Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin (Tammi 2015) ehti odottaa lukuvuoroaan melkoisen kauan hyllyssäni, mutta kun kerran tartuin kirjaan, se piti lukea lähes yhdeltä istumalta. Onneksi flunssassa kotona makaaminen mahdollisti tämän. :P

Kesä 1973 Joylandin huvipuistossa
Huimia laitteita, värivalojen välkettä ja lasten naurua
ja kummitusjuna, joka saa aikuisen miehenkin kirkumaan ja josta eräs nuori rakastunut nainen ei koskaan tullut ulos. 
Uskallatko sinä lähteä ajelulle? (takakansiteksti)

Devin Jonesin unelmien kesä tyttöystävän kanssa yliopistokampuksella peruuntuu. Sydänsuruja paetakseen Devin tarttuu yllättävään kesätyöhön: pestiin huvipuistossa. Vanhoilta tivolilaisilta Devin kuulee tarinan nuoresta naisesta, joka tapettiin kummitusjunaan. Tekijää ei saatu kiinni, ja naisen huhutaan jääneen kummittelemaan. 
Elämän ja kuoleman rajalla taiteilee myös parantumattomasti sairas poika, Mike, jonka aistit ovat tarkemmat kuin muilla, terveillä ihmisillä. Mutta murhaajaa ei hänkään pysty näkemään. 
Tervetuloa Joylandiin on pehmeämpää Kingiä, kaihoisa ja lämminhenkinen muistelma menneistä ajoista. Mutta King ei olisi King, ellei tarinassa olisi hyytävämpi kääntöpuoli, pilkahdus pahuutta ja yliluonnollista kauhua. (kirjan kansiliepeestä) 

Stephen King osoittaa tässä kirjassa jälleen huikeat tarinankertojan taitonsa. Kirjan henkilöihin on helppo tutustua ja samaistua, ja tarina kulkee kingimäisen jouhevasti. Kun päähenkilö Devin käy työpaikkahaastattelussa huvipuistossa, ennustaja tekee yllättävän tarkkoja havaintoja hänen elämästään. Niinpä Deviniä jää mietityttämään, mahtaako ennustajan tulevaisuuden ennuste olla yhtä paikkansa pitävä. Sen mukaan hänen tulevaisuuteensa vaikuttaa kaksi lasta: punalakkinen tyttö jolla on nukke ja poika jolla on koira.

Ennustajan puheissa vaikuttaa olevan perää: Devin pelastaa punalakkisen tytön hengen, ja vähän myöhemmin tapaa työmatkansa varrella pojan koiran kanssa - sekä pojan äidin. Äiti vaikuttaa kireältä ja ylisuojelevalta, mutta poika, Mike, onkin vakavasti sairas. 

"Minulla on lihassairaus, siinä se. Siksi olen pyörätuolissa. Minä pystyn kyllä kävelemään, mutta tuet ja kainalosauvat ovat rasittavia."
"Olen pahoillani", sanoin. "Tosi kurjaa, Mike."
"Niin kai, mutta en muista millaista on olla terve, joten hitot siitä. Ja minulla on tietyntyyppinen lihassairaus. Sen nimi on Duchennen lihasdystrofia. Suurin osa lapsista joilla se on kuolee teini-iässä tai parikymppisinä."
Niin, kertokaapa te - mitä sanotaan kymmenvuotiaalle, joka on juuri kertonut elävänsä kuolemantuomion alla? (s. 156)

Devin ihastuu Miken äitiin, Annieen, ja pyrkii viettämään yhä enemmän aikaa pienen perheen kanssa. Samaan aikaan hänen mieltään kiehtoo huvipuistossa tapahtunut henkirikos, jonka uhrin sanotaan jääneen kummittelemaan kummitusjunaan. Devinin työkaveri Tom väittää jopa nähneensä tämän haamun, ja Devin on Tomille kateellinen.

Kun syksy koittaa, Tom ja Erin (toinen työkavereista) lähtevät jatkamaan opintojaan, mutta Devin pestautuu huvipuiston palkkalistoille vielä syksyksikin. Joyland on saanut hänestä otteen ja hän haluaa selvittää haamun arvoitusta. Sanomattakin on selvää, että paikkakunnalla on muutakin vetovoimaista - Miken äiti. 

Asiat etenevät vähitellen, kuin omalla painollaan, ja samalla ne alkavat selvitä. Huvipuiston henkirikoksesta on tahollaan kiinnostunut myös Erin, ja vieraillessaan Devinin luona kertoo kaiken mitä on saanut siihen mennessä selville. Rikoksia vaikuttaa tapahtuneen useampiakin, ja nuoret tuntevat olevansa lähellä syyllisen löytämistä. Samaan aikaan Devinin lähentymisyritykset Mikeen ja tämän äitiin tuottavat tulosta, ja Devin suostuttelee Annien päästämään Miken edes kerran huvipuistoon. Devin on päättänyt järjestää Mikelle yksityiskäynnin jo suljettuun huvipuistoon ja haluaa että päivästä tulee pojalle (ja ehkä äidillekin) ikimuistoinen. 

Näin myös tapahtuu, mutta ehkä vähän eri tavalla kuin alkuperäinen suunnitelma oli...

Haasteet:
Helmet-haasteen kohta 30: kirjan nimessä on tunne (joy = ilo). Sen lisäksi pääsen avaamaan kirjalla Sheferijm-blogissa alkaneen Havaitse harvinaisuus -lukuhaasteen. Kirja sopii haasteen kategoriaan 1: kirjassa kerrotaan harvinaisesta sairaudesta (Duchennen lihasdystrofia). So American -minihaasteeni etenee Pohjois-Carolinaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Stephen King: Joyland
Suomentanut Kristiina Vaara
Tammi, 2015
288 sivua

Stephen King: Se

Alkuvuodesta ilahduin suunnattomasti, kun huomasin että Stephen Kingin kauhuklassikko ilmestyi uutena painoksena. Kyseessä on tietystikin järkälemäinen Se, johon tutustuin ensimmäistä kertaa lähes neljännesvuosisata sitten yläkouluikäisenä. Silloin en ollut kuullutkaan koko kirjasta mitään, vaikka tutustuin Kingin kirjoihin jo kuudennen luokan aikana, kun silloinen opettajamme hehkutti jotain kohtausta Uinu uinu lemmikkini -teoksesta... 

Tähän teokseen tutustuin siis ensin elokuvan muodossa. Meitä oli suht tiivis neljän tytön porukka, joka kokoontui aina silloin tällöin yökylään toistemme luokse, ja kuvioihin kuuluivat aina kauhuleffat. Videovuokraamossa käytiin kaverin isosiskon kanssa, jotta saatiin varmasti ne kauheimmat leffat katsottavaksi... joihin siis ei oma ikä riittänyt. Kerran sitten vuokrasimme Sen. Leffa katsottiin saman tien, ja sen jälkeen pelkäsin mennä vessaan varmaan ainakin kuukauden. 

Sitten etsin käsiini kirjan... ja totesin sen vielä paaaaaaljon pelottavammaksi ja paremmaksi. Muutamia vuosia sitten löysin kirjan vanhoina pokkareina (siis kahdessa osassa) divarista ja ostin sen innoissani itselleni ihan törkeän kovalla hinnalla. Tämä jo valmiiksi kovia kokenut pokkarilaitos ei meinannut kestää sitä yhtäkään lukukertaa, joten nyt olikin jo korkea aika korvata kirja uudella. 

Stephen King: Se (Tammi 2015)

Derry on pieni kaupunki Mainessa. Paikka, joka tuntuu yhtä tutulta kuin oma kotikaupunki. Mutta sen uumenissa asuu sanoinkuvaamaton paha, joka vainoaa lapsia, houkuttaa heitä klovninkujein, pelottaa hirvittävin painajaisin, raatelee ja tappaa. Jolle ei ole muuta nimeä kuin Se.
Kauhun kuninkaan klassikko. Tuntematon paha terrorisoi pikkukaupunkia voittamattoman Stephen Kingin mestarinnäytteessä. Se aiheutti painajaisia kokonaiselle sukupolvelle kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt tämä modernin kauhun perusteos on yleisön pyynnöstä jälleen saatavilla, ja uuden ikäluokan on aika kiertää klovnit kaukaa ja varoa viemäreitä. Kahdella aikatasolla liikkuva tarina seuraa kiusattujen lasten taistelua pahaa vastaan. Hirviö lyödään kerran, mutta kolmekymmentä vuotta myöhemmin on palattava sinne, mihin kukaan ei halua mennä: lapsuuden kauhujen äärelle. (kustantajan esittelyteksti) 

- Haluatko veneesi, Georgie? kysyi Penninvenyttäjä. - Kysyn samaa uudestaan vain siksi, ettet näytä kovin innokkaalta. Hän nosti venettä ylemmäksi ja hymyili. Hänellä oli yllään pullisteleva silkkipuku, jonka napit olivat isot ja oranssinväriset. Rinnalla roikkui iso kirkkaan sähkönsininen solmio ja hänellä oli isot valkoiset sormikkaat, sellaiset kuin Mikki Hiirellä tai Aku Ankalla. 
- Joo, kyllä haluan, sanoi George ja kurkisti viemärikaivoon. 
- Entä pallon? Minulla on punaisia ja vihreitä ja keltaisia ja sinisiä...
- Pysyykö ne itsestään ilmassa?
- Ai että pysyykö ne itsestään ilmassa? Pellen virnistys leveni. - Kyllä vain pysyvät. Ja kelluvat veden pinnalla! Ja minulla on hattaroita... 
George ojensi kätensä. 
Pelle tarttui siihen. 
Ja George näki pellen ilmeen muuttuvan. 
Se, mitä hän seuraavaksi näki, oli niin kamalaa, että pahimmatkin kuvitelmat kellarin hirviöstä tuntuivat kauniilta unilta. Se, mitä hän näki, vei häneltä järjen yhdellä teräväkyntisellä iskulla. 
- Ne pysyvät ilmassa ja kelluvat vedessä, hyrisi viemärin olio tukkoisalla ja hekottavalla äänellä. [--] Ne pysyvät ilmassa ja kelluvat vedessä, se murisi, - ne kelluvat, Georgie, ja kun sinä olet kanssani täällä alhaalla, sinäkin kellut - [--] 
- Kaikki täällä alhaalla kelluu, kuiskasi tuo hekottava mätä ääni ja yhtäkkiä kuului kun jokin repesi ja tuska leimahti eikä George Denbrough enää tiennyt mistään mitään. (s. 14-15)

Se piileskelee ja nukkuu syvällä Derryn alla (tai jossain?), Se on ollut siellä kauemmin kuin kukaan voisi ikinä kuvitella. Se herää vajaan kolmenkymmenen vuoden välein syömään. Se vainoaa ja syö lapsia. Aikuiset eivät tiedä Siitä mitään. Se näyttäytyy vain lapsille. Paitsi että... Edellisen kerran, kun Se oli hereillä, tietyt lapset melkein tuhosivat Sen. Melkein. Siksi Se on vihainen, ja peloissaan. Nyt Sen on pakko tuhota nuo lapset, jotka ovat jo aikuisia. Sen on pakko näyttäytyä myös aikuisille. Sen on taas aika pukea klovnin asu ylleen. 

Se lukeutuu pelottavimpiin ikinä lukemiini kirjoihin, ja aika lähelle kyseisen listan kärkeä. En osaa tarkkaan sanoa, miksi. Onko se kirjan alkukantainen, klovnin hahmon ottava paha? Vai kovia kokenut lapsiseitsikko? Vai lapsuuden kauhujen paluu ja uudelleen kohtaaminen? Vai nämä kaikki yhdessä? Sen tiedän, että kirja on huikeasti parempi kuin vuonna 1990 tehty tv-elokuva. Tuo kolmituntinen filmi on nykynäkökulmasta katsottuna todella kökkö ja huvittava, mutta se 15-vuotias minä on edelleen sen äärellä ja sitä muistellessa yhtä kauhuissaan. Ja vaikka mielikuvani kirjasta ovat muodostuneet elokuvan perusteella, se ei mielestäni ole mitenkään latistanut kirjan kokemista. Nyt luettuani kirjan jo "aika monetta" kertaa (vähintäänkin neljäs kerta, luulisin...) näen henkilöt edelleen mielessäni saman näköisinä kuin elokuvassa. (Näinhän on käynyt myös Harry Potterien, Sormusten herran, Nälkäpelin jne jne jne kanssa, enkä pidä sitäkään huonona asiana.)

Tuntuu toisaalta hassulta kirjoittaa noin, kun yleensä ottaen olen sitä mieltä että aina ehdottomasti ensin kannattaisi lukea kirja, ja vasta sitten katsoa elokuva (jos ollenkaan). Oma mielikuvitus kun on filmiteollisuutta tehokkaampi ja yleensä parempi vaihtoehto. Joskus kuitenkin käy niin, että kirja ja elokuva tukevat toisiaan juuri oikealla tavalla - ja tämä on tietysti aina subjektiivinen näkemys... Minulle toimii tämä kirja-elokuvapari, joku toinen tykkää ihan jostain muusta. :) 

Kirjan luin taas uudelleen pääasiassa ihan nostalgiasyistä, mutta myös Hämärän jälkeen -lukuhaasteen tiimoilta. Kirja ansaitsee paikkansa haastelistalla aivan ehdottomasti! 

Mistä kirja minulle: oma ostos / omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Stephen King: It (1986)
Suomentaneet Ilkka ja Päivi Rekiaro 
Tammi, 2015 
1136 sivua