Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita

Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä ovat yhdessä kirjoittaneet mainion hyytävät kauhunovellikokoelman Verikuu ja muita outoja tarinoita (Haamu 2018). Kirja sopi oikein hyvin luettavaksi pimeään lokakuiseen iltaan juuri ennen nukkumaanmenoa. ;-)

Olen jo aiemmin esitellyt Jaana Ala-Huissin novelleja Hotelli Ikuisuus -teoksen yhteydessä. Tuohon kokoelmaan Ala-Huissi kirjoitti novelleja yhdessä Henry Ahon kanssa. Pidin kirjan rakenteesta, jossa kahden tekijän novellit vuorottelivat ja tavallaan keskustelivat keskenään. Vähän samalla tyylillä on kirjoitettu tämäkin Verikuu.

Kirjassa on mukana seitsemän novellia kummaltakin kirjailijalta, ja kokoelma on mielestäni hyvinkin toimiva kokonaisuus. Suuri osa novelleista nojaa suomalaiseen kansanperinteeseen ja sulauttaa todellisuuteen jotain outoa. Tästä lähtien ehkä tulee katsottua kuuta aina vähän tarkemmin... ja jos se on punainen, pysyn kyllä taatusti sisällä. Myös käsitteet kuokkavieras ja kuutamokeikka saavat uusia ulottuvuuksia.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Haamu, 2018
148 sivua

Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta

Kauhu on novelleihin erinomaisesti passeli genre. Yhteen novellikokoelmaan mahtuu yleensä monta erityylistä ja eri pelottavuusasteista tarinaa - niin tässäkin tapauksessa. Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta (Tajunta Media 2017) sisältää kolmetoista kauhunovellia, joiden kauhun lähteenä tai aiheena on oma keho. Mielenkiintoinen idea!

Oma keho voi toki olla aika monellekin pienemmän tai suuremman kauhun aihe. Kauhun alagenrenä "kehokauhussa" on kuitenkin kyse vielä pidemmälle viedystä ajatuksesta; siitä, että oma tuttu kroppa ei olekaan oikeasti niin tuttu, vaan jotain vierasta ja vastenmielistä, ehkä peräti hallitsematonta. Kehokauhuun liittyvät mm. muodonmuutokset ja mutaatiot, kaikennäköiset loiset tai kehoa syövät taudit sekä kehon silpoutuminen tai hajoaminen. Genrenä kehokauhu ei ehkä ole aivan suurin suosikkini, mutta mielenkiintoisia novelleja aiheesta on kyllä saatu aikaan.

Antologiassa on mukana kolmetoista kirjailijaa: Katri Alatalo, Anni Nupponen, Frida Maria Pessi, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Lucilla Lin, M.A. Tyrskyluoto, Eero Korpinen, Rimma Erkko, Janos Honkonen, Shimo Suntila, Anu Korpinen ja Markus Koskimies. Kaikki käsittelevät kehokauhua omasta näkökulmastaan, toinen toistaan hyytävämmin.

Kokoelman novelleista omia suosikkejani ovat Katri Alatalon niminovelli Tämä jalka ei ole sinun, joka on hyvinkin elokuvamainen kuvaus "omaa elämäänsä" elävästä jalasta. Tuli ihan mieleen se vanha kauhuleffa auto-onnettomuudessa irtoavasta kädestä, joka alkaa murhata ihmisiä (...olikohan se Kuristava kauhu tai jotain sinne päin...); Artemis Kelosaaren Älköön mikään koskaan muuttuko, jossa vuonna 1986 vahingossa hirttäytynyt henkilö jatkaa kertomustaan vielä vuosia kuolemansa jälkeenkin; sekä Janos Honkosen Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda, joka on minunlaiselleni hammaslääkärikammoiselle melkoisen "kovaa kauhua".

Tämän antologian myötä novellihaaste taitaa minun osaltani lähestyä loppuaan. Monta kokoelmaa olisi vielä odottamassa, mutta niiden lukeminen taitaa jäädä haasteen ulkopuolelle. Haastekoonti seuraa vielä myöhemmin. Kirja sopii myös Spefi-haasteen kohtaan 3: kauhukirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tämä jalka ei ole minun : kauhuja omasta kehosta
Toim. Artemis Kelosaari & Shimo Suntila
Tajunta Media, 2017
219 sivua

Auggie ja minä & Maailman rikkain poika

R.J. Palacion tänä keväänä ilmestynyt Auggie & minä : kolme Ihme-tarinaa (WSOY 2018) on tietyllä tavalla hämmentävä teos. Esipuheessa uhrataan melkoisen paljon sanoja vakuuttelulle siitä, että Ihme ei tule ikinä saamaan jatko-osaa/-osia. Samaan hengenvetoon kirjailija ikään kuin ihmettelee, miten tässä nyt näin pääsi käymään. 

Tarkkaan ottaen Auggie ja minä ei olekaan Ihmeen jatko-osa, vaan tapahtuu yhtä aikaa sen tapahtumien kanssa. Se on siis rinnakkaisteos eikä jatko-osa. Emme myöskään saa tietää, mitä Auggielle tulee tapahtumaan Ihmeen jälkeen, vaan tapahtumat todellakin ovat rinnakkaisia. Tämän kirjan tarinat ovat siis tarinoita tarinan sisällä, niinkin voisi ajatella. Ne olisivat kaiketi voineet sisältyä jo Ihmeeseen, mutta koska siinä Auggie oli niin selkeä päähenkilö, nämä sinänsä kiintoisat tarinat kannattikin ehkä jättää pois ja julkaista myöhemmin.

Auggie ja minä sisältää siis kolme erillistä tarinaa tai novellia, jotka syventävät Ihmeestä tuttujen henkilöiden taustoja ja hahmoja. Julian kertoo nimensä mukaisesti Julianin, Auggien häijyn kiusanhengen, tarinan. Selviää, miksi ihmeessä hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Pluto kertoo Auggien vanhimmasta ystävästä, Christopherista. Selviää, miksi poikien ystävyys tavallaan kuihtuu; miksi pojat kasvavat erilleen. Shingaling taas kertoo Auggielle aina mukavan Charloten tarinan. Tyttöjen joukossa ystävyyssuhteet ovat aivan erilaisia kuin pojilla, ja välillä niistä tulee julmaa valtataistelua. Charlotte yrittää olla kaikkien kaveri, mutta sekään ei aina ole mahdollista.

Ei hassumpi kirja, mutta ei silti oikein mitään sanottavaa. Nappaan kirjan kuitenkin mukaan novellihaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
R.J. Palacio: Auggie & Me : Three Wonder Stories
Suomentanut Inka Parpola
WSOY, 2018
334 sivua

David Walliamsin aiemmat teokset ovat olleet varsin hykerryttäviä, varsinkin Poika ja mekko. Maailman rikkain poika (Tammi 2018) ei valitettavasti yllä samalle tasolle, mutta toimi huumoripläjäyksenä ihan mukiinmenevästi.

Joe Spud on aivan älyttömän rikas. Hänellä on kaikkea mahdollista, mitä kuvitella saattaa, ja vielä paljon sen päällekin. Vain ystävät puuttuvat. Koulussakin häntä kiusataan, sillä isä on hankkinut valtavan omaisuutensa kehittämällä ja myymällä Puhtopeppu-vessapaperia. Noloista nolointa! Joelle kuitenkin tarjoutuu tilaisuus aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Hän menee ihan tavalliseen kouluun eikä kerro kenellekään rikkaudestaan. Ystäväkin löytyy. Mutta sitten kaikki alkaa mennä pieleen. Joe on kyllä tehnyt läksyt, mutta unohtanut ne kotiin. Opettaja antaa tunnin aikaa toimittaa tehtävät perille, ja Joe ryntää soittamaan isälleen. Isähän päättää tietenkin tuoda unohtuneet läksyt koululle helikopterilla! Onko kaikki saman tien pilalla?

Kirjassa on tietysti mukana myös aiemmista Walliamsin lastenkirjoista tuttu kioskinpitäjä Raj. Tällä kertaa Rajilla on ongelma, joka liittyy Joen isän kehittämään uuteen vessapaperiin... 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
David Walliams: Billionaire Boy
Kuvittanut Tony Ross
Suomentanut Kaisa Kattelus
Tammi, 2018
252 sivua

Novelleja, novelleja

Alkuvuodesta olen saanut luettua lähinnä lyhyitä juttuja. Onneksi on novellit! 💗

O.E. Lönnbergin pienoisnovellikokoelma Langanpäitä (Osuuskumma 2017) on kokoelma välähdyksiä: hetkiä, katseita ja kohtaamisia. Yksikään kokoelman sadasta tarinasta ei ole sataa sanaa lyhyempi, eikä yksikään kahtasataa pitempi.
Tarinat kertovat erilaisista maailmoista, joissa peikot lausuvat runoja, konstruktit hamuavat höyryä ja ensitreffeillä saattaa seuralaisen huulilta lehahtaa perhonen lentoon. Kun tarttuu langan päähän, ei voi tietää, mihin se johdattaa. (takakansiteksti)

Raapaleisiin olen tykästynyt koko ajan enemmän ja enemmän, ja tässäpä on oiva kirja kaikille raapaleiden ja novellien ystäville. En alkanut itse laskemaan sanoja, mutta takakannen mukaan niitä löytyy joka tarinasta 100-200. Ihan sadan sanan raapaleita ei montakaan tainnut olla, mutta sopivan tiiviitä juttuja kirja sisältää. Aiheetkin vaihtelevat mukavasti.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
O.E. Lönnberg: Langanpäitä
Osuuskumma, 2017
115 sivua

Muistatko Teiniliiton (toimi vuoteen 1984 asti) julkaiseman Teinikalenterin? Se jaettiin oppilaille syyslukukauden alkaessa ja varsinkin tytöt täyttivät sen lukuvuoden mittaan päiväkirjamerkinnöillä. Siihen merkittiin koulun kokeet, bändien keikat, Sen Pojan hymyt, menkat ja krapulat, suuret salaisuudet.
Reunan Teinikalenteri-kirjassa on kalenteriaukeama 12 kuukaudelle elokuusta lähtien, pikkutietoa teini-ikäisille ja tarina joka kuukaudelle. Kirjailijat ovat eläytyneet muistelemaan omia teiniunelmiaan, angstejaan ja intohimojaan. Tarinoissa käsitellään kaveripiiriä, kotioloja, kiusaamista, menestys- ja ulkonäköpaineita. Niissä on hämmennystä, rakkautta ja vihaa, pakoa mielikuvitusmatkalle. Herkullista luettavaa entisille ja nykyisille teineille, loistava lisämateriaali kouluille! (kustantajan esittelyteksti)

Itse en koskaan ollut Teinari-ihmisiä, suosin muunlaisia kalentereita. Teinari tuntui ihan liian pieneltä, ajattelin aina että ei siihen mahdu mitään kirjoittamaan. Tämäkin Teinikalenteri-kirja on melkoisen pieni kooltaan, ihan Teinarin mallinen muttei nyt sentään onneksi yhtä pieni. Kirjassa on kaikkiaan 12 novellia eri kirjailijoilta, jokaiselle kuukaudelle siis. Mukana ovat Jukka Behm, Katariina Hakaniemi, Kari Hanhisuanto, Asta Ikonen, Aila Juvonen, Jussi Matilainen, Teresa Myllymäki, Harri István Mäki, Juha Mäntylä, Jasu Rinneoja, Riku Talvitie ja Ricky Tähtisilmä.

Novellien aiheet vaihtelevat haaveista ystävyyteen ja kiusaamisesta rakastumiseen - hyvin tyypillistä nuortenkirjallisuutta siis. Tykkään kovasti siitä, että nuorillekin ilmestyy novellikokoelmia. Niillekin löytyy aina omat lukijansa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teinikalenteri
Toimittanut Juha Mäntylä
Reuna, 2017
183 sivua

Ja näin novellihaaste etenee jälleen! Nyt on luettuna 178 novellia 57 eri kirjailijalta. Lönnbergin novellikokoelmalla pääsen myös avaamaan Spefi-lukuhaasteen. Teinikalenterilla kuittaan Helmet-haasteen kohdan 25: novellikokoelma.

Jatkuu! : fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Millainen on Seitsemän veljeksen viimeinen luku Petri Tammisen mukaan? Entä Aino Kallaksen hyytävä ihmissusikertomus Sudenmorsian, kun Juhani Karila kääntää sen videopeliksi? Miten Saara Turunen näkee Minna Canthin traagisen Hannan viimeiset vuodet?
Gummerus julkaisee 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kokoelman, jossa kymmenen kirjailijaa kirjoittaa kirjallisuutemme klassikoista innoittuneita tarinoita. Kirjailijat fanittavat esikuviaan, mutteivät turhia kainostele: Joonas Konstig ryhtyy Kalevalalle, Juha Hurme tarttuu idolinsa Volter Kilven mieleen ja kieleen, ja Anu Kaaja päivittää Tove Janssonin Taikatalven kuvaukseksi kielletyistä suhteista ja pakkomielteistä. (kustantajan esittelyteksti)

Jatkuu! : fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista (Gummerus 2017) ottaa tarkasteluun kymmenen suomalaisen kirjallisuuden klassikkoa ja joko jatkaa niiden tarinaa tai tarjoaa uuden näkökulman kerrottuun. Kaikkia näitä alkuperäisteoksia en ole itse lukenut (tässäpä hoksautinta seuraavaa klassikkohaastetta ajatellen!), mutta kaikki tämän antologian novellit oli silti helppo lukea.

Petri Tammisen novelli Seitsemän veljestä - viidestoista luku jatkaa Kiven klassikkoa vielä yhden luvun verran. Tammisen kieli on riemastuttavan samanlaista kuin Kiven käyttämä, ja ainoastaan luvun sisältö eroaa niin voimakkaasti alkuperäisen hengestä, että vastakohta suorastaan hengästyttää.

Laura Lindstedtin novelli Tarinoita kaapista eli kuinka kuollutta rakastetaan tuo uutta näkökulmaa Joel Lehtosen teokseen Rakastunut rampa. Tätä kirjaa en ole itse lukenut, eli vertailukohtaa ei juurikaan ollut. Novelli pitää sisällään alkuperäiskerronnan lisäksi tilannetta ulkopuolisena tarkkailevan, mutta siihen vaikuttamaan pyrkivän kertojan. Kertojan tehtävänä on pelastaa päähenkilö varmalta kuolemalta. Varsinainen mission impossible!

Iida Sofia Hirvonen on ottanut novellissaan Mirdja käsittelyyn L. Onervan samannimisen alkuperäisteoksen. Kerronta on sijoitettu nykyaikaan ja Mirdjasta on tehty melkoinen narsisti. Tätäkään alkuperäistä en ole lukenut, ja tämän novellin kanssa siitä oli ehkä eniten haittaa. En oikein saanut kunnon otetta.

Joonas Konstigin novelli Kerro miulle, ristiturpa ammentaa Kalevalasta. Jouko väijyy vanhaa miestä kiväärin kanssa, ampuu ja osuukin. Vanhus väittää tekevänsä kuolemaa, mutta huijaakin Joukoa ja heittää kiväärin veteen. Paikalle tulee Joukon ja Ainon äiti, joka pitääkin poikansa kauhuksi vanhan miehen puolta. Tämä novelli jää mieleen.

Anu Kaajan Toinen talvi pohjautuu Tove Janssonin Taikatalveen. Tämä on antologian ehdottomasti erikoisin novelli, jossa on mukana muumimukeja ja keräilyä sekä ihmismaailmaan siirrettyjä muumihahmoja. Maustettu isolla lusikallisella kielileikkejä.

Erkka Mykkäsen Hän joka sai mittansa täytenä kertoo Waltarin Sinuhen viimeisistä elinviikoista. Maanpakoon jouduttuaan Sinuhe on voinut vain kirjoittaa elämänsä tarinaa kirjaksi, kunnes häntä tullaan yllättäen hakemaan takaisin Thebaan pitämään puhe, jossa hän kieltää Atonin.

Saara Turusen novelli Hanna pohjautuu Minna Canthin samannimiseen teokseen. Tätäkään alkuperäisteosta en ole lukenut, mutta uskoakseni tiedän Canthin teoksista sen verran, että tämä novelli on ihan taatusti huikeasti samanlainen. Se on nykypäivään sijoitettu Hannan tarina. Näkymättömän naisen tarina. Kirjailijan tarina. Miesten maailmassa elävän naisen tarina. Peukutus tämän novellin teemasta.

Juha Hurmeen novelli Ylistalon huussissa on kiherryttävä jatkumo Volter Kilven järkäleklassikolle Alastalon salissa sekä sitä seuranneelle teokselle Pitäjän pienempiä. En ole näitä teoksia koskaan lukenut, mutta tiedän suurin piirtein mistä on kyse. Hurmeen novelli jatkaa tapahtumia suoraan yhden nukutun yön jälkeen. Aivan ihastuttavaa kieltä! Lauserakenteet ovat aivan omaa luokkaansa ja varsinkin pilkkuja tekstistä löytyy enemmänkin kuin tarpeeksi. Peukutus novellin tapahtumapaikalle!


Antti Heikkisen novelli Puolue ammentaa Juhani Ahon Rautatiestä. Mattson ja Lisbeth kuulevat puolueesta, joka on tulossa torille. Sitä ihmettähän täytyy lähteä katsomaan, kun kerta makkaraakin saa ihan ilmaiseksi.

Antologian viimeinen novelli on Juhani Karilan Suenmorsian - Halfbreed. Pohjana on tietystikin Aino Kallaksen Sudenmorsian, mutta Karila on vääntänyt sen peliksi. Höystettynä Oulun murteella. Aika herttaista! <3

Tämän antologian myötä novellihaasteeseen luettujen novellien määrä kipuaa 68 novelliin. Kirjailijoita on 46.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Jatkuu! : fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista
Toimittanut Erkka Mykkänen
Gummerus, 2017
252 sivua

Toinen tuntematon

Millaisia tarinoita Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan naishahmojen taakse voisi kätkeytyä? Tähän vastaa 22 kirjailijaa, kukin omalla novellillaan.
Kuinka kotirintama pärjää ankarina sotavuosina miesten ollessa rintamalla?
Mitä Paloaukean lotta näkee luutnantti Lammiossa?
Miten toivutaan Vuorelan kotona, kun Kariluodon kirjoittama kaatumisviesti saapuu?
Mitä kerrottavaa on Sirkalla, Kariluodon kirjeitä lukevalla rakastetulla?
Ja mitä Petroskoin Veeruska todella ajattelee suomalaisista miehittäjistä kuten Hietasesta, joka tuo lapsille leipää ja Vanhalasta joka hihittelee ja soittaa levyjä?
Millainen ihminen on puolestaan Lyyti Rokka ja miten hän ottaa vastaan "mukuloit laskemaan" saapuvan haavoittuneen Antin? (takakansiteksti)

Toinen tuntematon (WSOY 2017) -antologian kaikki 22 novellia ovat mielestäni erittäin hyviä, ja kaikista löytyy mainioita yhtymäkohtia alkuperäiseen Tuntemattomaan. Mieleenpainuvimpia novelleista ovat:

Petri Tammisen Teidän suuren surkeutenne vuoksi, joka keskittyy Riitaojaan. Tämän elämään liittyvät naiset kirjoittavat kirjeitä sotamies Riitaojalle, niin ruustinna, jolla sisko on palveluksessa; sisko, joka kertoo kotirintaman arjesta ja vielä äiti, joka toivoo ettei poika ampuisi ketään. Lukija tietää ettei yksikään kirjeistä enää tavoita vastaanottajaansa. Novellin kolme kirjettä tarjoavat jokainen erilaisen näkökulman niin sota-aikaan kuin sotamies Riitaojaan. Peukutus siis näkökulmasta.

Tuomas Kyrön Vaadi aina enin itseltäsi. Novelli kertoo Paloaukean lotasta, joka ei näe muita kuin luutnantti Lammion. Novelli sijoittuu nykyaikaan, jossa nuori nainen haastattelee mummoaan, kyselee sodasta. Teksti on kuin litteroitu ääninauhalta. Nainen kertoo, ensin vastahakoisesti, sitten antaen kaiken tulla. Salaisuudet paljastuvat. Kerronta piirtää kuvan vastenmielisestä luutnantti Lammiosta, joka kuitenkin on jollain tasolla inhimillinen. Peukutus tällaisesta hahmon kuvauksesta.

Inka Nousiaisen novelli Kaunis päivä kertoo Hauhian siskosta, joka kirjoittaa veljelleen kirjettä sinne jonnekin. Kesken kirjeen kirjoittamisen tulee tieto veljen kaatumisesta, mutta sisko ei usko siihen. Peukutus konfliktin kuvauksesta.

Venla Hiidensalon novelli Sydän on vasemmalla kertoo Asumaniemestä ja lääkintälotta Helmistä. Molemmat käyvät sotaa huumausaineiden voimalla kestääkseen kaiken kauheuden. Novellin sävy on jotenkin pohjattoman lohduton. Peukutus siitä.

Kävin katsomassa Aku Louhimiehen ohjaaman uuden Tuntemattoman sotilaan vähän ennen tämän kirjan lukemista. Oli aika jännä huomata, että jotkut novelleista tuntuivat suorastaan tutuilta elokuvan katsomisen jälkeen! Varsinkin Kariluodon Sirkka-morsianta ja Petroskoin Veeruskaa kuvaavat elokuvapätkät olivat aivan kuin novelleista peräisin. Vaiko sittenkin toisinpäin? No, ehkä tajusitte kuitenkin mitä tarkoitan...

Novellihaasteen luettujen novellien kokonaismäärä on tällä hetkellä 58 novellia 38 eri kirjailijalta. Lisäksi kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 9: toisen taideteoksen inspiroima kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Toinen tuntematon
Toimittaneet Johanna Catani ja Lari Mäkelä
WSOY, 2017
376 sivua

Sadan vuoden unet : satuja aikuisille

Masentunut Ruusunen satuttaa sormensa leipäveitseen, Tuhkimon prinssillä on kenkäfetissi, ja Lumikin ilkeän äitipuolen peili päätyy kampaamoon.
Sadan vuoden unissa suomalaiset kirjailijat tarttuvat vanhoihin satuihin, eikä mikään ole enää kuten ennen. Kirjassa on kolmetoista aikuisille kirjoitettua muunnelmaa kaikkien tuntemista satuklassikoista. Mukana on niin Grimmin veljesten kertomuksia kuin Aisopoksen eläinsatuja, hölmöläisten touhuja unohtamatta.
Kirjan kirjoittajat ovat suomalaisen spekulatiivisen fiktion veteraaneja sekä nousevia kykyjä. Hyytävissä, ravistelevissa ja ilkikurisissa tarinoissa kirjoittajien äänet sekoittuvat vanhoihin myytteihin, kun tutut hahmot kohtaavat elämän realiteetit. (takakansiteksti)

Touko halusi välttämättä kuvausrekvisiitaksi :)

Tekstien uudelleenversiointi on aina ollut mielestäni kiehtovaa, ja niinpä odotin Sadan vuoden unien (Jalava 2017) ilmestymistä uteliaana. Enkä pettynyt. Toki osa kokoelman saduista, tai siis niistä alkuperäisistä, oli minulle tuntemattomia, mutta en antanut sen häiritä. Suurimmasta osasta alkuperäinen satu oli hyvinkin helppo tunnistaa. 

Johanna Venhon Sadan vuoden unet versioi tietenkin Prinsessa Ruususta. Satu on siirretty nykypäivään ja värttinän sijasta sankaritarta satuttaa leipäveitsi. Kaikki muu on lähes kuin alkuperäisessä. ;)

Vesa Sisätön Lumikkia versioiva Miten HairParadisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman) on varsin mielenkiintoinen näkemys. Miljöönä nykypäivään sijoitettu parturikampaamo on loistava, ja kun sinne sijoitetaan vanha nuhruinen peili ja asiakkaaksi tulee suuri tähti, Prinssi, asetelma on valmis. Peukutus miljööstä eli paikasta!

Sari Peltoniemen Kissan syvin olemus lainaa Saapasjalkakissalta, ja se on aiemmin julkaistu Usva-lehdessä 2/2008 nimellä Nälkäiset pojat. Mylläristä on tullut taksikuski eikä nuorimman pojan perimä kissa ole aivan oikea, mutta apuaan se tarjoaa aidon Saapasjalkakissan tavoin niin kauan kuin tarvetta sille on. Pidin erityisesti Peltoniemen kirjoitustyylistä ja siitä, minkälaisen sävyn se kerronnalle antoi. Peukutus siis sävylle.

Markus Harjun Pieni mies, muodoltaan väärä perustuu tarinaan Tittelintuuresta. Jos mielikuvani sadusta ovat oikeat, tämä Harjun versio on melko samanlainen. Oman lisänsä tarinaan tuo lukijan suora puhuttelu.

Artemis Kelosaaren Marleena ja uusi maailma ei alkuperänsä puolesta auennut minulle lainkaan. Jälkisanoissa kerrotaan, että se perustuu Grimmin veljesten satuun Maleena-neidosta. On ilmeisesti jäänyt lukematta tai ainakin päässyt unohtumaan. Liekö tämä sitten ollut hyväkin asia, sillä Kelosaaren versio otti minut välittömästi mukaansa. Pidin sadusta ja sen juonesta kovasti, peukutus siitä. :)

Marika Riikosen Lasikenkä on julkaistu aiemmin Usva-lehdessä 2/2008 nimellä Kokoelman helmi, ja kuten nimestä voi päätellä, alkuperäinen satu on tietenkin Tuhkimo. Tällä kertaa näkökulma on prinssin, joka rakastaa kenkiä, niiden kantajasta viis. "Yksi kenkä on parempi kuin ei yhtään kenkää. Mutta haluan ne muutkin lasikengät. Ja kun naida kerran pitää, etsin sen tietyn tipusen." :D

Juha-Pekka Koskisen Jääsydän versioi Lumikuningatar-satua. Tämä Koskisen satu minun piti lukea moneen kertaan. Siinä on oikeasti jotain tosi puhuttelevaa, koskettavaa. Kepa taistelee tuulimyllyjä vastaan, mutta joutuu lopulta itse muuttamaan mieltään. Kuka on oikeassa, kuka väärässä? Mistä sen voi tietää? Teema on kirjallisuudessa jotenkin vaikeasti määriteltävä asia, mutta tätä satua haluan peukuttaa nimenomaan teemansa vuoksi.

Shimo Suntilan Tyttö nimeltä Kari ei jälkisanojen mukaan perustu mihinkään tiettyyn satuun, vaan lainaa elementtejä useasta eri sadusta. Eniten Suntilan satu muistuttaa Jessica Schiefauerin nuortenkirjaa Pojat, se tuli monta kertaa tästä mieleen.

Markus Leikolan Pidennetty on uusi versio hölmöläissadusta jossa eukko jatkaa peittoa siirtämällä palan peiton päästä toiseen. Myös Matti on mukana, tietysti.

Heikki Nevalan Ikuisuuden purema oli toinen jota en lukiessani tunnistanut. Jälkisanat paljastavat alkuperäiseksi saduksi Aisopoksen faabelin Miehestä ja käärmeestä.

Yksi antologian riemastuttavimpia satuja on Johanna Sinisalon Hantta ja Kertsi, joka perustuu tietenkin Hannu ja Kerttu -satuun. Melkoinen selviytymistarina, kannattaa lukea!

Anne Leinosen Luola on ottanut aineksia sekä Ali Babasta että Pienestä merenneidosta. En oikein saanut tästä sadusta otetta.

Antologian päättävä Tiina Raevaaran Korppi pohjautuu Grimmin veljesten satuun Korpista, joka on sekin jäänyt minulle tuntemattomaksi. Tästäkään sadusta en oikein päässyt kärryille, mutta jotenkin hyytävä tunnelma siinä oli.

Varsin kelpo kokoelma, josta saan novellihaasteeseen mukaan kolmetoista uutta kirjailijaa. Luettuja novelleja on nyt 35 ja kirjailijoita 15.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sadan vuoden unet : satuja aikuisille
Toimittanut Juri Nummelin
Jalava, 2017
331 sivua

Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita

Jaana Ala-Huissin ja Henry Ahon yhdessä kirjoittama novellikokoelma Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita (Haamu 2014) tarjosi mainion lukupaketin niin Halloween- kuin novellihaasteeseenkin.

Ystäväni, jos haluat tulla tapaamaan minua, Sinun täytyy vain löytää tänne. Ja muista, tähän hotelliin voit kirjautua sisään milloin vain haluat. Tämä hotelli on aina avoinna.
Hotelli Ikuisuus vie vieraansa oudoille matkoille ihmismielen pimeisiin salaisuuksiin, toiveisiin, pelkoihin, himoihin ja kiellettyihin kaipauksiin.
Sen huoneet on kalustettu mustalla pitsillä, silkillä ja sametilla, mutta kaapeista löytyy luurankoja, riivattuja koneita, outoja yön olentoja, risaisia munkinkaapuja, kirottuja nukkeja, syntejä ja verta. Soita kelloa ja astu kynnyksen yli. (takakansiteksti) 

Kirja koostuu 22 novellista, jotka vaikuttavat aluksi aivan toisistaan irrallisilta. Tarkemmin lukiessa osoittautuu, että jokainen novelli liittyy jotenkin edeltävään novelliin. Kahden kirjailijan novellit on sijoitettu kirjaan vuorotellen, eli yhteistyötäkin on siis tehty järjestelmällisesti. Toisaalta kaikki novellit toimivat myös yksittäin luettuina, mistään ei ns. jää paitsi, vaikkei olisi lukenut muita kokoelman novelleja. Kokoelman viimeinen novelli, Hotelli Ikuisuus, kokoaa tavallaan kaiken aiemmin luetun kokonaiseksi tarinaksi.

Meneillään oleva novellihaaste tarjoaa käyttöön ainakin itselleni bloggaamisessa uudenlaisen välineen, peukuttamisen. Se on näppärä väline nostaa esiin yksittäisiä novelleja, näin ainakin olettaisin... ja ajattelin kokeilla. :)

Henry Ahon novelli Mytty ansaitsee peukutuksen näkökulmansa ansiosta. Novellissa äiti kertoo, kuinka löytää tyttärensä kanssa talon ullakolta vanhan nukkensa Mytyn. Tytär haluaa tehdä Mytylle uudet kasvot, mutta pelkää epäonnistuvansa. Äiti kertoo tyttären yrityksistä ikään kuin ulkopuolisena, mutta loppujen lopuksi päätyy itse tekemään nukelle kasvot. Tästä seuraa novellin varsinainen kauhuelementti. Näkökulma tavallaan "vinksahtaa" sijoiltaan, kun äiti puuttuu asiaan.

Toinen peukutuksen ansaitseva novelli on Henry Ahon Pientä laittoa vailla. Mieskertoja kertoo mökkiremontistaan ja huonosta suhteesta vaimon kanssa, ja siitä miten nämä asiat eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen. Mies itsessään on jo mielenkiintoinen henkilöhahmo, mutta vielä enemmän uteliaisuutta herättää vaitelias mökkinaapuri.

Jaana Ala-Huissin novellia Osasto peukutan miljöönsä puolesta. Hyvin pian käy selväksi että kyseessä on dystooppinen paikka, koneiston lailla toimiva Osasto, joka alistaa kaikki (Asukkaansa? Potilaansa?) nimettömiksi, perheettömiksi, vaille ammattia ja kansalaisuutta. Se on kaikki, mistä kertoja tietää mitään, ei ole aikaa ennen Osastoa. Ennen kaikkea, Osasto ei salli erilaisuutta. Hyytävä tulevaisuudenkuva.

Seuraava peukutus menee Jaana Ala-Huissin novellille Silta. Sillalla tapahtuu onnettomuus; se erottaa naisen miehestään ja yhteisöstään, kuten on tehnyt monille ennen häntä. Siltaan liittyy jotain selittämätöntä. Toisaalta elämä vaikuttaa jatkuvan ihan tavalliseen tapaan, samalla kuitenkin on selvää ettei näin ole. Silta on suurin konflikti kaikista.

Kaiken kaikkiaan Hotelli Ikuisuus on hieno kokonaisuus, joka jää mieleen pitemmäksi aikaa. Suosittelen kaikille novellien ja kauhun ystäville! :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita
Haamu, 2014
141 sivua

Nuortenkirjoja Nordbooksilta

Nordbooks on ainakin minulle tähän asti suht tuntematon kustantamo, mutta nyt tuli vastaan pari kyseisen kustantamon uutta nuortenromaania, jotka molemmat yllättivät minut positiivisesti.

Päivi Artikainen on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Se näkyy hyvänä kielenä ja sujuvuutena. Adiós! (Nordbooks 2017) on vauhdikas ja värikäs romaani suomalaistytön vuodesta Espanjassa. 

Se on oikeasti niin väärin! 
Valpuri Laakson äiti päättää yllättäen, että heidän kahden naisen perheensä muuttaa vuodeksi Espanjan Aurinkorannikolle. Se jos mikä saa Valpurin suunnitelmat sekaisin. Kaiken lisäksi ysiluokka pitää selvitä uudessa koulussa, jossa ei ole yhtään tuttua. Jotain hyvää kotoa lähtemisessä silti on, kun Valpurin ei nyt tarvitse sietää silmissään Bitchiä, maailman kavalinta luokkakaveria. Vuosi Espanjassa tuo kuitenkin mukanaan yllätyksiä, itkua ja sotkua ja varsinkin ihanuutta - enemmän kuin Valpuri uskaltaa kuvitellakaan. (takakansiteksti)

Aika perinteinen nuortenromaani, hyvää perinteistä nuortenkirjakamaa realistisessa hengessä. Mutkia perhe-elämässä ja seurustelurintamalla, muutto ulkomaille ja sopeutuminen sinne, uudet kaverit ja ihastukset... näille on aina kysyntää. Loppu jäi vähän kutkuttamaan, mahtaisiko olla jatkoa vielä luvassa? Ainakin tällainen loppu jättää tilaa omille tulkinnoille, mikä on ainakin minusta aina mukava vaihtoehto.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Päivi Artikainen: Adiós!
Nordbooks, 2017
199 sivua

Anne Salovaara on myös kirjallisuuden opettaja, mikä myös näkyy tässä hänen esikoisteoksessaan. Afroditen askelin (Nordbooks 2017) on täynnä viittauksia vanhaan Kreikan mytologiaan ja kirjallisuuteen. 

Tämä novellikokoelma on kuvaus nuoruuden kiihkosta ja vapaudesta, itsensä etsimisestä ja peloista. 
Yhdessä novelleista Miko ja Jani liftaavat halki sateisen Euroopan päämääränään mystinen Stonehenge, toisessa novellissa taas Meeri tuntee jonkin vastustamattoman voiman kutsuvan häntä Ateenassa. Novelli Yhteydenpitoa kertoo rakkaustarinan, joka loppujen lopuksi yllättää kaikki. 
Kaikissa novelleissa Kreikan mytologia kuitenkin yhdistyy nykyaikaan. Ovatko tekomme vain uusia versioita tarinoista, jotka on kerrottu jo tuhansia vuosia sitten? (takakansiteksti) 

Kirjan kymmenen novellia on suunnattu ehkä vähän isommille nuorille, ainakin minusta novellit tuntuivat aika vaativilta. Myöskään kaikki mytologiaviittaukset eivät minulle auenneet, eivät vielä kirjan epiloginkaan jälkeen. Epilogissa on lueteltu, mihin myytteihin kussakin novellissa viitataan. Oidipus-tarina oli selkeä, samoin Afrodite, muut kyllä tuottivat enemmän päänvaivaa (ja googlettamista). 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Anne Salovaara: Afroditen askelin
Nordbooks, 2017
133 sivua 

Ajantakojat (Kummalinnun munia #3)

Aika kuluu. Kellopeliseppä kilkuttaa alasintaan ja takoo tarinalenkkejä, -ketjuja ja -verkkoja. Minä tahansa hetkenä aika saattaa hypähtää tuntemattomaan suuntaan yllättävin seurauksin: historia muuttuu, maailmanloput ja maailmanalut seuraavat toisiaan. Ajantakojat on raapaleantologia, jossa mielikuvitukselliset tapahtumat odottavat, että saavat järjestäytyä lukijan ajatuksissa ja muuttua tapahtuneiksi. Sinä valitset. Millaisen maailmanhistorian tai tulevaisuuden rakennat? Satakuusi satasanaista tarinaa kahdeksaltatoista tekijältä. Sinulle kirjoitettu. (kustantajan esittelyteksti)

Kummalintu on jälleen muninut mielenkiintoisen raapaleantologian. Ajantakojat : Kummalinnun munia 3 (Osuuskumma 2017) sisältää toistasataa raapaletta, joiden teemana on aika. Mielenkiintoinen lisä edellisiin osiin verrattuna on joka raapaleen jälkeen lisätty ehdotus seuraavasta raapaleesta, siis tähän tyyliin: 

Mihin kaikkialle kellopelisepän huuto kuuluu? Ota selvää ja valitse jokin seuraavista sivuista: 28, 53, 60 tai 82 tai jatka lukemista kronologisessa järjestyksessä. (s.9)

Itse luin koko antologian järjestyksessä alusta loppuun, mutta pitihän noita ehdotuksiakin välillä kurkistella. Hauska idea!

Tämän antologian kirjoittajat ovat Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Taru Luojola, O.E. Lönnberg, J.S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel, M.A. Tyrskyluoto ja Kari Välimäki. Esipuheen perusteella tämä on toistaiseksi viimeinen Kummalinnun munista koostuva kokoelma, sillä kyseinen Osuuskumman palvelu päättyy ainakin toistaiseksi. Näitä raapaleita on siis voinut tilata sähköpostiin, ja niitä on sitten koottu kokoelmiksi. Raapaleiden julkaisemista kuitenkin luvataan jatkaa tulevaisuudessakin.

Kirjan takakansiliepeestä löytyi ylläri, sitaatti omasta blogitekstistäni. Huikeeta! Ja toisaalta hitusen pelottavaakin. Pitääkö tässä nyt oikeasti alkaa miettiä tekstejään vähän tarkemmin eikä vain höpötellä menemään...? :D 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Ajantakojat : Kummalinnun munia 3
Toimittaneet Christine Thorel ja Kari Välimäki
Osuuskumma, 2017
131 sivua

Novellihaasteen loppukiritystä

Novellihaaste lähenee loppuaan (viimeinen päivä 7.5.), tässä niputettuna kolme luettua novellikokoelmaa. Näiden jälkeen luettujen novellien yhteismäärä on 97. Yli satasen on tavoite päästä!

Marraskesi : tarinoita iholta ja ihon alta (Osuuskumma 2016) sisältää 12 spekulatiivista novellia 12 eri kirjoittajalta. Mukaan mahtuu scifiä, fantasiaa, kauhua, uuskummaa ja ripaus erotiikkaakin.

Iho sopii niin ravinnoksi kuin painotuotteeksikin. Sen voi pukea ylleen kuin vaatteen, mutta riisuminen on vaikeampaa. Se kuumottaa, polttelee, roihahtaa liekkeihin. Se muistaa silloinkin kun ihminen itse unohtaa. Iho on ihmisen suurin ja kaunein elin, kehon suojelija, mutta se voi kääntyä myös kantajaansa vastaan. (kustantajan esittelyteksti)

Kokoelman novelleista suosikeiksini nousivat Anu Holopaisen Aukkoja sielun peilissä, joka on "lisäosa" kirjailijan huikealle Ihon alaiset -romaanille (tämän luin ennen blogiaikaani), Mia Myllymäen Piikikäs Matilda, johon jokainen jonkinlaisesta finniongelmasta kärsinyt voi varmasti samaistua, sekä Tarja Sipiläisen Irtiotto, joka mielessäni rinnastui useisiin lukemiini nuorten aikuisten dystopioihin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Marraskesi : tarinoita iholta ja ihon alta
Toimittaneet Maija Haavisto ja Juha Jyrkäs
Osuuskumma, 2016
255 sivua

Hanna Haurun novellikokoelma Muuttoliike (Like 2006) pitää sisällään 15 novellia, osa hyvinkin lyhyitä ja osa vähän pitempiä tekstejä.

Kokoelma koostuu tarinoista, joissa joku aina haluaa ja pääsee pois entisestä elämästä. Aiempaan verrattuna muutos voi olla hyvinkin radikaali ja absurdi. 
Muutos ei koske ainoastaan novellien henkilöiden elämää: myös Haurun tyylissä on uusia sävyjä. Elämän pimeiden puolien aistillisen kuvauksen lisäksi tarinoissa pilkahtelee hervotonta huumoria ja hennon anarkian versoja. (takakansiteksti)

Kaikissa novelleissa on kyse jonkinlaisesta muutoksesta, pyrkimyksestä parempaan. Alkuolosuhteet voivat olla ankeita ja ahdistavia, mutta muutoksen myötä tilanne ei aina välttämättä päädy siihen odotetuimpaan vaihtoehtoon, vaan lopputulos voi olla hyvinkin erikoinen.

Tällä novellikokoelmalla pääsen osallistumaan myös Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen. Kategoriaksi sopii "Kohti parempaa".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Hanna Hauru: Muuttoliike
Like, 2006
87 sivua

Myös kaunokirjallinen maailmanvalloitukseni pääsee etenemään. Syytös : 7 kertomusta Pohjois-Koreasta (S&S 2017) on ensimmäinen pohjoiskorealainen, maan ulkopuolella julkaistu teos, jonka kirjoittaja asuu yhä maassa. Siksi kirjailija käyttääkin salanimeä Bandi (Tulikärpänen).

Syytös vie lukijan 1990-luvulle, Kim Jong-ilin Pohjois-Koreaan, erilaisten, eri yhteiskuntaluokkia edustavien ihmisten jokapäiväiseen elämään suljetussa yhteiskunnassa. Novellikokoelman seitsemän kertomusta ovat kertomuksia pelosta, että se, mikä on tuttua, rakasta ja lähellä, katoaa tai viedään pois. Mutta ne ovat myös kertomuksia ihmisyydestä, rikkaasta mielikuvituksesta ja toivosta, jotka sinnikkäästi nostavat päätään epäinhimillisimmissäkin oloissa. (takakansiteksti)

Todella mielenkiintoisia ja todentuntuisia kertomuksia siitä, minkälaista oli elämä 1990-luvun Korean kansantasavallassa Kim Il-sungin kuoltua ja Kim Jong-ilin noustua valtaan. Pohjois-Korean perustaja Kim Il-sung, hänen poikansa Kim Jong-il ja tämän poika, nykyinen "suuri johtaja" Kim Jong-un, tunnetaan kaikki diktatorisista menetelmistään valtionpäämiehinä (tämän neutraalimpaan ilmaisuun en kykene :D). Novellit kertovat karua tarinaa kansan kärsimyksistä. Vaikuttava teos!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja:
Bandi: Gobal
Suomentanut Raisa Porrasmaa (ranskankielisestä laitoksesta)
Schildts & Söderströms, 2017
189 sivua