Novelleja, novelleja

Alkuvuodesta olen saanut luettua lähinnä lyhyitä juttuja. Onneksi on novellit! 💗

O.E. Lönnbergin pienoisnovellikokoelma Langanpäitä (Osuuskumma 2017) on kokoelma välähdyksiä: hetkiä, katseita ja kohtaamisia. Yksikään kokoelman sadasta tarinasta ei ole sataa sanaa lyhyempi, eikä yksikään kahtasataa pitempi.
Tarinat kertovat erilaisista maailmoista, joissa peikot lausuvat runoja, konstruktit hamuavat höyryä ja ensitreffeillä saattaa seuralaisen huulilta lehahtaa perhonen lentoon. Kun tarttuu langan päähän, ei voi tietää, mihin se johdattaa. (takakansiteksti)

Raapaleisiin olen tykästynyt koko ajan enemmän ja enemmän, ja tässäpä on oiva kirja kaikille raapaleiden ja novellien ystäville. En alkanut itse laskemaan sanoja, mutta takakannen mukaan niitä löytyy joka tarinasta 100-200. Ihan sadan sanan raapaleita ei montakaan tainnut olla, mutta sopivan tiiviitä juttuja kirja sisältää. Aiheetkin vaihtelevat mukavasti.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
O.E. Lönnberg: Langanpäitä
Osuuskumma, 2017
115 sivua

Muistatko Teiniliiton (toimi vuoteen 1984 asti) julkaiseman Teinikalenterin? Se jaettiin oppilaille syyslukukauden alkaessa ja varsinkin tytöt täyttivät sen lukuvuoden mittaan päiväkirjamerkinnöillä. Siihen merkittiin koulun kokeet, bändien keikat, Sen Pojan hymyt, menkat ja krapulat, suuret salaisuudet.
Reunan Teinikalenteri-kirjassa on kalenteriaukeama 12 kuukaudelle elokuusta lähtien, pikkutietoa teini-ikäisille ja tarina joka kuukaudelle. Kirjailijat ovat eläytyneet muistelemaan omia teiniunelmiaan, angstejaan ja intohimojaan. Tarinoissa käsitellään kaveripiiriä, kotioloja, kiusaamista, menestys- ja ulkonäköpaineita. Niissä on hämmennystä, rakkautta ja vihaa, pakoa mielikuvitusmatkalle. Herkullista luettavaa entisille ja nykyisille teineille, loistava lisämateriaali kouluille! (kustantajan esittelyteksti)

Itse en koskaan ollut Teinari-ihmisiä, suosin muunlaisia kalentereita. Teinari tuntui ihan liian pieneltä, ajattelin aina että ei siihen mahdu mitään kirjoittamaan. Tämäkin Teinikalenteri-kirja on melkoisen pieni kooltaan, ihan Teinarin mallinen muttei nyt sentään onneksi yhtä pieni. Kirjassa on kaikkiaan 12 novellia eri kirjailijoilta, jokaiselle kuukaudelle siis. Mukana ovat Jukka Behm, Katariina Hakaniemi, Kari Hanhisuanto, Asta Ikonen, Aila Juvonen, Jussi Matilainen, Teresa Myllymäki, Harri István Mäki, Juha Mäntylä, Jasu Rinneoja, Riku Talvitie ja Ricky Tähtisilmä.

Novellien aiheet vaihtelevat haaveista ystävyyteen ja kiusaamisesta rakastumiseen - hyvin tyypillistä nuortenkirjallisuutta siis. Tykkään kovasti siitä, että nuorillekin ilmestyy novellikokoelmia. Niillekin löytyy aina omat lukijansa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teinikalenteri
Toimittanut Juha Mäntylä
Reuna, 2017
183 sivua

Ja näin novellihaaste etenee jälleen! Nyt on luettuna 178 novellia 57 eri kirjailijalta. Lönnbergin novellikokoelmalla pääsen myös avaamaan Spefi-lukuhaasteen. Teinikalenterilla kuittaan Helmet-haasteen kohdan 25: novellikokoelma.

Asta Ikonen: Rakkautta rantahuvilassa

Kesäloman aikana tuli luettua ihan "oikeanlainen" kesälomakirja. Siis semmoinen, jota olisi ollut mukava lukea riippumatossa loikoillen tai laiturilla istuskellen (kuten kirjan kansikuvassa). Upposi tämä Asta Ikosen Rakkautta rantahuvilassa (Reuna 2016) kuitenkin kotisohvallakin. :)

Tanja saa kuukaudeksi käyttöönsä ystävien rantahuvilan, mutta ilo loppuu lyhyeen, kun hän huomaa että on tapahtunut vahingossa kaksoisbuukkaus; huvilalle majoittuu myös itsevarma nuorimies, jonka kanssa Tanja on jo aikaisemmin joutunut törmäyskurssille.
Kumpikaan ei halua antaa periksi ja lähteä huvilalta, vaan päättää savustaa toisen tiehensä keinolla millä hyvänsä. Yhteiselo ei suju ollenkaan kitkattomasti, ja molempien tyrmistykseksi Amor puuttuu lopulta peliin. (takakansiteksti) 

Ikonen on kyllä Anni Polvansa lukenut, tämä(kin) kirja on ihan suoraa jatkumoa Polvan tuotantoon, siis kirja jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia ja Amor ampuu nuoliaan arvaamattomasti. :)

Harmiton hyvän mielen kirja, joka sopii Helmet-haasteen kohtaan 25: kirja jossa kukaan ei kuole.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Asta Ikonen: Rakkautta rantahuvilassa 
Reuna, 2016
152 sivua   

Jasu Rinneoja: Erakon arvoitus

Kuusitoistavuotias kaupunkilaispoika Taneli on passitettu kesäksi maalle Verneri-vaarin apupojaksi. Aluksi mummola tuntuu vankilalta, mutta sopeutumisessa auttaa saman ikäinen naapurinpoika Pekka. Kesä on kuuma ja kaveruus on hetken koetuksella, kun molemmat ihastuvat samaan tyttöön. 
Pekka on kuitenkin ainoa, joka suostuu kertomaan jotain pellonreunassa tuijottavasta omituisesta ukosta. Kaikki muut ovat vaivautuneita ja käskevät karttamaan metsässä asuvaa erakkoa. Lopulta Taneli päättää itse selvittää erakon arvoituksen. Sen seikkailun jälkeen mikään ei ole entisellään! (takakansiteksti)

Heti lukemisen aloitettuani tuntui siltä, että tässä kirjassa on jotakin samaa kuin viime vuoden Finlandia Junior -voittajassa, Nadja Sumasen Rambossa (Otava 2015). Jasu Rinneojan ensimmäinen nuortenkirja Erakon arvoitus (Reuna 2016) on kuitenkin seikkailullisempi ja jännittävämpi kuin Rambo. 

Jännitystä ja seikkailua tarinaan tuo kylällä liikuskeleva Omituiseksi kutsuttu erakko, josta kukaan ei oikein halua puhua mitään. Tanelilla on kuitenkin tunne, joka ajaa häntä selvittämään vanhan erakon arvoitusta. Mies osoittautuu ilkikuriseksi ja vaikuttaa jopa vaaralliselta, mutta Taneli ei anna sen estää itseään. Kun vielä Pekka lipsauttaa kuuluville äijän oikean nimen, Taneli päättää lähteä puhuttamaan miestä, kävi miten kävi.

Rinneojan tausta dekkarikirjailijana näkyy tässäkin kirjassa, vaikkei tätä nyt voi dekkariksi väittää millään. Hyvin soljuva tarina joka tapauksessa, mutta kansikuvassa kyllä olisi reippaasti parantamisen varaa. Tämä kansi ei kyllä nuorisoa houkuttele.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja:
Jasu Rinneoja: Erakon arvoitus
Reuna, 2016
200 sivua

Seija Leivo: Kauluksessa kultainen hämähäkki

Joskus olen tullut törmänneeksi sellaiseen seikkaan kuin pienkustantamojen väheksyntä. Varsinkin kirjastomaailmassa tuntuu siltä, että pieniä kustantamoja ei aina arvosteta eikä niiden tarjoamaa kirjallisuutta pidetä "oikeana". Minusta tämä on ihan käsittämätön katsantokanta. Itse olen ainakin tutustunut enimmäkseen laadukkaisiin kirjoihin. 

Kuten tämänkin Seija Leivon historiallisen sukuromaanin Kauluksessa kultainen hämähäkki (Reuna 2016) kohdalla. Tositapahtumiin perustuva, fiktiolla täydennetty tarina perustuu kirjailijan isoäidin lapsuudentapahtumiin, sukututkimukseen ja vanhoihin valokuviin. Osa henkilöiden nimistä on muutettu, mutta suvun tarina ja kultainen hämähäkki ovat edelleen totta. 

"Minä haluan katsoa, kun Paska-Jussilaa viedään!" tokaisee Anni isänsä hautajaisissa Raahessa vuonna 1892. Hän ei osaa vielä hävetä ajuri-isänsä liikanimeä. Myöhemmin orvoksi jäätyään tyttö saa tuntea, että syntyperällä ja isän ammatilla on merkitystä. 
Äidin menehdyttyä ja ainoan veljen Franssin lähdettyä laivalla kauas Amerikkaan alkaa Annin monivaiheinen matka sukulaisten kasvatiksi Lappeenrantaan. Työteliäs ja oppivainen tyttö saa ystäviä ja mahdollisuuden käydä koulua, mutta kohtalo tarjoaa kerta toisensa jälkeen Annille uusia koettelemuksia. (takakansiteksti)

Kymmenvuotinen kirjastontäti-työkokemukseni on osoittanut aika useasti sen, että just tämäntyyppisiä kirjoja varsinkin monet vanhemmat ihmiset haluavat lukea. Ja kyllä näistä tykkäävät nuoremmatkin (eli siis me varhaiskeski-ikäiset... tai jotain). Ajankuvaus on elävää ja uskottavaa, ja Annin kohtalo on koskettava, vaikkakaan ei mitenkään ainutlaatuinen. Näitä tarinoita mahtuu kohta satavuotiseen Suomeenkin varmasti valtava määrä, mutta ei se minusta ainakaan niiden arvoa mitenkään vähennä. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Seija Leivo: Kauluksessa kultainen hämähäkki
Reuna, 2016
287 sivua

3 x päihteistä lanu-kirjoissa

Päihteet on aina takuuvarmasti puhuttava aihe, niin aikuisten kuin lasten ja nuorten kirjallisuudessakin. Tuntuu, että tänä vuonna lanu-kirjoissakin päihteisiin liittyviä kirjoja on ilmestynyt tavallista enemmän - näiden kolmen lisäksi olen jo aiemmin blogannut Johanna Hulkon K18-kirjasta, jossa alkoholi on merkittävässä osassa. 

Alkoholista puhutaan myös Lina Stoltzin teoksessa Huomenna ei tarvitse pelätä (Barents 2016). 

Liljalla on salaisuus. Hän ei kuolemakseenkaan halua kertoa siitä. Edes paras kaverinsakaan ei saa tietää. Ryyppäävä äiti - mikä häpeä. Lilja ei vaan selviä siitä, ja luciajuhlakin painaa päälle. Ajatella, jos äiti ei pystykään tulemaan? Tai vielä pahempaa: jos hän ilmaantuukin juhlaan ja häpäisee Liljan kokonaan... Näin ei saa päästä käymään! (takakansiteksti)

Vanhempien alkoholismi on aika paljon käsitelty aihe lanu-kirjallisuudessa, mutta jotenkin äkkiseltään tuntuu että yleensä juoppona vanhempana kuvataan nimenomaan isä. Tässä kirjassa äiti on se, jota joutuu häpeämään. Kovin rankkoja kuvauksia kirjassa ei onneksi ole, ehkä kirja onkin suunnattu suht nuorille.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Lina Stoltz: Imorgon är allt som vanligt (2014) 
Suomentanut Kirsti Johansson
Barents kustannus, 2016
102 sivua

Aika "pienille" suunnatulta vaikuttaa myös Mari Kujanpään Emman salainen toive (Otava 2016), ainakin kansikuvan perusteella. 

Emma ei uneksinut prinsessaelämästä. Hän toivoi olevansa ihan tavallinen huoleton tyttö, jolla oli samanlainen hassunhauska perhe kuin naapurin tytöillä. 
Emman mielestä kaikki Harmaksilla oli ihanaa: siivouspäivät ja karkkilakko, lapaslaatikot, joista toisessa luki Fredrika ja toisessa Saima. Tavarat olivat siististi ja järjestelmällisesti, aivan eri tavalla kuin äidin luona. 
Mummin ja ukin luokse muutettuaan Emman ei pitkästä aikaa tarvinnut huolehtia mistään. Mutta suru ja pelko olivat pinttyneet häneen kuin vanha maali. Onneksi Fredrika puhui tuulen viuhumaan korvissa ja seikkailun kutittamaan nenää! (takakannesta) 

Tässäkin kirjassa (päihde)ongelmainen perheenjäsen on nimenomaan äiti. Isästä ei taideta juuri mitään puhuakaan. Emman äiti on narkomaani, ja siksi kykenemätön huolehtimaan tytöstä. Emma pääsee asumaan mummin ja ukin luokse, missä hän viihtyy kyllä hyvin, mutta huolehtii koko ajan ettei hänestä vain olisi mitään vaivaa. Naapurin perhe-elämä vaikuttaa hänen mielestään idylliseltä, mutta sielläkin on omat hankaluutensa ja vastoinkäymisensä. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Mari Kujanpää: Emman salainen toive
Otava, 2016
189 sivua

Huumeisiin sotkeudutaan myös Teija Rekolan nuortenkirjassa Top models (Reuna 2016), joka kertoo kansainvälisestä mallibisneksestä.

Upeita vaatteita, huippusuunnittelijoiden näytöksiä, matkoja, rahaa, hyviä bileitä... Noora ja Erika haaveilevat luksuselämästä lähtiessään mallintöihin Pariisiin. 
Tyttöjen tie vie kuvauksiin ja catwalkeille, mutta myös keskelle skandaaleja ja muotimaailman tylyä todellisuutta. 
Vetävästi kirjoitettu Top models kulkee Helsingistä Pariisiin, New Yorkista Roomaan ja kertoo mallibisneksestä sen, mikä ei muotikuvissa ja tosi-tv:ssä näy. (takakansiteksti) 

Omasta näkövinkkelistäni katsoen jokseenkin epäuskottavan tuntuinen tarina. Tokihan näin voi käydä: voitat lehden kilpailusta pääsyn mallimaailmaan, pääset saman tien ulkomaille töihin. En tiedä, kun ei tällaisesta ole minkäänlaista kokemusta edes tuttavapiirin kautta. Kovin suurena yllätyksenä nämä huumekuviot eivät tulleet, juorulehtien perusteellakin kun vaikuttaa siltä että muotimaailman huipulla huumeet ovat lähes arkipäivää. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Teija Rekola: Top models 
Reuna, 2016
261 sivua

Näistä kirjoista Kujanpään Emman salainen toive on ehdottomasti suosikkini, suht rankasta aiheestaan huolimatta valoisasti kirjoitettu tarina.

Teresa Myllymäki: Karhulehto

"Maailmallakin mainetta niittäneen Fourth Dimension -yhtyeen solisti ja keulakuva Riko Torppa on viime yönä menehtynyt Santarannalla sattuneessa rajussa ulosajossa."
Vappulukuhaasteen aikana lukemani romaani alkaa lehtiuutisella, jossa kerrotaan kirjan päähenkilön Iriksen elämän suurimmasta tragediasta, hänen vastavihityn aviomiehensä kuolemasta 31-vuotiaana.
Karhulehto on kirjan tärkeä paikka, tavallinen suomalainen metsä, josta hiljaa kulkiessaan löytää aina uusia ulottuvuuksia. Sinne Iris on kulkenut pienestä pitäen, kiivennyt mahtavalle Karhunkivelle rauhoittumaan ja saamaan lohtua. Nytkin, suuressa surussa, metsän mystiikka kutsuu häntä. Se, mitä Iris metsästä löytää, onkin jotain paljon isompaa kuin hän olisi koskaan osannut odottaa.
Romaanin tapahtumat vievät takautumien avulla 1900-luvun alkuun, sota-aikaan ja lopulta nykypäivään, joka saa selityksensä menneisyydestä. Vaikka suru, mustasukkaisuus ja kuolema ovat kirjassa vahvasti läsnä, on kirjan tärkein sanoma kuitenkin ikuinen rakkaus. (kustantajan esittelystä)

”Melodinen hevi on aina saanut ajatukseni lentämään. Karhulehdon tunnelma on Stratovariuksen kappaleesta When the Night Meets the Day. Kuunneltuani biisin satoja kertoja tajusin, että minun täytyy kirjoittaa tämä tunne paperille. Itse tarina lähti kehkeytymään Timo Kotipellon biisistä Beauty Has Come. Kuvaus surusta, jota kirjan Iris kokee rakastettunsa menetettyään, syntyi tätä laulua kuunnellessa.” (Reuna Bulletin 2/2015, kevään 2016 uutuudet)

Stratovarius ja Timo Kotipelto uppoavat minullekin mainiosti, joten kun näin ennakkotietoja tästä kirjasta, oli kirja pakko varata saman tien. Teresa Myllymäen Karhulehto (Reuna 2016) täyttikin odotukset moninkertaisesti. Vaikka aihe on raskas ja tapahtumat traagisia, kerronta kulkee sujuvasti. Tarina alkaa 1980-luvulta, juuri Rikon kuoleman jälkeen. Iiris käy läpi suurta suruaan ja monien suomalaisten tavoin saa lohtua luonnosta. Jo lapsuudesta rakas paikka, Karhunkivi, käy entistä tärkeämmäksi. Mutta ennen kuin Iiris voi jatkaa elämäänsä eteenpäin, hänen täytyy käydä läpi niin oma lähihistoriansa kuin myös kurkistella ajassa taaksepäin aina 1900-luvun alkupuolelle asti. Apuna muisteluissa ja myötäelämässä on Santajärven pitkäaikaisin ja rakastetuin kirjastonhoitaja neiti Karhu. 

Romaanin tapahtuma-ajat liikkuvatkin melkoisen laajalla skaalalla, mutta vaikutelma ei silti missään vaiheessa ole sekava, vaan kaikkien aikakausien mukanaolo on perusteltua. Tapahtumien edetessä kohti loppuaan tullaan jo nykyaikaan, aina vuoteen 2014 asti, jolloin Rikon kuolemasta tulee kuluneeksi 30 vuotta. Kirjan alku ja loppu kietoutuvat hienosti, joskin surullisesti yhteen, kun kirjan päättää jälleen lehtiuutinen, jossa kerrotaan onnettomuudesta. 

Synkähköstä aiheestaan huolimatta kirjan pohjasävy on toivoa täynnä. Siksipä sen lukeminenkin varmaan oli niin helppoa ja mukavaa, suorastaan lukuiloa. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Teresa Myllymäki: Karhulehto
Reuna, 2016 
167 sivua