Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2

Mauri Karvonen on koonnut jo toisen kirjan verran tunnettuja kummittelupaikkoja eri puolilta Suomea. Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2 : hyytävä matka Suomen historiaan jatkuu (Nemo 2018) esittelee kartanoita ja muita mielenkiintoisia kohteita Etelä-Suomesta Ouluun asti.

Jo aiemmin ilmestyneen kirjan kohdalla minua kiusasi se, että vaikutti kuin jokin oikolukuvaihe olisi jäänyt välistä. Sama vaiva jatkuu edelleen - ehkä ei ihan yhtä paljon kuin aiemmassa kirjassa, mutta sen verran kuitenkin ettei siihen voinut olla kiinnittämättä huomiota.

Sisältönsä puolesta kirja taas on edellistä kiinnostavampi. Syynä siihen on varmasti se, että nyt on mukana yksi tuttu kohde, jossa olen itsekin käynyt: Oulun linna tai se, mitä siitä on jäljellä. Myös toissakesän kummituskävelyllä kuulin kirjastakin löytyviä tarinoita noita Montosesta, ja viime vuoden kesäloman aikana kävin itsekin lopulta katsomassa ihan itse niin Tähtitornin kahvilaa kuin linnan vanhaa luolamaista kellaria.

Ainakaan sillä käyntikerralla yksikään kummajainen ei tuonut läsnäoloaan ilmi.

Jos kirjasarja tästä vielä kasvaa, toivottavasti oikolukuun ja kieliseikkoihin kiinnitetään enemmän huomiota. Kuvat puolestaan ovat minun mielestäni oivallisen sopivia ja houkuttelevia. Ja jos nyt toivomuslinjalle lähdetään, niin kaipaisin kovasti Pohjois-Suomen ja erityisesti Kainuun mahdollisia kohteita mukaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2 : hyytävä matka Suomen historiaan jatkuu
Nemo, 2018
336 sivua

2 x holokaustista

Tässäpä samaan postaukseen kaksi pientä suurta kirjaa, jotka käsittelevät hyvinkin pitkälti samaa aihepiiriä: Maria Àngels Angladan pienoisromaani Auschwitzin viulu (Bazar 2018) ja Hèdi Friedin kokemuksiin perustuva Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä (Nemo 2018). Luin kirjat saman päivän aikana, ja ne tukivat toisiaan todella hyvin.

Puola 1991. Arvostettu viulisti päättää jäädä seuraamaan paikallisen orkesterin konserttia oman esiintymisensä jälkeen. Hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti sooloviuluun, jonka sointi on täyteläisen samettinen. Ja surusilmäiseen vanhempaan naisviulistiin, joka soittaa äärimmäisen puhtaasti eläytyen musiikkiin koko sielustaan. Instrumentti alkaa kiehtoa häntä suunnattomasti, ja hän onnistuukin tapaamaan viulua soittaneen naisen, Reginan. He ystävystyvät, ja lopulta Regina kertoo uudelle ystävälleen soittimen karmaisevan tarinan.
Saksa 1944. Puolalainen viuluntekijä Daniel on puusepän taitojensa vuoksi keskitysleirillä paremmassa asemassa kuin moni muu, vaikkei hänenkään tilanteessaan ole kehumista. Sattuman kautta Daniel määrätään rakentamaan viulu korkea-arvoiselle natsiupseerille. Palkkiona on hänen henkensä, epäonnistumisesta olisi seurauksena kuolema.
Auschwitzin viulu on enemmän kuin pelkkä romaani: se on unohtumaton tarina miehestä, joka kieltäytyi luopumasta toivostaan historian suurimman julmuuden edessä. Kirja julkaistiin alun perin vuonna 1994, mutta on uudelleenjulkaisun jälkeen noussut viime vuosina suureksi kansainväliseksi menestykseksi. (kustantajan esittelyteksti)

Kaunis ja surumielinen kirja, jossa päähenkilönä on oikeastaan ihmisen sijasta viulu. Viulu, joka rakennetaan keskitysleirillä ja joka soi kauniimmin kuin mikään muu soitin vielä viisikymmentä vuotta myöhemminkin. Keskiössä on viulun lisäksi myös taiteilijoita: viulunrakentaja ja soittajia. Siksipä kirja sopii mainiosti Taitelijaromaanihaasteeseen ja tietysti myös Helmet-haasteeseen, kohtaan 4 (kirjan nimessä on joku paikka).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Maria Àngels Anglada: El Violi d'Auschwitz (1994)
Suomentanut Satu Ekman
Bazar, 2018
142 sivua

Oliko siellä koko ajan nälkä? Miksi ette tehneet vastarintaa? Voisiko sama tapahtua uudestaan? 
Holokaustista selvinnyt Hédi Fried (s. 1924) on kiertänyt kouluissa yli kolmenkymmenen vuoden ajan kertomassa kokemastaan. Kirjassa hän vastaa nuorten usein esittämiin kysymyksiin.
Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen. (kustantajan esittelyteksti)

Suoria vastauksia suoriin kysymyksiin. Kirjailija on koonnut kirjan koululaisille pitämiensä luentojen pohjalta. Hän on luennoinut lukuisissa kouluissa, kansanopistoissa ja yliopistoissa, koska...

"...uskon vakaasti, että nuorten on voitava välittää holokaustin muisto eteenpäin, jos haluamme ettei sama toistu. Se, mikä on tapahtunut kerran, voi ikävä kyllä tapahtua useamminkin, vaikkei ihan samalla tavalla. [ - - ] Kirjan päämääränä on auttaa meitä välttämään menneen ajan erehdyksiä. Toivon sen saavan kaikki lukijansa ymmärtämään, ettei ketään meistä ole määrätty ennalta sortajan tai sivustakatsojan osaan. Meistä jokaisella on yksilönä oma tahtomme ja oma vastuumme, ja ainoastaan ottamalla sen vastuun voimme estää historiaa toistamasta itseään taas kerran." (s. 13-15)

Olisinpa itsekin joskus päässyt kuulemaan ja kyselemään! Nämä asiat eivät todellakaan saa unohtua. Tämäkin kirja pääsee mukaan kahteen haasteeseen: Helmet-haaste (kohta 17: kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa) sekä Naisen tie.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Hèdi Fried: Frågor jag fått om förintelsen (2017)
Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Nemo, 2018
144 sivua

Toinen kissakirjapläjäys

Vielä ehdin! Kissakirjoja on tullut luettua lyhempiä ja pitempiäkin, hyvin monen sorttisia. Bloggaaminen vaan meinaa jäädä viime tippaan! Joka tapauksessa ja pidemmittä puheitta, näistä viidestä lukemastani suurin osa oli melkoisen humoristista settiä, kukin omalla tavallaan. Joukkoon mahtui kuitenkin yksi vakavampikin teos. 

Kirjoista "vakavamielisin" tai ainakin -aiheisin on David Dosan Hoivakodin kissa Oscar (Otava 2011). Kirjastostamme se löytyy kissakirjojen luokasta, mutta oikeastaan se ei ole varsinaisesti kissasta kertova kirja.

Hoivakodin kissa Oscar on sydämellinen tarina kissasta, jolla on erikoinen lahja: kyky aavistaa, milloin loppu on lähellä. 
Oscar-kissa lumoaa hoivakodin potilaat, hoitajat ja viimein epäilevän lääkäri David Dosankin. Sympaattinen, omapäinen kissa ja häntä vähitellen ymmärtävä lääkäri tuntuvat olevan sinut elämän vaikeimpien hetkien kanssa. He osoittavat lukijalle rakkauden - ja elämän - todellisen olemuksen. (takakannesta)

Niin. Ihan oikeasti kirja on kertomus vanhuksista, heidän hoitajistaan ja erityisesti dementiasta sekä sen vaikutuksesta sairastuneen omaisiin. Sitten, tämän kaiken lisäksi, kirjassa esitellään "saattohoitajakissa", joka ottaa erityishuomionsa kohteeksi aina sen, joka on seuraavaksi vuorossa lähteä... tai pikemminkin heidän omaisensa. 

Tästä kirjasta voi olla monta eri mieltä. Goodreadsin puolelta luin lukuisia närkästyneitä kommentteja joissa kyseenalaistettiin kirjan nimen osuvuus. Kissa ehkä jää vähän varjoon, mutta dementian kuvauksena kirja on upea. Elän itse nyt elämässäni vaihetta, jossa joudun seuraamaan isäni etenevää Alzheimerin tautia. 😟 Ehkä juuri tätä elämäntilannetta peilaten kirja kolahti minuun täysillä. Toivoa vain sopii, että sitten joskus kun se aika tulee, paikalla on joku Oscarin kaltainen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
David Dosa: Making Rounds With Oscar (2010)
Suomentanut Pekka Tuomisto
Otava, 2011
254 sivua

Niin hieno kirja kuin edellinen olikin, se jätti vähän turhan haikean mielen. Onneksi noista muista kirjoista löytyi sitten myös sitä huumoria. Heidi Mäkisen esikoisromaani Ei saa mennä ulos saunaiholla (Karisto 2016) herätti ensin mielenkiintoni jo pelkästään nimellään, ja kun sitten luin ennakkotietoja kirjasta, totesin sen olevan ehdottomasti lukulistalla. 

Sini ja Eeva ovat kerrostalonaapureita. 35-vuotias Sini hoitaa työkseen mummoja terveyskeskuksen vuodeosastolla ja elää jatkuvaa häähuumaa - sulhasta hänellä ei tosin ole. Kuusikymppisellä Eevalla sen sijaan on nirppanokkainen rotukissa Kyllikki, ja hän on leskeksi jäätyään ruvennut suunnittelemaan hautajaisia, vaikkei kuoleminen kuulukaan hänen suunnitelmiinsa. Kummankin polulle osuu yllättäviäkin sattumuksia; osa astelee vastaan miehen hahmossa, osa hämmentää muuten vain arkista elämänjärjestystä. Kyllikille nämä tapahtumat aiheuttavat närkästystä ja vakavia syömishäiriöitä, niin että sen kunto on toden totta koetuksella! 
Sinin, Eevan ja Kyllikin seurassa aika ei tule pitkäksi. Vaikka suuta vetää kaiken aikaa hymyyn, vakavakin ajatus pujahtaa joskus salakavalasti joukkoon. (takakannesta) 

Kyllä, suuta veti hymyyn! Ja silti, kaiken hupaisuuden ja lievähkön kouhottamisenkin lomasta löytyi ihan oikeaa asiaa. Kyllikki on hahmona mainio, erittäin itsetietoinen ja suorapuheinen kissa, jolla on suuret kuvitelmat itsestään. Sinin ja Eevan alussa samaa vanhaa rataa rullaavat elämät mullistuvat kirjan aikana täysin, ja kirjan toiseksi viimeinen luku, jossa heidän tarinoidensa langat päätellään, on vielä melkoisen hykerryttävää luettavaa. Vaan se viimeinen luku hyydyttää hymyt ja hykerrykset ja jättää surumielisen mietteliääksi. 

Kirja pääsee mukaan Helmet-haasteen listalle, kuittaan kohdan 45: suomalaisesta naisesta kertova kirja.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Heidi Mäkinen: Ei saa mennä ulos saunaiholla
Karisto, 2016
242 sivua 

Sitten on vuorossa sarjakuvaa ja pilakuvia! Ninni Aallon kirjoittama ja Tuuli Hypénin piirtämä sarjakuvateos Kas, kissa (Arktinen Banaani 2013) ammentaa tekijöidensä omien kokemusten pohjalta. Tuttua taatusti jokaiselle kissanomistajalle - ei vaan siis tietysti -palvelijalle. ;)

Aukeama sarjakuvasta Kas, kissa

Mistä kirja minulle: kirjastosta

Goodreads-tähdet: 3 tähteä 

Kirjan tietoja: 

Ninni Aalto (teksti) ja Tuuli Hypén (piirrokset): Kas, kissa

Arktinen Banaani, 2013

80 sivua

Sarjakuvantekijä Nen (jolla on muuten aivan järjettömän nerokkaita sarjakuvia, tsekatkaa vaikka!) on koonnut pieneen kirjaseensa 100 kissaa, kollia, kattia ja kisua (Arktinen Banaani 2015). 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Nen: 100 kissaa, kollia, kattia ja kisua
Arktinen Banaani, 2015
100 sivua

Ja sitten vielä se varsinainen huumoripläjäys. E. M. Bardin kirjoittama Testaa kissasi älykkyysosamäärä (Nemo 2015) on juuri sitä, mitä lupaakin: älykkyystesti kissoille. Testin tekeminen on tietenkin kissan omistajan (eh, siis palvelijan) vastuulla, tulosten tulkinta samoin. :)

Onko kissasi nopea hoksaaja vai tyytyväinen hitaan kaistan kulkija? 
Tarkkailemalla kissasi koordinaatiota, ongelmanratkaisukykyä sekä sosiaalisia taitoja ja virittämällä sille erilaisia koetilanteita saat uutta tietoa sen ajatuksenjuoksusta. 
Nukkuuko kissasi aina samassa paikassa?
Tietääkö se, mihin kellonaikaan ruoka tarjoillaan?
Kiehnääkö tai naukuuko se halutessaan huomiota?
Miten se reagoi ääniin, leluihin ja muihin eläimiin?
Hauskan älykkyystestin ja kirjan vinkkien avulla tutustut kissaasi entistä lähemmin ja opit arvostamaan sen ainutlaatuista luonnetta - loppupisteistä riippumatta. (takakannesta)

Eli siis hauskaa, harmitonta hupia, mutta siinä sivussa toki tulee kiinnittäneeksi huomiota asioihin, joita ei välttämättä niin hoksaisikaan. Eihän näihin ole kovin vakavasti tarkoituskaan suhtautua. Mitenkään täysillä en alkanut Toukon kanssa testejä tekemään enkä virittelemään sille koetilanteita, mutta aiempiin huomioihin perustuvan arvioni mukaan sain kissaherramme älykkyysosamääräksi 133, mikä kirjan luokittelun mukaan kuuluu kategoriaan "Erinomainen". Voin allekirjoittaa tämän, tietenkin. ^_^

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
E. M. Bard: Test Your Cat: The Cat IQ Test (1980)
Kuvittanut Robert Leydenfrost
Suomentanut Oona Juutinen
Nemo, 2015
127 sivua

Päätän Kirjavat kissat -lukuhaasteen osaltani näihin kirjoihin. Koontipostaus luvassa viimeistään haasteen päätöspäivänä 8.2.2017.

2 x aavetaloja

Uskon vakaasti siihen, että elämä ei pääty kuolemaan. Jotain voi jäädä jäljelle, ja siitä jostakin voi "päästä jäljille" joskus. Henkimaailman hommia, joo, enkä halua suhtautua niihin liian kevyesti... mutta kiinnostaa kovastikin. 

Kesäkuussa, lomani ensimmäisellä viikolla, pääsin lopultakin osallistumaan kotikaupungissani jo useana kesänä järjestetyille kävelykierroksille. Ja tietenkin nimenomaan "kummituskierrokselle", jolla opas esitteli paikkoja, joissa väitetään kummittelevan. Paljon mielenkiintoisia tarinoita kuulin sen parituntisen aikana, jopa osan entuudestaan tuntemattomia. Milloinkahan joku kokoaisi Oulun kummitustarinat kirjaksi? Muualta päin Suomea näitä kirjoja jo löytyy. Tässä pari vastikään lukemaani: Sami Aaltosen Aavetaloja (Nemo 2002) ja Mauri Karvosen Aavetaloja ja ihmiskohtaloita (Nemo 2016). 

Sami Aaltonen on koonnut tositarinoita eteläisen Suomen kummituksista. Mustion linnan mysteerit, Kaivopuiston Valkea rouva, Espoon kartanon sureva äiti, Eläintarhanlahden itkevä neitsyt, Puotinkylän kaunis Birgitta, Lohjan kirkkomaan houkutukset, Heikinkadun henkiolennot, Vanhan oopperan kummitus, Mäkkylän poltergeist ja muut jännittävät tarinat kertovat kiinnostavalla tavalla menneestä maailmasta. 
Aavetalojen asukkaat ovat kokeneet Suomen historian tärkeitä tapahtumia: isonvihan, mustan surman, Suomenlinnan luovuttamisen, Oolannin sodan, Bobrikovin ampumisen, kansalaissodan, kieltolain ja Porkkalan miehityksen... Aavetaloja sisältää paljon historiallisia yksityiskohtia: kuka oli Suomen suurin murhamies, miten Kansallisteatterin Willensauna sai nimensä, entä missä oli Helsingin viimeinen hirsipuu. Kirja käykin kevyestä historian kertauskurssista. (takakannesta)

Sami Aaltosen kirjan olen lukenut useampaankin kertaan, mutta joka kerta se jaksaa viehättää. Kirjan mustavalkokuvat sopivat tyyliin mainiosti, ja ainoa miinus on mielestäni sen keskittyminen Etelä-Suomeen. :) 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja:
Sami Aaltonen: Aavetaloja 
Nemo, 2002
174 sivua

Miksi Aleksanterin teatterin tyhjillä käytävillä kuuluu raskaita askelia? Kenen kasvot ilmestyivät Brinkhallin kartanon lastenhuoneen ikkunaan? Vieläkö Katajanokan entisen vankilan kellarista kantautuu avautuvan rautaportin kolinaa? (takakansiteksti)

Vastikään ilmestynyt Aavetaloja ja ihmiskohtaloita puolestaan vie lukijan tutkimusmatkalle Suomen kiehtovimpiin aavepaikkoihin. Oppaana toimii Suomen historian tutkija ja aaveharrastaja Mauri Karvonen, joka suhtautuu vakavan uteliaasti yliluonnollisiin kokemuksiin. Elävästi kuvitettu kirja esittelee erikoisimmat tapahtumat, kiinnostavimmat henkilöt ja karmeimmat tarinat kahdestatoista merkittävästä kohteesta. 
Kirja kertoo myös tarinoiden taustalta löytyvät hyytävät faktat: Keitä kuuluisia vankeja oli Turun linnassa? Kuka kansallisteatterilainen surmasi vaimonsa? Mikä jätti Märta Rosenlewin itkemään Vanajanlinnan portaille? (etukansiliepeestä)

Mauri Karvosen kirjan ehdoton ansio ovat kauniit värikuvat. Muuten kirja jätti valjun vaikutelman, jopa ärsytti enemmän kuin ihastutti - ja tämä tuomio vain ja ainoastaan lukuisien virheiden takia. Myönnetään, olen melkoinen kielipoliisi, niinpä pilkkuvirhekin jo ärsyttää, puhumattakaan siitä, että kirjan tekstiin on jäänyt lyöntivirheitä, ja mielestäni ihan kunnon asiavirheitäkin. Missä on tämän päivän kustannustoimitus, kysyn vaan? 

Historioitsija Karvonen on tehnyt sinänsä mielenkiintoisia kohteita ja niiden esittelyjä varten turhankin perusteellista taustoitusta, vähempikin olisi riittänyt. Nyt tuntui, että nuo varsinaiset kummitustarinat jäivät historian varjoon.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 
Nemo, 2016 
288 sivua

Aaveet liittyvät kiistattomasti kauhuun, siispä nämä kirjat sopinevat myös Hämärän jälkeen -haasteen kirjoiksi. :)