Kulunut viikko on mennyt sängyn pohjalla maatessa. Flunssaisena lukeminen ei meinannut maistua, mutta kun valitsi tarpeeksi kevyttä niin johan sitten jaksoikin yllättävästi. :)
Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013) kertoo maanläheisesti raskaana olevasta Pihlasta ja tämän muutosta pohjoiseen. Tuija Lehtisen Sumulaakson kartano (Otava 2017) tarjoaa puolestaan vähän erilaista näkökulmaa kartanoromantiikkaan.
Miten valinnat rakkaudessa voivat mennä niin pieleen? Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta Pihlan iloisen vauvauutisen jälkeen Otto häipyykin Intiaan meditoimaan.
Tornionjokilaaksossa Pihlalla on piilopirtti, jonne hän vetäytyy työstämään selviytymisstrategiaansa. Ensimmäinen haaste on kehittää kaupunkilaisesta lattekahvin litkijästä pohjoisen syrjäseudun tee se itse -nainen. Entä miten valmentautua äitiyteen, kun kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille? Se käy selväksi, että monilapsisen lestadiolaisäidin ja viime hetkillä lapsensa hankkineen kunnanjohtajan neuvot uudelle äidille ovat ihan omanlaisiaan.
Keskittymistä tärkeimpään häiritsevät innokkaat isäehdokkaat, Peräpohjolan Don Johnson ja ruotsalaisittain liiankin täydellinen Mårten. Entä Otto, olisiko hänestä sittenkin isäksi? (takakansiteksti)
Vaahteran kirjoista, tästäkin, tulee elävästi mieleen Anni Polvan kirjat. Sankarittarelle sattuu ja tapahtuu monenlaista, mutta kaikesta selvitään - niin lapsen odotuksesta yksin kuin isäkandidaattien paljoudesta. Pohjoisen pikkukylässä Pihlan ympärillä pyörii yhtäkkiä miehiä yllättävän paljon - naapurin iäkkäästä Arvosta Intiasta palanneeseen Ottoon, puhumattakaan paikallisesta naistenmiehestä ja Arvon ruotsalaisesta sukulaismiehestä. Jokaisella heistä on oma tärkeä osansa Pihlan elämässä, mutta yksi on lopulta ylitse muiden.
Niistämisen rasittamille aivoille juuri sopivaa ihmissuhdesekamelskaa. Viihdyin!
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
239 sivua
Kartano rakennuksineen kylpi valossa, ja mietin, olinko tekemässä virheen. Vielä voisin kääntyä ja palata omiin ympyröihini.
Elsa ja Silja Herfurth ovat pienestä pitäen tienneet, etteivät ole keitä tahansa. Heitä velvoittavat aateluus, kartano ja suvun henkinen perintö. Heidän ainoana päämääränään on naida sukuun mies, joka on sopivaa säätyä ja taitaa etiketin.
Silja on suhtautunut aina perinteisiin myötämielisesti, mutta Elsa kapinoi niitä vastaan. Miten siniveristen sisarusten käy, kun Sumulaakson kartano joutuu keskelle myllerryksiä? (takakansiteksti)
Lehtisen uusimmasta kirjasta ei oikein voi muuta nimitystä käyttää kuin kunnon "aivot narikkaan" -kirja. Onneksi juuri sellaiselle oli tilausta, ja kirja täytti tehtävänsä mainiosti. Kirjan alkuasetelma on oikeastaan aika hykerryttävä: kuinkahan paljon tällaisia nykyaatelisia mahtaa olla, ja minkälaista elämää he mahtavatkaan viettää. Lehtinen tarjoaa yhden näkemyksen tähän asetelmaan.
Elsa on se suvun musta lammas, joka on nykäissyt itsensä näennäisesti irti suvustaan ja asemastaan muuttamalla pienemmälle paikkakunnalle ja työllistymällä eläinlääkäriasemalle. Suvun siniverisiä lankoja pitävät hyppysissään äiti ja isoäiti Olga Eugenie, ja näistä langoista passelisti nykäisemällä Elsakin liikahtaa vaikkei oikeastaan haluaisi. Sukunsa naisten kauhuksi Elsa asettuu miesväen kannalle, kun serkkupoika Markus haluaa perustaa kartanon maille "military-safareita" tarjoavan yrityksen. Markuksen liikekumppani Sander on vähän liiankin kiinnostava tyyppi, härski renttu joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. Vaan niin tietää Elsakin... ainakin puolivahingossa kuulemaansa puhelinkeskusteluun asti.
Tarina loppuu aika lailla kesken, joten melko varmasti jatkoa on luvassa.
Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano
Otava, 2017
235 sivua
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #aivotnarikkaan. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. lokakuuta 2017
lauantai 29. heinäkuuta 2017
Asta Ikonen: Rakkautta rantahuvilassa
Kesäloman aikana tuli luettua ihan "oikeanlainen" kesälomakirja. Siis semmoinen, jota olisi ollut mukava lukea riippumatossa loikoillen tai laiturilla istuskellen (kuten kirjan kansikuvassa). Upposi tämä Asta Ikosen Rakkautta rantahuvilassa (Reuna 2016) kuitenkin kotisohvallakin. :)
Tanja saa kuukaudeksi käyttöönsä ystävien rantahuvilan, mutta ilo loppuu lyhyeen, kun hän huomaa että on tapahtunut vahingossa kaksoisbuukkaus; huvilalle majoittuu myös itsevarma nuorimies, jonka kanssa Tanja on jo aikaisemmin joutunut törmäyskurssille.
Kumpikaan ei halua antaa periksi ja lähteä huvilalta, vaan päättää savustaa toisen tiehensä keinolla millä hyvänsä. Yhteiselo ei suju ollenkaan kitkattomasti, ja molempien tyrmistykseksi Amor puuttuu lopulta peliin. (takakansiteksti)
Ikonen on kyllä Anni Polvansa lukenut, tämä(kin) kirja on ihan suoraa jatkumoa Polvan tuotantoon, siis kirja jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia ja Amor ampuu nuoliaan arvaamattomasti. :)
Harmiton hyvän mielen kirja, joka sopii Helmet-haasteen kohtaan 25: kirja jossa kukaan ei kuole.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Asta Ikonen: Rakkautta rantahuvilassa
Reuna, 2016
152 sivua

torstai 18. toukokuuta 2017
Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella
Ihana huomata, että uutta ns. hömppäkirjallisuutta ilmestyy aina silloin tällöin! Hömppä on tietysti liian negatiivinen ilmaus Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella -teoksesta (Karisto 2017), samoin "aivotnarikkaan-kirjallisuus", mutta siitähän tässäkin loppujen lopuksi on kyse. Kirjan kannet kätkevät sisäänsä mukavaa harmitonta viihdettä, jolla ehdottomasti on oma paikkansa kirjallisuudessa(kin). :)
Kun juuri opettajaksi valmistuneen Riinan avomies pakkaa yllättäen tavaransa, Riinan elämässä menevät uusiksi paitsi rakkaus-, myös kesätyökuviot. Onneksi lossikahvilaa Jylhäsalmella pyörittävä Sirkka-täti tarvitsee kesäapulaista. Luonnonkauniissa suvimaisemissa, omintakeisten mutta hyväntahtoisten jylhäsalmelaisten joukossa on hyvä parannella sydäntä, mutta kun Sirkka-täti loukkaa jalkansa, on Riinan otettava kahvilanpidosta isompi vastuu kuin hän oli ajatellut. Riina saa myös huomata, etta kaikilla Jylhäsalmen miehillä ei ole puhtaita jauhoja pussissaan...
Sydämenasioita Jylhäsalmella aloittaa uuden kotimaisen sarjan, jossa on kaunista maalaismaisemaa ja aitoja ihmisiä, huumoria, jännitystä ja romantiikkaa. (takakansiteksti)
Tämä kirja olisi ollut ehdottomasti parhaimmillaan luettuna lämpimänä, aurinkoisena kesälomapäivänä joko riippumatossa loikoillen tai laiturilla varpaita liotellen! Näistä olosuhteista jouduin kuitenkin tinkimään, mutta mukavalta kirja siitä huolimatta tuntui. Jatkoa jään odottamaan. :)
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella
Karisto, 2017
190 sivua

lauantai 15. lokakuuta 2016
Katy Birchall: It girl : suosituksi yhdessä päivässä (It girl #1)
Katy Birchallin esikoisteos It girl : suosituksi yhdessä päivässä (Bazar 2016) oli kansikuvansa mukaisesti hauskaa ja viihdyttävää "tyttöjen hömppää". Ihan positiivisessa mielessä.
Kukapa ei haluaisi olla koulun suosituin tyttö!
14-vuotias Anna on juuri muuttanut Lontooseen uuteen kouluun. Hänellä on kaksi ystävää, Jess ja Danny, mutta muuten koulun sosiaalinen elämä tuntuu haasteelliselta. Varsinkin, kun Anna onnistuu sytyttämään koulun suosituimman tytön hiukset tuleen ja hänen pitäisi löytää tanssipari kevätjuhlaan.
Annan suosio koulukavereiden silmissä kuitenkin nousee yhtäkkiä räjähdysmäisesti, kun hänen toimittajaisänsä menee kihloihin kuuluisan filmitähden kanssa ja paparazzien piiritys alkaa. Silloin ei edes piiloutuminen siivouskomeroon tunnu auttavan, vaan Annan on yritettävä sopeutua elämään koulun suosituimpana tyttönä. (takakannesta)
Koko tämä "it girl" -käsite oli minulle aivan vieras, mutta ilmeisesti sillä tarkoitetaan jonkinlaista seurapiirien ja median lemmikkiä. Wikipedia selittää termin: "viehättävä, seksikäs nuori nainen, joka saa tiiviisti mediatilaa, joka ei liity hänen henkilökohtaisiin saavutuksiinsa tai huomio on liian suurta omiin saavutuksiin nähden. It-girlinä olo on väliaikaista, joko heistä tulee todellisia julkisuuden henkilöitä tai he unohtuvat."
Hömpähtävästä alkuasetelmasta (nuori toheloiva tyttö joka haluaisi olla suosittu) rakentuu tietenkin juuri sitä: hömppäa - ei tätä juuri muulla sanalla pysty kuvailemaan. Mutta hömpälläkin on oma paikkansa, näitä kirjoja tarvitaan myös nuorille kaiken angstin ja kipuilun keskelle.
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katy Birchall: The it girl (2015)
Suomentanut Eija Hirvonen
Bazar, 2016
333 sivua

sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Tiina Piilola: Taivaanmerkit
Ohhoh. Olipas pläjäys, tämä Tiina Piilolan Taivaanmerkit (S&S 2016). Meinasin jo jättää keskenkin, mutta luin sitten loppuun asti. Melkoista hömppää oli, ja luvattoman huonosti esiluettu: kirjoitus- ja sanavirheitä piisasi turhan paljon.
Taivaanmerkit ovat kertoneet Emmalle, että arjen rutiinit ovat, taas kerran, menossa peruuttamattomalla tavalla uusiksi. Emma on päättänyt tehdä kaikkensa estääkseen uhkaavan kaaoksen. Puoliso Jarkkokin pitäisi saada tajuamaan vaara, joka ilmestyy hänen elämäänsä hemaisevan Tanssii tähtien kanssa -julkkiksen muodossa. Samaan aikaan Emman huomiota kaipaavat esimurrosikäinen tytär Mallu ja väitöskirja, jossa Emma on päättänyt ratkaista Kalevalan naisten salaisuuden. Ylipäätään olisi syytä löytää omalle elämälle suunta. Emma yrittää ratkoa arjen ja avioliiton ongelmia vaihtoehtoterapioiden avulla: tutuksi tulevat astrologia, jälleensyntyterapia ja pyhän pyhän äiti Marian naiseuskurssi. Erilaiset hoidot seuraavat toinen toistaan. Mutta auttavatko ne, vai johdattavatko vain yhä syvemmälle suohon? (takakansiteksti)
Eipä tästä oikein paljon sanottavaa ole. Omalla tavallaan huvittava, mutta nuo aiemmin mainitsemani virheet häiritsivät omaa lukukokemustani sen verran paljon, ettei juuri naurattanut. Loppuun kirjan luki ihan uteliaisuuttaan, että mitä hömppää ja hörhöilyä päähenkilö vielä keksii kokeilla... Kansien väliin kun ehti mahtua jo
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Tiina Piilola: Taivaanmerkit
Schildts & Söderströms, 2016
335 sivua

- unien tulkintaa
- rebirthingiä
- reikiä
- NLP:tä
- mindfulnessiä
- zenmeditaatiota
- joogaa
- chakrahealingia
- auratransformaatiota
- astrologiaa
- planeettatransiitteja
- äänimaljahoitoja
- luontaiskosmetiikkaa
- kiinalaista astrologiaa
- maahisia
- kukkauutteita
- tähtisäteilyä
- shamaaneja
- henkioppaita
- enkeleitä
- meditaatiota
- kanavointia
- harhailevia henkiä
- tähtikarttoja
- inkarnaatioita
- intuitiota
- enneunia
- jälleensyntyterapiaa
- Paula Heinosen suolistoluentoja
- Rhonda Byrnen kirjoja
- hoivakiviä
- kotitonttuja
- pyhän pyhän äiti Marian naiseuskursseja
- rakkauslistoja
- mandaloita
- kaukohoitoa
- jumalatarkortteja
Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Tiina Piilola: Taivaanmerkit
Schildts & Söderströms, 2016
335 sivua
keskiviikko 20. heinäkuuta 2016
Naistenviikko - Maarit Varjo: Aurinko sydämessä
20.7. Maarit, Reetta, Marketta
Kirjaksi valitsin oman hyllyn kätköistä Maarit Varjon viihdepläjäyksen Aurinko sydämessä (Karisto 1994), jonka itsepintaisesti yritän vääntää "paikaksi auringossa" jostain syystä.
Pienen Ossi-pojan yksinhuoltajaäiti Paula on täysin tyytyväinen elämäänsä: hänellä on hyvä virka suuressa sairaalassa, oma rivitaloasunto ja tärkein kaikista, Ossi. Joskus harvoin Paula käy tuulettumassa "ulkona" ystävättärensä kanssa, mutta yleisesti ottaen hän suhtautuu varovaisuudella miehiin - onhan hän karvaasti pettynyt suhteessaan poikansa isään.
Kunnes sitten eräs tietty lääkäri alkaa kummasti sekoittaa Paulan arkipäivien totuttua rutiinia... (takakansiteksti)
Kyllä. Juuri sitä itseään, pesunkestävää aivotnarikkaan-hömppää. Silloin tällöin luettuna menettelee, kelpuutin kirjahyllyyni vain ja ainoastaan siitä syystä että kirjan tapahtumapaikaksi on valikoitunut kaikkien paikkojen joukosta synnyinkaupunkini Kajaani. Ei ihan totuudenmukaista miljöön kuvausta, varsinkaan sairaala-alueen osalta, mutta muutamia paikkoja jopa tunnistaa. :) Ei siis mikään kuolematon klassikko, mutta on näillekin oma aikansa ja paikkansa.
Pakko vielä mainita, vaikken nyt aivan tiedä onko se viisasta... mutta niin vaivaannuttavia kuin kirjojen seksikohtaukset voivatkin olla, tämä kirja jotenkin erottuu edukseen. Siitä on glamour kaukana kun herkkä hetki yllättää suolla. :D
Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Maarit Varjo: Aurinko sydämessä
Karisto, 1994
201 sivua

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016
Lomalukemista vol. 7 - Irma Poutajärvi: Ajo sallittu omalla vastuulla
Yhtenä iltana kaipasin jotain tosi kevyttä lukemista, siis totaalista "aivot narikkaan" -kirjallisuutta. Ja sitähän löytyi ihan omasta kirjahyllystä, jemmattuna sinne juuri kyseisenlaista tarvetta varten. :)
Irma Poutajärven Ajo sallittu omalla vastuulla (Karisto 1988) on just niin ihanaa hömppää kuin kansikuva jo lupaa. Punatukkainen tyttö ja komea, tumma mies - kuulostaa ihan Anni Polvalta, eikö?
Suorasukainen, sanavalmis Maija on ikänsä touhunnut isänsä omistaman autokorjaamon nurkissa ja hallitsee epänaisellisesti kaikki autoon liittyvät niksit. Kerran kuitenkin hänkin jää autoineen tienposkeen, mistä hänet pelastaa erään autoliikkeen komea myyntipäällikkö Tuomas. Maija on kehittynyt mutkattomaksi tyttölapseksi suorasanaisen isänsä ja viiden veljensä kovassa koulussa, mutta huomaa pian jäävänsä toiseksi Tuomaksen seurassa. Ja miksi ihmeessä hänen sydämensä alkaa aina läpättää niin oudosti miehen ilmestyessä paikalle? (takakansiteksti)
Polva-tyylinen hömppä on kuulunut lempilukemistooni varmaan jo parikymmentä vuotta, tai varmasti jo pitempäänkin. Lainasin näitä kotikaupunkini kirjastosta kerta toisensa jälkeen, ja muutamia (kuten tämän kyseisen teoksen) olen hankkinut omaan hyllyyni divareista. En osaa tarkalleen sanoa, miksi tämäntyyliset kirjat vetoavat niin kovasti... kai se sitten on sitä totaalista pakoa arjesta. Ja olen vakaasti sitä mieltä, että nykyään tämänkaltaisia kirjoja ilmestyy ihan liian vähän. Saa vapaasti olla eri mieltäkin, mutta minusta näillä on ehdottomasti oma paikkansa kaiken muun (laadukkaamman?) kirjallisuuden rinnalla, piste. :)
Mistä kirja minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Irma Poutajärvi: Ajo sallittu omalla vastuulla
Karisto, 1988
159 sivua

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)