Sotalapsista

Sotalapsiteemasta olen tainnut jotain kirjoitella jo aiemminkin. Aihe kiehtoo ja kauhistuttaa henkilökohtaisista syistä, ja nyt tuntui oikealta ajalta lukea vähän lisää sotalasten karusta historiasta.

Pertti Kavén kuvaa kirjassaan Sotalapset : toiveet ja todellisuus (Minerva 2011) lastensiirtojen kahta tasoa samanaikaisesti ja rinnakkain: ylätasoa, jossa päätöksenteko ja johtaminen tapahtuivat sekä yksittäisen perheen ja sotalapsen tasoa, jossa koettiin niin eron ikävä ja tuska kuin Ruotsista paluun vaikeudet. Kirja kertoo kaunistelematta lastensiirtojen ei-toivotut seuraamukset: liian monet lapset jäivät kokonaan Ruotsiin, ja liian monet vanhemmat eivät halunneet lapsiaan takaisin. Viattomat lapset ovat olleet pelkkiä pelinappuloita, ja kritisoiminen on ollut kiellettyä ettei auttajille vain tulisi paha mieli. Aika uskomatonta. :(

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Pertti Kavén: Sotalapset : toiveet ja todellisuus
Minerva, 2011
288 sivua

Sotalapsien kohtaloista vaiettiin kauan. Vasta 1990-luvun loppupuoliskolla aika oli kypsä kipeistä asioista puhumiseen, ja sotalapsiyhdistyksiä perustettiin eri puolilla Suomea. Oulun seudun sotalapset ry perustettiin 1996, ja tavoitteensa mukaisesti se on kerännyt tietoa sotalapsuusajan kokemuksista. Niitä on koottu niin jälkipolvien kuin tutkijoidenkin käyttöön teokseen Suuri matka vieraalle maalle : Oulun seudun sotalapset ry:n jäsenten kertomaa sotalapsuudestaan Ruotsissa ja Tanskassa vuosina 1940-1947 (Oulun seudun sotalapset 2010).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Suuri matka vieraalle maalle : Oulun seudun sotalapset ry:n jäsenten kertomaa sotalapsuudestaan Ruotsissa ja Tanskassa vuosina 1940-1947
Oulun seudun sotalapset, 2010
300 sivua

Kummastakin kirjasta välittyy vahvana ihmetys siitä, miten lastensiirrot sallittiin eikä niiden vaikutuksia lapsiin ja perheisiin haluttu ymmärtää. Onneksi myös niitä parempia kokemuksia mahtuu mukaan varsinkin Suuri matka... -teokseen.

Nyt näiden kirjojen lukemisen jälkeen harmittaa entisestään, ettei isän sotalapsivuosista ole juuri mitään tietoa. Pitkälti tämän havainnon innoittamana käännyinkin Kansallisarkiston puoleen ja pyysin sieltä isän sotalapsikantakortin. Toivottavasti saan sen pian ja tiedän sitten edes vähän enemmän.

Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2

Mauri Karvonen on koonnut jo toisen kirjan verran tunnettuja kummittelupaikkoja eri puolilta Suomea. Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2 : hyytävä matka Suomen historiaan jatkuu (Nemo 2018) esittelee kartanoita ja muita mielenkiintoisia kohteita Etelä-Suomesta Ouluun asti.

Jo aiemmin ilmestyneen kirjan kohdalla minua kiusasi se, että vaikutti kuin jokin oikolukuvaihe olisi jäänyt välistä. Sama vaiva jatkuu edelleen - ehkä ei ihan yhtä paljon kuin aiemmassa kirjassa, mutta sen verran kuitenkin ettei siihen voinut olla kiinnittämättä huomiota.

Sisältönsä puolesta kirja taas on edellistä kiinnostavampi. Syynä siihen on varmasti se, että nyt on mukana yksi tuttu kohde, jossa olen itsekin käynyt: Oulun linna tai se, mitä siitä on jäljellä. Myös toissakesän kummituskävelyllä kuulin kirjastakin löytyviä tarinoita noita Montosesta, ja viime vuoden kesäloman aikana kävin itsekin lopulta katsomassa ihan itse niin Tähtitornin kahvilaa kuin linnan vanhaa luolamaista kellaria.

Ainakaan sillä käyntikerralla yksikään kummajainen ei tuonut läsnäoloaan ilmi.

Jos kirjasarja tästä vielä kasvaa, toivottavasti oikolukuun ja kieliseikkoihin kiinnitetään enemmän huomiota. Kuvat puolestaan ovat minun mielestäni oivallisen sopivia ja houkuttelevia. Ja jos nyt toivomuslinjalle lähdetään, niin kaipaisin kovasti Pohjois-Suomen ja erityisesti Kainuun mahdollisia kohteita mukaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2 : hyytävä matka Suomen historiaan jatkuu
Nemo, 2018
336 sivua

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Mauri Kunnas on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudesta asti, ja hänen kirjansa ovat niitä harvoja jotka ostan itselleni. Hänen uusin teoksensa Koiramäen Suomen historia (Otava 2017) kertoo ajasta ennen satavuotiaan Suomemme itsenäisyyttä.

Osaatko kuvitella millaista elämä oli Suomessa esi-isiemme aikaan, kun maata hallitsivat Kaarlet, Juhanat, Kristiinat, Kustaat ja muut kruunupäät? Aapinen oli vielä kirjoittamatta, haarukka uusinta muotia, ja sotimaan lähdettiin nuijat aseina.
Nuijasota ja noitavainot, hatut ja myssyt, tanssit ja turnajaiset, kreivin aika! Lähde seikkailulle entisajan Suomeen. Samalla saat kuvan pienen sisukkaan kansamme menneisyydestä 1500-luvulta 1800-luvulle. (takakannesta)

Olen lukenut kirjan kertaalleen läpi, mutta tulen taatusti palaamaan sen äärelle vielä useita kertoja. Kuvissa riittää tutkimista pitkäksi aikaa, ja kirja käy mainiosta historian kertauskurssista. Niinhän se tietenkin meni! Ihan pelkkää faktaa kirja ei ole, vaan mukana on hupaisia kertomuksia Koiramäen lasten esivanhemmista ja näiden esivanhemmista ja näiden esivanhemmista ja niin edelleen.

Kirjan tekemisestä on julkaistu mahtava video:




Koiramäen Suomen historia oli myös ehdokkaana tämän vuoden lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon saajaksi. Harmi kyllä teos ei voittanut, Kunnas olisi todellakin ansainnut palkinnon jo ihan elämäntyöstä. :(

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia
Otava, 2017
81 sivua

Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet

Punaisten naisten tiet (Otava 2017) on Tiina Lintusen väitöstutkimukseen liittyvä teos. Lintunen väitteli vuonna 2015 punaisten naisten kohtaloista Suomen sisällissodan jälkimainingeissa.

Keitä olivat sisällissotamme tuntemattomat naiset?
Talvella 1918 vallankumoukseen ryhtyneiden punakaartien toimintaan osallistui aseettomina paljon naisia, etenkin sairaanhoidossa ja huollossa. Tässä kirjassa annetaan ääni näille tavallisille työläisnaisille ja heidän kohtaloilleen. Keitä he olivat, mitä he tekivät ja mitä heille tapahtui sodan jälkeen?
Kirjassa luodaan ryhmäkuva punaisista naisista, jotka joutuivat oikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ensimmäistä kertaa on selvitetty, mitä ihmisille tapahtui sisällissodan ja rangaistustoimenpiteiden jälkeen. Millaiseksi punaiseksi leimattujen henkilöiden arki muodostui sodan jälkeen? Entä millaisen perinnön naiset jättivät lapsilleen kaikesta kokemastaan? (takakansiteksti)

Mielenkiintoinen aihe ja johdonmukaisesti rakennettu teos. Ensimmäisen pettymyksen tuotti kirjan vahva paikallistuminen Porin seudulle. Tämä ei tullut esille missään ennakkotiedoissa eikä takakansitekstissä. Toinen, pienempi pettymyksen aihe oli vahvan tieteellinen ja tilastollinen ote. Toki mukana on antoisampiakin pätkiä oikeine esimerkkeineen ja vaikkapa pöytäkirjamerkintöineen, mutta aika raskaslukuinen kirja kaikkinensa oli. Onneksi mukana oli myös pari kuvaliitettä elävöittämässä tekstiä.

Tunnustettakoon, että aivan jokaista sanaa, riviä tai kappalettakaan en jaksanut lukea, vaan varsinkin kirjan loppupuoli meni aika lailla selailuksi. Sääli sinänsä, sillä aihe on todella kiinnostava. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet
Otava, 2017
336 sivua

Jussi Katajala: Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita

Novellihaastetta varten otin luettavaksi Jussi Katajalan novellikokoelman Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita (Osuuskumma 2013). Kirja sisältää 12 novellia, joista kaksi aiemmin julkaisematonta.

Tavernan pitäjä, joka päättää huijata kuolemaa. Mielikuvituksellisia aseita kehittävä Leonardo da Vinci. Totuus lippulaiva Stora Kronanin tuhosta. Ajan ja paikan kahleet rikkova musiikki. Nämä ja monta muuta kertomusta löytyvät tästä novellikokoelmasta, joka vie lukijansa huikealle matkalle halki historian. (takakannesta)

Kirjan novelleja yhdistää niiden sijoittuminen historialliseen aikakauteen. Täysin puhtaasti historiallisia ne eivät kuitenkaan ole, sillä jokaisessa novellissa on mukana jotain spekulatiivista, jotain joka "vinksauttaa" näkökulmaa ihan uuteen suuntaan. Kuten kirjailija itsekin esipuheessa toteaa, osa novelleista on perinteisiä seikkailutarinoita, osa voitaisiin laskea vaihtoehtohistoriaksi ja pari luiskahtaa jo kauhun puolelle. 

Suosikkinovellikseni tästä kirjasta nimeän heti ensimmäisen, vain neljän sivun mittaisen novellin Taivaalta pudonnut. Sen juju paljastuu oikeastaa vasta ihan lopussa, siihen asti piti vähän miettiä että miten tämä nyt istuu historialliseksi novelliksi. :)

Tämän novellikokoelman myötä novellihaasteeseen lukemieni novellien määrä nousee lukemaan 63.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Jussi Katajala: Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita
Osuuskumma, 2013
259 sivua

4 x mangaa

Niputetaanpa muutama luettu manga samaan postaukseen. :)

Kauhu on jotenkin mangaan passeli genre. Sarjakuvan keinoin voi toteuttaa kätevästi kauhuun sopivia elementtejä, mutta ihan kamalan kammottavaksi nämä pari kauhumangaa eivät yllä. No, nuor(ehko)ille lukijoille ne taitavat olla suunnattujakin, ei kuitenkaan kovin pienille. 

Ryo Azukin kaksiosaisen mangasarjan ensimmäinen osa, Vaarallinen sivusto 1 (Punainen jättiläinen 2015) esittelee lukijoille nettimaailman kauhuja. Kustantajan ikäsuositus on 14+.

Kun toivottomat ja turhamaiset löytävät houkuttelevan nettisivuston, alkaa kauhistuttava testi. Pahaa-aavistamattomat tuotetestaajat saavat huomata, että moni kuori päältä kaunis, mutta sisältä... Verta ja pimeyttä! 
Internet on vaarallisempi paikka kuin luulitkaan! (takakansiteksti)

Hana Umenon Saksinainen (Sangatsu manga 2015) on edellistä huomattavasti pelottavampia tarinoita sisältävä kauhumanga. Kustantajan ikäsuositus on 15+. 

Saksinainen on valmiina silppuamaan... 
Kooste kauhutarinoita johdattaa nuoret uhrit kohtaamaan hahmoja, joita päivänvalo ei imartele... 
Istu mukaan karmealle koulunpenkille! (takakansiteksti)

Varsin viihdyttäviä olivat nämä molemmat kauhumangat, itse kylläkin tykkäsin enemmän Saksinaisesta. Nämä molemmat osallistuvat sekä Kurjen siivellä -haasteeseen että Hämärän jälkeen -haasteeseen. 


Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Ryo Azuki: Monitoring yami site
Suomentanut Suvi Mäkelä
Punainen jättiläinen, 2015
190 sivua

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja:
Hana Umeno: Saksinainen (en löytänyt tietoa alkukielisestä nimestä)
Suomentanut Kim Sariola
Sangatsu manga, 2015 
176 sivua

Kaoru Mori on minulle varmaan kaikista tutuin mangan tekijä, sillä ihastuin jo hänen aiempaan historialliseen Emma-sarjaansa ja nyt hiljattain niinikään historialliseen, Keski-Aasian aroille sijoittuvaan Aron morsiamet -sarjaan, joka on edennyt jo kahdeksanteen osaansa. Tämän sarjan ikäsuositus on 10+, mutta luulisin että sarja kiinnostaa enemmän vähän vanhempia nuoria ja aikuisia. 

Amiran ja Karlukin kotikaupungissa on jälleenrakennuksen aika. Urakka on mittava, sillä taannoinen hyökkäys aiheutti paljon tuhoa. Kaiken muun ohella vahinkoa kärsivät mös Pariyan aviosuunnitelmat. Nuori nainen on melkoisten haasteiden edessä! (takakansiteksti) 

Tämä koko sarja on vallan viehättävä kokoelma kertomuksia useista (nuorista) pareista 1800-luvun paimentolaiskulttuurissa. Amiran ja Karlukin (joka on vaimoaan rutkasti nuorempi, itse asiassa ihan poikanen vielä) elämään palataan säännöllisesti, mutta sarja ei kerro pelkästään heistä. Sarjan alussa esitellyn tutkimusmatkailija Smithin lähdettyä jatkamaan matkaansa sarjassa on nähty paljon muunkinlaista avioelämää.

Arojen keskellä Smith on päässyt kohtaamaan myös oman rakkautensa, ja Kaspianmeren rannalla jäätiin seuraamaan rasavillien kaksossiskojen häitä useamman pokkarin ajaksi. Amiran suku tuli toisiin aatoksiin avioliitosta, ja syttyi heimosota. Sarjan viimeisimmissä käänteissä on seurattu rikkaan miehen nuorta morsianta, joka etsii itselleen sydänystävää julkisesta kylpylästä, ja tässä uusimmassa pokkarissa myös heidän sisarliittoaan - mielenkiintoinen lisä sarjaan! 

Tuorein morsian - tai vasta sellaiseksi tulossa oleva - on Pariya, temperamenttinen ja hitusen poikamainen nuori tyttö, jolle naisten taidot, kuten ompelu ja kirjonta ovat suuria haasteita. Varsinkin, kun heimosodan seurauksena kaikki Pariyan siihen mennessä tekemät kapiot tuhoutuivat, ja tyttö joutuu aloittamaan urakkansa alusta. Tuleva avioliitto on todellakin vaakalaudalla, Pariyan suureksi harmiksi. 

Myös tämä manga osallistuu Kurjen siivellä -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Kaoru Mori: Otoyomegatari 8
Suomentanut Antti Valkama
Punainen jättiläinen, 2016 
202 sivua

Viimeisimpänä pitänee mainita jo aiemminkin esittelemäni Naruki Nagakawan Valkoinen noita -sarjan toinen osa, Jatkosota 1 (Punainen jättiläinen 2016). Jo ensimmäisestä osasta tutut tarkka-ampujatar Simo Häyhä ja muut sotasankarit jatkavat taistojen teillä "suuren idän valtion" ja "pienen pohjoisen valtion" välisen sodan jatkuessa. Nyt tosin jo mainitaan niin Suomi kuin Venäjäkin, minkä puuttumista ehdin ihmetellä aiemmin. 

Eihän tätä osaa oikein vakavissaan ottaa (eikä niin liene tarkoituskaan), varsinkin kun tässä albumissa esitellään myös muuan rouva Mannerheim. *virn*

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Naruki Nagakawa: Shiroi majo utsukushiki sniper 1 (2015)
Taide: Pairan 
Suomentanut Antti Valkama 
Punainen jättiläinen, 2016 
160 sivua 
 

2 x aavetaloja

Uskon vakaasti siihen, että elämä ei pääty kuolemaan. Jotain voi jäädä jäljelle, ja siitä jostakin voi "päästä jäljille" joskus. Henkimaailman hommia, joo, enkä halua suhtautua niihin liian kevyesti... mutta kiinnostaa kovastikin. 

Kesäkuussa, lomani ensimmäisellä viikolla, pääsin lopultakin osallistumaan kotikaupungissani jo useana kesänä järjestetyille kävelykierroksille. Ja tietenkin nimenomaan "kummituskierrokselle", jolla opas esitteli paikkoja, joissa väitetään kummittelevan. Paljon mielenkiintoisia tarinoita kuulin sen parituntisen aikana, jopa osan entuudestaan tuntemattomia. Milloinkahan joku kokoaisi Oulun kummitustarinat kirjaksi? Muualta päin Suomea näitä kirjoja jo löytyy. Tässä pari vastikään lukemaani: Sami Aaltosen Aavetaloja (Nemo 2002) ja Mauri Karvosen Aavetaloja ja ihmiskohtaloita (Nemo 2016). 

Sami Aaltonen on koonnut tositarinoita eteläisen Suomen kummituksista. Mustion linnan mysteerit, Kaivopuiston Valkea rouva, Espoon kartanon sureva äiti, Eläintarhanlahden itkevä neitsyt, Puotinkylän kaunis Birgitta, Lohjan kirkkomaan houkutukset, Heikinkadun henkiolennot, Vanhan oopperan kummitus, Mäkkylän poltergeist ja muut jännittävät tarinat kertovat kiinnostavalla tavalla menneestä maailmasta. 
Aavetalojen asukkaat ovat kokeneet Suomen historian tärkeitä tapahtumia: isonvihan, mustan surman, Suomenlinnan luovuttamisen, Oolannin sodan, Bobrikovin ampumisen, kansalaissodan, kieltolain ja Porkkalan miehityksen... Aavetaloja sisältää paljon historiallisia yksityiskohtia: kuka oli Suomen suurin murhamies, miten Kansallisteatterin Willensauna sai nimensä, entä missä oli Helsingin viimeinen hirsipuu. Kirja käykin kevyestä historian kertauskurssista. (takakannesta)

Sami Aaltosen kirjan olen lukenut useampaankin kertaan, mutta joka kerta se jaksaa viehättää. Kirjan mustavalkokuvat sopivat tyyliin mainiosti, ja ainoa miinus on mielestäni sen keskittyminen Etelä-Suomeen. :) 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja:
Sami Aaltonen: Aavetaloja 
Nemo, 2002
174 sivua

Miksi Aleksanterin teatterin tyhjillä käytävillä kuuluu raskaita askelia? Kenen kasvot ilmestyivät Brinkhallin kartanon lastenhuoneen ikkunaan? Vieläkö Katajanokan entisen vankilan kellarista kantautuu avautuvan rautaportin kolinaa? (takakansiteksti)

Vastikään ilmestynyt Aavetaloja ja ihmiskohtaloita puolestaan vie lukijan tutkimusmatkalle Suomen kiehtovimpiin aavepaikkoihin. Oppaana toimii Suomen historian tutkija ja aaveharrastaja Mauri Karvonen, joka suhtautuu vakavan uteliaasti yliluonnollisiin kokemuksiin. Elävästi kuvitettu kirja esittelee erikoisimmat tapahtumat, kiinnostavimmat henkilöt ja karmeimmat tarinat kahdestatoista merkittävästä kohteesta. 
Kirja kertoo myös tarinoiden taustalta löytyvät hyytävät faktat: Keitä kuuluisia vankeja oli Turun linnassa? Kuka kansallisteatterilainen surmasi vaimonsa? Mikä jätti Märta Rosenlewin itkemään Vanajanlinnan portaille? (etukansiliepeestä)

Mauri Karvosen kirjan ehdoton ansio ovat kauniit värikuvat. Muuten kirja jätti valjun vaikutelman, jopa ärsytti enemmän kuin ihastutti - ja tämä tuomio vain ja ainoastaan lukuisien virheiden takia. Myönnetään, olen melkoinen kielipoliisi, niinpä pilkkuvirhekin jo ärsyttää, puhumattakaan siitä, että kirjan tekstiin on jäänyt lyöntivirheitä, ja mielestäni ihan kunnon asiavirheitäkin. Missä on tämän päivän kustannustoimitus, kysyn vaan? 

Historioitsija Karvonen on tehnyt sinänsä mielenkiintoisia kohteita ja niiden esittelyjä varten turhankin perusteellista taustoitusta, vähempikin olisi riittänyt. Nyt tuntui, että nuo varsinaiset kummitustarinat jäivät historian varjoon.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 
Nemo, 2016 
288 sivua

Aaveet liittyvät kiistattomasti kauhuun, siispä nämä kirjat sopinevat myös Hämärän jälkeen -haasteen kirjoiksi. :)

Katariina Vuori: Joulumerkkikodin lapset

Tämän kirjan luin jo lähes kuukausi sitten Vappulukuhaasteen aikana, mutta bloggaaminen on venähtänyt... ainakin osittain siitä syystä, että teos vaati vähäsen sulattelua. Katariina Vuoren Joulumerkkikodin lapset (Like 2016) oli yksi eniten odottamiani tämän kevään teoksia, ihan siitä syystä että asun suhteellisen lähellä Oulun vanhaa Joulumerkkikotia ja talo kiinnostaa minua kovasti. 

Joulumerkkikodin lapset -teoksessa palataan aikaan, jolloin Suomessa kuoli yksi ihminen tunnissa tuberkuloosiin eikä tautiin ollut parantavaa hoitoa. Tautia hävettiin samalla tavalla kuin alkoholismia nykyään, ja tartunnan saaneiden perheet kierrettiin kaukaa.
Taudin leviämisen ehkäisy oli suurelta osin eristämisen varassa. Tätä tarkoitusta varten 1930-luvulla perustettiin Joulumerkkikoteja, joiden toiminta rahoitettiin pitkälti joulumerkkien myynnillä. Joulumerkkikodeissa asuivat lapset, joiden perheissä oli tuberkuloosia.
Keuhkotautiset äidit kävivät synnyttämässä parantolasta käsin, mutta tartuntavaaran vuoksi kontakti vastasyntyneeseen kiellettiin kokonaan. Vasta keskimäärin kahdeksan kuukauden kuluttua äidit saivat ensimmäisen kerran lapsensa syliinsä.
Tuberkuloosinvastaisen työn historian lisäksi tässä ainutlaatuisessa teoksessa luodaan yli 60 henkilöhaastattelun ja valokuvien kautta koskettava kuva lasten elämästä Joulumerkkikodissa, äitien surusta ja häpeästä, Joulumerkkikotien hoitokulttuurista ja lasten elämästä Joulumerkkikodin jälkeen. Aiheesta ei ole kirjoitettu tietoteosta aiemmin, ja Joulumerkkikotien toiminta on yleisesti valtaväestölle tuntematonta. Silti sillä on suuri vaikutus nykypäivään: viimeinen Joulumerkkikoti suljettiin vuonna 1973.
Teoksessa sivutaan ajankohtaisia aiheita varhaislapsuuden vuorovaikutussuhteen hajoamisesta nykyisiin tautiepidemioihin. Viime vuosina tuberkuloosin lääkkeille vastustuskykyiset muodot ovat lisääntyneet muun muassa Venäjällä. (kustantajan esittelyteksti) 

Jokin tässä aiheessa koskettaa minua syvästi. Äitinä tuntuu kauhealta ajatella, että joutuisi antamaan vastasyntyneen vauvansa useaksi kuukaudeksi pois - vaikka se sitten pelastaisikin lapsen vakavalta sairaudelta. Miten tällainen toiminta on vaikuttanut lapsen kehitykseen, kun varhainen vuorovaikutussuhde omaan perheeseen jää vaillinaiseksi? Onko hoitajilla oikeasti ollut aikaa huolehtia jokaisesta vauvasta tasapuolisesti? Näihin kysymyksiin kirjassa etsitään jonkinlaisia vastauksia, mutta silti asia jää askarruttamaan melkoisesti. 

En malttanut odottaa kirjan saapumista kirjaston kokoelmiin, vaan ostin sen itselleni heti sen ilmestyttyä. Onneksi, sillä uskon palaavani kirjan pariin vielä monta kertaa. Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 14: historiaa käsittelevä tietokirja.

Mistä kirja minulle: oma ostos 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Katariina Vuori: Joulumerkkikodin lapset
Like, 2016
248 sivua