Haastekoonti: Taiteilijaromaanit-lukuhaaste

Sain luettua Taiteilijaromaanit-haasteeseen neljä kirjaa. Kuvittelin ehtiväni enemmänkin, mutta näinhän sitä usein pakkaa käymään.

Kate Mortonin sukuromaani Hylätty puutarha kertoo sekä kuvataitelijoista että kirjailijasta.

Maria Àngels Angladan pienoisromaani Auschwitzin viulu on surumielinen tarina, jossa viulun lisäksi on keskiössä taiteilijoita: viulunrakentaja ja soittajia.

Anna-Liisa Ahokummun esikoisteos Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa penkoo sukuhistoriaa ja säveltäjä-pianistin elämänvaiheita.

Enni Mustosen Taitelijan vaimo jatkaa Suomen kulttuuripiirien tarkkailua, mukana taiteilijoita laidasta laitaan: kirjailijoita, laulajia, taidemaalareita, kuvanveistäjiä, runoilijoita...

Monta sopivaa kirjaa olisi vielä ollut pinossa, mutta tähän haasteeseen ne nyt eivät kuitenkaan ehtineet. Luettua ne kyllä jossain vaiheessa tulevat. :)

Suurkiitos Tuijatalle haasteesta!

Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo (Syrjästäkatsojan tarinoita #6)

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja eteni jo kuudenteen osaansa, kun uusin osa Taitelijan vaimo (Otava 2018) ilmestyi hiljattain. Kirja jatkaa taatulla tyylillä hienoa sarjaa, jossa Suomen ja muunkin maailman kulttuurielämää päähenkilöt Ida ja Kirsti tarkkailevat melkoisen läheltä, mutta kuitenkin kuin vähän sivusta.

Kun sarjan aluksi seurattiin Idan taivalta pienestä paimentytöstä oman täysihoitolan omistajaksi, nyt päähenkilöksi on vaihtunut Idan tytär Kirsti. Jo edellisessä osassa Ruokarouvan tytär hän oli päähenkilönä, mutta nyt tässä uusimmassa kirjassa Kirsti kasvaa ihan oikeasti aikuiseksi ja alkaa löytää oman paikkansa elämässä.

Kirja alkaa Pariisista, missä Kirsti ja Iivo ovat juuri löytäneet toisensa ja elävät kuin nuori aviopari. Kirsti työskentelee Elsa Schiaparellin muotihuoneessa tavoitteenaan pääoman kasvattaminen omaa Helsinkiin perustettavaa liikettä varten. Iivo pyrkii oppiin ranskalaiselle kuvanveistäjälle, monsieur Pomponille. Nuorten tuttavapiirissä pyörii paljon Pariisiin tulleita suomalaisia: esimerkiksi Olavi Paavolainen ja Mika Waltari. Suuriin tapahtumiin kuin sattumalta ajautuminen jaksaa huvittaa - Kirsti ja Iivo pääsevät todistamaan Charles Lindberghin Pariisiin saapumista kuuluisalta Atlantin ylityslennoltaan.

Lopulta on kuitenkin aika palata takaisin koti-Suomeen. Kirsti ja Iivo asettuvat Idan täysihoitolaan ja Kirsti alkaa puuhata omaa liikettään yhdessä ompelijatar Miilin kanssa. Iivo tekee milloin mitäkin töitä ja avustaa Vallgrenin Villeä. Naimisiinkin nuoret pääsevät, mutta onnekseen välttyvät isoilta hääjuhlilta. Perhe kasvaakin, joskin Iivon toivoman "prihan" sijasta tulokas onkin tyttövauva, joka nimetään Vienaksi.

Kirsti saa huomata, että taiteilijan vaimona elämisessä on omat haasteensa. Kirsti päättää kuitenkin päästä niiden yli ja tahtoa loppuun asti. Tässä kirjassa Kirstille selviää myös hänen syntyperäänsä liittyvä salaisuus. Ainakin kirjan kansiliepeestä löytyvän tiedon mukaan sarja tulee vielä jatkumaan.

Loistokirja myös moneen eri haasteeseen: Jatkumo-sarjakirjahaasteeseen, Helmet-haasteen kohtaan 34 (kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta) ja vielä tänään päättyvään Taiteilijaromaanit-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
Otava, 2018
430 sivua

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Helmet-haasteen kohtaan 49 (vuonna 2018 julkaistu kirja) sopii vaikkapa tämä Anna-Liisa Ahokummun esikoisteos Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus 2018).

Perhostutkija Max Halma on pyhittänyt koko elämänsä tutkimuskohteelleen. Kun hänen äitinsä kuolee ja jäämistöstä löytyy harvinainen perhonen, Max uppoutuu entistäkin syvemmälle työhönsä. Perhonen voi johdattaa hänet lähemmäksi kansainvälistä tunnustusta kuin koskaan aiemmin. Samalla Max ajautuu selvittämään omaa historiaansa. Asiakirjojen mukaan isä hukkui viikko Maxin syntymän jälkeen eikä ruumista koskaan löydetty. Jäljet johtavat Oulun maakunta-arkiston kätköistä aina saksalaisen huippupianistin viimeiseen konserttiin Hampuriin. Tutkimusten edetessä ääni hänen sisällään kuitenkin voimistuu: mitä tapahtui isälle keväällä 1942?
Anna-Liisa Ahokummun herkkävireinen esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa soi kauniisti mollissa. Romaani kertoo pojasta, joka ei tuntenut isäänsä - eikä äitiään. Se on kuin arvoituksellinen konsertti perhosista, pakkomielteistä ja perhesalaisuuksista, joita ei voi enää kätkeä, sekä äänistä, joiden ei pitäisi vaieta. (takakansiteksti)

Ajauduin lukemaan tämän kirjan vähän kuin vahingossa, siis siinä mielessä että ennakkotiedoissa tämä oli mennyt ihan ohi. Hoksasin kirjan onneksi uutuushyllystä ja takakansitekstin perusteella kiinnostuin ottamaan kirjan luettavaksi. Eniten vetosi tuo lause "ajautuu selvittämään omaa historiaansa", tämä aihe kun on omassa elämässäkin aika lailla tapetilla.

Menneisyyden salaisuuksien penkomisen ohella erikoisen perhosen tutkiminen vie Maxin energiaa melko tavalla ja vaikuttaa jo hänen työhönsäkin. Tämä kuitattiin kirjassa mielestäni kumman vähällä. Toki pääasia onkin menneisyyden selvittäminen, mutta silti jäin ihmettelemään... Ja yllättävän helposti nuo vanhat asiat sitten selviävätkin. Äidin menneisyydestä paljastuu yllättäen melkoinen vyyhti, jonka langat eivät kaikki ainakaan minulle ihan täysin selviä.

Säveltäjä-pianisti Viktor Stanislauksen ansiosta kirja pääsee mukaan Taiteilijaromaani-lukuhaasteeseen. Helmet-haasteesta ruksaan luetuksi kohdan 49 (tänä vuonna ilmestynyt kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Gummerus, 2018
175 sivua

2 x holokaustista

Tässäpä samaan postaukseen kaksi pientä suurta kirjaa, jotka käsittelevät hyvinkin pitkälti samaa aihepiiriä: Maria Àngels Angladan pienoisromaani Auschwitzin viulu (Bazar 2018) ja Hèdi Friedin kokemuksiin perustuva Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä (Nemo 2018). Luin kirjat saman päivän aikana, ja ne tukivat toisiaan todella hyvin.

Puola 1991. Arvostettu viulisti päättää jäädä seuraamaan paikallisen orkesterin konserttia oman esiintymisensä jälkeen. Hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti sooloviuluun, jonka sointi on täyteläisen samettinen. Ja surusilmäiseen vanhempaan naisviulistiin, joka soittaa äärimmäisen puhtaasti eläytyen musiikkiin koko sielustaan. Instrumentti alkaa kiehtoa häntä suunnattomasti, ja hän onnistuukin tapaamaan viulua soittaneen naisen, Reginan. He ystävystyvät, ja lopulta Regina kertoo uudelle ystävälleen soittimen karmaisevan tarinan.
Saksa 1944. Puolalainen viuluntekijä Daniel on puusepän taitojensa vuoksi keskitysleirillä paremmassa asemassa kuin moni muu, vaikkei hänenkään tilanteessaan ole kehumista. Sattuman kautta Daniel määrätään rakentamaan viulu korkea-arvoiselle natsiupseerille. Palkkiona on hänen henkensä, epäonnistumisesta olisi seurauksena kuolema.
Auschwitzin viulu on enemmän kuin pelkkä romaani: se on unohtumaton tarina miehestä, joka kieltäytyi luopumasta toivostaan historian suurimman julmuuden edessä. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1994, mutta on uudelleenjulkaisun jälkeen noussut viime vuosina suureksi kansainväliseksi menestykseksi. (kustantajan esittelyteksti)

Kaunis ja surumielinen kirja, jossa päähenkilönä on oikeastaan ihmisen sijasta viulu. Viulu, joka rakennetaan keskitysleirillä ja joka soi kauniimmin kuin mikään muu soitin vielä viisikymmentä vuotta myöhemminkin. Keskiössä on viulun lisäksi myös taiteilijoita: viulunrakentaja ja soittajia. Siksipä kirja sopii mainiosti Taitelijaromaanihaasteeseen ja tietysti myös Helmet-haasteeseen, kohtaan 4 (kirjan nimessä on joku paikka).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Maria Àngels Anglada: El Violi d'Auschwitz (1994)
Suomentanut Satu Ekman
Bazar, 2018
142 sivua

Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan? 
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin.
Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen. (kustantajan esittelyteksti)

Suoria vastauksia suoriin kysymyksiin. Kirjailija on koonnut kirjan koululaisille pitämiensä luentojen pohjalta. Hän on luennoinut lukuisissa kouluissa, kansanopistoissa ja yliopistoissa, koska...

"...uskon vakaasti, että nuorten on voitava välittää holokaustin muisto eteenpäin, jos haluamme ettei sama toistu. Se, mikä on tapahtunut kerran, voi ikävä kyllä tapahtua useamminkin, vaikkei ihan samalla tavalla. [ - - ] Kirjan päämääränä on auttaa meitä välttämään menneen ajan erehdyksiä. Toivon sen saavan kaikki lukijansa ymmärtämään, ettei ketään meistä ole määrätty ennalta sortajan tai sivustakatsojan osaan. Meistä jokaisella on yksilönä oma tahtomme ja oma vastuumme, ja ainoastaan ottamalla sen vastuun voimme estää historiaa toistamasta itseään taas kerran." (s. 13-15)

Olisinpa itsekin joskus päässyt kuulemaan ja kyselemään! Nämä asiat eivät todellakaan saa unohtua. Tämäkin kirja pääsee mukaan kahteen haasteeseen: Helmet-haaste (kohta 17: kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa) sekä Naisen tie.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Hèdi Fried: Frågor jag fått om förintelsen (2017)
Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Nemo, 2018
144 sivua

Kate Morton: Hylätty puutarha

On vuosi 1913. Britanniasta päiväkausia matkannut laiva saapuu Australiaan pieni Nell-tyttö kannellaan. Salaperäinen nainen, joka kutsuu itseään Kirjailijattareksi, on luvannut pitää hänestä huolta, mutta naista ei kuulu.
Lähes vuosisata myöhemmin nuori australialaisnainen Cassandra saa isoäidiltään yllättävän perinnön. Mystinen Cliff Cottage salaperäisine puutarhoineen siirtyy hänelle. Cassandra matkustaa Englantiin tutustuakseen perintöönsä - ja ennen kaikkea selvittääkseen isoäitinsä Nellin salatun menneisyyden.
Hylätty puutarha on hienostunut lukuromaani, joka kuljettaa lukijan läpi vuosikymmenten raottaen vähä vähältä historiaan hautautuneita salaisuuksia. Kate Morton on jälleen punonut lumoavan tarinan. (kustantajan esittelyteksti)

Kate Mortonin Hylätty puutarha (Bazar 2014) on ollut lukulistallani varmaan lähes ilmestymisestään lähtien, mutta sain sen luettua vasta nyt. Paksuhkon kirjan lukeminen e-kirjana oli minulle erittäin hyvin toimiva vaihtoehto, varsinkin kun löysin kirjan Elisa kirjan tarjousten joukosta. 

Monessa aikatasossa kulkeva tarina on aina omiaan kiehtomaan mieltä, ja joka aikatason päähenkilössä ( esim. nykypäivän Cassandra, menneen ajan Nell ja salaperäinen Kirjailijatar) on jotain helposti samaistuttavaa. Kirjallisuus on romaanissa tärkeässä osassa, ja Kirjailijattaren sadut varsinkin. Vanhan satukirjan ja kuuluisan taiteilijan piirrosten avulla Cassandra pääsee jäljille sukunsa salaisuuksista. Isoäiti Nell on aikanaan alkanut selvittää omaa tarinaansa (joka sivumennen sanoen onkin melkoinen), muttei koskaan löytänyt kaikkia johtolankoja. Hän jättää salaisuudet Cassandran selvitettäväksi, ja tämä tempautuukin menneisyyden jäljille vieraillessaan perimässään talossa. Lukijana näihin salaisuuksiin pääsi aika hyvin kärryille, ja lopputulosta osasi odottaa. Kaikkia yksityiskohtia ei kuitenkaan voinut millään ennakoida, joten kirja piti otteessaan loppuun asti.

Haasteista kirja sopii Helmet-haasteen kohtaan 38 (kirjassa mennään naimisiin), Down Under -haasteen kohtaan 28 (kirja jonka omistat), ja lisäksi pääsen aloittamaan Taiteilijaromaanit-haasteen, kirjassa kun kerrotaan sekä kuvataiteilijoista että kirjailijasta.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kate Morton: The Forgotten Garden
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Bazar, 2014
e-kirja