Näytetään tekstit, joissa on tunniste dystopiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dystopiat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Nuorten scifisarjoja


Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan uusi nuorten scifijännäri Beta (Tammi 2018) on Sensored Reality -trilogian aloitusosa. Kirja on sinänsä tyypillinen dystopia: ilmastonmuutos on vaikuttanut koko maailmaan niin, että se on muuttunut toisenlaiseksi paikaksi. Uutta sen sijaan on se, että scifiin yhdistetään mukaan historiaa ja pelimaailmaa.

Kirja sijoittuu vuoteen 2117. Helsingistä on oikeasti tullut Pohjolan Venetsia: kaupunki on osittain uponnut mereen. Kaupunki on menestyvä peliteollisuuden keskittymä, ja videopelaamisesta on tullut ihmisille elämäntapa. 16-vuotiaan Minakon eli Bugin isä on kuollut yllättäen, ja hän joutuu muuttamaan äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen. Bug ikävöi Meri-Tokiota ja elämäänsä siellä eikä uusi paikkakunta kouluineen voisi vähempää kiinnostaa. Aika kuluukin paljon mieluummin pelikonsolin ääressä. Kaikki kuitenkin muuttuu täysin, kun animoitu videopelilohikäärme kutsuu Bugin beetatestaajaksi ninjapeliin, joka sijoittuu keskiajan Japaniin.

Peli on jotain ihan uutta: sitä pelataan pukemalla päälle ohjaimena toimiva pelipuku, ja kokemus on kirjaimellisesti kuin olisi itse pelin sisällä. Pelin ninjakoulutus opettaa Bugille uusia taitoja ja kehittää häntä pelin ulkopuolellakin. Puvun erityisominaisuudet huolehtivat siitä, ettei Bug loukkaa itseään liian pahoin.

Pelin ulkopuolella Bug yrittää tasapainotella koulunkäynnin, tympeiden koulukiusaajien, isän ikävöinnin ja äidin työkiireiden keskellä. Bug tietää äidin työstä vain sen, että tämä on pelisuunnittelija joka työskentelee salaisen Next Level -projektin parissa.

Kirja on hengästyttävää menoa alusta loppuun. Beetatestaus ei mene ihan niinkuin Strömsössä, mutta Bug selviää kuin selviääkin - vain päätyäkseen uuden pulman eteen, kun hänen äitinsä katoaa. Löytääkseen äitinsä Bugin on otettava selvää äidin työkuvioista: mikä Next Level oikein on?

Sarjan seuraava osa ilmestyy ensi keväänä. Tämä aloitusosa pääsee mukaan Jatkumo-haasteeseen, Helmet-haasteeseen (kohta 29: kirjassa on lohikäärme) ja Spefi-haasteeseen (kohta 35: dystopiakirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
Tammi, 2018
328 sivua

K.K. Alongin Kevätuhrit-trilogia pääsee päätökseensä osassa Pakenijat (Otava 2018). Alkuasetelma on pelottavan tuttu: Jade herää junavaunusta, joka on täynnä läjäpäin lojuvia ihmisiä. Ei kai vaan taas? Viimeinen asia, mitä Jade muistaa, on palava talo ja helikopteri taivaalla. Aikuiset ovat palanneet.

Vähitellen selviää, että aiemmista kirjoista tuttu porukka on hajonnut. Jade ja Ali ovat päätyneet junaan, joka kuljettaa heidät Venäjän puolelle. Muut ovat jääneet tulipalon armoille, eivätkä kaikki ole edes selvinneet. Jäljelle jääneiden on lähdettävä taas liikkeelle, ja nyt heidän täytyy varoa entistä enemmän. Yllättäen sarjan aloitusosasta tuttu "kuolemanaalto" iskee uudelleen. Sen jälkeen kaikki on taas toisin.

Tämä sarja on kyllä ollut jotain ihan erilaista! Rankkaa menoa ja meininkiä, eikä henkilöitä juuri säästellä. Erityisesti pidän siitä, että tapahtumia ei sen kummemmin selitellä. Tällainen maailma nyt on, piste. Jokainen saa itse päättää, miksi. Kirjan ja koko sarjan loppu on myös mieleiseni.

Tällaista vaan lisää, kiitos! :) Ja tämänkin kirjan nappaan mukaan Jatkumo-haasteeseen, Spefi-haasteeseen (kohta 33: spefikirja, joka on suunnattu nuorille aikuisille) ja YA-haasteeseen (jatko-osa sarjaan).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
K.K. Alongi: Pakenijat
Otava, 2018
334 sivua

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Margaret Atwood: Orjattaresi

Vaikka scifi ja dystopiat ovat aina kiehtoneet minua ja kuuluneet suosikkilukemistooni, Margaret Atwoodin Orjattaresi (Tammi 2017) oli vielä minulta lukematta. Kun viime vuonna maksukanavilla alkoi pyöriä kirjaan perustuva tv-sarja, harmittelin ensin sitä että sarja näkyy vain maksukanavalta sekä sitä, että kirjakin on jäänyt lukematta. Kun nyt joku aika sitten näin ennakkotietoja siitä, että samainen tv-sarja tulee näkymään myös Yle Teemalta, päätin tarttua kirjaan ennen sarjan katsomista. Ja kyllä kannatti.


Atwoodin kirja ilmestyi alun perin jo 1980-luvulla. Ei voi kuin ihailla sitä kekseliäisyyttä, jolla kirjailija on kehitellyt sen yhteiskunnan ja tapahtumat... Yhdysvaltoja ei enää ole, on Gilead. Se on jonkinlaisen ekokatastrofin raunioille perustettu vanhatestamentillisten fundamentalistien yhteiskunta, jossa harvat vielä hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi kolmen Raamatusta löytyvän jakeen perusteella. 
Kun Raakel näki, ettei hän synnyttänyt Jaakobille, kadehti hän sisartaan ja sanoi Jaakobille: "Hanki minulle lapsia, muuten minä kuolen."Niin Jaakob vihastui Raakeliin ja sanoi: "Minäkö olen Jumala, joka on kieltänyt sinulta kohdun hedelmän?"Mutta Raakel sanoi: "Tässä on orjattareni Bilha; yhdy häneen, että hän synnyttäisi minun helmaani ja minäkin siten saisin lapsia hänestä."(Ensimmäinen Mooseksen kirja, 30: 1-3)
Muutenkaan naisia ei kovin korkealle arvosteta. Lukeminen on heiltä kielletty, samoin työnteko ja omaisuuden omistaminen. Maailma on miesten. Mutta... eihän tämä toisaalta nykypäivänäkään valitettavasti kuulosta kovin omituiselta? Kirjan kaltainen skenaario on oikeastaan pelottavan mahdollinen vielä tänäkin päivänä.

Kertojana on Frediläinen, jolla vielä muutama vuosi sitten oli ihan toinen nimi. Hänet on alistettu orjattareksi, sillä hän on jo synnyttänyt yhden lapsen (joka nyt on viety häneltä pois). Kirjassa vuorottelevat nykyhetki ja lähimenneisyys. Mutta vaikka naiset on näennäisesti alistettu, jossain pinnan alla kytee kapina... onko paluu entiseen mahdollinen?

Sain kirjan luettua sopivasti ennen tv-sarjan alkamista Ylellä. Nyt kolme ensimmäistä jaksoa on katsottuna, ja jäin täysin koukkuun. Mielenkiinnolla odotan jatkoa!

Kirja sopii hyvin mukaan spefi-haasteeseen, kohtaan 37: spefikirja, josta on tehty tv-sarja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Margaret Atwood: The Handmaid's Tale (1985)
Suomentanut Matti Kannosto
Tammi, 2017 (korjattu painos)
436 sivua

perjantai 5. tammikuuta 2018

Jännitystä ja toimintaa nuorille

Tässä pari viime vuonna ilmestynyttä nuortenkirjaa, jotka ovat odottaneet bloggausvuoroaan jo pitemmän aikaa.


Viveca Sten on varmaan monelle tuttu aikuisten dekkareistaan. Nyt hän on yhdessä tyttärensä Camillan kanssa kirjoittanut myös nuorille suunnatun jännityskirjan Syvyyksissä (Otava 2017), joka aloittaa uuden Synkät vedet -sarjan. Kirja sisältää myös kauhuun viittaavia elementtejä, eli se oli paikoitellen todella jännittävä.

Jokin seuraa meitä. Käsivarsieni karvat nousevat pystyyn kun huomaan, miten lähellä olento on. Miten saatoin kuvitella, ettei se muka huomaisi meitä? Miten saatoin? Ajamme jo täysillä, mutta se ei riitä. Nyt se lähestyy pikavauhtia, kuroo välimatkaa umpeen, vaikka minä kuinka yritän päästä pakoon. Minä näen, vaikka en näekään, tunnen että se on vain muutaman metrin päässä veneestä. On liian myöhäistä.
Koukuttava nuorten trillerisarja menestysdekkaristeilta!
Syksyinen suunnistustunti saaressa saa karmivan käänteen, kun poika Tuvan luokalta katoaa. Tuva tuntee kotipaikkansa saaret, luodot ja vedet läpikotaisin. Mutta tänä syksynä jokin on vialla. Synkkä sumu peittää kaiken, Tuva näkee outoja hahmoja metsässä, ja tummat pelottavat varjot aaltoilevat meressä. Ja ne seuraavat Tuvaa. (takakansiteksti)

Kun itse olen kuivan maan kasvatti, jo meri elementtinä on outo ja pelottava. Toisaalta tämä jää taustalle, kun kirjassa alkaa tapahtua kummia. Mihin poika katoaa? Mikä vedessä liikkuu? Miksi se seuraa Tuvaa? Kun katoamista aletaan tutkia, monien epäilykset kohdistuvat Tuvaan. Hän itse tietää olevansa syytön, ja pelätessään ettei häntä uskota hän alkaa itse tutkia asiaa yhdessä Rasmuksen kanssa. Mutta kuinka kauan Tuva itse on turvassa, kun kummat hahmot seuraavat häntä yhä kiinteämmin...

Monta asiaa jää auki eli koukutuin kyllä odottamaan jatkoa kirjalle, joka ottaa myös vahvasti kantaa Itämeren huonoon tilaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Camilla & Viveca Sten: Djupgraven (2016)
Suomentanut Tuula Kojo
Otava, 2017
268 sivua

Chris Weitz voi olla tuttu nimi ainakin elokuvista kiinnostuneille. Hän on ohjannut esim. Twilight- ja American Pie -elokuvat, ja nyt häneltä on ilmestynyt nuorten dystooppinen toimintaromaani Kaaoksen päivät (Otava 2017), joka aloittaa The Young World -sarjan.

Räjähdysmäisesti levinnyt tauti on tappanut kaikki aikuiset ja lapset, vain nuoret ovat jäljellä. New Yorkissa arkipäivää ovat myrkkysavu, tulipalot ja raivohullut sekopäät, jotka eivät enää välitä mistään.
Selviytyjät ovat kerääntyneet heimoihin. Washington Squaren rauhallisessa leirissä ruoka ja lääkkeet ovat käymässä vähiin. Kun yksi heimon jäsenistä löytää taudin nujertamisen jäljille, Jefferson, vastentahtoinen johtaja, ja Donna, tyttö jota hän salaa rakastaa, johdattavat retkikunnan vaaralliselle matkalle kohti tuntematonta keskikaupunkia, jossa vallitsevat väkivaltaiset lait... (takakansiteksti)

Jep. Jotenkin niin amerikkalaista, niin amerikkalaista että. Ja niin elokuvamaista ja koukuttavaa. Jotain tässä oli joka tökki pahastikin, mutta kuitenkin enimmäkseen tykkäsin. Kirjasta tulee elävästi mieleen "toiminta-rymistelyleffa", enkä pahasti ylläty jos sellainen valkokankaille jossain vaiheessa ilmestyykin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja
Chris Weitz: The Young World (2014)
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2017
317 sivua

maanantai 9. lokakuuta 2017

Gena Showalter: Tiimalasi : elämä alkaa kuoleman jälkeen (Tiimalasi #1)

Aloitin tämän kirjan lukemisen ensimmäisen kerran jo heinäkuun lopulla, mutta silloin en ehtinyt lukea sitä laina-ajan puitteissa ja jouduin palauttamaan kirjan. Olin aika pettynyt siihen mitä ehdin lukea, kirjan alku tuntui todella sekavalta. Nyt kun sain Gena Showalterin kirjan Tiimalasi : elämä alkaa kuoleman jälkeen (HarperCollins Nordic 2017) toistamiseen lainaan, aloitin kokonaan alusta ja yllätyin, kun pääsin tarinaan kiinni niinkin äkkiä.

Kuolema on vain uuden ajan alku...
Sanotaan, että tarinoita kertovat eteenpäin ne, jotka jäävät henkiin. Minä tiedän, ettei se aina pidä paikkaansa.
Minun nimeni on Tenley Lockwood, ja pian minä olen kuollut. Tämä on minun tarinani. (takakannesta)


Tenley "Ten" Lockwood on melko tavallinen 17-vuotias amerikkalaistyttö. Hän on viehättynyt numerologiasta. Hänen perheensä on varakas ja vaikutusvaltainen. Hänellä on ollut ihan hyvä lapsuus. Ten ei tiedä olevansa erikoinen. Hän ei tiedä, että hänen elämänsä olisi hänen syntymäaikansa vuoksi mitenkään erityinen...
Sen hän tietää, että noin vuosi sitten tapahtui jotakin kummallista. Hänet lähetettiin Prynneen. Paikkaa kutsuttiin sisäoppilaitokseksi. Tenin mielestä se on kidutuslaitos tai hullujenhuone. Oliko lähettämisen syynä Tenin pakkomielle numerologiaan? Oliko syynä niskoittelu - se, että Ten kieltäytyi vanhempien ja lähipiirin hänelle esittämästä tulevaisuudesta?
On olemassa Toiselämä, johon nuori astuu 18-vuotiaana. Silloin lapsuuden minä kuolee ja uusi aika alkaa. On olemassa ikuinen totuus, jonka koko maailma hyväksyy. Ensielämä on vain harjoitusta. Ikielämästä kilpailevat kaksi valtapiiriä Troikka ja Myriadi - ikiaikaiset viholliset. Molemmat valtapiirit tekevät kaikkensa - keinoja kaihtamatta - saadakseen Tenin puolelleen. Jokaiselle on luotava käsikirjoitus.
Ten tuntee olevansa pelinappula suuressa taistelussa. Hän pakenee. Onko ketään, johon hän voisi luottaa? Ovatko ihmiset ystäviä vai vain henkien kuoria? (takakansiteksti)

Melkoinen sekamelska, todella! Alku koostuu aika erikoisista sähköpostiviesteistä, joista ei oikein saa minkäänlaista käsitystä siitä, mistä on kyse. Ten itse pääsee ääneen ensimmäisen luvun alussa kirjan sivulla 25. Ten on lukittuna Prynnen hoitolaitokseen, koska hän ei vanhempiensa käskyistä huolimatta suostu tekemään sopimusta Myriadin kanssa. Eikä Troikankaan, sillä silloin hänen perheestään tulisi hänen vihollisiaan. Ten haluaa pysyä Liittoutumattomana mahdollisimman pitkään, vaikka se sitten merkitsisi päätymistä Moneen Loppuun Toiselämän sijasta.

Kummallakin valtapiirillä on omat lobbaajansa. Jokaiselle alle 18-vuotiaalle on nimetty omat Työläiset, joiden tehtävä on saada nuori tekemään sopimus valtapiirinsä kanssa. Työläiset ovat Toiselämään astuneita henkiä, jotka käyttävät kuhunkin tehtäväänsä sopivia Kuoria. Tenille nimetyt työläiset ovat Archer ja Killian. Archerin valttina on totta kai Troikan hyvyys, mutta voiko hän pärjätä Killianille, joka käyttää häikäilemättömästi hyväkseen viettelevän seksikästä Kuortaan? Kumpikin tekee parhaansa saadakseen Tenin liittymään omaan valtapiiriinsä, mutta lopulta heidän täytyy liittoutua. Joku nimittäin yrittää saada Tenin hengiltä ennen valintaa, sillä hänet katsotaan äärimmäisen tärkeäksi kummallekin valtapiirille.

Kirja on täynnä väkivaltaa, ja Ten päätyy Moneen Loppuun useammankin kerran sen aikana. Aina hän kuitenkin pääsee sieltä pois jatkamaan vaarallista elämäänsä ennen lopullista valintaa. Ja aivan kirjan lopussa selviää, kummalle valtapiirille Ten elämänsä antaa... ja minkälaisia uhrauksia se häneltä vaatii. Jään odottamaan jatkoa.

Kirja sopii Down Under -lukuhaasteen kohtaan 46: kirja lukulistaltasi.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Gena Showalter: Firstlife (2016)
Suomentanut Hanna Arvonen
HarperCollins Nordic, 2017
445 sivua

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Helena Waris: Linnunsitoja

Jatketaanpa vielä dystopialla! Helena Wariksen Linnunsitoja (Otava 2017) on fantasiagenreen sijoitettu teos, mutta dystopia se on siitä huolimatta, ja jotenkin miellän dystopian enemmän scifiin liittyväksi. Jäinkin miettimään, mikähän se tälle kirjalle mahtaa nyt sitten olla oikeampi luokitus, scifi vai fantasia. Minä en sitä osaa sanoa.


Helikopteri on tuonut Zemin konevastaisten tukikohtaan, majakkasaarelle, jonne Kuilujen valvovat silmät eivät yllä. Yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyneillä on vastassaan Valtion lisäksi myös nouseva meri, joka nielee saaristoa hitaasti mutta varmasti. 
Huippuunsa jalostetut viestikyyhkyt ovat arvokkainta mitä kapinallisilla on, mutta Maharin Kuilun Kone vahvistuu uhkaavasti ja häiritsee lintujen suunnistusta. Seuraava tehonlisäys on kuolinisku kyyhkyille. Ja vastarinnalle. 
Vähitellen Zemi tajuaa miksi isoveli lähetti hänet saarelle. Jesber ei tehnyt mitään harkitsematta. Zemi ei vain enää tiedä, kehen voi luottaa. (takakannesta)

Vastoin alkuperäistä suunnitelmaa Zemi päätyy kapinallisten majakkasaarelle yksin ilman veljeään. Zemin melkoisen erikoisesta elämästä annetaan jonkinlaisia vihjauksia, mutta sitä ei selitellä, kuten ei monta muutakaan asiaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kovin auvoisaa perhe-elämää Zemi ei ole koskaan päässyt viettämään. Veli Jesber tekee oman ratkaisunsa ja luovuttaa paikkansa helikopterissa Thomille, joka on Zemin mielestä todella tylsä tyyppi. Saarella kuitenkin selviää, ettei Thomkaan ole aivan sitä mitä on sanonut olevansa. Saarella jokainen saa onneksi olla sellainen kuin haluaa. Sääntöjä ei ole monta, mutta kunhan niitä noudattaa, saa olla suhteellisen rauhassa. Sazin sana on laki, sitä ei kenenkään tule kyseenalaistaa. Se on kaikista tärkein sääntö. 

Kun Zemi vähitellen saa tietää enemmän majakkasaaren väestä ja vastarinnasta, hän alkaa itsekin olla valmis tekemään osansa - vaikka sitten vastarintaa vastarintaliikettä vastaan, jos se tuntuu oikeammalta. Zemi kun on tottunut tarkkailemaan asioita monelta eri kantilta.

Todella mielenkiintoisesti rakennettu kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen. Erityisesti plussaa siitä, ettei tarinaa ole venytetty liikaa eikä tapahtumia selitetty puhki. Nappaan kirjan mukaan Down Under -haasteen kohtaan 49: kirja, jonka henkilöt kohtaavat vaikeita luonnon olosuhteita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Helena Waris: Linnunsitoja
Otava, 2017
170 sivua

perjantai 11. elokuuta 2017

Nuorten scifijännäreitä

Jos fantasia ei niin olekaan minun palaseni kakkua niin scifi on sitten siitäkin edestä, varsinkin nuorten aikuisten dystopiat. Siihen lajityyppiin kuuluviksi voi luokitella nämäkin tänä vuonna ilmestyneet nuortenkirjat.



Outolintu-sarjan tekijän Veronica Rothin uusin teos Viillot (Otava 2017) on takakannen perusteella luokiteltu trilleriksi, mutta piirteitä löytyy sekä scifistä että jännityksestä. 

Galaksissa, joka saa elinvoimansa salaperäisestä pyörteestä, jokaisella on lahja. 
Cyra on Shotetia hallitsevan julman tyrannin sisar. Hänellä on erityinen kyky, lahja joka tuottaa hänelle kipua, mutta antaa myös pelottavan voiman - ja hänen veljensä käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen. 
Akos veljineen kaapataan Shotetiin rauhaa rakastavasta Thuvesta. Myös Akosilla on erikoinen lahja. Kun hänen ja Cyran kohtalot risteävät, heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: auttaa toisiaan tai tuhota toisensa. (takakansiteksti)

Ensi alkuun kirja tuntui lähinnä erittäin sekavalta. Kirjassa kuvattu maailma vaikutti niin erikoiselta, että senkin hahmottamiseen meni suuri osa ajasta. Ja kun sitten alkoi tapahtua enemmän, kirjan sisältämä väkivallan määrä kyllä söi lukunautintoa melkoisesti. Toki väkivallalla on suuri rooli kirjassa, mutta ehkä vähempikin olisi riittänyt. Nyt oli lukiessa melkein koko ajan veren maku suussa. ;-)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Veronica Roth: Carve the Mark
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2017
428 sivua

K.K. Alongi aloitti viime vuonna jännittävän Kevätuhrit-sarjan. Ensimmäinen osa Kevätuhrit loppui ihan kesken ja jätti tosissaan odottamaan tarinalle jatkoa. Nyt kun sarjan toinen osa Ansassa (Otava 2017) ilmestyi, kynnys tarttua kirjaan oli yllättävän suuri. Jotenkin odotukset olivat niin korkealla, että hirvitti edes kokeilla, voisiko jatko olla vielä yhtä koukuttavaa. Turha huoli kaikeksi onneksi - ehkä nyt ei ihan samalle tasolle päästy, mutta hyvin kirja koukutti lukemaan ja odottamaan lisää jatkoa.

Kuolemanaallosta selviytyneet nuoret ovat löytäneet turvapaikakseen vanhan maatalon. Maailmassa ei kuitenkaan mikään ole niin kuin ennen, ja uhka vaanii kaikkialla. 
Kun taloon saapuu odottamaton vieras, kaikki joutuvat miettimään uudelleen, keneen voi luottaa. Ovatko he sittenkään turvassa? (takakannesta)

Kuolemanaallosta selvinneet Jade, Susette, Tomi, Sara, Oliver ja Ali pääsivät edellisen osan lopussa Oliverin mummon maatilalle ns. turvaan. Nyt heillä on paikka, missä hengähtää ja kenties saada jotain tolkkua asioihin: Mitä oikein tapahtui? Miksi melkein kaikki kuolivat? Miksi kaikki eivät kuolleet? Miksi osasta henkiinjääneitä tuli tappajia? Tietenkään rauha ei kestä kauan, vaan selviytyjät huomataan. Odottamatta paikalle ilmaantunut Oliverin isoveli Rafi saa koko joukon varpailleen. Rafi vaikuttaa aluksi vilpittömältä, mutta kuinkahan vaan lienee? No, kirjan nimestä saa aika hyvin vihiä asiasta. ;-)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
K.K. Alongi: Ansassa
Otava, 2017
297 sivua

torstai 16. maaliskuuta 2017

Kiera Cass: Ainoa (Valinta #3)

On tullut aika kruunata voittaja. 
Kun America kutsuttiin mukaan Valintaan, hän ei koskaan kuvitellut pääsevänsä lähelle kruunua - tai prinssi Maxonin sydäntä. Kilpailun lähestyessä loppuaan ja palatsin muurien ulkopuolelta tulevien uhkien käydessä yhä säälimättömämmiksi, America kuitenkin käsittää, miten paljon hänellä on hävittävänään - ja miten kovasti hänen on taisteltava haluamansa tulevaisuuden puolesta. (takakansiteksti)



Sarjan kolmas osa oli jo hyvinkin ennalta-arvattava sisällöltään ja päätökseltään, mutta onneksi yllätyksiäkin mahtui mukaan. American jahkailu Aspenin ja prinssi Maxonin välillä oli jo melko tuskastuttavaa, mutta kaipa sekin täytyi kirjassa mukana olla... 

Olin jotenkin kuvitellut, että sarja päättyisi tähän kirjaan, mutta väärässäpä olin. Ainakin neljäs osa on vielä tulossa. Niin paljon kuin näistä kirjoista olenkin pitänyt, melkein olisin toivonut että sarja päättyisi kolmanteen osaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Kiera Cass: The One (2014)
Suomentanut Laura Haavisto
Pen & Paper, 2017
323 sivua

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kiera Cass: Eliitti (Valinta #2)

Ystävänpäivän lukumaratonin aikana luettua, osa 1.

Valintaan osallistui alun perin 35 tyttöä.
Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi - ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?
America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät tarkalleen, mitä haluavat - ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa. (takakansiteksti)


Kiera Cassin Eliitti (Pen & Paper 2016) jatkaa tarinaa siitä, mihin sarjan ensimmäinen osa Valinta jäi. Tässä kirjassa dystooppiset sävyt pääsevät paremmin esille: kapinalliset joukot uhkaavat palatsia ja Eliittiä yhä useammin, ja olosuhteet käyvät vaarallisemmiksi. America joutuu punnitsemaan tarkasti tunteitaan sekä prinssi Maxonia että vartijana työskentelevää Aspenia kohtaan. Pudotuspeli jatkuu koko ajan, eikä kukaan Eliitistä ole täysin turvassa. 

Kirja jätti hurjan hingun saada seuraava osa käsiinsä, ja onneksi se onkin jo ilmestynyt. :)

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kiera Cass: The Elite
Suomentanut Laura Haavisto
Pen & Paper, 2016
332 sivua

tiistai 24. tammikuuta 2017

2 x scifiapinoita

Niputetaanpa taas pari apinakirjaa samaan postaukseen. 


Apinan vuosi -haasteen lähetessä loppuaan sain vihdoin luetuksi kirjan, joka monelle on paljon tutumpi elokuvana kuin kirjana, uskoisin. Pierre Boullen Apinoiden planeetta (Like 2001) on scifiklassikko, joka on innoittanut elokuvantekijöitä useampaan otteeseen. Itsekin muistelen jonkun version joskus nähneeni, mutta en läheskään kaikkia enkä varsinkaan näitä uusimpia.

"Minä uskon tämän kirjoituksen avaruudelle - en siksi että haluaisin apua, vaan siksi että saatan näin ehkä osaltani tehdä jotakin torjuakseni sen hirvittävän koettelemuksen joka uhkaa ihmisrotua. -- Vuonna 2500 minä lähdin avaruusmatkalle kahden toverini kanssa, ja meidän tarkoituksemme oli päästä sille avaruuden alueelle jota jättimäinen Betelgeuze-tähti suvereenina hallitsee. Se oli kunnianhimoinen suunnitelma, kaikkein laajimpia mitä on koskaan tehty maan päällä."
Tähdistöissä lomailevat Jinn ja Phyllis löytävät pullopostia avaruudesta. Viestissään Odysseus Mérou kertoo tutkimusmatkastaan planeetalle, jonka ilmakehässä on typpeä ja happea - ja kaiken lisäksi ryhmä löytää ihmisjalan jäljen. Planeetta on asutettu!
Pian paljastuu, että planeettaa hallitsevat älykkäät ja väkivaltaiset johtajat. He ovat apinoita. Evoluutio on kulkenut eri suuntaan kuin maassa. 
Odysseuksen ja hänen ystäviensä vaiheet ovat henkeäsalpaavan jännittäviä. Pääsevätkö he apinoilta pakoon, saati sitten palaamaan kotiplaneetalleen? Miten käy Odysseuksen rakkaan Novan? (takakannesta) 

Yllättävän viihdyttävä kirja klassikoksi! :) Kirjan idea, planeetta jossa kädellisten roolit ovat kääntyneet päälaelleen, on mielenkiintonen ja pelottavakin. Betelgeuze-tähteä kiertävällä Soror-planeetalla apinat ovat kehittyneimpiä olentoja ja ihmiset jääneet eläimen tasolle. Apinoiden keskuudessa vallitsee jonkinlainen kastijako: simpanssit edustavat järkeä, gorillat voimaa ja orangit (ainakin näennäisesti) tietoa ja tiedettä. Tämän asetelman keskelle päätyy kirjan sankari Odysseus seurueineen. Heidät vangitaan ja laitetaan häkkiin, josta Odysseus onnistuu pääsemään pois älynsä avulla (muille ei käy yhtä hyvin). Hän osoittaa olevansa yhtä älykäs kuin planeettaa hallitsevat apinat ja saa jonkinlaisen aseman yhteisössä. Kaikesta huolimatta hänet koetaan uhaksi, varsinkin kun saadaan selville, että Odysseus on saamassa jälkeläisen, joka voi olla yhtä älykäs kuin isänsä. Simpanssikaksikko auttaa Odysseuksen perheineen pakoon planeetalta, takaisin maahan, joka kuitenkin on näiden vuosien aikana ehtinyt muuttua... 

Loppu jää mukavasti auki. En tiedä, onko kirja saanut jatkoa, mutta elokuvissahan tarina ainakin elää omaa elämäänsä. Kirja sopiikin mainiosti Helmet-haasteen kohtaan 32: kirja on inspiroinut muuta taidetta, tässä tapauksessa siis elokuvataidetta. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Pierre Boule: La planète des singes (1963)
Suomentanut Outi Nyytäjä
Like, 2001
Julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi 1964 (Otava)
220 sivua

Bernard Beckettin romaani Genesis (Tammi 2009) on luokiteltu scifiksi, mutta se on myös melkoisen pohdiskeleva, filosofinen teos. 

Mitä on olla ihminen?
Mikä on sielu, entä tietoisuus?
Jos tekoäly kehitettäisiin huippuunsa, mikä asema inhimillisyydelle jäisi?
Eletään 2000-luvun loppua. Yksinäinen saarivaltio on selvinnyt hengissä suurvaltasotien ja kulkutautien tuhoamassa maailmassa. Kansalaiset ovat turvassa mutta eivät vapaita. He elävät täydellisen eristäytyneinä ulkomaailmasta. Lähestyvät lentokoneet tuhotaan ja pakolaiset eliminoidaan suoralta kädeltä. Kunnes yksi mies, Adam Forde, pelastaa tuntemattoman tytön merestä ja muuttaa kaiken. 
Vuosia myöhemmin nuori ja kunnianhimoinen tyttö nimeltä Anaksimandros astuu kolmihenkisen tutkintolautakunnan eteen. Seuraavien viiden tunnin aikana hänen on määrä esitellä historiallinen tutkielmansa jo kauan sitten kuolleen kapinallisen Adamin elämästä. Jos hän läpäisee kokeen, hänet hyväksytään jäseneksi Akatemiaan, tämän utopistisen yhteiskunnan ylimpään johtavaan elimeen. Anaxille käy kuitenkin pian ilmi, että se mitä hänelle on opetettu ei ole koko totuus... (takakansiteksti)

Koko romaani tapahtuu Anaksimandrosin viisituntisen tutkintokuulustelun aikana. Anax kertoo kuulustelijoille Adam Forden elämästä ja teoista, ja tämän kertomuksen myötä lukijalle muodostuu käsitys siitä, minkälaisessa yhteiskunnassa eletään ja on eletty. Kuulustelu kestää aina tunnin kerrallaan, sitten on vuorossa tauko jonka aikana kuulustelijat päättävät, mihin suuntaan kuulustelua jatketaan. Vähitellen Anaxille alkaa selvitä, että kuulustelijat johdattelevat hänet puhumaan ns. vaarallisiksi luokitelluista asioista, mutta hän päättää jatkaa hamaan loppuun saakka. Loppu on melkoisen yllättävä, sanoisin. 

Kapinallinen Adam Forde on suuressa roolissa, vaikka hänen elämästään ja kuolemastaankin on kulunut jo aikaa. Anaxin kertomuksesta selviää, että Adam on jo nuorena kyseenalaistanut saamaansa opetusta, ja ensimmäisessä työtehtävässään vartijana kieltäytynyt annetusta tehtävästä. Hänen olisi pitänyt eliminoida lautalla tullut pakolaistyttö, mutta hän ampuikin tämän sijasta vartijatoverinsa. Sen jälkeen hän auttoi tytön pakenemaan. Adam kuitenkin jäi kiinni, ja hänet tuomittiin vankeuteen. Hänen vartijanaan toimi robotti Art, jonka tekoäly oli ohjelmoitu toimimaan ihmisaivojen tavoin. Tämän perimmäisenä tarkoituksena oli kehittää Artia lisää Adamin avulla; Adamin seura ja kommunikointi tämän kanssa kehittäisivät Artin tekoälyä koko ajan uudelle tasolle. 

Aluksi Adam ei suostu puhumaan koneelle, mutta vähitellen hänen vastarintansa murtuu. Adam ja Art käyvät jatkuvaa väittelyä siitä, mikä on ihmisen ja koneen, aivojen ja tekoälyn ero. Kumpikaan ei halua antaa tuumaakaan periksi. Adam puhuu ihmisen ja inhimillisyyden puolesta, Art väittää tekoälyn olevan siltikin viisaampi ja vahvempi. Kuinka mahtaa olla? Karvas totuus paljastuu lukijalle ihan viime metreillä. 

Kiinnostavin "henkilö" koko kertomuksessa on robotti Art. Se kuvataan seuraavasti: 

"Art ylsi Adamia vain polviin, sillä oli vanttera metalliruumis, ja se liikkui kolmilla kokoontaittuvilla telaketjuilla, joiden idea oli peräisin jäteteollisuudesta. Sen jänteikkäät hydrauliset käsivarret päättyivät kolmisormisiin käsiin - viittaus filosofi Williamin esiklassisten sarjakuvien ihailuun. Kruununa oli ilkikurisesti rakennettu pää. Art oli saanut orangin kasvot: suuret silmät ja alaspäin kääntyvän suun, rauhattoman katseen, alati ilkkuvan isohampaisen virneen ja kaiken kehykseksi liekehtivän oranssin turkin." (s. 77)

Miksi Art on rakennettu näyttämään apinalta? Sille ei tässä vaiheessa anneta minkäänlaisia perusteluja. Kuulustelun ja Anaxin kertomuksen edetessä saadaan kuitenkin huomata, että Adamin rangastukseksi naamioitu "koe" on toiminut toivotulla tavalla. Art on muuttunut. Se on saanut inhimillisiä piirteitä. Ja kun kuulustelu lähestyy loppuaan, Anax on jo varma siitä, ettei sen lopputulos ole hänelle suotuinen. Häneltä on jäänyt jotakin huomaamatta, hän on tehnyt ratkaisevan virheen. Kuulustelun viimeisessä osiossa hänelle selviää koko totuus Akatemiasta, Adamista ja Artista. Suuri salaliitto, jonka tarkoitus on peittää se, että tekoäly on vienyt voiton ihmisistä. Ja kyllä, myös apina-aspektille löytyy selitys.

Huikea kirja, josta löytää joka lukukerralla jotain uutta. Olen siis lukenut tämän kirjan aiemminkin (minkä vuoksi kirja sopii myös Uudelleen luettua -haasteeseen), mutta en muistanut puoliakaan tapahtumista. Myös Helmet-haasteen yksi etukäteen vaikemmiksi kuvittelemani kohta tulee kuitattua. Kohta 46: oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Bernard Beckett on uusiseelantilainen kirjailija, kertoo kirjan kansilieve! 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Bernard Beckett: Genesis
Suomentanut Kaisa Kattelus
Tammi, 2009
164 sivua

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen

"Yön puolella on niin kylmää, että huutokin on täynnä jäähileitä."
Kansainvälisen avaruusaseman miehistö joutuu seuraamaan Maahan syöksyvän meteoriitin aiheuttamaa tuhoa. Jatko-sodan lentäjä-ässää seuraa liiankin hyvä onni. Jääplaneetan tutkimusasemalla sattuu mystisiä kuolemantapauksia, eikä planeetta ole ollenkaan niin autio kuin aluksi vaikutti. Puolueen uskollinen pikkuvirkamies saa salaperäisen kirjeen ja päätyy tekemisiin salatun menneisyytensä kanssa. Rakastavaiset pakenevat kielletyn rakkautensa aiheuttamaa tuomiota ja löytävät kaukaiselta planeetalta yllättävän suojelijan. 
Petri Laine ja Anne Leinonen ovat aiemmin julkaisseet tahoillaan novelleja niin lehdissä kuin kirjojen kansissa. Kuulen laulun kaukaisen (Kuoriaiskirjat 2014) on heidän ensimmäinen yhteinen kokoelmansa. (takakannesta) 




Toimiva kokoelma novelleja kahdelta kirjailijalta. Varsinkin ensimmäinen novelli Tänään kosketin maailmaa oli loistava; sopivan jännä ja lohduton. Tuli mieleen yksi suosikkikirjani, Darlah - 172 tuntia Kuussa. Jotain samaa oli myös Lumen kevät -novellissa.

Tämän kirjan täsmälainasin oikeastaan juuri Helmet-haastetta varten. Kuittaan luetuksi kohdan 35: kirjassa ollaan avaruudessa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Petri Lainen & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen
Kuoriaiskirjat, 2014 
188 sivua

maanantai 8. elokuuta 2016

Veronica Roth: Neljä

Outolintu-trilogiassa oli jotain erikoisen hienoa. Heti ensimmäinen osa Outolintu (Otava 2014) oli tarpeeksi erilainen, kuin monet monet muut nuorten aikuisten dystopiat. Jatko-osat Kapinallinen (Otava 2014) ja Uskollinen (Otava 2015) jatkoivat samaan malliin, ja ainakin minut trilogian päätösosa sai yllättymään täysin. Nyt trilogia täydentyy kirjalla Neljä (Otava 2016), joka kertoo nimensä mukaisesti Neljästä, eli siis Tobiaksesta. 

Minulla on uusi nimi, joten minusta voi tulla myös aivan uusi ihminen. Henkilö joka ei siedä näsäviisaita kommentteja. Joka on viimein valmis taistelemaan. 
Tobias Eaton, Vaatimattoman johtajan poika, päättää tarttua ainoaan pakomahdollisuuteensa ja aloittaa kaiken alusta. Uskaliaassa hän saa nimen Neljä ja joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa. 
Kaksi vuotta myöhemmin Neljä kouluttaa uusia kokelaita ja kantaa sisällään tuskallisia salaisuuksia, jotka uhkaavat koko osastojärjestelmää. Kun uudet kokelaat hyppäävät verkkoon, hän tuntee löytävänsä suunnan. Trisin avulla on ehkä mahdollista olla jälleen Tobias. (takakannesta) 


Kirjan neljä novellia täydentävät jo trilogiasta tuttua Tobiaksen tarinaa. Ensimmäiset kolme novellia  Vaihtaja, Kokelas ja Poika sijoittuvat aikaan, jolloin Tobias ei ollut vielä tavannut Trisiä. Niissä kerrotaan, miten Tobias vaihtaa Vaatimattomasta Uskaliaaseen ja löytää samalla omat voimansa. Neljäs novelli, jonka nimi on Petturi, limittyy Outolinnun kanssa, ja siinä Tobias ja Tris tapaavat. 

Nämä jo päättyneiksi oletettujen sarjojen jatko-osat tai "spin-offit" ovat aina vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta on ihan mukavaa lukea lisää, mutta toisaalta tulee mieleen, että eikö kirjailija muuta keksi. Tai että onko tämä nyt pelkkää rahastusta. No, tämän kirjan esipuheen perusteella en tätä nyt täysin rahastukseksi luokittelisi, vaan vaikuttaisi siltä että tämä tarinan osa on ollut ensin olemassa. Näiden mietteiden takia kirja ehti muhia aika kauan odottamassa yöpöydän pinossa, ja epäröin kyllä aivan turhaan. Kirja osoittautui paremmaksi kuin odotin. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Veronica Roth: Four 
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2016 
204 sivua

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Lomalukemista vol. 4 - Lois Lowry: The Giver (Giver Quartet #1)

Sainkin pitkästä aikaa luettua jotain englanninkielistä. Alun perin jo vuonna 1993 ilmestynyt Lois Lowryn The Giver (Houghton Mifflin Harcourt 2014) ilmestyi jo uutena painoksena, leffakannella. Kirjaa ei ole suomennettu, enkä muista nähneeni elokuvaakaan Suomen leffateattereissa. Toisaalta seuraan elokuvamaailmaa häpeällisen huonosti, ja voihan olla että olen vaan missannut leffan... dvd-levityksessä se kyllä näyttää olevan, ja löytyy meidänkin kirjaston valikoimista (varaukseen meni muuten!).


Kirja on nuorten scifi-kirjallisuutta, nykyään niin muodikasta dystopiaa. Näitähän on, ilmestyy jatkuvasti, jne jne. Mutta! Nytpä pitääkin muistaa että kirja on ilmestynyt jo reilut parikymmentä vuotta sitten. Ei näitä silloin tehtailtu nykymalliin. En itse asiassa muista lukeneeni yhtään tämänkaltaista kirjaa nuorempana.

Elämä Jonasin kotiyhteisössä on idyllistä. Tarkoin valitut synnyttäjä-äidit tuottavat lapsia, jotka annetaan sopiviin perheyksiköihin: yksi poika ja yksi tyttö jokaiseen. Puolisot valitaan jokaiselle valmiiksi, samoin työpaikat. Kukaan ei kyseenalaista tätä. Kaikki tottelevat. Yhteisö on paikka, jossa ei ole ristiriitoja, epätasa-arvoisuutta, avioeroja, työttömyyttä, epäoikeudenmukaisuutta... eikä valintoja.

Kaikki ovat samanlaisia. Paitsi Jonas. 

"Kahdentoista seremoniassa" kaikki yhteisön 12-vuotiaat kuulevat tulevan elämäntehtävänsä. Mutta Jonas saa erityisen tehtävän. Hän aloittaa koulutuksensa erikoisen vanhan miehen kanssa, joka tunnetaan vain nimellä "The Giver". Jonasista tulee "The Receiver" - hän ottaa vastaan muistoja. Koulutuksen edetessä käy nopeasti ilmi, että yhteisö on joutunut luopumaan paljosta saavuttaakseen nykyisen harmonisen elämänsä: yhteisön asukkaat eivät näe värejä, eivätkä kuule musiikkia. Voimakkaita tunteita ei ole, vaikka kaikki luulevatkin tuntevansa esim. rakkautta tai vihaa. Henkilökohtaisista asioista ei keskustella, koska se ei ole sopivaa. Auktoriteetit ovat ehdottomia, niitä ei kyseenalaisteta.

Mutta heti, kun Jonas oppii menneestä muistojen kautta, hän alkaa miettiä, eikö elämä voisi olla toisenlaista. Parempaa. Hän ymmärtää kuitenkin, että muutosta ei hyväksyttäisi noin vain. Liika tieto voisi olla yhteisön jäsenille vaarallista. Tapahtumien edetessä on kuitenkin selvää, että muutosta tarvitaan. Niinpä Jonas ja Giver lyövät viisaat päänsä yhteen ja punovat juonen, jonka avulla muutos saattaisi olla mahdollinen.

Vaikka teksti on englanninkielistä, se on helposti ja nopeasti luettavaa. Aluksi tuntui, että mitään ei tapahdu, mutta sittenpä alkoikin tapahtua. Kirja loppui ihan kesken, pitänee pistää seuraava osa varaukseen heti... 

Kirja sopinee Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen, ainakin siinä on elokuvakansi. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Lois Lowry: The Giver (1993)
Houghton Mifflin Harcourt, 2014
225 sivua

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Anni Nupponen: Kauheat lapset

Tämä kirja oli pakko pistää varaukseen heti kun hoksasin sen ilmestyneen kirjastomme valikoimaan. Steampunk kiehtoo minua kovasti niin kirjallisuudessa kuin muutenkin, ja viime vuoden aikana luin parikin novellikokoelmaa: Steampunk - Koneita ja korsetteja (Osuuskumma 2012) ja Steampunk - Höyryä ja helvetinkoneita (Osuuskumma 2013). Näistä ensinmainittuun sisältyy Anni Nupposen hieno novelli "Joka ratasta pyörittää", joka oli kokoelman novelleista ehdoton suosikkini. Se imaisee lukijan vaihtoehtoisen historiaan maailmaan, jota pyörittää elinratas. Novellissa tutkitaan teemaa, joka on askarruttanut ihmiskuntaa iät ajat: elämän rajattu mitta, ja eliniän pidentäminen. Elinrattaan avulla ihmisten elinikää on vähitellen pidennetty jopa satoihin vuosiin. Samalla joudutaan pohtimaan, mitä kaikkea elämän pidentäminen voi tuoda tullessaan. Novellin maailma ei ole onnela, mikä tulee varsin selkeästi esille novellin lopussa.

Kauheat lapset (Osuuskumma 2015) jatkaa tästä novellista tuttua tarinaa. Adriana Kimas on kuollut. Ratasnero ei ollut äideistä parhain eivätkä kuolema tai sisällissota paranna Trillin suhtautumista häneen. Trill keskittyy välttelemään virkailijoita yhdessä synkroniahäiriöstä kärsivän Marikin ja hänen hoiturinsa kanssa. Sodan melskeessä kaikkien on tehtävä uhrauksia.  (takakannesta)


Tietenkään kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja annetaan ymmärtää... kuinkas muutenkaan. 
Trill, josta siis kerrottiin jo aiemmin mainitussa novellissa, on kuuluisan elinratastutkijan ja mekaanisten lemmikkien rakentajan Adriana Kimasin poika. Elinratas takaa ihmisille 300 vuoden eliniän. Se ei kuitenkaan sovi kaikille ihmisille, vaan aiheuttaa pienelle osalle epäsynkroniaa, yleistä heikkoutta ja muistihäiriöitä. Trillillä on äitinsä kokoama lemmikki, Kisuli, joka on kookas valkoinen kissa.Trill on saanut lemmikin äidiltään samaan aikaan, kun tämä asensi Trillin elinrattaan, mutta Trillistä tuntuu, kuin Kisuli olisi ollut hänen kanssaan aina. 

Aiemmin Trill oli töissä Hyödyllisten esineiden museossa, jossa hän tapasi oppaana työskentelevän Marikki Trien. Nyt kaksikko elää kihlautuneena parina Adrianan kartanolla Tammilehdossa turvatakseen synkroniatautia sairastavan Marikin turvallisuuden. Hallituksen uuden ohjelman myötä synkroniahäiriöisten asema on nimittäin heikentynyt merkittävästi.

Rautakaupungissa toimiva hallitus on myös lisännyt raudan kulutusta ja vaatinut kaivos- ja valimotyöntekijöitä jo aikaisempaa pidempiin työpäiviin. Kansa on tyytymätöntä ja valtio ajautunut sisällissodan partaalle. Adriana on lavastanut oman kuolemansa ja vetäytynyt maan alle työmyyriensä kanssa, sillä hän on merkittävä tekijä vastarintaliikkeessä. Trill vedetään myös mukaan juonitteluun ja taisteluun... Kuka hallitsee ja ketä? Se, joka ratasta pyörittää.

Kirja täytti kaikki odotukseni ja jätti odottamaan jatkoa tarinalle. Lopun epilogi jättää nimittäin niin monta kysymystä ilmaan, että toivon selitystä asialle jos parillekin. Kaiken kaikkiaan kirja oli silkkaa lukunautintoa, eli passaa Lukuiloa 2016 -haasteeseen. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Anni Nupponen: Kauheat lapset 
Osuuskumma, 2015
178 sivua