Muutama sana "kivirekikirjoista"...

Olipa jotenkin pitkänsitkeitä luettavia useampi tässä kevätkesän aikana. Sinänsä kelpo kirjoja, hyviäkin tavallaan, mutta niiden lukeminen kesti ja kesti. Kauan. Vaan nyt ne on luettu, ja niputan ne tässä yhteen postaukseen koska mä voin. ;)

Historioitsija Teemu Keskisarja on aina ollut mieleeni sanotaanko hieman erilaisella otteellaan ja räväkkyydellään. Varsinkin Ylellä nähdyssä Pimeä historia -sarjassa, jossa pureuduttiin Suomen historian pimeisiin alueisiin, Keskisarja esiintyi erittäin edukseen. Ainakin tällä hetkellä ohjelmasarja on vielä nähtävillä Areenassa. Tämän sarjan innoittamana päätin ottaa luettavaksi Keskisarjan tietoteoksen Raaka tie Raatteeseen (Siltala 2012).

Maailman sotahistoria pursuilee kuumia kenttiä, liejuisia peltoja, rauniokaupunkeja ja viidakoita. Mutta vain yksi ainutlaatuinen suurtaistelu on riehunut hyistä korpea ja surkeita soita halkovalla pikkutiellä, vyötärönvahvuisessa hangessa, pitkässä ja pimeässä pakkasyössä, jäälakeuden yllä kumottavan kuutamon valossa.
Mitä tapahtui Suomussalmen palavien kylien loimussa, "ei kenenkään erämaassa" ja Raatteen tiellä, miten ja miksi? Kuinka hiihtojoukot ja konearmeijan divisioonat iskivät yhteen ja miltä sota tuntui suomalaisista ja neuvostoliittolaisista rivimiehistä?
Näihin kysymyksiin vastaa palkittu historioitsija Teemu Keskisarja. Armottomien alkuperäislähteiden pohjalta Raaka tie Raatteeseen kertoo Suomen kohtalonhetkistä ja suurtaistelun pienistä ihmisistä. (takakansiteksti)

Todella mielenkiintoista asiaa lähes myyttiset mittasuhteet saaneesta suurtaistelusta ja ihmisistä sen taustalla ja pyörteissä. Keskisarjan kirjoitustyyli tuo ihmiskohtalot eläviksi ja lähelle, turhia kaunistelematta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teemu Keskisarja: Raaka tie Raatteeseen
Siltala, 2012
329 sivua

Jussi Katajalan novellikokoelma Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita (Osuuskumma 2017) sisältää 15 novellia, jotka on kahta novellia lukuunottamatta julkaistu aiemmin eri antologioissa ja lehdissä. 

Oppilaat seurasivat välinpitämättöminä videota ensimmäisestä kuuhun laskeutumisesta. Pavel oli nähnyt sen kymmeniä kertoja. Rakeisessa lähetyksessä Aleksei Leonov astui LK-laskeutumismodulista kuun pinnalle ja lausi historialliset sanansa: "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus sosialismille."
Kekkosen ja Breznevin saunomiskilpailusta Zavidovossa koituu historiaa mullistavia seurauksia. Suurvaltojen ydinsukellusveneitä katoaa selittämättömästi. Taivaalta pudonnut pieni kivi saa aikaan peruuttamattomia muutoksia löytäjässään ja koko ihmiskunnassa. Tampere joutuu sisällissodan näyttämöksi Suomen liittovaltion hajotessa kieliriitoihin. 
Atorox-palkinnon voittaneen Jussi Katajalan tieteisnovelleissa kuljetaan ajassa, avaruudessa ja vaihtoehtoisissa maailmoissa sekä kohdataan monenlaisia muukalaisia. Kosmiset tarinat tarjoavat laajan kattauksen perinteistä ja modernia science fictionia. (takakansiteksti) 

Ihan kaikki kokoelman novellit eivät jaksaneet minua viehättää, mutta eniten pidin kolmeen osaan jaetun kokoelman keskimmäisestä osiosta "Terra", joka sisältää viisi novellia: S/S Minnewaskan tapaus, Nollameridiaani, Mare Nostrum, Betatesti ja Tähdenlentoja. Näistä nautin, varsinkin kokoelman niminovellista Nollameridiaani. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Jussi Katajala: Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita
Osuuskumma, 2017
297 sivua 

Kolmas, ehkä kaikista eniten kivirekenä perässä vedettävältä tuntunut kirja oli Tommi Kinnusen Lopotti (WSOY 2016). Kirjaston varausjono oli kauan todella pitkä, ja päädyin ostamaan kirjan e-kirjana viime syksyn kirjamessujen aikaan.

"Älä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo."
Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin. Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät. Neljänkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla. 
Millaista on elää koko elämänsä sivullisena, toivoa että eräänä päivänä ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota eroihin vaan yhtäläisyyksiin? Millaista on kulkea pitkä matka tullakseen siksi, joka tahtoo olla tai joka ehkä jo oli? Tommi Kinnunen kirjoittaa vahvasti toiseudesta ja oman tien löytämisestä, halusta tulla isäksi sekä taidosta olla äiti.
Lopotti jatkaa menestysromaani Neljäntienristeyksen tarinaa, mutta on oma itsenäinen teoksensa.(kustantajan esittelyteksti)

Neljäntienristeys (WSOY 2014) kuului ilmestymisvuonnaan suosikkeihini, mutta Lopotin kanssa en tahtonut päästä puusta pitkälle. Kirjan rakenne tuntui sekavalta, välillä äänessä oli Helena ja välillä Tuomas, välillä oltiin nykyajassa ja välillä menneisyydessä. Ehkä ihan oikea paperimuotoinen kirja olisi ollut parempi selailtava, sillä sitä tämä kirja vaati. Palaamista aina vähän taaksepäin ja tarkistelua, missä mennään. Siihen e-kirja ei ole kovinkaan kätevä. Tarinansa puolesta Lopotti kyllä kantaa, samoin henkilökuvausten. Helenan ja Tuomaksen tarinoista olisi mielellään lukenut vielä vähän enemmänkin. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tommi Kinnunen: Lopotti
WSOY, 2016
e-kirja

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Jokin aika sitten silmiini osui työpaikan hyllystä pikkuruinen kirja. Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja (Siltala 2012) vaikutti mukavalta välipalakirjalta ja vielä muutamaan haasteeseenkin sopivalta, niinpä nappasin sen mukaani. Eilen illalla sain kirjan sitten luettua, ja taas sain todeta että kylläpä kannattaa joskus luottaa vaistoonsa. :)

Kun María Margaritan kotikylään saapuu Marilyn Monroen tai Gary Cooperin elokuva, kerätään Marían kotona kaikki kolikot kasaan, jotta saataisiin ostettua yksi lippu. Sitten María lähetetään elokuviin - ja kun tyttö palaa kotiin, on hänen kerrottava elokuva perheelle, ja pian koko kylä haluaa kuulla hänen taianomaista kerrontaansa. 
Elokuvankertojan lumoava tarina sijoittuu Chilen pampan salpietarikaivoksille, alueelle jolla työväki asustaa aaltopeltihökkeleissään. Se on kunnianosoitus kaikille maailman tarinoille ja pikkukylien elokuvateattereiden kukoistukselle ja rappiolle. (takakannesta) 

María Margarita on perheensä nuorin lapsi. Hänellä on neljä veljeä: Mariano, Mirto, Manuel ja Marcelino. Isän nimi on Medardo, ja hänen vanhempansa olivat Martina ja Magno. Marían äiti on lähtenyt isän loukkaannuttua onnettomuudessa, ja María uskoo isän naineen äitinsä vain siitä syystä, että tämän nimi oli María Magnolia. Isällä on päähänpinttymä m-kirjaimella alkavista nimistä. Hänen mielestään se on suurten elokuvatähtien salaisuus: 

"Jos joku ei tätä uskonut, niin hän kertoi esimerkin: Norma Jean oli vähäpätöinen kaupan myyjätär, kunnes otti uudeksi nimekseen Marilyn Monroe. Jos haluatte toisenlaisen esimerkin, niin otetaan Cantinflas, meksikolaisen elokuvan suurin koomikko, joka oli menestynyt sen ansiosta, että hänen oikea nimensä oli Mario Moreno. Niin yksinkertaista se on. Ettekö usko minua?" (s. 29)

Ennen onnettomuutta ja äidin lähtöä koko perhe kävi yhdessä elokuvissa. Nyt kerätään rahoja yhteen lippuun, ja isän päätöksellä María lähetetään elokuviin. Elokuvan jälkeen María juo kupillisen teetä ja aloittaa esityksensä. Perheen lisäksi häntä on saapunut kuulemaan ja katsomaan myös joukko kylän väkeä. Maríasta on tullut kertojantaitojensa vuoksi kuuluisa: "Tuo on se tyttö joka kertoo elokuvia", Marían korviin kantautuu tuon tuostakin. 

Marían kodin olohuoneesta tulee kuin huomaamatta pieni elokuvateatteri, jossa elokuvia kerrotaan. Perhe pyytää esityksistä vapaaehtoista lahjoitusta, joiden turvin elämä kohentuu ja María pääsee elokuviin yhä useammin. Välillä Maríaa pyydetään kertomaan elokuvia muuallekin. Ja sitten, eräänä pilvisenä päivänä, María menee kertomaan lännenelokuvaa kaivosalueen panttilainaajalle. Liian myöhään hän tajuaa, ettei elokuva kiinnosta panttilainaajaa pätkääkään, vaan tällä on jotain muuta mielessä. 

Muutamaa viikkoa myöhemmin panttilainaaja löydetään tapettuna. Marían kolmastoista syntymäpäivä lähestyy, ja muutamaa kuukautta myöhemmin isä kuolee. Eikä perheen epäonni pääty tähän. Viimeinen niitti Marían uralle elokuvankertojana vaikuttaa olevan television yleistyminen. Maailma muuttuu, ja kaivosaluekin suljetaan. María jää yksin. 

Tarinan karuudesta ja lohduttomuudesta huolimatta kirjassa on toiveikas sävy, ja sen lukemisesta jää päällimmäiseksi tunteeksi hyvä mieli. Tällä kirjalla pääsen avaamaan Seitsemännen taiteen tarinat -haasteen. Kaunokirjallinen maailmanvalloitus etenee Chileen, ja Helmet-haasteesta kuittaan kohdan 22: kirjassa on mukana Marilyn Monroe (vaikkei nyt suorastaan henkilönä, niin sen verran tärkeänä mainintana... :)).


Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Hernán Rivera Letelier: La contadora de películas 
Suomentanut Terttu Virta 
Siltala, 2012 
133 sivua