Ahti Taponen: Marseljeesi

Sarjassa "Miksi ihmeessä luin tämän kirjan?!" pääsee esille Ahti Taposen Marseljeesi (WSOY 2008). En pysty suosittelemaan tätä kenellekään. 

On toukokuu 1916. Pariisi on kukassa kuin nuori vaimo. Ei uskoisi, että on sota. Mutta sen on saanut tuta nahoissaan kaksi miestä. Hevosnaamaisen italialaisen päässä on sirpaleen tekemä aukko, amerikkalaisen kasvot sinappikaasu on runnellut tuntemattomiksi. Sotasairaalassa ystävystyvät Reikä ja Aukko, Apollinaire ja Oliver. Kummankin juuret ovat Venäjän pohjoisessa maakunnassa, Finlandiassa. 
Minotaure-ravintolassa ystävykset tutustuvat Picassoon, aikansa suorasukaisimpaan kuvaajaan. Picasson kanssa sanailee irlantilainen, joka suunnittelee kokonaista kirjaa yhden porukan yhdestä päivästä Dublinissa. Mutta mitä Rockefellerin kätyri hakee Pariisista? Tapahtumat vyöryvät, kun rahan maailmanvalta luikertaa Montmartren taiteilijayhteisöön. Orjuudesta kumpuavan bluesin rytmissä liikehtii Isadora Duncan, tanssii kuten Picasso maalaa, vaatii vapautta, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Miten kietoutuu kulttuurin ja tanssin mahti pienen Finlandian kohtaloon? (takakansiteksti)

Että semmosta. Hirveästi kuuluisia kulttuuri- ym. henkilöitä oli saatu mukaan, mutta mikä kenenkin funktio oli, jäi ainakin minulle erittäin epäselväksi. Tapahtumat tosiaan vyöryvät, mutta vailla minkäänlaista logiikkaa. Mitä tässä oikeastaan tapahtui? Mitä kirjailija haluaa kirjallaan kertoa? En tiedä vastausta kumpaankaan.

Kirja on kolmas osa Taposen tetralogia -sarjaa, ja voihan toki olla että jos olisi lukenut aiemmat osat Messias (WSOY 2004) ja Valta (WSOY 2006), olisi paremmin perillä asiasta. Sarjan neljäs osa Pohjanmiehet (WSOY 2011) kaikesta päätellen täydentää tarinan.

Se ainoa syy, miksi luin kirjan loppuun asti, oli Helmet-lukuhaaste ja sen kohta 43: Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.). Ja se pienoinen toive, että loppua kohti löytyisi se kuuluisa punainen lanka. Löytymättä jäi.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 1 tähti
Kirjan tietoja:
Ahti Taponen: Marseljeesi
WSOY, 2008
335 sivua

Risto Oikarinen: Nälkämaan laulu

"Miten sopivaa olisi lopettaa soittaminen Linnansillalla, hukuttaa unelma samassa paikassa, jossa se sai alkunsa, paikassa, jossa kuulin ensimmäisen kerran saksofonin äänen. Upottaisin torven jokeen siellä missä se ensimmäisen kerran lumosi minut."
Mustan huumorin sävyttämä, haikean svengaava romaani jazzmuusikosta ja hänen piinaavasta instrumentistaan, musiikin ylimaallisen valon etsimisestä ja väistämättömästä tappiosta. (takakansiteksti)

Helsinkiläistynyt jazz-saksofonisti matkustaa vanhoille kotikonnuilleen Kainuuseen esiintyäkseen Eino Leino -päivillä tai ehkä hankkiutuakseen eroon koko soittimesta. Junan edetessä kohti pohjoista ja maiseman tummuessa ikkunan takana kertoja kuorii kerroksia itsestään. Muistojen kirkkaat välähdykset, tuokiokuvat keskusteluista ja matkan varrella vastaan tulleista värikkäistä ihmiskohtaloista täplittävät kerrontaa, joka polveilee letkeänä kuin helmeilevä jazzmusiikki. (kansiliepeestä)

Kajaanilaissyntyisen, melkein ikätoveri Risto Oikarisen ensimmäinen romaani Nälkämaan laulu (Otava 2016) on hyvinkin erikoinen kirja, mutta ihan positiivisessa mielessä. Sana on hallussa ja runoilijatausta näkyy. Toisto on hyvä tehokeino, sanottiin äidinkielen tunneilla, mutta liika on liikaa, sanon minä. 

Kainuun tyttönä mieltä lämmittää lukea lapsuusmaisemista. Monia mielenkiintoisia juttuja Kajaanista ja kajaanilaisista, ja väistämättä jäi miettimään, mikä voisi mahdollisesti olla tosiasioihin perustuvaa ja mikä ei. Ihmisistä ei käytetä nimiä, mutta muutaman tyypin tunnistin ihan varmasti.
Kirjassa tehdään matkaa koko sen sivumäärän ajan, ja asiasanoitus luonnehtii kirjan matkakertomukseksi. Niinpä kirja passaa Helmet-haasteen kohtaan 2: matkakertomus. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Risto Oikarinen: Nälkämaan laulu
Otava, 2016
207 sivua