Mats Strandberg: Hoivakoti

Mats Strandbergin esikoisteos Risteily oli huikean hieno kauhuromaani, ja odotukseni olivat aika korkealla Hoivakodin (Like 2017) ilmestyessä. Enkä pettynyt. Vaikka vanhukset, muistisairaudet ja kuolema ovat monelle meistä herkkä yhdistelmä, minullekin, uskaltauduin kuitenkin ottamaan kirjan luettavaksi.

Lapsuudenkotiinsa palannut tuhlaajapoika Joel vie dementoituneen äitinsä Monikan laitoshoitoon. Pian muuton jälkeen Monikan tila romahtaa, ja Joel seuraa avuttomana, kun äiti vajoaa yhä syvemmälle omaan kauhujen täyttämään maailmaansa. Mutta ovatko Monikan näyt harhoja vai käykö hoivakodissa kutsumattomia, pahansuopia vieraita? (takakansiteksti)

Joelin isä on kuollut jo kauan sitten, ja äiti on asunut yksikseen poikien lennettyä pesästä. Joel on viettänyt levotonta elämää suuressa kaupungissa, mutta äidin voinnin huononnuttua hän on muuttanut takaisin lapsuudenkotiinsa äitiään hoitamaan. Lopulta on aika siirtää äiti laitokseen, sillä jokapäiväinen selviytyminen on jo melko haastavaa. Joelin on vaikeaa saada äiti ottamaan lääkkeensä, ja lisäksi äiti väittää että isä on edelleen heidän luonaan. 

Mäntykodissa Monikasta alkaa huolehtia joukko hoitajia. Heidän joukossaan on Nina, Joelin ystävä lapsuus- ja nuoruusajoilta. Elämä on vienyt Ninan ja Joelin eri teille, mutta nyt heidän on pakko kohdata toisensa ja myös menneisyytensä. Kun Monikan vointi alkaa nopeasti huonontua entisestään, molemmat ovat aluksi neuvottomia. 

Aivan kuin jokin söisi häntä sisältäpäin. (s. 186)

Lopulta on selvää, että jotain ylimääräistä on muuttanut Mäntykotiin Monikan mukana. Miten se saadaan lähtemään, onkin toinen juttu. Nappaan kirjan mukaan Helmet-haasteeseen kohtaan 39: ikääntymisestä kertova kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Mats Strandberg: Hemmet (2017)
Suomentaneet Ida Takala ja Stella Vuoma
Like, 2017
367 sivua

Mats Strandberg: Risteily

Blogi laahaa lomailun takia jäljessä, mutta ehkäpä se tästä. :) Syyslomareissulla Etelä-Pohjanmaalla lukemisena oli Mats Strandbergin hyytävä uutuus, Risteily (Like 2016). Jotenkin ajattelin tarttuneeni dekkariin, mutta kun hoksasinkin genren kauhuksi, alkoi melkein hirvittää liikaa. Majapaikkamme kun oli pimeällä maaseudulla kaukana katuvaloista... ;) 

Tervetuloa elämäsi viimeiselle risteilylle 
Hilpeät risteilymatkustajat nousevat Tukholmassa laivaan suurin odotuksin. Kummallinen nainen ja hänen poikansa herättävät kuitenkin levottomuutta, sillä parivaljakossa on jotain outoa, jotain uhkaavaa. 
Kun äidin silmä välttää, poika käynnistää karmivan tapahtumaketjun, ja risteily muuttuu verilöylyksi veden päällä. Laiva lipuu vääjäämättä kohti Suomea ja aamua, joka voi muuttaa ihmiskunnan historian lopullisesti. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan. (takakansiteksti) 

Olipa kirja! Ei ole Strandbergia turhaan verrattu Stephen Kingiin Aftonbladetissa, kuten takakansi myös kertoo. Suljettu paikka, kuten saari, lukittu rakennus tai tässä tapauksessa laiva, tuo aina oman lisäjännityksensä tapahtumiin. Siinä mielessä kirja toikin mieleeni Vappulukuhaasteen aikana lukemani Sarah Lotzin teoksen Neljäs päivä, jossa myös risteillään hyytävissä tunnelmissa. Strandbergin kirja kuitenkin hakkaa Lotzin mennen tullen ja palatessa, ihan sata-nolla. 

On melkoinen ihme, jos tämän kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli laivalle. Joskus muinoin lapsena Ruotsin-risteilyt olivat hupaisia reissuja. Ne muutamat vanhempana tehdyt laivareissut ovatkin olleet jotenkin paljon ahdistavampia, epäilemättä ainakin Estonian uppoamisen takia. (Sen jälkeisenä keväänä vetikin hiljaiseksi, kun luokkaretkilaiva Tukholmaan kulki suurin piirtein samaa reittiä.) Koskaan en kuitenkaan ole osannut laivalla pelätä mitään tämän (tai Lotzin) kirjan kaltaisia tapahtumia, mahdolliset myrskyt ja merisairaudet ovat aina olleet riittävän pelottavia. 

Oma luku sinänsä on näkökulman vaihdos: nyt kuvataankin monelle suomalaiselle niin tuttuja Ruotsin-risteilyjä ruotsalaisten näkövinkkelistä, Suomen-risteilyinä. Kovin erilaiselta meininki ei kuitenkaan vaikuta, vaikka suomalaisten juomiselle hitusen irvistelläänkin. Vaan osaa tämän kirjan ruotsalainen henkilökaarti kallistaa pulloa itsekin! ;) Henkilögalleria on laaja, mutta vaihtelu henkilöiden ja näkökulmien välillä toimii. Varsinaista päähenkilöä ei tästä kirjasta osaa nimetä, kaikilla on oma tärkeä roolinsa ja paikkansa tarinassa. 

Kauhua siis riittää koko risteilyn ajaksi, eikä loppu ole kovin lupaava... nimittäin ihmiskunnan kannalta. Ehdottomasti mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen! 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja: 
Mats Strandberg: Färjan 
Suomentanut Stella Vuoma
Like, 2016
517 sivua