Nadja Sumanen: Terveisin Seepra

Nadja Sumasen esikoisteos Rambo (Otava 2015) voitti ilmestymisvuonnaan Otavan nuortenkirjakilpailun ja vielä Finlandia Junior -palkinnonkin. Ilokseni Sumaselta ilmestyi tänä vuonna uusi nuortenkirja, Terveisin Seepra (Otava 2017).

Miten naurettavalta mahdoin näyttää noiden toisten silmissä, joiden elämässä tapahtui asioita. Koskettavia, kuohuttavia, hassuja, noloja, suloisia, ravisuttavia, villejä, hävyttömiä. Olin kolmea kuukautta vaille kuusitoista, enkä ymmärtänyt, miksi joku haluaisi olla always sixteen. Milloin kaikki kaunis oli alkanut kadota?
Kun Iris ahdistuu, viiltely vie pahan pois. Hetkeksi. Kunnes pimeydessä häivähtää valo. Iris löytää Runotytön, jolla on haave. Ja isän vanhan kameran, jonka linssin läpi tuntuu luonnolliselta tarkastella maailmaa. Mutta pääseekö seepra raidoistaan? (takakansiteksti)

Takakannen perusteella tosi ahdistavalta vaikuttava kirja, mutta onneksi totuus oli toisenlainen. Toki kirjassa on ahdistusta ja vaikeita asioita, mutta ei pelkästään niitä. Iris tekee lujasti töitä saadakseen itsensä kuntoon ja viiltelyn loppumaan, sekä itsekseen että psykologin kanssa. Yllättäviltäkin tahoilta löytyy apua, kun Iris löytää isän vanhan kameran ja alkaa kuvata. Muutenkin harrastukset vaihtuvat, kun vanha balettiharrastus jää. Lisäksi Iris alkaa kirjoitella sähköpostitse nimimerkki Runotytön kanssa. Tälle on helppo kertoa melkein kaikesta.

Isä on Iriksen kuvausinnostuksesta mielissään ja haluaisi opettaa kuvaamisesta kaiken mahdollisen, mutta antaa onneksi Iriksen tehdä itsekseen. Kuvien kehittämisessä isää kuitenkin tarvitaan avuksi, ja Iris ja isä lähentyvät pitkästä aikaa. Iris tutustuu myös täysin erilaisista taustoista tulevaan Teeleen, jolta hän saa paljon hyviä neuvoja ja tukea. Ne ovatkin tarpeen, sillä Iriksen perhesuhteet eivät ole parhaat mahdolliset. Vähitellen, pala palalta, asiat alkavat kuitenkin järjestyä niin Iriksen päässä kuin perheen sisälläkin. Mutta Runotyttö tuntuu kadonneen johonkin, hän ei enää vastaa viesteihin.

Terveisin Seepra on kirja, jossa tapahtuu paljon ja kuitenkaan ei paljon mitään. Perheen suhteet ovat hyvinkin päin mäntyä eikä niiden korjaaminen ole helppoa. Kirja antaa kuitenkin positiivisen viestin: toivoa on, kaikki järjestyy. Se vain ottaa oman aikansa. Salaperäinen Runotyttö ja tämän katoaminen jää askarruttamaan mieltä. Mitä tapahtui?

Kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 15 (kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen) sekä Down Under -haasteen kohtaan 32 (kirja, jonka henkilöihin liittyy huomattavaa henkistä kasvua).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Nadja Sumanen: Terveisin Seepra
Otava, 2017
264 sivua

Martti Linna: Isän luokse

Yhdeksänvuotiaan Katrin isä maalaa taivaanrantaa Brasiliassa. Hänen pikkuveljensä on Sammakkomies, jonka keuhkoja edes lääkäri-äiti ei osaa parantaa. Katri itse on ainoa tyttö, jota Namulan koulun rehtori ja hänen opettajansa Silja Strindberg oikeasti pelkäävät. Kun Katri toimii, mitä tahansa voi tapahtua!
Eräänä päivänä Katri saa isältään postia. Hän näkee koulumatkalla keisaripingviinejä ja tajuaa, että hänen on pelastettava melkein yksinään maapallo, sen sademetsät ja pikkuveljensä. Siinä hommassa Operaatio Pottubileet on vasta alkua: jääkarhujen saapuessa on aika etsiä kahvilaiva ja matkata isän luokse Amazonin vihreisiin sademetsiin. (takakannesta)

Tässä on kirja, jonka otin luettavaksi ihan puhtaasti takakannen perusteella. Ilmastonmuutos yhdeksänvuotiaan silmin! Pakkohan tätä on ainakin vilkaista... ja kansien välistähän löytyikin ihan hauska tarina.

Brasiliassa asuva isä lähettää Katrille lahjaksi ilmastonmuutoksesta kertovan dvd:n, ja hänen maailmansa muuttuu täysin. Katri on vakuuttunut siitä, että maapalloa pitää alkaa suojella, vaikka sitten hän yksin jos ei kukaan muu ala. Katri kyllä yrittää pontevasti saada kaikki muutkin mukaan ympäristöä suojelemaan. Operaatio Pottubileiden on tarkoitus lopettaa yksityisautoilu, mutta naapurit ehtivät puuttumaan asiaan ja poliiseilla on asiaa Katrin äidille... Koulussakin Katri tekee parhaansa saadakseen niin luokkakaverit kuin opettajatkin mukaan, rehtorista nyt puhumattakaan, mutta vastaanotto ei ole ihan sitä mitä Katri toivoo. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jää lähteä isän luokse Brasiliaan, isän joka ymmärtää että on toimittava!

Äärimmäisen tärkeästä aiheesta on saatu aikaan hauska kertomus toimeliaasta koululaisesta, joka heittäytyy hänelle tärkeään asiaan täysin voimin. Yhdeksänvuotiaalle maailma on vielä melko mustavalkoinen: jos et ole minun puolellani, olet minua vastaan. Aikuislukijaa vallan hengästyttää tytön vauhti ja meininki, mutta onneksi aikuiset saavat hänet tulemaan vähän enemmän järkiinsä - unohtamatta kuitenkaan luonnonsuojelua.

Tämä kirja tekisi mieli ottaa mukaan vinkkaussettiin... ehkä kokeilenkin vaikka kolmasluokkalaisille jossain vaiheessa. Down Under -haasteeseenkin kirja sopii, kohtaan 22: kirja johon liittyy sademetsä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Martti Linna: Isän luokse
Myllylahti, 2017
175 sivua

Kate Morton: Hylätty puutarha

On vuosi 1913. Britanniasta päiväkausia matkannut laiva saapuu Australiaan pieni Nell-tyttö kannellaan. Salaperäinen nainen, joka kutsuu itseään Kirjailijattareksi, on luvannut pitää hänestä huolta, mutta naista ei kuulu.
Lähes vuosisata myöhemmin nuori australialaisnainen Cassandra saa isoäidiltään yllättävän perinnön. Mystinen Cliff Cottage salaperäisine puutarhoineen siirtyy hänelle. Cassandra matkustaa Englantiin tutustuakseen perintöönsä - ja ennen kaikkea selvittääkseen isoäitinsä Nellin salatun menneisyyden.
Hylätty puutarha on hienostunut lukuromaani, joka kuljettaa lukijan läpi vuosikymmenten raottaen vähä vähältä historiaan hautautuneita salaisuuksia. Kate Morton on jälleen punonut lumoavan tarinan. (kustantajan esittelyteksti)

Kate Mortonin Hylätty puutarha (Bazar 2014) on ollut lukulistallani varmaan lähes ilmestymisestään lähtien, mutta sain sen luettua vasta nyt. Paksuhkon kirjan lukeminen e-kirjana oli minulle erittäin hyvin toimiva vaihtoehto, varsinkin kun löysin kirjan Elisa kirjan tarjousten joukosta. 

Monessa aikatasossa kulkeva tarina on aina omiaan kiehtomaan mieltä, ja joka aikatason päähenkilössä ( esim. nykypäivän Cassandra, menneen ajan Nell ja salaperäinen Kirjailijatar) on jotain helposti samaistuttavaa. Kirjallisuus on romaanissa tärkeässä osassa, ja Kirjailijattaren sadut varsinkin. Vanhan satukirjan ja kuuluisan taiteilijan piirrosten avulla Cassandra pääsee jäljille sukunsa salaisuuksista. Isoäiti Nell on aikanaan alkanut selvittää omaa tarinaansa (joka sivumennen sanoen onkin melkoinen), muttei koskaan löytänyt kaikkia johtolankoja. Hän jättää salaisuudet Cassandran selvitettäväksi, ja tämä tempautuukin menneisyyden jäljille vieraillessaan perimässään talossa. Lukijana näihin salaisuuksiin pääsi aika hyvin kärryille, ja lopputulosta osasi odottaa. Kaikkia yksityiskohtia ei kuitenkaan voinut millään ennakoida, joten kirja piti otteessaan loppuun asti.

Haasteista kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 38 (kirjassa mennään naimisiin), Down Under -haasteen kohtaan 28 (kirja jonka omistat), ja lisäksi pääsen aloittamaan Taiteilijaromaanit-haasteen, kirjassa kun kerrotaan sekä kuvataiteilijoista että kirjailijasta.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kate Morton: The Forgotten Garden
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Bazar, 2014
e-kirja

Tiia Vajanto: Down Under

Tiedätkö, mitä Kenguru tekee kun sillä loppuu juomat? Laittaa pillit pussiin!
Sisu on 13-vuotias koulukiusattu poika, jonka elämä uhkaa luisua väärille raiteille: kavereita ei ole, vanhemmat ovat eronneet, omalaatuinen äiti nolottaa ja koulu ei suju.
Sisun elämään kuuluu myös isosisko Suvi, jolla on Downin syndrooma. Samalla luokalla oleva Iiris taas saa Sisun sydämen läpättämään, mutta lisää rohkeutta kaivattaisiin.
Pakoillessaan kiusaajiaan Sisu laittaa juoma-automaattiin australialaisen kolikon. Se tempaa hänet huikeaan seikkailuun, jossa matkatovereina ovat vitsejä laukova, filosofinen Kenguru ja kissamaisen salaperäinen Sofia-täti. Mikä on totta ja mikä ei? Onko tosi ylipäätään kaikille totta? Onko oikein sanoa ääneen totuus, jos se loukkaa jotakuta?
Vauhdikas road trip vie halki Australian ja jatkuu täynnä yllätyksiä, kunnes on aika kohdata oma elämä uusien ajatusten kera.
9-13 -vuotiaille suunnattu Down Under on filosofista reaalifantasiaa. (takakansiteksti)

Tiia Vajannon nuortenromaani Down Under (Myllylahti 2017) on luvalla sanoen varsin erikoinen kirja. Tämä ei suinkaan ole moite, vaan suositus. Tarina on melkoinen seikkailu, todellinen road trip - tosin aika epätodellisessa seurassa. Puhuva, filosofiksi heittäytyvä kenguru on kirjan hahmoksikin aika tavaton. Reaalifantasiaksi tämä on helppo ajatella, mutta tuo filosofinen osuus jäi mietityttämään, varsinkin kun ajattelee kirjassa ilmoitettua kohderyhmää. 9-vuotias lukee kirjan sujuvasti saturomaanina, mutta en tiedä hyydyttääkö filosofinen pohdinta nuorimmat lukijat? Hyviä ajatuksia Kenguru (tai siis Vajanto) lukijoilleen tarjoaa. Toivottavasti kohdeyleisökin on sitä mieltä.

Laitettuaan kolikon juoma-automaattiin Sisu päätyy Australian aavikolle, josta matka jatkuu Kengurun johdolla kohti Ulurua. Siksipä kirja sopii mainiosti Down Under -lukuhaasteen kohtaan 15 (Kirja, jonka tapahtumiin liittyy Australian nähtävyyksiä).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tiia Vajanto: Down Under
Myllylahti, 2017
259 sivua

Kirjoja moniin eri haasteisiin

Tässäpä taas niputettuna muutama kirja, joista en ihan hirveästi keksi sanottavaa, mutta haluan ne blogiini ottaa mukaan kuitenkin, kun kirjat sattuvat sopimaan passelisti meneillään oleviin haasteisiin. :)

Antti Tuurin Tangopojat (Otava 2016) sopii Muuttoliikkeessä-haasteeseen. Kirja keskittyy kuvaamaan 1960-luvun tyypillistä tilannetta: lähdetään Ruotsiin leveämmän leivän toivossa.

Saulilla on Kauhavalla kesken monta asiaa, etenkin suhde oikulliseen Elinaan. Elina on laulusolisti tanssiorkesterissa, jossa Sauli soittaa haitaria. Orkesteri hajoaa, kun Elina yllättäen lähtee Ruotsiin. Sauli päättää lähteä perästä, Volvon tehtailla olisi töitä tarjolla.
Nousevan auringon talo, suomalaisten miesten majapaikka Skövdessä, opettaa maan tavoille. Raskaan tehdastyön lomassa Sauli elättelee haavetta soittamisesta. Sana lahjakkaasta hanuristista leviää, ja Sauli alkaa työn ohessa soittaa Tangopojat-orkesterissa. Se vetää suomalaispaikkakuntien tansseihin jopa tuhansia innokkaita. Kaiken aikaa Sauli yrittää kuitenkin jäljittää Elinaa, joka tuntuu kokonaan kadonneen.
Suuri muutto tyhjensi Suomen maaseudun ja vei 1960-luvulla satojatuhansia työikäisiä Ruotsin teollisuutta rakentamaan. Sopeutuminen ei aina sujunut tangon sulavin askelin. (takakansiteksti)

Tammikuu 18 -teoksen yhteydessä taisin tulla jo sanoneeksi jotain Tuurin tyylistä. Tähän kirjaan se sopi ehkä hitusen paremmin, tai ainakaan se ei tuntunut niin häiritsevältä. Siirtolaisuuden kuvaus on ihan kiehtovaa, mutta minua alkoi tuo naisen perään haikailu jo ärsyttää.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Antti Tuuri: Tangopojat
Otava, 2016
317 sivua

Helmet-haasteessa yksi hankalalta tuntuva kohta oli 48: kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän. Tähänhän olisi toki sopinut esim. mikä tahansa tietokirja... mutta halusin mieluummin lukea jonkun ihan ennestään tuntemattoman romaanin. Niitäkin kun toki kirjastosta löytyy! ;) Valitsin luettavaksi Ros Wynne-Jonesin  Etelä-Sudaniin sijoittuvan esikoisteoksen Sade lankeaa (Like 2010) ihan siksikin, että sillä saan edistettyä myös kaunokirjallista maailmanvalloitustani.

Punatomuisen eteläsudanilaiskylän sateista on kulunut niin kauan, että pikkulapset ovat vain kuulleet puhuttavan taivaalta lankeavasta vedestä. 40-vuotinen sota on peittänyt muistot rauhasta. Kun kolme länsimaista avustustyöntekijää juuttuu sinne, missä runoilijat kantavat rynnäkkökivääriä ja kapinallisjohtajat vahtivat jokaista liikettä, heidän läsnäolonsa synnyttää yhtä paljon toivoa kuin uhkia.
Nuori lääkäriopiskelija Maria joutuu silmätysten traagisten tapahtumien ja lyhyeksi jäävien elämäntarinoiden kanssa, mutta kuoleman saartamassa kylässä kytee luottamus parempaan. Sekä rakkaus että onni voivat selvitä myös nälänhädästä ja sodasta. (takakansiteksti)

Olipahan ainakin tosi erilainen kirja, en tämän tyylisiä ole kovin monta lukenut. Kirjailija on itse työskennellyt eri kriisialueilla, mm. Etelä-Sudanissa, eli kirja on varmastikin hyvin dokumentaarinen ja aitoihin tilanteisiin perustuva. Lukemiseen meni pitkään, ei ehkä ollut mikään suosikkikirjani, mutta sen verran mielenkiinto pysyi yllä että luin kirjan kokonaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Ros Wynne-Jones: Something Is Going to Fall Like Rain (2009)
Suomentanut Einari Aaltonen
Like, 2010
366 sivua

Katarina Mazettin Seikkailuserkut-sarja sai jo toisen osansa tälle vuodelle. Voroja ja vompatteja (Otava 2017) jatkaa serkusten tarinaa aika lailla siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Tämä kirja osuu sopivasti Down Under -haasteen kohtaan 17: kirja, joka käsittelee jollakin tavalla Australian eläimiä.

Lomalle saariston rauhaan! Pääsiäismunia, herkkuaterioita, söpöjä vompatteja! Luonnonrauhasta ei tosin ole tietoakaan...
Kaikki neljä serkusta hihkuvat riemusta päästessään Frida-tädin Uikkusaareen pääsiäiseksi. Katinryökälekin otetaan tietysti mukaan. Täti aikoo perustaa saareen puiston, jonka vetonaulaksi hän on tilannut Australiasta vompatteja. Eläimet saapuvat sopivasti pääsiäisenä.
Yllättäen saareen veneilee moottoripyöräjengin jäseniä. Miehet mekastavat saaressa ja käyttäytyvät muutenkin uhkaavasti. Miksi ihmeessä? Julian, Pörrin, Jorin ja Alexin on otettava hurjan jengin aikeista selvää. (takakansiteksti)

Viisikkomainen meno jatkuu hurjaa jengiä peläten ja vielä hurjempia vompatteja kaitsien. Tädin suunnitelma eläinpuistosta ei miellytä kaikkia, ja ehkä juuri siksi moottoripyöräjengi ilmaantuu pelottelemaan Uikkusaaren väkeä. Neuvokkaat serkukset eivät kuitenkaan aio jäädä tarkkailemaan tilannetta sivusta, vaan päättävät ottaa ohjakset omiin käsiinsä. Hauskoja ja vähän jänniäkin tapahtumia riittää. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Kusinerna Karlsson : Vildingar och vombater (2012)
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2017
139 sivua

J. P. Delaney: Edellinen asukas

J. P. Delaney on kirjailijanimimerkki, joka on aiemmin julkaissut teoksia muilla nimillä. Tällä nimellä kirjoitettu ensimmäinen teos on psykologinen jännäri Edellinen asukas (Otava 2017). Ennakkotietojen perusteella odotin kirjaa aika kovasti, ja oletin saavani luettavaksi tiukkaa jännitystä.

Täydellinen elämä unelmien talossa. Mutta mihin hintaan? 
Jane muuttaa huippumoderniin, arkkitehtonisesti poikkeukselliseen taloon, jonka uusi asukas valitaan kummastusta herättävin kriteerein. Rakennuksen suunnitellut arkkitehti myös ohjeistaa tarkoin, kuinka talossa on asuttava. Pala palalta Janelle selviää edellisen asukkaan hyytävä kohtalo. Ja räpiköidessään valheiden verkossa Jane tekee tahtomattaankin tismalleen samat valinnat kuin Emma, talon edellinen asukas. (kustantajan esittely)

Toki kirjasta löytyy jännitystä, itse asiassa melko ahdistavaakin sellaista. Mukaan on kuitenkin sotkettu turhan suuri määrä ihmissuhdesekoilua minun makuuni. Tarina etenee sinänsä loogisesti vuoroin menneessä ja vuoroin tässä päivässä seuraten sekä edellisen asukkaan Emman että nykyisen asukkaan Janen elämää erikoisesti suunnitellussa talossa. 

Talo itsessään on melkoisen hyytävä arkkitehtoninen luomus. Huippuunsa pelkistetty sisustus, portaat ilman kaiteita, älyteknologiaa hyödyntävä "asumisohjaaja" tai "taloudenhoitaja", monikymmenkohtaiset asumista koskevat säännöt ja vielä arkkitehdin veto-oikeus vuokralaisen valintaan. Harva asukas kestää talossa kovinkaan kauan. Emma olisi kestänyt, hän suorastaan viihtyi, mutta hänen kohtalokseen koituvat avoimet portaat. Eikä Emma ole ainoa karun kohtalon kokenut asukas. Nykypäivässä Jane saa selville edellisten asukkaiden vaiheita ja pyrkii tekemään kaikkensa, ettei itse joutuisi kokemaan samaa. Mutta tiukkojen sääntöjen sitomana valintojen tekeminen ei ole kovin yksinkertaista...

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Lontooseen, eli paikkaan jossa ehdottomasti haluaisin käydä. Kirja sopii siis Down Under -haasteen kohtaan 26.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
J. P. Delaney: The Girl Before
Suomentanut Satu Leveelahti
Otava, 2017
410 sivua

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Ilmestyttyään vuonna 2009 Jenny Downhamin nuorten aikuisten romaani Ennen kuin kuolen (Otava 2009) oli yksi sen vuoden parhaista nuortenkirjoista. Pidin siitä välittömästi ensilukemisen jälkeen, ja käytin kirjaa jonkin verran vinkkauksissakin, hyvällä menestyksellä. Kaikella on kuitenkin aikansa, ja jätin kirjan vinkkauslistalta pois pitkäksi aikaa. Tänä syksynä olin kuitenkin puhumassa kollegoille nuorille vinkkaamisesta ja käytin tätä kirjaa yhtenä esimerkkinä. Päätin lukea kirjan uudestaan ennen tätä puheenvuoroani.

16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskelläkään hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. Ylisuojelevan isänsä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia - ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan. (kirjan kansiliepeestä)

Tämä on kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen lukemisen jälkeen. Tessa on helposti samaistuttava hahmo, jonka "bucket list" ja kapinallisuus ihastuttavat, jos kohta myös ärsyttävät aika lailla. Tessa ei jätä kylmäksi. Listan läpi käyminen ja asioiden kokeminen jää hänelle vähän liiaksikin päälle, eikä hän aina jaksa eikä hoksaa huomata, että muillakin voi olla vaikeaa. Muillakin on siihen oikeus, vaikkeivät he olisikaan kuolemaisillaan. Onneksi Tessa kuitenkin huomaa tämän ja ehtii vielä kasvaa hahmona parempaan suuntaan.

Aluksi kirjan kantava idea on juuri Tessan listassa. Mitä pitemmälle kirja ehtii, sitä pienempään osaan lista jää, ja tilaa valtaa Tessan kannalta odottamaton rakkaustarina. Tessa ehtii kuin ehtiikin rakastua Adamiin 16-vuotiaan intensiteetillä, ja ymmärrettävistä syistä suhden etenee ja syvenee nopeassa tahdissa. Lopulta nuoret asuvatkin yhdessä.

Väistämätön on kuitenkin edessä, ja kirjan tyyli muuttuu juuri oikealla tavalla Tessan leukemian edetessä. Luvut lyhenevät lyhenemistään, eletään hetkestä hetkeen. Kunnes viimeinenkin hetki on ohi.

Nyyh. Lähestyvästä kuolemasta kirjoitetaan todella kauniisti ja jotenkin rauhoittavasti.

Uudelleen luettua -haasteen lisäksi kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 38: kirja joka herättää voimakkaita tunteita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Jenny Downham: Before I Die (2007)
Suomentanut Katariina Kaila
Otava, 2009
379 sivua

Gena Showalter: Tiimalasi : elämä alkaa kuoleman jälkeen (Tiimalasi #1)

Aloitin tämän kirjan lukemisen ensimmäisen kerran jo heinäkuun lopulla, mutta silloin en ehtinyt lukea sitä laina-ajan puitteissa ja jouduin palauttamaan kirjan. Olin aika pettynyt siihen mitä ehdin lukea, kirjan alku tuntui todella sekavalta. Nyt kun sain Gena Showalterin kirjan Tiimalasi : elämä alkaa kuoleman jälkeen (HarperCollins Nordic 2017) toistamiseen lainaan, aloitin kokonaan alusta ja yllätyin, kun pääsin tarinaan kiinni niinkin äkkiä.

Kuolema on vain uuden ajan alku...
Sanotaan, että tarinoita kertovat eteenpäin ne, jotka jäävät henkiin. Minä tiedän, ettei se aina pidä paikkaansa.
Minun nimeni on Tenley Lockwood, ja pian minä olen kuollut. Tämä on minun tarinani. (takakannesta)

Tenley "Ten" Lockwood on melko tavallinen 17-vuotias amerikkalaistyttö. Hän on viehättynyt numerologiasta. Hänen perheensä on varakas ja vaikutusvaltainen. Hänellä on ollut ihan hyvä lapsuus. Ten ei tiedä olevansa erikoinen. Hän ei tiedä, että hänen elämänsä olisi hänen syntymäaikansa vuoksi mitenkään erityinen...
Sen hän tietää, että noin vuosi sitten tapahtui jotakin kummallista. Hänet lähetettiin Prynneen. Paikkaa kutsuttiin sisäoppilaitokseksi. Tenin mielestä se on kidutuslaitos tai hullujenhuone. Oliko lähettämisen syynä Tenin pakkomielle numerologiaan? Oliko syynä niskoittelu - se, että Ten kieltäytyi vanhempien ja lähipiirin hänelle esittämästä tulevaisuudesta?
On olemassa Toiselämä, johon nuori astuu 18-vuotiaana. Silloin lapsuuden minä kuolee ja uusi aika alkaa. On olemassa ikuinen totuus, jonka koko maailma hyväksyy. Ensielämä on vain harjoitusta. Ikielämästä kilpailevat kaksi valtapiiriä Troikka ja Myriadi - ikiaikaiset viholliset. Molemmat valtapiirit tekevät kaikkensa - keinoja kaihtamatta - saadakseen Tenin puolelleen. Jokaiselle on luotava käsikirjoitus.
Ten tuntee olevansa pelinappula suuressa taistelussa. Hän pakenee. Onko ketään, johon hän voisi luottaa? Ovatko ihmiset ystäviä vai vain henkien kuoria? (takakansiteksti)

Melkoinen sekamelska, todella! Alku koostuu aika erikoisista sähköpostiviesteistä, joista ei oikein saa minkäänlaista käsitystä siitä, mistä on kyse. Ten itse pääsee ääneen ensimmäisen luvun alussa kirjan sivulla 25. Ten on lukittuna Prynnen hoitolaitokseen, koska hän ei vanhempiensa käskyistä huolimatta suostu tekemään sopimusta Myriadin kanssa. Eikä Troikankaan, sillä silloin hänen perheestään tulisi hänen vihollisiaan. Ten haluaa pysyä Liittoutumattomana mahdollisimman pitkään, vaikka se sitten merkitsisi päätymistä Moneen Loppuun Toiselämän sijasta.

Kummallakin valtapiirillä on omat lobbaajansa. Jokaiselle alle 18-vuotiaalle on nimetty omat Työläiset, joiden tehtävä on saada nuori tekemään sopimus valtapiirinsä kanssa. Työläiset ovat Toiselämään astuneita henkiä, jotka käyttävät kuhunkin tehtäväänsä sopivia Kuoria. Tenille nimetyt työläiset ovat Archer ja Killian. Archerin valttina on totta kai Troikan hyvyys, mutta voiko hän pärjätä Killianille, joka käyttää häikäilemättömästi hyväkseen viettelevän seksikästä Kuortaan? Kumpikin tekee parhaansa saadakseen Tenin liittymään omaan valtapiiriinsä, mutta lopulta heidän täytyy liittoutua. Joku nimittäin yrittää saada Tenin hengiltä ennen valintaa, sillä hänet katsotaan äärimmäisen tärkeäksi kummallekin valtapiirille.

Kirja on täynnä väkivaltaa, ja Ten päätyy Moneen Loppuun useammankin kerran sen aikana. Aina hän kuitenkin pääsee sieltä pois jatkamaan vaarallista elämäänsä ennen lopullista valintaa. Ja aivan kirjan lopussa selviää, kummalle valtapiirille Ten elämänsä antaa... ja minkälaisia uhrauksia se häneltä vaatii. Jään odottamaan jatkoa.

Kirja sopii Down Under -lukuhaasteen kohtaan 46: kirja lukulistaltasi.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Gena Showalter: Firstlife (2016)
Suomentanut Hanna Arvonen
HarperCollins Nordic, 2017
445 sivua

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta : Maian tarina (Seitsemän sisarta #1)

Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta : Maian tarina (Bazar 2017) aloittaa uuden kirjasarjan seitsemästä nuoresta naisesta.

Maia D'Aplièse ja hänen viisi sisartaan ovat kokoontuneet heidän lapsuudenkotiinsa Atlantikseen - upeaan linnaan Genevenjärven rannalla. Heidän isänsä, omalaatuinen miljonääri Pa Salt, on kuollut. Pa Salt on adoptoinut kaikki tytöt vauvana, ja nyt kun isä on kuollut, saa jokainen heistä oman kirjekuoren, joka sisältää vihjeen tytön historiaan. Maian vihje vie hänet toiselle puolelle maailmaa Rio de Janeiroon, jossa hänen tarinansa palapeli alkaa rakentua. 
Kahdeksankymmentä vuotta aikaisemmin, Rion villillä 1920-luvulla, Jeesus Kristus patsaan rakennustyö on vasta alkamassa. Arkkitehti Heitor de Silva Costa perheineen purjehtii Pariisiin etsimään kuvanveistäjää suureen projektiinsa. Heidän kanssaan matkustaa Izabela Bonifacio, joka on isänsä tahdosta vasta kihlautunut. Montmartren taiteilijapiirit muuttavat nuoren naisen elämän täysin, eikä paluu takaisin Rioon ole helppo. (takakansiteksti)

Todella mukaansatempaavasti kerrottu tarina sisarussarjan vanhimmasta, Maiasta. Uteliaisuus koko tulevaa sarjaa kohtaan on valtava, ja tämä ensimmäinen osa jätti monia kysymyksiä avoimeksi. Ensinnäkin, sarjan nimi on Seitsemän sisarta, ja kuitenkin kirjassa puhutaan Maiasta ja hänen viidestä sisarestaan. Missä on seitsemäs? Myöskään sisarusten isästä, salaperäisestä Papa Saltista, ei kerrota juuri mitään. Paitsi se, etteivät tyttäretkään tiedä hänestä juuri mitään. Pieniä vihjeitä tästä eka kirjasta sai, mutta ihan varma ei vielä uskalla olla...

Papa Salt on osannut valmistautua kuolemaansa, ja jättänyt jokaiselle adoptiotyttärelleen kirjeen, jossa hän kertoo tämän taustasta. Myös kotipuutarhaan ilmestyvä armillaari kreikankielisine teksteineen liittyy tyttöjen elämään ja menneisyyteen. Sarjan ensimmäinen osa keskittyy sisaruksista vanhimpaan, Maiaan, joka ainoana tyttäristä on jäänyt lapsuudenkotiinsa asumaan. Kirje ja muut vihjeet johtavat Maian tien Brasiliaan, jonne hän päättää lähteä etsimään juuriaan. Avukseen Maia saa brasilialaisen kirjailijan, Floriano Quintelasin, joka on kiinnostunut kirjoittamisen lisäksi historiasta - ja Maiasta.

Vihjeistä löytyneiden koordinaattien perusteella Maia ja Floriano löytävät vanhan autiolta vaikuttavan talon, jonka puutarhassa on kaunis, kumman tutunnäköinen veistos. Talo osoittautuu asutuksi, mutta Maia ei koe olevansa tervetullut. Hän saa kuitenkin sisäköltä nipun kirjeitä, joiden avulla Maia saa lopultakin tietää, kuka hän on ja onko hänellä vielä sukulaisia elossa. Kirjeet avaavat kirjaan toisen tason, joka kertoo 1920-luvun Rio de Janeirosta, Pariisista ja nuoresta Izabelasta - Maian isoisoäidistä.

Kirjailijan tekemän taustatyön määrä näkyy kirjassa selkeästi. Rio de Janeiron kaupunki tulee todellakin eläväksi, samoin viime vuosisadan alun Pariisi. Kuuluisan Kristus-patsaan rakennustyökin on kiehtovaa seurattavaa. Patsaan käsiin liittyy arvoitus: niiden malliksi luultu brasilialaisnainen tunnusti kuolinvuoteellaan, etteivät hänen kätensä olleetkaan patsaan käsien malleina, ja tästä kirjailija kertoo saatesanoissa saaneensa idean kirjansa juoneen.

Vaikkei kirja kokonaan sijotukaan Brasiliaan, tärkeimmät tapahtumat kuitenkin sijoittuvat. Siksipä merkkaan Brasilian nyt valloitetuksi maailmanvalloitushaasteessani. :) Down Under -haasteesta kuittaan kohdan 41: kirja, joka aloittaa sarjan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Lucinda Riley: The Seven Sisters (2014)
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Bazar, 2017
677 sivua

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Nicola Yoonin Kaikki kaikessa (Tammi 2017) on yksi suosikkini tähän mennessä ilmestynestä tämän vuoden nuortenkirjoista, sopivasti romantiikkaa sisältävä kertomus koko iäkseen steriileihin sisätiloihin tuomitusta nuoresta tytöstä.

"Ehkä kaikkea ei voi ennustaa, mutta jotakin voi. Kuten esimerkiksi sen, että olen rakastumassa Ollyyn. Ja siitä tulee lähes varmasti katastrofi."
Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle. Hän sairastuu jo pelkästä henkäyksestä ulkoilmaa. Sairautensa vankina hän pysyy kotonaan, puhtaan ilman kuplassa. Eräänä päivänä naapuriin muuttaa poika. Ikkunasta Maddy näkee Ollyn ja Olly näkee Maddyn. Maddy ymmärtää, että eläminen tarkoittaa muutakin kuin hengissä pysymistä. Joskus rakkaus on kaikki kaikessa: Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa. (takakansiteksti)

Maddylle oma koti on koko maailma. On vain hän ja äiti ja valkoinen koti. Kaikki, mitä ulkopuolelta tulee, täytyy desinfioida, olipa kyse ihmisistä tai esineistä. Muuten voi käydä huonosti. Välillä se turhauttaa Maddya, mutta eipä hän muustakaan tiedä. Miten hän voisi tietää? Lääkäri-äidin lisäksi ainoa ihminen, jota Maddy koskaan tapaa on hoitaja Carla. Kunnes... naapuriin muuttaa uusia asukkaita. Maddy näkee Ollyn - ja Olly näkee Maddyn. Sitten ovikello eräänä päivänä soi. Siellä on Olly... mutta äiti ei päästä tätä sisälle vaan sulkee oven. 

Ai miksikö? No, siksi:

Sairauteni on harvinainen siinä missä kuuluisakin. Se on eräs muoto vaikeasta kombinoidusta immuunipuutoksesta, ja siitä käytetään lyhennettä SCID joka tulee sanoista severe combined immunodefency.  Tavalliset ihmiset tuntevat sen nimellä "kuplalapsen tauti".
Lyhyesti sanottuna olen allerginen maailmalle. Mikä tahansa voi laukaista sairauden. Se voi aktivoitua pöydän pyyhkimiseen käytetyn puhdistusaineen kemikaaleista. Sen voi laukaista parfyymi. Tai jokin eksoottinen mauste ruoassa jota äsken söin. Laukaisija voi olla jokin äsken mainituista, e kaikki yhdessä tai sitten jokin aivan muu. Laukaisevia tekijöitä ei tunne kukaan, mutta jokainen tuntee seuraukset. Äiti sanoo, että olin vähällä kuolla jo aivan pienenä. Niinpä pysyn SCID-vankeudessa. En lähde kotoa, en ole lähtenyt täältä seitsemääntoista vuoteen. (s. 9)

Siinä syy, miksi Olly ei saa tulla Maddya tapaamaan. Ja yhtäkkiä Maddy on varma siitä, että näin ei voi jatkua. Hänen on saatava tavata Olly. Siitä tulee hänelle kaikki kaikessa. Sitten, kuin ihmeen kaupalla, tulee päivä jolloin Maddy ja Olly tapaavat. Siitä alkaa jotain kaunista, mutta Maddy pelkää koko ajan, kuinka kauan näin voi jatkua ennen kuin hän sairastuu. Mutta se riski on pakko ottaa.

Kun asioita salaillaan, niillä on tapana mutkistua entisestään. Niin käy tässäkin tapauksessa, saa Maddy huomata. Nämä mutkat vaan ovat melkoisen hätkähdyttäviä. Kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää... No, en halua spoilata yhtään enempää. Lukekaa itse. :)

Haasteisiinkin kirja passasi. Harvinaiset-haasteeseen ilman muuta, ja ihan yllättäen myös Down Under -haasteen kohtaan 18: kirja jossa kokeillaan tai harrastetaan laitesukellusta tai snorklausta. Yksi piste, koska kirja ei muuten mitenkään liity Australiaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Nicola Yoon: Everything everything (2015)
Suomentanut Helene Bützow
Tammi, 2017
319 sivua

Johanna Venho: Opossumi repussa

Elina Karjalaisen Uppo-Nalle kuului suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudessa. Vieläkin osaan ulkoa monia Uppiksen runoja, ja aina sopivassa tilanteessa saatan niitä siteeratakin. Uppo-Nallen hengenheimolaisia olen kovasti kaivannut uudempaan lastenkirjallisuuteen, ja ilokseni löysin Opossumin.

- Nollana on paha olla, Opossumi sanoo ja sukii tukkatöyhtöään. Sitten se tarttuu ilmakitaraan. 
- Nolla on soikea kuin pyöränkumi. Eukalyptus tai ensilumi, ai lav juu, sanoo Opossumi. (s. 11)

Johanna Venhon Opossumi repussa (WSOY 2017) kertoo Paju-tytöstä ja valloittavasta Opossumista, joka räppää omaperäisellä tyylillään ja haaveilee voitosta Song of Finland -kilpailussa. 

Jou beibi, säännöt kirjoitan uusiksi, joo on jees opossumiksi!
Yhtäkkiä, kesken matikantunnin, Pajun pulpetin kansi lennähtää auki. Opossumi tunkee vaaleanpunaisen kuononsa esiin ja varastaa koko show'n. Sekin haluaa käydä koulua - oppiakseen kirjoittamaan parempia biisejä! 
Pajua nolottaa... Mutta on Opossumi myös ihana, melkein kuin pikkuveli. Se kukee Pajun mukana repussa ja höpöttelee omiaan. Se on vikkeläkielinen ja tuikkivasilmäinen, sen kanssa ei todellakaan tule tylsää. (takakannesta)

Vaikka opossumit ovat alun perin kotoisin Uudesta-Guineasta, Opossumi on tullut Suomeen Australiasta. Isä on tuonut sen oltuaan siellä työmatkalla. Ensin Opossumi ei osannut puhua yhtään suomea, ja sitten se jo yhtäkkiä höpötti täyttä päätä. Pajusta Opossumi on välillä tosi ärsyttävä ja jääräpäinen, mutta kumminkin myös mukava. Niin kuin pikkuveli, jota Paju ei saanut.

Opossumi tuppaa Pajun mukana kouluun ja aiheuttaa siellä monta erikoista tilannetta. Niin erikoista, että Pajua aivan nolottaa. Niin kuin nyt vaikka silloin, kun Opossumi hyppää ruokalassa pöydälle räppäämään ja soittamaan ilmakitaraa...

Opossumi vetää henkeä. Sitten se Pajun kauhuksi loikkaa äkkiä pöydälle.

- Kalakeitto ja soppaluu
niitä voi syödä joku loppasuu
- ei Opossumi vaan joku muu!
Oon liikaherkkä kalalle
ja kalanpyrstöpalalle, 
jos keitossa ui iso hauki
Opossumin suu jää auki,
jou-jou-jou!

Kouluruokaa mulle tuokaa:
leipäpuun pullaa, bamburullaa,
rambutaania, ba-ba-banaania...

- Hei, tule alas! Paju yrittää, mutta samassa Opossumi hiljenee. Sen häntä painuu litteäksi ja korvat luimistuvat. Rehtori seisoo pöydän vieressä leveänä sinisessä villapaidassaan ja tuijottaa Opossumia. Hän näyttää äkkiä ihan sinivalaalta. Vihaiselta sellaiselta. (s. 84)

Tästäkin tilanteesta selvitään, mutta kommelluksia Opossumin seurassa riittää. Se eksyy metsään, liittyy koulun bändiin ja ennen kaikkea, haluaa voittaa Song of Finland -kilpailun. Vaan entäs kun Opossumi vilustuu ja menettää äänensä?

Todella ihastuttava kirja, jota ensin erehdyin vieroksumaan jotenkin turhan pastellisen tuntuisen kantensa vuoksi. Niin kansikuva kuin muukin kuvitus on lähtöisin Emmi Jormalaisen kynästä, ja sopii kyllä erinomaisesti Opossumin tyyliin. Haasteista kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 25: kirjan päähenkilö on tullut Australiaan jostain toisesta maasta. Opossumihan oli alun perin Uudesta-Guineasta, tullut sieltä Australiaan ja sieltä vielä Suomeen. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Johanna Venho: Opossumi repussa
Kuvittanut Emmi Jormalainen
WSOY, 2017
127 sivua