Kaksi kirjaa vahinkoraskauksista

Yksi nuortenkirjallisuuden ikuisuusaiheista on ilman muuta teiniraskaus. Näkökulmia aiheeseen ei sen sijaan kovinkaan monenlaisia saa... Tämän vuoden nuortenkirjoista löytyy kuitenkin kaksi täysin vastakohtaista ratkaisua.

Kirsikka Saaren Hölmö nuori sydän (Otava 2018) on ilmestynyt vastikään myös valkokankaille. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kirjan luin. Ihan varauksettomasti en siitä pitänyt, mutta omat ansionsa kirjalla toki on.

Kiira ja Lenni, kaksi viisitoistavuotiasta, täysin erilaista. Yksi yö muuttaa molempien elämän, ja raskaustestin näyttäessä positiivista Kiira päättää pitää lapsen. Lenniltä ei paljon kysellä, mutta tälle ratkaisu vaikuttaa onneksi sopivan. Lenni on juuri niin pihalla kuin vain viidentoista vanha lähiönuori voi olla, ja siinä tilanteessa yleensä voi joutua vielä hankalampaan tilanteeseen. Niin käy Lennillekin. Ei hän tiedä, miten pitäisi olla isä, ei hänelläkään ole isää. Isähahmoksi valikoituu vähän sattumalta Janne. Jannella on yleensä jotain mukavaa sanottavaa Lennille, mutta Jannella on myös melkoisen vahvoja mielipiteitä. Varsinkin maahanmuuttajista, joita lähiössä riittää.

Lähtökohdat perhe-elämään eivät ole kummoiset, mutta kuten ihan oikeassakin elämässä onneksi usein käy, asioilla on taipumus järjestyä. Edes jotenkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän
Otava, 2018
205 sivua

Täysin toisesta näkökulmasta aihetta tarkastellaan Anu Holopaisen kirjassa Sydänhengitystä (Karisto 2018). Tiira on lukion päättänyt nuori tyttö, joka tietää tarkkaan mitä tulevaisuudelta haluaa. Vapaaehtoistyö mertensuojeluprojektissa Filippiineillä kutsuu, matka on jo varattu. Raskaustestin kaksi sinistä viivaa sekoittaa pakan täydellisesti.

Äiti saa tietää asiasta eikä tietenkään ole mielissään, mutta hyväksyy asian muitta mutkitta ja alkaa odottaa mummoksi tuloaan. Lapset ovat lahja, sanoo äiti, niin kuin lapsettomuudesta kärsineen äidin odottaakin sanovan. Paras ystävä on yllättäen yhtä innoissaan ja tahtoo päästä kummiksi. Äiti saa Tiiran poikaystävänkin sille kannalle, että isyys on ihan ok ja tässä sitä nyt ollaan perheeksi kasvamassa. Mutta mutta. Tiira ei halua. Hänen maailmaansa lapsi ei mahdu, ei varsinkaan tällä tavalla. Tiira tietää heti haluavansa abortin, ihan ehdottomasti. Mahdollisimman pian.

Kun lähiverkko painostaa Tiiraa toiseen ratkaisuun, hän kokee olevansa täydellisen yksin. Onneksi tukea tulee isosiskolta. Isosisko on itse jo äiti, mutta hän tietää etteivät kaikki halua olla äitejä. Siskon tuella Tiira taistelee oikeudestaan päättää itse omasta kehostaan, ja kaikkien mahdollisten välien poikki menemisen uhalla saa varattua ajan aborttiin. Sitäkin joutuu odottamaan, onneksi ei yhtä kauan kuin lasta.

Itselläni ei ollut juurikaan käsitystä siitä, minkälainen prosessi abortin teko on, mutta tämän kirjan luettuani on. Huh. Järkyttävän hienosti kirjoitettu kuvaus abortin tekemisestä, ja vielä ilman moralisointia sitä vastaan. Tällaistakin näkökulmaa aiheeseen tarvitaan ehdottomasti. Kaikkien ei missään nimessä ole pakko haluta lapsia, ja nykypäivänä on mielestäni ihan älytöntä että naisia määritellään äitiyden kautta. Ihan kuin se olisi itsestäänselvyys... tästä voisin paasata vaikka kuinka, mutta taidanpa jättää tähän. ;)

Pitkällisen harkinnan jälkeen otan tämän kirjan mukaan Helmet-haasteeseen ja kuittaan sillä kohdan 48 (haluaisit olla kirjan päähenkilö). En haluaisi päähenkilön nahkoihin siksi, että haluaisin kokea saman, vaan siksi että henkilö on niin vahva. Tiira tietää mitä elämältä haluaa ja on valmis toimimaan täysin sen mukaisesti huolimatta ympäristön paineesta. Hatunnosto kaikille jotka vastaavaan pystyvät.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Karisto, 2018
228 sivua

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

Eowyn Iveyn esikoisteos Lumilapsi (Bazar 2013) oli jotenkin vangitseva ja mieleenpainuva lukukokemus, joten kirjailijan seuraava teos Maailman kirkkaalle laidalle (Bazar 2017) nosti odotukseni hyvinkin korkealle. Kirja ehti kuitenkin odottaa lukupinossani melkoisen kauan, ennen kuin ehdin tarttua siihen. Onneksi lomalla oli aikaa... :)

Yhdysvaltain armeijan everstiluutnantti Allen Forrester saa elämänsä tilaisuuden, kun hänet määrätään vuonna 1885 johtamaan retkikuntaa vaaralliselle tutkimusmatkalle Alaskaan. Tähän mennessä kukaan ei ole pystynyt tutkimaan Wolverine-joen yläjuoksua seudun ankarien olosuhteiden ja sitä asuttavien intiaaniheimojen vastustuksen vuoksi. Allen Forrester on tullut Vancouverin kasarmialueelle vaimonsa Sophien kanssa, ja myös Sophien on tarkoitus seurata miestään Alaskaan. Tähän suunnitelmaan tulee kuitenkin muutos, kun Sophie huomaa olevansa raskaana. Hänen on jäätävä Vancouveriin.

Tutkimusretken tapahtumia seurataan everstiluutnantti Forresterin päiväkirjamerkintöjen kautta. Niiden lomassa on katkelmia toisestakin päiväkirjasta - Sophien Allenille kirjoittamasta päiväkirjasta. Mukana on myös näkökulma nykyaikaan: kirjeenvaihtoa Joshua Sloanin, Alpinen museon kuraattorin ja Walter Forresterin välillä.

Maailman kirkkaalle laidalle on yksi niitä kirjoja, joista on hirmu vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa. Suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan itse! Ainakin minulle kirja tarjosi monenlaista: jännittävää seikkailua, historian siipien havinaa, selviytymistarinan ja romantiikkaa. Tältä kirjailijalta tulen odottamaan jatkossakin loistolukemista. Alaskaan sijoittuvana kirja sopii hyvin mukaan Tundran lumoissa -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Eowyn Ivey: To the Bright Edge of the World (2016)
Suomentanut Marja Helanen
Bazar, 2017
553 sivua

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Gail Honeymanin esikoisromaani Eleanorille kuuluu ihan hyvää (WSOY 2018) ehti odotella lukupinossani hyvän tovin. Nyt lopuksikin ehdin tarttumaan siihen, ja sitten kävikin niin ettei kirjaa olisi millään malttanut laskea käsistään hetkeksikään.

Eleanor Oliphant on kolmekymppinen sinkku, mutta ei ehkä ihan tyypillisin sellainen. Hän asuu yksin ja käy töissä, mutta ystäviä hänellä ei ole. Viikonloppuisin Eleanor ei usein puhu sanaakaan, vaan viettää sen hiljaisuudessa kotonaan noutopizzan ja votkapullon kanssa. Kerran viikossa hän keskustelee äitinsä kanssa, ja ainoa vierailija hänen kotonaan on sosiaalityöntekijä. Työssään Eleanor on tarkka ja tehokas, mutta työkavereiden kanssa hän ei oikein osaa olla.

Ensin tuntuu siltä, että häh. Mikäs tyyppi tämä Eleanor oikein on, ja miksi hän käyttäytyy noin omituisesti? Onko hänellä jokin sairaus? Diagnoosi? Mielenterveysongelma? Vähitellen, kuin huomaamatta, kirjailija ripottelee tiedonjyväsiä lukijalle: Eleanorin kasvot ovat arpiset, hänelle on tapahtunut jotain kammottavaa menneisyydessään, äiti on vankilassa jne. Mielenkiinto herää. Ja yhtäkkiä huomaa ahmivansa tarinaa, kääntävänsä sivun toisensa perään että saisi lisää selville.

Yhtenä päivänä työpaikalla tapahtuu jotain erilaista. Eleanor on voittanut arpajaisissa liput keikalle ja pyytänyt nuorimman työkaverinsa mukaan. Illan aikana Eleanor törmää elämänsä rakkauteen ja on valmis tekemään kaikkensa saadakseen miehen huomaamaan itsensä. Tästä lähtee liikkeelle pienten tekojen ja sattumusten sarja, kuin ketjureaktio, joka alkaa muuttaa Eleanorin piintyneitä rutiineja. Eleanor huomaa, että hänen elämässään on yhtäkkiä monta uutta mukavaa ihmistä, eikä hän olekaan enää niin yksinäinen.

Eleanorin muodonmuutos etenee vähitellen, ja sitten viimein koittaa tilaisuus, jota hän on kuumeisesti odottanut: hänen ihastuksensa kohteen uusi keikkailta. Eleanor aikoo olla paikalla ja saada miehen ihastumaan. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Äärettömän ihana kirja! Tykkäsin kirjailijan tyylistä todella paljon, ja alkukangertelun jälkeen Eleanor tuntui hyvin helposti samaistuttavalta henkilöltä. Vaikka Eleanorin tarina on aika rankka, kirja tuntui kuitenkin hyvän mielen kirjalta. Helmet-haasteessa sijoitan sen kohtaan 33: selviytymistarina.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Gail Honeyman: Eleanor Oliphant is Completely Fine
Suomentanut Sari Karkulahti
WSOY, 2018
431 sivua

Kirjoituskilpailun satoa

Viime vuonna WSOY järjesti Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun, jonka voitti Jukka Behm romaanillaan Pehmolelutyttö (WSOY 2017). Nyt myös kilpailussa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet kirjat ovat ilmestyneet painettuina, aluksi ne julkaistiin sähköisesti.

Kilpailussa toisen sijan saanut teos on Riina Mattilan esikoisteos Järistyksiä (WSOY 2018). Se kertoo Eeliasta, joka ei tunne olevansa tyttö eikä poika. Vanhemmilleen hän on Elisa, ja odotukset ovat perinteiset. Kaikeksi onneksi Eelia pääsee pois pienestä kotikaupungistaan, jota hän kutsuu pesäpallokaupungiksi. Odotettua vapautta olla oma itsensä tuo opiskelupaikka taidelukiossa toisella paikkakunnalla.

Vaajapuron Lyseo eli Välly on paikka, jossa saa rauhassa olla sellainen kuin haluaa. Paikka, jossa kaikki ovat vähän vinksallaan.

Sain rauhassa kaivaa laukun pohjalta oikeat kauluspaidat, ne salaa ostetut, jotka valuivat peittävinä harteilta kohti lattiaa ja piilottivat naisenpehmeitä kohtia. Oikeanlaiset ruutukuviot suoristivat selkäni niin, että rohkenin kävellä pikkukylän apteekkiin ja kiskoa kahden euron ideaalisiteen ympärilleni myrkynvihreän huoneen vessassa. Moi mä olen Eelia, sukupuoleton ja kotoisin pesäpallokaupungista, sanoin kokeeksi peilille, eikä se särkynyt. Hahmo peilissä hymyili. Minä hymyilin takaisin. (s. 28)

Toisen opiskeluvuoden alussa Eelian maailma mullistuu uudelleen. Löytyy ketunsilmäinen Isla, jonka kanssa voi syödä mansikka- ja lakritsijäätelöä ja pelata kysymyspeliä. On vain löydettävä myös rohkeus kohdata rakastumisen järistykset ja kaikki sen seuraukset.

Uskomattoman upeasti kirjoitettu tarina rakkaudesta, rakastumisesta ja oman itsensä löytämisestä. Minusta tämän kirjan olisi kuulunut voittaa koko kilpailu. YA-haasteesta merkkaan luetuksi kohdan "kirja jonka voi lukea päivässä".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Riina Mattila: Järistyksiä
WSOY, 2018
151 sivua

Kilpailun kolmanneksi valittiin Sanna Heinosen esikoisteos Noland (WSOY 2018), kertomus monikulttuurisesta ystävyydestä ja rakkaudesta jalkapalloon. Asetelma tuntui aluksi vähän "tekemällä tehdyltä" eikä kovin houkuttelevalta, mutta päätin kuitenkin kokeilla.

Valtteri on kantasuomalainen nuori, Babur taas on tullut Suomeen pakolaisena Afganistanista äitinsä ja sisarustensa kanssa. Isän kohtalosta Babur ei tiedä. Poikien kotikaupungissa maahanmuuttajiin suhtaudutaan kaksijakoisesti: toiset eivät tykkää ja toiset eivät tykkää siitä ettei tykätä. Melko tyypillinen tilanne siis, tuttu monestakin suomalaisesta pikkukaupungista.

Valtteri ja Babur pelaavat jalkapalloa samassa joukkueessa. Maahanmuuttajiin liittyvien asenteiden seurauksena Valtteri erkaantuu entisistä kavereistaan, jotka ovat alkaneet kannattaa kaupunkiin tulleiden mustatakkisten jyrkkiä mielipiteitä. Valtteri tuntee tulevansa paremmin toimeen Baburin kanssa ja tutustuu myös tämän perheeseen. Tätä ei tietenkään katsella hyvällä; myös Valtterin oma isä kritisoi poikansa tekemisiä.

Mustatakkisten lisääntyessä ja ilmapiirin kiristyessä entisestään pojat ovat lähellä joutua hankaluuksiin, mutta Babur onnistuu viime hetkellä löytämään heille pakopaikan. Se on Noland, jossa Valtteri ja Babur tapaavat monta muutakin sorrettua ja vaikeaan tilanteeseen joutunutta. Mutta mikä tämä paikka oikeastaan on, ja miten Babur on oppinut reitin sinne?

Ennakkokäsitystäni ja varsinkin kansikuvaansa huikeasti parempi kirja, joka pureutuu monikulttuurisuuden ja jalkapallon lisäksi osuvasti myös isien ja poikien suhteeseen. YA-haasteesta ruksataan kohta "kirjassa mieskertoja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sanna Heinonen: Noland
WSOY, 2018
167 sivua

Cecelia Ahern: Viallinen

Irlantilainen Cecelia Ahern on tullut lukijoille tutuksi ennen kaikkea naisten viihdekirjallisuuden tekijänä. Nyt hän on laajentanut kohderyhmäänsä nuoriin aikuisiin dystopiakirjalla Viallinen (Gummerus 2018).

Celestine North on seitsemäntoistavuotias, jonka elämä vaikuttaa aivan täydelliseltä... kunnes hän tulee rikkoneeksi kaikkein perustavanlaatuisinta sääntöä yhteisössään. Celestine elää maailmassa, jossa palkitaan täydellisyydestä ja rangaistaan virheistä. Rangaistuksen saaneet kirjaimellisesti leimataan "viallisiksi", että kaikki tietäisivät heidän virheensä. Täydellisten ja viallisten välillä on huikea ero: viallisten elämää rajoittavat tiukat säännöt ja täydelliset ovat kaikessa etusijalla. 

Celestine ei voi katsoa sivusta, kun viallisen leimaa kantava vanhus on pyörtymäisillään linja-autossa. Vastoin kaikkia sääntöjä hän menee puuttumaan tilanteeseen ja joutuu itse vangituksi. Kaikki ovat varmoja, että Celestine selviää vähällä - onhan hänen poikaystävänsä isä merkittävässä asemassa. Toisin kuitenkin käy. Celestine tuomitaan rikoksestaan vialliseksi, ja hänen elämänsä muuttuu täysin toisenlaiseksi.

Viallinen on taitavasti rakennettu kuvaus yhteiskunnasta, jollaista ei pitäisi olla. Se muistuttaa pelottavasti takavuosien holokaustista ja apartheidista ja monista tämän päivänkin epäkohdista vähemmistöryhmien elämässä. Odotan mielenkiinnolla, mitä kohta ilmestyvä jatko-osa Täydellinen tuo tullessaan.

Tämä kirja sopii useaan meneillään olevaan haasteeseen: Jatkumoon, Spefi-haasteeseen (kohta 8: scifikirja, jonka kirjoittaja on nainen) sekä YA-haasteeseen (oma suosikkigenre).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Cecelia Ahern: Flawed
Suomentanut Terhi Leskinen
Gummerus, 2018
428 sivua

Mikko Kamula: Iso härkä (Metsän kansa #2)

Rautaparran sukuun ja sen vaiheisiin päästiin tutustumaan ensimmäisen kerran kirjassa Ikimetsien sydänmailla. Nyt tarina jatkuu Metsän kansa -sarjan toisessa osassa Iso härkä (Gummerus 2018).

Juko Rautaparran nuorempi poika Tenho näkee toistuvia painajaisia, joissa iso härkä kylvää tuhoa ja pelkoa ympärilleen. Uni unelta härkä kasvaa ollen lopulta niin suuri, että se voi tallata kokonaisen talon sorkkansa alle. Tenho on varma, että unet ovat enemmän kuin tavallisia painajaisia, ja on siinä oikeassa. Iso härkä nähdään toistuvasti lähistöllä, ja sen aiheuttamat vahingot ovat suuria.

Tenhon edellisessä osassa alkaneet tietäjänopinnot jatkuvat, ja nuori poika oppii melkoisia taitoja. Tenholle selviää, että hänellä ja härällä on jonkinlainen yhteys, ja hänen täytyy auttaa härän kaatamisessa ennen kuin lähiympäristö kärsii enemmän. Muutenkin Rautaparran perhekuntaa koetellaan. Nyt kun tilan sijainti on voudin tiedossa, verot on maksettava. Ja melkoiset verot ne ovatkin, suuremmat kuin monella muulla samankokoisen mökin asuttajalla. Erityisen hankalaksi perheen elämän tekee neljännesmies Ikäheimonen. Hänen käyntinsä Rautaparran taloudessa pistää liikkeelle tapahtumien ketjun, jonka seurauksena perheen koko pienenee jälleen kerran.

Väkivaltaisen lopun kohdannut Mallu-mummo muuttuu levottomaksi kalmoksi, ja Heiska joutuu käräjille teosta jota ei tehnyt. Suuri osa talon töistä jää Matelin ja Varpun harteille, ja Mateli päättää tehdä heille avuksi paran. Varpua tämä ei miellytä, eikä myöskään miesväkeä.

Yörnin äijä, lähiseudun mahtava tietäjä, on jälleen perheelle korvaamaton apu. Ja apua totisesti tarvitaan, aina maahisista Viipurin linnanherraan, ennen kuin seutua riivaava härkä saadaan kuriin. Mutta millä hinnalla? Kirja loppuu taas mahdottoman tuntuiseen tilanteeseen - kunnon koukutus kirjailijalta!

Sarjan osana kirja saa paikkansa Jatkumo-haasteesta, ja sen lisäksi Helmet-haasteen kohdasta 36: runo on kirjassa tärkeässä roolissa. Kyseessä ovat tietysti kansanperinteestäkin tutut loitsut, joita kirjasta löytyy useampia.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Mikko Kamula: Iso härkä
Gummerus, 2018
603 sivua

Sarah Crossan: Yksi

Sarah Crossanin vasta suomennettu nuortenkirja Yksi (S&S 2018) sattui käsiini ihan sattumalta viime viikon uutuuslähetyksestä. Tartuin kirjaan saman tien ja se teki todellakin vaikutuksen. Upea kirja!

Grace ja Tippi eivät siedä sitä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. Enemmän kuin mitään muuta siskokset toivovat, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä, kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?
Mutta tyttöjä odottaa raastava valinta. On tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti.
Koskettava romaani ihmisyydestä, sisaruudesta ja rakkaudesta on saanut lukuisia palkintoja ja käännetty monille kielille. (takakansiteksti)

Proosarunon muotoon kirjoitettu kirja oli erittäin nopealukuinen ja jätti sopivasti sanottavaa rivien väliin. Kirjailija on eläytynyt uskomattoman hyvin siamilaisen kaksosen rooliin ja tehdyn taustatyön määrä on varmasti valtava. Jokainen siamilainen kaksospari kun on täysin omanlaisensa.

Kertojana kirjassa on toinen kaksosista, Grace. Hän ja Tippi ovat käyneet koko ikänsä kotikoulua, mutta nyt heidän on mentävä ihan oikeasti kouluun, ja se tuntuu melkoiselta koettelemukselta. Vastoin kaikkia odotuksia koulusta löytyy ystäviä, ja Grace jopa uskaltaa toivoa vielä enemmänkin, kun Jon vaikuttaa olevan hänestä ihmeen kiinnostunut. Vain hänestä eikä Tippistä! Elämä siamilaisena kaksosena on kuitenkin monimutkaista. Pian Grace ja Tippi ovat vaikean ratkaisun edessä. Kummankaan elämä ei voi jatkua entisenlaisena. Riipaisevaa!

Kirjan tapahtumat sijoittuvat New Yorkin kupeeseen, kuitenkin New Jerseyn osavaltion puolelle Hudson-jokea. Näin saan taas uuden osavaltion kuitattua So American -haasteeseen. YA-lukuhaasteesta ruksaan kohdan "kirjassa on +400 sivua", ja Helmet-haasteesta kohdan 46 (kirjan nimessä on vain yksi sana). Näiden lisäksi kirja sopii myös pian päättyvään Harvinaiset-lukuhaasteeseen, sillä aika harvinaisia siamilaiset kaksoset taitavat olla.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Sarah Crossan: One (2015)
Suomentanut Kaisa Kattelus
S & S, 2018
439 sivua

John Boyne: Poika vuoren huipulla

John Boynella on taito kirjoittaa monen ikäisille. Uusin teos Poika vuoren huipulla (Bazar 2017) on hyvin saman tyyppinen kuin Poika raidallisessa pyjamassa (Bazar 2008) - päähenkilö on lapsi, mutta teksti on suunnattu vanhemmille lukijoille.

On vuosi 1936. Seitsemänvuotias Pierrot jää orvoksi ja joutuu jättämään taakseen kotikaupunkinsa Pariisin ja parhaan ystävänsä, naapurissa asuvan Anshelin. Kovia kokenut Pierrot lähetetään asumaan tätinsä luokse Saksaan, salaperäiseen taloon vuoren huipulle.
Berghofiksi kutsutussa talossa Pierrot saa uuden nimen ja neuvon unohtaa lapsuutensa Pariisissa. Erityisesti hänen tulisi välttää mainitsemasta ystäväänsä, juutalaista Anshelia - varsinkin talon isännän kuullen! Vähitellen Pierrot oppii talon tavoille ja epävarma poika muuttuu uutta univormuaan  ylpeänä kantavaksi Pieteriksi. Mutta univormu yllään Pieter astelee kohti uutta vaarallista maailmaa. Maailmaa, jossa on vaikea erottaa, mikä on oikein ja mikä väärin.
Toisen maailmansodan tapahtumiin sijoittuva Poika vuoren huipulla on vaikuttava kuvaus nuoruuden viattomuuden menettämisestä ja siitä, miten petollisen helposti maailma ympärillämme muuttuu mustavalkoiseksi. (takakansiteksti)

Univormu on kirjassa melkoisen tärkeä symboli. Siihen liittyy paljon erilaisia tulkintoja ja mielikuvia. Tässä niistä yksi:

”Tiedät kai, miksi univormuja käytetään, Pierrot?” kuljettaja jatkoi. Poika pudisti päätään. ”Siksi, että univormu saa ihmisen uskomaan, että hän voi tehdä ihan mitä mielii. [ - - ] Tavallisissa vaatteissa kukaan ei ikinä kohtelisi muita sillä tavoin kuin univormussa. Natsat, sotilastakki ja sotilassaappaat muuttavat miehen. Univormu oikeuttaa olemaan julma ilman syyllisyyttä.” (s. 89)

Jälkikäteen ajatellen kirjan varsinainen koukku on ehkä ilmiselvä, mutta minulle se tuli täytenä yllätyksenä. En nyt viitsi suoraan spoilata, mutta kyse on tietenkin talon isännästä ja hänen ideologiastaan. 

Ei tämä kirja minusta aivan yhtä hyvä ole kuin Poika raidallisessa pyjamassa, mutta ei kauaskaan jää. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
John Boyne: The Boy at the Top of the Mountain (2015)
Suomentanut Heli Naski
Bazar, 2017
238 sivua

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Huh mikä kirja! Ehdottomasti paras tänä vuonna ilmestyneistä nuortenkirjoista, niin se vaan on. Angie Thomasin Viha jonka kylvät (Otava 2017) kertoo täysin erilaisesta elämästä kuin omani. Olen aina sanonut, että jos kirja jää jollain tavalla mieleen, se on merkki siitä että jotain on tehty oikein. Tämä kirja tulee todellakin jäämään mieleen pitkäksi aikaa.

Kun mä olin kaksitoista, mutsi ja faija piti mulle kaks puhuttelua. Toinen oli se tavallinen kukkia ja mehiläisiä - juttu. Toinen koski sitä, mitä pitää tehdä jos poliisi pysäyttää. Tee täsmälleen niinku poliisi käskee. Pidä kädet näkyvissä. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä. Puhu vain kun sua puhutellaan. (takakansiteksti)

Starr on slummin kasvatti. Hän on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt nähdä parhaan ystävänsä kuolevan, ja joutuu kokemaan saman asian toiseen kertaan, kun poliisi ampuu hänen ystävänsä Khalilin ihan ilman syytä. Tappelut ja jengisodat ovat Starrin elämässä arkipäivää, ja poliisi ei todellakaan aina ole ystävä. Nuoria, varsinkin poikia, epäillään usein vain ja ainoastaan sen takia, että he ovat mustia ja asuvat tietyllä alueella. Kaikki eivät kuitenkaan ole jengiläisiä tai diilereitä, vaikka niin automaattisesti ajatellaan.

Khalilin ampunut poliisi väittää pelänneensä henkensä puolesta, ja mediassa hänelle rakennetaan uhrin roolia. Starr on ainoa, joka tietää totuuden ja joka voi sen kertoa. Khalil ei siihen enää pysty. Mutta vasikointia ei Starrin kotikulmilla katsota hyvällä... Lopulta Starrin pitää päättää, kuinka rohkea hän uskaltaa olla.

Kirja todellakin ansaitsee paikkansa Helmet-haasteen listalla. Se sopii hyvin kohtaan 40: kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Angie Thomas: The Hate U Give
Suomentanut Kaijamari Sivill
Otava, 2017
397 sivua

Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen? (Normaali #2)

Holly Bournen Normaali-trilogian toinen osa Mikä kaikki voi mennä pieleen? (Gummerus 2017) jatkaa yhtä vahvasti kuin aloitusosa. Tällä kertaa pääosassa on taiteellinen, vihainen nuori nainen Amber, joka lähtee kesäksi Atlantin toiselle puolelle.

No niin, vietän kesän KALIFORNIASSA seuranani äiti, joka otti ja HYLKÄSI minut - ja taidan olla ihastumassa poikaan, joka takuulla SÄRKEE SYDÄMENI. Tämä on TUOMITTU MENEMÄÄN PIELEEN.
Amber kaipaa edes ripausta rakkautta. Hänen äitinsä ei vain ole koskaan ollut lämminsydäminen tapaus, ei edes ennen kuin jätti perheensä ja muutti Amerikkaan. Amber kuitenkin toivoo, että kesä hänen kanssaan voisi muuttaa kaiken.
Samalla kesäleirillä Amberin ja hänen äitinsä kanssa työskentelee myös fiksu, hauska ja suosittu Kyle, sydänten sarjamurskaaja. Voiko Amber, varsinainen cheerleaderin vastakohta, TODELLA ihastua prom kingiin? Moisesta ei ainakaan voi seurata mitään hyvää, kun kaikki muukin menee aina pieleen. (takakansiteksti)

Ystävät Evie ja Lottie jäävät siis taakse, kun Amber astelee lentokoneeseen. Edellisenä iltana vietetyt kosteat läksiäiset eivät paranna tilannetta yhtään, päinvastoin. Kaikesta huolimatta Amber pääsee perille Kaliforniaan ja tapaa äitinsä ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun äiti hylkäsi hänet. Tunnelma on käsin kosketeltavan kireä, ja äidin uusi miesystävä vain pahentaa tilannetta. Amber on murtunut - äiti on halunnut hänestä vain työvoimaa leirille eikä viettää aikaa kahden hänen kanssaan. 

Onneksi muut leirillä työskentelevät nuoret ovat valmiita ottamaan Amberin joukkoonsa. Amber ystävystyy Whinnien kanssa - tämä on hyvin samanhenkinen kuin ystävät kotona sekä hyvin innostunut Nalle Puhista ja taolaisuudesta. Poikienkin kanssa on yllättävän helppo tulla toimeen, varsinkin amerikkalaisuuden perikuvan, Kylen, kanssa...

Toki feministikerho Vanhatpiiatkin jatkaa kokouksiaan, vaikkakin sitten netin välityksellä ja aikaeron häiritsemänä. Varsinkin Lottielta tulee todella teräviä kommentteja naisten esineellistämisestä ja seksualisoimisesta, sekä Naispuolisista Sovinistisioista (kyllä, niitäkin on olemassa!).

Tykkään Holly Bournen tyylistä todella paljon, ja odotan kovasti sarjan kolmatta osaa jossa Lottie pääsee valokeilaan. :) Saan sovitettua tämänkin kirjan mukaan Helmet-haasteeseen. Kirja sopii hyvin kohtaan 29: kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia. Amber on tähän sopiva päähenkilö siinäkin mielessä, että hän on taiteellinen, osaa piirtää, mutta ennen kaikkea siksi että hän oppii kirjan aikana päästämään irti epäonnistumisen pelosta ja uskaltaa alkaa elää ihan oikeasti. Siinäpä tavoitetta!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Holly Bourne: How Hard Can Love Be? (2016)
Suomentanut Kristiina Vaara
Gummerus, 2017
448 sivua

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Mauri Kunnas on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudesta asti, ja hänen kirjansa ovat niitä harvoja jotka ostan itselleni. Hänen uusin teoksensa Koiramäen Suomen historia (Otava 2017) kertoo ajasta ennen satavuotiaan Suomemme itsenäisyyttä.

Osaatko kuvitella millaista elämä oli Suomessa esi-isiemme aikaan, kun maata hallitsivat Kaarlet, Juhanat, Kristiinat, Kustaat ja muut kruunupäät? Aapinen oli vielä kirjoittamatta, haarukka uusinta muotia, ja sotimaan lähdettiin nuijat aseina.
Nuijasota ja noitavainot, hatut ja myssyt, tanssit ja turnajaiset, kreivin aika! Lähde seikkailulle entisajan Suomeen. Samalla saat kuvan pienen sisukkaan kansamme menneisyydestä 1500-luvulta 1800-luvulle. (takakannesta)

Olen lukenut kirjan kertaalleen läpi, mutta tulen taatusti palaamaan sen äärelle vielä useita kertoja. Kuvissa riittää tutkimista pitkäksi aikaa, ja kirja käy mainiosta historian kertauskurssista. Niinhän se tietenkin meni! Ihan pelkkää faktaa kirja ei ole, vaan mukana on hupaisia kertomuksia Koiramäen lasten esivanhemmista ja näiden esivanhemmista ja näiden esivanhemmista ja niin edelleen.

Kirjan tekemisestä on julkaistu mahtava video:




Koiramäen Suomen historia oli myös ehdokkaana tämän vuoden lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon saajaksi. Harmi kyllä teos ei voittanut, Kunnas olisi todellakin ansainnut palkinnon jo ihan elämäntyöstä. :(

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia
Otava, 2017
81 sivua

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Ilmestyttyään vuonna 2009 Jenny Downhamin nuorten aikuisten romaani Ennen kuin kuolen (Otava 2009) oli yksi sen vuoden parhaista nuortenkirjoista. Pidin siitä välittömästi ensilukemisen jälkeen, ja käytin kirjaa jonkin verran vinkkauksissakin, hyvällä menestyksellä. Kaikella on kuitenkin aikansa, ja jätin kirjan vinkkauslistalta pois pitkäksi aikaa. Tänä syksynä olin kuitenkin puhumassa kollegoille nuorille vinkkaamisesta ja käytin tätä kirjaa yhtenä esimerkkinä. Päätin lukea kirjan uudestaan ennen tätä puheenvuoroani.

16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskelläkään hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. Ylisuojelevan isänsä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia - ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan. (kirjan kansiliepeestä)

Tämä on kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen lukemisen jälkeen. Tessa on helposti samaistuttava hahmo, jonka "bucket list" ja kapinallisuus ihastuttavat, jos kohta myös ärsyttävät aika lailla. Tessa ei jätä kylmäksi. Listan läpi käyminen ja asioiden kokeminen jää hänelle vähän liiaksikin päälle, eikä hän aina jaksa eikä hoksaa huomata, että muillakin voi olla vaikeaa. Muillakin on siihen oikeus, vaikkeivät he olisikaan kuolemaisillaan. Onneksi Tessa kuitenkin huomaa tämän ja ehtii vielä kasvaa hahmona parempaan suuntaan.

Aluksi kirjan kantava idea on juuri Tessan listassa. Mitä pitemmälle kirja ehtii, sitä pienempään osaan lista jää, ja tilaa valtaa Tessan kannalta odottamaton rakkaustarina. Tessa ehtii kuin ehtiikin rakastua Adamiin 16-vuotiaan intensiteetillä, ja ymmärrettävistä syistä suhden etenee ja syvenee nopeassa tahdissa. Lopulta nuoret asuvatkin yhdessä.

Väistämätön on kuitenkin edessä, ja kirjan tyyli muuttuu juuri oikealla tavalla Tessan leukemian edetessä. Luvut lyhenevät lyhenemistään, eletään hetkestä hetkeen. Kunnes viimeinenkin hetki on ohi.

Nyyh. Lähestyvästä kuolemasta kirjoitetaan todella kauniisti ja jotenkin rauhoittavasti.

Uudelleen luettua -haasteen lisäksi kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 38: kirja joka herättää voimakkaita tunteita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Jenny Downham: Before I Die (2007)
Suomentanut Katariina Kaila
Otava, 2009
379 sivua

Ihana Vihervaaran Anna

Aloitin L.M. Montgomeryn Anna-sarjan lukemisen jo elokuun lukumaratonin aikana, mutta siitä kirjoittaminen on venynyt ja venynyt. Sarja on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo vuosikaudet, ja se on ollut minulle jonkinlaista lohtu- tai turvakirjallisuutta, jonka pariin olen palannut säännöllisin väliajoin lähes vuosittain. Nyt edellisestä lukukerrasta olikin jo pitemmän aikaa, eli oli korkea aika lukea sarja taas kerran uudestaan.

Kun luin sarjaa ensimmäistä kertaa, kaikkia osia ei ollut edes suomennettu. Jotenkin silloin jo muistan pohtineeni, että tarinasta jää puuttumaan palasia, mutta en silloin varmaan edes ymmärtänyt ajatella asiaa sen tarkemmin. Niinpä kun vuonna 2002 saatiin lopulta suomennokset siihen asti suomentamattomista osista, moni asia selvisi "kuin taikaiskusta". Ostin tuolloin koko sarjan omaan hyllyyni, ja kuten sanottu, se ei ole kovin pitkiä aikoja päässyt hyllyssä pölyttymään.

Muistan, että alakoulussa jonkun vuoden äidinkielen lukukirjassa oli pätkä ensimmäisestä kirjasta (se, missä Anna värjää hiuksensa vihreiksi), mutta alun perin Anna-kirjoja minulle suositteli varmaankin äiti. Oletin tietysti äidinkin lukeneen kirjat aikanaan, mutta itse asiassa minulle selvisi tänä syksynä, ettei hän ole ikinä lukenut sarjaa itse. Shokki! Äiti sanoi olleensa "liian vanha" lukemaan näitä kirjoja kun oli ensimmäisen kerran ne nähnyt. No, minulla oli tietysti oma mielipiteeni tähän asiaan... ;)

Sarjan ensimmäisessä osassa Annan nuoruusvuodet (WSOY 2002) Anna Shirley tulee lastenkodista Vihervaaraan Marilla ja Matthew Cuthbertin kasvatiksi. Nämä ikääntyneet sisarukset eivät juuri ole lasten kanssa olleet tekemisissä, ja monia ristiriitaisia tilanteita tulee eteen. Onneksi naapurissa asuu sukulaissielu Diana. Kouluunkin Anna päätyy, ja pilanteon kohteeksi jouduttuaan iskee kivisen kirjoitustaulunsa erään Gilbert Blythen päähän.

Toinen osa Anna ystävämme (WSOY 2002) kertoo ajasta, jolloin Anna toimii opettajana entisessä koulussaan käytyään jatko-opiston. Opetustyön lisäksi Anna laittaa Avonlean kylän asioita kuntoon ystäviensä kanssa. Kolmannessa osassa Annan unelmavuodet (WSOY 2002) Anna lähtee jatkamaan opintojaan Redmondin korkeakouluun. Annan suureksi suruksi Diana ei ole jatkanut opintoja, mutta onneksi samassa yliopistossa on tuttujakin: Gilbert opiskelee lääkäriksi. Ja tässä kirjassa Anna lopulta löytää unelmiensa prinssin, joka erehdyksen jälkeen osoittautuu Gilbertiksi! <3

Neljäs osa sarjasta, Anna opettajana (WSOY 2002), suomennettiin vasta tällä vuosituhannella, mutta se tuntui silti tutulta jo ensilukemisen aikana. Syynä siihen on varmasti se, että kirjan tapahtumiin viitataan myöhemmissä osissa, mutta ennen kaikkea se, että sen tapahtumia on mukana Annasta kertovassa tv-sarjassa, jonka olen myös katsonut useampaan otteeseen. Anna on valittu Summersiden koulun rehtoriksi, mikä on aiheuttanut närää kaupungin eliittisuvuissa. Niinpä elämä on aluksi kohtuullisen hankalaa joka suunnalta katsoen. Onneksi Anna on aina pitänyt kirjoittamisesta: kirjeet hänen ja Gilbertin välillä kulkevat ahkerasti niiden kolmen vuoden aikana, jotka Anna Summersidessa viettää.

Viides osa Anna omassa kodissaan (WSOY 2002) kertoo Annan ja Gilbertin avioliiton alkutaipaleesta. Gilbert aloittaa lääkärinä Glenin kylässä, ja pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti, Haavemaja, sijaitsee Neljän tuulen satamassa. Uusi ympäristö tuo mukanaan uudet sukulaissielut - eli ne, jotka tuntevat Joosefin, kuten Cornelia-neiti sanoo.

Myös kuudes osa, Annan perhe (WSOY 2002), oli aiemmin suomentamaton. Kuten neljäs osa, tämäkin kirja sisälsi jotain tuttua, mutta ei niin paljon. Annan ja Gilbertin lapsikatras on melkoinen: kirjan lopussa jo kuusi lasta häärii ympäri taloa. Haavemaja jäi taakse jo edellisen kirjan lopussa, ja uusi, suurempi Kotikunnaaksi nimetty talo löytyi kylän keskeltä. Lapsiperheen arki on kiireistä, ja tapahtumat keskittyvät jo paljolti lapsiin.

Seitsemäs osa, Sateenkaarinotko (WSOY 2002), kertookin sitten jo pääasiassa Annan ja Gilbertin lapsista ja heidän ystävistään. Erityisesti pastori Meredithin neljä äiditöntä lasta tulevat tutuiksi kirjan myötä. Ystävysten rakkain leikkipaikka on Sateenkaarinotko, vehmas vaahteralehto lähellä Kotikunnasta. Siellä eletään onnellista lapsuutta, mutta myös niitä vähemmän onnellisia hetkiä. 

Kahdeksas ja viimeinen osa, Kotikunnaan Rilla (WSOY 2002) keskittyy jälleen pääasiassa Kotikunnaan lapsikatraaseen ja heistä erityisesti nuorimpaan, Rillaan. Kirjan alussa eletään vuoden 1914 alkukesää. Euroopasta kuuluu levottomia uutisia: joku arkkiherttua on murhattu. Kuten hyvin tiedämme, tästähän lähtee liikkeelle melkoinen tapahtumaketju, joka keskeyttää Rillan ensimmäiset tanssiaiset. Sota on syttynyt! Kanada ei voi jättää "pohjoisen meren vanhaa harmaata äitiä" kamppailemaan yksin Englanniin liittyessä sotaan, ja niin myös Kotikunnaan nuoret miehet lähtevät matkaan kohti Eurooppaa. Rillan vanhemmat sisaret tekevät voitavansa auttaakseen, kuten myös kotiin jäävä Rilla äitinsä Annan kanssa. Kaikista toiveista huolimatta sota tuntuu kestävän ikuisuuksia, ja kun rintamilla taistelee Rillan kolme veljeä, kaksi hyvää ystävää ja vielä suuri ihastus Kenneth, uutisia odotetaan sydän syrjällään.

Vaikka koko sarja on mielestäni erittäin hyvä, suurimmiksi suosikeikseni nimeän ensimmäisen ja viimeisen osan. Sekä Annan varhaiset vaiheet että Rillan elämä ensimmäisen maailmansodan aikana ovat antaneet minulle eniten tarttumapintaa, ja varsinkin Rillan tarinasta löydän lähes joka lukukerralla jotain uutta. Nyt aikuisiällähän sitä lukee ihan eri tavalla kuin lapsena; nyt huomio kiinnittyy väistämättä sodan kuvauksiin, jotka lapsena eivät olisi vähempää voineet kiinnostaa. Usein olen miettinyt, mitä kirjasta on jätetty pois... suomennos kun on lyhennetty. Ehkä vielä jonain päivänä luen kirjan englanniksi ja saan selville mitä suomennoksesta puuttuu.

Tämän sarjan pariin palaan taatusti vielä monta kertaa. Ansaitsee itseoikeutetusti paikkansa Uudelleen luettua -lukuhaasteessa.

Mistä kirjat minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Kirjojen tietoja & Goodreads-tähdet:
L. M. Montgomery: Anne of Green Gables (1908); 5 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (19. painos)
282 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Avonlea (1909); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (17. painos)
261 sivua

L. M. Montgomery: Anne of the Island (1915); 4 tähteä
Suomentanut Toini Kalima (1962)
WSOY, 2002 (16. painos)
226 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Windy Poplars (1936); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
277 sivua

L. M. Montgomery: Anne's House of Dreams (1917); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Walldén (1963)
WSOY, 2002 (14. painos)
221 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Ingleside (1939); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
301 sivua

L. M. Montgomery: Rainbow Valley (1919); 4 tähteä
Suomentanut Alli Wiherheimo (1964)
WSOY, 2002 (11. painos)
233 sivua

L. M. Montgomery: Rilla of Ingleside (1921); 5 tähteä
Lyhentäen suomentanut Kerttu Piskonen (1962)
WSOY, 2002 (10. painos)
243 sivua

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Nicola Yoonin Kaikki kaikessa (Tammi 2017) on yksi suosikkini tähän mennessä ilmestynestä tämän vuoden nuortenkirjoista, sopivasti romantiikkaa sisältävä kertomus koko iäkseen steriileihin sisätiloihin tuomitusta nuoresta tytöstä.

"Ehkä kaikkea ei voi ennustaa, mutta jotakin voi. Kuten esimerkiksi sen, että olen rakastumassa Ollyyn. Ja siitä tulee lähes varmasti katastrofi."
Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle. Hän sairastuu jo pelkästä henkäyksestä ulkoilmaa. Sairautensa vankina hän pysyy kotonaan, puhtaan ilman kuplassa. Eräänä päivänä naapuriin muuttaa poika. Ikkunasta Maddy näkee Ollyn ja Olly näkee Maddyn. Maddy ymmärtää, että eläminen tarkoittaa muutakin kuin hengissä pysymistä. Joskus rakkaus on kaikki kaikessa: Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa. (takakansiteksti)

Maddylle oma koti on koko maailma. On vain hän ja äiti ja valkoinen koti. Kaikki, mitä ulkopuolelta tulee, täytyy desinfioida, olipa kyse ihmisistä tai esineistä. Muuten voi käydä huonosti. Välillä se turhauttaa Maddya, mutta eipä hän muustakaan tiedä. Miten hän voisi tietää? Lääkäri-äidin lisäksi ainoa ihminen, jota Maddy koskaan tapaa on hoitaja Carla. Kunnes... naapuriin muuttaa uusia asukkaita. Maddy näkee Ollyn - ja Olly näkee Maddyn. Sitten ovikello eräänä päivänä soi. Siellä on Olly... mutta äiti ei päästä tätä sisälle vaan sulkee oven. 

Ai miksikö? No, siksi:

Sairauteni on harvinainen siinä missä kuuluisakin. Se on eräs muoto vaikeasta kombinoidusta immuunipuutoksesta, ja siitä käytetään lyhennettä SCID joka tulee sanoista severe combined immunodefency.  Tavalliset ihmiset tuntevat sen nimellä "kuplalapsen tauti".
Lyhyesti sanottuna olen allerginen maailmalle. Mikä tahansa voi laukaista sairauden. Se voi aktivoitua pöydän pyyhkimiseen käytetyn puhdistusaineen kemikaaleista. Sen voi laukaista parfyymi. Tai jokin eksoottinen mauste ruoassa jota äsken söin. Laukaisija voi olla jokin äsken mainituista, e kaikki yhdessä tai sitten jokin aivan muu. Laukaisevia tekijöitä ei tunne kukaan, mutta jokainen tuntee seuraukset. Äiti sanoo, että olin vähällä kuolla jo aivan pienenä. Niinpä pysyn SCID-vankeudessa. En lähde kotoa, en ole lähtenyt täältä seitsemääntoista vuoteen. (s. 9)

Siinä syy, miksi Olly ei saa tulla Maddya tapaamaan. Ja yhtäkkiä Maddy on varma siitä, että näin ei voi jatkua. Hänen on saatava tavata Olly. Siitä tulee hänelle kaikki kaikessa. Sitten, kuin ihmeen kaupalla, tulee päivä jolloin Maddy ja Olly tapaavat. Siitä alkaa jotain kaunista, mutta Maddy pelkää koko ajan, kuinka kauan näin voi jatkua ennen kuin hän sairastuu. Mutta se riski on pakko ottaa.

Kun asioita salaillaan, niillä on tapana mutkistua entisestään. Niin käy tässäkin tapauksessa, saa Maddy huomata. Nämä mutkat vaan ovat melkoisen hätkähdyttäviä. Kaikki ei olekaan sitä miltä näyttää... No, en halua spoilata yhtään enempää. Lukekaa itse. :)

Haasteisiinkin kirja passasi. Harvinaiset-haasteeseen ilman muuta, ja ihan yllättäen myös Down Under -haasteen kohtaan 18: kirja jossa kokeillaan tai harrastetaan laitesukellusta tai snorklausta. Yksi piste, koska kirja ei muuten mitenkään liity Australiaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Nicola Yoon: Everything everything (2015)
Suomentanut Helene Bützow
Tammi, 2017
319 sivua

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo

Taisin mainita Terhi Rannelan Frausta postatessani, että haluan ehdottomasti lukea myös hänen ensimmäisen aikuisille suunnatun romaaninsa. No, nyt Punaisten kyynelten talo (Karisto 2013) on viimein luettu.

Kommunistisen agraariutopian perustaneet punakhmerit ovat lakkauttaneet kaupungit, rahan, perheen ja ihmisten muistot. Maaseudulle pakkosiirretty kansa raataa itsensä hengiltä riisipelloilla. 
Chey Chan on määrätietoinen nainen, joka uskoo vallankumouksen välttämättömyyteen. Kauan eläköön Demokraattinen Kamputsea! Hän on ministerimiehineen vallankumouksen huipulla rakentamassa mallivaltiota, josta muut kansat ottavat vielä oppia. 
Ennen kuin Vietnam vapauttaa Kamputsean punaisten khmerien ikeestä, vainoharhainen puolue Angkar kääntyy omiaan vastaan. Chan, hänen miehensä ja poikavauvansa viedään pahamaineiseen Tuol Slengin vankilaan.
Kolme vuosikymmentä myöhemmin viiden lapsen äiti Vanna sytyttää jasmiinisuitsukkeen henkien taloon. Hän miettii, mitä isälle, äidille ja pikkuveljelle tapahtui 1970-luvun levottomina vuosina. Eräänä päivänä äidin kuiskaus kuuluu vuosien takaa. (kirjan kansiliepeestä)

Erittäin vaikuttava kirja aiheesta, josta en tiedä käytännössä yhtään mitään. Kaikki vähänkään politiikkaan viittava aihe on aina ollut minusta lähinnä äärimmäisen epäkiinnostavaa, niinpä en ole tähänkään kirjaan oikein osannut aiemmin tarttua, vaikka Rannela lempikirjailijoihini lukeutuukin. Vaan kylläpä näyttää kannattavan avartaa maailmankuvaansa... 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kolmeen eri aikaan: menneisyyteen vuoteen 1978, ja lähelle nykypäivää vuosiin 2005 ja 2009. Vuoden 1978 järkyttäviä tapahtumia seurataan usean eri henkilön näkökulmasta, nykypäivän osioissa näkökulma on Vannan (joka menetti koko perheensä levottomuuksissa) tai hänen miehensä (joka oli sotilas 1970-luvulla).

Erityisen koskettavaksi kirjan tekee se, että tapahtumat perustuvat ihan oikeasti tositapahtumiin. Kirjassa on mukana valokuvia punakhmerien vangeista; juuri se valokuva vangitusta äidistä pienen vauvansa kanssa, joka innoitti Terhi Rannelan kirjoittamaan tämän kirjan.

Mietin pitkään, laitanko kirjan Helmet-haasteessa kohtaan 12 (politiikasta tai poliitikosta kertova kirja) vai 48 (kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän). Päädyin kuitenkin kohtaan 12 juuri siitä syystä, että politiikka on niin epäkiinnostavaa. :D Helmet-haasteen lisäksi kirja sopii Kukko kainalossa -haasteeseen, ja myös maailmanvalloitukseni etenee Kamputseaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
Karisto, 2013
257 sivua