Toinen osa Runotyttö maineen polulla kertoo Emilian opiskeluajasta Shrewsburyssa. Siellä opiskelee koko ystäväjoukko, mutta opintojen ohella Emilia ei useinkaan ehdi viettää aikaa ystäviensä kanssa - kiitos Ruth-tädin, jonka taloudessa Emilia majoittuu. Emilia kirjoittelee lehtiin saadakseen rahaa, ja muun ajan Ruth-täti pitää hänet työn touhussa. Onneksi joka toinen viikonloppu kuluu kotona Uudessa Kuussa. Emilia on joutunut myöntämään itselleen tunteensa Teddyä kohtaan, mutta Teddy ei tunnu vastaavan niihin. Perry taas piirittää Emiliaa minkä kerkeää ja saattaa tämän todella kiusalliseen tilanteeseen. Tarvitaan yksi erityinen matka lumimyrskyssä yön pimeydessä, ennen kuin asiat loksahtavat kohdalleen.

Sarjan päättävä osa Runotyttö etsii tähteään esittelee lukijoille täysikasvuiseksi varttuneen Emilian, joka kiinnittää vastakkaisen sukupuolen huomion kaikkialla minne meneekin. Emilian haave kirjailijan urasta on periaatteessa hyvin lähellä - hänen vain täytyisi lähteä tekemään uraansa New Yorkiin. Hän ei kuitenkaan halua jättää Prinssi Edwardin saarta, ei vaikka kaikki ystävätkin ovat lähdössä jatkamaan opintojaan muualla - myös Teddy, jonka Emilia jo kuvitteli välittävän... Onneksi Emilialla on vielä Dean Priest, mies joka pelasti hänen henkensä aikanaan. Emilia tuntee kuitenkin olevansa kuin unissakävelijä. Yhtäkkiä hän huomaa olevansa kihloissa Deanin kanssa. Myös Ilsen suunnalta kuuluu yllättäviä uutisia: Ilse on mennyt kihloihin Teddyn kanssa. Kirjan takakannen lähestyessä lähestyvät myös Ilsen ja Teddyn häät - mutta kuinkas sitten käykään?

Kun pääsin vauhtiin, nämä kirjathan oli suorastaan pakko ahmia kerralla. Kolmen kirjan lukemiseen kului vain pari päivää! Yllätyin, miten helpolta sarjan lukeminen nyt tuntui vaikka olin kuvitellut aiemmin ihan muuta. Anna-sarjaan verrattuna runotyttö Emilia tuntuu koko ajan paljon "aikuisemmalta", ja Emilian tarinassa romantiikka tuntuukin olevan enemmän tapetilla kuin Anna-kirjoissa. Toki nykynäkökulmasta Emilian "rakkausseikkailut" lienevät melko kesyjä, mutta kuitenkin. :)

Olenpa hyvinkin tyytyväinen siitä, että sain lopuksikin tämän sarjan luettua. Ei tästä edelleenkään samanlaista suosikkia minulle tule kuin Annoista, mutta voi olla että luen sarjan vielä joskus toiseen kertaankin. Klassikkohaasteen lisäksi kirjat ansaitsevat paikkansa Jatkumo-haasteessakin. Ja TBR-listalta saan vedettyä yli jo toisen klassikon! Hmm, mitäs seuraavalle kierrokselle... ;)

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
L.M. Montgomery: Runotyttö : Uuden Kuun Emilian tarina
Yhteislaitos kirjoista
Emily of New Moon (1923), I.K. Inhan uudistettu suomennos 1961
Emily Climbs (1925), suomentanut I.K. Inha 1948
Emily's Quest (1927), suomentanut Laine Järventaus-Aav 1949
WSOY, 2005
476 sivua

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 4: Danten Jumalainen näytelmä

Ihan alkuun on pakko tuulettaa: MINÄ TEIN SEN! Dante Alighierin Jumalainen näytelmä (WSOY 1997) on nyt luettu! \o/ 

Vakaa aikomukseni oli lukea kirja jo Klassikkohaasteen edelliseen osaan, mutta kesken jäi silloin. Nyt sain kirjan kahlattua ajoissa läpi, mutta sulattelemiseen ei juurikaan jäänyt aikaa. Kirja vaikuttaakin olevan erityisen kuuluisa siitä, että moni sen aloittaa, mutta ei koskaan pääse loppuun asti. Kiinnostavin osuus kirjasta on ehdottomasti sen ensimmäinen osa, Helvetti. Toinen osa, Kiirastuli, menetti mielestäni otettaan jo jonkin verran, ja kolmas osa, Taivas, tuntuu jo niin korkealentoiselta että mielenkiinto oli todellakin vaarassa herpaantua. 

Kirja, jonka luin, on näköispainos vuoden 1924 painoksesta. Sen on suomentanut Eino Leino, ja kirja sisältää myös kuuluisan ranskalaistaiteilija Gustave Dorén kuvitusta teokseen. 

Jumalaisen näytelmän juoni on varmasti lähes kaikille tuttu pääpiirteissään. Teoksen päähenkilö joka on nimetty Danteksi harhailee metsässä ja päätyy ensiksi Vergiliuksen ja myöhemmin Beatricen opastamana matkalle halki Helvetin, Kiirastulen ja Paratiisin. Helvetti kuvataan suppilomaiseksi muodostumaksi, jonka yhdeksällä piirillä syntiset kärsivät ikuista rangaistustaan. Pohjimmainen ikijäässä oleva osa kuuluu tietenkin Luciferille, joka jauhaa kolmessa suussaan pahimpia pettureita: Brutusta, Cassiusta ja Juudas Iskariotia. 

Muistan, että opiskeluaikana teosta käytiin aika perusteellisesti läpi, ja opettaja jakoi meille monisteita, joissa oli kaaviokuva Helvetistä. Tietenkään en sitä enää löytänyt, harmi kyllä. Olisi ollut mielenkiintoista tutkailla kaaviota tarkemmin nyt kun kirjan on oikeasti lukenutkin. 

Helvetistä matka jatkuu Kiirastuleen, jossa ns. vähemmän syntiset voivat vielä katua tekojaan ja odottaa pääsyä Paratiisiin. Myös Kiirastuli on jaettu seitsemään piiriin, joiden jälkeen vielä ennen taivasta on maanpäällinen paratiisi, Aatamin ja Eevan paikka. Sieltä päästään taivaan portille, ja matkan viimeinen osuus koostuu Paratiisin yhdeksästä tasosta. Kymmenes on luonnollisesti varattu Jumalalle.

Kirjan antoisin, mutta toisaalta myös ahdistavin osa on käytetty kieli ja runomitta. Eino Leinon suomennos on loistokas, mutta ajan hammas on luonnollisesti syönyt kieltä joka nyt tuntuu todella vanhahtavalta. Myös runomitta, minulle täysin entuudestaan tuntematon tertsiini, on suhteellisen vaikealukuista ja ainakin minulta vaati välillä tekstin ääneen tankkaamista. Näin ollen en siis valitettavasti voi kauheasti kehua teosta ymmärtäneeni. Kielen koukeroiden takia teoksen varsinainen sisältö oli aika hankalasti hahmotettavissa. 

"Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää" (Helvetti, kolmas laulu, s. 21) on varmasti tunnetuin sitaatti teoksesta. Opiskeluaikana vitsailtiin, että se voisi lukea heti kirjan kannessa tai ensimmäisellä sivulla varoituksena... mutta en kuitenkaan ole enää täysin samaa mieltä. Olen tyytyväinen siitä, että sain kirjasta edes jonkinlaisen otteen - tai ainakin tuosta alkupuolesta. 

Kirja odotti omassa hyllyssäni lukemista kaksikymmentä vuotta. Nyt se on luettu, ja on aion pistää kirjan eteenpäin kirjastomme kierrätyskärryyn, sillä en usko palaavani teoksen pariin kovinkaan pian. Näin sain TBR-listani korkattua - ja kirjahyllyyni arvokasta lisätilaa!

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Dante Alighieri: Divina Commedia (1315-21)
Suomentanut Eino Leino 1912-14
Kuvittanut Gustave Doré
Näköispainos vuonna 1924 julkaistusta yhteisniteestä
WSOY, 1997
719 sivua