Novelleja, novelleja

Alkuvuodesta olen saanut luettua lähinnä lyhyitä juttuja. Onneksi on novellit! 💗

O.E. Lönnbergin pienoisnovellikokoelma Langanpäitä (Osuuskumma 2017) on kokoelma välähdyksiä: hetkiä, katseita ja kohtaamisia. Yksikään kokoelman sadasta tarinasta ei ole sataa sanaa lyhyempi, eikä yksikään kahtasataa pitempi.
Tarinat kertovat erilaisista maailmoista, joissa peikot lausuvat runoja, konstruktit hamuavat höyryä ja ensitreffeillä saattaa seuralaisen huulilta lehahtaa perhonen lentoon. Kun tarttuu langan päähän, ei voi tietää, mihin se johdattaa. (takakansiteksti)

Raapaleisiin olen tykästynyt koko ajan enemmän ja enemmän, ja tässäpä on oiva kirja kaikille raapaleiden ja novellien ystäville. En alkanut itse laskemaan sanoja, mutta takakannen mukaan niitä löytyy joka tarinasta 100-200. Ihan sadan sanan raapaleita ei montakaan tainnut olla, mutta sopivan tiiviitä juttuja kirja sisältää. Aiheetkin vaihtelevat mukavasti.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
O.E. Lönnberg: Langanpäitä
Osuuskumma, 2017
115 sivua

Muistatko Teiniliiton (toimi vuoteen 1984 asti) julkaiseman Teinikalenterin? Se jaettiin oppilaille syyslukukauden alkaessa ja varsinkin tytöt täyttivät sen lukuvuoden mittaan päiväkirjamerkinnöillä. Siihen merkittiin koulun kokeet, bändien keikat, Sen Pojan hymyt, menkat ja krapulat, suuret salaisuudet.
Reunan Teinikalenteri-kirjassa on kalenteriaukeama 12 kuukaudelle elokuusta lähtien, pikkutietoa teini-ikäisille ja tarina joka kuukaudelle. Kirjailijat ovat eläytyneet muistelemaan omia teiniunelmiaan, angstejaan ja intohimojaan. Tarinoissa käsitellään kaveripiiriä, kotioloja, kiusaamista, menestys- ja ulkonäköpaineita. Niissä on hämmennystä, rakkautta ja vihaa, pakoa mielikuvitusmatkalle. Herkullista luettavaa entisille ja nykyisille teineille, loistava lisämateriaali kouluille! (kustantajan esittelyteksti)

Itse en koskaan ollut Teinari-ihmisiä, suosin muunlaisia kalentereita. Teinari tuntui ihan liian pieneltä, ajattelin aina että ei siihen mahdu mitään kirjoittamaan. Tämäkin Teinikalenteri-kirja on melkoisen pieni kooltaan, ihan Teinarin mallinen muttei nyt sentään onneksi yhtä pieni. Kirjassa on kaikkiaan 12 novellia eri kirjailijoilta, jokaiselle kuukaudelle siis. Mukana ovat Jukka Behm, Katariina Hakaniemi, Kari Hanhisuanto, Asta Ikonen, Aila Juvonen, Jussi Matilainen, Teresa Myllymäki, Harri István Mäki, Juha Mäntylä, Jasu Rinneoja, Riku Talvitie ja Ricky Tähtisilmä.

Novellien aiheet vaihtelevat haaveista ystävyyteen ja kiusaamisesta rakastumiseen - hyvin tyypillistä nuortenkirjallisuutta siis. Tykkään kovasti siitä, että nuorillekin ilmestyy novellikokoelmia. Niillekin löytyy aina omat lukijansa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teinikalenteri
Toimittanut Juha Mäntylä
Reuna, 2017
183 sivua

Ja näin novellihaaste etenee jälleen! Nyt on luettuna 178 novellia 57 eri kirjailijalta. Lönnbergin novellikokoelmalla pääsen myös avaamaan Spefi-lukuhaasteen. Teinikalenterilla kuittaan Helmet-haasteen kohdan 25: novellikokoelma.

Muutama sana "kivirekikirjoista"...

Olipa jotenkin pitkänsitkeitä luettavia useampi tässä kevätkesän aikana. Sinänsä kelpo kirjoja, hyviäkin tavallaan, mutta niiden lukeminen kesti ja kesti. Kauan. Vaan nyt ne on luettu, ja niputan ne tässä yhteen postaukseen koska mä voin. ;)

Historioitsija Teemu Keskisarja on aina ollut mieleeni sanotaanko hieman erilaisella otteellaan ja räväkkyydellään. Varsinkin Ylellä nähdyssä Pimeä historia -sarjassa, jossa pureuduttiin Suomen historian pimeisiin alueisiin, Keskisarja esiintyi erittäin edukseen. Ainakin tällä hetkellä ohjelmasarja on vielä nähtävillä Areenassa. Tämän sarjan innoittamana päätin ottaa luettavaksi Keskisarjan tietoteoksen Raaka tie Raatteeseen (Siltala 2012).

Maailman sotahistoria pursuilee kuumia kenttiä, liejuisia peltoja, rauniokaupunkeja ja viidakoita. Mutta vain yksi ainutlaatuinen suurtaistelu on riehunut hyistä korpea ja surkeita soita halkovalla pikkutiellä, vyötärönvahvuisessa hangessa, pitkässä ja pimeässä pakkasyössä, jäälakeuden yllä kumottavan kuutamon valossa.
Mitä tapahtui Suomussalmen palavien kylien loimussa, "ei kenenkään erämaassa" ja Raatteen tiellä, miten ja miksi? Kuinka hiihtojoukot ja konearmeijan divisioonat iskivät yhteen ja miltä sota tuntui suomalaisista ja neuvostoliittolaisista rivimiehistä?
Näihin kysymyksiin vastaa palkittu historioitsija Teemu Keskisarja. Armottomien alkuperäislähteiden pohjalta Raaka tie Raatteeseen kertoo Suomen kohtalonhetkistä ja suurtaistelun pienistä ihmisistä. (takakansiteksti)

Todella mielenkiintoista asiaa lähes myyttiset mittasuhteet saaneesta suurtaistelusta ja ihmisistä sen taustalla ja pyörteissä. Keskisarjan kirjoitustyyli tuo ihmiskohtalot eläviksi ja lähelle, turhia kaunistelematta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Teemu Keskisarja: Raaka tie Raatteeseen
Siltala, 2012
329 sivua

Jussi Katajalan novellikokoelma Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita (Osuuskumma 2017) sisältää 15 novellia, jotka on kahta novellia lukuunottamatta julkaistu aiemmin eri antologioissa ja lehdissä. 

Oppilaat seurasivat välinpitämättöminä videota ensimmäisestä kuuhun laskeutumisesta. Pavel oli nähnyt sen kymmeniä kertoja. Rakeisessa lähetyksessä Aleksei Leonov astui LK-laskeutumismodulista kuun pinnalle ja lausi historialliset sanansa: "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus sosialismille."
Kekkosen ja Breznevin saunomiskilpailusta Zavidovossa koituu historiaa mullistavia seurauksia. Suurvaltojen ydinsukellusveneitä katoaa selittämättömästi. Taivaalta pudonnut pieni kivi saa aikaan peruuttamattomia muutoksia löytäjässään ja koko ihmiskunnassa. Tampere joutuu sisällissodan näyttämöksi Suomen liittovaltion hajotessa kieliriitoihin. 
Atorox-palkinnon voittaneen Jussi Katajalan tieteisnovelleissa kuljetaan ajassa, avaruudessa ja vaihtoehtoisissa maailmoissa sekä kohdataan monenlaisia muukalaisia. Kosmiset tarinat tarjoavat laajan kattauksen perinteistä ja modernia science fictionia. (takakansiteksti) 

Ihan kaikki kokoelman novellit eivät jaksaneet minua viehättää, mutta eniten pidin kolmeen osaan jaetun kokoelman keskimmäisestä osiosta "Terra", joka sisältää viisi novellia: S/S Minnewaskan tapaus, Nollameridiaani, Mare Nostrum, Betatesti ja Tähdenlentoja. Näistä nautin, varsinkin kokoelman niminovellista Nollameridiaani. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Jussi Katajala: Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita
Osuuskumma, 2017
297 sivua 

Kolmas, ehkä kaikista eniten kivirekenä perässä vedettävältä tuntunut kirja oli Tommi Kinnusen Lopotti (WSOY 2016). Kirjaston varausjono oli kauan todella pitkä, ja päädyin ostamaan kirjan e-kirjana viime syksyn kirjamessujen aikaan.

"Älä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo."
Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin. Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät. Neljänkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla. 
Millaista on elää koko elämänsä sivullisena, toivoa että eräänä päivänä ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota eroihin vaan yhtäläisyyksiin? Millaista on kulkea pitkä matka tullakseen siksi, joka tahtoo olla tai joka ehkä jo oli? Tommi Kinnunen kirjoittaa vahvasti toiseudesta ja oman tien löytämisestä, halusta tulla isäksi sekä taidosta olla äiti.
Lopotti jatkaa menestysromaani Neljäntienristeyksen tarinaa, mutta on oma itsenäinen teoksensa.(kustantajan esittelyteksti)

Neljäntienristeys (WSOY 2014) kuului ilmestymisvuonnaan suosikkeihini, mutta Lopotin kanssa en tahtonut päästä puusta pitkälle. Kirjan rakenne tuntui sekavalta, välillä äänessä oli Helena ja välillä Tuomas, välillä oltiin nykyajassa ja välillä menneisyydessä. Ehkä ihan oikea paperimuotoinen kirja olisi ollut parempi selailtava, sillä sitä tämä kirja vaati. Palaamista aina vähän taaksepäin ja tarkistelua, missä mennään. Siihen e-kirja ei ole kovinkaan kätevä. Tarinansa puolesta Lopotti kyllä kantaa, samoin henkilökuvausten. Helenan ja Tuomaksen tarinoista olisi mielellään lukenut vielä vähän enemmänkin. 

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
Tommi Kinnunen: Lopotti
WSOY, 2016
e-kirja

Ajantakojat (Kummalinnun munia #3)

Aika kuluu. Kellopeliseppä kilkuttaa alasintaan ja takoo tarinalenkkejä, -ketjuja ja -verkkoja. Minä tahansa hetkenä aika saattaa hypähtää tuntemattomaan suuntaan yllättävin seurauksin: historia muuttuu, maailmanloput ja maailmanalut seuraavat toisiaan. Ajantakojat on raapaleantologia, jossa mielikuvitukselliset tapahtumat odottavat, että saavat järjestäytyä lukijan ajatuksissa ja muuttua tapahtuneiksi. Sinä valitset. Millaisen maailmanhistorian tai tulevaisuuden rakennat? Satakuusi satasanaista tarinaa kahdeksaltatoista tekijältä. Sinulle kirjoitettu. (kustantajan esittelyteksti)

Kummalintu on jälleen muninut mielenkiintoisen raapaleantologian. Ajantakojat : Kummalinnun munia 3 (Osuuskumma 2017) sisältää toistasataa raapaletta, joiden teemana on aika. Mielenkiintoinen lisä edellisiin osiin verrattuna on joka raapaleen jälkeen lisätty ehdotus seuraavasta raapaleesta, siis tähän tyyliin: 

Mihin kaikkialle kellopelisepän huuto kuuluu? Ota selvää ja valitse jokin seuraavista sivuista: 28, 53, 60 tai 82 tai jatka lukemista kronologisessa järjestyksessä. (s.9)

Itse luin koko antologian järjestyksessä alusta loppuun, mutta pitihän noita ehdotuksiakin välillä kurkistella. Hauska idea!

Tämän antologian kirjoittajat ovat Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Jussi Katajala, Artemis Kelosaari, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Taru Luojola, O.E. Lönnberg, J.S. Meresmaa, Anni Nupponen, Mikko Rauhala, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel, M.A. Tyrskyluoto ja Kari Välimäki. Esipuheen perusteella tämä on toistaiseksi viimeinen Kummalinnun munista koostuva kokoelma, sillä kyseinen Osuuskumman palvelu päättyy ainakin toistaiseksi. Näitä raapaleita on siis voinut tilata sähköpostiin, ja niitä on sitten koottu kokoelmiksi. Raapaleiden julkaisemista kuitenkin luvataan jatkaa tulevaisuudessakin.

Kirjan takakansiliepeestä löytyi ylläri, sitaatti omasta blogitekstistäni. Huikeeta! Ja toisaalta hitusen pelottavaakin. Pitääkö tässä nyt oikeasti alkaa miettiä tekstejään vähän tarkemmin eikä vain höpötellä menemään...? :D 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Ajantakojat : Kummalinnun munia 3
Toimittaneet Christine Thorel ja Kari Välimäki
Osuuskumma, 2017
131 sivua

Novellihaasteen loppukiritystä

Novellihaaste lähenee loppuaan (viimeinen päivä 7.5.), tässä niputettuna kolme luettua novellikokoelmaa. Näiden jälkeen luettujen novellien yhteismäärä on 97. Yli satasen on tavoite päästä!

Marraskesi : tarinoita iholta ja ihon alta (Osuuskumma 2016) sisältää 12 spekulatiivista novellia 12 eri kirjoittajalta. Mukaan mahtuu scifiä, fantasiaa, kauhua, uuskummaa ja ripaus erotiikkaakin.

Iho sopii niin ravinnoksi kuin painotuotteeksikin. Sen voi pukea ylleen kuin vaatteen, mutta riisuminen on vaikeampaa. Se kuumottaa, polttelee, roihahtaa liekkeihin. Se muistaa silloinkin kun ihminen itse unohtaa. Iho on ihmisen suurin ja kaunein elin, kehon suojelija, mutta se voi kääntyä myös kantajaansa vastaan. (kustantajan esittelyteksti)

Kokoelman novelleista suosikeiksini nousivat Anu Holopaisen Aukkoja sielun peilissä, joka on "lisäosa" kirjailijan huikealle Ihon alaiset -romaanille (tämän luin ennen blogiaikaani), Mia Myllymäen Piikikäs Matilda, johon jokainen jonkinlaisesta finniongelmasta kärsinyt voi varmasti samaistua, sekä Tarja Sipiläisen Irtiotto, joka mielessäni rinnastui useisiin lukemiini nuorten aikuisten dystopioihin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Marraskesi : tarinoita iholta ja ihon alta
Toimittaneet Maija Haavisto ja Juha Jyrkäs
Osuuskumma, 2016
255 sivua

Hanna Haurun novellikokoelma Muuttoliike (Like 2006) pitää sisällään 15 novellia, osa hyvinkin lyhyitä ja osa vähän pitempiä tekstejä.

Kokoelma koostuu tarinoista, joissa joku aina haluaa ja pääsee pois entisestä elämästä. Aiempaan verrattuna muutos voi olla hyvinkin radikaali ja absurdi. 
Muutos ei koske ainoastaan novellien henkilöiden elämää: myös Haurun tyylissä on uusia sävyjä. Elämän pimeiden puolien aistillisen kuvauksen lisäksi tarinoissa pilkahtelee hervotonta huumoria ja hennon anarkian versoja. (takakansiteksti)

Kaikissa novelleissa on kyse jonkinlaisesta muutoksesta, pyrkimyksestä parempaan. Alkuolosuhteet voivat olla ankeita ja ahdistavia, mutta muutoksen myötä tilanne ei aina välttämättä päädy siihen odotetuimpaan vaihtoehtoon, vaan lopputulos voi olla hyvinkin erikoinen.

Tällä novellikokoelmalla pääsen osallistumaan myös Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen. Kategoriaksi sopii "Kohti parempaa".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Hanna Hauru: Muuttoliike
Like, 2006
87 sivua

Myös kaunokirjallinen maailmanvalloitukseni pääsee etenemään. Syytös : 7 kertomusta Pohjois-Koreasta (S&S 2017) on ensimmäinen pohjoiskorealainen, maan ulkopuolella julkaistu teos, jonka kirjoittaja asuu yhä maassa. Siksi kirjailija käyttääkin salanimeä Bandi (Tulikärpänen).

Syytös vie lukijan 1990-luvulle, Kim Jong-ilin Pohjois-Koreaan, erilaisten, eri yhteiskuntaluokkia edustavien ihmisten jokapäiväiseen elämään suljetussa yhteiskunnassa. Novellikokoelman seitsemän kertomusta ovat kertomuksia pelosta, että se, mikä on tuttua, rakasta ja lähellä, katoaa tai viedään pois. Mutta ne ovat myös kertomuksia ihmisyydestä, rikkaasta mielikuvituksesta ja toivosta, jotka sinnikkäästi nostavat päätään epäinhimillisimmissäkin oloissa. (takakansiteksti)

Todella mielenkiintoisia ja todentuntuisia kertomuksia siitä, minkälaista oli elämä 1990-luvun Korean kansantasavallassa Kim Il-sungin kuoltua ja Kim Jong-ilin noustua valtaan. Pohjois-Korean perustaja Kim Il-sung, hänen poikansa Kim Jong-il ja tämän poika, nykyinen "suuri johtaja" Kim Jong-un, tunnetaan kaikki diktatorisista menetelmistään valtionpäämiehinä (tämän neutraalimpaan ilmaisuun en kykene :D). Novellit kertovat karua tarinaa kansan kärsimyksistä. Vaikuttava teos!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja:
Bandi: Gobal
Suomentanut Raisa Porrasmaa (ranskankielisestä laitoksesta)
Schildts & Söderströms, 2017
189 sivua

Jussi Katajala: Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita

Novellihaastetta varten otin luettavaksi Jussi Katajalan novellikokoelman Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita (Osuuskumma 2013). Kirja sisältää 12 novellia, joista kaksi aiemmin julkaisematonta.

Tavernan pitäjä, joka päättää huijata kuolemaa. Mielikuvituksellisia aseita kehittävä Leonardo da Vinci. Totuus lippulaiva Stora Kronanin tuhosta. Ajan ja paikan kahleet rikkova musiikki. Nämä ja monta muuta kertomusta löytyvät tästä novellikokoelmasta, joka vie lukijansa huikealle matkalle halki historian. (takakannesta)

Kirjan novelleja yhdistää niiden sijoittuminen historialliseen aikakauteen. Täysin puhtaasti historiallisia ne eivät kuitenkaan ole, sillä jokaisessa novellissa on mukana jotain spekulatiivista, jotain joka "vinksauttaa" näkökulmaa ihan uuteen suuntaan. Kuten kirjailija itsekin esipuheessa toteaa, osa novelleista on perinteisiä seikkailutarinoita, osa voitaisiin laskea vaihtoehtohistoriaksi ja pari luiskahtaa jo kauhun puolelle. 

Suosikkinovellikseni tästä kirjasta nimeän heti ensimmäisen, vain neljän sivun mittaisen novellin Taivaalta pudonnut. Sen juju paljastuu oikeastaa vasta ihan lopussa, siihen asti piti vähän miettiä että miten tämä nyt istuu historialliseksi novelliksi. :)

Tämän novellikokoelman myötä novellihaasteeseen lukemieni novellien määrä nousee lukemaan 63.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Jussi Katajala: Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita
Osuuskumma, 2013
259 sivua

Anni Nupponen: Hirviöasiakaspalvelu

Lomareissulta palatessa ehti oman ajovuoron jälkeen torkkua, katsella tihkusateen takaa maisemia ja surffailla tabletilla kyllästymiseen asti. Onneksi hoksasin surffailla myös E-kirjastoon. Muutaman kymmenen kilometrin matkalla ehdin lukea Anni Nupposen raapalekokoelman Hirviöasiakaspalvelu (Osuuskumma 2016). :)

Anni Nupposen veikeä kokoelma sadan sanan tarinoita tutustuttaa lukijan mitä kummallisimpiin asiakaspalvelutilanteisiin. Mitä tehdä, kun naapuri on hankkinut kerberoksen pennun? Entäpä jos kotiin onkin kannettu plasma-tv:n sijaan ektoplasma-tv? (kustantajan esittelyteksti)

Vaikka liputankin ehdottomasti perinteisen paperisen kirjan puolesta, on e-kirja silti mukava lisä. Ja vielä mukavampi on mahdollisuus lainata myös e-kirjoja, ne kun ovat mielestäni ihan suhteettoman kalliita. Ehdin jo aiemmin harmitella ettei tätä Nupposen kirjaa löydy kirjastostamme lainkaan, mutta onneksi olin väärässä - e-kirjana nimittäin löytyy! 

Raapaleiden ylistyslauluja olen tainnut laulaa jo useampaan otteeseen, mutta silti on pakko jälleen todeta, että tykkään tykkään tykkään! :) :) :) Nerokasta, tiivistä kielenkäyttöä ja tarinointia. Ja huumoria piisaa myös, mikä on aina plussaa.

Mistä kirja minulle: E-kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Anni Nupponen: Hirviöasiakaspalvelu 
Osuuskumma, 2016 
E-kirja

Hanna Morre: Tuonen tahto

Vielä yksi kauhukirja ehtii mukaan Hämärän jälkeen -haasteeseen! :) Lomanlopettajaislukemisena ahmaisin Hanna Morren esikoisromaanin Tuonen tahto (Osuuskumma 2016). Olen huomannut kirjasta bloggauksia monellakin taholla, mutta olen yrittänyt vältellä niiden lukemista vielä. Jotenkin on kuitenkin tullut vaikutelma, että kirjasta on pidetty. Eikä mikään ihme! Pidin minäkin, kovasti. 

"Oletkos jotakin vailla?" 
Espoolaispariskunnan avioliitto järkkyy, kun heidän tyttärensä menehtyy rattijuopon uhrina. Tytti ja Timo yrittävät kumpikin selvitä menetyksestä omalla tavallaan - hinnasta välittämättä. 
Tuonen tahto kertoo parisuhteesta, vanhemmuudesta ja syyllisyydestä. Teoksessa kauhuelementit  yhdistyvät suomalaiseen mytologiaan. (takakannesta) 

Jokaiselle vanhemmalle pahin kuviteltavissa oleva kauhuskenaario on varmaankin oman lapsen menettäminen. Hanna Morre onnistuu mielestäni kuvaamaan vanhempien surua ja tahoillaan käymää "selviytymistaistelua" ja romahtamista loistavasti. Äärimmäiseen suruun voi reagoida monella tavalla, ja kirjassa kuvatut reaktiot tuntuivat todellisilta. Selviytymiskeinojakin on monenlaisia... ja siinä voidaan toki mennä myös ojasta allikkoon. Niin kuin käy kirjassakin. Jotakin menee pieleen, pahasti...

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Hanna Morre: Tuonen tahto
Osuuskumma, 2016 
131 sivua

Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita

Jos haaveilet lohikäärmeestä lemmikkinä tai lentokoneena, lue Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma 2015). Voi olla että tulet toisiin ajatuksiin! (Tai sitten et...)

Fantasiakirjallisuuden keskeisin myyttinen hirviö, lohikäärme, on moneksi taipuva olento. Lohikäärmeen voi tavata kerrostalon pihalla tai työpaikalla, Tampereella tai Helsingissä, Lontoossa tai Moskovassa, menneisyydessä tai nykyisyydessä, meidän todellisuudessamme, muilla planeetoilla tai toisissa maailmoissa. Lohikäärmeitä on kaikkialla.
Käärmeenliekit on ensimmäinen suomalainen lohikäärmeisiin keskittyvä antologia. Osuuskumma tuo novelleissaan lohikäärmeiden monipuolisen kirjon esiin aina kuonosta hännänpäähän, viimeistä suomua myöten. (takakannesta)

Jälleen kerran hieno kokonaisuus! Monipuolinen kokoelma erilaisia novelleja, joiden keskiössä on majesteettinen lohikäärme. Osa kirjan novelleista on perinteisempää fantasiaa, osa puolestaan pikemminkin uuskummaa tai reaalifantasiaa.

Mixu Lauronen: Empiiristä

"Joko voimme tulla pois?" sanoi vapiseva ääni.
"Ette. Antakaa lohikäärmeelle unilääkettä."
"Miten me..."
"Yrittäkää nyt vaan. Koko pullo." (s. 9)

Hauska pikku tarina (raapale? en jaksanut laskea sanoja :D) lohikäärmetutkimuksesta. 

J.S. Meresmaa: Hyvä emo

"Tulisijan luukku oli auki ja tyttö kurotti työntämään jotakin uunin sisään. Minä harppasin kauhuissani tyttöä kohti ja ehdin nähdä pienten kätösten välissä kiiltävän harmaanvalkean munanmuotoisen esineen. Esinettä kiertävä hopeinen hännänpää vilkahti ja munan päällä lepäävän hurjannäköisen pään punasilmät pilkahtivat. Margareta-neiti päästi iloisen kiljaisun, kun liekit nielaisivat koriste-esineen.  

Se oli se traakinmuna, eikä mitään ollut tehtävissä." (s. 13)

Huolella rakennettu historiallinen miljöökuvaus yhdistettynä fantasiaelementteihin. Hienoa työtä!

Juha Jyrkäs: Käärmeensanat

"Siitä on sykkö syntynynnä,
siitä kääntyi käärmeheksi,
sisälisko myös sikisi,
alun sai ahosilakka,
kasvoi suuri käärmekansa,
lievojen suku sotaisa." (s. 52)

Ja tätä käärmekansaa vastaan taistellessa auttavat ainoastaan käärmeensanat.

Katja Salminen: Lohikäärmefragmentteja

"Lohikäärmeitä ei enää ollut, mutta niistä oli jäänteitä. Fragmentteja, joissa oli epätodellisuuden salaperäinen voima." (s. 68)

Nova-kirjoituskilpailun voittaja, julkaistu aiemmin Spinissä 4/2001. 

Minna Roininen: Tarina punaisesta naisesta 

"Käärmeen vuonna syntyneitä pidetään kauniina ja älykkäinä", sanoi Ji Ling, kun Sari seuraavana päivänä latoi Wein kanssa lounasastioita tiskikoneeseen.
Sari ei mahtanut mitään sille, että yhdessä naisen heltymättömän katseen kanssa sanat tuntuivat enemmänkin moitteelta kuin kehulta.  

"Mutta heitä pidetään myös turhan omistushaluisina", jatkoi Ji Ling. "Sinun pitäisi muistaa pukeutua punaiseen. Välttääksesi onnettomuuksia, kun vuosi vaihtuu." (s. 73)

Kaunis ja traaginen rakkaustarina.

Saara Henriksson: Rigurin käärme 

"Maeridia. Minun tyttöni", Kasir sanoi.
"Olen valmis", Maeridia sanoi. Ennen kuin hän puristi silmänsä kiinni hän näki, miten kyynel vierähti Kasirin poskelle.  

Kasir nosti kätensä Maeridian kasvoille kuin hyväilläkseen. Sitten hän lävisti toverinsa ruumiin Rigurin käärmeen syöksyhampaalla. (s. 99)

Hitusen vaikeaselkoinen, monessa eri (aika)tasossa kulkeva tarina.

Tarja Sipiläinen: Asfalttiritari 

"Auringonsäteet kurkottivat kerrostalojen kattojen yli ja sytyttivät lohikäärmeen suomut turkoosinvihreään loistoon. Yöllisen sateen kastelema maa kirkasti värit. Otuksen avoimesta suusta leimusivat lieskat, ja savuvana kiemurteli kellarin portaisiin kadoten soiroina talon pohjakerroksen käytäviin. Jättihampaat loistivat valkeina kuin ensilumi, jota saisi vielä odottaa kuukausia.  

Hole ei saanut katsettaan irti otuksen raajoista, jotka päätyivät puolimetrisiin sapelimaisiin kynsiin. Niiden tielle ei haluaisi jäädä, hän mietti ja hihitti itsekseen, kun tajusi katselevansa kuvaa. (s. 101)

Kiusattu poika saa kaverin ja tutustuu lohikäärmeisiin. Ihana novelli! <3

Shimo Suntila: Tulennuolemat 

"Miracle Wu odotti lohikäärmeen ihon olevan suomuisa ja niljakas, samanlainen kuin sätkivällä karpilla. Alkukantaiset mielikuvat ihmiskunnan alkuhämäristä kumpusivat rotumuistin syövereistä. Lohikäärme oli lentävä kotka, karjuva leijona, myrkyllinen käärme. Väristen Miracle Wu painoi kämmenen siiven alle. Hän huudahti.  

Kosketus ei ollut materiaalinen vaan pikemmin sähköinen. Miracle Wu ei nähnyt kipinöitä, mutta tunsi niiden syöksyvän sisään sormenpäistään. Nyt hän tiesi, miltä tuntuisi pyydystää salama nyrkkiinsä." (s. 117) 

Ihmisiä, haltioita ja lohikäärmeitä. Kuka onkaan isäntä ja valtias?

Hanna Morre: Rakelin päätös 

Luolan ovikivellä Rakel kääntyi Jyriin päin. - Seuraat minua minne ikinä menekin, sanaakaan sanomatta. - Ollaanpa sitä arvoituksellisia, Rakel. Silmissä heijastui teräksenharmaa taivas. - Uskallatko? Jyri ei vastannut. Hän tarttui Rakelia niskasta ja painoi itseään vasten vaativan suudelman kera. Rakel antoi sen tapahtua. Hän ottaisi oman maksunsa tästä kaikesta myöhemmin. (s. 145)

Yksi suosikkinovelleistani tästä kokoelmasta.  

Magdalena Hai: Hänen kuvansa 

"Alussa on aina minun kuvani, lohikäärme kuiskasi, ja sen ääni avautui kaikkeudeksi Lian mielessä." (s. 157)

Kaunista. <3

Tomi Jänkälä: Uralin sininen 

"Sininen on hetken vihollisensa takana. Sillä olisi tilaisuus iskeä, mutta se on voimaton. Rikkoutunut siipi pettää ja eläin lähtee syöksykierteeseen. Hetkessä punainen on paikalla. Sen kynnet iskeytyvät syvälle sinisen selkään. Pitkät torahampaat uppoavat niskan puolelta eläimen kaulan ympäri. Molemmista valuva veri piirtää taivaalle kaaren, kun eläimet syöksyvät alas kivikkoon. Kuuluu vastenmielinen rusahdus. Sininen on hävinnyt eloonjäämiskamppailun. Se on kukistettu ja täysin punaisen armoilla. Sisälläni jotain tuntuu halkeavan. En itkenyt edes isäni hautajaisissa. Nyt kyyneleet tulvivat vuolaina.  

"Se on raisua leikkiä, kun nahkasiivet naivat", sanoo Poromies, joka on huomaamatta hiipinyt vierelleni." (s. 173)

:D Loistavan humoristinen lohikäärmetarina itärajan tuolta puolen. Niinikään Nova-kirjoituskilpailun voittaja, julkaistu aiemmin Spinissä 4/2010.

Erkka Leppänen: Legendojen hautausmaa 

"Falac tuumi, että lohikäärmeellä täytyi olla todella tarkat aistit, jos se eli saalistamalla. Sen täytyi kuulla tai haistaa saaliinsa virstojen päästä, tai sitten sillä oli jokin ihmiselle tuntematon aisti. Jos olen oikeassa, meidän ei tarvitse etsiä lohikäärmettä. Se kyllä löytää meidät." (s. 185) 

Praedor-sarjakuvan (ja roolipelin) maailmaan sijoittuva novelli lohikäärmeen etsintäretkestä. 

Heikki Nevala: Rungot kuin siivekkäät käärmeet 

"Kyyristelin lähemmäs suurta alttarikiveä. Kookkaimmat käärmerungot olivat heti sen takana, suojasivat ruumiillaan heikompiaan ja taimia parven keskellä. Yksi isoista huojahti, näin muhkuraisen pahkan keskelle avautuvan matelijan silmän. Se tuijotti minua ja vauvaa herkeämättä." (s. 200)

Islannin puuttomille aavoille sijoittuva lohikäärmesaaga. 

Jussi Katajala: Lento OA1701

"Tuulen suhinaan sekoittui rääkäisy. Antti katsoi äänen suuntaan. Jokin suuri lähestyi häntä kovaa vauhtia. Antti luuli sitä ensin lentokoneen osaksi, mutta hetken päästä hän tunnisti sen lohikäärmeeksi. Lohikäärme oli taittanut siivet lähelle vartaloaan ja syöksyi kuin saalistava haukka." (s. 210)

Lost + lohikäärmeet. :)

Anni Nupponen: Käärmeenkantajat 

"Mestarin silmät tummuivat. Hetken hän katseli vain tietä. Hän ajatteli kahdeksaa poikaa, joiden kuolemasta oli vastuussa. Eihän hän heitä omin käsin ollut tappanut, mutta hän oli mestari, ja hän antoi käskyt. Epäonnisia, epätieteellisiä ja liian nopeita kokeiluja kaikki, lohikäärmeenmunia, jotka oli heitetty hukkaan veljeskunnan vallanhimon tähden. Nuoria poikia, joista osa kuoli kokeisiin ennen kuin ehti lohikäärmeenmunaa näkemäänkään." (s. 233)

Hieno, mutta hitusen karmaiseva teoria lohikäärmeiden syntyprosessista. :)

Anne Leinonen: Maeruksen koskettamat 

"- Sinun aurasi, se on sininen, mutta kaipaa liekkiä, elinvoimaa, hän sanoi heiveröisellä äänellä. - Niin sen varmaan kuuluukin olla. - Älä ole noin surullinen. Saat kaiken anteeksi. Kyllä me ymmärrämme. Olet joutunut pyristelemään ja taistelemaan, mutta pian kaikki muuttuu. - Levätkää nyt, vastasin. - Kunhan saat levittää siipesi, ymmärrät paremmin, miten maailmankaikkeus toimii." (s. 244)

Huijarihoitaja tuleekin itse huijatuksi mukaan johonkin huikeaan...

Janos Honkonen: Itse ilma syttyi tuleen 

"Johann ei nähnyt liekkejä, hän näki kultasilmäisen, liekkisuomuisen, lähes talon kokoisen lohikäärmeen pään, joka kalusi ja jäyti puista taloa sisältä päin." (s. 260)

Maailmansotien väliseen Saksaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin sijoittuva novelli tiedemiehestä, jota tuli ja lohikäärmeet kiehtovat.

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita 
Toimittaneet Erkka Leppänen ja Hanna Matilainen
Osuuskumma, 2015
280 sivua

Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja

Jälleen kerran Osuuskumman novellikokoelma osoittautui oikeaksi helmeksi! Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja (Osuuskumma 2014) sisältää neljätoista suomalaisten kirjoittajien aavenovellia. 

Kun kuolema ei ole päätepiste, henki jää elämään ja koskettaa myöhemmin maailmaan tulevia. Tai kun elävät kutsuvat, kurottavat rajan yli ja luovat tilan aaveen tulla. Kohtaamiset eivät aina ole rauhallisia viestejä tuonpuoleisesta, vaan ne tuovat kylmän mukanaan. Mutta myös lohtua. 
Astu siis kummitusjunaan, johon Ruumiittomat sinut kutsuu: neljätoista aavetarinaa vievät lukijansa männäpäivän vainioille, vanhan Porvoon yöhön ja Meksikon eksoottiseen aurinkoon, aina tulevaisuudessa kumottavan Kuun kamaralle asti. Veturissa kotimaisen spekulatiivisen fiktion kärkinimet. 
"Heräsin siihen, että joku puristi jalkaani. Ponnahdin istumaan ja huusin pimeyteen. Hapuilin valon päälle. Puristus katosi. En nähnyt ketään." (takakansiteksti) 

Olin aivan varma, etten ole aiemmin lukenut tätä kirjaa. Mutta mitä pitemmälle luin, sitä tutummalle tarinat tuntuivat... Edelleenkään en muista lukeneeni kirjaa, mutta... ehkä sitten olenkin. Tai sitten en. Spooky! 

Kirjaan sisältyvät novellit:

J.S. Meresmaa: Kielolinna 

Paikka oli sama. Rebekka oli siitä varma. Mutta kohdassa, jossa talon olisi pitänyt olla, ei näkynyt edes perustusten jäänteitä. Hän tunsi alkavan päänsäryn tykytyksen niskanjuuressa ja kääntyi takaisin pyörälle. 
Juuri kun hän oli tarttumassa sarviin, kassin sisältä kuului tekstiviestin helähdys. Ihokarvat tanassa Rebekka luki viestin. 
Minulla on ikävä sinua. (s. 23)

Melko perinteinen kummitustarina, mutta kuitenkin uusilla mausteilla. :)

Anni Nupponen: Maitoa mandariinilasista 

"Manta, kuule nyt Manta", sanoi Ronja. "Ei elämä ole meille velkaa onnellisuutta. En minäkään ole onnellinen. Minulla on perhettä vain tädin ja serkun verran. Sinä olit ainoa, joka tunsi isän ja nyt sinäkin olet kuollut. Mutta en aio lakata elämästä. En aio, vaikka väsyttäisi kuinka tai koskisi kuinka. Koska joskus... joskus on pakko juoda maitoa mandariinilasista."
[--] Manta tuijotti peilistä, harmaana ja häilyvänä. Hän ei kuitenkaan näyttänyt enää vihaiselta, ehkä enemmän uteliaalta. (s. 49)

Hieno. <3

Kari Välimäki: Uudet perunat 

Me olimme  yksi valtava mieli, joka aisti maailmaa viimeksi kuolleiden ihmisten muistojen kautta. Jokainen kuollut ravitsi henkeämme, tarjosi uusia ajatuksia ja kokemuksia, elämän pilkahduksen kuoleman valottomuuteen. 
[--] Me olimme mukana siinä mullassa. Samalla lailla kuin voikukka lähettää höytyviään tuulen mukana maailmalle, me levittäydyimme sattuman mukana uusille alueille ja toivoimme parasta. 
[--] Sitten onni potkaisi ja eräs sopimusviljelijä osti meidät. Hän vei meitä monta traktorikuormallista pelloilleen, levitti ohuelti hiekkaiseen maahan ja kylvi meihin perunaa. (s. 55-57)

Erittäin pelottava ajatusleikki.

Taru Luojola: Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa 

Aiemmin tyhjällä pellolla seisoi nyt suunnaton rakennelma, joka ensivilkaisulta vaikutti linnalta. Tarkempi katselu osoitti, että se ei ollut yksi rakennus, vaan tiivis rykelmä erilaisia muotoja ja ulokkeita, kuin tivolilaitteita. Korkeimmalle kohosi suuren maailmanpyörän runko. Sitä kiersi polveileva vuoristorata, välissä sojotti muutama kieputin ja etualalla näkyi karuselli. Koko kerrostalon korkuinen rakennelma välkkyi ja hohti erilaisissa harmaan ja vihreän sävyissä - aivan kuin tivolista olisi poistettu kaikki muut värit. 
Hämmästyttävintä kuitenkin oli, että kaikki tämä oli ahdettu valtavien telaketjujen päälle, joista kumpikin yksistään oli tavallisen maantien levyinen ja kaksikerroksisen talon korkuinen. Hirvityksestä johti suunnattoman leveät ja syvät, vihreinä hohtavat telaketjunjäljet suoraan jokeen, aivan kuin laite olisi ajettu sieltä maalle. 
[--] Vähitellen musiikki houkutteli paikalle asiakkaita. Mutta he eivät olleet mitä tahansa ilonpitäjiä, vaan vaisua, harmaata, ja apaattisen näköistä väkeä, joka liikkui jalkoja tuskin liikuttamatta. 
[--] Tämä tivoli ei ilmoitellut lehdissä eikä tänne tullut tavallista väkeä. Ei, tämä tivoli oli tuonpuoleisesta ja viihdytti ajasta ikuisuuteen siirtyneitä sieluja. (s. 67-68)

Hyytävää! Enpä haluaisi tällaiseen tivoliin...

Maria Carole: Ruusunnuppuni, kaikkeni 

"Se on miehen käsi, eikö olekin? Olisikohan siitä iloksi? Miehistä ei koskaan tiedä." 
"Kokemusta sillä kyllä lienee ja olen varma, että se olisi ilolla opettelemassa kaikkea minkä vain suvaitsette opettaa." 
Nainen nyökkää hitaasti. Painaa leukansa miltei rintaa vasten. Oleandra kertoo hintani ja minä olen pökertyä ajatuksesta. Elävänä ei kukaan olisi minusta noin paljoa maksanut saadakseen kumppanikseen. (s. 86)

Monellakin tasolla häiritsevää. o_O

Samuli Antila: Synnytetty 

Nousin ylös ja tuin itseäni altaaseen. Katsoin peiliin ja näin kellertävän ja harmaasänkisen naamani ja jotain muuta. Aineeton kuvajainen erkani minusta. Vieressäni seisoi selvästi jokin, jonka saattoi oikein pinnistelemällä tulkita miehen hahmoksi.[--] Tiesin, mitä piti tehdä seuraavaksi. Minun piti antaa luomukselleni nimi, jotta se saattaisi murtaa olemattomuuden kahleet. Päätin, että siitä tulisi Hesekiel. (s. 103)

Kertoja saa aikaan jotakin, jonka haluaisi tehdä tyhjäksi mahdollisimman pian. Novelli nostaa niskakarvat pystyyn!

Heikki Nevala: Syyllisyyden varjot 

Kaksi ruumista, pitkä mies ja häjyynen poika. Prännin Jaakko ja Kaapo... Niin ne olivat itsensä esitelleet, huutolaiset, kun olivat vielä elossa. Väkivaltaisesti Aimo pyyhki silmistään vuotavia kyyneliä. Viina turrutti osan tunteista, mutta se ylellisyys ei tainnut kestää enää pitkään. (s. 111)

Kirkon vaivaisukon ryöstö ei jätä Aimoa rauhaan.Ihanaa eteläpohjalaista murretta! :)

Tarja Sipiläinen: Henkien polku 

Käännän katseeni sisäänpäin. Tätä don José tarkoitti. Energia virtaa minuun ja minusta pois. Näen edessäni maailmoja, jotka tuntuvat olevan miltei ulottuvillani. Kurkotan kättä kohti eteeni avautunutta porttimaista aukkoa. Pystyisinkö koskettamaan maailmaa, joka häämöttää edessäni kutsuvana? 
[--] Kun sormeni hipaisevat aukon värjyvää reunaa, ilma taipuu serpentiininä sateenkaaren sävyihin. (143-144) 

Kuolleiden päivän vietto johdattaa novellin kertojan uusille poluille. Hui!

Anne Leinonen: Tyttö niityllä

Tulija näki kotinikin. Sekin lupasi paljon. Oli paljon sellaisia, jotka eivät nähneet mitään, eivät vaikka kävelivät päälleni. Silja oli niin nuori, hänellä oli vielä riittävän avara katse, kyky huomata silmäkulmassa vilkahtava toisenlaisten maailma. Minäkään en ollut aikoinani nähnyt mitään, kohtasin muita vasta kun olin asunut niityllä useita vuosia. Siirsin painoa jalalta toiselle. En tohtinut toivoa enempää. Vielä oli liian varhaista ajatella pidemmälle. 

- Oletko sinä kuollut? hän kysyi. (s. 150)

Tämä oli yksi niistä novelleista, jotka tuntuivat todella tutuilta vaikken muista lukeneeni kirjaa ennemmin. 

Minna Roininen: Vielä yhdet jäähyväiset

"Sinä olet kuollut." 

Sanat tipahtelivat ulos suustani ennen kuin ehdin todella ajatella, mitä ne tarkoittivat. Mutta samaan aikaan kun sanoin ne, minä tiesin. Tiesin, mistä pääkipuni oli johtunut. Miksi puhelimeeni oli tullut niin monta puhelua. Minkä vuoksi olin koko päivän nähnyt välähdyksiä siitä moottoritien kaistaleesta ja katuvalosta, joka välkkyi mustana, oranssina ja mustana, vaikka itse en ollut koskaan ajanut sellaista tietä pitkin. 
"Jumalauta, Nikolas, sinä olet -" 
"Sanoin aina, että sinä olet liian fiksu talkkariksi, Liisa." (s. 175) 

Mukavan erilainen novelli, jossa etsitään syytä kummituksiin oman pään sisältä.

Jussi Katajala: Odottaja 

- Minä olen Aurora, mikä sinun nimesi on?
Nainen tarttui Auroran käteen. 
- Helena. Odotan sulhastani, meidän on määrä tavata täällä ja mennä elokuviin. 
Heidän ohitseen käveli koiraa taluttava mies. Koira katsoi penkin suuntaan ja vinkaisi. 
- Tyhmä koira, mies sanoi. - Ei tyhjää penkkiä tarvitse pelätä. (s. 215)

Taas vähän erilaista näkökulmaa kummitustarinoihin. Tykkäsin!

Jani Kangas: Tyhjiö 29B 

Tuijotin apaattisena asennuksen etenemistä, kun puhelimeni soi ja Pessoan särisevä ääni kehotti minua tulemaa hänen huoneeseensa välittömästi. Minulta meni hetki käsittää, mistä oli kyse. Olin ollut siinä uskossa, ettei Pessoan toimipiste ollut Postipankilla. Olin ilmeisesti joko ollut koko ajan väärässä tai sitten hän oli vasta saapunut tänne. Jätin ohjelmat asentamaan itse itseään ja lähdin kohti Pessoan mainitsemaa huonetta numero 29B. (s. 241-242)

Kummitustarina nykypäivän yritysmaailmasta, jossa deadlinet paukkuvat ja projektit eivät etene. 

Janos Honkonen: Vespula 

Pari viikkoa myöhemmin Simo kertoi haluavansa nähdä minut, ja vastasin videopuheluun epäröiden. Jälleen näytöllä oli vain tyhjä huone ja seinällä varjo, ei mitään muuta. Simo väitti taas olevansa koneella. Tämä tapahtui muutaman kerran, kunnes kerroin Simolle, ettei se ollut hauskaa vaan melko häiritsevää. Viimeisen puhelun aikana näytti kuin varjo olisi liikkunut. Kääntynyt hitaasti. 

Minua alkoi vaivata myös se, että Simo vaikutti olevan aina linjoilla, aina valmis vastaamaan minulle muutaman sekunnin viiveellä. Ensin oletin, että meillä oli vain sama vuorokausirytmi, mutta jopa kärsiessäni ajoittaisista unettomuusjaksoistani hän oli aina tavoitettavissa. Kun kertaalleen kysyin häneltä vitsinä, että milloin hän oikein nukkui, Simo sanoi: "Silloin kun sinäkin, Henri". Vastaus oli oudon aavemainen, mutta en silloin ymmärtänyt, mitä se merkitsi. (s. 255)

Kauhuskenaario ja kummitustarina tulevaisuudesta. Novellin nimi jäi minulle arvoitukseksi.

Shimo Suntila: Chudakovin aaveet

Hologrammit ryhmittäytyvät uudelleen. Bostonin eteen muodostuvat kasvot. Nuori nainen, taustatietojen mukaan 27-vuotias, vaalea, lyhyt tukka, ahdistuneet silmät. Hän ei ole koskaan aiemmin nähnyt niitä, mutta ne tuntuvat tutuilta. Bostonia kylmää. Hän lukee lyhyen raportin. 
Jelena Volkova saapui Chudakoviin yksitoista vuotta sitten. Pari viikkoa ennen levottomuuksien puhkeamista. Huono ajoitus. Häneltä ei ollut löytynyt aiempia kytköksiä radikaaliryhmiin, se oli tutkittu jälkeenpäin tarkkaan, mutta Chudakovissa hän oli joutunut hankaluuksiin. Häntä syytettiin provosoinnista ja kiihottamisesta. Häntä ei kuitenkaan vangittu. Hän katosi. (s. 272)

Niinikään tulevaisuuteen sijoittuva kummitustarina Kuun pimeältä puolelta.

Hieno, hieno kokoelma suomalaisia aavetarinoita, joka ansaitsee paikkansa Hämärän jälkeen -haasteessa. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta 
Goodreads-tähdet: 5 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Ruumiittomat : suomalaisia aavenovelleja
Toimittaneet Heikki Nevala, Anni Nupponen ja Shimo Suntila
Osuuskumma, 2014 
285 sivua    

Pimeää pimeämpi - Kummalinnun munia 2

Pimeää pimeämpi – Kummalinnun munia 2 kokoaa yhteen raapaleet, jotka Osuuskumma on julkaissut e-kirjoina vuoden 2015 aikana. Antologiassa on sata sadan sanan tarinaa ja bonuksena kaksitoista jouluaiheista raapaletta. Tekstien mukana lukija pääsee kurkistamaan vieraisiin maailmoihin ja outoihin, pimeää pimeämpiin tilanteisiin.
Teoksen ovat toimittaneet Christine Thorel ja Kari Välimäki.
Kirjoittajat: Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Janos Honkonen, Jussi Katajala, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Erkka Leppänen, Olli Lönnberg, J.S. Meresmaa, Hanna Morre, Anni Nupponen, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel ja Kari Välimäki. (kustantajan esittelyteksti)

Raapaleet tuntuvat aina vaan kiinnostavammalta kirjallisen ilmaisun muodolta! Miten ihmeessä sataan sanaan voi saada mahtumaan niin suuria tarinoita? Ihailtava taito kyllä. Ihan ensimmäisen munakokoelman tasolle tämä antologia ei kuitenkaan mielestäni yllä, vaikka oudot ja ihan pimeät tilanteet kiehtovatkin kovasti. Tykkäsin myös jouluisista bonusraapaleista. :)

Suosikkiraapaleeni (satunnaisessa järjestyksessä) ovat: 
Kauhu Pimeässä (Magdalena Hai), Pallomeren kutsu (Mixu Lauronen), Ihme myrsky (J.S. Meresmaa), Hyvänlaatuista (Maija Haavisto), Tahdon salaattia (Kari Välimäki), Sairas päivä (Magdalena Hai) ja vielä Joulupipari (Kari Välimäki). 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Pimeää pimeämpi - Kummalinnun munia 2 
Osuuskumma, 2015
143 sivua