Winston Graham: Syytetty (Poldark #3)

Winston Grahamin Poldark-sarjan kolmas osa on nimeltään Syytetty (Gummerus 2017).

Cornwall 1790-1791
Ross Poldark elää elämänsä synkimpiä hetkiä. Hän on menettänyt lapsensa ja joutumassa oikeuteen kahden haaksirikkoutuneen laivan ryöstämisestä syytettynä.
Vaikka pariskunnan avioelämä on myrskyisää, Demelza tekee kaikkensa pelastaakseen miehensä. Jo ennen oikeudenkäyntiä Demelza yrittää vedota lukuisiin ihmisiin Rossin puolesta, sillä hän tietää, kuinka kauhea tuomio hänen miestään saattaa odottaa. Mutta moni näkisi mieluusti Rossin tuomittuna, ei vähiten George Warleggan, vaikutusvaltainen pankkiiri, jonka viha Rossia kohtaan yltyy yltymistään. (takakansiteksti)

En tiedä. Jotenkin tämä lupaavasti alkanut sarja etenee tahmeasti. Tämän kirjan lukemiseen kului yllättävän kauan, ja nyt lukemisesta alkaa olla jo sen verran aikaa etten oikein tiedä mitä kirjasta sanoisin. Jotain tässä kuitenkin on, jotain kiehtovaa, niin että kirja tuli kaikesta tahmastelusta huolimatta luettua loppuun saakka, ja seuraava osakin minulla on jo odottamassa. Ehkä sitä haluaa nähdä, kuinka kauan Rossin ja Demelzan vastoinkäymiset kestävät. Jollakin tavalla mielenkiintoista oli myös tuon aikaisen oikeudenkäynnin kuvaaminen. 

Toivon kuitenkin, että seuraava(t) osa(t) ovat edes vähän valoisamman tuntuisia. Pelkät vastoinkäymiset alkavat tuntua raskailta. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Winston Graham: Jeremy Poldark (1950)
Uudistettu suomennos, suomentaneet Irmeli Sallamo ja Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2017
422 sivua

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas

Teinityttären äitinä en ole oikein voinut välttyä tubettajilta ja heihin liittyvältä hypetykseltä. Oman "kihinänsä" meilläkin on aiheuttanut Maiju Voutilaisen eli Mansikkka-tubettajan runokirja Itke minulle taivas (Otava 2017). Pitihän sitä itsekin sitten vilkaista kun tytär sai kirjan käsiinsä.

Miten selviytyä, kun on niin rikki että jo hengittäminen sattuu? Kun alakulo valtaa mielen ja hajoaminen on lähellä.
Kirjoittaja päästää lukijan ihonsa alle, pimeisiin ja kylmiin huoneisiin, joihin alkaa pikkuhiljaa virrata valoa ja lämpöä. Näissä sydänverellä kirjoitetuissa runoissa ja mietteissä on lohdutuksen voimaa. Jokainen meistä on arvokas. (takakannesta)

Ymmärrän hyvin miksi tällaista kirjaa pidetään tärkeänä - mielenterveyden ongelmista ei koskaan voi puhua liikaa. (Tai no voi, mutta kuitenkin...) Runot tarjoavat vertaistukea: en ehkä olekaan yksin ajatusteni kanssa, vaan muilla saattaa olla samanlaisia ongelmia. Löysin itsenikin useammasta runosta.

Siitä huolimatta kirja ei ollut ihan minun juttuni. Ehkä aihe on liian lähellä? Ehkä olen liian vanha? Toinen tähdistä tulee aiheen tärkeydestä, toinen kirjan lyhyydestä. Kirja pääsee mukaan YA-lukuhaasteeseen (kirja käsittelee mielenterveyttä) ja Helmet-haasteeseen (kohta 21: kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Maiju "Mansikkka" Voutilainen: Itke minulle taivas
Kuvittanut Hilla Semeri
Otava, 2017
62 sivua

Elisabet Aho: Siirin simakesä

Elisabet Ahon kirjoista olen pitänyt eniten Aadan aikaikkunasta (Otava 2009), jota olen hyvällä menestyksellä vinkannutkin jo pitemmän aikaa. Santun safariseikkailut (Mäkelä 2015) oli ihan kelpo seikkailu ja Tanssii Emman kanssa (Mäkelä 2014) kiva nuortenkirja kilpatanssiharrastuksesta. Niinpä odotuksia oli jonkin verran, kun aloin lukea tätä uusinta, Siirin simakesää (Mäkelä 2017).

Siiri tulee isotätinsä avuksi pariksi viikoksi ennen kesäloman loppua. Isotädillä on jalka kipsissä, eikä hän voi huristella mopollaan eikä kävellä rakkailla korkkareillaan. 
Isotäti Nappari asuu lähellä pääkaupunkia vanhassa kirkonkylässä, joka on jäänyt valtateiden väliin. Kylässä on ikivanha kivikirkko, josta kerrotaan kummitustarinoita. Seikkaillessaan kavereidensa kanssa hautausmaalla Siiri näkee vanhan pakarituvan kulmalla vilauksen ikäisestään tytöstä. 
Amanda elää samassa maailmassa kuin Siiri, mutta menneessä ajassa. Seuraa monta ihmeellistä päivää Amandan kanssa, eikä Siiri aina tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Mutta ymmärtääkö hän ajoissa, että koko kirkonkylä on joutumassa suureen vaaraan? (takakansiteksti) 

Odotuksia siis oli, mutta jouduin pettymään. Aineksia tässä olisi ollut paljon parempaankin kirjaan, nyt kirja jäi jotenkin liian sekavaksi. Isotäti Nappari - mikä se tuommoinen nimi on?! Ja kannesta nyt on turha tämän enempää avautuakaan. Ei vaan toimi niin ei toimi. Liian hempeä ja lapsellinen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Elisabet Aho: Siirin simakesä
Kustannus-Mäkelä, 2017
189 sivua

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 5: Maria Jotunin Huojuva talo

Tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen halusin Suomen juhlavuoden kunniaksi lukea jotain kotimaista, ja pitkän empimisen jälkeen päädyin Maria Jotunin Huojuvaan taloon (Otava 2012). Alunperin tämä klassikkoteos ilmestyi vuonna 1963 Jotunin kuoleman jälkeen. Empiminen teoksen kohdalla johtui siitä, että minulla oli aika hyvä käsitys siitä, kuinka ankea ja kamala kirjan tarina on. Ennakkoluuloja ilman muuta, mutta ei millään lailla vääränlaisia. Mikään hyvän mielen kirjahan ei ole kyseessä.

Romaani Lean ja Eeron avioliitosta on armoton tutkielma kahden toisiinsa sopeutumattoman ihmisen yhteiselämästä. Avioliittohelvetin moitteettoman julkisivun alla kehittyvät inhimillinen pahuus, itsekkyys, väkivalta ja alistamisen monet muodot. (takakannesta)

Ennakkokäsitykseeni kirjasta on ollut vaikuttamassa ilman muuta 1990-luvun alussa nähty 5-osainen televisiodraama, jonka pääosissa olivat Sara Paavolainen ja Kari Heiskanen. En itse sarjaa silloin katsonut muutamaa verkkokalvoille syöpynyttä vilkaisua enempää, mutta se riitti siihen, että lukiessani Lea ja Eero olivat päässäni juuri näiden näyttelijöiden näköisiä. (Ehkä tässä on yksi syy siihen, että en ole koskaan hirveästi pitänyt Kari Heiskasesta.)

Lukiessani pohdin, kuinka moni avioliitto Jotunin lähipiirissä on mahtanut olla kuvatun kaltainen. Ei näitä kauheuksia nimittäin voi täysin omasta päästään keksiä. Toki Jotunin oma avioliitto Viljo Tarkiaisen kanssa on ilmeisesti myös ollut tapahtumien taustavaikuttajana. Kirjan päähenkilöt Lea ja Eero ovat täysin erilaisia ihmisiä, jotka sattuman oikusta päätyvät avioitumaan. Vaikka päällepäin kaikki näyttää olevan hyvin, kulissien takana kaikki on toisin. Eero on äärimmäisyyksiin menevä väkivaltainen narsisti, joka alistaa Lean täydellisesti oman tahtonsa alle. Vaikka Eero onkin päälleliimatun vastenmieliseksi kuvattu tyyppi, joka ärsyttää varmasti kaikkia, ei Lea ole juuri sen parempi. Miksi ihmeessä kukaan antaa kohdella itseään noin kammottavasti? Varsinkin nykynäkökulmasta tätä on vaikea ymmärtää. 

Sinnittelin kirjan loppuun asti, mutta miellyttäväksi lukukokemusta ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa. Lisäksi tarina vaati välillä sulattelua, ihan pikaisesti luettavakaan kirja ei siis ole. Klassikkohaasteen lisäksi saan kirjasta pisteen Helmet-haasteen kohtaan 3: suomalainen klassikkokirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Maria Jotuni: Huojuva talo
Otava, 1963 (nidotun laitoksen kolmas painos 2012)
577 sivua

3 x "lukihan tuon"

...eli kun enempää sanottavaa ei ole niin mennään sitten tällaisella postauksella. Alkuvuoden aikana olen lukenut useampiakin kirjoja, jotka ovat periaatteessa olleet ihan ok lukukokemuksia (siis parempiakin olisivat voineet olla, toisin sanoen), mutta en oikein osaa sanoa niistä mitään. Täysin en kuitenkaan halua niitä sivuuttaa, siksipä niputetaan kirjat yhteen.

Pitkäaikaisen suosikkikirjailijani Tuija Lehtisen ensimmäinen varsinainen dekkari Väärä vainaja (Crime Time 2016) aloittaa Erja Revon tutkimuksia -sarjan.

Erja Repo on juuri lopettanut pitkän poliisiuransa, mutta moottoripyöräreissu Keski-Eurooppaan saa yhä odottaa. Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja päätyy selvittelemään lapsuudenystävänsä ongelmia. Tämän tytär on vakuuttunut, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. 
Missä on kummitäti Outi Liinoja ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Entä mihin on huvennut Outin lupailema perintö? Kivikasvoinen ex-poliisi kiinnostuu tahtomattaankin oudosta tapauksesta. 
Tutkimukset kuljettavat Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua aina Leppävaaran Tornista Pähkinärinteen pubeihin. Erja saa huomata, ettei poliisityö olekaan niin helppoa ilman rikoslaboratoriota ja virkamerkkiä. Kaiken kukkuraksi juttuun sotkeutuu vanhoja tuttuja, kuten lipevä iltapäivälehden rikostoimittaja ja Erjan aikanaan vankilaan toimittama pikkurikollinen. (takakannesta)

Tämä kirja jäi minulle vaisuksi, mutta pitänee katsoa mitä sarjan seuraava osa tuo tullessaan. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tuija Lehtinen: Väärä vainaja (Erja Revon tutkimuksia #1)
Crime Time, 2016
218 sivua

Tammen Keltaisen kirjaston 295. osa on Herta Müllerin Sydäneläin (Tammi 2009). Löysin sen kirjastomme kierrätyskärrystä joskus viime vuoden puolella ja päätin tutustua täysin tuntemattomaan. 

Sydäneläin on tiivis ja vaikuttava kertomus neljän nuoren ihmisen ystävyydestä ja kohtaloista diktatuuriajan Romaniassa. Kertoja on tyttö joka tulee maalta yliopistokaupunkiin opiskelemaan. Hän tutustuu kolmeen miesopiskelijaan, joilla on sama ajatusmaailma ja sama kiinnostus kiellettyyn kirjallisuuteen. He asuvat ankeissa asuntoloissa, kuusi samassa huoneessa, ainoana yksityisalueenaan matkalaukku sängyn alla. 
Asuntolatoveri Lolan itsemurha - tai murha - saa salaisen palvelun kiinnostumaan kirjan minästä ja sitä kautta koko hänen tuttavapiiristään. Heidän matkalaukkujaan pengotaan, kirjeitä avataan, tapaamisia vakoillaan. 
He saavat kokea saman kohtalon kuin niin monet Ceausescun Romaniassa: kaksi tekee itsemurhan, kaksi saa luvan muuttaa Saksaan kamppailemaan toimeentulovaikeuksien, raskaiden muistojen ja hämärien uhkausten kanssa. 
Romaanin päähenkilöiden traagiset tarinat ja käsinkosketeltavan elävät muistot lapsuudesta maaseudulla, viiltävä satiiri diktatuurin toteuttajia kohtaan sekä arkipäivän elämän groteskin koomiset piirteet punoutuvat yhteen kiihkeän runolliseksi ja järkyttäväksi kokonaisuudeksi. (kirjan kansiliepeestä)

Vaikeasti aukeava kirja. Jotain "jännää" tässä oli, mutta en ihan täysin tainnut tavoittaa sitä. En tiedä, aukeaisiko paremmin uusintalukemisella? Nappaan tämän kirjan joka tapauksessa maailmanvalloitukseen mukaan, maa on siis tietenkin Romania.

Mistä kirja minulle: kirjaston kierrätyskärrystä
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Herta Müller: Herztier 
Suomentanut Raija Jänicke
Tammi, 1996 (toinen painos 2009)
206 sivua

Myös Lassi Hakulinen on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Syysjuhannus (Myllylahti 2016) on dekkarin sävyjä saava sukuromaani. 

Sinun isäsi tappoi minun isäni.
Tapani Bergholm lausuu perunkirjoitustilaisuudessa Tomi Ylijoelle sanat, jotka käynnistävät Tomin matkan hänen isänsä Tuomaksen tuntemattomaan menneisyyteen. Isä oli tehnyt salaisen testamentin Tapanille, mutta miksi? Alun Tomi saa kuulla Tapanilta, loppu on hänen itsensä selvitettävä, mutta palapein osat eivät muodostakaan selkeää kuvaa. 
Syysjuhannus on kertomus isistä ja pojista: Tuomaasta ja Tomista, Alposta ja Tapanista. Se vie lukijan Tomin seurassa matkalle sota-ajan vaikeisiin ja vaiettuihin tapahtumiin. Niistä Tuomas ei ole pojalleen koskaan kertonut. Edetessään selvityksessään Tomi ymmärtää miksi: totuus on vaikea eikä koskaan yksiselitteinen. Jännitys tihentyy, ja viimeisen palan Tomi löytää lopulta Inarijärven saaresta. On tullut aika nähdä kuva menneestä. (takakannesta) 

Mielenkiintoisesti rakennettu palapeli suvun salaisuuksista. Pitänee tsekata myös Hakulisen esikoinen Laatokan sini (Myllylahti 2014).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Lassi Hakulinen: Syysjuhannus
Myllylahti, 2016
211 sivua

Pieniä ja vähän suurempiakin kissakirjoja

Hoksasin että Kirjavat kissat -lukuhaaste alkaa vähitellen olla loppusuoralla. Tässäpä niputettuna postausta useammasta kissakirjasta. Kissaherramme Touko halusi jälleen sopivasti osallistua kuvaussessioon. En tiedä onko sillä joku vaisto, milloin on kissakirjat kyseessä... :D (vertaa tämä postaus)

Doris Lessingiltä löytyy muutamia kissakirjoja, ja minä luin niistä teoksen Erittäin kissamaista (Kirjayhtymä 1988). 

Pieni kirja suurelta kirjailijalta kuvaa Doris Lessingin elämään vaikuttaneita kissoja eri puolilla maailmaa: lapsena Teheranissa, nuoruuden vuosina Afrikan maatilalla Etelä-Rhodesiassa tai myöhemmin Lontoossa. 
Päähenkilöiksi nousevat musta kissa ja harmaa kissa Lontoon ajalta, kumpikin erittäin viehätysvoimaisia, herkkiä ja älykkäitä urbaaneja kissoja, joiden sukujuuret ja sirolinjainen ulkomuoto ovat siamilaista alkuperää. 
Tämä on lämmin ja koskettava kirja kaikille kissaihmisille, niille jotka joskus pohtivat omaa suhdettaan tuohon sfinksimäiseen viirusilmään, joka on yhtä aikaa läheinen ja samalla ikuisesti arvoituksellinen lemmikkimme. (takakansiteksti)

Pidin kirjailijan tyylistä kovasti. Jäi vain mietityttämään, eikö tuolloin (alkuteos on ilmestynyt 1960-luvun lopulla) annettu kissoille nimiä? Nyt Lessing puhuu koko ajan "harmaasta kissasta" ja "mustasta kissasta". Melkoisia persoonia kuitenkin molemmat! :) 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Doris Lessing: Particularly cats 
Suomentanut Sinikka Buckley
Kirjayhtymä, 1988
161 sivua

Jos pitäisi nimetä rakastetuin "eläinkirjailija" kautta aikojen, ehdottaisin kyllä heti ensimmäiseksi James Herriotia. Olen lukenut hänen kirjojaan monta monituista kertaa, ja nyt otin uusintalukuun pienen, mutta upean kirjan Elämäni kissat (Otava 1995), johon on koottu tarinoita teoksista Eläinlääkäri lennossa, Eläinlääkäri vauhdissa, Luojanluomat ystäväni ja Rakkaimmat ystäväni. 

Makeispuodissa päivystävä kolli, kylän seurapiiritapahtumiin osallistuva salonkikissa ja kaislikosta löytynyt orpo pentu pitävät huolen siitä, että eläinlääkärin työssä ei taatusti ole kahta samanlaista päivää. Mukaansatempaavalla tyylillään Herriot kuvaa Yorkshiren rehtejä maalaisia ja heidän persoonallisia kissojaan, jotka tuottavat omistajilleen lukuisia riemun ja huolen aiheita. (takakansiteksti)

Tämä kirja oli näistä lukemistani se helmi. Ehkä se johtuu siitäkin, että Herriot on minulle niin tuttu kirjailija jo lapsuuden ja nuoruuden ajalta, jolloin luin Herriotin kirjoja itse ja muistelisin että äitikin luki jotain niistä minulle ääneen. Elämäni kissat sisältää kymmenen kissatarinaa, joita voisi luonnehtia novelleiksikin. Siksi rohkenen kelpuuttaa kirjan mukaan Novellihaasteeseen sekä Uudelleen luettua -haasteeseen. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
James Herriot: Cat stories
Kuvittanut Lesley Holmes
Suomentaneet Aarne T.K. Lahtinen ja Heidi Järvenpää
Otava, 1995
175 sivua

Loput kolme kirjaa olivat pieniä runo-, huumori- ja mietelmäkirjoja. Niistä "mukavin" oli Ulla Kauhasen kuvittama ja Sana Mustosen tekstittämä Kissan kosketus (Aurinko 2014), joka sisältää minuun kovasti vetoavia, naivistisen tuntuisia kuvia ja pieniä runopätkiä. 

Aukeama Ulla Kauhasen ja Sana Mustosen teoksesta Kissan kosketus

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ulla Kauhanen (kuvat) ja Sana Mustonen (teksti): Kissan kosketus
Aurinko, 2014
62 sivua

Unni Lindell taitaa olla useimmille tutumpi dekkarikirjailijana, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös humoristinen "aforismikirja" Pidä varasi! : tässä tulee jumala ja sen nimi on kissa (Schildts 2004). Aivan kaikki kirjan aforismit ja runot eivät minulle auenneet, mutta nättejä kuvia ainakin löytyi. :)

Aukeama Unni Lindellin ja Nina Reistadin kirjasta Pidä varasi! : tässä tulee jumala ja sen nimi on kissa

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Unni Lindell (teksti) ja Nina Reistad (kuvat): Pass opp! : her kommer gud og hun er en katt
Suomentanut Veijo Kiuru
Schildts, 2004
116 sivua

Pienin kirja kokonsa puolesta, Kissa : mietelmiä : viehkeitä kissakuvia ja unohtumattomia ajatuksia kissoista (Kolibri 1995), sisälsi niinikään mietelmiä ja aforismeja ja monentyylistä kissataidetta. Pam Brownin ja Rosemary Nisbetin aforismit tuntuivat minusta eniten samaistuttavilta: 

Kissat osaavat matemaattisen tarkasti arvioida juuri sen paikan, missä istuessaan ne ovat eniten tiellä. (Pam Brown)

Kissat haluavat ovien olevan auki - siltä varalta, että ne sattuisivat muuttamaan mieltään. (Rosemary Nisbet)

Aukeama kirjasta Kissa : mietelmiä : viehkeitä kissakuvia ja unohtumattomia ajatuksia kissoista

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Cat Quotations : A Collection of Lovable Cat Pictures and the Best Cat Quotes
Toimittanut Samantha Armstrong
Suomentanut Laila Rauhamaa 
Kolibri, 1995
57 sivua

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 4: Danten Jumalainen näytelmä

Ihan alkuun on pakko tuulettaa: MINÄ TEIN SEN! Dante Alighierin Jumalainen näytelmä (WSOY 1997) on nyt luettu! \o/ 

Vakaa aikomukseni oli lukea kirja jo Klassikkohaasteen edelliseen osaan, mutta kesken jäi silloin. Nyt sain kirjan kahlattua ajoissa läpi, mutta sulattelemiseen ei juurikaan jäänyt aikaa. Kirja vaikuttaakin olevan erityisen kuuluisa siitä, että moni sen aloittaa, mutta ei koskaan pääse loppuun asti. Kiinnostavin osuus kirjasta on ehdottomasti sen ensimmäinen osa, Helvetti. Toinen osa, Kiirastuli, menetti mielestäni otettaan jo jonkin verran, ja kolmas osa, Taivas, tuntuu jo niin korkealentoiselta että mielenkiinto oli todellakin vaarassa herpaantua. 

Kirja, jonka luin, on näköispainos vuoden 1924 painoksesta. Sen on suomentanut Eino Leino, ja kirja sisältää myös kuuluisan ranskalaistaiteilija Gustave Dorén kuvitusta teokseen. 

Jumalaisen näytelmän juoni on varmasti lähes kaikille tuttu pääpiirteissään. Teoksen päähenkilö joka on nimetty Danteksi harhailee metsässä ja päätyy ensiksi Vergiliuksen ja myöhemmin Beatricen opastamana matkalle halki Helvetin, Kiirastulen ja Paratiisin. Helvetti kuvataan suppilomaiseksi muodostumaksi, jonka yhdeksällä piirillä syntiset kärsivät ikuista rangaistustaan. Pohjimmainen ikijäässä oleva osa kuuluu tietenkin Luciferille, joka jauhaa kolmessa suussaan pahimpia pettureita: Brutusta, Cassiusta ja Juudas Iskariotia. 

Muistan, että opiskeluaikana teosta käytiin aika perusteellisesti läpi, ja opettaja jakoi meille monisteita, joissa oli kaaviokuva Helvetistä. Tietenkään en sitä enää löytänyt, harmi kyllä. Olisi ollut mielenkiintoista tutkailla kaaviota tarkemmin nyt kun kirjan on oikeasti lukenutkin. 

Helvetistä matka jatkuu Kiirastuleen, jossa ns. vähemmän syntiset voivat vielä katua tekojaan ja odottaa pääsyä Paratiisiin. Myös Kiirastuli on jaettu seitsemään piiriin, joiden jälkeen vielä ennen taivasta on maanpäällinen paratiisi, Aatamin ja Eevan paikka. Sieltä päästään taivaan portille, ja matkan viimeinen osuus koostuu Paratiisin yhdeksästä tasosta. Kymmenes on luonnollisesti varattu Jumalalle.

Kirjan antoisin, mutta toisaalta myös ahdistavin osa on käytetty kieli ja runomitta. Eino Leinon suomennos on loistokas, mutta ajan hammas on luonnollisesti syönyt kieltä joka nyt tuntuu todella vanhahtavalta. Myös runomitta, minulle täysin entuudestaan tuntematon tertsiini, on suhteellisen vaikealukuista ja ainakin minulta vaati välillä tekstin ääneen tankkaamista. Näin ollen en siis valitettavasti voi kauheasti kehua teosta ymmärtäneeni. Kielen koukeroiden takia teoksen varsinainen sisältö oli aika hankalasti hahmotettavissa. 

"Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää" (Helvetti, kolmas laulu, s. 21) on varmasti tunnetuin sitaatti teoksesta. Opiskeluaikana vitsailtiin, että se voisi lukea heti kirjan kannessa tai ensimmäisellä sivulla varoituksena... mutta en kuitenkaan ole enää täysin samaa mieltä. Olen tyytyväinen siitä, että sain kirjasta edes jonkinlaisen otteen - tai ainakin tuosta alkupuolesta. 

Kirja odotti omassa hyllyssäni lukemista kaksikymmentä vuotta. Nyt se on luettu, ja on aion pistää kirjan eteenpäin kirjastomme kierrätyskärryyn, sillä en usko palaavani teoksen pariin kovinkaan pian. Näin sain TBR-listani korkattua - ja kirjahyllyyni arvokasta lisätilaa!

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Dante Alighieri: Divina Commedia (1315-21)
Suomentanut Eino Leino 1912-14
Kuvittanut Gustave Doré
Näköispainos vuonna 1924 julkaistusta yhteisniteestä
WSOY, 1997
719 sivua

Kalle Veirto: The next one

Kalle Veirto kirjoittaa selkeästi pojille räätälöityä, helppolukuista nuortenkirjallisuutta. Uusin teos, The next one (Karisto 2016) ei poikkea tästä kaavasta. 

Oletteko kuulleet Pienestä Moottoriturvasta? Soittaako The Next One kelloja? 
Pasi K. Ranta on aivan tavallinen ysiluokkalainen, kunnes joutuu sattuman ja toisen etunimen takia luovalle luokalle. Pian alkaa tapahtua: Pasista sukeutuu yhdessä syksyssä tunnettu verkkokommentaattori ja jääkiekkoselostaja. Kaikki menee sinnikkään nuorukaisen projektissa nappiin ja pieleen. Isä ja äiti ovat ylpeitä, mutta miten on tyttöystävän laita? 
The next one on riemukas kirja nuoren miehen jäätävästä luovuudesta. (takakansiteksti)

En tiiä. Periaatteessa ihan kiva idea tässä kirjassa, mutta jokin tökki ja pahasti. "Nuoren miehen jäätävä luovuus" on aluksi täynnä karmeita kirjoitusvirheitä, muilta pöllittyjä ja kopioituja juttuja ja lopulta täyttä loanheittoa josta kärsivät muutkin kuin sen pääasiallinen kohde. Sellaisenko pitäisi olla hauskaa? Kai sitä sitten tässä iässä on jo sen verran kukkahattutäti että ei todellakaan ole hauskaa. 

Kansi sentään on yksinkertaisuudessaan virkistävä poikkeus Kariston kirjankansitarjontaan. Plussaa myös kirjan lopetuksesta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kalle Veirto: The next one
Karisto, 2016
145 sivua

Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät

Kirjankansista on tullut tässä(kin) blogissa ehkä kirjoitettua ennenkin. Siis siitä, miten suuri merkitys kirjan kansikuvalla on ja miten siinä voidaan mennä pieleen. Myös juuri lukemassani Janne Mäkitalon nuortenkirjassa Pääkallokiitäjät (Myllylahti 2016) olisi ehkä voinut vielä vähän hioa tuota kansikuvaa, vaikka ei se nyt ihan mahdottomimmasta päästä ole. Jotenkin kotikutoinen kylläkin. 

Länsi-Suomessa asuvilla kasiluokkalaisilla Timillä ja Terolla on tylsää koulussa. Historian tunnilla tehty tutustumisretki muinaiseen Euran Käräjämäkeen sytyttää heidän seikkailunhalunsa. Poikien pelottelureissu pilkkopimeällä Käräjämäellä menee kuitenkin överiksi, ja kotiaresti uhkaa pilata syyskesäisen viikonlopun. Ellei sitten... 
Teron ideoima karkumatka Säkylän Pyhäjärvelle muuttuu leppoisasta kalastusreissusta pelottavaksi kamppailuksi myrskyävää järvenselkää ja pahantahtoisia mökkiläisiä vastaan. Uutiset seutua piinaavasta ryöstöaallosta ovat vain pintaraapaisu paljastuvasta totuudesta, jonka selville saaminen on koitua pojille kohtalokkaaksi. (takakansiteksti)

Kelpo seikkailutarina, ei siinä mitään. Kustantajan myyntitekstit eivät kuitenkaan ainakaan tätä kirjastontätiä houkuttele: 

Vanhan hyvän ajan seikkailukirja päivitettynä tähän aikaan. Yläkoulun opettajana toimiva kirjoittaja tietää, mikä täky iskee lukuhaluttomiin poikiin; kahden tavallisen kundin karkumatka keskellä nousevaa syysmyrskyä. Pääkallokiitäjät on kertomus seikkailusta, ystävyydestä ja kekseliäisyydestä. Teos on suunnattu erityisesti 11–14 -vuotiaille pojille. Janne Mäkitalo on maskulainen luovan kirjoittamisen opiskelija ja yläkoulun opettaja, joka on huolestunut poikien lukuhaluttomuudesta. Tästä huolesta syntyi Pääkallokiitäjät – vauhdikas ja helppotajuinen seikkailukirja myös niille, joille kirjaan tarttuminen on sankariteko itsessään.

Onhan se tärkeää houkutella poikia lukemaan. Mutta miksi pitää tekemällä tehdä? Kun aletaan räätälöidä täsmätuotetta tietylle kohderyhmälle, se saattaa kääntyä itseään vastaan. Viisikkonsa lukeneelle tämä saattaa kolahtaakin, mutta jos ei aiemminkaan ole lukenut, en tiedä. 

Plussaa kuitenkin hienosta ystävyyden kuvauksesta. Siksipä kuittaan tästä pisteen BFF-lukuhaasteeseen. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Janne Mäkitalo: Pääkallokiitäjät
Myllylahti, 2016
194 sivua

Jasu Rinneoja: Erakon arvoitus

Kuusitoistavuotias kaupunkilaispoika Taneli on passitettu kesäksi maalle Verneri-vaarin apupojaksi. Aluksi mummola tuntuu vankilalta, mutta sopeutumisessa auttaa saman ikäinen naapurinpoika Pekka. Kesä on kuuma ja kaveruus on hetken koetuksella, kun molemmat ihastuvat samaan tyttöön. 
Pekka on kuitenkin ainoa, joka suostuu kertomaan jotain pellonreunassa tuijottavasta omituisesta ukosta. Kaikki muut ovat vaivautuneita ja käskevät karttamaan metsässä asuvaa erakkoa. Lopulta Taneli päättää itse selvittää erakon arvoituksen. Sen seikkailun jälkeen mikään ei ole entisellään! (takakansiteksti)

Heti lukemisen aloitettuani tuntui siltä, että tässä kirjassa on jotakin samaa kuin viime vuoden Finlandia Junior -voittajassa, Nadja Sumasen Rambossa (Otava 2015). Jasu Rinneojan ensimmäinen nuortenkirja Erakon arvoitus (Reuna 2016) on kuitenkin seikkailullisempi ja jännittävämpi kuin Rambo. 

Jännitystä ja seikkailua tarinaan tuo kylällä liikuskeleva Omituiseksi kutsuttu erakko, josta kukaan ei oikein halua puhua mitään. Tanelilla on kuitenkin tunne, joka ajaa häntä selvittämään vanhan erakon arvoitusta. Mies osoittautuu ilkikuriseksi ja vaikuttaa jopa vaaralliselta, mutta Taneli ei anna sen estää itseään. Kun vielä Pekka lipsauttaa kuuluville äijän oikean nimen, Taneli päättää lähteä puhuttamaan miestä, kävi miten kävi.

Rinneojan tausta dekkarikirjailijana näkyy tässäkin kirjassa, vaikkei tätä nyt voi dekkariksi väittää millään. Hyvin soljuva tarina joka tapauksessa, mutta kansikuvassa kyllä olisi reippaasti parantamisen varaa. Tämä kansi ei kyllä nuorisoa houkuttele.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja:
Jasu Rinneoja: Erakon arvoitus
Reuna, 2016
200 sivua

Maria Jotuni: Näytelmät & haastekoonti: Lukuharjoituksia

Maria Jotuni alkoi kiinnostaa, kun luin Naistenviikon lukuhaasteen aikana Leena Laulajaisen kirjan Maria ja taikalyhty. Sopivasti Lukuharjoituksia-haasteen kannalta Jotunilta löytyy useita näytelmiä, joihin päätin tutustua.

Sain luettua kirjasta seuraavat viisi näytelmää:

Vanha koti
- traagisia piirteitä saava näytelmä talosta ja suvusta, jonka kaapeista löytyy useampiakin luurankoja
- tälle näytelmälle annan kaksi tähteä

Miehen kylkiluu
- huvinäytelmä, jossa miehet ovat naisten perään ja naiset miesten perään, häitä ja eroja piisaa
- kolme tähteä

Savu-uhri
- jossain määrin edellisen kaltainen huvinäytelmä, jossa sydämen asiat ovat kovasti pinnalla
- kaksi tähteä

Kultainen vasikka
- edelleen liikutaan huvinäytelmän parissa, ja ihmisten väliset suhteet ovat perin tärkeitä
- omaa rooliaan on valtaamassa rahankäyttö ja keinottelu, josta riittää paljon melua
- kaksi tähteä

Neekeri tulee
- nykynäkökulmasta erittäin arveluttava "pikku näytelmä alaluokkalaisten juhlaa varten"
- yksi tähti

Lukematta jäivät näytelmät Kuningas Hilarius, Tohvelisankarin rouva, Olen syyllinen, Kurdin prinssi, Amerikan morsian, Klaus, Louhikon herra ja vielä Jotunilta kesken jäänyt Elämä ja kuolema. En usko että palaan kokoelman pariin ainakaan ihan lähitulevaisuudessa, vanhahtava teksti riitti nyt joksikin aikaa. ;)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Maria Jotuni: Näytelmät 
Toimittanut Irmeli Niemi
Otava, 1981
767 sivua


Kiitokset Kujerruksia-blogin Linnealle haasteesta! Ylsin yllättäen haasteessa tasolle taidemesenaatti luettuani seitsemän näytelmää!

1 luettu näytelmä - tarpeistonhoitaja:
 Minna Canth: Työmiehen vaimo 
2 luettua näytelmää - puvustaja:
J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi
3 luettua näytelmää - lavastaja: 
Maria Jotuni: Vanha koti
4 luettua näytelmää - dramaturgi:
Maria Jotuni: Miehen kylkiluu
5 luettua näytelmää - ohjaaja:
Maria Jotuni: Savu-uhri
6 luettua näytelmää - teatterin pääjohtaja:
Maria Jotuni: Kultainen vasikka
yli 6 luettua näytelmää - taidemesenaatti: 
Maria Jotuni: Neekeri tulee 

Tästä on hyvä jatkaa näytelmien lukemista ainakin silloin tällöin. :)

Steinar Bragi: Sumu

Psykologista jännitystä Islannin takamailta.
Neljä nuorta aikuista on lomalla Islannissa, kun heidän jeeppinsä törmää sankassa sumussa mökin seinään keskellä ei mitään. Auto hajoaa ja mökin salaperäiset vanhukset tarjoavat matkalaisille yöpaikan. Puhelimet eivät löydä kenttää, seurueen koira katoaa ja selittämättömät tapahtumat alkavat horjuttaa matkalaisten mieltä. (kustantajan esittelyteksti) 

Tarina etenee vuorotellen eri päähenkilöiden näkökulmista, ja samalla heidän elämiään ja kirjan alkutilanteeseen päätymistään valotetaan enemmän. Tämä ei aina tunnu kauhean toimivalta ratkaisulta, ja selonteot rönsyilevät jotenkin kummallisesti, tuntuu että mukana on paljon täysin tarpeetonta sanahelinää.

Odotukset olivat aika suuret tämän kirjan suhteen, mutta valitettavan laimea vaikutelma tästä jäi. Aineksia olisi ollut paljon enempäänkin, ja nyt ainakin minulle jäi turhan monta asiaa turhan hämäräksi. Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että tämä e-kirja oli matkalukemisena kaverien kanssa tehdyllä viikonloppureissulla, eli keskittyminen kirjaan ei välttämättä ollut tavallista luokkaa... ;)

Maailmanvalloitus etenee pitkästä aikaa. Tällä kirjalla kuitataan Islanti käydyksi.

Mistä kirja minulle: e-kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Steinar Bragi: Hálendið 
Suomentanut Tuomas Kauko
Like, 2016 
e-kirja

3 x päihteistä lanu-kirjoissa

Päihteet on aina takuuvarmasti puhuttava aihe, niin aikuisten kuin lasten ja nuorten kirjallisuudessakin. Tuntuu, että tänä vuonna lanu-kirjoissakin päihteisiin liittyviä kirjoja on ilmestynyt tavallista enemmän - näiden kolmen lisäksi olen jo aiemmin blogannut Johanna Hulkon K18-kirjasta, jossa alkoholi on merkittävässä osassa. 

Alkoholista puhutaan myös Lina Stoltzin teoksessa Huomenna ei tarvitse pelätä (Barents 2016). 

Liljalla on salaisuus. Hän ei kuolemakseenkaan halua kertoa siitä. Edes paras kaverinsakaan ei saa tietää. Ryyppäävä äiti - mikä häpeä. Lilja ei vaan selviä siitä, ja luciajuhlakin painaa päälle. Ajatella, jos äiti ei pystykään tulemaan? Tai vielä pahempaa: jos hän ilmaantuukin juhlaan ja häpäisee Liljan kokonaan... Näin ei saa päästä käymään! (takakansiteksti)

Vanhempien alkoholismi on aika paljon käsitelty aihe lanu-kirjallisuudessa, mutta jotenkin äkkiseltään tuntuu että yleensä juoppona vanhempana kuvataan nimenomaan isä. Tässä kirjassa äiti on se, jota joutuu häpeämään. Kovin rankkoja kuvauksia kirjassa ei onneksi ole, ehkä kirja onkin suunnattu suht nuorille.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Lina Stoltz: Imorgon är allt som vanligt (2014) 
Suomentanut Kirsti Johansson
Barents kustannus, 2016
102 sivua

Aika "pienille" suunnatulta vaikuttaa myös Mari Kujanpään Emman salainen toive (Otava 2016), ainakin kansikuvan perusteella. 

Emma ei uneksinut prinsessaelämästä. Hän toivoi olevansa ihan tavallinen huoleton tyttö, jolla oli samanlainen hassunhauska perhe kuin naapurin tytöillä. 
Emman mielestä kaikki Harmaksilla oli ihanaa: siivouspäivät ja karkkilakko, lapaslaatikot, joista toisessa luki Fredrika ja toisessa Saima. Tavarat olivat siististi ja järjestelmällisesti, aivan eri tavalla kuin äidin luona. 
Mummin ja ukin luokse muutettuaan Emman ei pitkästä aikaa tarvinnut huolehtia mistään. Mutta suru ja pelko olivat pinttyneet häneen kuin vanha maali. Onneksi Fredrika puhui tuulen viuhumaan korvissa ja seikkailun kutittamaan nenää! (takakannesta) 

Tässäkin kirjassa (päihde)ongelmainen perheenjäsen on nimenomaan äiti. Isästä ei taideta juuri mitään puhuakaan. Emman äiti on narkomaani, ja siksi kykenemätön huolehtimaan tytöstä. Emma pääsee asumaan mummin ja ukin luokse, missä hän viihtyy kyllä hyvin, mutta huolehtii koko ajan ettei hänestä vain olisi mitään vaivaa. Naapurin perhe-elämä vaikuttaa hänen mielestään idylliseltä, mutta sielläkin on omat hankaluutensa ja vastoinkäymisensä. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Mari Kujanpää: Emman salainen toive
Otava, 2016
189 sivua

Huumeisiin sotkeudutaan myös Teija Rekolan nuortenkirjassa Top models (Reuna 2016), joka kertoo kansainvälisestä mallibisneksestä.

Upeita vaatteita, huippusuunnittelijoiden näytöksiä, matkoja, rahaa, hyviä bileitä... Noora ja Erika haaveilevat luksuselämästä lähtiessään mallintöihin Pariisiin. 
Tyttöjen tie vie kuvauksiin ja catwalkeille, mutta myös keskelle skandaaleja ja muotimaailman tylyä todellisuutta. 
Vetävästi kirjoitettu Top models kulkee Helsingistä Pariisiin, New Yorkista Roomaan ja kertoo mallibisneksestä sen, mikä ei muotikuvissa ja tosi-tv:ssä näy. (takakansiteksti) 

Omasta näkövinkkelistäni katsoen jokseenkin epäuskottavan tuntuinen tarina. Tokihan näin voi käydä: voitat lehden kilpailusta pääsyn mallimaailmaan, pääset saman tien ulkomaille töihin. En tiedä, kun ei tällaisesta ole minkäänlaista kokemusta edes tuttavapiirin kautta. Kovin suurena yllätyksenä nämä huumekuviot eivät tulleet, juorulehtien perusteellakin kun vaikuttaa siltä että muotimaailman huipulla huumeet ovat lähes arkipäivää. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Teija Rekola: Top models 
Reuna, 2016
261 sivua

Näistä kirjoista Kujanpään Emman salainen toive on ehdottomasti suosikkini, suht rankasta aiheestaan huolimatta valoisasti kirjoitettu tarina.