Novelleja, novelleja

Alkuvuodesta olen saanut luettua lähinnä lyhyitä juttuja. Onneksi on novellit! 💗

O.E. Lönnbergin pienoisnovellikokoelma Langanpäitä (Osuuskumma 2017) on kokoelma välähdyksiä: hetkiä, katseita ja kohtaamisia. Yksikään kokoelman sadasta tarinasta ei ole sataa sanaa lyhyempi, eikä yksikään kahtasataa pitempi.
Tarinat kertovat erilaisista maailmoista, joissa peikot lausuvat runoja, konstruktit hamuavat höyryä ja ensitreffeillä saattaa seuralaisen huulilta lehahtaa perhonen lentoon. Kun tarttuu langan päähän, ei voi tietää, mihin se johdattaa. (takakansiteksti)

Raapaleisiin olen tykästynyt koko ajan enemmän ja enemmän, ja tässäpä on oiva kirja kaikille raapaleiden ja novellien ystäville. En alkanut itse laskemaan sanoja, mutta takakannen mukaan niitä löytyy joka tarinasta 100-200. Ihan sadan sanan raapaleita ei montakaan tainnut olla, mutta sopivan tiiviitä juttuja kirja sisältää. Aiheetkin vaihtelevat mukavasti.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
O.E. Lönnberg: Langanpäitä
Osuuskumma, 2017
115 sivua

Muistatko Teiniliiton (toimi vuoteen 1984 asti) julkaiseman Teinikalenterin? Se jaettiin oppilaille syyslukukauden alkaessa ja varsinkin tytöt täyttivät sen lukuvuoden mittaan päiväkirjamerkinnöillä. Siihen merkittiin koulun kokeet, bändien keikat, Sen Pojan hymyt, menkat ja krapulat, suuret salaisuudet.
Reunan Teinikalenteri-kirjassa on kalenteriaukeama 12 kuukaudelle elokuusta lähtien, pikkutietoa teini-ikäisille ja tarina joka kuukaudelle. Kirjailijat ovat eläytyneet muistelemaan omia teiniunelmiaan, angstejaan ja intohimojaan. Tarinoissa käsitellään kaveripiiriä, kotioloja, kiusaamista, menestys- ja ulkonäköpaineita. Niissä on hämmennystä, rakkautta ja vihaa, pakoa mielikuvitusmatkalle. Herkullista luettavaa entisille ja nykyisille teineille, loistava lisämateriaali kouluille! (kustantajan esittelyteksti)

Itse en koskaan ollut Teinari-ihmisiä, suosin muunlaisia kalentereita. Teinari tuntui ihan liian pieneltä, ajattelin aina että ei siihen mahdu mitään kirjoittamaan. Tämäkin Teinikalenteri-kirja on melkoisen pieni kooltaan, ihan Teinarin mallinen muttei nyt sentään onneksi yhtä pieni. Kirjassa on kaikkiaan 12 novellia eri kirjailijoilta, jokaiselle kuukaudelle siis. Mukana ovat Jukka Behm, Katariina Hakaniemi, Kari Hanhisuanto, Asta Ikonen, Aila Juvonen, Jussi Matilainen, Teresa Myllymäki, Harri István Mäki, Juha Mäntylä, Jasu Rinneoja, Riku Talvitie ja Ricky Tähtisilmä.

Novellien aiheet vaihtelevat haaveista ystävyyteen ja kiusaamisesta rakastumiseen - hyvin tyypillistä nuortenkirjallisuutta siis. Tykkään kovasti siitä, että nuorillekin ilmestyy novellikokoelmia. Niillekin löytyy aina omat lukijansa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teinikalenteri
Toimittanut Juha Mäntylä
Reuna, 2017
183 sivua

Ja näin novellihaaste etenee jälleen! Nyt on luettuna 178 novellia 57 eri kirjailijalta. Lönnbergin novellikokoelmalla pääsen myös avaamaan Spefi-lukuhaasteen. Teinikalenterilla kuittaan Helmet-haasteen kohdan 25: novellikokoelma.

Muutama sana "kivirekikirjoista"...

Olipa jotenkin pitkänsitkeitä luettavia useampi tässä kevätkesän aikana. Sinänsä kelpo kirjoja, hyviäkin tavallaan, mutta niiden lukeminen kesti ja kesti. Kauan. Vaan nyt ne on luettu, ja niputan ne tässä yhteen postaukseen koska mä voin. ;)

Historioitsija Teemu Keskisarja on aina ollut mieleeni sanotaanko hieman erilaisella otteellaan ja räväkkyydellään. Varsinkin Ylellä nähdyssä Pimeä historia -sarjassa, jossa pureuduttiin Suomen historian pimeisiin alueisiin, Keskisarja esiintyi erittäin edukseen. Ainakin tällä hetkellä ohjelmasarja on vielä nähtävillä Areenassa. Tämän sarjan innoittamana päätin ottaa luettavaksi Keskisarjan tietoteoksen Raaka tie Raatteeseen (Siltala 2012).

Maailman sotahistoria pursuilee kuumia kenttiä, liejuisia peltoja, rauniokaupunkeja ja viidakoita. Mutta vain yksi ainutlaatuinen suurtaistelu on riehunut hyistä korpea ja surkeita soita halkovalla pikkutiellä, vyötärönvahvuisessa hangessa, pitkässä ja pimeässä pakkasyössä, jäälakeuden yllä kumottavan kuutamon valossa.
Mitä tapahtui Suomussalmen palavien kylien loimussa, "ei kenenkään erämaassa" ja Raatteen tiellä, miten ja miksi? Kuinka hiihtojoukot ja konearmeijan divisioonat iskivät yhteen ja miltä sota tuntui suomalaisista ja neuvostoliittolaisista rivimiehistä?
Näihin kysymyksiin vastaa palkittu historioitsija Teemu Keskisarja. Armottomien alkuperäislähteiden pohjalta Raaka tie Raatteeseen kertoo Suomen kohtalonhetkistä ja suurtaistelun pienistä ihmisistä. (takakansiteksti)

Todella mielenkiintoista asiaa lähes myyttiset mittasuhteet saaneesta suurtaistelusta ja ihmisistä sen taustalla ja pyörteissä. Keskisarjan kirjoitustyyli tuo ihmiskohtalot eläviksi ja lähelle, turhia kaunistelematta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teemu Keskisarja: Raaka tie Raatteeseen
Siltala, 2012
329 sivua

Jussi Katajalan novellikokoelma Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita (Osuuskumma 2017) sisältää 15 novellia, jotka on kahta novellia lukuunottamatta julkaistu aiemmin eri antologioissa ja lehdissä. 

Oppilaat seurasivat välinpitämättöminä videota ensimmäisestä kuuhun laskeutumisesta. Pavel oli nähnyt sen kymmeniä kertoja. Rakeisessa lähetyksessä Aleksei Leonov astui LK-laskeutumismodulista kuun pinnalle ja lausi historialliset sanansa: "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus sosialismille."
Kekkosen ja Breznevin saunomiskilpailusta Zavidovossa koituu historiaa mullistavia seurauksia. Suurvaltojen ydinsukellusveneitä katoaa selittämättömästi. Taivaalta pudonnut pieni kivi saa aikaan peruuttamattomia muutoksia löytäjässään ja koko ihmiskunnassa. Tampere joutuu sisällissodan näyttämöksi Suomen liittovaltion hajotessa kieliriitoihin. 
Atorox-palkinnon voittaneen Jussi Katajalan tieteisnovelleissa kuljetaan ajassa, avaruudessa ja vaihtoehtoisissa maailmoissa sekä kohdataan monenlaisia muukalaisia. Kosmiset tarinat tarjoavat laajan kattauksen perinteistä ja modernia science fictionia. (takakansiteksti) 

Ihan kaikki kokoelman novellit eivät jaksaneet minua viehättää, mutta eniten pidin kolmeen osaan jaetun kokoelman keskimmäisestä osiosta "Terra", joka sisältää viisi novellia: S/S Minnewaskan tapaus, Nollameridiaani, Mare Nostrum, Betatesti ja Tähdenlentoja. Näistä nautin, varsinkin kokoelman niminovellista Nollameridiaani. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Jussi Katajala: Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita
Osuuskumma, 2017
297 sivua 

Kolmas, ehkä kaikista eniten kivirekenä perässä vedettävältä tuntunut kirja oli Tommi Kinnusen Lopotti (WSOY 2016). Kirjaston varausjono oli kauan todella pitkä, ja päädyin ostamaan kirjan e-kirjana viime syksyn kirjamessujen aikaan.

"Älä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo."
Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin. Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät. Neljänkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla. 
Millaista on elää koko elämänsä sivullisena, toivoa että eräänä päivänä ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota eroihin vaan yhtäläisyyksiin? Millaista on kulkea pitkä matka tullakseen siksi, joka tahtoo olla tai joka ehkä jo oli? Tommi Kinnunen kirjoittaa vahvasti toiseudesta ja oman tien löytämisestä, halusta tulla isäksi sekä taidosta olla äiti.
Lopotti jatkaa menestysromaani Neljäntienristeyksen tarinaa, mutta on oma itsenäinen teoksensa.(kustantajan esittelyteksti)

Neljäntienristeys (WSOY 2014) kuului ilmestymisvuonnaan suosikkeihini, mutta Lopotin kanssa en tahtonut päästä puusta pitkälle. Kirjan rakenne tuntui sekavalta, välillä äänessä oli Helena ja välillä Tuomas, välillä oltiin nykyajassa ja välillä menneisyydessä. Ehkä ihan oikea paperimuotoinen kirja olisi ollut parempi selailtava, sillä sitä tämä kirja vaati. Palaamista aina vähän taaksepäin ja tarkistelua, missä mennään. Siihen e-kirja ei ole kovinkaan kätevä. Tarinansa puolesta Lopotti kyllä kantaa, samoin henkilökuvausten. Helenan ja Tuomaksen tarinoista olisi mielellään lukenut vielä vähän enemmänkin. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tommi Kinnunen: Lopotti
WSOY, 2016
e-kirja

Ajantakojat (Kummalinnun munia #3)

Aika kuluu. Kellopeliseppä kilkuttaa alasintaan ja takoo tarinalenkkejä, -ketjuja ja -verkkoja. Minä tahansa hetkenä aika saattaa hypähtää tuntemattomaan suuntaan yllättävin seurauksin: historia muuttuu, maailmanloput ja maailmanalut seuraavat toisiaan. Ajantakojat on raapaleantologia, jossa mielikuvitukselliset tapahtumat odottavat, että saavat järjestäytyä lukijan ajatuksissa ja muuttua tapahtuneiksi. Sinä valitset. Millaisen maailmanhistorian tai tulevaisuuden rakennat? Satakuusi satasanaista tarinaa kahdeksaltatoista tekijältä. Sinulle kirjoitettu. (kustantajan esittelyteksti)

Kummalintu on jälleen muninut mielenkiintoisen raapaleantologian. Ajantakojat : Kummalinnun munia 3 (Osuuskumma 2017) sisältää toistasataa raapaletta, joiden teemana on aika. Mielenkiintoinen lisä edellisiin osiin verrattuna on joka raapaleen jälkeen lisätty ehdotus seuraavasta raapaleesta, siis tähän tyyliin: 

Mihin kaikkialle kellopelisepän huuto kuuluu? Ota selvää ja valitse jokin seuraavista sivuista: 28, 53, 60 tai 82 tai jatka lukemista kronologisessa järjestyksessä. (s.9)

Itse luin koko antologian järjestyksessä alusta loppuun, mutta pitihän noita ehdotuksiakin välillä kurkistella. Hauska idea!

Tämän antologian kirjoittajat ovat Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Taru Luojola, O.E. Lönnberg, J.S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel, M.A. Tyrskyluoto ja Kari Välimäki. Esipuheen perusteella tämä on toistaiseksi viimeinen Kummalinnun munista koostuva kokoelma, sillä kyseinen Osuuskumman palvelu päättyy ainakin toistaiseksi. Näitä raapaleita on siis voinut tilata sähköpostiin, ja niitä on sitten koottu kokoelmiksi. Raapaleiden julkaisemista kuitenkin luvataan jatkaa tulevaisuudessakin.

Kirjan takakansiliepeestä löytyi ylläri, sitaatti omasta blogitekstistäni. Huikeeta! Ja toisaalta hitusen pelottavaakin. Pitääkö tässä nyt oikeasti alkaa miettiä tekstejään vähän tarkemmin eikä vain höpötellä menemään...? :D 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Ajantakojat : Kummalinnun munia 3
Toimittaneet Christine Thorel ja Kari Välimäki
Osuuskumma, 2017
131 sivua

Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita

Jos haaveilet lohikäärmeestä lemmikkinä tai lentokoneena, lue Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma 2015). Voi olla että tulet toisiin ajatuksiin! (Tai sitten et...)

Fantasiakirjallisuuden keskeisin myyttinen hirviö, lohikäärme, on moneksi taipuva olento. Lohikäärmeen voi tavata kerrostalon pihalla tai työpaikalla, Tampereella tai Helsingissä, Lontoossa tai Moskovassa, menneisyydessä tai nykyisyydessä, meidän todellisuudessamme, muilla planeetoilla tai toisissa maailmoissa. Lohikäärmeitä on kaikkialla.
Käärmeenliekit on ensimmäinen suomalainen lohikäärmeisiin keskittyvä antologia. Osuuskumma tuo novelleissaan lohikäärmeiden monipuolisen kirjon esiin aina kuonosta hännänpäähän, viimeistä suomua myöten. (takakannesta)

Jälleen kerran hieno kokonaisuus! Monipuolinen kokoelma erilaisia novelleja, joiden keskiössä on majesteettinen lohikäärme. Osa kirjan novelleista on perinteisempää fantasiaa, osa puolestaan pikemminkin uuskummaa tai reaalifantasiaa.

Mixu Lauronen: Empiiristä

"Joko voimme tulla pois?" sanoi vapiseva ääni.
"Ette. Antakaa lohikäärmeelle unilääkettä."
"Miten me..."
"Yrittäkää nyt vaan. Koko pullo." (s. 9)

Hauska pikku tarina (raapale? en jaksanut laskea sanoja :D) lohikäärmetutkimuksesta. 

J.S. Meresmaa: Hyvä emo

"Tulisijan luukku oli auki ja tyttö kurotti työntämään jotakin uunin sisään. Minä harppasin kauhuissani tyttöä kohti ja ehdin nähdä pienten kätösten välissä kiiltävän harmaanvalkean munanmuotoisen esineen. Esinettä kiertävä hopeinen hännänpää vilkahti ja munan päällä lepäävän hurjannäköisen pään punasilmät pilkahtivat. Margareta-neiti päästi iloisen kiljaisun, kun liekit nielaisivat koriste-esineen.  

Se oli se traakinmuna, eikä mitään ollut tehtävissä." (s. 13)

Huolella rakennettu historiallinen miljöökuvaus yhdistettynä fantasiaelementteihin. Hienoa työtä!

Juha Jyrkäs: Käärmeensanat

"Siitä on sykkö syntynynnä,
siitä kääntyi käärmeheksi,
sisälisko myös sikisi,
alun sai ahosilakka,
kasvoi suuri käärmekansa,
lievojen suku sotaisa." (s. 52)

Ja tätä käärmekansaa vastaan taistellessa auttavat ainoastaan käärmeensanat.

Katja Salminen: Lohikäärmefragmentteja

"Lohikäärmeitä ei enää ollut, mutta niistä oli jäänteitä. Fragmentteja, joissa oli epätodellisuuden salaperäinen voima." (s. 68)

Nova-kirjoituskilpailun voittaja, julkaistu aiemmin Spinissä 4/2001. 

Minna Roininen: Tarina punaisesta naisesta 

"Käärmeen vuonna syntyneitä pidetään kauniina ja älykkäinä", sanoi Ji Ling, kun Sari seuraavana päivänä latoi Wein kanssa lounasastioita tiskikoneeseen.
Sari ei mahtanut mitään sille, että yhdessä naisen heltymättömän katseen kanssa sanat tuntuivat enemmänkin moitteelta kuin kehulta.  

"Mutta heitä pidetään myös turhan omistushaluisina", jatkoi Ji Ling. "Sinun pitäisi muistaa pukeutua punaiseen. Välttääksesi onnettomuuksia, kun vuosi vaihtuu." (s. 73)

Kaunis ja traaginen rakkaustarina.

Saara Henriksson: Rigurin käärme 

"Maeridia. Minun tyttöni", Kasir sanoi.
"Olen valmis", Maeridia sanoi. Ennen kuin hän puristi silmänsä kiinni hän näki, miten kyynel vierähti Kasirin poskelle.  

Kasir nosti kätensä Maeridian kasvoille kuin hyväilläkseen. Sitten hän lävisti toverinsa ruumiin Rigurin käärmeen syöksyhampaalla. (s. 99)

Hitusen vaikeaselkoinen, monessa eri (aika)tasossa kulkeva tarina.

Tarja Sipiläinen: Asfalttiritari 

"Auringonsäteet kurkottivat kerrostalojen kattojen yli ja sytyttivät lohikäärmeen suomut turkoosinvihreään loistoon. Yöllisen sateen kastelema maa kirkasti värit. Otuksen avoimesta suusta leimusivat lieskat, ja savuvana kiemurteli kellarin portaisiin kadoten soiroina talon pohjakerroksen käytäviin. Jättihampaat loistivat valkeina kuin ensilumi, jota saisi vielä odottaa kuukausia.  

Hole ei saanut katsettaan irti otuksen raajoista, jotka päätyivät puolimetrisiin sapelimaisiin kynsiin. Niiden tielle ei haluaisi jäädä, hän mietti ja hihitti itsekseen, kun tajusi katselevansa kuvaa. (s. 101)

Kiusattu poika saa kaverin ja tutustuu lohikäärmeisiin. Ihana novelli! <3

Shimo Suntila: Tulennuolemat 

"Miracle Wu odotti lohikäärmeen ihon olevan suomuisa ja niljakas, samanlainen kuin sätkivällä karpilla. Alkukantaiset mielikuvat ihmiskunnan alkuhämäristä kumpusivat rotumuistin syövereistä. Lohikäärme oli lentävä kotka, karjuva leijona, myrkyllinen käärme. Väristen Miracle Wu painoi kämmenen siiven alle. Hän huudahti.  

Kosketus ei ollut materiaalinen vaan pikemmin sähköinen. Miracle Wu ei nähnyt kipinöitä, mutta tunsi niiden syöksyvän sisään sormenpäistään. Nyt hän tiesi, miltä tuntuisi pyydystää salama nyrkkiinsä." (s. 117) 

Ihmisiä, haltioita ja lohikäärmeitä. Kuka onkaan isäntä ja valtias?

Hanna Morre: Rakelin päätös 

Luolan ovikivellä Rakel kääntyi Jyriin päin. - Seuraat minua minne ikinä menekin, sanaakaan sanomatta. - Ollaanpa sitä arvoituksellisia, Rakel. Silmissä heijastui teräksenharmaa taivas. - Uskallatko? Jyri ei vastannut. Hän tarttui Rakelia niskasta ja painoi itseään vasten vaativan suudelman kera. Rakel antoi sen tapahtua. Hän ottaisi oman maksunsa tästä kaikesta myöhemmin. (s. 145)

Yksi suosikkinovelleistani tästä kokoelmasta.  

Magdalena Hai: Hänen kuvansa 

"Alussa on aina minun kuvani, lohikäärme kuiskasi, ja sen ääni avautui kaikkeudeksi Lian mielessä." (s. 157)

Kaunista. <3

Tomi Jänkälä: Uralin sininen 

"Sininen on hetken vihollisensa takana. Sillä olisi tilaisuus iskeä, mutta se on voimaton. Rikkoutunut siipi pettää ja eläin lähtee syöksykierteeseen. Hetkessä punainen on paikalla. Sen kynnet iskeytyvät syvälle sinisen selkään. Pitkät torahampaat uppoavat niskan puolelta eläimen kaulan ympäri. Molemmista valuva veri piirtää taivaalle kaaren, kun eläimet syöksyvät alas kivikkoon. Kuuluu vastenmielinen rusahdus. Sininen on hävinnyt eloonjäämiskamppailun. Se on kukistettu ja täysin punaisen armoilla. Sisälläni jotain tuntuu halkeavan. En itkenyt edes isäni hautajaisissa. Nyt kyyneleet tulvivat vuolaina.  

"Se on raisua leikkiä, kun nahkasiivet naivat", sanoo Poromies, joka on huomaamatta hiipinyt vierelleni." (s. 173)

:D Loistavan humoristinen lohikäärmetarina itärajan tuolta puolen. Niinikään Nova-kirjoituskilpailun voittaja, julkaistu aiemmin Spinissä 4/2010.

Erkka Leppänen: Legendojen hautausmaa 

"Falac tuumi, että lohikäärmeellä täytyi olla todella tarkat aistit, jos se eli saalistamalla. Sen täytyi kuulla tai haistaa saaliinsa virstojen päästä, tai sitten sillä oli jokin ihmiselle tuntematon aisti. Jos olen oikeassa, meidän ei tarvitse etsiä lohikäärmettä. Se kyllä löytää meidät." (s. 185) 

Praedor-sarjakuvan (ja roolipelin) maailmaan sijoittuva novelli lohikäärmeen etsintäretkestä. 

Heikki Nevala: Rungot kuin siivekkäät käärmeet 

"Kyyristelin lähemmäs suurta alttarikiveä. Kookkaimmat käärmerungot olivat heti sen takana, suojasivat ruumiillaan heikompiaan ja taimia parven keskellä. Yksi isoista huojahti, näin muhkuraisen pahkan keskelle avautuvan matelijan silmän. Se tuijotti minua ja vauvaa herkeämättä." (s. 200)

Islannin puuttomille aavoille sijoittuva lohikäärmesaaga. 

Jussi Katajala: Lento OA1701

"Tuulen suhinaan sekoittui rääkäisy. Antti katsoi äänen suuntaan. Jokin suuri lähestyi häntä kovaa vauhtia. Antti luuli sitä ensin lentokoneen osaksi, mutta hetken päästä hän tunnisti sen lohikäärmeeksi. Lohikäärme oli taittanut siivet lähelle vartaloaan ja syöksyi kuin saalistava haukka." (s. 210)

Lost + lohikäärmeet. :)

Anni Nupponen: Käärmeenkantajat 

"Mestarin silmät tummuivat. Hetken hän katseli vain tietä. Hän ajatteli kahdeksaa poikaa, joiden kuolemasta oli vastuussa. Eihän hän heitä omin käsin ollut tappanut, mutta hän oli mestari, ja hän antoi käskyt. Epäonnisia, epätieteellisiä ja liian nopeita kokeiluja kaikki, lohikäärmeenmunia, jotka oli heitetty hukkaan veljeskunnan vallanhimon tähden. Nuoria poikia, joista osa kuoli kokeisiin ennen kuin ehti lohikäärmeenmunaa näkemäänkään." (s. 233)

Hieno, mutta hitusen karmaiseva teoria lohikäärmeiden syntyprosessista. :)

Anne Leinonen: Maeruksen koskettamat 

"- Sinun aurasi, se on sininen, mutta kaipaa liekkiä, elinvoimaa, hän sanoi heiveröisellä äänellä. - Niin sen varmaan kuuluukin olla. - Älä ole noin surullinen. Saat kaiken anteeksi. Kyllä me ymmärrämme. Olet joutunut pyristelemään ja taistelemaan, mutta pian kaikki muuttuu. - Levätkää nyt, vastasin. - Kunhan saat levittää siipesi, ymmärrät paremmin, miten maailmankaikkeus toimii." (s. 244)

Huijarihoitaja tuleekin itse huijatuksi mukaan johonkin huikeaan...

Janos Honkonen: Itse ilma syttyi tuleen 

"Johann ei nähnyt liekkejä, hän näki kultasilmäisen, liekkisuomuisen, lähes talon kokoisen lohikäärmeen pään, joka kalusi ja jäyti puista taloa sisältä päin." (s. 260)

Maailmansotien väliseen Saksaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin sijoittuva novelli tiedemiehestä, jota tuli ja lohikäärmeet kiehtovat.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita 
Toimittaneet Erkka Leppänen ja Hanna Matilainen
Osuuskumma, 2015
280 sivua

Minuuttinovelleja ja raapaleita

Kummalinnun munien myötä kiinnostuin lukemaan enemmänkin raapaleita ja pienoisnovelleja. 

István Örkény'in 100 minuuttinovellia (Atena 2012) on näistä kahdesta paksumpi ja vanhempi kirja. Vanhempi ihan oikeasti, sillä osa kirjaan valituista novelleista on julkaistu alun perin vuosina 1958-1979. Vuonna 2012 Örkény'in syntymästä oli kulunut 100 vuotta, ja sen kunniaksi hänen Minuuttinovelleja-teoksensa julkaistiin laajennettuna laitoksena. Tähän laitokseen suomennettiin 14 uutta kertomusta. 

István Örkény näki kaksi sotaa, pakkotyöleirin, neljän vuoden sotavankeuden ja kommunismin hirmuvallan kotimaassaan Unkarissa. Nämä kokemukset jalostuivat Örkény'in käsissä purevan huumorin sävyttämiksi ja ytimekkäiksi minuuttinovelleiksi. Örkény osaa kuvata ihmisen osaa yhtä aikaa riemastuttavasti ja satuttavasti. (kirjan etukansiliepeestä) 

Jos raapale on tasan sadan sanan mittainen kertomus, on minuuttinovelli jotain vähän enemmän. Se voi toki olla raapalekin, mutta ainakin useimmat Örkény'in kertomuksista ovat rutkasti enemmän kuin sata sanaa pitkiä. Silti ne ovat nopeasti luettavia, josta myös nimitys "minuuttinovelli" tulee:

Oheiset novellit ovat kaikessa lyhykäisyydessään täysipainoisia kirjoituksia. Niiden hyviin puoliin kuuluu, että säästyy aikaa, kun niihin ei tarvitse keskittyä viikkokausia tai kuukausia. Lukekaamme yksi Minuuttinovelli sillä aikaa kun keitämme löysiä munia tai odotamme vastausta puhelimeen (mikäli numero tyyttää varattua). Huono vointi tai rasittuneet hermot eivät ole esteenä. Voimme lukea niitä istuen tai seisten, tuulessa ja sateessa tai täpötäydessä ruuhkabussissa. Suurin osa niistä kestää lukemisen myös kiireen keskellä! On tärkeää seurata otsikoita. Tekijä on pyrkinyt lyhyyteen, joten hän ei ole voinut otsikoida niitä miten tahansa. Tarkistamme raitiovaunun numeron ennen kuin astumme siihen. Novelleille on otsikko yhtä välttämätön. Tämä ei suinkaan tarkoita, että pelkkä otsikkojen lukeminen riittäisi. Ensin otsikko ja sitten teksti; tämä on ainoa oikea käyttöohje. (Käyttöohje s. 17)

Sataan minuuttinovelliin mahtuu monenlaisia tekstejä: humoristisia, outoja, koskettavia kaikki omalla tavallaan. Ehdottomaan parhaimmistoon kuuluu tähän laitokseen uutena suomennettu novelli Ammattiylpeys, reippaasti alle sadan sanan (74, laskin!) nerokas kertomus. Siinä kerrotaan eläintaiteilijan työhaastattelusta, joka saa odottamattoman käänteen. :) 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
István Örkény: 100 minuuttinovellia 
Valikoinut ja suomentanut Juhani Huotari 
Atena, 2012 
242 sivua

Örkény'in teosta enemmän minuun vetosi Shimo Suntilan uuskummallinen raapalekokoelma Sata kummaa kertomusta (Kuoriaiskirjat 2013). Minulle idea tasan sadan sanan kertomuksista kolahti äärettömän kovaa, ja raapalekokoelmia tulen aivan varmasti lukemaan jatkossakin. Kirjailija kertoo esipuheessa kirjan synnystä: "Kirjoitin vuoden jokainen päivä yhden raapaleen ja julkaisin sen tuoreeltaan blogissani Routakodossa. Se pakotti sellaiseen kurinalaisuuteen, jota en muuten olisi tavoittanut. [--] Karkausvuoden vuoksi raapaleita syntyi 366 kappaletta. Nyt niistä on tätä kokoelmaa varten valittu sata." 

Näistäkin kertomuksista löytyy tekstejä laidasta laitaan, oudosta vielä oudompaan. Suosikkejani, ei-missään-erityisessä järjestyksessä olivat Korvamato, Kuoppa, Lipunmyyntiautomaatti, Chili, Sukupolvikuilu, Duunimatka, Aamu, Kaveripoisto ja Joutsenlaulu.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta 
Kuoriaiskirjat, 2013 
112 sivua

Kristallimeri : tarinoita merirosvoista

Kuten Kristallimeri : tarinoita merirosvoista -teoksen (Osuuskumma 2015) esipuheessakin sanotaan, merirosvoista on varmasti kerrottu tarinoita yhtä kauan kuin heitä on ollut olemassa. Sellaisena hahmona, kuin merirosvot yleensä on totuttu käsittämään, heistä kerrottiin ensimmäisen kerran jo 1700-luvulla. Silloin tarinoihin tulivat pelottavat, kauhistuttavat, raa'at, julmat - mutta myös jollakin tapaa ihailtavat merirosvot, jotka seikkailivat eksoottisissa maissa. Tähän kategoriaan lukeutuu myös kaikkien tuntema elokuvamerirosvo Jack Sparrow.

Tämän novelliantologian merirosvot ovat kaukana Jack Sparrowista - vai ovatko sittenkään? Kristallimeren yksitoista novellia vievät piraatit paitsi merelle, myös maalle, ilmaan ja aina avaruuteen saakka. Vaikka miljöö muuttuu, merirosvouden ydin säilyy samana. Merirosvo tuntee oman arvonsa ja on vapaa yhteiskunnan kahleista. Hän on jalo ja raaka seikkailija, joka noutaa lukijan mukaansa matkalle, jolla ei yksitoikkoista hetkeä tarvitse kokea. (kustantajan esittelyteksti)

Tähän kirjaan novelleja ovat kirjoittaneet Jani Kangas, Kari Välimäki, J.S. Meresmaa, Magdalena Hai, Patricia Mal, Erkka Leppänen, Janos Honkonen, Mikko Rauhala, Maija Haavisto, Anni Nupponen ja Jussi Katajala. Suurin osa heistä on minulle entuudestaan tuttuja juuri näiden novelliantologioiden kautta, muutama taitaa olla tuntemattomia.

Eniten minun makuuni tämän kokoelman novelleista oli Janos Honkosen Piru erehtyi vuodella. Siinä eletään vuotta 2014 ja tapahtumapaikkana on alus Itämerellä. Nykypäivän lisäksi tarinan sisällä kulkee kertomus Itämeren merirosvoista kauheimmasta, Elias "Talgnäve" Justanderista. Nykyajassa Virve on saanut vihiä vanhan, pitkään etsityn merirosvolaivan hylyn sijainnista ja ylipuhunut sukellustukialuksen käyttöönsä melkoista korvausta vastaan. Millä tuon korvauksen maksaisi, on vielä epäselvää, mutta väliäkö sillä. Hylyssä odottaa korvaamattoman arvokas aarre. Lopulta odotus palkitaan ja Justanderin laivanhylky löytyy. Virve sukeltaa syvyyksiin, Samaan aikaan meren pinnalla nousee myrsky...

Honkosen novellin lisäksi pidin kovasti sekä J.S. Meresmaan että Magdalena Hain novelleista. Meresmaan Kapteenin synty sijoittuu Mifonki-sarjasta tuttuun maailmaan aikaan ennen romaanien tapahtumia. Linn Rondestani on seurannut Punaisen kuohun kapteeni Dairia ryöstöretkeltä toiseen, mutta nyt miehen seura on alkanut kyllästyttää. Tarunhohtoinen kivi, Tuulten kyynel, on kuitenkin vielä löytämättä, ja Dairin laivaa tarvitaan. Dair tekee kuitenkin kohtalokkaan virheen ja menettää asemansa.

Hain Kaunis Ululian puolestaan on omistettu merirosvojen kiistattomalle kuningattarelle, Kiinanmeren kauhulle, Ching Shih'lle. Novellin kertoja on Ululian, jonka merirosvot ottavat mukaansa hyvin nuorena. Hänestä tulee merirosvojen äitijohtajan, ai khi Lee Lain lemmikki. Kun Lee Lain puoliso menehtyy ja uuden puolison etsintä alkaa, Ululianin toiveet ovat korkealla... mutta mikä mahtaa ollakaan hänen tärkein tehtävänsä?  Hain novellista on peräisin myös kokoelman nimi: 

"Kristallimeren tuuli ei tuo mukanaan hajuja. Siinä ei kasva levää, sen vesissä ei elä kaloja. Ainoat olennot, jotka pystyvät asuttamaan sen kirkkaita, polttavia syvyyksiä, ovat kristallilohikäärmeet ja jumalat, jotka niitä komentavat." (s. 69)

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kristallimeri : tarinoita merirosvoista 
Osuuskumma, 2015 
248 sivua 

Tuulia Matilainen: Hullu koira

Kun Viro miehitettiin, toiset vietiin. Toiset jäivät kaipaamaan ikuisesti. 
Kaikki eivät itse muista tai osaa kuoltuaan poistua täältä lopullisesti. Heistä jää henki elävien huoneisiin. Siksi on taluttajia. He avaavat hengille ovet kuolleiden luo. 
Se oli hyvin tavanomainen toimeksianto. Majatalon aaveet alkoivat olla jo haitaksi liiketoimelle. Mutta tällä kertaa Lena teki virheen. 
Hullu koira aikojen takaa juoksee kaukaa Novosibirskistä pieneen virolaiseen kylään. Se asettuu makaamaan kotinsa lattialle ja kertoo tarinan elävän rakkaudesta kuolleeseen henkeen. 
Tuulia Matilaisen runollisen kauniissa kerronnassa outous on osa elämää ja tuonpuoleiset kiehtovia ystäviä. (takakannesta)

Tuulia Matilaisen Hullu koira (Haamu 2015) ei ole kauhukirja, vaikka takakannen perusteella hetken luulinkin niin. Pikemminkin sitä voisi luonnehtia uuskummaksi. Toki tapahtumat ovat hyvinkin epätavallisia ja yliluonnollisia, mutta kerronnassa ei ole mitään pelottavaa. Henget ovat kirjan henkilöille arkipäivää ja siten luonnollisia. Ne eivät kuitenkaan ole sitä kaikille, ja siksi niitä täytyy auttaa poistumaan täältä, jatkamaan eteenpäin. Siksi on päähenkilö Lenan kaltaisia taluttajia. He lähes kirjaimellisesti taluttavat henget täältä pois, niin että elävät saattavat paremmin elää omaa elämäänsä. 

Taluttajan työ on raskasta ja kuluttavaa. Pahin virhe, minkä taluttaja voi tehdä, on päästää henki liian lähelle itseään, omiin huoneisiinsa. Lena on nähnyt sen läheltä. Se ei kuitenkaan estä häntä tekemästä samaa virhettä, kun virolaisessa majatalossa ryskyttävä henki saa hänet pauloihinsa. 

Kirjallinen maailmanvalloitus jatkuu tällä kirjalla Viroon, ja Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 48 (Kirjassa on alle 150 sivua - tässä oli 139).

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Tuulia Matilainen: Hullu koira 
Haamu, 2015 
139 sivua