tiistai 29. toukokuuta 2018

Sophie Kinsella: Yllätä minut

Sophie Kinsella on varmasti tunnetuin Himoshoppaaja-teoksistaan. Itse en ole lukenut yhtään kirjaa tästä sarjasta, mutta Kinsellan yksittäisiä teoksia olen lukenut useampiakin ennen blogiaikaani. Nyt päätin ottaa "välipalalukemiseksi" uusimman teoksen Yllätä minut (WSOY 2018).



Sylvie ja Dan ovat olleet onnellisesti yhdessä jo kymmenen vuotta. Päivittäessään vakuutuksiaan kaksostyttöjen vanhemmat käyvät lääkärintarkastuksessa, jossa ällistyksekseen kuulevat melkoisen ennusteen: he molemmat tulisivat elämään pitkän elämän, joten avioliittokin tulee jatkumaan vielä yli kuusikymmentä vuotta. Sinänsä iloinen uutinen saa molemmat lievän tyrmistyksen valtaan: vielä niin kauan! 

Tästä alkaa avioliiton piristämisen ja tuoreena pitämisen aika. Sylvie ja Dan päättävät pitää kipinää yllä keksimällä toisilleen yllätyksiä. Selvää on, että aivan putkeen tämä ei tule menemään, vaan monenlaisia sekaannuksia ja vähemmän hauskoja yllätyksiäkin on luvassa - esimerkiksi Danin kotiin tuoma lemmikkikäärme, jota Sylvie ei oikeasti ole koskaan halunnut.

Käärmeenkin Sylvie vielä pitkin hampain kykenee sietämään, mutta kun Dan alkaa vaikuttaa ihmeen kireältä ja poissaolevalta ja vielä muistella vanhaa tyttöystäväänsä, hälytyskellot alkavat soida Sylvien päässä. Onko edessä jokin vielä suurempi yllätys? Kaikki merkit viittaavat siihen, että vanha suola on alkanut janottaa Dania. Kunnon mustasukkaisen aviovaimon tavoin Sylvie tutkii miehensä tekstiviestit ja selaushistoriat, ja löytää niistä epämiellyttäviä asioita. Danin lähtiessä yllättävälle "työmatkalle" Sylvie päättää toimia.

Mutta... luvassa on kuin onkin vielä suurempi yllätys, jonka kaltaista Sylvie ei koskaan olisi osannut kuvitellakaan.

Viihdyin hyvin kirjan parissa. Ei liian imelää eikä "hömppästä", vaan ihan elämänmakuista tarinaa. Toki muutamilla ylilyönneillä maustettuna. :) Nappaan kirjan mukaan Helmet-haasteeseen, kohtaan 40: kirjassa on lemmikkieläin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sophie Kinsella: Surprise me
Suomentanut Kaisa Kattelus
WSOY, 2018
378 sivua

lauantai 26. toukokuuta 2018

Aili Konttinen: Inkeri palasi Ruotsista

Aili Konttisen Inkeri palasi Ruotsista (WSOY 1964) on kotimaisen lastenkirjallisuuden klassikko, joka oli tähän asti jäänyt itseltäni lukematta. Aihepiiri, sotalapsena olo ja sen jälkeinen kotiinpaluu, on aiheena ollut ehkä jollain tapaa liian lähellä, minunkin isäni kun oli pienenä poikana ollut Ruotsissa sotaa paossa.



Inkeri on asunut Ruotsissa Ingerinä jo monta vuotta. Mamma ja pappa ovat pitäneet hänestä mahdottoman hyvää huolta, eikä Inger oikeastaan muista mitään muuta ikinä olleenkaan. Nyt sota on kuitenkin loppunut, ja  Ingerin kauhuksi mamma ja pappa kertovat, että Suomen isä ja äiti haluavat hänet takaisin kotiin. Inger ei halua lähteä mamman ja papan luota mihinkään, sehän on hänen kotinsa! Suomen "äiti" ja "isä" eivät merkitse hänelle yhtään mitään. Mamma ja pappa kyllä olisivat halunneet pitää Ingerin itsellään, mutta Suomen vanhemmat kielsivät tämän jyrkästi. Inkerin pitää tulla kotiin! Ja niin se sitten on. Mikään ei auta, Inkerin on lähdettävä taas pois kotoa.

Suomessa mikään ei ole samanlaista kuin mamman ja papan luona. Siellä on paljon muitakin lapsia, jotka tekevät työtä, ja kaikilla on kuluneet vaatteet. Ja kaikki tietenkin puhuvat ihan omituisesti. Ainoa, joka osaa ruotsia, on kylän ruustinna. Hänelle Inkeri voi käydä puhumassa, vaikka eihän se sama ole kuin mamma ja pappa.

Inkerin äiti on murheissaan. "Olen kokenut sodan ja kodin menetyksen Karjalassa, olen pelännyt mieheni kaatuvan, olen ikävöinyt lastani, joka oli Ruotsissa. Olen ollut sairas ja kuolemaisillani uupumukseen ja kuitenkaan en ole varma, vaikka nämä kuukaudet olisivat elämäni raskaimmat tuon lapsen tähden", nyyhkytti Matinojan emäntä ruustinnalle Inkerin oltua jo monta kuukautta taas Suomessa, puhumatta ja lähes syömättäkin.

Lopulta äiti ja isä ovat lähes valmiita luovuttamaan Inkerin takaisin Ruotsin mammalle ja papalle. Mamma tulee vierailulle katsomaan Inkeriä, ja kun hän kuulee että voisi ehkä päästä takaisin, hän ei olekaan enää aivan varma. Varsinkaan, kun isän antama varsa ei saisi lähteä mukaan.

Todella riipaiseva kirja. Välillä teki jopa ihan pahaa lukea, miten paha olla pienellä tytöllä oli. Minun isäni ei kovinkaan paljon tuosta Ruotsin-ajastaan muistanut, kun oli ollut niin pieni. Sen tiedän, ettei hän osannut sanaakaan ruotsia sinne mennessään, ja taas kotiin palatessa suomen kieli oli unohtunut niin tyystin, että koulun aloitus ilmeisesti siirtyi. Muuten minulla on sellainen kuva, ettei hänellä mitään pahoja muistoja siltä ajalta ole, tai sitten hän ei vain niistä halunnut puhua. Nyt ei voi enää edes kysyä. Voi vain kuvitella, miltä tuollainen paikasta toiseen siirtely on mahtanut lapsesta tuntua.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Aili Konttinen: Inkeri palasi Ruotsista
WSOY, 1964 (ensimmäinen painos 1947)
185 sivua

tiistai 22. toukokuuta 2018

Tarja Leinonen: Koti koivun alla

Tarja Leinosen Koti koivun alla (Karisto 2018) oli mukavan leppoista luettavaa, ja vaikka se sivuaakin uskonnollisuutta, se tarjosi silti itsellenikin monta yhtymäkohtaa omaan elämääni.



Seija on lestadiolaisperheen esikoistytär, joka on irtautunut uskostaan. Kotona on välillä vaikeaa, sillä isä on lakannut puhumasta hänelle. Äiti on onneksi ymmärtäväisempi, samoin nuoremmat sisarukset. Silti kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että joistakin asioista on parempi vaieta isän läsnäollessa niin pitkään kuin mahdollista. Seija on nimittäin raskaana ja aikoo pitää lapsen tämän isän, Hannun, pakoilusta huolimatta. Hannu on Seijaa paljon vanhempi, eikä Seija ole suinkaan ainut tyttö jota Hannu ajeluttaa. Hitusen vapautta Seijalle antaa kesäkoti asuntovaunussa pihakoivun alla. Sieltä voi tulla ja mennä paremmin isän tietämättä, ja sinne voidaan kätkeä myös enojen jättämä televisio.

Kirjassa eletään 1980-lukua pikkukylässä lähellä Kajaania. Seijan äiti on kotoisin Sievistä, jossa mummo ja enot edelleen asuvat. Niinpä kirjassa käytetty kieli ja murteet tuntuivat todella kotoisilta ja helppotajuisilta. Seijan puoliuhmakas asennoituminen ja puolustuskannalla olo herättävät myötätuntoa, samoin Seijan äidin osa. Isän asenne ja vanhoillisuus taas saa kiukun nousemaan.

Kun isä lopulta saa tarkoin varjellun salaisuuden selville, on selvää että Seijan täytyy löytää paikkansa jostain muualta - ainakin ensi alkuun. Oulun Ensikodin sijasta Seija saa turvapaikan mummon luota Sievistä. Mummokin uskoo, mutta ei tuomitse niin kuin isä. Romaanin loppu jää melkoisen auki - tarkoittaneeko sitten jatko-osaa?

Kaiken kaikkiaan tätä kirjaa voisi luonnehtia hyvän mielen kirjaksi. Asioilla kun on tapana järjestyä, vaikka kuinka huonolta näyttäisi.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tarja Leinonen: Koti koivun alla
Karisto, 2018
244 sivua

maanantai 21. toukokuuta 2018

Maria Autio: Lohikäärmekesä

Yllättävän haasteelliselta tuntui Helmet-haasteen kohta 37: kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi. Sitten yhtäkkiä hoksasin että toisenkin nimen voi varmasti ottaa huomioon... ja heti tulikin vastaan Maria Aution Lohikäärmekesä (Karisto 2018). Mariahan on tainnut olla jo vuosikaudet tilastojen kärkipäässä, kun otetaan huomioon mukaan kaikki etunimet, siis toiset ja kolmannetkin. Maria on meillä oikein "sukurasite", toisena nimenä tällä hetkellä jo kolmannessa polvessa. :D


Maria Autiolta olen ennen blogiaikaani lukenut muutamia nuortenkirjoja, ainakin Varjopuutarhan ja Ajatustenlukijan, molemmat kunnon ajatuksenherättäjiä. Samanlainen oli myös tämä Lohikäärmekesä. Päähenkilöitä on kaksi, Sinna ja Tuisku. Peruskoulu on päättynyt ja tytöt odottavat yhteishaun tuloksia. Tuisku pääsee haluamaansa lukioon, Sinna ei. Sinna tuntee jääneensä tyhjän päälle ja jotenkin yksin. Apu tuntuu löytyvän yllättävästä paikasta: kaupungin reunustan talonröttelöstä, jossa kokoontuu Raisan johtama Aurinkopiiri.

Sinnan upotessa yhä syvemmälle lahkon maailmaan Tuisku puolestaan yrittää selvitellä, mitä edesmenneen äidin menneisyyteen kuului. Tuiskun äiti ja isä kuuluivat myös Aurinkopiiriin, mutta mikä sai heidät eroamaan siitä? Tuisku päättää ottaa asiasta selvää, vaikka isä yrittääkin estellä. Tuisku ei kuitenkaan anna periksi, ja saa avukseen Petruksen, jonka äidillä on myös huonoja kokemuksia Aurinkopiiristä. Mutta onko Sinna jo mennyttä vai vieläkö häntä pystyy auttamaan?

Hm. Kauniisti sanottuna uskontokriittisenä yksilönä pidin kirjasta yllättävän paljon. Aurinkopiiri ei edusta yksiselitteisesti uskontoa, vaan ehkä vähän yleisemmin "huijarilahkoja", joiden pääasiallinen tarkoitus on kyniä rahat viattomilta. Samaa aihepiiriä sivusi aikoinaan Tuija Lehtinenkin Siskokullat-teoksessa. Ihan hyvä, että näistäkin aika-ajoin kirjoitellaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Maria Autio: Lohikäärmekesä
Karisto, 2018
214 sivua

perjantai 18. toukokuuta 2018

Eero Ojanen: Suomessa kummittelee

Eero Ojasen edellinen teos esitteli hyytäviä suomalaisia kummitustarinoita, suurimmaksi osaksi vanhoja tuttuja juttuja. Odotin uuden kirjan Suomessa kummittelee : selittämättömiä ilmiöitä ja kummallisia kokemuksia (Minerva 2018) olevan hyvinkin samantyyppinen teos. Osoittautui, että olin väärässä, tai ainakin olin unohtanut lukea kirjan alaotsikon. :)


Ojasen uutuusteos keskittyy nimenomaan ilmiöihin ja kokemuksiin, ei niinkään kummitustarinoihin. Siinä mielessä koin tuon "kummittelun" johtavan vähän harhaan. Kirjassa on kyllä mukana "kummituksia"-osio, mutta enimmäkseen kirja kuitenkin käsittelee muita yliluonnollisia ilmiöitä: unia, aavistuksia ja enteitä, kuolemanrajakokemuksia, sota-ajan kummia kokemuksia ja enkelitarinoita.

Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut teos, vaikka odotinkin vähän toisenlaista lukukokemusta. Pidin tästä kirjasta enemmän kuin Ojasen aiemmasta kummituskirjasta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Eero Ojanen: Suomessa kummittelee : selittämättömiä ilmiöitä ja kummallisia kokemuksia
Minerva, 2018
242 sivua

torstai 17. toukokuuta 2018

Seikkailua ja jännitystä x 2

Uusia lapsillekin sopivia jännitys- tai salapoliisisarjoja ei oikeastaan näin kirjastontädin näkökulmasta voi ilmestyä liikaa. Niille on valtavasti kysyntää tietyn ikäisten keskuudessa, ja kyllä niistä vinkkarikin tykkää. Vallankin, jos mukaan on saatu ympättyä vielä ripaus historiaa!

Olinkin siis vallan mielissäni, kun sain käsiini uutukaisen Tapani Baggelta. Aavehevosen arvoitus (Karisto 2018) aloittaa Apassit-sarjan, joka on selkeästi suunnattu alakoululaisille. Ei nyt aivan lukemista opetteleville, sillä tekstiä on yllättävän paljon, mutta sanotaanko nelosluokkalaisista eteenpäin varmaan uppoaa.

Takakannen tekstin mukaan koko sarja sijoittuu noin vuoteen 1910. Aloitusosassa seikkaillaan yli sadan vuoden takaisessa Helsingissä. Kun Heikki kuulee juttuja kammottavasta aavehevosesta, joka laukkaa pitkin kaupungin sumuisia katuja ja tekee vahinkoa minkä ehtii, hän päättää kavereineen perustaa salaseuran ja selvittää, mistä oikein on kyse. Seuran nimeksi tulee Apassit, ja siihen kuuluu Heikin lisäksi Samuli, Otto, Erik - ja Ellinelli, Heikin rasittavat kaksossiskot.

Kirja on hyvinkin perinteinen salapoliisiseikkailu, ja sarjaan on luvassa toinen osa heti syksyllä. Helmet-haasteesta kuittaan kirjan myötä luetuksi kohdan 11: kirjassa käy hyvin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus
Kuvittanut Carlos da Cruz
Karisto, 2018
127 sivua



Baggen teos sopii luonnollisesti myös Jatkumo-lukuhaasteeseen, kuten myös Blytonin Viisikoille kunniaa tekevä Katarina Mazettin Seikkailuserkut-sarja, joka etenee kolmanteen osaansa. Viikinkejä ja vampyyreja (Otava 2018) vie Karlssonin serkukset jälleen Frida-tädin luo Uikkusaareen, missä tuntuu aina sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista. Edellisessä osassa saaresta löytyi vanhoja kolikoita, ja nyt täti on varma, että saarelta löytyy enemmänkin muinaisesineitä. Kenties viikinkiajoilta asti! Asiasta on tietysti otettava selvää, ja serkusten saavuttua saareen täti lähtee Tukholmaan neuvottelemaan museoviraston arkeologien kanssa.

Saarelle jääneet Julia, Pörri, Alex, Jori ja tietysti Katinryökäle joutuvat jälleen tukalaan tilanteeseen, kun muinaisesineistä vihiä saaneet kaupunkilaiset (epärehelliset sellaiset luonnollisesti) saapuvat saareen nuuskimaan melkein heti tädin lähdettyä. Serkuksille koittaa tiukat paikat, varsinkin kun Pörri on lisäksi näkevinään joka puolella vampyyreja...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Vikingar och vampyrer
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2018
142 sivua

tiistai 15. toukokuuta 2018

Haastekoonti: 1918-lukuhaaste


Omppu sattui järjestämään sellaisen lukuhaasteen, että kolahti meikäläiselle ihan kunnolla. Historia kiinnostaa, ja eritoten tuo sadan vuoden takainen aika. Monesti olen mietiskellyt, mikä olisi oma osani ollut tuona aikana, ja todella vaikealta, suorastaan mielialasta riippuvaiselta on tuntunut se, kummalla puolella olisin kokenut olevani. Tässä mielessä aivan ehdottoman mainio kirja tähän lukuhaasteeseen oli viimeiseksi lukemani Mike Pohjolan Sinä vuonna 1918, jossa pääsi omilla valinnoillaan vaikuttamaan tapahtumien etenemiseen ja päähenkilön kohtaloon.

Haasteen aikana luin useita siihen sopivia kirjoja:

Antti Tuuri: Tammikuu 18
Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet
Martti Backman: Harriet ja Olof : rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918
Pirjo Tuominen: Tulen väri punainen
Martti Linna: Kaksi hautaa saarella
Sanna Hukkanen & Inkeri Aula: Metsänpeitto (sarjakuva Karsikko)
Sisaret 1918
Heidi Köngäs: Sandra
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
Juhani Syrjä: Juho, 18
Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Näiden lisäksi aihepiiriä sivuaa myös Laila Kohosen nuortenkirja Miehuuskoe 1917 taustoittaen sotavuoden tapahtumia hienosti. Tarkoitus oli lukea myös Hannu Romppaisen melko tuore Kainuun kansalaissotavaiheita kartoittava Kainuu 1918, mutta silmäilyksi jäi. Kiinnostava kirja ilman muuta mutta "hitusen" turhan raskaslukuinen.

Tämä aihepiiri pysyy lukulistallani aivan taatusti tulevaisuudessakin. Mielenkiintoista olisi myös selvitellä, miten kyseinen aika on omaan sukuuni vaikuttanut.

Kiitos Ompulle haasteesta!

Erilaisia kokemuksia vuoden 1918 tapahtumista

Tänään päättyvään 1918-lukuhaasteeseen ennätän saamaan vielä pari teosta mukaan! :)



Juhani Syrjä on kirjoittanut isänsä vaiheista useampiakin teoksia. Niistä ensimmäinen, Juho 18 (Gummerus 1998) kertoo isän nuoruusajasta kansalaissodan aikana. Juho on 18-vuotias, kun hän lähtee kotitorpastaan sotimaan. Motiivia ei sen kummemmin ole, Juho haluaa lähinnä pitää kiinni kunniastaan muiden silmissä. Juho tekee tehtävänsä osallistuen taisteluihin, kunnes jää Lahdessa valkoisten vangiksi. Edessä on vankileiri, josta selvittyään Juho palaa kotiin ja tarttuu taas talon töihin.

Tästä teoksesta on kaikenlainen agitatsiooni kaukana, niin punaisesta nuorukaisesta kuin se kertookin. Lukijalle tulee selväksi, että Juho on mukana sotatoimissa vain ympäristön painostuksesta. Ehkä juuri siksi hänen onkin helppo pysytellä suhteellisen etäällä kaikesta - hän tarttuu aseeseen ja ampuu siinä kuin muutkin, mutta pysyisi mieluummin taustatarkkailijana. Ensimmäiset ruumiit järkyttävät melkoisesti.
Siinä katsellessani minä ajattelin, että ikinä ei saisi armoille jäänyttä ihmistä tappaa, ei sittenkään, vaikka tämä itse olisi tehnyt kuinka paljon pahaa tahansa. (s. 32)
Punaisten joukkojen murtuminen ja yleinen sekasorto sodan loppuvaiheessa tuodaan kirjassa selkeästi esille. Johtajat vetäytyivät vastuusta ja jokainen sai selvitä miten parhaaksi taisi. Lopulta nälkä ja väsymys pakottivat antautumaan. Vankileirillä paras selviytymiskeino on olla mahdollisimman näkymätön, sillä ammutuksi voi joutua pienestäkin syystä tai olemattomasta rikkeestä.
Ihmisen on vaikea elää sillä tavalla, ettei loukkaisi kenenkään toisen etua tai kunniaa. Kun nyt oli tullut tilaisuus vanhojen velkojen maksamiseen, niin monet sitä käyttivät. Eikä talollisen tai jonkun muun valkoisemman ihmisen syytöstä vastaan painanut punikin sana yhtään mitään. (s. 60)
Kun Juho lopulta pääsee vankileiriltä vapauteen, elämä jatkuu lähes samanlaisena kuin ennen sotaa. Työtä tekemällä ihminen selviää, se on Juhon ohjenuora.

Kirja on määritelty monologiromaaniksi, ja siksi kelpuutan sen mukaan myös Helmet-haasteen kohtaan 13 (kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa). Mietin tätä pitkään, sillä kirjassa vähintäänkin mainitaan monia ihmisiä useampaan otteeseen. Näen kuitenkin niin, että ainoa varsinainen henkilö kirjassa on Juho, jonka tarinasta on kyse. Kaikki muut mainitut henkilöt ovat vain taustavaikuttajia hänen elämässään. Selittelyä? Kenties, mutta ei nää haasteet saa liian vakavasti otettavia olla. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Juhani Syrjä: Juho 18
Gummerus, 1998
94 sivua

Täysin erilainen kansalaissodan kuvaus ja myös lukukokemus oli Mike Pohjolan uusin teos Sinä vuonna 1918 (Gummerus 2018). Pelisuunnittelija Pohjola on tehnyt melkoisen työn kirjoittaessaan interaktiivisen ja jopa immersiivisen historiallisen romaanin. Päähenkilön valitsee lukija, ja lukiessaan valitsee eri vaihtoehdoista päähenkilön kokeman kohtalon. Kun päähenkilön sotakokemus on ohi, voi aloittaa alusta aivan erilaisen päähenkilön parissa. Miten sodan koki valkoinen nainen Pohjanmaalla? Entä juutalainen mies Varsinais-Suomesta? Omilla valinnoilla pystyy vaikuttamaan melkoisesti siihen, minkälaiseksi päähenkilön tarina muodostuu.

Idea on aivan loistava, mutta toteutus valitettavasti ontuu aika tavalla. Luin itse useampia erilaisia vaihtoehtotarinoita, ja joissakin tapauksissa jäin "jumiin" tarinassa. Verkkoversiona tällainen teos olisi ehkä helpompi toteuttaa ja ottaa kaikki mahdolliset yhdistelmät huomioon. Nyt tuntui, että jotain jäi puuttumaan ja kaikkia valintoja ei pystynyt koko ajan ottamaan huomioon.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918
Gummerus, 2018
527 sivua

maanantai 14. toukokuuta 2018

Naiskohtaloita sadan vuoden takaa

Olipa sota- tai kriisitilanne mikä hyvänsä, se koskettaa kaikkia väestön eri ryhmiä. Erityisesti naisten ja lasten osa on usein olla sivustakatsojia, viattomia kärsijöitä. Varmaan siksi nais(tai lapsi-)näkökulma sotatapahtumiin onkin niin kiehtova.

Suomen sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat tällä hetkellä erityisen pinnalla. Käytettiinpä tuosta ajanjaksosta sitten mitä nimitystä tahansa (sisällissota, vapaussota, kapina, kansalaissota...), ihmisten kokemukset eivät kauheasti vaihtele. Toki sodalla on aina voittajansa ja häviäjänsä, mutta silti. Sarjakuva-antologia Sisaret 1918 (Arktinen Banaani 2018) sisältää kymmenen naisen tai (tyttö)lapsen kokemuksia kansalaissodan ajalta kymmenen eri sarjakuvataiteilijan tulkitsemana. Sarjakuvien tarinat ovat peräisin elävästä elämästä: Kansan Arkiston muistotietokokoelmasta sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta, siis sekä punaisten että valkoisten puolelta eri puolilta Suomea.



Reetta Laitisen toimittamassa antologiassa ovat mukana sarjakuvataiteilijat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen sekä Tiitu Takalo. Tarinoiden kertojina on eri ikäisiä tyttöjä ja naisia: Toini (pikkutyttö valkoisten puolelta), Ida (nuori punakaartilaisnainen), Maija (muistelee vanhana mummona toimintaansa punaisten muonittajana), Martta (muistelee vuonna 1948 aikaansa punakaartissa), Helena (valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen), Mandi (muistelma kirjoitettu pian punaisten vankileiriltä vapautumisen jälkeen), Hulda (punakaartiin liittynyt viiden lapsen leskiäiti), Emmi (naiskaartilainen, aktiivinen kommunisti), Katri (Sortavalan seminaarissa opiskellut, valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen) sekä Ida (pikkutyttö punaisten puolelta). Kymmenen erilaista tarinaa sodan kauhuista, ja silti jotenkin niin samanlaisia. Tällaisia teoksia tarvittaisiin enemmän. 1918-haasteen lisäksi mukaan Sarjakuvalukuhaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sisaret 1918
Toimittanut Reetta Laitinen
Arktinen Banaani, 2018
110 sivua

Perinteisempi kansalaissodan kuvaus on Heidi Könkään historiallinen romaani Sandra (Otava 2017). Romaani kulkee kahdessa aikatasossa, nykyajassa ja sadan vuoden takaisissa tapahtumissa. Nykyajassa Klaara tutkii vanhoja papereita, jotka löytyivät suvun vanhasta talosta. Klaaralle selviää, minkälaista elämää hänen äitinsä äiti Sandra eli aikanaan.


Sandra ja Janne asuttavat omaa torppaansa. Kun Janne tempautuu mukaan vuoden 1918 levottomuuksiin punakaartin riveihin, Sandran on pärjättävä viiden lapsensa ja appivanhempiensa kanssa miten parhaiten taitaa. Talvi on kylmä ja leipä lujassa, ja kuudennen lapsen tulevaisuus näyttää perin epävarmalta. Kaiken kurjuuden ja vaikeuden keskellä Sandran henkireikä on päiväkirjantapainen, pieni muistivihko. Ei Sandra voi aavistaakaan, mitä jälkipolvet siitä saavat selville.

Hieno, kauniisti kerrottu tarina kotirintaman karuudesta. Ansaitsee ehdottomasti paikkansa 1918-lukuhaasteessa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Heidi Köngäs: Sandra
Otava, 2017
285 sivua

Tervetullutta näkökulmaa vuoden 1918 tapahtumiin tuo Laura Lähteenmäen nuorille aikuisille suunnattu teos Yksi kevät (WSOY 2018). Hyvinkin Anneli Kannon Veriruusujen tyylinen romaani kertoo viiden nuoren naisen tarinan keväältä 1918.


Samassa tehtaassa työskentelevät Linda, Katri, Aada, Jenny ja Bea löytävät itsensä vanhasta huvilasta, jonne heidät on käsketty hoitamaan punaisten haavoittuneita. Etukäteen romanttiselta vaikuttanut seikkailu muuttuu totiseksi todeksi viimeistään silloin, kun Aadan ihailema Peetu kannetaan verisenä sisälle huvilaan. Ilman kokemusta tai koulutusta ihmishenkiä on vaikea pelastaa, ja tytöillekin annetaan lopulta aseet käteen.

Kevään jälkeen tulee kesä, ja tyttöjen pitäisi sopeutua valkoiseen Suomeen. Juuri käyty verinen sota varjostaa jokaisen tytön elämää jollakin tavalla, mutta kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava.

Aada mietti usein kesällä, mitä sodassa oli tapahtunut ja mikä asia johti toiseen. Mutta minä en osannut vastata hänelle. Tuntui kuin kaiken menneen ylle olisi hitaasti vedetty harmaata huopaa. En tiennyt enää, mitä tarkalleen oli tapahtunut ja oliko se ollut oikein vai väärin. Olin nähnyt taisteluista vain palasen, sen missä olimme mukana - sen talon, kadun, risteyksen, rinteen ja jään - ja sitten kaikki oli ollut jo ohi. (s. 122)
Tykkäsin kirjasta todella paljon, ja toivoisin nuorten löytävän sen luettavakseen. 1918-haasteen lisäksi nappaan kirjan mukaan YA-haasteeseen, kohtaan minua kiinnostava aika/paikka.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
WSOY, 2018
170 sivua

perjantai 11. toukokuuta 2018

Uutta lukemista lapsille

Pari vuotta sitten ilmestynyt Andrus Kivirähkin Koiranne alkaa kohta kukkia oli yksi sen vuoden hykerryttävimmistä kirjoista. Nyt on luvassa lisää hauskutusta, kun kirjalijalta ilmestyi juuri uutukainen Kun Musti muni mummon (WSOY 2018).



Valitettavasti aivan samalle tasolle tämä teos ei yllä, mutta viihdyin sen parissa joka tapauksessa. Kirjan neljätoista tarinaa saivat minut välillä nauramaan ihan ääneen, ja vähimmässäkin tapauksessa hihityttämään hiljaa sisäisesti. ;-)

Muutaman sivun mittaiset tarinat sopivat mainiosti ääneen luettaviksi, ja värikkäät kuvat tukevat tarinoita hyvin. Oman hauskuutensa ainakin tällaiselle paljon lukevalle ja lukeneelle toivat myös tarinoiden sisältämät kirjallisuusviittaukset, joita bongailin useampia.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Andrus Kivirähk: Kun Musti muni mummon
Kuvittanut Christer Nuutinen
Suomentanut Heli Laaksonen
WSOY, 2018
61 sivua

Kivirähkin kirjojen kaltaisilla humoristisilla tarinoilla on aina oma paikkansa (lasten)kirjallisuuden joukossa. Sen sijaan toista alkuvuodesta ilmestynyttä kirjaa ihmettelin suuresti. En millään muotoa tunnustaudu kukkahattutädiksi, mutta sellaisia piirteitä Antti Nylénin Eino ja suuri possukysymys (Otava 2018) sai minusta esiin.



Seitsemänvuotias Eino saa enoltaan lahjaksi possun. Sellaisen, jonka voi syödä kun ei enää jaksa leikkiä sillä. Eino on kummissaan. Miksi possu haluaa tulla syödyksi? Onko se pakko syödä? Onko lihaa pakko syödä?

Tympeän läpinäkyvästi julistava ja tyrkyttävä kirja. En siedä tyrkyttämistä, olipa kyse sitten uskonnosta tai mistä tahansa. Tämän kirjan pääasiallinen sanoma tuntuu olevan, että jos syöt lihaa, olet kauhea ihminen. Hyvät ihmiset eivät syö ystäviään, vaan oikeaa eli vegaanista ruokaa.

En tunnusta, että  minulla olisi mitään vegaaneita tai ylipäätään mitään "ryhmittymiä" vastaan, mutta tällainen mustavalkoinen ajattelu ja julistaminen varmaankin on se suurin niskakarvojen nostattaja. Jos itse haluaa syödä tietyllä tavalla, miksi tuomita ne muut, jotka eivät tee samoin? En tiedä. Ehkä olisin voinut jättää tämän kirjoituksen tekemättä, mutta tuomitaan nyt sitten. Minusta tämmöinen vaan on väärin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 1 tähti
Kirjan tietoja:
Antti Nylén: Eino ja suuri possukysymys
Kuvittanut Ilja Karsikas
Otava, 2018
92 sivua

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Mikko Kamula: Iso härkä (Metsän kansa #2)

Rautaparran sukuun ja sen vaiheisiin päästiin tutustumaan ensimmäisen kerran kirjassa Ikimetsien sydänmailla. Nyt tarina jatkuu Metsän kansa -sarjan toisessa osassa Iso härkä (Gummerus 2018).


Juko Rautaparran nuorempi poika Tenho näkee toistuvia painajaisia, joissa iso härkä kylvää tuhoa ja pelkoa ympärilleen. Uni unelta härkä kasvaa ollen lopulta niin suuri, että se voi tallata kokonaisen talon sorkkansa alle. Tenho on varma, että unet ovat enemmän kuin tavallisia painajaisia, ja on siinä oikeassa. Iso härkä nähdään toistuvasti lähistöllä, ja sen aiheuttamat vahingot ovat suuria.

Tenhon edellisessä osassa alkaneet tietäjänopinnot jatkuvat, ja nuori poika oppii melkoisia taitoja. Tenholle selviää, että hänellä ja härällä on jonkinlainen yhteys, ja hänen täytyy auttaa härän kaatamisessa ennen kuin lähiympäristö kärsii enemmän. Muutenkin Rautaparran perhekuntaa koetellaan. Nyt kun tilan sijainti on voudin tiedossa, verot on maksettava. Ja melkoiset verot ne ovatkin, suuremmat kuin monella muulla samankokoisen mökin asuttajalla. Erityisen hankalaksi perheen elämän tekee neljännesmies Ikäheimonen. Hänen käyntinsä Rautaparran taloudessa pistää liikkeelle tapahtumien ketjun, jonka seurauksena perheen koko pienenee jälleen kerran.

Väkivaltaisen lopun kohdannut Mallu-mummo muuttuu levottomaksi kalmoksi, ja Heiska joutuu käräjille teosta jota ei tehnyt. Suuri osa talon töistä jää Matelin ja Varpun harteille, ja Mateli päättää tehdä heille avuksi paran. Varpua tämä ei miellytä, eikä myöskään miesväkeä.

Yörnin äijä, lähiseudun mahtava tietäjä, on jälleen perheelle korvaamaton apu. Ja apua totisesti tarvitaan, aina maahisista Viipurin linnanherraan, ennen kuin seutua riivaava härkä saadaan kuriin. Mutta millä hinnalla? Kirja loppuu taas mahdottoman tuntuiseen tilanteeseen - kunnon koukutus kirjailijalta!

Sarjan osana kirja saa paikkansa Jatkumo-haasteesta, ja sen lisäksi Helmet-haasteen kohdasta 36: runo on kirjassa tärkeässä roolissa. Kyseessä ovat tietysti kansanperinteestäkin tutut loitsut, joita kirjasta löytyy useampia.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Mikko Kamula: Iso härkä
Gummerus, 2018
603 sivua