4 x haastekoonti

Nyt se on pakko uskoa että enempää ei ehdi näihin haasteisiin lukea. Pistetään siis pakettiin neljä haastetta! 

Lukumadon Läpi historian -lukuhaasteeseen ehdin lukea viisi kirjaa. Tällä saavutan paronittaren arvonimen. :) Eniten pidin Canthin Työmiehen vaimosta ja Defoen Ruttovuodesta. Harmittamaan jäi se, etten ehtinyt lukea enemmän ja varsinkin se, että Danten Jumalainen näytelmä jäi edelleen kesken. Sillä olisin saanut vielä yhden aikakauden mukaan haasteeseen, mutta kun ei niin ei.

Luetut kirjat: 
Aisopos: Faabelit (antiikki)
Savinien de Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun (barokki)
Minna Canth: Työmiehen vaimo (realismi)
Elmer Diktonius: Janne Kuutio (modernismi)
Daniel Defoe: Ruttovuosi (valistus)

Kiitokset Lukumadolle tästäkin haasteesta!

Sannabananan Kurjen siivellä -lukuhaaste laajensi omia lukutottumuksiani huomattavasti. Itä-Aasian kirjallisuus ja kirjailijat olivat itselleni aivan vieraita, mutta nyt niitä ehkä osaa ja uskaltaa lukea rohkeammin. Mielenkiintoisia tuttavuuksia on tullut vastaan: kiinalainen nobelisti Mo Yan päätyy mahdollisesti lukulistalleni toistekin. Suurimmaksi suosikikseni nimeän Kyung-sook Shinin upean romaanin Pidä huolta äidistä. 

Aivan kaikkiin haasteen kohdemaihin en ehtinyt tutustumaan. Kiinaan sijoittuivat Seitsemän elämääni ja Sininen lootus, Japaniin Kissavieras, mangat Vaarallinen sivusto ja Saksinainen sekä vielä Krysanteemisyksy. Mongoliassa vierailin kahden kirjan verran (Hiekkaan kadonneet jäljet ja manga Aron morsiamet) ja Etelä-Koreassa piipahdin yhden kirjan verran (Pidä huolta äidistä). Japani siis tuli tutuimmaksi, ja kokonaan välistä jäivät Taiwan, Macao, Hong Kong ja Pohjois-Korea.

Luetut kirjat: 

Takashi Hiraide: Kissavieras

Mo Yan: Seitsemän elämääni

Johanna Viitanen: Hiekkaan kadonneet jäljet

Ryo Azuki: Vaarallinen sivusto 1

Hana Umeno: Saksinainen 

Kaoru Mori: Aron morsiamet 8 

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Jaro Karkinen: Krysanteemisyksy

Hergé: Sininen lootus

 

Kiitos Sannabananalle, hieno haaste! 

 

Tämän vuoden suosikkihaasteekseni kohosi Kirjaherbario-lukuhaaste. Oli ihan älyttömän hauskaa bongailla kirjoja, joiden nimestä (tai tekijän nimestä) löytyy joku kasvi. Saldoksi haasteeseen luin loppukirini ansiosta 20 kirjaa, joka riittää juuri hyvään arvosanaan. Olen siis erittäin tyytyväinen saavutukseeni. :)

 

Luetut kirjat:

Marjut Helminen: Appelsiinilehto (Appelsiini, Citrus sinensis)

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet (Saniainen, Nephrolepis exaltata)

Enni Mustonen: Hukkakauraa (Kaura, Avena sativa) 

Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja Pääkallomies (Iirikset, Iris)

Sara Saarela: Kanssasi en tarvinnut sanoja (Sarat, Carex)

Ritva Toivola: Lumottu lehmus (Lehmukset, Tilia) 

Tuija Lehtinen: Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta (Tuijat, Thuja)

Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla (Verenpisarat, Fuchsia)

Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele (Ruiskaunokki, Centaurea cyanus) 

Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset (Kielo, Convallaria majalis) 

Enni Mustonen: Unikkoja ikkunassa (Unikot, Papaver)

Pirjo Tuominen: Hiljaiset huvimajat (Tuomi, Prunus padus)

Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja (Orvokit, Viola)

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu (Ruusut, Rosa)

Murray Bail: Eukalyptus (Eukalyptukset, Eucalyptus)

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä (Vaahtera, Acer platanoides)

Jaro Karkinen: Krysanteemisyksy (Krysanteemit, Chrysanthemum)

Hergé: Sininen lootus (Intianlootus, Nelumbo nucifera)

Goscinny: Asterix ja alppikukka (Alppitähti, Leontopodium alpinum)

Patrick McDonnell: Kurpitsaloitsu (Kurpitsa, Cucurbita pepo)

Kiitokset Ainolle kivasta haasteesta! :)

 

Vielä sokerina pohjalla koko vuoden mukana kulkenut Helmet-lukuhaaste. Siihen lukemani kirjat löytyvät erilliselle sivulle koottuna. Luetuksi sain 45 kirjaa viidestäkymmenestä eli tyytyväinen täytyy olla. Muutama kirja olisi vielä ollut jo löydettynä puuttuviin kohtiin, mutta aika ei sitten lopultakaan riittänyt. Uusi Helmet-haaste onkin jo julkistettu, eli ei kun etsimään uutta luettavaa. :)

Hyvää loppuvuotta 2016 kaikille lukijoille, ja vielä parempaa tulevaa vuotta 2017!

 

Sarjakuvia Kirjaherbarioon

Päätin ottaa pikku loppukirin Kirjaherbario-lukuhaasteessa ja nappasin muutaman sarjakuvan töistä mukaan. :) Luettua tulivat seuraavat albumit:

Hergé: Sininen lootus (Otava 2016) 
Goscinny: Asterix ja alppikukka (Egmont 2015)
Patrick McDowell: Kamut sunnuntaisarjat 11 : Kurpitsaloitsu (Egmont 2007)

Tintin seikkailuista tykkäsin lukea jo lapsena, mutta nyt kun Otava on julkaissut albumeita mustavalkoisina, kovakantisina uusintapainoksina, päätin ottaa Sinisen lootuksen uusintalukuun. Nuoren lehtimiehen seikkailut sijoittuvat tässä albumissa Kaukoitään, tarkemmin sanottuna Intiaan ja Kiinaan, jossa Tinttiä uhkaavat monenlaiset vaarat japanilaisista hulluksi tekeviin myrkkyihin. Tästä albumista piste Kirjaherbarioon: lootus eli intianlootus (Nelumbo nucifera). Lisäksi mukaan Kurjen siivellä -haasteeseen, koska Kiina. :)

Mistä sarjakuva minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Sarjakuvan tietoja: 
Hergé: Le lotus bleu
Suomentanut Heikki Kaukoranta
Otava, 2016
125 sivua

Myös Asterix-sarjakuvat ovat jo lapsuudesta tuttuja, ja puhtaasti haasteen takia päätin verestää lukumuistoja Asterix ja alppikukka-albumin uudella kovakantisella painoksella. Roomalaisten konnankoukkujen ansiosta Asterix ja Obelix päätyvät tällä kertaa alppimaisemiin, joten huumoria irtoaa fonduesta, pankkitoiminnasta, vuorikiipeilystä ja muista sveitsiläisiin liitetyistä ominaisuuksista. Tästä albumista piste Kirjaherbarioon: alppikukka viittaa alppitähteen (Leontopodium alpinum), joka tunnetaan myös nimellä edelweiss.

Mistä sarjakuva minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Sarjakuvan tietoja: 
Goscinny: Astérix chez les Helvètes
Suomentanut Outi Walli
Egmont Kustannus, 2015
48 sivua 

Patrick McDonnellin hauska eläinsarjakuva Kamut on näistä kolmesta itselleni "vierain". Olen kyllä lukenut useita albumeita, mutta vasta aikuisena enkä läheskään kaikkia. Tämä nyt lukemani Kurpitsaloitsu olikin ennen lukematon. Albumissa on sanomalehtien sunnuntainumeroissa julkaistuja "isompikokoisia" sarjakuvastrippejä, joiden sisältö ei ole jatkuva. Itse tykkään yleensä enemmän jatkuvajuonisista sarjakuvista, mutta Kamut vetoaa herttaisilla eläinhahmoillaan. Kati-kissa ja Jalo-koira ovat melkoisia lemmikkien stereotyyppejä, mutta ehkä juuri se tekee niistä niin huvittavia. Tässä muutama jokaiselle kissanomistajalle tuttu tilanne: 

 

 

 
Myös tästä albumista piste Kirjaherbarioon: kurpitsa (Cucurbita pepo). Sen lisäksi tämä albumi ansaitsee paikkansa Kirjavat kissat -haasteen listalta.

Mistä sarjakuva minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Sarjakuvan tietoja: 
Patrick McDonnell: Kurpitsaloitsu (ei tietoa alkuperäisjulkaisusta)
Suomentanut Asko Alanen 
Egmont Kustannus, 2007
63 sivua

Jaro Karkinen: Krysanteemisyksy : eli kolme näytöstä Hidehiko Tokubetsun elämästä

Kiitos erinäisiin haasteisiin osallistumisen tuli taas luettua sellainen kirja, joka olisi ilman noita haasteita voinut jäädä lukematta. Jaro Karkisen esikoisromaani Krysanteemisyksy (Marketiimi 2016) ei ehkä kantensa puolesta niin hirveästi houkutellut lukemaan, mutta sisältö kyllä oli aivan omaa luokkaansa. Erittäin mielenkiintoinen lukukokemus! Ja tuli todettua että Japanin historiasta en tiedä käytännössä yhtikäs mitään - paitsi atomipommit. Nyt tiedän ehkä jotain muutakin.

Kirjan takakansi ei vielä mahdottomia paljasta: 

Auringon on noustava! Hidehiko Tokubetsu näkee levottomia unia silmät auki. Niissä ikuinen Keisarillinen Istuin sortuu ja hirviöt hallitsevat maailmaa. Kukkivatko krysanteemit viimeistä syksyään? Mitä hämäristä kuvista jää jäljelle, kun yö päättyy?

Hidehiko Tokubetsu on kirjailija ja kapinoitsija. Keisariksi on nousemassa prinssi Kimitake, täysin ennen aikojaan vastoin vanhoja lakeja ja perinteitä. Prinssin mielestä lait on tehty muutettaviksi ja sillä siisti. Prinssi nostaa Hidehikon yhdeksi ministerikseen, ja Hidehiko on kahden tulen välissä. Uusi keisari on valmis tuhoamaan kaiken tieltään, ja lopulta häntä on lähes mahdoton estää. 

1900-luvun alkuun sijoittuva romaani kertoo Japanin oikeasta lähihistoriasta verhottuna fantasiamaisiin unikuviin. Hidehiko Tokubetsu on "moniulotteinen" persoona. Suoraan sitä ei mielestäni sanota, mutta hänellä vaikuttaa olevan mielenterveydellisiä ongelmia ja siitä johtuva lääkitys, joka ei myöskään ole täysin sopiva. Ehkä juuri tästä johtuen Hidehiko näkee "unia" (jonkinlaisia harhoja?), jotka ajavat hänet epätoivoisiin tekoihin. 

Tämä kirja toi mukanaan myös hienoja ahaa-elämyksiä. Vaikka Japanin historia onkin jäänyt suht vieraaksi, välillä huomasin "pääseväni takaisin kärryille" eli tunnistamaan unikuvista ihan oikeita tapahtumia. Vaikka kirja onkin fiktiota, vankkaa historiallista pohjaa löytyy. Kyllä, juuri näin valtiot ajautuvat sotilasvallan alaiksiksi, niin sen täytyy olla. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten Jaro Karkinen jatkaa kirjailijana.

Koska kirjan tapahtumat sijoittuvat Japaniin, kirja sopii Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen. Sen lisäksi piste Kirjaherbarioon: kirjan nimestä löytyy krysanteemi, monivuotisten asterikasvien suku (Chrysanthemum).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Jaro Karkinen: Krysanteemisyksy : eli kolme näytöstä Hidehiko Tokubetsun elämästä
Marketiimi, 2016
343 sivua

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Etelä-Korealaisen Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä (Into 2015) on ollut meidän kirjastossa  yksi tämän syksyn kysellyimpiä kirjoja, johtuen varmaan ainakin siitä että paikallinen lukupiiri käsitteli kirjaa hiljattain. Niinpä minäkin päätin tutustua kirjaan, ja kun kirjakauppareissulla jokin aika sitten huomasin kirjan pokkariversiona, nappasin sen mukaani. 

Luettuasi tämän kirjan et enää ajattele äidistäsi niin kuin ennen...
69-vuotias viiden lapsen äiti katoaa Soulin metroasemalla. Häntä etsiessään perheenjäsenet joutuvat kyselemään itseltään, kuinka hyvin he oikeastaan tunsivat äidin. Kätketyt salaisuudet paljastuvat yksi kerrallaan. (takakansiteksti)

Kirjan kannessa mainostetaan, että "tässä kirjassa yksikään lause ei ole turha". Olen taipuvainen olemaan täsmälleen samaa mieltä! Kieli on kaunista ja kaikki mukana oleva tuntuu tarpeelliselta. Jollakin tapaa kirja toi mieleeni yhden tämän vuoden ehdottomista suosikeistani, Minna Rytisalon Lempin. Sen tekee varmaan juuri kirjailijan käyttämä lukijan puhuttelu; osa kirjasta on kirjoitettu sinä-muodossa, mikä ei ratkaisuna ole kaikista helpoimpia.

Äiti katosi viikko sitten. 
Perheesi on kokoontunut vanhimman veljesi kotiin. Pitkän pohdinnan jälkeen päätätte jakaa lentolehtisiä äidin katoamispaikan lähellä. Ensin teette luonnoksen. [ - - ] Vanhin veli valitsee sinut luonnoksen laatijaksi, koska kirjoitat ammatiksesi. (s. 11)

Muutenkaan kirja ei ole sieltä tavanomaisimmasta päästä. Toki kertojanäkökulman vaihtelu ei ole mitään uutta, mutta tässä kirjassa sekin on jotenkin "jännä", en taas löydä sanoja... Kirja on jaettu viiteen osioon, joissa näkökulma vaihtelee. Ensimmäisessä osassa keskiössä on perheen vanhin tytär Ji-hon, toisessa vanhin poika Hyong-chol, kolmannessa perheen isä, neljännessä nuorin tytär ja viimeisessä osiossa jälleen Ji-hon. He eivät kuitenkaan toimi kertojina, vaan tarinaa kertoo ihan joku muu kuin tämä keskiössä oleva henkilö. Lukijaa puhutellaan aivan kuin hän olisi tuo keskiössä oleva, kaikissa muissa paitsi Hyong-cholin osiossa, joka tuntuu aivan erilaiselta muuhun kirjaan verrattuna. Tähän ratkaisuun en keksinyt mitään syytä.

Mitä äidille sitten tapahtui? Suoraan sitä ei kerrota, mutta rivien välistä pystyy lukemaan paljon.

Kirjalla osallistun Kurjen siivellä -haasteeseen. Myös maailmanvalloitukseni etenee Etelä-Koreaan eli Korean tasavaltaan.

Mistä kirja minulle: oma ostos 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Kyung-sook Shin: Ommarul putakhae (2008)
Suomentanut Taru Salminen
Into, 2015 (pokkaripainos 2016)
320 sivua

4 x mangaa

Niputetaanpa muutama luettu manga samaan postaukseen. :)

Kauhu on jotenkin mangaan passeli genre. Sarjakuvan keinoin voi toteuttaa kätevästi kauhuun sopivia elementtejä, mutta ihan kamalan kammottavaksi nämä pari kauhumangaa eivät yllä. No, nuor(ehko)ille lukijoille ne taitavat olla suunnattujakin, ei kuitenkaan kovin pienille. 

Ryo Azukin kaksiosaisen mangasarjan ensimmäinen osa, Vaarallinen sivusto 1 (Punainen jättiläinen 2015) esittelee lukijoille nettimaailman kauhuja. Kustantajan ikäsuositus on 14+.

Kun toivottomat ja turhamaiset löytävät houkuttelevan nettisivuston, alkaa kauhistuttava testi. Pahaa-aavistamattomat tuotetestaajat saavat huomata, että moni kuori päältä kaunis, mutta sisältä... Verta ja pimeyttä! 
Internet on vaarallisempi paikka kuin luulitkaan! (takakansiteksti)

Hana Umenon Saksinainen (Sangatsu manga 2015) on edellistä huomattavasti pelottavampia tarinoita sisältävä kauhumanga. Kustantajan ikäsuositus on 15+. 

Saksinainen on valmiina silppuamaan... 
Kooste kauhutarinoita johdattaa nuoret uhrit kohtaamaan hahmoja, joita päivänvalo ei imartele... 
Istu mukaan karmealle koulunpenkille! (takakansiteksti)

Varsin viihdyttäviä olivat nämä molemmat kauhumangat, itse kylläkin tykkäsin enemmän Saksinaisesta. Nämä molemmat osallistuvat sekä Kurjen siivellä -haasteeseen että Hämärän jälkeen -haasteeseen. 


Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ryo Azuki: Monitoring yami site
Suomentanut Suvi Mäkelä
Punainen jättiläinen, 2015
190 sivua

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja:
Hana Umeno: Saksinainen (en löytänyt tietoa alkukielisestä nimestä)
Suomentanut Kim Sariola
Sangatsu manga, 2015 
176 sivua

Kaoru Mori on minulle varmaan kaikista tutuin mangan tekijä, sillä ihastuin jo hänen aiempaan historialliseen Emma-sarjaansa ja nyt hiljattain niinikään historialliseen, Keski-Aasian aroille sijoittuvaan Aron morsiamet -sarjaan, joka on edennyt jo kahdeksanteen osaansa. Tämän sarjan ikäsuositus on 10+, mutta luulisin että sarja kiinnostaa enemmän vähän vanhempia nuoria ja aikuisia. 

Amiran ja Karlukin kotikaupungissa on jälleenrakennuksen aika. Urakka on mittava, sillä taannoinen hyökkäys aiheutti paljon tuhoa. Kaiken muun ohella vahinkoa kärsivät mös Pariyan aviosuunnitelmat. Nuori nainen on melkoisten haasteiden edessä! (takakansiteksti) 

Tämä koko sarja on vallan viehättävä kokoelma kertomuksia useista (nuorista) pareista 1800-luvun paimentolaiskulttuurissa. Amiran ja Karlukin (joka on vaimoaan rutkasti nuorempi, itse asiassa ihan poikanen vielä) elämään palataan säännöllisesti, mutta sarja ei kerro pelkästään heistä. Sarjan alussa esitellyn tutkimusmatkailija Smithin lähdettyä jatkamaan matkaansa sarjassa on nähty paljon muunkinlaista avioelämää.

Arojen keskellä Smith on päässyt kohtaamaan myös oman rakkautensa, ja Kaspianmeren rannalla jäätiin seuraamaan rasavillien kaksossiskojen häitä useamman pokkarin ajaksi. Amiran suku tuli toisiin aatoksiin avioliitosta, ja syttyi heimosota. Sarjan viimeisimmissä käänteissä on seurattu rikkaan miehen nuorta morsianta, joka etsii itselleen sydänystävää julkisesta kylpylästä, ja tässä uusimmassa pokkarissa myös heidän sisarliittoaan - mielenkiintoinen lisä sarjaan! 

Tuorein morsian - tai vasta sellaiseksi tulossa oleva - on Pariya, temperamenttinen ja hitusen poikamainen nuori tyttö, jolle naisten taidot, kuten ompelu ja kirjonta ovat suuria haasteita. Varsinkin, kun heimosodan seurauksena kaikki Pariyan siihen mennessä tekemät kapiot tuhoutuivat, ja tyttö joutuu aloittamaan urakkansa alusta. Tuleva avioliitto on todellakin vaakalaudalla, Pariyan suureksi harmiksi. 

Myös tämä manga osallistuu Kurjen siivellä -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Kaoru Mori: Otoyomegatari 8
Suomentanut Antti Valkama
Punainen jättiläinen, 2016 
202 sivua

Viimeisimpänä pitänee mainita jo aiemminkin esittelemäni Naruki Nagakawan Valkoinen noita -sarjan toinen osa, Jatkosota 1 (Punainen jättiläinen 2016). Jo ensimmäisestä osasta tutut tarkka-ampujatar Simo Häyhä ja muut sotasankarit jatkavat taistojen teillä "suuren idän valtion" ja "pienen pohjoisen valtion" välisen sodan jatkuessa. Nyt tosin jo mainitaan niin Suomi kuin Venäjäkin, minkä puuttumista ehdin ihmetellä aiemmin. 

Eihän tätä osaa oikein vakavissaan ottaa (eikä niin liene tarkoituskaan), varsinkin kun tässä albumissa esitellään myös muuan rouva Mannerheim. *virn*

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Naruki Nagakawa: Shiroi majo utsukushiki sniper 1 (2015)
Taide: Pairan 
Suomentanut Antti Valkama 
Punainen jättiläinen, 2016 
160 sivua 
 

Johanna Viitanen: Hiekkaan kadonneet jäljet

Jokin aika sitten kirjaston palautushyllystä pisti silmääni teos, jota en muistanut aiemmin nähneeni. Kansikuva kiehtoi mieltäni ja päätin napata kirjan mukaani. Johanna Viitasen esikoisteos Hiekkaan kadonneet jäljet (Minerva 2013) osoittautuikin kelpo jännäriksi, ei tosin mitenkään perinteisessä mielessä. 

Musiikintutkija Seppo Salo lentää Mongoliaan tutkimaan muinaista hevosenpääviulua, morin huuria. Samassa jurttakylässä Rhys Davies, walesilainen eläinlääkäri, etsii kaviokuumeen aiheuttajaa mongolialaisten hevosten perimästä. 
Oudot tapahtumat ja sattumat saavat miehet epäilemään, että jokin on vialla. Jurttakylän tunnelma tiivistyy, kun molemmat tutkijat ovat oivallustensa kynnyksellä. 
Kuka haluaa heidät hengiltä ja miksi? Entä miksi Sepon perhettä vainotaan Suomessa? 
Ennen kuin kysymykset saavat vastauksensa, miehet päätyvät epäilemään kaikkia ja kaikkea. Epäilyiltä eivät säästy edes vanha hevosenpääviulun mestari eikä nuori naistulkki, joka näyttää järjestäneen asiansa rutkasti paremmin kuin leirin muut nuoret. 
Hiekkaan kadonneet jäljet kertoo jännittävästi, miten tutkijantyö vaihtuu pelkoon, salailuun ja vaaralliseen vaellukseen armottomassa hiekkaerämaassa. Vanhoista asiakirjoista hahmottuu yllättävä tarina, joka ulottuu koko mantereen ja menneen vuosisadan yli. 
Romaanissa soi hevosenpääviulu ja taivas kaareutuu kirkkaan sinisenä. Se on tarina kätketystä historiasta sekä rakkaudesta, jota kukaan ei osaa odottaa. (takakansiteksti) 

Kyllä olikin mielenkiintoinen kirja. Vaikka esikoisteos onkin, kirjailijalla on sana hyvin hallussa ja kerronta kulkee jouhevasti. Mongoliasta tiedän sen verran että se on kaukana (ja tsingis-kaanin), hevosenpääviuluista ja kaviokuumeesta taas olen täysin tietämätön. Aihepiirit olivat siis täysin vieraita, mutta niistä kerrottiin riittävästi - ja vähän enemmänkin. Jos kohta mielenkiinto herpaantuikin pariin otteeseen johonkin yksityiskohtiin, uskottavuutta sellaiset tuovat hienosti. Ihan oikeasti siinä kaviokuumetta tutkiva eläinlääkäri on äänessä! 

Henkilöhahmot ovat loistavia. Seppo Salo, suomalainen muusikko ja musiikintutkija sekä Rhys Davies, walesilainen eläinlääkäri. Miehet tapaavat lennolla Mongoliaan ja päätyvät tutkimaan omia erityisalojaan samoille seuduille. Kumpikin kipuilee vanhojen parisuhteiden päätyttyä, eivät kylläkään niiden perään mutta kuitenkin. Ja vielä nuori paikallinen tulkkityttö Terbis, joka vaikuttaa sotkeentuneen johonkin turhan isoon ja hämärään juttuun. Jännitystä siis löytyy, vaikken tätä miksikään dekkariksi menisikään sanomaan. 

Ja mitä siihen odottamattomaan rakkauteen tulee... minä ainakin odotin ja aavistin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. :)

Kolmeen haasteeseen napataan pisteet: Helmet-lukuhaasteesta kohta 45 (suomalaisesta miehestä kertova kirja), ja maailmanvalloitus etenee Mongoliaan. Ja koskapa Mongolia luetaan kuuluvaksi Itä-Aasiaan, saan pisteen myös Kurjen siivellä -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Johanna Viitanen: Hiekkaan kadonneet jäljet 
Minerva, 2013 
291 sivua

Mo Yan: Seitsemän elämääni

Aloitetaan pienellä vitsillä... tämän kirjailijan nimi vääntyy itsepintaisesti aivoissani muotoon Yo Man! :D Kyseessä on siis tietystikin kiinalainen nobelisti (vuodelta 2012) Mo Yan. Kirja Seitsemän elämääni (Otava 2013) valikoitui luettavaksi hitusen epäröiden... palkittu kirja / kirjailija tarkoittaa hyvinkin usein "liian hienoa / taiteellista" minun makuuni. Samoin kirjan paksuus hirvitti, vaikkakaan sivumäärä ei koskaan ole ollut minulle mikään tärkeä asia. Tämä kirja nyt sattuu vaan passaamaan niin moneen haasteeseen yhtä aikaa, että pakkohan sitä oli kokeilla. Ja täytyy sanoa, että sinnikkyys kannatti. Pitkään tämän lukemiseen meni, mutta tykkäsin joka tapauksessa. 

Hyväntahtoinen maanomistaja Ximen Nao surmataan Kiinassa 1948, kun Maon reformi panee viljelysmaat uusjakoon. Edes manalassa hän ei suostu tunnustautumaan riistäjäksi, vaan vaatii oikeutta. 
Ximen Nao pääsee palaamaan maan päälle kotikyläänsä, mutta ei ilman rangaistusta: mies syntyy uudelleen ensin aasina, sitten härkänä, sikana, koirana ja apinana, kunnes päätyy lopulta jälleen ihmishahmoon. Eri olomuodoissaan hän seuraa läheltä ottopoikansa Lan Lianin vaiheita. Tämä maakuntansa viimeinen itsenäinen viljelijä käy väsymätöntä taistelua kollektivisointia vastaan. Yhdessä Ximen Nao ja Lan Lian kokevat Kiinan kommunistihallinnon, kulttuurivallankumouksen ja nälänhädän vuodet - ja lukija tempautuu huimaan seikkailuun läpi Kiinan lähihistorian. 
Mukana tarinassa vilahtelee myös ärsyttävä ja valehteleva kirjailijanplanttu Mo Yan. (kirjan kansiliepeestä)

Todellakin, lukija oppii kaikenlaista Kiinan lähihistoriasta. Täytyy tunnustaa, että vaikka historiasta pidänkin, Kiinan osuus jää melko hataraksi muistikuvissani. Varsinkin lähihistoria, johon kommunistihallinto niin tiiviisti liittyy. Ei ole kauheasti koskaan kiinnostanut, jos suoraan sanotaan. Siksipä oli vallan mielenkiintoista lukea tuosta ajasta. 

Tarina etenee kahden kertojan voimin: Ximen Naon ja Lan Jiefangin, joka on Ximen Naon ottopojan Lan Lianin poika. Ximen Nao kertoo tarinaa aina omasta näkökulmastaan, milloin minäkin eläimenä. Ja pääseepä tuo kirjan esittelytekstissä mainittu kirjailijanplanttu Mo Yankin lopulta ääneen. Tämä kirjailijan ratkaisu - ottaa itsensä henkilöksi kirjaan ja vuoroin mollata, vuoroin ylistää (mutta enimmäkseen mollata) tätä - sekä huvitti että ärsytti. 

Kirja oli edennyt jo hyvästi yli viidensadan sivun, kun aloin huolestua. Siitä syystä että Ximen Nao oli edelleen sika. Sattuneesta syystä (tietystikin oman Apinan vuosi -haasteeni takia) tuo apinaksi syntyminen kiinnosti tässä kirjassa kaikista eniten... ja sitä sai kyllä odottaa! Tämän ajanjakson kuvaaminen olikin kirjassa kaikken lyhin, ja sitä ei kerro apinaksi syntynyt Ximen Nao vaan Mo Yan. Tässä mielessä petyin pahasti. :(

Manalan ruhtinas lupaa Ximen Naolle, että apinana tämän ei tarvitse elää kauan, vain kaksi vuotta. Ja jos Ximen Nao saa näiden kahden vuoden aikana karistettua itsestään viimeisetkin vihan rippeet, on aika syntyä jälleen ihmiseksi. Kirjassa ei suoraan kerrota, minkälajiseksi apinaksi Ximen Nao syntyy, vaan kuvaillaan tätä näin: 

"Apina oli luonnollisesti uros. Se ei ollut mikään sellainen ketterä pikkuapina, joita olemme tottuneet näkemään, vaan kookas ja pelottavan näköinen eläin. Sen turkki oli vihertävänharmaa ja kiilloton, kuin kuivahtanutta sammalta. Silmät olivat syvissä kuopissa ja aivan lähekkäin, katse näytti ilkeältä. Korvat olivat kuin kaksi päänmyötäistä lakkakääpää. Sieraimet olivat kääntyneet ylöspäin, suu oli ammollaan ja näytti ettei sillä ollut ylähuulta lainkaan, vain rivi teräviä hampaita törrötti näkyvissä. Se näytti pelottavalta ja vihamieliseltä. Sillä oli yllään punainen liivi, joten kokonaisvaikutelma oli koominen." (s. 707)

Apina on puettu vaatteisiin, sillä se kulkee ja esiintyy apinankouluttajien kanssa. Ensin vaikuttaa siltä, ettei sitä kohdella hyvin, mutta onneksi tämä luulo osoittautuu vääräksi. Toinen kouluttajista, Pang Fenghuang, on Ximen Naon pojan avioton tytär, ja hän huolehtii apinasta kuin omasta lapsestaan. Traagisten tapahtumien seurauksena Lan Lianin poika Lan Kaifang tulee ampuneeksi ensin apinan ja sitten itsensä. Ja niin Ximen Nao pääsee lopulta syntymään taas ihmishahmoisena, isopäisenä ja sairaana Pang Fenghuangin millennium-vauvana. 

Apinan vuosi -haasteen lisäksi kirja sopii Kurjen siivellä -haasteeseen (kiinalainen kirjailija), maailmanvalloitukseen (Kiinaan, vaikkakaan ei soutuvenheellä) ja Helmet-haasteen kohtaan 39: Nobel-voittajan kirjoittama kirja. Ja vappulukuhaasteen aikanahan tätä luin, osittain. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Mo Yan: Shengsi pilao
Suomentanut Riina Vuokko 
Otava, 2013
735 sivua 

Takashi Hiraide: Kissavieras

Tokion laitamilla, pienessä talossa asuu kolmikymppinen kirjailijapariskunta. Eräänä päivänä heidän pihalleen tassuttelee kaunis pieni kissa ja saa heidät kohottamaan katseensa kirjoituspöydästä. Arki muuttuu kummasti uuden tuttavuuden myötä. Kissa tuo siihen eloa ja keventää tunnelmaa, kun pariskunta kertoo päivittäin eläimen edesottamuksista toisilleen. Kunnes tapahtuu jotain, joka muuttaa paljon. (takakansiteksti)

Kissa ei ole kirjailjapariskunnan oma, vaan naapuriperheen. Chibi-kissa kulkee kuitenkin mielensä mukaan viettäen aikaa milloin kotonaan, milloin kertojan kotona. Chibi ei nau'u eikä tule syliin, mutta kertoja vaimoineen kiintyy siihen silti melkoisesti. Niinpä lamaannus on todellinen, kun naapurin pikkupoika kertoo Chibin kuolleen. Pian sen jälkeen käy selville, että pariskunnan täytyy muuttaa muualle. Alkaa epätoivoinen etsintä, joka kuitenkin saa onnellisen lopun. Löytyy uusi asunto, ja jopa uusia kissaystäviä.

Takashi Hiraiden kansainvälinen myyntimenestys Kissavieras (S&S 2016) houkutteli lukemaan kauniilla kannellaan. Suht tuoreena kissanomistajana - anteeksi, kissan palveluskuntaan liittyneenä - aihekin puhutteli kovasti. Kissa on tuonut omaan elämään niin paljon uutta sisältöä, että jotenkin odotin tältä kirjaltakin paljon enemmän. Valitettavasti se jokin jäi puuttumaan, ainakin minulle. Viehättävä pikku kirja, oikein muuta en osaa tästä sanoa. 

Helmet-haasteen kohta 10: aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Maailmanvalloitus etenee Japaniin. Ja tällä kirjalla avaan myös Kurjen siivellä -haasteen. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Takashi Hiraide: Neko no kyaku
Suomentanut Raisa Porrasmaa 
S&S, 2016
152 sivua