maanantai 10. syyskuuta 2018

Sotalapsista

Sotalapsiteemasta olen tainnut jotain kirjoitella jo aiemminkin. Aihe kiehtoo ja kauhistuttaa henkilökohtaisista syistä, ja nyt tuntui oikealta ajalta lukea vähän lisää sotalasten karusta historiasta.


Pertti Kavén kuvaa kirjassaan Sotalapset : toiveet ja todellisuus (Minerva 2011) lastensiirtojen kahta tasoa samanaikaisesti ja rinnakkain: ylätasoa, jossa päätöksenteko ja johtaminen tapahtuivat sekä yksittäisen perheen ja sotalapsen tasoa, jossa koettiin niin eron ikävä ja tuska kuin Ruotsista paluun vaikeudet. Kirja kertoo kaunistelematta lastensiirtojen ei-toivotut seuraamukset: liian monet lapset jäivät kokonaan Ruotsiin, ja liian monet vanhemmat eivät halunneet lapsiaan takaisin. Viattomat lapset ovat olleet pelkkiä pelinappuloita, ja kritisoiminen on ollut kiellettyä ettei auttajille vain tulisi paha mieli. Aika uskomatonta. :(

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Pertti Kavén: Sotalapset : toiveet ja todellisuus
Minerva, 2011
288 sivua

Sotalapsien kohtaloista vaiettiin kauan. Vasta 1990-luvun loppupuoliskolla aika oli kypsä kipeistä asioista puhumiseen, ja sotalapsiyhdistyksiä perustettiin eri puolilla Suomea. Oulun seudun sotalapset ry perustettiin 1996, ja tavoitteensa mukaisesti se on kerännyt tietoa sotalapsuusajan kokemuksista. Niitä on koottu niin jälkipolvien kuin tutkijoidenkin käyttöön teokseen Suuri matka vieraalle maalle : Oulun seudun sotalapset ry:n jäsenten kertomaa sotalapsuudestaan Ruotsissa ja Tanskassa vuosina 1940-1947 (Oulun seudun sotalapset 2010).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Suuri matka vieraalle maalle : Oulun seudun sotalapset ry:n jäsenten kertomaa sotalapsuudestaan Ruotsissa ja Tanskassa vuosina 1940-1947
Oulun seudun sotalapset, 2010
300 sivua

Kummastakin kirjasta välittyy vahvana ihmetys siitä, miten lastensiirrot sallittiin eikä niiden vaikutuksia lapsiin ja perheisiin haluttu ymmärtää. Onneksi myös niitä parempia kokemuksia mahtuu mukaan varsinkin Suuri matka... -teokseen.

Nyt näiden kirjojen lukemisen jälkeen harmittaa entisestään, ettei isän sotalapsivuosista ole juuri mitään tietoa. Pitkälti tämän havainnon innoittamana käännyinkin Kansallisarkiston puoleen ja pyysin sieltä isän sotalapsikantakortin. Toivottavasti saan sen pian ja tiedän sitten edes vähän enemmän.

torstai 6. syyskuuta 2018

Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki : venäläistä isoisääni etsimässä

Jokunen vuosi sitten kävin mielenkiintoista keskustelua kirjastossamme iäkkään, sodan kokeneen naisasiakkaan kanssa. Lähiaikoina oli ilmestynyt useampia kirjoja, joissa käsiteltiin suomalaisten naisten suhteita saksalaissotilaiden kanssa. Asiakas oli sitä mieltä, että ne alkaisivat jo riittää; sen sijaan hän haluaisi lukea edes yhden kirjan joka kertoo suomalaisnaisten ja venäläisten sotavankien suhteista. Niitä nimittäin kuulemma riitti hänen tietojensa mukaan siinä missä ensin mainittujakin.

Harmi kyllä asiakas oli ns. satunnainen matkailija meidän kirjastossa, eli en siis ole häntä sen jälkeen nähnyt. Voin siis vain toivoa, että hänkin on löytänyt Ira Vihreälehdon teoksen Tuntematon sotavanki : venäläistä isoisääni etsimässä (Atena 2016).


Kirjan tekijän, Ira Vihreälehdon isoäiti Lempi kuiskasi kuolinvuoteellaan vanhimmalle pojalleen, että on jotain mitä hänen pitäisi kertoa. Tämä salaisuus paljastui kuitenkin vasta perunkirjoituksessa: esikoisella oli eri isä kuin muilla sisaruksilla. Juhanin isä oli venäläinen sotavanki, mutta kukaan ei osannut kertoa yhtään sen enempää. Juhanin elämään tällä on valtava vaikutus, ja vielä yli 70-vuotiaanakin hän miettii, kuka hänen oikea isänsä on.

Tässä vaiheessa remmiin astuu Juhanin historioitsijatytär Ira, joka päättää selvittää asiaa niin pitkälle kuin mahdollista.
Onko lapsenlapsen mahdollista päästä niin syvälle isoäitinsä ihon alle, että hän voi ratkaista tähän liittyviä arvoituksia ja ymmärtää tämän tekemiä valintoja? Minun 2010-luvun ajatusmaailmastani ei ole paljon hyötyä, kun selvitän 1940-luvulla eläneen ihmisen toimintaa ja ratkaisuja. Vaikka etsinkin isää isälleni, haluan pääasiassa ymmärtää, mitä tapahtui ja mitä siitä seurasi. Yritän kuulla Lempin äänen, mutta samalla saatan sijoittaa hänen viestiinsä omia merkityksiäni ja motiivejani. Kirjoitan tätä tarinaa oman aikakauteni ja oman yhteisöni jäsenenä ja syyllistyn melkein väistämättä virhepäätelmiin, sillä olen luultavasti sijaistraumatisoitunut isäni kautta. Lempin vaikenemisen seuraukset elävät meissä kummassakin. Haluan löytää menneisyydestä häpeän tilalle jotain kaunista. Toivon löytäväni juuret, totuuden ja mielenrauhan. Saattaa olla, että en löydä totuutta tai löydän lisää häpeää. (s. 9-10)
Tutkimusten ja etsintöjen apuna on pystyy tätä nykyä käyttämään monia eri välineitä: DNA-testit ja sosiaalinen media ovat tässäkin isoisän etsinnässä olennaisessa roolissa. Siitä huolimatta etsintä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista, ja totuuden löytäminen siirtyy kerta toisensa jälkeen.Todennäköinen henkilö löytyy, mutta varmasti asiaa ei voi tietää enää kukaan.

Tällaisia kirjoja lukisi mielellään enemmänkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki : venäläistä isoisääni etsimässä
Atena, 2016
313 sivua

perjantai 31. elokuuta 2018

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

Eowyn Iveyn esikoisteos Lumilapsi (Bazar 2013) oli jotenkin vangitseva ja mieleenpainuva lukukokemus, joten kirjailijan seuraava teos Maailman kirkkaalle laidalle (Bazar 2017) nosti odotukseni hyvinkin korkealle. Kirja ehti kuitenkin odottaa lukupinossani melkoisen kauan, ennen kuin ehdin tarttua siihen. Onneksi lomalla oli aikaa... :)


Yhdysvaltain armeijan everstiluutnantti Allen Forrester saa elämänsä tilaisuuden, kun hänet määrätään vuonna 1885 johtamaan retkikuntaa vaaralliselle tutkimusmatkalle Alaskaan. Tähän mennessä kukaan ei ole pystynyt tutkimaan Wolverine-joen yläjuoksua seudun ankarien olosuhteiden ja sitä asuttavien intiaaniheimojen vastustuksen vuoksi. Allen Forrester on tullut Vancouverin kasarmialueelle vaimonsa Sophien kanssa, ja myös Sophien on tarkoitus seurata miestään Alaskaan. Tähän suunnitelmaan tulee kuitenkin muutos, kun Sophie huomaa olevansa raskaana. Hänen on jäätävä Vancouveriin.

Tutkimusretken tapahtumia seurataan everstiluutnantti Forresterin päiväkirjamerkintöjen kautta. Niiden lomassa on katkelmia toisestakin päiväkirjasta - Sophien Allenille kirjoittamasta päiväkirjasta. Mukana on myös näkökulma nykyaikaan: kirjeenvaihtoa Joshua Sloanin, Alpinen museon kuraattorin ja Walter Forresterin välillä.

Maailman kirkkaalle laidalle on yksi niitä kirjoja, joista on hirmu vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa. Suosittelen ehdottomasti lukemaan kirjan itse! Ainakin minulle kirja tarjosi monenlaista: jännittävää seikkailua, historian siipien havinaa, selviytymistarinan ja romantiikkaa. Tältä kirjailijalta tulen odottamaan jatkossakin loistolukemista. Alaskaan sijoittuvana kirja sopii hyvin mukaan Tundran lumoissa -haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Eowyn Ivey: To the Bright Edge of the World (2016)
Suomentanut Marja Helanen
Bazar, 2017
553 sivua

tiistai 21. elokuuta 2018

Haastekoonti: Kirjankansibingo, kesä 2018

Taas yksi haaste ehti harmillisesti loppuunsa asti vasta kun olin pääsemässä vauhtiin! :D
Kävi juuri niin kuin yleensä: elämä tuli väliin ja en vaan ehtinyt lukemaan enkä kyllä paljon bloggaamaankaan. Saldoksi tähän hauskaan bongaus-bingo-haasteeseen sain seitsemän luettua kirjaa.



Näistä viimeisimmästä eli Gabaldonin kirjasta en ole vielä saanut postausta kokonaan kirjoitettua. Montakin haasteeseen sopivaa kirjaa olisi pinossa odottamassa, mutta bingo jäi silti harmillisen vähästä kiinni.

Kiitokset joka tapauksessa haasteesta, tällaiseen osallistun ehdottomasti uudelleenkin! :)

tiistai 14. elokuuta 2018

Jyri Paretskoi: Nimetön

Jyri Paretskoi on tähän asti kirjoittanut nuorille, tai räätälöidysti pojille. Tähän mennessä neliosainen Shell's Angles -sarja ei ole jaksanut minuun oikein vedota, mutta enhän kyllä kuulu kohderyhmäänkään millään mittapuulla. Paretskoin ensimmäinen aikuisille suunnattu teos Nimetön (Karisto 2018) sen sijaan herätti jo ennakkotietojen perusteella mielenkiintoni.


Otso Vaarna on tullut elämässään tilanteeseen, jossa moni voisi alkaa etsiä köyttä ja tukevaa oksaa. Satunnainen syrjähyppy on maksanut hänelle niin avioliiton, asunnon kuin autonkin - ja niiden lisäksi vielä vasemman käden nimettömän. Illasta, jona syrjähyppy ja sormen menetys tapahtui, Otso muistaa  hyvin vähän. Vain sen, että nainen oli kaunis, hänellä oli tumma tukka ja siniset silmät. Ymmärrettävästi poliisi ei tällaisilla tiedoilla pysty tekemään muuta kuin kirjata tapahtuneen ylös. Tekijän löytäminen on erittäin epätodennäköistä. 

Tapahtuneesta masentunut ja kotinsa menettänyt Otso majoittuu poliisiystävänsä nurkkiin ja turvautuu pulloon. Eräänä iltana lähibaarissa Otso saa sattumalta selville, ettei hän suinkaan ole ainoa sormensa menettänyt. Kohtalotovereita tuntuu olevan muitakin, ja Otso päättä selvittää itse, kuka tämä salaperäinen sormia silpova nainen oikein on.

Sivujuonteena seurataan miehensä menettäneen Saaran elämää. Hänen aviomiehensä Marko on kadonnut vuosi sitten, eikä etsinnöissä ole selvinnyt yhtään mitään. Saara asuu ökyasunnossa koiransa Rollen kanssa ja jaksaa vielä uskoa Markon löytyvän jostain elossa, mutta mitä pitemmälle kirja etenee, sitä epätodennäköisemmäksi tämä käy. Saaran elämään liittyy monia salaisuuksia...

Kirja oli juuri niin hyvä kuin ennakkotietojen perusteella osasin odottaakin, tai oikeastaan vielä vähän parempi. Toisaalta juonessa ja tarinassa oli tiettyä ennalta-arvattavuutta, mutta kirjan loppu piti tästä huolimatta sisällään melkoisen yllätyksen! Odotin ihan jotain muuta. :)

Tämän kirjan valitsin luettavaksi omasta lukupinostani ihan summamutikassa, tietysti siksi että voisin sijoittaa sen Helmet-haasteen kohtaan 41 (valitse kirja sattumanvaraisesti). Sen lisäksi ruksaan Kirjankansibingosta kohdan "liittyy häihin", kannessahan on vihkisormus.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jyri Paretskoi: Nimetön
Karisto, 2018
326 sivua

maanantai 13. elokuuta 2018

Winston Graham: Vastatuulessa (Poldark #4)

Winston Grahamin Poldark-sarjan neljäs osa Vastatuulessa (Gummerus 2017) oli minulle oikein positiivinen yllätys. Varsinkin edellinen osa tuntui jotenkin puuduttavalta, mutta tämän kirjan kanssa suorastaan viihdyin, ja se tuli luettua parissa illassa.


Edellisen osan postauksessa olin sitä mieltä, että vastoinkäymiset alkaisivat jo riittää. Aivan täysin niistä ei päästä, mutta yhtä lohdutonta kamppailua ei tähän kirjaan sisälly. Nimensä mukaisesti vastatuulta kuitenkin riittää sekä Rossilla että Demelzalla. Jo alkuaan myrskyinen avioliitto on vaakalaudalla. Rossin nuoruuden kihlattu Elizabeth, joka asuu perheensä kanssa naapurissa, tulee lipsauttaneeksi Rossille asian, jonka seurauksena vanha suola alkaa kummasti janottaa. Tapahtumat kärjistyvät kuitenkin vasta kun Elizabeth ilmoittaa ensimmäisen miehensä kuoltua avioituvansa uudestaan Rossin arkkivihollisen, George Warlegganin kanssa. Ja näiden tapahtumien seurauksena Demelza tekee tahollaan oman ratkaisunsa.

Melkoista saippuaoopperaahan kirja toisaalta on, mutta mitäpä siitä. Viihdettä tarvitaan, ja sitä tämä kirja tarjosi viimeiseen sivuun asti. Viides osa odottaa jo lukupinossa. :) Jatkumo-haasteen lisäksi kirja pääsee mukaan Kirjankansibingoon, josta merkkaan luetuksi kohdan "uimarannalla", kyllähän tuo ranta sellaisestakin menee.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Winston Graham: Warleggan (1953)
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2017
554 sivua

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Ken Follett: Taivaan pilarit (Kingsbridge #1)

Ken Follettin tiiliskivi Taivaan pilarit (WSOY 2008) on pitkään kiinnostanut, mutta samalla jotenkin työntänyt luotaan silkalla sivumäärällään... Päätin kuitenkin ottaa kirjan "kevyeksi lomalukemiseksi". Enkä kadu yhtään! Loistava kirja, joka suorastaan pakotti kääntämään sivun toisensa perään.



Keskiajalla Englanti oli levotonta seutua. Vallasta taistelivat sekä kirkko että maallinen kuningas. Kuninkaankaan asema ei ole vakaa, vaan kruununtavoittelijoita riittää. Follettin Kingsbridge-sarjan aloittava teos kertoo useamman ihmisen näkökulmasta siitä, kun seudulle halutaan rakentaa uusi kirkko. Pienenkään kirkon rakentaminen ei ole aivan yksinkertaista, puhumattakaan siitä että kyseisestä kirkosta halutaan tehdä oikea katedraali.

Tom Rakentaja on kuljeskelevaan elämään kyllästynyt taitava rakennusmestari, jonka suurin haave on rakentaa kirkko, tai mieluummin katedraali. Tomin vaimo Agnes ja lapset Alfred ja Martha eivät aina jaksa uskoa Tomin unelmiin, mutta yrittävät parhaansa mukaan tukea häntä.

Philip on aikanaan orpona luostariin otettu fiksu kirkonmies, joka on päässyt jo nuorena hyvään asemaan. Kingsbridgen luostarin priorin kuoltua Philip saa paikan täytettäväkseen, ja huonolla tolalla olevan luostarin harteilleen. Philipin tavoitteena on nostaa luostari uuteen loistoon ja rakentaa sinne uusi kirkko, mieluummin katedraali. Philip on saavuttanut nykyisen asemansa paljolti arkkidiakoni Waleranin tuella, mutta tällä on omat taka-ajatuksensa ja vaatimuksensa - päästä piispaksi. Philipin on pakko tukea Walerania, mutta siihen miesten yhteistyö sitten saa päättyä. Mielipide-erojen vuoksi heistä tulee toistensa vihamiehiä, ja Waleran tekee kaikkensa ettei mikään Philipin toimista onnistuisi.

Philipillä on kaikeksi onneksi paljon muita tukijoita, ja kun Tom Rakentaja saapuu perheineen jja rakennushaaveineen Kingsbridgeen, pääsee katedraalin rakentaminen alulle. Waleranin lisäksi kapuloita rakennusprojektin rattaisiin on laittamassa myös nuori lordi William, joka pitää lähiseutua tiukasti vallassaan halliten ihmisiä pelolla. Takaiskut ja onnistumiset vuorottelevat neljän vuosikymmenen ajalla, kun katedraalin rakennustöitä tehdään. Voivatko Philip ja Tom pärjätä Waleranin ja lordi Williamin ylivaltaa vastaan?

Todella hyvin kirjoitettu kirja, jonka sain luettua parissa päivässä huolimatta valtavasta sivumäärästä. Suorastaan harmittaa, etten ole aiemmin tohtinut tarttua kirjaan! Tämä kirja onkin helppo sijoittaa Helmet-haasteen kohtaan 31: kirjaan tarttuminen hieman pelottaa. Nyt ei enää pelota, vaan päinvastoin: on ihanaa tietää, että kirjalle on jatkoa parin samanlaisen tiiliskiven verran. :) Kirja sopii siis myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Ken Follett: The Pillars of the Earth (1989)
Suomentanut Anu Niroma
WSOY, 2008
1008 sivua

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

Nappasin kirjastomme uutuushyllystä käteeni Shirley Jacksonin vasta suomennetun teoksen Linna on aina ollut kotimme (Fabriikki Kustannus 2018). Kauhukirjallisuudesta olen pitänyt aina, mutta tämä kirja oli melkoisen erilainen kuin tyypilliset nykykauhukirjat. Alkuteos onkin ilmestynyt 1960-luvulla, ja kirjan takakannessa sitä luonnehditaan goottilaisen kirjallisuuden klassikoksi.


Heti kirjan alussa selviää, että kertojapäähenkilön perhe on kuollut lukuunottamatta Constance-sisarta ja pyörätuolissa istuvaa Julian-setää. Merricat eli Mary Katherine on sisartaan huomattavasti nuorempi, ja Constance vaikuttaa olevan se, joka talouden asioista vastaa. Setä on jo sen verran huonossa kunnossa. Merricatin vastuulla on ostosten hoitaminen, sillä muut eivät poistu talosta laisinkaan.

Kyläläiset suhtautuvat Blackwoodin sukutalon väkeen karsaasti, jopa vihamielisesti. Heistä puhutaan selän takana, varsinkin siitä päivästä. Siitä päivästä, kun melkein kaikki Blackwoodit kuolivat myrkytykseen. Sokerissa oli myrkkyä, ja siltä välttyivät vain Julian-setä, (joka käytti sokeria hyvin vähän), Constance (joka ei käyttänyt sokeria lainkaan) sekä Merricat (joka ei osallistunut koko aterialle vaan oli huoneessaan arestissa). Constancea syytettiin myrkyttämisestä, mutta hänet todettiin syyttömäksi. Mistä myrkky joutui sokeriin? Se on asia, joka kiinnostaa kaikkia. Julian-setä on omistanut elämänsä tapauksen muistelemiselle ja tutkimiselle, eikä hän anna muidenkaan unohtaa sitä. Constance on eristäytynyt tapauksen jälkeen ja Merricat on kasvanut ilman ohjausta lievästi sanottuna erikoislaatuiseksi nuoreksi naiseksi.

Sitten eräänä päivänä taloon saapuu tyttöjen serkku Charles, joka saa Constancen ulos kuorestaan ja Merricatin ja Julian-sedän pois tolaltaan. Asiat ovat muuttumassa sietämättömällä tavalla, ja jotain on pakko tehdä.

Erikoinen, mielenkiintoinen tarina! Ei tosiaankaan ihan tyypillisintä kauhua, mutta kovasti sinne päin. Toivottavasti muitakin hänen teoksiaan suomennetaan vielä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Shirley Jackson: We Have Always Lived in the Castle (1962)
Suomentanut Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus, 2018
198 sivua

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Haastekoonti: YA-lukuhaaste

Puolisen vuotta sitten Sivujen välissä -blogissa alkoi YA-lukuhaaste. Haaste vaikutti erittäin houkuttelevalta, sillä tykkään lukea YA-kirjallisuutta, enkä ollut vielä aiemmin osallistunut bingotyyppisiin haasteisiin.

Päätin osallistua haasteeseen ns. sokkona, eli lukea mieleni mukaan YA-genreen sijoittuvia kirjoja ja katsoa sitten, mihin kohtaan kirja sopisi. Toiveissa puolen vuoden aikana saada vähintään yksi bingo. No, tipalle se meni... lähinnä siitä syystä, että jouduin vähän muuttamaan lukemieni kirjojen bloggausjärjestystä muiden lukuhaasteiden takia. Mutta sain kuin sainkin bingon! 



Tässä vielä lukemani kirjat: 
Kiitokset Hannalle erittäin mukavasta haasteesta!

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu

Vetipäs viime tippaan YA-haastetta ajatellen, mutta onneksi ehdin kuitenkin! Sain tämän kirjan luettua jo jokin aika sitten, mutta en halunnut julkaista tätä ennen Klassikkohaasteen postausta - sattuneesta syystä. :)



Keväällä kustantajien katalogeja selatessa tulevista tämän vuoden nuortenkirjoista huomioni (ja varmaan monen, monen muunkin) herätti Vilja-Tuulia Huotarisen ja Satu Koskimiehen Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu (WSOY 2018). Fanifiktiota! Ihan oikeasti julkaistuna! Wanhalle klassikolle jatkoa! Olkoonkin, että tuo alkuperäinen klassikkosarja oli siinä vaiheessa vielä lukematta... mutta saman tien päätin lukea sen ensin, ja oikein sopivastipa sitten klassikkohaasteen kirjaa ei tarvinnut sen pitempään miettiä.

Emilia Kent on todellakin juuri sitä, mitä lupaa: jatko tarinalle, joka Runotyttö etsii tähteään -teoksessa jää tavallaan aivan kesken. Ilsen ja Teddyn häät menevät niin kuin menevät, ja Emiliankin kihlaus Deanin kanssa on purkautunut. Kirjan nimi kertoo jo sen olennaisen: Emilia ja Teddy ovat lopultakin löytäneet toisensa, ihan aikuisten oikeasti, ja muuttaneet asumaan Autioon Taloon. Kirjassa ovat tietysti mukana kaikki alkuperäisestä sarjasta tutut henkilöt, ja myös heidän elämäntarinansa tulevat tutuiksi. Elisabet-täti ei ole enää aivan entisensä, ja Laura-tädin elämään on selkeästi tullut joku mies! Ilse ja Perry ovat edelleen mukana Emilian ja Teddyn elämässä, ja tahollaan hyvin onnellisia. Myös Dean Priest on säilynyt jonkinlaisena ystävänä kaikesta huolimatta. Dean onkin melko suuressa roolissa, kun hän tuo Emilialle luettavaksi oman käsikirjoituksensa - melkoisesti pokkaa on miehellä, joka valehteli Emilialle tämän omasta kirjoituksesta...

Teddy on menestynyt omalla taiteilijan urallaan hyvin, ja nyt hän valmistelee yhteisnäyttelyä toisen (nais)taiteilijan kanssa. Emilian omat haaveet kirjailijan urasta tuntuvat jäävän kaiken muun jalkoihin. Vaimona hän on valmis tukemaan miestään kaikin tavoin, mutta kuka häntä tukee? Kirjoittaminen tuntuu tuskastuttavan vaikealta ja leimahdus loistaa poissaolollaan.

Kirja on siis täynnä melkoista kipuilua. Missä on naisen paikka? Kumpi tulee ensin, ura vai perhe? Ottaen huomioon kaikki ne vuosikymmenet, jotka alkuperäisten kirjojen ja tämän jatkon välillä on, kirja onnistuu aika hyvin tasapainottelemaan näiden "ikiaikaisten" kysymysten välillä. Huomioitua tulee sekä kirjassa eletty aikakausi että "nykyaikaisen naisen" näkökulma. Emiliahan ei alun perinkään ollut mikään kaikkein perinteisin tyttö- tai naishahmo, vaan kuvattuna aikana pikemminkin hyvinkin moderni mielipiteiltään ja käytökseltään.

Kovin nuoria tämä teos tuskin kauheasti kiinnostaa, ja varmaan siksikin teos on määritelty nuorten aikuisten kirjaksi. Eniten tästä varmasti saa irti, jos alkuperäinen Runotyttö-sarja on tuttu. Tällä alustuksella sijoitankin kirjan YA-haasteen kohtaan "kirjassa on kaunis kansi" ja hihkaisen päälle vielä BINGO! Tällä kirjalla pääsen aloittamaan myös Klassikkotuunaus-haasteen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent : runotytön tarina jatkuu
WSOY, 2018
308 sivua

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 7: L.M. Montgomery: Runotyttö-sarja


Kirjabloggaajien klassikkohaaste on edennyt jo seitsemänteen osaansa, ja tällä kertaa sitä on emännöinyt Unelmien aika -blogin Katriina. Haasteen tarkoitushan on siis lukea jokin klassikko, jota ei ole aiemmin tullut syystä tai toisesta lukeneeksi. Itse tartuin tällä kertaa omasta hyllystä löytyvään  L.M. Montgomeryn Runotyttö-teokseen (WSOY 2005), johon on siis koottu koko kolmeosainen sarja samojen kansien väliin.


Montgomeryn Anna-sarja kuului suurimpiin suosikkeihini jo lapsuudessa, mutta Runotyttöihin en osannut tarttua. Muistan kyllä aloittaneeni ensimmäisen osan, mutta jättäneeni lukemisen sikseen melkein heti. En vaan tykännyt Emiliasta yhtään. En ymmärtänyt "leimahdusta", eikä lukeminen vaan iskenyt. Tämän yhteislaitoksen hommasin sen ilmestyttyä omaan hyllyyni siinä toivossa, että jossakin vaiheessa olisi oikea hetki Emilian tarinalle. Ja nyt oli viimein sen aika!

Sarjan aloitusosan eli Pienen runotytön perusideahan on hyvinkin pitkälti samanlainen kuin Anna-sarjan aloituksella. Orvoksi jäänyt Emilia päätyy itselleen vieraiden ihmisten kasvatettavaksi (vaikkakin tällä kertaa kyseessä on oma suku). Tädeistä Elisabet on ankara ja kärsimätön, Laura onneksi ymmärtävämpi ja lempeämpi. Jimmy-serkku tekee kaikkensa tukeakseen Emilian kirjallisia haaveita. Parhaaksi ystäväksi Emilia löytää Ilsen, Uuden Kuun renkipoika Perry on valmis puolustamaan Emiliaa viimeiseen asti ja naapurin Teddy on Emilian suuren ihailun kohde. Teddyn tarvitsee vain viheltää, ja Emilia on jo matkalla hänen luokseen.

Toinen osa Runotyttö maineen polulla kertoo Emilian opiskeluajasta Shrewsburyssa. Siellä opiskelee koko ystäväjoukko, mutta opintojen ohella Emilia ei useinkaan ehdi viettää aikaa ystäviensä kanssa - kiitos Ruth-tädin, jonka taloudessa Emilia majoittuu. Emilia kirjoittelee lehtiin saadakseen rahaa, ja muun ajan Ruth-täti pitää hänet työn touhussa. Onneksi joka toinen viikonloppu kuluu kotona Uudessa Kuussa. Emilia on joutunut myöntämään itselleen tunteensa Teddyä kohtaan, mutta Teddy ei tunnu vastaavan niihin. Perry taas piirittää Emiliaa minkä kerkeää ja saattaa tämän todella kiusalliseen tilanteeseen. Tarvitaan yksi erityinen matka lumimyrskyssä yön pimeydessä, ennen kuin asiat loksahtavat kohdalleen.

Sarjan päättävä osa Runotyttö etsii tähteään esittelee lukijoille täysikasvuiseksi varttuneen Emilian, joka kiinnittää vastakkaisen sukupuolen huomion kaikkialla minne meneekin. Emilian haave kirjailijan urasta on periaatteessa hyvin lähellä - hänen vain täytyisi lähteä tekemään uraansa New Yorkiin. Hän ei kuitenkaan halua jättää Prinssi Edwardin saarta, ei vaikka kaikki ystävätkin ovat lähdössä jatkamaan opintojaan muualla - myös Teddy, jonka Emilia jo kuvitteli välittävän... Onneksi Emilialla on vielä Dean Priest, mies joka pelasti hänen henkensä aikanaan. Emilia tuntee kuitenkin olevansa kuin unissakävelijä. Yhtäkkiä hän huomaa olevansa kihloissa Deanin kanssa. Myös Ilsen suunnalta kuuluu yllättäviä uutisia: Ilse on mennyt kihloihin Teddyn kanssa. Kirjan takakannen lähestyessä lähestyvät myös Ilsen ja Teddyn häät - mutta kuinkas sitten käykään?

Kun pääsin vauhtiin, nämä kirjathan oli suorastaan pakko ahmia kerralla. Kolmen kirjan lukemiseen kului vain pari päivää! Yllätyin, miten helpolta sarjan lukeminen nyt tuntui vaikka olin kuvitellut aiemmin ihan muuta. Anna-sarjaan verrattuna runotyttö Emilia tuntuu koko ajan paljon "aikuisemmalta", ja Emilian tarinassa romantiikka tuntuukin olevan enemmän tapetilla kuin Anna-kirjoissa. Toki nykynäkökulmasta Emilian "rakkausseikkailut" lienevät melko kesyjä, mutta kuitenkin. :)

Olenpa hyvinkin tyytyväinen siitä, että sain lopuksikin tämän sarjan luettua. Ei tästä edelleenkään samanlaista suosikkia minulle tule kuin Annoista, mutta voi olla että luen sarjan vielä joskus toiseen kertaankin. Klassikkohaasteen lisäksi kirjat ansaitsevat paikkansa Jatkumo-haasteessakin. Ja TBR-listalta saan vedettyä yli jo toisen klassikon! Hmm, mitäs seuraavalle kierrokselle... ;)

Mistä kirja minulle: omasta hyllystä
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
L.M. Montgomery: Runotyttö : Uuden Kuun Emilian tarina
Yhteislaitos kirjoista
Emily of New Moon (1923), I.K. Inhan uudistettu suomennos 1961
Emily Climbs (1925), suomentanut I.K. Inha 1948
Emily's Quest (1927), suomentanut Laine Järventaus-Aav 1949
WSOY, 2005
476 sivua

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Sarah J. Maas: Lasipalatsi (Throne of Glass #1)

Fantasian lukuhuumassani tartuin myös viime vuonna ilmestyneeseen Sarah J. Maasin Lasipalatsiin (Gummerus 2017), joka on Throne of Glass -sarjan aloitusosa. Tätäkin pyörittelin heti ilmestymisensä jälkeen, mutta silloin ei napannut. Nyt oli tällekin kirjalle oikea aika.



Celaena Sardothien on vasta 18-vuotias nuori nainen, ja kuitenkin kaikkien aikojen pahamaineisin salamurhaaja. Heti kirjan alussa hän huomaa joutuneensa erikoiseen tilanteeseen: hänen täytyy mennä vihaamansa Adarlanin kuninkaan hoviin lunastaakseen vapautensa orjatyöstä suolakaivoksilla. Haaveissaan hän on marssinut hoviin korkeintaan tappamaan kuninkaan, mutta nyt hänen täytyy käyttäytyä toisin. Jos hän onnistuu päihittämään taistelutaidoillaan 23 muuta kilpailijaa - varkaita, salamurhaajia ja sotureita - hän vapautuu.

Celaenan tukijana on hovin nuori kruununprinssi, joka saa hänet jostain syystä raivon partaalle - tai vähintäänkin hermostumaan. Kuninkaallisen vartion kapteeni valmentaa Celaenaa kilpailuun ja ottaa hänet muutenkin suojatikseen, mutta silti Celaena huomaa ettei yksikään kilpailijoista ole linnassa turvassa. Siellä piileksii jotain todella pelottavaa, ja muinaisia taikamerkkejä ilmaantuu paikkoihin joissa niitä ei saisi olla, taikuus kun on tätä nykyä kiellettyä koko valtakunnasta. Hovissa vieraileva kaukaisemman alueen prinsessa haluaa tutustua Celaenaan. Aluksi Celaena on tästä vain hyvillään, tällaisessa tilanteessa ystäviä ei voi olla liikaa... mutta hovin vaarallisten tapahtumien lisääntyessä Celaena joutuu tosissaan pohtimaan, kuka oikeasti on ystävä ja kuka vihollinen.

Lienee melko helppo arvata, kuinka kilpailussa käy. Celaenasta tulee Kuninkaan Miekka, ja palveltuaan kuningasta tietyn ajan hän on jälleen vapaa. Mutta tähän päästään kunnolla vasta sarjan seuraavassa osassa... YA-haasteesta ruksaan yli kohdan "kirjassa kartta sisäkannessa". Mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sarah J. Maas: Throne of Glass (2012)
Suomentanut Sarianna Silvonen
Gummerus, 2017
438 sivua

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Nina LaCour: Välimatkoja

Nina LaCourin Välimatkoja (Karisto 2018) tuli vähän kuin varkain uutuuskirjojen mukana kirjastoon. Minulta ainakin oli mennyt ihan ohi tällaisen kirjan ilmestyminen, ja uteliaana nappasin kirjan luettavaksi.


Kirja kertoo Marinista, joka on yhtäkkiä vain ottanut ja lähtenyt, muuttanut toiselle puolelle Yhdysvaltoja. New Yorkissa kukaan ei tiedä, mitä hänelle tapahtui viimeisinä viikkoinaan San Franciscossa. Sitä ei tiedä myöskään Marinin paras ystävä Mabel, joka jäi San Franciscoon. Kenties Marinin tarkoituksena on ollut unohtaa kaikki entinen, aloittaa niin sanotusti alusta? Menneisyys ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Kohta on joulu, ja Mabel on ilmoittanut tulevansa Marinin luo kolmeksi päiväksi. On pakko kohdata entinen ja kaikki se, mitä jäi aikanaan sanomatta.

Mabel saapuu, ja niin tekee myös lumimyrsky. Sähköt menevät poikki, ja talonmies pelastaa tytöt kylmästä asuntolasta luokseen. Vähitellen Marinin menneisyyden salat alkavat tulla julki, ja sekä Mabel että kirjan lukija ovat niistä yhtä ällistyneitä.

Kirjan takakannessa on luonnehdinta: "Rehellinen ja intiimi kuvaus yksinäisyydestä ja surun jättämistä arvista". Tietyssä mielessä kyllä, ja jotenkin kirja toi mieleeni hiljattain esittelemäni teoksen Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Yksinäisyyden taustalla on tiettyjä samantyyppisiä asioita, vaikka Marin onkin paljon nuorempi päähenkilö. Toisaalta kuitenkin kirjat ovat täysin erilaisia keskenään. Lukekaa itse, tästä kirjasta en halua paljastaa liikaa. :)

Kirja sopii sekä YA-lukuhaasteeseen (kirja ei kuulu sarjaan) että Yhdysvallat-lukuhaasteen kohtaan 6 (New Yorkiin sijoittuva kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Nina LaCour: We Are Okay
Suomentanut Leena Ojalatva
Karisto, 2018
232 sivua

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Gail Honeymanin esikoisromaani Eleanorille kuuluu ihan hyvää (WSOY 2018) ehti odotella lukupinossani hyvän tovin. Nyt lopuksikin ehdin tarttumaan siihen, ja sitten kävikin niin ettei kirjaa olisi millään malttanut laskea käsistään hetkeksikään.


Eleanor Oliphant on kolmekymppinen sinkku, mutta ei ehkä ihan tyypillisin sellainen. Hän asuu yksin ja käy töissä, mutta ystäviä hänellä ei ole. Viikonloppuisin Eleanor ei usein puhu sanaakaan, vaan viettää sen hiljaisuudessa kotonaan noutopizzan ja votkapullon kanssa. Kerran viikossa hän keskustelee äitinsä kanssa, ja ainoa vierailija hänen kotonaan on sosiaalityöntekijä. Työssään Eleanor on tarkka ja tehokas, mutta työkavereiden kanssa hän ei oikein osaa olla.

Ensin tuntuu siltä, että häh. Mikäs tyyppi tämä Eleanor oikein on, ja miksi hän käyttäytyy noin omituisesti? Onko hänellä jokin sairaus? Diagnoosi? Mielenterveysongelma? Vähitellen, kuin huomaamatta, kirjailija ripottelee tiedonjyväsiä lukijalle: Eleanorin kasvot ovat arpiset, hänelle on tapahtunut jotain kammottavaa menneisyydessään, äiti on vankilassa jne. Mielenkiinto herää. Ja yhtäkkiä huomaa ahmivansa tarinaa, kääntävänsä sivun toisensa perään että saisi lisää selville.

Yhtenä päivänä työpaikalla tapahtuu jotain erilaista. Eleanor on voittanut arpajaisissa liput keikalle ja pyytänyt nuorimman työkaverinsa mukaan. Illan aikana Eleanor törmää elämänsä rakkauteen ja on valmis tekemään kaikkensa saadakseen miehen huomaamaan itsensä. Tästä lähtee liikkeelle pienten tekojen ja sattumusten sarja, kuin ketjureaktio, joka alkaa muuttaa Eleanorin piintyneitä rutiineja. Eleanor huomaa, että hänen elämässään on yhtäkkiä monta uutta mukavaa ihmistä, eikä hän olekaan enää niin yksinäinen.

Eleanorin muodonmuutos etenee vähitellen, ja sitten viimein koittaa tilaisuus, jota hän on kuumeisesti odottanut: hänen ihastuksensa kohteen uusi keikkailta. Eleanor aikoo olla paikalla ja saada miehen ihastumaan. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Äärettömän ihana kirja! Tykkäsin kirjailijan tyylistä todella paljon, ja alkukangertelun jälkeen Eleanor tuntui hyvin helposti samaistuttavalta henkilöltä. Vaikka Eleanorin tarina on aika rankka, kirja tuntui kuitenkin hyvän mielen kirjalta. Helmet-haasteessa sijoitan sen kohtaan 33: selviytymistarina.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Gail Honeyman: Eleanor Oliphant is Completely Fine
Suomentanut Sari Karkulahti
WSOY, 2018
431 sivua

torstai 19. heinäkuuta 2018

Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2

Mauri Karvonen on koonnut jo toisen kirjan verran tunnettuja kummittelupaikkoja eri puolilta Suomea. Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2 : hyytävä matka Suomen historiaan jatkuu (Nemo 2018) esittelee kartanoita ja muita mielenkiintoisia kohteita Etelä-Suomesta Ouluun asti.



Jo aiemmin ilmestyneen kirjan kohdalla minua kiusasi se, että vaikutti kuin jokin oikolukuvaihe olisi jäänyt välistä. Sama vaiva jatkuu edelleen - ehkä ei ihan yhtä paljon kuin aiemmassa kirjassa, mutta sen verran kuitenkin ettei siihen voinut olla kiinnittämättä huomiota.

Sisältönsä puolesta kirja taas on edellistä kiinnostavampi. Syynä siihen on varmasti se, että nyt on mukana yksi tuttu kohde, jossa olen itsekin käynyt: Oulun linna tai se, mitä siitä on jäljellä. Myös toissakesän kummituskävelyllä kuulin kirjastakin löytyviä tarinoita noita Montosesta, ja viime vuoden kesäloman aikana kävin itsekin lopulta katsomassa ihan itse niin Tähtitornin kahvilaa kuin linnan vanhaa luolamaista kellaria.

Ainakaan sillä käyntikerralla yksikään kummajainen ei tuonut läsnäoloaan ilmi.
Jos kirjasarja tästä vielä kasvaa, toivottavasti oikolukuun ja kieliseikkoihin kiinnitetään enemmän huomiota. Kuvat puolestaan ovat minun mielestäni oivallisen sopivia ja houkuttelevia. Ja jos nyt toivomuslinjalle lähdetään, niin kaipaisin kovasti Pohjois-Suomen ja erityisesti Kainuun mahdollisia kohteita mukaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2 : hyytävä matka Suomen historiaan jatkuu
Nemo, 2018
336 sivua

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Douglas Preston & Lincoln Child: Koston kehä (Pendergast #9, Helen #2)

FBI:n erikoisagentti Pendergastin vaimon kohtaloon liittyvä sarja sarjan sisällä jatkuu teoksessa Koston kehä (Gummerus 2018). Edellisessä osassa Pendergast sai selville, ettei hänen vaimonsa kuolema ollutkaan onnettomuus, vaan murha. Murha, jonka Pendergast päätti kostaa.


Asiat saavat yllättävän käänteen, kun Helenin todellinen kohtalo selviää Pendergastille Skotlannin nummilla: Helen onkin edelleen elossa! Sen sijaan Pendergast huomaa itse olevansa hengenvaarassa. Hän ei kuitenkaan aio luovuttaa, vaan ottaa selvää siitä, miksi Helenin kohtalosta on valehdeltu, ja miksi on viitsitty nähdä sellainen vaiva! Kuka on kaiken takana? Ja mitä pidemmälle Pendergast vaimonsa taustoja selvittää, hän joutuu miettimään, tunsiko hän vaimoaan ollenkaan.

Edellisessä osassa kovia kokeneet Vincent D'Agosta ja Laura Hayward pysyttelevät nyt taka-alalla, mutta kuvioihin tulee mukaan sarjan alkuosista tuttu Corrie Swanson. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, ja tuttuun tapaan lopun koukku on huolella rakennettu.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Douglas Preston & Lincoln Child: Cold Vengeange
Suomentanut Pekka Marjamäki
Gummerus, 2018
490 sivua

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Moritz Stetter: Luther

Jos pitäisi nimetä mahdollisimman epätodennäköinen sarjakuvan aihe, voisi uskonpuhdistus olla listalla aika korkealla. Ja silti sellainen löytyy! Moritz Stetterin Luther (Arktinen Banaani, 2017) kertoo 500 vuoden takaisesta saksalaisesta yhteiskunnasta ja sen henkisestä ilmapiiristä, joka johti luterilaisen kirkon syntyyn.



On se jännä että nämä uskontoa sivuavat teokset jatkavat aina vain kummittelemistaan minun lukulistallani, vaikkei aihe todellakaan mikään lempijuttuni ole. Tämän sarjakuvan nappasin hyllystä luettavaksi juuri tätä epätodennäköisyysnäkökulmaa ajatellen, ja ihan kelpo sarjis tämä olikin. 

Mustavalkoinen kuvitus miellyttää minun silmääni ja Lutherin elämäntarina tuodaan esille sen kummemmin uskontoa tyrkyttämättä. Sinänsähän asia on tuttua jostain muinaisilta koulun uskontotunneilta, ja siinä mielessä kirja toimi jonkinlaisena "kertauskurssina" luterilaisuuden synnystä. Napataan mukaan Sarjakuvahaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Moritz Stetter: Luther
Suomentanut Marjukka Mäkelä
Arktinen Banaani, 2017
166 sivua

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Kirjoituskilpailun satoa

Viime vuonna WSOY järjesti Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun, jonka voitti Jukka Behm romaanillaan Pehmolelutyttö (WSOY 2017). Nyt myös kilpailussa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet kirjat ovat ilmestyneet painettuina, aluksi ne julkaistiin sähköisesti.

Kilpailussa toisen sijan saanut teos on Riina Mattilan esikoisteos Järistyksiä (WSOY 2018). Se kertoo Eeliasta, joka ei tunne olevansa tyttö eikä poika. Vanhemmilleen hän on Elisa, ja odotukset ovat perinteiset. Kaikeksi onneksi Eelia pääsee pois pienestä kotikaupungistaan, jota hän kutsuu pesäpallokaupungiksi. Odotettua vapautta olla oma itsensä tuo opiskelupaikka taidelukiossa toisella paikkakunnalla.


Vaajapuron Lyseo eli Välly on paikka, jossa saa rauhassa olla sellainen kuin haluaa. Paikka, jossa kaikki ovat vähän vinksallaan.
Sain rauhassa kaivaa laukun pohjalta oikeat kauluspaidat, ne salaa ostetut, jotka valuivat peittävinä harteilta kohti lattiaa ja piilottivat naisenpehmeitä kohtia. Oikeanlaiset ruutukuviot suoristivat selkäni niin, että rohkenin kävellä pikkukylän apteekkiin ja kiskoa kahden euron ideaalisiteen ympärilleni myrkynvihreän huoneen vessassa. Moi mä olen Eelia, sukupuoleton ja kotoisin pesäpallokaupungista, sanoin kokeeksi peilille, eikä se särkynyt. Hahmo peilissä hymyili. Minä hymyilin takaisin. (s. 28)
Toisen opiskeluvuoden alussa Eelian maailma mullistuu uudelleen. Löytyy ketunsilmäinen Isla, jonka kanssa voi syödä mansikka- ja lakritsijäätelöä ja pelata kysymyspeliä. On vain löydettävä myös rohkeus kohdata rakastumisen järistykset ja kaikki sen seuraukset.

Uskomattoman upeasti kirjoitettu tarina rakkaudesta, rakastumisesta ja oman itsensä löytämisestä. Minusta tämän kirjan olisi kuulunut voittaa koko kilpailu. YA-haasteesta merkkaan luetuksi kohdan "kirja jonka voi lukea päivässä".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Riina Mattila: Järistyksiä
WSOY, 2018
151 sivua

Kilpailun kolmanneksi valittiin Sanna Heinosen esikoisteos Noland (WSOY 2018), kertomus monikulttuurisesta ystävyydestä ja rakkaudesta jalkapalloon. Asetelma tuntui aluksi vähän "tekemällä tehdyltä" eikä kovin houkuttelevalta, mutta päätin kuitenkin kokeilla.


Valtteri on kantasuomalainen nuori, Babur taas on tullut Suomeen pakolaisena Afganistanista äitinsä ja sisarustensa kanssa. Isän kohtalosta Babur ei tiedä. Poikien kotikaupungissa maahanmuuttajiin suhtaudutaan kaksijakoisesti: toiset eivät tykkää ja toiset eivät tykkää siitä ettei tykätä. Melko tyypillinen tilanne siis, tuttu monestakin suomalaisesta pikkukaupungista.

Valtteri ja Babur pelaavat jalkapalloa samassa joukkueessa. Maahanmuuttajiin liittyvien asenteiden seurauksena Valtteri erkaantuu entisistä kavereistaan, jotka ovat alkaneet kannattaa kaupunkiin tulleiden mustatakkisten jyrkkiä mielipiteitä. Valtteri tuntee tulevansa paremmin toimeen Baburin kanssa ja tutustuu myös tämän perheeseen. Tätä ei tietenkään katsella hyvällä; myös Valtterin oma isä kritisoi poikansa tekemisiä.

Mustatakkisten lisääntyessä ja ilmapiirin kiristyessä entisestään pojat ovat lähellä joutua hankaluuksiin, mutta Babur onnistuu viime hetkellä löytämään heille pakopaikan. Se on Noland, jossa Valtteri ja Babur tapaavat monta muutakin sorrettua ja vaikeaan tilanteeseen joutunutta. Mutta mikä tämä paikka oikeastaan on, ja miten Babur on oppinut reitin sinne?

Ennakkokäsitystäni ja varsinkin kansikuvaansa huikeasti parempi kirja, joka pureutuu monikulttuurisuuden ja jalkapallon lisäksi osuvasti myös isien ja poikien suhteeseen. YA-haasteesta ruksataan kohta "kirjassa mieskertoja".

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sanna Heinonen: Noland
WSOY, 2018
167 sivua

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Terhi Rannela: Kerttu ja Mira -sarja

Alkukesän ratoksi tartuin uudelleen yhden lempikirjailijani nuortentrilogiaan. Terhi Rannelan Kerttu ja Mira -trilogia seuraa Kertun, hänen tyttöystävänsä Miran ja heidän kaveripoikansa Ilarin elämää.



Sarjan avausosassa Amsterdam, Anne F. ja minä (Otava 2008) 15-vuotias Kerttu tuskailee sydämenasioiden parissa jätettyään tyttöystävänsä Miran "kypsästi" tekstiviestillä. Mira on ymmärrettävästi raivona, varsinkin kun Kertulla on kierroksessa uusi tyyppi, vaikkakin vain virtuaalisesti. Pelastuksen enkelinä Kertun kirjailijaäiti päättää lennättää itsensä ja tyttärensä syyslomareissulle Amsterdamiin. Matkalukemiseksi äiti pakkaa Kertullekin mukaan oman kappaleen Anne Frankin päiväkirjaa ja haastaa / lahjoo Kertun myös lukemaan sen. Yllätyksekseen Kerttu uppoutuu Annen maailmaan täysin ja löytää sieltä yllättävän yhtymäkohdan omaan elämäänsä. Lopulta koti kutsuu jälleen, ja Kertun on saatava tunteensa järjestykseen.

Kirjankansibingossa sijoitan tämän kirjan kohtaan "kaupunki", YA-haasteesta ruksaan yli kohdan "kirja jonka olen aiemmin lukenut" ja Helmet-haasteestakin löytyi sopiva kohta (26: kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
Otava, 2008
199 sivua

Sarjan toinen osa Goa, Ganesha ja minä (Otava 2009) vie Kertun ja Miran matkalle Intiaan. Aloitusosan suhdekriisi on siis ohi, ja Intian-matka on jälleen Kertun äidin ansiota. Kertun äidille tyttären suhde tyttöön on mutkaton ja luonnollinen asia, kun taas Mira ei ole kyennyt kertomaan asiasta perheelleen lainkaan. Miran perhetilanne on melko kestämätön muutenkin: vanhemmat ovat eronneet, ja isällä (jonka luona Mira asuu) on uusi vaimo ja yhteisiä lapsiakin tämän kanssa. Mira kokee olevansa perheen kotiorja, ja on yllättävästä matkasta enemmän kuin mielissään.

Näkökulma on kokonaan Miran, ja matkakuvauksen ja elvytetyn suhteen ihanuuden lisäksi kirjan myötä pääsee seuraamaan Miran kipuilua taiteentekemisen ja perhekuvioiden kanssa. Erityisesti suhde äitipuoleen on keskiössä. Intian sanotaan muuttavan ihmisiä, ja niinpä taitaa käydä tälläkin kertaa. 

Kirjankansibingosta ruksaan luetuksi kohdan "aurinko" ja Helmet-haasteesta kohdan 27 (kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Goa, Ganesha ja minä
Otava, 2009
271 sivua

Sarjan päätösosa Jäämeri, jäähyväiset ja minä (Otava 2010) nostaa päähenkilöksi Kertun ja Miran kaveripojan Ilarin. Ilari on lähdössä veljensä Valtterin kanssa roadtripille pohjoiseen ja pyytää Kertun ja Miran mukaan. Tarkoituksena on ihastella Suomen Lappia ja Pohjois-Norjaa, silittää poroja, uida Jäämeressä ja nukkua teltassa. Melko tavanomaista lomailua siis, mutta ei millään muotoa itsestäänselvää varsinkaan Ilarille, joka auto-onnettomuuden seurauksena istuu pyörätuolissa. Tärkein matkan tavoite on kuitenkin tavata Ilarin netti-ihastus Heta, joka asuu Kilpisjärvellä - ja joka ei tiedä Ilarin vammasta vielä lainkaan.

Matkan varrella tavataan Kertun isä uusine perheineen ja lopulta saavutaan Kilpisjärvelle. Tapaaminen Hetan kanssa sujuu onneksi hyvin, ja Heta liittyy matkaseurueeseen, kun matkaa jatketaan Norjan puolelle. Jäämeren rannalla ollaan isojen asioiden edessä.

Tämän kirjankin saan sijoitettua kirjankansibingoon, kohtaan "kesä". Sen lisäksi kirja sopii Tundran lumoissa -haasteeseen. Koko sarja tietysti myös Jatkumo-haasteeseen mukaan.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä
Otava, 2010
219 sivua