sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kirjoja moniin eri haasteisiin

Tässäpä taas niputettuna muutama kirja, joista en ihan hirveästi keksi sanottavaa, mutta haluan ne blogiini ottaa mukaan kuitenkin, kun kirjat sattuvat sopimaan passelisti meneillään oleviin haasteisiin. :)

Antti Tuurin Tangopojat (Otava 2016) sopii Muuttoliikkeessä-haasteeseen. Kirja keskittyy kuvaamaan 1960-luvun tyypillistä tilannetta: lähdetään Ruotsiin leveämmän leivän toivossa.


Saulilla on Kauhavalla kesken monta asiaa, etenkin suhde oikulliseen Elinaan. Elina on laulusolisti tanssiorkesterissa, jossa Sauli soittaa haitaria. Orkesteri hajoaa, kun Elina yllättäen lähtee Ruotsiin. Sauli päättää lähteä perästä, Volvon tehtailla olisi töitä tarjolla.
Nousevan auringon talo, suomalaisten miesten majapaikka Skövdessä, opettaa maan tavoille. Raskaan tehdastyön lomassa Sauli elättelee haavetta soittamisesta. Sana lahjakkaasta hanuristista leviää, ja Sauli alkaa työn ohessa soittaa Tangopojat-orkesterissa. Se vetää suomalaispaikkakuntien tansseihin jopa tuhansia innokkaita. Kaiken aikaa Sauli yrittää kuitenkin jäljittää Elinaa, joka tuntuu kokonaan kadonneen.
Suuri muutto tyhjensi Suomen maaseudun ja vei 1960-luvulla satojatuhansia työikäisiä Ruotsin teollisuutta rakentamaan. Sopeutuminen ei aina sujunut tangon sulavin askelin. (takakansiteksti)

Tammikuu 18 -teoksen yhteydessä taisin tulla jo sanoneeksi jotain Tuurin tyylistä. Tähän kirjaan se sopi ehkä hitusen paremmin, tai ainakaan se ei tuntunut niin häiritsevältä. Siirtolaisuuden kuvaus on ihan kiehtovaa, mutta minua alkoi tuo naisen perään haikailu jo ärsyttää.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Antti Tuuri: Tangopojat
Otava, 2016
317 sivua

Helmet-haasteessa yksi hankalalta tuntuva kohta oli 48: kirja aiheesta josta tiedät hyvin vähän. Tähänhän olisi toki sopinut esim. mikä tahansa tietokirja... mutta halusin mieluummin lukea jonkun ihan ennestään tuntemattoman romaanin. Niitäkin kun toki kirjastosta löytyy! ;) Valitsin luettavaksi Ros Wynne-Jonesin  Etelä-Sudaniin sijoittuvan esikoisteoksen Sade lankeaa (Like 2010) ihan siksikin, että sillä saan edistettyä myös kaunokirjallista maailmanvalloitustani.

Punatomuisen eteläsudanilaiskylän sateista on kulunut niin kauan, että pikkulapset ovat vain kuulleet puhuttavan taivaalta lankeavasta vedestä. 40-vuotinen sota on peittänyt muistot rauhasta. Kun kolme länsimaista avustustyöntekijää juuttuu sinne, missä runoilijat kantavat rynnäkkökivääriä ja kapinallisjohtajat vahtivat jokaista liikettä, heidän läsnäolonsa synnyttää yhtä paljon toivoa kuin uhkia.
Nuori lääkäriopiskelija Maria joutuu silmätysten traagisten tapahtumien ja lyhyeksi jäävien elämäntarinoiden kanssa, mutta kuoleman saartamassa kylässä kytee luottamus parempaan. Sekä rakkaus että onni voivat selvitä myös nälänhädästä ja sodasta. (takakansiteksti)




Olipahan ainakin tosi erilainen kirja, en tämän tyylisiä ole kovin monta lukenut. Kirjailija on itse työskennellyt eri kriisialueilla, mm. Etelä-Sudanissa, eli kirja on varmastikin hyvin dokumentaarinen ja aitoihin tilanteisiin perustuva. Lukemiseen meni pitkään, ei ehkä ollut mikään suosikkikirjani, mutta sen verran mielenkiinto pysyi yllä että luin kirjan kokonaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Ros Wynne-Jones: Something Is Going to Fall Like Rain (2009)
Suomentanut Einari Aaltonen
Like, 2010
366 sivua

Katarina Mazettin Seikkailuserkut-sarja sai jo toisen osansa tälle vuodelle. Voroja ja vompatteja (Otava 2017) jatkaa serkusten tarinaa aika lailla siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Tämä kirja osuu sopivasti Down Under -haasteen kohtaan 17: kirja, joka käsittelee jollakin tavalla Australian eläimiä.


Lomalle saariston rauhaan! Pääsiäismunia, herkkuaterioita, söpöjä vompatteja! Luonnonrauhasta ei tosin ole tietoakaan...
Kaikki neljä serkusta hihkuvat riemusta päästessään Frida-tädin Uikkusaareen pääsiäiseksi. Katinryökälekin otetaan tietysti mukaan. Täti aikoo perustaa saareen puiston, jonka vetonaulaksi hän on tilannut Australiasta vompatteja. Eläimet saapuvat sopivasti pääsiäisenä.
Yllättäen saareen veneilee moottoripyöräjengin jäseniä. Miehet mekastavat saaressa ja käyttäytyvät muutenkin uhkaavasti. Miksi ihmeessä? Julian, Pörrin, Jorin ja Alexin on otettava hurjan jengin aikeista selvää. (takakansiteksti)

Viisikkomainen meno jatkuu hurjaa jengiä peläten ja vielä hurjempia vompatteja kaitsien. Tädin suunnitelma eläinpuistosta ei miellytä kaikkia, ja ehkä juuri siksi moottoripyöräjengi ilmaantuu pelottelemaan Uikkusaaren väkeä. Neuvokkaat serkukset eivät kuitenkaan aio jäädä tarkkailemaan tilannetta sivusta, vaan päättävät ottaa ohjakset omiin käsiinsä. Hauskoja ja vähän jänniäkin tapahtumia riittää. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Kusinerna Karlsson : Vildingar och vombater (2012)
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2017
139 sivua

torstai 19. lokakuuta 2017

J. P. Delaney: Edellinen asukas

J. P. Delaney on kirjailijanimimerkki, joka on aiemmin julkaissut teoksia muilla nimillä. Tällä nimellä kirjoitettu ensimmäinen teos on psykologinen jännäri Edellinen asukas (Otava 2017). Ennakkotietojen perusteella odotin kirjaa aika kovasti, ja oletin saavani luettavaksi tiukkaa jännitystä.

Täydellinen elämä unelmien talossa. Mutta mihin hintaan? 
Jane muuttaa huippumoderniin, arkkitehtonisesti poikkeukselliseen taloon, jonka uusi asukas valitaan kummastusta herättävin kriteerein. Rakennuksen suunnitellut arkkitehti myös ohjeistaa tarkoin, kuinka talossa on asuttava. Pala palalta Janelle selviää edellisen asukkaan hyytävä kohtalo. Ja räpiköidessään valheiden verkossa Jane tekee tahtomattaankin tismalleen samat valinnat kuin Emma, talon edellinen asukas. (kustantajan esittely)



Toki kirjasta löytyy jännitystä, itse asiassa melko ahdistavaakin sellaista. Mukaan on kuitenkin sotkettu turhan suuri määrä ihmissuhdesekoilua minun makuuni. Tarina etenee sinänsä loogisesti vuoroin menneessä ja vuoroin tässä päivässä seuraten sekä edellisen asukkaan Emman että nykyisen asukkaan Janen elämää erikoisesti suunnitellussa talossa. 

Talo itsessään on melkoisen hyytävä arkkitehtoninen luomus. Huippuunsa pelkistetty sisustus, portaat ilman kaiteita, älyteknologiaa hyödyntävä "asumisohjaaja" tai "taloudenhoitaja", monikymmenkohtaiset asumista koskevat säännöt ja vielä arkkitehdin veto-oikeus vuokralaisen valintaan. Harva asukas kestää talossa kovinkaan kauan. Emma olisi kestänyt, hän suorastaan viihtyi, mutta hänen kohtalokseen koituvat avoimet portaat. Eikä Emma ole ainoa karun kohtalon kokenut asukas. Nykypäivässä Jane saa selville edellisten asukkaiden vaiheita ja pyrkii tekemään kaikkensa, ettei itse joutuisi kokemaan samaa. Mutta tiukkojen sääntöjen sitomana valintojen tekeminen ei ole kovin yksinkertaista...

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Lontooseen, eli paikkaan jossa ehdottomasti haluaisin käydä. Kirja sopii siis Down Under -haasteen kohtaan 26.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja: 
J. P. Delaney: The Girl Before
Suomentanut Satu Leveelahti
Otava, 2017
410 sivua

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Ilmestyttyään vuonna 2009 Jenny Downhamin nuorten aikuisten romaani Ennen kuin kuolen (Otava 2009) oli yksi sen vuoden parhaista nuortenkirjoista. Pidin siitä välittömästi ensilukemisen jälkeen, ja käytin kirjaa jonkin verran vinkkauksissakin, hyvällä menestyksellä. Kaikella on kuitenkin aikansa, ja jätin kirjan vinkkauslistalta pois pitkäksi aikaa. Tänä syksynä olin kuitenkin puhumassa kollegoille nuorille vinkkaamisesta ja käytin tätä kirjaa yhtenä esimerkkinä. Päätin lukea kirjan uudestaan ennen tätä puheenvuoroani.



16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskelläkään hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. Ylisuojelevan isänsä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia - ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen.
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan. (kirjan kansiliepeestä)

Tämä on kirja, joka jää pitkäksi aikaa mieleen lukemisen jälkeen. Tessa on helposti samaistuttava hahmo, jonka "bucket list" ja kapinallisuus ihastuttavat, jos kohta myös ärsyttävät aika lailla. Tessa ei jätä kylmäksi. Listan läpi käyminen ja asioiden kokeminen jää hänelle vähän liiaksikin päälle, eikä hän aina jaksa eikä hoksaa huomata, että muillakin voi olla vaikeaa. Muillakin on siihen oikeus, vaikkeivät he olisikaan kuolemaisillaan. Onneksi Tessa kuitenkin huomaa tämän ja ehtii vielä kasvaa hahmona parempaan suuntaan.

Aluksi kirjan kantava idea on juuri Tessan listassa. Mitä pitemmälle kirja ehtii, sitä pienempään osaan lista jää, ja tilaa valtaa Tessan kannalta odottamaton rakkaustarina. Tessa ehtii kuin ehtiikin rakastua Adamiin 16-vuotiaan intensiteetillä, ja ymmärrettävistä syistä suhden etenee ja syvenee nopeassa tahdissa. Lopulta nuoret asuvatkin yhdessä.

Väistämätön on kuitenkin edessä, ja kirjan tyyli muuttuu juuri oikealla tavalla Tessan leukemian edetessä. Luvut lyhenevät lyhenemistään, eletään hetkestä hetkeen. Kunnes viimeinenkin hetki on ohi.

Nyyh. Lähestyvästä kuolemasta kirjoitetaan todella kauniisti ja jotenkin rauhoittavasti.

Uudelleen luettua -haasteen lisäksi kirja sopii Down Under -haasteen kohtaan 38: kirja joka herättää voimakkaita tunteita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Jenny Downham: Before I Die (2007)
Suomentanut Katariina Kaila
Otava, 2009
379 sivua

maanantai 16. lokakuuta 2017

Ihana Vihervaaran Anna

Aloitin L.M. Montgomeryn Anna-sarjan lukemisen jo elokuun lukumaratonin aikana, mutta siitä kirjoittaminen on venynyt ja venynyt. Sarja on kuulunut suurimpiin suosikkeihini jo vuosikaudet, ja se on ollut minulle jonkinlaista lohtu- tai turvakirjallisuutta, jonka pariin olen palannut säännöllisin väliajoin lähes vuosittain. Nyt edellisestä lukukerrasta olikin jo pitemmän aikaa, eli oli korkea aika lukea sarja taas kerran uudestaan.


Kun luin sarjaa ensimmäistä kertaa, kaikkia osia ei ollut edes suomennettu. Jotenkin silloin jo muistan pohtineeni, että tarinasta jää puuttumaan palasia, mutta en silloin varmaan edes ymmärtänyt ajatella asiaa sen tarkemmin. Niinpä kun vuonna 2002 saatiin lopulta suomennokset siihen asti suomentamattomista osista, moni asia selvisi "kuin taikaiskusta". Ostin tuolloin koko sarjan omaan hyllyyni, ja kuten sanottu, se ei ole kovin pitkiä aikoja päässyt hyllyssä pölyttymään.

Muistan, että alakoulussa jonkun vuoden äidinkielen lukukirjassa oli pätkä ensimmäisestä kirjasta (se, missä Anna värjää hiuksensa vihreiksi), mutta alun perin Anna-kirjoja minulle suositteli varmaankin äiti. Oletin tietysti äidinkin lukeneen kirjat aikanaan, mutta itse asiassa minulle selvisi tänä syksynä, ettei hän ole ikinä lukenut sarjaa itse. Shokki! Äiti sanoi olleensa "liian vanha" lukemaan näitä kirjoja kun oli ensimmäisen kerran ne nähnyt. No, minulla oli tietysti oma mielipiteeni tähän asiaan... ;)

Sarjan ensimmäisessä osassa Annan nuoruusvuodet (WSOY 2002) Anna Shirley tulee lastenkodista Vihervaaraan Marilla ja Matthew Cuthbertin kasvatiksi. Nämä ikääntyneet sisarukset eivät juuri ole lasten kanssa olleet tekemisissä, ja monia ristiriitaisia tilanteita tulee eteen. Onneksi naapurissa asuu sukulaissielu Diana. Kouluunkin Anna päätyy, ja pilanteon kohteeksi jouduttuaan iskee kivisen kirjoitustaulunsa erään Gilbert Blythen päähän.

Toinen osa Anna ystävämme (WSOY 2002) kertoo ajasta, jolloin Anna toimii opettajana entisessä koulussaan käytyään jatko-opiston. Opetustyön lisäksi Anna laittaa Avonlean kylän asioita kuntoon ystäviensä kanssa. Kolmannessa osassa Annan unelmavuodet (WSOY 2002) Anna lähtee jatkamaan opintojaan Redmondin korkeakouluun. Annan suureksi suruksi Diana ei ole jatkanut opintoja, mutta onneksi samassa yliopistossa on tuttujakin: Gilbert opiskelee lääkäriksi. Ja tässä kirjassa Anna lopulta löytää unelmiensa prinssin, joka erehdyksen jälkeen osoittautuu Gilbertiksi! <3

Neljäs osa sarjasta, Anna opettajana (WSOY 2002), suomennettiin vasta tällä vuosituhannella, mutta se tuntui silti tutulta jo ensilukemisen aikana. Syynä siihen on varmasti se, että kirjan tapahtumiin viitataan myöhemmissä osissa, mutta ennen kaikkea se, että sen tapahtumia on mukana Annasta kertovassa tv-sarjassa, jonka olen myös katsonut useampaan otteeseen. Anna on valittu Summersiden koulun rehtoriksi, mikä on aiheuttanut närää kaupungin eliittisuvuissa. Niinpä elämä on aluksi kohtuullisen hankalaa joka suunnalta katsoen. Onneksi Anna on aina pitänyt kirjoittamisesta: kirjeet hänen ja Gilbertin välillä kulkevat ahkerasti niiden kolmen vuoden aikana, jotka Anna Summersidessa viettää.

Viides osa Anna omassa kodissaan (WSOY 2002) kertoo Annan ja Gilbertin avioliiton alkutaipaleesta. Gilbert aloittaa lääkärinä Glenin kylässä, ja pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti, Haavemaja, sijaitsee Neljän tuulen satamassa. Uusi ympäristö tuo mukanaan uudet sukulaissielut - eli ne, jotka tuntevat Joosefin, kuten Cornelia-neiti sanoo.

Myös kuudes osa, Annan perhe (WSOY 2002), oli aiemmin suomentamaton. Kuten neljäs osa, tämäkin kirja sisälsi jotain tuttua, mutta ei niin paljon. Annan ja Gilbertin lapsikatras on melkoinen: kirjan lopussa jo kuusi lasta häärii ympäri taloa. Haavemaja jäi taakse jo edellisen kirjan lopussa, ja uusi, suurempi Kotikunnaaksi nimetty talo löytyi kylän keskeltä. Lapsiperheen arki on kiireistä, ja tapahtumat keskittyvät jo paljolti lapsiin.

Seitsemäs osa, Sateenkaarinotko (WSOY 2002), kertookin sitten jo pääasiassa Annan ja Gilbertin lapsista ja heidän ystävistään. Erityisesti pastori Meredithin neljä äiditöntä lasta tulevat tutuiksi kirjan myötä. Ystävysten rakkain leikkipaikka on Sateenkaarinotko, vehmas vaahteralehto lähellä Kotikunnasta. Siellä eletään onnellista lapsuutta, mutta myös niitä vähemmän onnellisia hetkiä. 

Kahdeksas ja viimeinen osa, Kotikunnaan Rilla (WSOY 2002) keskittyy jälleen pääasiassa Kotikunnaan lapsikatraaseen ja heistä erityisesti nuorimpaan, Rillaan. Kirjan alussa eletään vuoden 1914 alkukesää. Euroopasta kuuluu levottomia uutisia: joku arkkiherttua on murhattu. Kuten hyvin tiedämme, tästähän lähtee liikkeelle melkoinen tapahtumaketju, joka keskeyttää Rillan ensimmäiset tanssiaiset. Sota on syttynyt! Kanada ei voi jättää "pohjoisen meren vanhaa harmaata äitiä" kamppailemaan yksin Englanniin liittyessä sotaan, ja niin myös Kotikunnaan nuoret miehet lähtevät matkaan kohti Eurooppaa. Rillan vanhemmat sisaret tekevät voitavansa auttaakseen, kuten myös kotiin jäävä Rilla äitinsä Annan kanssa. Kaikista toiveista huolimatta sota tuntuu kestävän ikuisuuksia, ja kun rintamilla taistelee Rillan kolme veljeä, kaksi hyvää ystävää ja vielä suuri ihastus Kenneth, uutisia odotetaan sydän syrjällään.

Vaikka koko sarja on mielestäni erittäin hyvä, suurimmiksi suosikeikseni nimeän ensimmäisen ja viimeisen osan. Sekä Annan varhaiset vaiheet että Rillan elämä ensimmäisen maailmansodan aikana ovat antaneet minulle eniten tarttumapintaa, ja varsinkin Rillan tarinasta löydän lähes joka lukukerralla jotain uutta. Nyt aikuisiällähän sitä lukee ihan eri tavalla kuin lapsena; nyt huomio kiinnittyy väistämättä sodan kuvauksiin, jotka lapsena eivät olisi vähempää voineet kiinnostaa. Usein olen miettinyt, mitä kirjasta on jätetty pois... suomennos kun on lyhennetty. Ehkä vielä jonain päivänä luen kirjan englanniksi ja saan selville mitä suomennoksesta puuttuu.

Tämän sarjan pariin palaan taatusti vielä monta kertaa. Ansaitsee itseoikeutetusti paikkansa Uudelleen luettua -lukuhaasteessa.

Mistä kirjat minulle: omasta hyllystä (uusintaluku)
Kirjojen tietoja & Goodreads-tähdet:
L. M. Montgomery: Anne of Green Gables (1908); 5 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (19. painos)
282 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Avonlea (1909); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Vesala (1961)
WSOY, 2002 (17. painos)
261 sivua

L. M. Montgomery: Anne of the Island (1915); 4 tähteä
Suomentanut Toini Kalima (1962)
WSOY, 2002 (16. painos)
226 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Windy Poplars (1936); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
277 sivua

L. M. Montgomery: Anne's House of Dreams (1917); 4 tähteä
Suomentanut Hilja Walldén (1963)
WSOY, 2002 (14. painos)
221 sivua

L. M. Montgomery: Anne of Ingleside (1939); 4 tähteä
Suomentanut Paula Herranen (2002)
WSOY, 2002
301 sivua

L. M. Montgomery: Rainbow Valley (1919); 4 tähteä
Suomentanut Alli Wiherheimo (1964)
WSOY, 2002 (11. painos)
233 sivua

L. M. Montgomery: Rilla of Ingleside (1921); 5 tähteä
Lyhentäen suomentanut Kerttu Piskonen (1962)
WSOY, 2002 (10. painos)
243 sivua

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Elämäni kirjojen kertomana

Tänään on ollut jotenkin hidas päivä. Johtuneeko suht rankasta flunssan jälkeisestä kuuden päivän työviikosta vai eilisiltaisesta huvittelusta työviikon päälle (tai ehkä molemmista)... Joka tapauksessa, tällaiseen päivään on omiaan tehdä jotain hauskaa ja kevyempää, niinpä päätin tarttua hauskaan kirjablogeissa kiertäneeseen kysymyslistaan. Viimeksi törmäsin tähän Oksan hyllyltä -blogissa.

Kuva Pixabaysta

Pitemmittä puheitta, tässä kysymykset ja niihin vastaukset blogiaikana lukemieni kirjojen joukosta. Kieli poskessa ja pilke silmäkulmassa!

Lapsena olin: Ainoa
Nyt olen: Työmiehen vaimo
Haluaisin olla: Kirjanoita
Ominaisuuteni, josta en luovu: Kylmä iho :D
Taito, jota haluan kehittää: Minä matkustan yksin
Kotini: Nukkekaappi
Elämäni: Jumalainen näytelmä ;)
Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Ajo sallittu omalla vastuulla
Asia, jota ilman en voisi elää: Suklaan maku
Asia, jota en haluaisi kokea: Syvään veteen
Työni: Hirviöasiakaspalvelu ;)
Työpöydälläni: Kuohuva maailma
Yöpöydälläni: Kissavieras
Antavat voimia: Lähiluonnon ihmeitä, Lempi
Vievät voimia: Muutoksia, Syytös
Haaveilen: Tähtirooli ;)
Viestini ystävälle: Et kävele yksin
Minua mietityttää usein: Oonko ihan normaali?
Minua pelottaa joskus: Äänet, Sumu
Tulevaisuudensuunnitelmani: Pää tyynyyn! ;D


lauantai 14. lokakuuta 2017

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Olipa kerran pieni tyttö, joka tapasi ison kissan, ja sillä kissalla oli hurjan kurniva maha. Kissa on jo ahminut ihmisiä, armeijoita, metsien eläimet, meren kalat, kylien viljat... Mutta onko yhden luvallista syödä koko maailma nälkäänsä? (takakannesta)


Hurjan puhutteleva saturomaani tärkeästä aiheesta! Pienen pieni tyttö törmää valtavan suureen kissaan, joka haluaa syödä kaiken eteensä tulevan. Se lupaa säästää tytön, jos tämä hankkii sille ruokaa iltaan mennessä. Mutta ruokaa ei enää ole, ei oikeastaan mitään syötäväksi kelpaavaa, sillä kissa on jo syönyt kaiken. Lopulta se syö tytönkin, mutta lupaa olla pureskelematta.

Tyttö siis päätyy kissan vatsaan, ja siellä onkin melkoinen sekamelska. Autoja, taloja, eläimiä, jopa tähdet ja kuu. Koko maailma. Ja ihan kauimmaisessa sopukassa pieni mökki, jossa asuu pikkuruinen ukko, kaikenherra Albertus Sepeteus Eknobaatti Hneus. Tavattuaan ukkelin tyttö tietää heti, että tässä on oikea syypää, kissa on oikeasti ihan kiltti.

Tyttöpower jyllää tässä kirjassa, sillä A. Hneus jää toiseksi pienen pienelle tytölle, joka päättää pelastaa maailman. Niin sitä pitää! (Ja kunpa se olisikin noin helppoa...)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa
Kuvittanut Teemu Juhani
Karisto, 2017
46 sivua

perjantai 13. lokakuuta 2017

John Green & David Levithan: Will Grayson, Will Grayson

John Greenin ja David Levithanin yhdessä kirjoittama Will Grayson, Will Grayson (WSOY 2017) kertoo kahden samannimisen nuoren miehen tarinat.

Will Grayson - saanko esitellä - Will Grayson
Eräänä kylmänä yönä Will Grayson kohtaa Will Graysonin Chicagon laitamilla. Kahden samannimisen mutta kovin erilaisen nuoren miehen tiet risteytyvät ja heidän elämänsä lähtevät odottamattomiin suuntiin. Edessä on ihastumista tahoillaan, sydänsuruja sekä eeppinen uusi musikaali, jonka on säveltänyt ja tuottanut toisen Willin paras kaveri ja toisen Willin uusi poikaystävä Tiny Cooper. (takakannesta)


Nyt olen lukenut kaikki John Greenin tähänastiset teokset, ja edelleen olen sitä mieltä että parhaita ovat Tähtiin kirjoitettu virhe ja Kaikki viimeiset sanat. Viime vuonna suomennettuun kirjaan Teoria Katherinesta olin jopa pettynyt, eikä se ollut kaukana tämänkään teoksen kohdalla. En oikein saanut otetta tarinasta ja henkilöistä, ja kirjan lopullinen pointti jäi hämäräksi. Musikaali? Oikeasti?

Kyllähän nämä miehet kirjoittaa osaavat, sitä ei voi kieltää. Kahden Will Graysonin näkökulmista kerrottu tarina kyllä ottaa mukaansa, mutta jotenkin teksti jäi enemmän ärsyttämään kuin ihastuttamaan. Tästä esimerkki heti ensimmäisestä luvusta:

Tiny Cooper ei ole maailman homoin tyyppi, eikä hän ole maailman isokokoisin tyyppi, mutta käsittääkseni hän saattaa olla maailman isokokoisin tyyppi joka on siis tosi homo, ja hän on myös maailman homoin tyyppi joka on siis tosi iso. (s. 7)

Vielä ärsyttävämpää on "toisen Willin" näkökulmasta kirjoitetut osuudet, joissa ei käytetä suurin piirtein ollenkaan isoja kirjaimia. Paitsi lyhenteissä kuten LOL, tai sitten sillä tarkoitetaan huutamista. Oikeasti?

Kahden Willin tarinat eivät sivua toisiaan pitkään aikaan, ja se tuntui aluksi hämmentävältä. Se Willien kohtaaminen tapahtuu vasta sivulla 116, kun Tinyn kaveri-Will on jäänyt porukan ulkopuolelle ja päättää tehdä jotain repäisevää. Samaan aikaan "toinen Will" on lähtenyt tapaamaan netti-ihastustaan Isaacia. Willit kohtaavat pornokaupassa. 

Sekamelskaa, sitä tämä suurimmaksi osaksi on. Jokin kuitenkin sai kääntämään sivun toisensa jälkeen ja lukemaan eteenpäin, vaikken kaikesta niin mahdottomasti pitänytkään.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
John Green & David Levithan: Will Grayson, Will Grayson
Suomentanut Helene Bützow
WSOY, 2017
319 sivua

torstai 12. lokakuuta 2017

Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet

Punaisten naisten tiet (Otava 2017) on Tiina Lintusen väitöstutkimukseen liittyvä teos. Lintunen väitteli vuonna 2015 punaisten naisten kohtaloista Suomen sisällissodan jälkimainingeissa.


Keitä olivat sisällissotamme tuntemattomat naiset?
Talvella 1918 vallankumoukseen ryhtyneiden punakaartien toimintaan osallistui aseettomina paljon naisia, etenkin sairaanhoidossa ja huollossa. Tässä kirjassa annetaan ääni näille tavallisille työläisnaisille ja heidän kohtaloilleen. Keitä he olivat, mitä he tekivät ja mitä heille tapahtui sodan jälkeen?
Kirjassa luodaan ryhmäkuva punaisista naisista, jotka joutuivat oikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ensimmäistä kertaa on selvitetty, mitä ihmisille tapahtui sisällissodan ja rangaistustoimenpiteiden jälkeen. Millaiseksi punaiseksi leimattujen henkilöiden arki muodostui sodan jälkeen? Entä millaisen perinnön naiset jättivät lapsilleen kaikesta kokemastaan? (takakansiteksti)

Mielenkiintoinen aihe ja johdonmukaisesti rakennettu teos. Ensimmäisen pettymyksen tuotti kirjan vahva paikallistuminen Porin seudulle. Tämä ei tullut esille missään ennakkotiedoissa eikä takakansitekstissä. Toinen, pienempi pettymyksen aihe oli vahvan tieteellinen ja tilastollinen ote. Toki mukana on antoisampiakin pätkiä oikeine esimerkkeineen ja vaikkapa pöytäkirjamerkintöineen, mutta aika raskaslukuinen kirja kaikkinensa oli. Onneksi mukana oli myös pari kuvaliitettä elävöittämässä tekstiä.

Tunnustettakoon, että aivan jokaista sanaa, riviä tai kappalettakaan en jaksanut lukea, vaan varsinkin kirjan loppupuoli meni aika lailla selailuksi. Sääli sinänsä, sillä aihe on todella kiinnostava. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet
Otava, 2017
336 sivua

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Reijo Heikkinen & Risto Mäläskä: Kainuuta koluamassa

Ihminen voi lähteä Kainuusta, mutta Kainuu ei lähde ihmisestä. Sen olen tässä reilun parinkymmenen Kainuusta pois vietetyn vuoden aikana huomannut. Niinpä olikin kovin kotoista tutkia uutta Reijo Heikkisen ja Risto Mäläskän upeaa kuvateosta Kainuuta koluamassa (Rotaryklubi Kajaani Elias ry), joka esittelee Kainuun jokaisen kunnan tärkeimpiä luonto- ja kulttuurikohteita.



Kainuu on rikas luonnostaan. Maakunnassa on tuhansia kimmeltäviä järviä ja lampia, lukuisia vuolaita jokia ja puroja, uhkeita vaaroja ja harjanteita sekä salaperäisiä muinoin syntyneitä rotkolaaksoja. Monet näistä kohteista ovat jääneet suurelle yleisölle melko tuntemattomiksi. Tässä luontokuva- ja tietoteoksessa pyritään esittelemään kaikkien Kainuun kuntien tärkeimmät luontokohteet ja niiden vaiheet. 
Kirjassa käsitellään myös Kainuun maisematyyppejä, ennen muuta luonnonmaisemaa ja kulttuurimaisemaa sekä Kajaanin yhteydessä kaupunkimaisemaa. Luontokohteiden kuvaaminen on vaatinut laajassa maakunnassa runsaasti aikaa ja vaivaa. Teoksen monista mielenkiintoisista kohteista voidaan mainita mm. Sotkamon salaperäinen Hiidenlinna, jolla on ollut tärkeä asema kalevalaisen mytologian syntyhistoriassa, sillä kansanrunoutemme muinaissankarit Kaleva, Väinämöinen, Kihavaskoinen ja Soini mainitaan ensimmäisen kerran juuri tämän luonnonmuodosteeen yhteydessä jo 1600-luvulla. Jyhkeitä rotkolaaksoja löytyy Sotkamon ohella Kuhmosta, Hyrynsalmelta ja Puolangalta. Merkittävä luontokohde on myös Suomen 40. kansallispuisto, Suomussalmen Hossa ja sen kalliomaalaukset. Teoksessa käsitellään Hossan esihistoriaa ja sen yleistä merkitystä. Luontokohteiden lisäksi kirjassa esitellään Kainuun merkittävimmät kulttuurikohteet kuten pitäjien kirkot, hautausmaat ja ulkoilmamuseot ja niiden vaiheet. (takakannesta)


Ehdottomasti kiinnostavin osuus kirjasta on Kajaanin luonto- ja kulttuurikohteet, sattuneesta syystä. :) Reijo Heikkisen teksti on soljuvaa ja helppolukuista, ja kirjaan on mahdutettu monia mielenkiintoisia juttuja, joista en ole aiemmin tiennytkään. Esimerkiksi:


  • Kaupunginlampi, lapsuuteni uinti-, hiihto-, sorsienruokinta- ja laskiaisriehapaikka, saa osan vedestään sen eteläkulmaan laskevasta (nykyisin suurimman osan vuotta kuivillaan olevasta) purosta, jota aikoinaan nimitettiin Paskapuroksi. :D
  • Paltaniemen seudun ensimmäinen kirkko on tiettävästi ainoa Suomen julkinen rakennus, jonka maanjäristys on tuhonnut. Tämä järistys tapahtui vuonna 1626 ja sen tilalle rakennettu kirkkokin tuhoutui isonvihan aikana, ja vasta sitten on rakennettu nykyinen Paltaniemen kuvakirkko.

Paltaniemen kuvakirkon vieressä sijaitsee Keisarintalli, tiettävästi Suomen vanhin kotiseutumuseo. Tallin vaiheista on kirjaan otettu mukaan varsin hauska anekdootti:
Aleksanteri I saapui seurueineen Vuolijoen Haapalankankaalle 28. elokuuta 1819 klo 7 aamulla. Seurueeseen kuuluivat ruhtinas Volkonski, keisarin henkilääkäri, skotlantilainen Wylie ja yleisesikunnan vänrikki Martinau sekä joukko palvelijoita.
Keisarin aterioiden järjestäminen erämaaoloissa tuotti mukana olleelle hovimestari Müllerille ylimääräista vaivaa. Aleksanteri I kysyi leikkisästi Mülleriltä, joka Haapalankankaan uudistilan pirtissä sankan savun seassa valmisti aamiaista: "Missä on minun ruokasalini?" Tällöin hovimestari ilmoitti. "Teidän Majesteettinne, vaihteen vuoksi tallissa." Tämä tuuma huvitti tavattomasti Aleksanteria, joka oli tottunut siihen asti syömään hieman toisenlaisissa ruokasaleissa. Niinpä Haapalankankaalla keisarillisena ruokasalina toimi paremman puutteessa uudistilan vasta rakennettu talli, joka puhdistettiin ja pestiin hyvin sekä koristeltiin tuoreilla koivuilla hajun poistamiseksi. Tässä tallissa keisari Aleksanterin seurue nautti hilpeän tunnelman vallitessa aamiaisen. (s. 80-81)
Tallirakennus siirrettiin Haapalankankaalta Paltaniemelle kahdeksan vuotta keisarin vierailun jälkeen, ja siellä on edelleen nähtävillä mm. kuuluisa pöytä, jonka pintaan on poltettu keisarillisen seurueen jäsenten nimet niille paikoille, joilla he aikoinaan aterioivat. Minäkin olen tallia ja sen monia seinäkirjoituksia käynyt ihastelemassa useammankin kerran.

Kirjassa riitti siis mielenkiintoista luettavaa pitkäksi aikaa, ja kuvia voisi ihastella vaikka kuinka pitkään. Tässä muutama näyte kirjan aukeamista. Kuvat Kajaanin linnan raunioilta, Puolangan Hepokönkäältä ja Suomussalmelta Raatteen tien muistomerkiltä.




Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Reijo Heikkinen & Risto Mäläskä: Kainuuta koluamassa : kulttuuri- ja luontokohteita Kainuun kulmakunnilla
Rotaryklubi Kajaani Elias ry, 2017
238 sivua

tiistai 10. lokakuuta 2017

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (Metsän ja meren suku #2)

Ihastuin Johanna Valkaman Itämeren Auriin täysillä, ja se taidettiin huomata kustantamollakin... jatko-osan, Linnavuoren Tuulin (Otava 2017) etukannessa komeilee sitaatti blogistani, ja toinen löytyy takakansiliepeestä. Hih... :P No, seison sanojeni takana edelleenkin. Tykkään, tykkään, tykkään! Myös tästä jatko-osasta, vaikkei se aivan aloituksen tasolle ylläkään.


Tuuli saattoi kuulla kohisevan kosken. Jos vene kaatuisi, ainakin loppu olisi nopea. Ajatus ei lohduttanut: mitä vahvemmin virta veti pientä haapiota, sitä väkevämmin Tuuli tahtoi elää.
Hakoisten Linnavuorelle asettunut Auri toivoisi tyttärestään jatkajaa parantajantyölleen, mutta Tuuli on perinyt isänsä villin ja sotaisan luonnon. Kun Hakoisille kantautuu viesti idän valloittajista, Tuulin veli lähetetään etsimään hämäläisille liittolaisia. Tuuli karkaa salaa vanhemmiltaan mukaan retkelle, jolla hän kohtaa niin noitia, sulhasehdokkaita kuin hengenvaarallisia koettelemuksia. (takakansiteksti)

Aurin tytär Tuuli on enemmän isänsä kuin äitinsä kaltainen, seikkailuja ja taisteluja janoava amatsoni. Veli Unti on tullut enemmän äitiin, Tuulin onneksi. Vanhempien vain on vaikeaa hyväksyä tätä. Heidän mielestään Tuulin tulee vain tehdä niin kuin he sanovat, ottaa miehekseen se jonka he päättävät ja niin edelleen. Tuulipa on kuitenkin toista mieltä, ja lähtee omin lupineen veljensä ja tämän parhaan ystävän, tietäjäoppilas Arijoutsin matkaan. Tuuli ihailee Arijousta salaa, ja yhtä hartaasti tuntee vastenmielisyyttä mukana olevaa Tommoa, oikeaa laiskaa tyhjäntoimittajaa kohtaan. Miksi tämä tuppaa mukaan miesten, eipäs vaan soturien reissulle?

Matkalaisten päästyä Rapolan Linnavuorelle, jossa Tuuli isä Haakon työskentelee,Tuulin pettymykseksi isä käsittää hänen saapumisensa aivan väärin. Isä kuvittelee hänen lähteneen vaimoksi hämäläiselle soturille, Kirmukarmulle. Tuulin onneksi Kirmukarmu on tullut toisiin ajatuksiin, mutta mitähän tästä mahtaa isä Haakon sanoa?

Entä jos Unti oli oikeassa ja Tuulin piti hyvittää isälle hänen menettämänsä vävy? [ - - ] Ajatus sulhasesta ei ollut mahdoton, jos se oli hinta isän rakkaudesta. (s. 186)

Isän valitsema sulhanen olisi ollut väkevä liittolainen. Nyt Tuulin on löydettävä joku vähintään yhtä hyvä vaihtoehto, mielellään parempikin. Vaan mistäs sellaisia löytää? Ei kai sulhasiakaan joka oksalla kasva?

No, löytyyhän se sulhanen tietysti. Sen lisäksi Tuuli ja lapsiaan etsimään lähtenyt Auri löytävät jotain muutakin: kuolleeksi kuvitellun henkilön menneisyydestään.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli
Otava, 2017
354 sivua

maanantai 9. lokakuuta 2017

Gena Showalter: Tiimalasi : elämä alkaa kuoleman jälkeen (Tiimalasi #1)

Aloitin tämän kirjan lukemisen ensimmäisen kerran jo heinäkuun lopulla, mutta silloin en ehtinyt lukea sitä laina-ajan puitteissa ja jouduin palauttamaan kirjan. Olin aika pettynyt siihen mitä ehdin lukea, kirjan alku tuntui todella sekavalta. Nyt kun sain Gena Showalterin kirjan Tiimalasi : elämä alkaa kuoleman jälkeen (HarperCollins Nordic 2017) toistamiseen lainaan, aloitin kokonaan alusta ja yllätyin, kun pääsin tarinaan kiinni niinkin äkkiä.

Kuolema on vain uuden ajan alku...
Sanotaan, että tarinoita kertovat eteenpäin ne, jotka jäävät henkiin. Minä tiedän, ettei se aina pidä paikkaansa.
Minun nimeni on Tenley Lockwood, ja pian minä olen kuollut. Tämä on minun tarinani. (takakannesta)


Tenley "Ten" Lockwood on melko tavallinen 17-vuotias amerikkalaistyttö. Hän on viehättynyt numerologiasta. Hänen perheensä on varakas ja vaikutusvaltainen. Hänellä on ollut ihan hyvä lapsuus. Ten ei tiedä olevansa erikoinen. Hän ei tiedä, että hänen elämänsä olisi hänen syntymäaikansa vuoksi mitenkään erityinen...
Sen hän tietää, että noin vuosi sitten tapahtui jotakin kummallista. Hänet lähetettiin Prynneen. Paikkaa kutsuttiin sisäoppilaitokseksi. Tenin mielestä se on kidutuslaitos tai hullujenhuone. Oliko lähettämisen syynä Tenin pakkomielle numerologiaan? Oliko syynä niskoittelu - se, että Ten kieltäytyi vanhempien ja lähipiirin hänelle esittämästä tulevaisuudesta?
On olemassa Toiselämä, johon nuori astuu 18-vuotiaana. Silloin lapsuuden minä kuolee ja uusi aika alkaa. On olemassa ikuinen totuus, jonka koko maailma hyväksyy. Ensielämä on vain harjoitusta. Ikielämästä kilpailevat kaksi valtapiiriä Troikka ja Myriadi - ikiaikaiset viholliset. Molemmat valtapiirit tekevät kaikkensa - keinoja kaihtamatta - saadakseen Tenin puolelleen. Jokaiselle on luotava käsikirjoitus.
Ten tuntee olevansa pelinappula suuressa taistelussa. Hän pakenee. Onko ketään, johon hän voisi luottaa? Ovatko ihmiset ystäviä vai vain henkien kuoria? (takakansiteksti)

Melkoinen sekamelska, todella! Alku koostuu aika erikoisista sähköpostiviesteistä, joista ei oikein saa minkäänlaista käsitystä siitä, mistä on kyse. Ten itse pääsee ääneen ensimmäisen luvun alussa kirjan sivulla 25. Ten on lukittuna Prynnen hoitolaitokseen, koska hän ei vanhempiensa käskyistä huolimatta suostu tekemään sopimusta Myriadin kanssa. Eikä Troikankaan, sillä silloin hänen perheestään tulisi hänen vihollisiaan. Ten haluaa pysyä Liittoutumattomana mahdollisimman pitkään, vaikka se sitten merkitsisi päätymistä Moneen Loppuun Toiselämän sijasta.

Kummallakin valtapiirillä on omat lobbaajansa. Jokaiselle alle 18-vuotiaalle on nimetty omat Työläiset, joiden tehtävä on saada nuori tekemään sopimus valtapiirinsä kanssa. Työläiset ovat Toiselämään astuneita henkiä, jotka käyttävät kuhunkin tehtäväänsä sopivia Kuoria. Tenille nimetyt työläiset ovat Archer ja Killian. Archerin valttina on totta kai Troikan hyvyys, mutta voiko hän pärjätä Killianille, joka käyttää häikäilemättömästi hyväkseen viettelevän seksikästä Kuortaan? Kumpikin tekee parhaansa saadakseen Tenin liittymään omaan valtapiiriinsä, mutta lopulta heidän täytyy liittoutua. Joku nimittäin yrittää saada Tenin hengiltä ennen valintaa, sillä hänet katsotaan äärimmäisen tärkeäksi kummallekin valtapiirille.

Kirja on täynnä väkivaltaa, ja Ten päätyy Moneen Loppuun useammankin kerran sen aikana. Aina hän kuitenkin pääsee sieltä pois jatkamaan vaarallista elämäänsä ennen lopullista valintaa. Ja aivan kirjan lopussa selviää, kummalle valtapiirille Ten elämänsä antaa... ja minkälaisia uhrauksia se häneltä vaatii. Jään odottamaan jatkoa.

Kirja sopii Down Under -lukuhaasteen kohtaan 46: kirja lukulistaltasi.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Gena Showalter: Firstlife (2016)
Suomentanut Hanna Arvonen
HarperCollins Nordic, 2017
445 sivua

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Viihdykettä sairastamiseen

Kulunut viikko on mennyt sängyn pohjalla maatessa. Flunssaisena lukeminen ei meinannut maistua, mutta kun valitsi tarpeeksi kevyttä niin johan sitten jaksoikin yllättävästi. :)

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa (Tammi 2013) kertoo maanläheisesti raskaana olevasta Pihlasta ja tämän muutosta pohjoiseen. Tuija Lehtisen Sumulaakson kartano (Otava 2017) tarjoaa puolestaan vähän erilaista näkökulmaa kartanoromantiikkaan.


Miten valinnat rakkaudessa voivat mennä niin pieleen? Oton piti olla hyvä ihminen, luotettava kumppani ja taatusti tervehenkinen isäkandidaatti. Mutta Pihlan iloisen vauvauutisen jälkeen Otto häipyykin Intiaan meditoimaan.
Tornionjokilaaksossa Pihlalla on piilopirtti, jonne hän vetäytyy työstämään selviytymisstrategiaansa. Ensimmäinen haaste on kehittää kaupunkilaisesta lattekahvin litkijästä pohjoisen syrjäseudun tee se itse -nainen. Entä miten valmentautua äitiyteen, kun kylän ainoa tukiryhmä on tarkoitettu masentuneille äideille? Se käy selväksi, että monilapsisen lestadiolaisäidin ja viime hetkillä lapsensa hankkineen kunnanjohtajan neuvot uudelle äidille ovat ihan omanlaisiaan.
Keskittymistä tärkeimpään häiritsevät innokkaat isäehdokkaat, Peräpohjolan Don Johnson ja ruotsalaisittain liiankin täydellinen Mårten. Entä Otto, olisiko hänestä sittenkin isäksi? (takakansiteksti)

Vaahteran kirjoista, tästäkin, tulee elävästi mieleen Anni Polvan kirjat. Sankarittarelle sattuu ja tapahtuu monenlaista, mutta kaikesta selvitään - niin lapsen odotuksesta yksin kuin isäkandidaattien paljoudesta. Pohjoisen pikkukylässä Pihlan ympärillä pyörii yhtäkkiä miehiä yllättävän paljon - naapurin iäkkäästä Arvosta Intiasta palanneeseen Ottoon, puhumattakaan paikallisesta naistenmiehestä ja Arvon ruotsalaisesta sukulaismiehestä. Jokaisella heistä on oma tärkeä osansa Pihlan elämässä, mutta yksi on lopulta ylitse muiden.

Niistämisen rasittamille aivoille juuri sopivaa ihmissuhdesekamelskaa. Viihdyin!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa
Tammi, 2013
239 sivua

Kartano rakennuksineen kylpi valossa, ja mietin, olinko tekemässä virheen. Vielä voisin kääntyä ja palata omiin ympyröihini.
Elsa ja Silja Herfurth ovat pienestä pitäen tienneet, etteivät ole keitä tahansa. Heitä velvoittavat aateluus, kartano ja suvun henkinen perintö. Heidän ainoana päämääränään on naida sukuun mies, joka on sopivaa säätyä ja taitaa etiketin.
Silja on suhtautunut aina perinteisiin myötämielisesti, mutta Elsa kapinoi niitä vastaan. Miten siniveristen sisarusten käy, kun Sumulaakson kartano joutuu keskelle myllerryksiä? (takakansiteksti)

Lehtisen uusimmasta kirjasta ei oikein voi muuta nimitystä käyttää kuin kunnon "aivot narikkaan" -kirja. Onneksi juuri sellaiselle oli tilausta, ja kirja täytti tehtävänsä mainiosti. Kirjan alkuasetelma on oikeastaan aika hykerryttävä: kuinkahan paljon tällaisia nykyaatelisia mahtaa olla, ja minkälaista elämää he mahtavatkaan viettää. Lehtinen tarjoaa yhden näkemyksen tähän asetelmaan.

Elsa on se suvun musta lammas, joka on nykäissyt itsensä näennäisesti irti suvustaan ja asemastaan muuttamalla pienemmälle paikkakunnalle ja työllistymällä eläinlääkäriasemalle. Suvun siniverisiä lankoja pitävät hyppysissään äiti ja isoäiti Olga Eugenie, ja näistä langoista passelisti nykäisemällä Elsakin liikahtaa vaikkei oikeastaan haluaisi. Sukunsa naisten kauhuksi Elsa asettuu miesväen kannalle, kun serkkupoika Markus haluaa perustaa kartanon maille "military-safareita" tarjoavan yrityksen. Markuksen liikekumppani Sander on vähän liiankin kiinnostava tyyppi, härski renttu joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa. Vaan niin tietää Elsakin... ainakin puolivahingossa kuulemaansa puhelinkeskusteluun asti.

Tarina loppuu aika lailla kesken, joten melko varmasti jatkoa on luvassa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano
Otava, 2017
235 sivua

perjantai 6. lokakuuta 2017

Ilkka Auer: Anastasia

Kotimaista nuorten kauhua ei ole pitkään aikaan ilmestynyt, mutta nyt tilanne onneksi korjaantui taas yhden kirjan verran. Ilkka Auer on aiemmin kirjoittanut nuorten fantasiaa, ja nyt häneltä ilmestyi ensimmäinen kauhuksi luokiteltava nuortenromaani Anastasia (Haamu 2017).

Laukku täynnä kauhua: kirjoja, sarjiksia ja leffoja. Kristian on valmis pitkään kesälomaan! Isovanhempien luona on kaikki mitä lomalta kaipaa. Hyvää ruokaa, oma rauha ja seikkailuja Neuvostoliiton entisellä sotilastukikohta-alueella. Ja mikä parasta: sydänystävät Matias ja Elsa. Aika ihana Elsa.
Mutta Kristian ei aavista, että kaikki mukaan pakattu kauhu kalpenee sen rinnalla, mihin hän itse on astumassa. Kylässä on tapahtunut outoja kuolemia ja katoamisia, joiden jäljille kolmikko pääsee. Kesä muuttuu kammottavaksi painajaiseksi, kun vuosikymmeniä kylää piinannut pahuus on taas astumassa esiin. Tutut kylähullut käyttäytyvät entistä oudommin. Eläintenraatoja löytyy naulattuna sähköpylväisiin. Kumma kulkuri aiheuttaa pakokauhua. Onko murhaaja liikkeellä? Ja kuka on seuraava uhri? Elsa?
Puna-armeijan räjäyttämä vanha kirous on kaivettu esiin. Sen lonkerot ulottuvat lähemmäksi, kuin kolmikko aavistaakaan. Kaiken keskellä tuntuu olevan tyttö nimeltään Anastasia. Kuka hän on? Saavatko ystävykset siihen vastausta? Vai ovatko he tienneet sen aina? (takakansiteksti)



Huh huh! Melkoisen rönsyilevää tekstiä, mutta ytimestä löytyy tiukka tarina pahuudesta ja sen voimista. Tapahtumiin liittyy Kristianin mummolan lähiseutu vanhalla Neuvostoliitolle kuuluneella alueella bunkkeritukikohtineen. Kun neuvostoarmeija lähti ja sinetöi bunkkerin takanaan, jotain jäi. Jotain, joka pääsee jälleen ilmoille vuonna 1965 ja jatkaa tuhotöitään aika-ajoin. Lähiseudun asukkaat tuntevat nämä ajanjaksot Kalmankesinä, jolloin katoaa ja kuolee ihmisiä. Kristian kavereineen kuulee Kalmankesistä, ja he havahtuvat huomaamaan että ihan lähiaikoina on kadonnut ihmisiä. Onko nyt jälleen Kalmankesä? Kuka kuolee seuraavaksi?

Pitkän aikaa mietin kirjan nimeä, mutta sekin sai selityksensä. Tapahtumiin liittyy myös Venäjän viimeisen tsaarin, Nikolai toisen, ja hänen perheensä karu kohtalo Jekaterinburgissa, Ipatjevin talossa. Mielenkiintoinen teoria tässäkin esitetään. ;)

Kirja ansaitsee ehdottomasti paikkansa tämän vuoden Halloween-lukuhaasteessa.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Ilkka Auer: Anastasia
Haamu, 2017
245 sivua