Jännitystä syksyn pimeyteen

Syksyn edetessä ja iltojen pimetessä tulee vaihe, jolloin jännärit ja kauhukirjat vetävät tavallistakin enemmän puoleensa. Näihin hetkiin oivaa lukemista on C.J. Tudorin esikoisteos Liitu-ukko (WSOY 2018).



Kirjan tarina kulkee kahdessa aikatasossa: vuosissa 1986 ja 2016. Jo tästä syystä kirja toi elävästi mieleen Stephen Kingin tiiliskiviklassikon Se. Yhtäläisyydet eivät tähän lopu, sillä muutenkin tapahtumaketju tuo kyseisen Kingin teoksen mieleen. Pelle sentään puuttuu.

Vuonna 1986 kaksitoistavuotias Eddie viettää kesää kavereidensa kanssa. Hupaisana viestien vaihtona alkanut liitu-ukkojen piirtely saa karumman käänteen, kun liitupiirrokset johdattavat porukan ruumiin kätköpaikalle. Sen kesän tapahtumia ei kukaan porukasta halua muistella. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Eddie saa kirjeen, jonka sisällä on vain kuva liitu-ukosta. Vanha kaveriporukka ei ole kokoontunut pitkiin aikoihin, mutta nyt taitaa olla korkea aika tavata. Selviää, että muutkin ovat saaneet samanlaisia kirjeitä, ja kaikki olettavat niiden olevan vain pilailua. Tämä luulo kuitenkin osoittautuu vääräksi viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi vanhasta porukasta kuolee.

Eddie ei oikein tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Vanhat asiat on pakko ottaa käsittelyyn ja selvittää, mitä tuona kamalana kesänä vuosikymmeniä sitten oikeastaan tapahtui.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
C.J. Tudor: The Chalk Man
Suomentanut Raimo Salminen
WSOY, 2018
426 sivua

S.K. Tremaynen aiemmat psykologiset jännärit Jääkaksoset ja Tulilapsi olivat molemmat todella jänniä ja mieleenpainuvia lukukokemuksia. Myös kirjailijan uusin teos Ennen kuolemaani (Otava 2018) jatkaa samalla linjalla.

Keskellä Dartmoorin karua ylänköseutua asuu Redwayn perhe, Adam, Kath ja tytär Lyla. Joulunvietto on sujunut tavanomaisen mukavasti Kathin veljen perheen seurassa, mutta joulun jälkeen koittaa karu arki, kun Kath on menettää henkensä auto-onnettomuudessa. Hänen autonsa suistuu veteen, mutta kaikeksi onneksi Kath pääsee autosta ulos ajoissa ja säästyy hukkumiselta. Onnettomuus jättää jälkensä koko perheeseen: metsänvartijana työskentelevä Adam vaikuttaa kummallisen etäiseltä, ja alunperinkin asperger-tyyppisesti oireileva Lyla käyttäytyy aina vain oudommin ja lisäksi puhuu salaperäiseltä miehestä, jonka väittää nähneensä nummilla. Kath itse ei muista onnettomuutta edeltäneistä viikoista mitään. 

Kun Kathin muisti alkaa vähitellen palautua, kaikki kääntyy päälaelleen. Oliko onnettomuus sittenkään onnettomuus? Jotain on pahasti pielessä, ja Kathin on saatava selville totuus tapahtumista.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
S.K. Tremayne: Just Before I Died
Suomentanut Antti Autio
Otava, 2018
431 sivua

Lasten jännää x 3

Kaikenlaiset kammottavat olennot kuten hirviöt ja kummitukset sopivat syksyyn ja halloweenin aikaan saumattomasti, ja niitähän varsinkin lapsille ja varhaisnuorille suunnatuista kirjoista löytyy. Tässä kolme Halloween-lukuhaasteeseen passelia kirjaa.

Tapani Baggen kirjoittama ja Carlos da Cruzin mainiosti kuvittama Apassit-sarja jatkuu kirjalla Vanajaveden hirviö (Karisto 2018). Tässä kirjassa liikutaan Hämeenlinnassa 1910-luvulla, kun salaseura Apassit kutsutaan tutkimaan uutta mysteeritapausta. Karlbergin kartanon isännältä on varastettu hyvin arvokas esine, ja samoihin aikoihin Vanajavedellä on nähty kauhistuttava hirviö. Apassit arvelevat aivan oikein, että nämä tapaukset liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Vauhdikas seikkailu esittelee vanhaa Hämeenlinnaa sekä siellä asuneita merkkihenkilöitä. Kirjan sivuilta löytyy esimerkiksi muuan viiksekäs herrasmiessäveltäjä. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tapani Bagge: Vanajaveden hirviö
Kuvittanut Carlos da Cruz
Karisto, 2018
135 sivua

Katarina Mazettin Viisikkoja kunnioittava Seikkailuserkut-sarja etenee neljänteen osaansa. Haamuja ja hirviöitä (Otava 2018) tuo Karlssonin serkukset jälleen kerran Uikkusaareen. Syyslomalla saaristossa on pimeää, ja halloween ja kummitusjutut tuovat oman erityisen lisänsä lomanviettoon. Lähellä sijaitsevassa Suurvallassakin tapahtuu: Jorin äidin teatteriseurue esiintyy siellä, ja samaan aikaan kaupungin yli pyyhkäisee murtovarkausaalto. Ketä kummat naamiotyypit kaduilla ovat, ja onko heillä jotain tekemistä varkauksien kanssa? Tapaus kuulostaa aivan Seikkailuserkuille sopivalta kohteelta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Haamuja ja hirviöitä
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2018
153 sivua

Kristina Ohlssonin nuortensarjan aloitusosa Lasilapset oli mielestäni ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa. Nyt tämäkin tarina saa jatkoa! Hopeapoika (WSOY 2018) nostaa päähenkilöksi Aladdinin. Aladdinin vanhemmilla on ravintola vanhassa vesitornissa, ja nyt koko perhe on muuttanut asumaan samaan rakennukseen. Ravintolalla ei mene oikein hyvin, ja kaiken lisäksi sieltä alkaa kadota ruokaa. Aladdinin epäilykset kohdistuvat tornin liepeillä norkoilevaan outoon poikaan, joka liikkuu vuodenaikaan nähden kumman vähissä vaatteissa. Kukaan muu ei tunnu näkevän poikaa lainkaan. Myöskään jälkiä ei näy, vaikka lumihangessa niitä pitäisi olla paljonkin. Onko poika todellinen vai onko hän Hopeapoika - jo sata vuotta kuolleena ollut kadonneita kirkkohopeita etsivä poika? Aladdin, Billie ja Simona päättävät tutkia asiaa tarkemmin...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kristina Ohlsson: Silverpojken
Suomentanut Pekka Marjamäki
WSOY, 2018
224 sivua

Tuomi Elmgren-Heinonen: Lottatyttö komennuksella : pikkulotan tarina

"Samalla mitä jännittävin ja ihanteellisin Lotta-romaani."
"Tämä vauhdikkaasti ja viehättävästi kirjoitettu romaani on kaikkien Suomen tyttöjen kirja."

Nämä sitaatit poimin kirjan takakannesta, ja aika hyvin nämä toteamukset tiivistävät kirjan sisällön.

Talvisodan aikana Tuomi Elmgren-Heinonen seurasi läheltä sekä sotilas- että kotirintaman toimintaa ja otti myös osaa maanpuolustuspropagandaan. Näistä lähtökohdista olikin sitten varsin yksinkertaista kirjoittaa isänmaallista henkeä nostattava teos Lottatyttö komennuksella : pikkulotan tarina (WSOY 1940).

Kirjan sankaritar on vasta 16-vuotias viipurilaistyttö Liisa Salo, joka on pikkutytöstä asti harrastanut partiota ja toiminut myös pikkulotissa. Venäläisjoukkojen hyökättyä Suomen rajojen yli hän kärttää äidiltään luvan päästä mukaan lottatoimintaan. 

Siitä päivästä alkaen Liisa oli posket hehkuvina, varhaisesta aamusta alkaen iltamyöhään, useasti yli vuorojensakin, ollut lottien apuna, olipa isolotta kerran kehaissut ja sanonut, että jos olisi kaikilla hoksuttimet samalla tavoin päässä kuin Liisalla, niin kyllä silloin töistä selvittäisiin. Annikin kanssa he työskentelivät milloin keittiössä lihakeiton ääressä, milloin kantoivat lautasia aterioitseville, milloin seisoivat kanttiinissa myymässä, milloin taas pesivät astioita tai parsivat sukan, ompelivat napin, nimikoivat kirjaimet lapasiin...- Tiedätkö, en oikein kehtaa sanoa, mutta minusta on hirveän ihana tunne silloin, kun on oikein kiire, oli Liisa eräänä iltana tunnustanut Annikille. (s. 10)

Omanlaistaan sota- ja maanpuolustuspropagandaa tämäkin. Kirjan ilmestyessä välirauhan aikaan tilanne on ollut varmasti tietyllä tavalla varautunut ja kireä, ja tämäntyyppisen isänmaallisen hengen nostattaminen ja levittäminen on varmasti nähty tärkeänä. 

Liisa pääsee näkemään lottatyötä ja osallistumaan siihen melko monipuolisesti. Hän osallistuu siviiliväestön evakuointitoimiin ja toimii saattajana kuljetusjunissa, osallistuu pommitusten aiheuttamien tulipalojen sammutustöihin, joutuu muonitusapulaiseksi lähelle puolustuslinjoja ja vieläpä jää vihollisen puolellekin. Ja tietysti löytää kaiken tämän lomassa Sen Oikean, erään reservivänrikin, jota "jää ajattelemaan tavallista lämpimämmin", ja jonka kanssa on rauhan tultua hyvä jäädä haaveilemaan tulevaisuudesta.

Olisipa ollut mielenkiintoista lukea myös, mitä lottatytölle ja vänrikille tapahtui jatkosodan alettua. :-/

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuomi Elmgren-Heinonen: Lottatyttö komennuksella : pikkulotan tarina
WSOY, 1940
191 sivua

Ken Follett: Taivaan pilarit (Kingsbridge #1)

Ken Follettin tiiliskivi Taivaan pilarit (WSOY 2008) on pitkään kiinnostanut, mutta samalla jotenkin työntänyt luotaan silkalla sivumäärällään... Päätin kuitenkin ottaa kirjan "kevyeksi lomalukemiseksi". Enkä kadu yhtään! Loistava kirja, joka suorastaan pakotti kääntämään sivun toisensa perään.

Keskiajalla Englanti oli levotonta seutua. Vallasta taistelivat sekä kirkko että maallinen kuningas. Kuninkaankaan asema ei ole vakaa, vaan kruununtavoittelijoita riittää. Follettin Kingsbridge-sarjan aloittava teos kertoo useamman ihmisen näkökulmasta siitä, kun seudulle halutaan rakentaa uusi kirkko. Pienenkään kirkon rakentaminen ei ole aivan yksinkertaista, puhumattakaan siitä että kyseisestä kirkosta halutaan tehdä oikea katedraali.

Tom Rakentaja on kuljeskelevaan elämään kyllästynyt taitava rakennusmestari, jonka suurin haave on rakentaa kirkko, tai mieluummin katedraali. Tomin vaimo Agnes ja lapset Alfred ja Martha eivät aina jaksa uskoa Tomin unelmiin, mutta yrittävät parhaansa mukaan tukea häntä.

Philip on aikanaan orpona luostariin otettu fiksu kirkonmies, joka on päässyt jo nuorena hyvään asemaan. Kingsbridgen luostarin priorin kuoltua Philip saa paikan täytettäväkseen, ja huonolla tolalla olevan luostarin harteilleen. Philipin tavoitteena on nostaa luostari uuteen loistoon ja rakentaa sinne uusi kirkko, mieluummin katedraali. Philip on saavuttanut nykyisen asemansa paljolti arkkidiakoni Waleranin tuella, mutta tällä on omat taka-ajatuksensa ja vaatimuksensa - päästä piispaksi. Philipin on pakko tukea Walerania, mutta siihen miesten yhteistyö sitten saa päättyä. Mielipide-erojen vuoksi heistä tulee toistensa vihamiehiä, ja Waleran tekee kaikkensa ettei mikään Philipin toimista onnistuisi.

Philipillä on kaikeksi onneksi paljon muita tukijoita, ja kun Tom Rakentaja saapuu perheineen jja rakennushaaveineen Kingsbridgeen, pääsee katedraalin rakentaminen alulle. Waleranin lisäksi kapuloita rakennusprojektin rattaisiin on laittamassa myös nuori lordi William, joka pitää lähiseutua tiukasti vallassaan halliten ihmisiä pelolla. Takaiskut ja onnistumiset vuorottelevat neljän vuosikymmenen ajalla, kun katedraalin rakennustöitä tehdään. Voivatko Philip ja Tom pärjätä Waleranin ja lordi Williamin ylivaltaa vastaan?

Todella hyvin kirjoitettu kirja, jonka sain luettua parissa päivässä huolimatta valtavasta sivumäärästä. Suorastaan harmittaa, etten ole aiemmin tohtinut tarttua kirjaan! Tämä kirja onkin helppo sijoittaa Helmet-haasteen kohtaan 31: kirjaan tarttuminen hieman pelottaa. Nyt ei enää pelota, vaan päinvastoin: on ihanaa tietää, että kirjalle on jatkoa parin samanlaisen tiiliskiven verran. :) Kirja sopii siis myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Ken Follett: The Pillars of the Earth (1989)
Suomentanut Anu Niroma
WSOY, 2008
1008 sivua

Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu

Vetipäs viime tippaan YA-haastetta ajatellen, mutta onneksi ehdin kuitenkin! Sain tämän kirjan luettua jo jokin aika sitten, mutta en halunnut julkaista tätä ennen Klassikkohaasteen postausta - sattuneesta syystä. :)

Keväällä kustantajien katalogeja selatessa tulevista tämän vuoden nuortenkirjoista huomioni (ja varmaan monen, monen muunkin) herätti Vilja-Tuulia Huotarisen ja Satu Koskimiehen Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu (WSOY 2018). Fanifiktiota! Ihan oikeasti julkaistuna! Wanhalle klassikolle jatkoa! Olkoonkin, että tuo alkuperäinen klassikkosarja oli siinä vaiheessa vielä lukematta... mutta saman tien päätin lukea sen ensin, ja oikein sopivastipa sitten klassikkohaasteen kirjaa ei tarvinnut sen pitempään miettiä.

Emilia Kent on todellakin juuri sitä, mitä lupaa: jatko tarinalle, joka Runotyttö etsii tähteään -teoksessa jää tavallaan aivan kesken. Ilsen ja Teddyn häät menevät niin kuin menevät, ja Emiliankin kihlaus Deanin kanssa on purkautunut. Kirjan nimi kertoo jo sen olennaisen: Emilia ja Teddy ovat lopultakin löytäneet toisensa, ihan aikuisten oikeasti, ja muuttaneet asumaan Autioon Taloon. Kirjassa ovat tietysti mukana kaikki alkuperäisestä sarjasta tutut henkilöt, ja myös heidän elämäntarinansa tulevat tutuiksi. Elisabet-täti ei ole enää aivan entisensä, ja Laura-tädin elämään on selkeästi tullut joku mies! Ilse ja Perry ovat edelleen mukana Emilian ja Teddyn elämässä, ja tahollaan hyvin onnellisia. Myös Dean Priest on säilynyt jonkinlaisena ystävänä kaikesta huolimatta. Dean onkin melko suuressa roolissa, kun hän tuo Emilialle luettavaksi oman käsikirjoituksensa - melkoisesti pokkaa on miehellä, joka valehteli Emilialle tämän omasta kirjoituksesta...

Teddy on menestynyt omalla taiteilijan urallaan hyvin, ja nyt hän valmistelee yhteisnäyttelyä toisen (nais)taiteilijan kanssa. Emilian omat haaveet kirjailijan urasta tuntuvat jäävän kaiken muun jalkoihin. Vaimona hän on valmis tukemaan miestään kaikin tavoin, mutta kuka häntä tukee? Kirjoittaminen tuntuu tuskastuttavan vaikealta ja leimahdus loistaa poissaolollaan.

Kirja on siis täynnä melkoista kipuilua. Missä on naisen paikka? Kumpi tulee ensin, ura vai perhe? Ottaen huomioon kaikki ne vuosikymmenet, jotka alkuperäisten kirjojen ja tämän jatkon välillä on, kirja onnistuu aika hyvin tasapainottelemaan näiden "ikiaikaisten" kysymysten välillä. Huomioitua tulee sekä kirjassa eletty aikakausi että "nykyaikaisen naisen" näkökulma. Emiliahan ei alun perinkään ollut mikään kaikkein perinteisin tyttö- tai naishahmo, vaan kuvattuna aikana pikemminkin hyvinkin moderni mielipiteiltään ja käytökseltään.

Kovin nuoria tämä teos tuskin kauheasti kiinnostaa, ja varmaan siksikin teos on määritelty nuorten aikuisten kirjaksi. Eniten tästä varmasti saa irti, jos alkuperäinen Runotyttö-sarja on tuttu. Tällä alustuksella sijoitankin kirjan YA-haasteen kohtaan "kirjassa on kaunis kansi" ja hihkaisen päälle vielä BINGO! Tällä kirjalla pääsen aloittamaan myös Klassikkotuunaus-haasteen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu
WSOY, 2018
308 sivua

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 7: L.M. Montgomery: Runotyttö-sarja

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on edennyt jo seitsemänteen osaansa, ja tällä kertaa sitä on emännöinyt Unelmien aika -blogin Katriina. Haasteen tarkoitushan on siis lukea jokin klassikko, jota ei ole aiemmin tullut syystä tai toisesta lukeneeksi. Itse tartuin tällä kertaa omasta hyllystä löytyvään  L.M. Montgomeryn Runotyttö-teokseen (WSOY 2005), johon on siis koottu koko kolmeosainen sarja samojen kansien väliin.

Montgomeryn Anna-sarja kuului suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudessa, mutta Runotyttöihin en osannut tarttua. Muistan kyllä aloittaneeni ensimmäisen osan, mutta jättäneeni lukemisen sikseen melkein heti. En vaan tykännyt Emiliasta yhtään. En ymmärtänyt "leimahdusta", eikä lukeminen vaan iskenyt. Tämän yhteislaitoksen hommasin sen ilmestyttyä omaan hyllyyni siinä toivossa, että jossakin vaiheessa olisi oikea hetki Emilian tarinalle. Ja nyt oli viimein sen aika!

Sarjan aloitusosan eli Pienen runotytön perusideahan on hyvinkin pitkälti samanlainen kuin Anna-sarjan aloituksella. Orvoksi jäänyt Emilia päätyy itselleen vieraiden ihmisten kasvatettavaksi (vaikkakin tällä kertaa kyseessä on oma suku). Tädeistä Elisabet on ankara ja kärsimätön, Laura onneksi ymmärtävämpi ja lempeämpi. Jimmy-serkku tekee kaikkensa tukeakseen Emilian kirjallisia haaveita. Parhaaksi ystäväksi Emilia löytää Ilsen, Uuden Kuun renkipoika Perry on valmis puolustamaan Emiliaa viimeiseen asti ja naapurin Teddy on Emilian suuren ihailun kohde. Teddyn tarvitsee vain viheltää, ja Emilia on jo matkalla hänen luokseen.

Toinen osa Runotyttö maineen polulla kertoo Emilian opiskeluajasta Shrewsburyssa. Siellä opiskelee koko ystäväjoukko, mutta opintojen ohella Emilia ei useinkaan ehdi viettää aikaa ystäviensä kanssa - kiitos Ruth-tädin, jonka taloudessa Emilia majoittuu. Emilia kirjoittelee lehtiin saadakseen rahaa, ja muun ajan Ruth-täti pitää hänet työn touhussa. Onneksi joka toinen viikonloppu kuluu kotona Uudessa Kuussa. Emilia on joutunut myöntämään itselleen tunteensa Teddyä kohtaan, mutta Teddy ei tunnu vastaavan niihin. Perry taas piirittää Emiliaa minkä kerkeää ja saattaa tämän todella kiusalliseen tilanteeseen. Tarvitaan yksi erityinen matka lumimyrskyssä yön pimeydessä, ennen kuin asiat loksahtavat kohdalleen.

Sarjan päättävä osa Runotyttö etsii tähteään esittelee lukijoille täysikasvuiseksi varttuneen Emilian, joka kiinnittää vastakkaisen sukupuolen huomion kaikkialla minne meneekin. Emilian haave kirjailijan urasta on periaatteessa hyvin lähellä - hänen vain täytyisi lähteä tekemään uraansa New Yorkiin. Hän ei kuitenkaan halua jättää Prinssi Edwardin saarta, ei vaikka kaikki ystävätkin ovat lähdössä jatkamaan opintojaan muualla - myös Teddy, jonka Emilia jo kuvitteli välittävän... Onneksi Emilialla on vielä Dean Priest, mies joka pelasti hänen henkensä aikanaan. Emilia tuntee kuitenkin olevansa kuin unissakävelijä. Yhtäkkiä hän huomaa olevansa kihloissa Deanin kanssa. Myös Ilsen suunnalta kuuluu yllättäviä uutisia: Ilse on mennyt kihloihin Teddyn kanssa. Kirjan takakannen lähestyessä lähestyvät myös Ilsen ja Teddyn häät - mutta kuinkas sitten käykään?

Kun pääsin vauhtiin, nämä kirjathan oli suorastaan pakko ahmia kerralla. Kolmen kirjan lukemiseen kului vain pari päivää! Yllätyin, miten helpolta sarjan lukeminen nyt tuntui vaikka olin kuvitellut aiemmin ihan muuta. Anna-sarjaan verrattuna runotyttö Emilia tuntuu koko ajan paljon "aikuisemmalta", ja Emilian tarinassa romantiikka tuntuukin olevan enemmän tapetilla kuin Anna-kirjoissa. Toki nykynäkökulmasta Emilian "rakkausseikkailut" lienevät melko kesyjä, mutta kuitenkin. :)

Olenpa hyvinkin tyytyväinen siitä, että sain lopuksikin tämän sarjan luettua. Ei tästä edelleenkään samanlaista suosikkia minulle tule kuin Annoista, mutta voi olla että luen sarjan vielä joskus toiseen kertaankin. Klassikkohaasteen lisäksi kirjat ansaitsevat paikkansa Jatkumo-haasteessakin. Ja TBR-listalta saan vedettyä yli jo toisen klassikon! Hmm, mitäs seuraavalle kierrokselle... ;)

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
L.M. Montgomery: Runotyttö : Uuden Kuun Emilian tarina
Yhteislaitos kirjoista
Emily of New Moon (1923), I.K. Inhan uudistettu suomennos 1961
Emily Climbs (1925), suomentanut I.K. Inha 1948
Emily's Quest (1927), suomentanut Laine Järventaus-Aav 1949
WSOY, 2005
476 sivua

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Gail Honeymanin esikoisromaani Eleanorille kuuluu ihan hyvää (WSOY 2018) ehti odotella lukupinossani hyvän tovin. Nyt lopuksikin ehdin tarttumaan siihen, ja sitten kävikin niin ettei kirjaa olisi millään malttanut laskea käsistään hetkeksikään.

Eleanor Oliphant on kolmekymppinen sinkku, mutta ei ehkä ihan tyypillisin sellainen. Hän asuu yksin ja käy töissä, mutta ystäviä hänellä ei ole. Viikonloppuisin Eleanor ei usein puhu sanaakaan, vaan viettää sen hiljaisuudessa kotonaan noutopizzan ja votkapullon kanssa. Kerran viikossa hän keskustelee äitinsä kanssa, ja ainoa vierailija hänen kotonaan on sosiaalityöntekijä. Työssään Eleanor on tarkka ja tehokas, mutta työkavereiden kanssa hän ei oikein osaa olla.

Ensin tuntuu siltä, että häh. Mikäs tyyppi tämä Eleanor oikein on, ja miksi hän käyttäytyy noin omituisesti? Onko hänellä jokin sairaus? Diagnoosi? Mielenterveysongelma? Vähitellen, kuin huomaamatta, kirjailija ripottelee tiedonjyväsiä lukijalle: Eleanorin kasvot ovat arpiset, hänelle on tapahtunut jotain kammottavaa menneisyydessään, äiti on vankilassa jne. Mielenkiinto herää. Ja yhtäkkiä huomaa ahmivansa tarinaa, kääntävänsä sivun toisensa perään että saisi lisää selville.

Yhtenä päivänä työpaikalla tapahtuu jotain erilaista. Eleanor on voittanut arpajaisissa liput keikalle ja pyytänyt nuorimman työkaverinsa mukaan. Illan aikana Eleanor törmää elämänsä rakkauteen ja on valmis tekemään kaikkensa saadakseen miehen huomaamaan itsensä. Tästä lähtee liikkeelle pienten tekojen ja sattumusten sarja, kuin ketjureaktio, joka alkaa muuttaa Eleanorin piintyneitä rutiineja. Eleanor huomaa, että hänen elämässään on yhtäkkiä monta uutta mukavaa ihmistä, eikä hän olekaan enää niin yksinäinen.

Eleanorin muodonmuutos etenee vähitellen, ja sitten viimein koittaa tilaisuus, jota hän on kuumeisesti odottanut: hänen ihastuksensa kohteen uusi keikkailta. Eleanor aikoo olla paikalla ja saada miehen ihastumaan. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Äärettömän ihana kirja! Tykkäsin kirjailijan tyylistä todella paljon, ja alkukangertelun jälkeen Eleanor tuntui hyvin helposti samaistuttavalta henkilöltä. Vaikka Eleanorin tarina on aika rankka, kirja tuntui kuitenkin hyvän mielen kirjalta. Helmet-haasteessa sijoitan sen kohtaan 33: selviytymistarina.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Gail Honeyman: Eleanor Oliphant is Completely Fine
Suomentanut Sari Karkulahti
WSOY, 2018
431 sivua

Kirjoituskilpailun satoa

Viime vuonna WSOY järjesti Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun, jonka voitti Jukka Behm romaanillaan Pehmolelutyttö (WSOY 2017). Nyt myös kilpailussa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet kirjat ovat ilmestyneet painettuina, aluksi ne julkaistiin sähköisesti.

Kilpailussa toisen sijan saanut teos on Riina Mattilan esikoisteos Järistyksiä (WSOY 2018). Se kertoo Eeliasta, joka ei tunne olevansa tyttö eikä poika. Vanhemmilleen hän on Elisa, ja odotukset ovat perinteiset. Kaikeksi onneksi Eelia pääsee pois pienestä kotikaupungistaan, jota hän kutsuu pesäpallokaupungiksi. Odotettua vapautta olla oma itsensä tuo opiskelupaikka taidelukiossa toisella paikkakunnalla.

Vaajapuron Lyseo eli Välly on paikka, jossa saa rauhassa olla sellainen kuin haluaa. Paikka, jossa kaikki ovat vähän vinksallaan.

Sain rauhassa kaivaa laukun pohjalta oikeat kauluspaidat, ne salaa ostetut, jotka valuivat peittävinä harteilta kohti lattiaa ja piilottivat naisenpehmeitä kohtia. Oikeanlaiset ruutukuviot suoristivat selkäni niin, että rohkenin kävellä pikkukylän apteekkiin ja kiskoa kahden euron ideaalisiteen ympärilleni myrkynvihreän huoneen vessassa. Moi mä olen Eelia, sukupuoleton ja kotoisin pesäpallokaupungista, sanoin kokeeksi peilille, eikä se särkynyt. Hahmo peilissä hymyili. Minä hymyilin takaisin. (s. 28)

Toisen opiskeluvuoden alussa Eelian maailma mullistuu uudelleen. Löytyy ketunsilmäinen Isla, jonka kanssa voi syödä mansikka- ja lakritsijäätelöä ja pelata kysymyspeliä. On vain löydettävä myös rohkeus kohdata rakastumisen järistykset ja kaikki sen seuraukset.

Uskomattoman upeasti kirjoitettu tarina rakkaudesta, rakastumisesta ja oman itsensä löytämisestä. Minusta tämän kirjan olisi kuulunut voittaa koko kilpailu. YA-haasteesta merkkaan luetuksi kohdan "kirja jonka voi lukea päivässä".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Riina Mattila: Järistyksiä
WSOY, 2018
151 sivua

Kilpailun kolmanneksi valittiin Sanna Heinosen esikoisteos Noland (WSOY 2018), kertomus monikulttuurisesta ystävyydestä ja rakkaudesta jalkapalloon. Asetelma tuntui aluksi vähän "tekemällä tehdyltä" eikä kovin houkuttelevalta, mutta päätin kuitenkin kokeilla.

Valtteri on kantasuomalainen nuori, Babur taas on tullut Suomeen pakolaisena Afganistanista äitinsä ja sisarustensa kanssa. Isän kohtalosta Babur ei tiedä. Poikien kotikaupungissa maahanmuuttajiin suhtaudutaan kaksijakoisesti: toiset eivät tykkää ja toiset eivät tykkää siitä ettei tykätä. Melko tyypillinen tilanne siis, tuttu monestakin suomalaisesta pikkukaupungista.

Valtteri ja Babur pelaavat jalkapalloa samassa joukkueessa. Maahanmuuttajiin liittyvien asenteiden seurauksena Valtteri erkaantuu entisistä kavereistaan, jotka ovat alkaneet kannattaa kaupunkiin tulleiden mustatakkisten jyrkkiä mielipiteitä. Valtteri tuntee tulevansa paremmin toimeen Baburin kanssa ja tutustuu myös tämän perheeseen. Tätä ei tietenkään katsella hyvällä; myös Valtterin oma isä kritisoi poikansa tekemisiä.

Mustatakkisten lisääntyessä ja ilmapiirin kiristyessä entisestään pojat ovat lähellä joutua hankaluuksiin, mutta Babur onnistuu viime hetkellä löytämään heille pakopaikan. Se on Noland, jossa Valtteri ja Babur tapaavat monta muutakin sorrettua ja vaikeaan tilanteeseen joutunutta. Mutta mikä tämä paikka oikeastaan on, ja miten Babur on oppinut reitin sinne?

Ennakkokäsitystäni ja varsinkin kansikuvaansa huikeasti parempi kirja, joka pureutuu monikulttuurisuuden ja jalkapallon lisäksi osuvasti myös isien ja poikien suhteeseen. YA-haasteesta ruksataan kohta "kirjassa mieskertoja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sanna Heinonen: Noland
WSOY, 2018
167 sivua

2 x YA

YA-haaste etenee vähitellen, tässä taas kaksi luettua kirjaa. Bingo on vieläkin kaukana...

Cara Delevingne on ilmeisesti aika isokin nimi. Itse törmäsin nimeen ensimmäistä kertaa tämän kirjan myötä. Mirror mirror (WSOY 2018) on Delevingnen ja Rowan Colemanin yhdessä kirjoittama nuorten aikuisten kirja ystävyydestä, identiteetistä ja ulkokuoren petollisuudesta.

Lontoolaisnuoret Red, Leo, Rose ja Naomi ovat aivan erilaisia. Heitä yhdistää ainoastaan kouluprojektina alkanut bändi Mirror, Mirror. Bändi menestyy ja nuoret saavat elämälleen tarkoitusta. Mutta sitten Naomi katoaa. Hänet löydetään puolikuolleena Thames-joesta, ja poliisi uskoo hänen yrittäneen itsemurhaa. Red, Leo ja Rose ovat järkyttyneitä eivätkä millään voi uskoa Naomin olleen niin rikki. Tunsivatko he Naomia ollenkaan? Tuntevatko he toisiaan ollenkaan? Tuntevatko he itseäänkään ollenkaan?

Ehkä minä en olekaan se rehellinen tyyppi, joka kuvittelin olevani. Ehkä minä olen hirviö. (kansiliepeestä)

Hieno tarina, joka oli ihan muuta kuin ennakkotietojen perusteella oletin. Kirjassa oli juttuja, jotka saivat minut palaamaan alkuun ja tarkistamaan, olinko oikeasti lukenut sitä, mitä juuri luin. Yllätyksiä, jotka toisaalta tuntuivat itsestäänselvyyksiltä. Tykkäsin! YA-haasteessa kohtaan "Eurooppaan sijoittuva kirja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Cara Delevingne & Rowan Coleman: Mirror, Mirror
Suomentanut Ulla Selkälä
WSOY, 2018
382 sivua

Holly Bournen mainio Normaali-sarja etenee valitettavasti päätökseensä. Mitä tytön täytyy tehdä? (Gummerus 2018) nostaa tapahtumien keskiöön Lottien, joka on jossain määrin tympääntynyt kaikkeen. Vanhemmat painostavat Cambridge-opintoihin, hyville ihmisille tapahtuu liian paljon pahoja asioita, ja varsinkin tyttöjen täytyy kestää vaikka mitä vain siksi, että he ovat tyttöjä. Niinpä Lottie päättää aloittaa kuukauden mittaisen projektin, jossa hän aikoo paljastaa joka ikisen kokemansa seksismin ilmentymän. Koko lysti kuvataan videolle, jonka Lottie aikoo julkaista vlogissaan. Hän saa avukseen taitavan kuvaajan, mutta kun edes tämä ei tunnu uskovan koko asiaan, miten Lottie voi vakuuttaa muun maailman?

Tästä sarjasta olen pitänyt koko ajan enemmän ja enemmän, voi harmi että se nyt päättyy. Kirjailija nostaa esille tärkeitä asioita, ja siinä mielessä tämä päätösosa on oikea loppuhuipennus ja hatunnosto feminismille. Jos oikeasti haluaisi tuoda esille kaiken sen, mikä on epäreilua mille tahansa sukupuolelle, kuten Lottien missiona on, voisi todellakin käydä niin kuin Lottielle on tapahtua: ehtii palaa loppuun ennen kuin pääsee edes kunnolla alkuun.

Tärkeä kirja, tärkeä sarja! Toivottavasti kirjailijasta kuullaan vielä lisää (ja kuullaanhan hänestä...). YA-haasteessa kohtaan "kirjassa naiskertoja". Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Holly Bourne: What's a Girl Gotta Do? (2016)
Suomentanut Kristiina Vaara
Gummerus, 2018
400 sivua

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Vakuutan teille, että teitä vedetään nenästä ihan koko rahan edestä!

Anniina Mikaman esikoisromaani Taikuri ja taskuvaras (WSOY 2018) aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, romantiikkaa, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta. Se on nuorten fantasiaa, historiaa ja steampunkiakin yhdistävä erittäin mukaansatempaava kertomus.

Orvoksi jäänyt 16-vuotias Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Eräänä päivänä hän valitsee kohteekseen kellosepänliikkeessä asioivan nuoren miehen. Törmäyksen jälkeen tämä kuitenkin huomaa omaisuuttaan kadonneen ja etsii Minan helposti käsiinsä – tarjotakseen hänelle työtä.  Nuori mies, Tomasz Alexander on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890. Ensi hetkestä lähtien heidän kohtalonsa tuntuvat kietoutuvan merkillisellä tavalla yhteen, ja pian Mina työskentelee Tomin taikashow’ssa, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon.

Molempien menneisyydessä on kuitenkin pahoja, selvittämättömiä asioita. Mina on varma, että isän kuolemaan liittyy jotain kummallista, ja Tom ei tiedä, mitä kaikkea hänelle on tapahtunut – hänen muistissaan on aukkopaikkoja. Kun Tom esittelee hienoimman keksintönsä, Sotamiehen, ensin Minalle ja lopulta suurelle yleisölle, alkaa tapahtua. Mina ja Tom päätyvät juonittelun pyörteeseen ja hengenvaaralliseen ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla – muutama taikatemppu hihassaan.

Miten ihmeessä seuraavaa osaa malttaa odottaa ensi vuoteen? :D 

Tällä kirjalla pääsen aloittamaan kesän kirjankansibingohaasteen! Ruksaan luetuksi kohdan "veden olomuoto", kannessahan on lumihiutaleita. Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
WSOY, 2018
415 sivua

Sophie Kinsella: Yllätä minut

Sophie Kinsella on varmasti tunnetuin Himoshoppaaja-teoksistaan. Itse en ole lukenut yhtään kirjaa tästä sarjasta, mutta Kinsellan yksittäisiä teoksia olen lukenut useampiakin ennen blogiaikaani. Nyt päätin ottaa "välipalalukemiseksi" uusimman teoksen Yllätä minut (WSOY 2018).

Sylvie ja Dan ovat olleet onnellisesti yhdessä jo kymmenen vuotta. Päivittäessään vakuutuksiaan kaksostyttöjen vanhemmat käyvät lääkärintarkastuksessa, jossa ällistyksekseen kuulevat melkoisen ennusteen: he molemmat tulisivat elämään pitkän elämän, joten avioliittokin tulee jatkumaan vielä yli kuusikymmentä vuotta. Sinänsä iloinen uutinen saa molemmat lievän tyrmistyksen valtaan: vielä niin kauan! 

Tästä alkaa avioliiton piristämisen ja tuoreena pitämisen aika. Sylvie ja Dan päättävät pitää kipinää yllä keksimällä toisilleen yllätyksiä. Selvää on, että aivan putkeen tämä ei tule menemään, vaan monenlaisia sekaannuksia ja vähemmän hauskoja yllätyksiäkin on luvassa - esimerkiksi Danin kotiin tuoma lemmikkikäärme, jota Sylvie ei oikeasti ole koskaan halunnut.

Käärmeenkin Sylvie vielä pitkin hampain kykenee sietämään, mutta kun Dan alkaa vaikuttaa ihmeen kireältä ja poissaolevalta ja vielä muistella vanhaa tyttöystäväänsä, hälytyskellot alkavat soida Sylvien päässä. Onko edessä jokin vielä suurempi yllätys? Kaikki merkit viittaavat siihen, että vanha suola on alkanut janottaa Dania. Kunnon mustasukkaisen aviovaimon tavoin Sylvie tutkii miehensä tekstiviestit ja selaushistoriat, ja löytää niistä epämiellyttäviä asioita. Danin lähtiessä yllättävälle "työmatkalle" Sylvie päättää toimia.

Mutta... luvassa on kuin onkin vielä suurempi yllätys, jonka kaltaista Sylvie ei koskaan olisi osannut kuvitellakaan.

Viihdyin hyvin kirjan parissa. Ei liian imelää eikä "hömppästä", vaan ihan elämänmakuista tarinaa. Toki muutamilla ylilyönneillä maustettuna. :) Nappaan kirjan mukaan Helmet-haasteeseen, kohtaan 40: kirjassa on lemmikkieläin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sophie Kinsella: Surprise me
Suomentanut Kaisa Kattelus
WSOY, 2018
378 sivua

Aili Konttinen: Inkeri palasi Ruotsista

Aili Konttisen Inkeri palasi Ruotsista (WSOY 1964) on kotimaisen lastenkirjallisuuden klassikko, joka oli tähän asti jäänyt itseltäni lukematta. Aihepiiri, sotalapsena olo ja sen jälkeinen kotiinpaluu, on aiheena ollut ehkä jollain tapaa liian lähellä, minunkin isäni kun oli pienenä poikana ollut Ruotsissa sotaa paossa.

Inkeri on asunut Ruotsissa Ingerinä jo monta vuotta. Mamma ja pappa ovat pitäneet hänestä mahdottoman hyvää huolta, eikä Inger oikeastaan muista mitään muuta ikinä olleenkaan. Nyt sota on kuitenkin loppunut, ja  Ingerin kauhuksi mamma ja pappa kertovat, että Suomen isä ja äiti haluavat hänet takaisin kotiin. Inger ei halua lähteä mamman ja papan luota mihinkään, sehän on hänen kotinsa! Suomen "äiti" ja "isä" eivät merkitse hänelle yhtään mitään. Mamma ja pappa kyllä olisivat halunneet pitää Ingerin itsellään, mutta Suomen vanhemmat kielsivät tämän jyrkästi. Inkerin pitää tulla kotiin! Ja niin se sitten on. Mikään ei auta, Inkerin on lähdettävä taas pois kotoa.

Suomessa mikään ei ole samanlaista kuin mamman ja papan luona. Siellä on paljon muitakin lapsia, jotka tekevät työtä, ja kaikilla on kuluneet vaatteet. Ja kaikki tietenkin puhuvat ihan omituisesti. Ainoa, joka osaa ruotsia, on kylän ruustinna. Hänelle Inkeri voi käydä puhumassa, vaikka eihän se sama ole kuin mamma ja pappa.

Inkerin äiti on murheissaan. "Olen kokenut sodan ja kodin menetyksen Karjalassa, olen pelännyt mieheni kaatuvan, olen ikävöinyt lastani, joka oli Ruotsissa. Olen ollut sairas ja kuolemaisillani uupumukseen ja kuitenkaan en ole varma, vaikka nämä kuukaudet olisivat elämäni raskaimmat tuon lapsen tähden", nyyhkytti Matinojan emäntä ruustinnalle Inkerin oltua jo monta kuukautta taas Suomessa, puhumatta ja lähes syömättäkin.

Lopulta äiti ja isä ovat lähes valmiita luovuttamaan Inkerin takaisin Ruotsin mammalle ja papalle. Mamma tulee vierailulle katsomaan Inkeriä, ja kun hän kuulee että voisi ehkä päästä takaisin, hän ei olekaan enää aivan varma. Varsinkaan, kun isän antama varsa ei saisi lähteä mukaan.

Todella riipaiseva kirja. Välillä teki jopa ihan pahaa lukea, miten paha olla pienellä tytöllä oli. Minun isäni ei kovinkaan paljon tuosta Ruotsin-ajastaan muistanut, kun oli ollut niin pieni. Sen tiedän, ettei hän osannut sanaakaan ruotsia sinne mennessään, ja taas kotiin palatessa suomen kieli oli unohtunut niin tyystin, että koulun aloitus ilmeisesti siirtyi. Muuten minulla on sellainen kuva, ettei hänellä mitään pahoja muistoja siltä ajalta ole, tai sitten hän ei vain niistä halunnut puhua. Nyt ei voi enää edes kysyä. Voi vain kuvitella, miltä tuollainen paikasta toiseen siirtely on mahtanut lapsesta tuntua.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Aili Konttinen: Inkeri palasi Ruotsista
WSOY, 1964 (ensimmäinen painos 1947)
185 sivua

Naiskohtaloita sadan vuoden takaa

Olipa sota- tai kriisitilanne mikä hyvänsä, se koskettaa kaikkia väestön eri ryhmiä. Erityisesti naisten ja lasten osa on usein olla sivustakatsojia, viattomia kärsijöitä. Varmaan siksi nais(tai lapsi-)näkökulma sotatapahtumiin onkin niin kiehtova.

Suomen sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat tällä hetkellä erityisen pinnalla. Käytettiinpä tuosta ajanjaksosta sitten mitä nimitystä tahansa (sisällissota, vapaussota, kapina, kansalaissota...), ihmisten kokemukset eivät kauheasti vaihtele. Toki sodalla on aina voittajansa ja häviäjänsä, mutta silti. Sarjakuva-antologia Sisaret 1918 (Arktinen Banaani 2018) sisältää kymmenen naisen tai (tyttö)lapsen kokemuksia kansalaissodan ajalta kymmenen eri sarjakuvataiteilijan tulkitsemana. Sarjakuvien tarinat ovat peräisin elävästä elämästä: Kansan Arkiston muistotietokokoelmasta sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta, siis sekä punaisten että valkoisten puolelta eri puolilta Suomea.

Reetta Laitisen toimittamassa antologiassa ovat mukana sarjakuvataiteilijat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen sekä Tiitu Takalo. Tarinoiden kertojina on eri ikäisiä tyttöjä ja naisia: Toini (pikkutyttö valkoisten puolelta), Ida (nuori punakaartilaisnainen), Maija (muistelee vanhana mummona toimintaansa punaisten muonittajana), Martta (muistelee vuonna 1948 aikaansa punakaartissa), Helena (valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen), Mandi (muistelma kirjoitettu pian punaisten vankileiriltä vapautumisen jälkeen), Hulda (punakaartiin liittynyt viiden lapsen leskiäiti), Emmi (naiskaartilainen, aktiivinen kommunisti), Katri (Sortavalan seminaarissa opiskellut, valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen) sekä Ida (pikkutyttö punaisten puolelta). Kymmenen erilaista tarinaa sodan kauhuista, ja silti jotenkin niin samanlaisia. Tällaisia teoksia tarvittaisiin enemmän. 1918-haasteen lisäksi mukaan Sarjakuvalukuhaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sisaret 1918
Toimittanut Reetta Laitinen
Arktinen Banaani, 2018
110 sivua

Perinteisempi kansalaissodan kuvaus on Heidi Könkään historiallinen romaani Sandra (Otava 2017). Romaani kulkee kahdessa aikatasossa, nykyajassa ja sadan vuoden takaisissa tapahtumissa. Nykyajassa Klaara tutkii vanhoja papereita, jotka löytyivät suvun vanhasta talosta. Klaaralle selviää, minkälaista elämää hänen äitinsä äiti Sandra eli aikanaan.

Sandra ja Janne asuttavat omaa torppaansa. Kun Janne tempautuu mukaan vuoden 1918 levottomuuksiin punakaartin riveihin, Sandran on pärjättävä viiden lapsensa ja appivanhempiensa kanssa miten parhaiten taitaa. Talvi on kylmä ja leipä lujassa, ja kuudennen lapsen tulevaisuus näyttää perin epävarmalta. Kaiken kurjuuden ja vaikeuden keskellä Sandran henkireikä on päiväkirjantapainen, pieni muistivihko. Ei Sandra voi aavistaakaan, mitä jälkipolvet siitä saavat selville.

Hieno, kauniisti kerrottu tarina kotirintaman karuudesta. Ansaitsee ehdottomasti paikkansa 1918-lukuhaasteessa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Heidi Köngäs: Sandra
Otava, 2017
285 sivua

Tervetullutta näkökulmaa vuoden 1918 tapahtumiin tuo Laura Lähteenmäen nuorille aikuisille suunnattu teos Yksi kevät (WSOY 2018). Hyvinkin Anneli Kannon Veriruusujen tyylinen romaani kertoo viiden nuoren naisen tarinan keväältä 1918.

Samassa tehtaassa työskentelevät Linda, Katri, Aada, Jenny ja Bea löytävät itsensä vanhasta huvilasta, jonne heidät on käsketty hoitamaan punaisten haavoittuneita. Etukäteen romanttiselta vaikuttanut seikkailu muuttuu totiseksi todeksi viimeistään silloin, kun Aadan ihailema Peetu kannetaan verisenä sisälle huvilaan. Ilman kokemusta tai koulutusta ihmishenkiä on vaikea pelastaa, ja tytöillekin annetaan lopulta aseet käteen.

Kevään jälkeen tulee kesä, ja tyttöjen pitäisi sopeutua valkoiseen Suomeen. Juuri käyty verinen sota varjostaa jokaisen tytön elämää jollakin tavalla, mutta kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava.

Aada mietti usein kesällä, mitä sodassa oli tapahtunut ja mikä asia johti toiseen. Mutta minä en osannut vastata hänelle. Tuntui kuin kaiken menneen ylle olisi hitaasti vedetty harmaata huopaa. En tiennyt enää, mitä tarkalleen oli tapahtunut ja oliko se ollut oikein vai väärin. Olin nähnyt taisteluista vain palasen, sen missä olimme mukana - sen talon, kadun, risteyksen, rinteen ja jään - ja sitten kaikki oli ollut jo ohi. (s. 122)

Tykkäsin kirjasta todella paljon, ja toivoisin nuorten löytävän sen luettavakseen. 1918-haasteen lisäksi nappaan kirjan mukaan YA-haasteeseen, kohtaan minua kiinnostava aika/paikka.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
WSOY, 2018
170 sivua

Uutta lukemista lapsille

Pari vuotta sitten ilmestynyt Andrus Kivirähkin Koiranne alkaa kohta kukkia oli yksi sen vuoden hykerryttävimmistä kirjoista. Nyt on luvassa lisää hauskutusta, kun kirjalijalta ilmestyi juuri uutukainen Kun Musti muni mummon (WSOY 2018).

Valitettavasti aivan samalle tasolle tämä teos ei yllä, mutta viihdyin sen parissa joka tapauksessa. Kirjan neljätoista tarinaa saivat minut välillä nauramaan ihan ääneen, ja vähimmässäkin tapauksessa hihityttämään hiljaa sisäisesti. ;-)

Muutaman sivun mittaiset tarinat sopivat mainiosti ääneen luettaviksi, ja värikkäät kuvat tukevat tarinoita hyvin. Oman hauskuutensa ainakin tällaiselle paljon lukevalle ja lukeneelle toivat myös tarinoiden sisältämät kirjallisuusviittaukset, joita bongailin useampia. Tämä kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 8 (balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Andrus Kivirähk: Kun Musti muni mummon
Kuvittanut Christer Nuutinen
Suomentanut Heli Laaksonen
WSOY, 2018
61 sivua

Kivirähkin kirjojen kaltaisilla humoristisilla tarinoilla on aina oma paikkansa (lasten)kirjallisuuden joukossa. Sen sijaan toista alkuvuodesta ilmestynyttä kirjaa ihmettelin suuresti. En millään muotoa tunnustaudu kukkahattutädiksi, mutta sellaisia piirteitä Antti Nylénin Eino ja suuri possukysymys (Otava 2018) sai minusta esiin.

Seitsemänvuotias Eino saa enoltaan lahjaksi possun. Sellaisen, jonka voi syödä kun ei enää jaksa leikkiä sillä. Eino on kummissaan. Miksi possu haluaa tulla syödyksi? Onko se pakko syödä? Onko lihaa pakko syödä?

Tympeän läpinäkyvästi julistava ja tyrkyttävä kirja. En siedä tyrkyttämistä, olipa kyse sitten uskonnosta tai mistä tahansa. Tämän kirjan pääasiallinen sanoma tuntuu olevan, että jos syöt lihaa, olet kauhea ihminen. Hyvät ihmiset eivät syö ystäviään, vaan oikeaa eli vegaanista ruokaa.

En tunnusta, että  minulla olisi mitään vegaaneita tai ylipäätään mitään "ryhmittymiä" vastaan, mutta tällainen mustavalkoinen ajattelu ja julistaminen varmaankin on se suurin niskakarvojen nostattaja. Jos itse haluaa syödä tietyllä tavalla, miksi tuomita ne muut, jotka eivät tee samoin? En tiedä. Ehkä olisin voinut jättää tämän kirjoituksen tekemättä, mutta tuomitaan nyt sitten. Minusta tämmöinen vaan on väärin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 1 tähti
Kirjan tietoja:
Antti Nylén: Eino ja suuri possukysymys
Kuvittanut Ilja Karsikas
Otava, 2018
92 sivua