Näytetään tekstit, joissa on tunniste Roth Veronica. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Roth Veronica. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. elokuuta 2017

Nuorten scifijännäreitä

Jos fantasia ei niin olekaan minun palaseni kakkua niin scifi on sitten siitäkin edestä, varsinkin nuorten aikuisten dystopiat. Siihen lajityyppiin kuuluviksi voi luokitella nämäkin tänä vuonna ilmestyneet nuortenkirjat.



Outolintu-sarjan tekijän Veronica Rothin uusin teos Viillot (Otava 2017) on takakannen perusteella luokiteltu trilleriksi, mutta piirteitä löytyy sekä scifistä että jännityksestä. 

Galaksissa, joka saa elinvoimansa salaperäisestä pyörteestä, jokaisella on lahja. 
Cyra on Shotetia hallitsevan julman tyrannin sisar. Hänellä on erityinen kyky, lahja joka tuottaa hänelle kipua, mutta antaa myös pelottavan voiman - ja hänen veljensä käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen. 
Akos veljineen kaapataan Shotetiin rauhaa rakastavasta Thuvesta. Myös Akosilla on erikoinen lahja. Kun hänen ja Cyran kohtalot risteävät, heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: auttaa toisiaan tai tuhota toisensa. (takakansiteksti)

Ensi alkuun kirja tuntui lähinnä erittäin sekavalta. Kirjassa kuvattu maailma vaikutti niin erikoiselta, että senkin hahmottamiseen meni suuri osa ajasta. Ja kun sitten alkoi tapahtua enemmän, kirjan sisältämä väkivallan määrä kyllä söi lukunautintoa melkoisesti. Toki väkivallalla on suuri rooli kirjassa, mutta ehkä vähempikin olisi riittänyt. Nyt oli lukiessa melkein koko ajan veren maku suussa. ;-)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Veronica Roth: Carve the Mark
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2017
428 sivua

K.K. Alongi aloitti viime vuonna jännittävän Kevätuhrit-sarjan. Ensimmäinen osa Kevätuhrit loppui ihan kesken ja jätti tosissaan odottamaan tarinalle jatkoa. Nyt kun sarjan toinen osa Ansassa (Otava 2017) ilmestyi, kynnys tarttua kirjaan oli yllättävän suuri. Jotenkin odotukset olivat niin korkealla, että hirvitti edes kokeilla, voisiko jatko olla vielä yhtä koukuttavaa. Turha huoli kaikeksi onneksi - ehkä nyt ei ihan samalle tasolle päästy, mutta hyvin kirja koukutti lukemaan ja odottamaan lisää jatkoa.

Kuolemanaallosta selviytyneet nuoret ovat löytäneet turvapaikakseen vanhan maatalon. Maailmassa ei kuitenkaan mikään ole niin kuin ennen, ja uhka vaanii kaikkialla. 
Kun taloon saapuu odottamaton vieras, kaikki joutuvat miettimään uudelleen, keneen voi luottaa. Ovatko he sittenkään turvassa? (takakannesta)

Kuolemanaallosta selvinneet Jade, Susette, Tomi, Sara, Oliver ja Ali pääsivät edellisen osan lopussa Oliverin mummon maatilalle ns. turvaan. Nyt heillä on paikka, missä hengähtää ja kenties saada jotain tolkkua asioihin: Mitä oikein tapahtui? Miksi melkein kaikki kuolivat? Miksi kaikki eivät kuolleet? Miksi osasta henkiinjääneitä tuli tappajia? Tietenkään rauha ei kestä kauan, vaan selviytyjät huomataan. Odottamatta paikalle ilmaantunut Oliverin isoveli Rafi saa koko joukon varpailleen. Rafi vaikuttaa aluksi vilpittömältä, mutta kuinkahan vaan lienee? No, kirjan nimestä saa aika hyvin vihiä asiasta. ;-)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
K.K. Alongi: Ansassa
Otava, 2017
297 sivua

maanantai 8. elokuuta 2016

Veronica Roth: Neljä

Outolintu-trilogiassa oli jotain erikoisen hienoa. Heti ensimmäinen osa Outolintu (Otava 2014) oli tarpeeksi erilainen, kuin monet monet muut nuorten aikuisten dystopiat. Jatko-osat Kapinallinen (Otava 2014) ja Uskollinen (Otava 2015) jatkoivat samaan malliin, ja ainakin minut trilogian päätösosa sai yllättymään täysin. Nyt trilogia täydentyy kirjalla Neljä (Otava 2016), joka kertoo nimensä mukaisesti Neljästä, eli siis Tobiaksesta. 

Minulla on uusi nimi, joten minusta voi tulla myös aivan uusi ihminen. Henkilö joka ei siedä näsäviisaita kommentteja. Joka on viimein valmis taistelemaan. 
Tobias Eaton, Vaatimattoman johtajan poika, päättää tarttua ainoaan pakomahdollisuuteensa ja aloittaa kaiken alusta. Uskaliaassa hän saa nimen Neljä ja joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa. 
Kaksi vuotta myöhemmin Neljä kouluttaa uusia kokelaita ja kantaa sisällään tuskallisia salaisuuksia, jotka uhkaavat koko osastojärjestelmää. Kun uudet kokelaat hyppäävät verkkoon, hän tuntee löytävänsä suunnan. Trisin avulla on ehkä mahdollista olla jälleen Tobias. (takakannesta) 


Kirjan neljä novellia täydentävät jo trilogiasta tuttua Tobiaksen tarinaa. Ensimmäiset kolme novellia  Vaihtaja, Kokelas ja Poika sijoittuvat aikaan, jolloin Tobias ei ollut vielä tavannut Trisiä. Niissä kerrotaan, miten Tobias vaihtaa Vaatimattomasta Uskaliaaseen ja löytää samalla omat voimansa. Neljäs novelli, jonka nimi on Petturi, limittyy Outolinnun kanssa, ja siinä Tobias ja Tris tapaavat. 

Nämä jo päättyneiksi oletettujen sarjojen jatko-osat tai "spin-offit" ovat aina vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta on ihan mukavaa lukea lisää, mutta toisaalta tulee mieleen, että eikö kirjailija muuta keksi. Tai että onko tämä nyt pelkkää rahastusta. No, tämän kirjan esipuheen perusteella en tätä nyt täysin rahastukseksi luokittelisi, vaan vaikuttaisi siltä että tämä tarinan osa on ollut ensin olemassa. Näiden mietteiden takia kirja ehti muhia aika kauan odottamassa yöpöydän pinossa, ja epäröin kyllä aivan turhaan. Kirja osoittautui paremmaksi kuin odotin. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Veronica Roth: Four 
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2016 
204 sivua