Jännitystä syksyn pimeyteen

Syksyn edetessä ja iltojen pimetessä tulee vaihe, jolloin jännärit ja kauhukirjat vetävät tavallistakin enemmän puoleensa. Näihin hetkiin oivaa lukemista on C.J. Tudorin esikoisteos Liitu-ukko (WSOY 2018).



Kirjan tarina kulkee kahdessa aikatasossa: vuosissa 1986 ja 2016. Jo tästä syystä kirja toi elävästi mieleen Stephen Kingin tiiliskiviklassikon Se. Yhtäläisyydet eivät tähän lopu, sillä muutenkin tapahtumaketju tuo kyseisen Kingin teoksen mieleen. Pelle sentään puuttuu.

Vuonna 1986 kaksitoistavuotias Eddie viettää kesää kavereidensa kanssa. Hupaisana viestien vaihtona alkanut liitu-ukkojen piirtely saa karumman käänteen, kun liitupiirrokset johdattavat porukan ruumiin kätköpaikalle. Sen kesän tapahtumia ei kukaan porukasta halua muistella. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Eddie saa kirjeen, jonka sisällä on vain kuva liitu-ukosta. Vanha kaveriporukka ei ole kokoontunut pitkiin aikoihin, mutta nyt taitaa olla korkea aika tavata. Selviää, että muutkin ovat saaneet samanlaisia kirjeitä, ja kaikki olettavat niiden olevan vain pilailua. Tämä luulo kuitenkin osoittautuu vääräksi viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi vanhasta porukasta kuolee.

Eddie ei oikein tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Vanhat asiat on pakko ottaa käsittelyyn ja selvittää, mitä tuona kamalana kesänä vuosikymmeniä sitten oikeastaan tapahtui.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
C.J. Tudor: The Chalk Man
Suomentanut Raimo Salminen
WSOY, 2018
426 sivua

S.K. Tremaynen aiemmat psykologiset jännärit Jääkaksoset ja Tulilapsi olivat molemmat todella jänniä ja mieleenpainuvia lukukokemuksia. Myös kirjailijan uusin teos Ennen kuolemaani (Otava 2018) jatkaa samalla linjalla.

Keskellä Dartmoorin karua ylänköseutua asuu Redwayn perhe, Adam, Kath ja tytär Lyla. Joulunvietto on sujunut tavanomaisen mukavasti Kathin veljen perheen seurassa, mutta joulun jälkeen koittaa karu arki, kun Kath on menettää henkensä auto-onnettomuudessa. Hänen autonsa suistuu veteen, mutta kaikeksi onneksi Kath pääsee autosta ulos ajoissa ja säästyy hukkumiselta. Onnettomuus jättää jälkensä koko perheeseen: metsänvartijana työskentelevä Adam vaikuttaa kummallisen etäiseltä, ja alunperinkin asperger-tyyppisesti oireileva Lyla käyttäytyy aina vain oudommin ja lisäksi puhuu salaperäiseltä miehestä, jonka väittää nähneensä nummilla. Kath itse ei muista onnettomuutta edeltäneistä viikoista mitään. 

Kun Kathin muisti alkaa vähitellen palautua, kaikki kääntyy päälaelleen. Oliko onnettomuus sittenkään onnettomuus? Jotain on pahasti pielessä, ja Kathin on saatava selville totuus tapahtumista.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
S.K. Tremayne: Just Before I Died
Suomentanut Antti Autio
Otava, 2018
431 sivua

Tyttöenergiaa!

Viime vuonna ilmestyi huikean erilainen satukirja, Iltasatuja kapinallisille tytöille. Harmittelin tuolloin ettei suomalaisia naisia näkynyt mukana ollenkaan, lukuunottamatta yhtä kuvittajaa. No. Nyt tilanne on viimevuotisesta todellakin korjaantunut: jatko-osa ja neljä (!) muuta samantyylistä kirjaa, joissa on tällä kertaa mukana myös suomalaisia naisia tai siis tyttöjä.

Se varsinainen jatko-osa on tietenkin Francesca Cavallon ja Elena Favillin Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 (S&S 2018). Ensimmäisen osan tapaan kirja esittelee sata tyttöä, jotka ovat kukin omalla tavallaan ja toiminnallaan olleet näyttämässä tietä muille. Kuvitus on jälleen monilta naistaiteilijoilta. Ja edelleen kummastelen tuota sanavalintaa, miksi kapinallisille? Plussaa kuitenkin siitä, että nyt tässäkin kirjassa on suomalainen tyttö mukana. Jääsukeltaja Johanna Nordblad oli ainakin minulle ennestään tuntematon.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Elena Favilli & Francesca Cavallo: Good Night Stories for Rebel Girls 2 (2017)
Suomentanut Maija Kauhanen
Kustantamo S&S, 2018
212 sivua

Kay Woodwardin Mitä hän tekisi? : kapinallisten tyttöjen kirja (Readme 2018) on hyvin samantyylinen, mutta sisältää enemmän tekstiä kaikista esittelemistään tytöistä tai naisista. Tässä kirjassa on mukana 25 tyttöä Kleopatrasta Malala Yousafzaihin, valitettavasti ei ketään suomalaista. Jokaisen tytön kohdalla käsitellään myös jotain lasten ja nuorten elämään liittyvää kysymystä ja esitetään oletuksia siitä, mitä kyseinen henkilö tuossa tilanteessa tekisi. Ihan kiva lisä, toivottavasti toimii rohkaisuna noita juttuja pohtiville. Kirjan ulkoasu on upea, mutta fonttikoko melkoisen pientä piperrystä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kay Woodward: What Would She Do?
Suomentanut Jade Haapasalo
Readme, 2018
112 sivua

Kotimaista tyttöenergiaa tarjoaa kaksi hyvin keskenään samanlaista kirjaa: Ida ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa (S&S 2018) sekä lasten ja nuorten Finlandia-palkintoehdokkaaksi valittu Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) : kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan (Into 2018). Muutenkin jo taivastelin kollegoille samankaltaisten teosten määrää, mutta varsinkin näiden kotimaisten kohdalla samankaltaisuus jo melkein itkettää...

Luin itse ensin Ida ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa, ja pidin kirjasta oikein paljon. Teos esittelee 40 kuuluisaa suomalaista tyttöä tai naista, ja heidän elämästään kerrotaan ihan oikeasti tarinan keinoin. Siis "Olipa kerran..." ja niin edelleen. Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) taas esittelee 60 suomalaisnaista, joista 22 on samoja kuin aiemmin mainitussa teoksessa. Tätä teosta on ollut tekemässä 24 kirjoittajaa ja 41 kuvittajaa - kaikki naisia, luonnollisesti. 

Kummallakin teoksella on omat ansionsa: Salmisten Tarinoita... viehättää nimenomaan tarinallisuudellaan sekä kirjastoneuvos Helle Kannilan esittelyllä. Sankaritarinoita... on taas kokonaisuudessaan ehkä kuitenkin se "tyylikkäämpi" ja monipuolisempi. Finlandia-palkinnon voisin itse antaa näistä teoksista vaikka molemmille. :)

Mistä kirjat minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: molemmille 4 tähteä
Kirjojen tietoja:
- Ida ja Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa
S & S, 2018
278 sivua
- Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) : kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Into, 2018
256 sivua


Satu ja Johannes Erran teos Todellisten prinsessojen kirja : vahvoja kuninkaallisia naisia Hatsepsutista Victoriaan (Tammi 2018) poikkeaa näistä muista teoksista siinä, että sen esittelemät tytöt ovat kaikki kuninkaallisia. Eikä mitään satuprinsessoja, vaan ihan oikeita eri aikoina eläneitä prinsessoja. Varsinaisten henkilökuvien lisäksi kirja tarjoaa paljon faktatietoa mm. kuninkaallisten tavoista, taidoista, asuista, saavutuksista ja nimistä. Vallan viehättävää knoppitietoa, itselleni paljon uutta asiaa. Kirja voitti lasten sarjan Tammen ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskuksen tietokirjakilpailussa, ja todellakin ansiosta!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Satu & Johannes Erra: Todellisten prinsessojen kirja : vahvoja kuninkaallisia naisia Hatsepsutista Victoriaan
Kuvittanut Ilona Partanen
Tammi, 2018
53 sivua

Kaksi kirjaa vahinkoraskauksista

Yksi nuortenkirjallisuuden ikuisuusaiheista on ilman muuta teiniraskaus. Näkökulmia aiheeseen ei sen sijaan kovinkaan monenlaisia saa... Tämän vuoden nuortenkirjoista löytyy kuitenkin kaksi täysin vastakohtaista ratkaisua.

Kirsikka Saaren Hölmö nuori sydän (Otava 2018) on ilmestynyt vastikään myös valkokankaille. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kirjan luin. Ihan varauksettomasti en siitä pitänyt, mutta omat ansionsa kirjalla toki on.

Kiira ja Lenni, kaksi viisitoistavuotiasta, täysin erilaista. Yksi yö muuttaa molempien elämän, ja raskaustestin näyttäessä positiivista Kiira päättää pitää lapsen. Lenniltä ei paljon kysellä, mutta tälle ratkaisu vaikuttaa onneksi sopivan. Lenni on juuri niin pihalla kuin vain viidentoista vanha lähiönuori voi olla, ja siinä tilanteessa yleensä voi joutua vielä hankalampaan tilanteeseen. Niin käy Lennillekin. Ei hän tiedä, miten pitäisi olla isä, ei hänelläkään ole isää. Isähahmoksi valikoituu vähän sattumalta Janne. Jannella on yleensä jotain mukavaa sanottavaa Lennille, mutta Jannella on myös melkoisen vahvoja mielipiteitä. Varsinkin maahanmuuttajista, joita lähiössä riittää.

Lähtökohdat perhe-elämään eivät ole kummoiset, mutta kuten ihan oikeassakin elämässä onneksi usein käy, asioilla on taipumus järjestyä. Edes jotenkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän
Otava, 2018
205 sivua

Täysin toisesta näkökulmasta aihetta tarkastellaan Anu Holopaisen kirjassa Sydänhengitystä (Karisto 2018). Tiira on lukion päättänyt nuori tyttö, joka tietää tarkkaan mitä tulevaisuudelta haluaa. Vapaaehtoistyö mertensuojeluprojektissa Filippiineillä kutsuu, matka on jo varattu. Raskaustestin kaksi sinistä viivaa sekoittaa pakan täydellisesti.

Äiti saa tietää asiasta eikä tietenkään ole mielissään, mutta hyväksyy asian muitta mutkitta ja alkaa odottaa mummoksi tuloaan. Lapset ovat lahja, sanoo äiti, niin kuin lapsettomuudesta kärsineen äidin odottaakin sanovan. Paras ystävä on yllättäen yhtä innoissaan ja tahtoo päästä kummiksi. Äiti saa Tiiran poikaystävänkin sille kannalle, että isyys on ihan ok ja tässä sitä nyt ollaan perheeksi kasvamassa. Mutta mutta. Tiira ei halua. Hänen maailmaansa lapsi ei mahdu, ei varsinkaan tällä tavalla. Tiira tietää heti haluavansa abortin, ihan ehdottomasti. Mahdollisimman pian.

Kun lähiverkko painostaa Tiiraa toiseen ratkaisuun, hän kokee olevansa täydellisen yksin. Onneksi tukea tulee isosiskolta. Isosisko on itse jo äiti, mutta hän tietää etteivät kaikki halua olla äitejä. Siskon tuella Tiira taistelee oikeudestaan päättää itse omasta kehostaan, ja kaikkien mahdollisten välien poikki menemisen uhalla saa varattua ajan aborttiin. Sitäkin joutuu odottamaan, onneksi ei yhtä kauan kuin lasta.

Itselläni ei ollut juurikaan käsitystä siitä, minkälainen prosessi abortin teko on, mutta tämän kirjan luettuani on. Huh. Järkyttävän hienosti kirjoitettu kuvaus abortin tekemisestä, ja vielä ilman moralisointia sitä vastaan. Tällaistakin näkökulmaa aiheeseen tarvitaan ehdottomasti. Kaikkien ei missään nimessä ole pakko haluta lapsia, ja nykypäivänä on mielestäni ihan älytöntä että naisia määritellään äitiyden kautta. Ihan kuin se olisi itsestäänselvyys... tästä voisin paasata vaikka kuinka, mutta taidanpa jättää tähän. ;)

Pitkällisen harkinnan jälkeen otan tämän kirjan mukaan Helmet-haasteeseen ja kuittaan sillä kohdan 48 (haluaisit olla kirjan päähenkilö). En haluaisi päähenkilön nahkoihin siksi, että haluaisin kokea saman, vaan siksi että henkilö on niin vahva. Tiira tietää mitä elämältä haluaa ja on valmis toimimaan täysin sen mukaisesti huolimatta ympäristön paineesta. Hatunnosto kaikille jotka vastaavaan pystyvät.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Karisto, 2018
228 sivua

Amanda Vaara: Yösähköä (Majatalo Villa Venla #2)

Pyysin hiljattain tytärtä avuksi valitsemaan lukemista. Töistä kun noita kirjoja tuppaa kertymään matkaan, niin joskus käy niin ettei millään osaa päättää mitä seuraavaksi lukisi. Tällä konstilla saan myös Helmet-haasteen kohdan 10 kuitattua. :)

Majatalo Villa Venla -sarjan aloitusosa vaikutti minut lupsakalla kerronnallaan, ja nyt sarja saa jatkoa osalla Yösähköä (Karisto 2018) - jonka tytär siis pinosta minulle kiikutti.

Edellisessä osassa uuden elämän aloittanut ja majatalon perustanut Venla jatkaa airbnb-yrityksensä pyörittämistä ja bloggaamista myös tässä kirjassa. Jörn on entistä vahvemmin elämässä mukana, ja entinen mies Henri tekee kaikkensa saadakseen lasten huoltajuuden. Tytär Eedla vaikuttaa olevan enemmän isänsä puolella, ja Venlalla riittää huolenaiheita. Elämäänsä leppoistamaan lähtenyt nainen löytää kuitenkin mielenvahvuutensa aina uudestaan ja uudestaan, ja vaikeatkin tilanteet tuntuvat selviävän kerta toisensa jälkeen. Aikaa riittää myös opiskeluun ja uuteen harrastukseen.

Oman päänvaivansa aiheuttavat myös naapurit, niin mukavat, uudet kuin entisetkin - kuten myös epätoivon vimmalla vauvaa haikaileva paras ystävä. Lopulta lomamatkan kynnyksellä Venlan elämä saa täysin uuden käänteen, kun parisuhteen oikea tila paljastuu. Loppusivuilla pedataan erittäin selkeästi sarjan seuraavaa osaa, jonka kuviot eivät kyllä millään tavalla tule yllättämään. :)

Erityismaininnan kirja ansaitsee vielä kansikuvastaan, jonka värimaailma ja yksityiskohdat ovat kovasti minun mieleeni. Ja napataanpa tämäkin kirja mukaan Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Amanda Vaara: Yösähköä
Karisto, 2018
242 sivua

Hyvän mielen kirjoja haikeista aiheista

Syksyn mittaan olen lukenut useampiakin ns. hyvän mielen kirjoja, siis kirjoja joista jää lukemisen jälkeen mukava tunne. Tässä postauksessa esillä pari niistä. Aiheensa puolesta näitä kirjoja ei ehkä välttämättä heti mieltäisi hyvän mielen lukemiseksi, sillä niissä käsitellään melko haikeita ja rankkojakin asioita.

Agnès Martin-Lugandin esikoisteos Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia (Bazar 2018) herätti mielenkiinnon jo nimellään. Kirja on tarina perheensä menettäneestä naisesta, joka yrittää parhaansa mukaan toipua surustaan ja päästä uudelleen elämänsyrjään kiinni.

Dianen mies ja pieni tytär ovat menehtyneet auto-onnettomuudessa vuosi sitten, ja sen jälkeen Diane on eristäytynyt kotiinsa. Hänen aiemmin perustamansa kirjakahvila on jäänyt lähes tuuliajolle, eikä Diane ole kyennyt käymään edes hautausmaalla kertaakaan. Lopulta Diane herää huomaamaan tilanteensa toivottomuuden ja päättää tehdä sille jotakin. Hän muuttaa elämänsä kertaheitolla: Pariisi jää taakse kun Diane muuttaa Irlantiin. Maa on juuri niin kiehtova ja ihana kuin Diane aina miehensä kanssa oli ajatellut, ja pikkukylässä hänet otetaan yllättävän hyvin vastaan. Vain lähin naapuri näyttää hapanta naamaa, mokoma töykeä valokuvaajamies.

Diane ei kuitenkaan tästä lannistu, vaan onnistuu tutustumaan myös lähinaapuriinsa Edwardiin. Vähitellen suru muuttaa muotoaan ja Diane toteaa olevansa valmis uuteen ihmissuhteeseen. Valitettavasti vain kaikki eivät ole asiasta samaa mieltä...

Tykästyin kovasti kirjaan ja ilahduin, kun huomasin kansiliepeestä että jatkoa on luvassa  ensi keväänä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Agnès Martin-Lugand: Les gens heureux lisent et boivent du café
Suomentanut Kirsi Tanner
Bazar, 2018
218 sivua

Vähän eri tavalla haikeaa luettavaa oli Sofia Lundbergin kaunis teos Punainen osoitekirja (Otava 2018): iäkkään naisen muistoja vanhoista ystävistä ja rakkaista ihmisistä.

Doris on 96-vuotias, mutta elää edelleen yksin omassa asunnossaan Tukholmassa. Apua on saatavilla tarvittaessa: kotiavustajat käyvät päivittäin, ja yhteys Amerikassa asuvaan sisarentyttäreen, Jennyyn, hoituu nykyaikaisesti Skypen avulla. Korkea ikä tuo mukanaan kummasti hupenevan tuttavapiirin, ja niinpä Doriksen vanhasta osoitekirjasta on vedetty jo yli monta, monta nimeä. Muistot heistä elävät kuitenkin vielä Doriksen mielessä, ja hän päättää kirjoittaaa Jennyllekin näistä aikanaan tuntemistaan ihmisistä, ettei vain kävisi niin että kohta heitä ei muista kukaan.

Kun Doriksen vointi yllättäen huonontuu ja hän joutuu sairaalaan, Jenny lentää Amerikasta Ruotsiin ollakseen lähempänä. Hän löytää Doriksen hänelle osoittamat kirjoitelmat ja lähes lumoutuu lukemastaan. Suvun aiemmat vaiheet selkenevät koko ajan lisää, ja Jenny huomaa Doriksen kaipaavan kovasti vanhaa rakastettuaan. Suunnitelma alkaa itää hänen mielessään... mutta ehtiikö hän toimia, ennen kuin on liian myöhäistä?

Kaunis, kaunis kertomus. Loppu toi kyyneleet silmäkulmiin, ihan väkisellä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sofia Lundberg: Den röda adressboken
Suomentanut Tuula Kojo
Otava, 2018
316 sivua

Haastekoonti: Yhdysvallat-lukuhaaste & Halloween 2018

Hupsista vaan, nyt jäi parikin haastekoontia päivittämättä oikeaan aikaan. Lukupino-blogin Yhdysvallat-lukuhaaste loppui jo kirjamessuviikonloppuna, mutta mattimyöhäinen päivittää nyt. :)

Saldoksi tähän viisitoistakohtaiseen haasteeseen sain viisi luettua kirjaa, eli kolmasosan. Olen vallan tyytyväinen! Kiitokset Lukupinon Simolle haasteesta! :)

Lukemani kirjat ovat:

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet (14: ei-amerikkalaisen kirjailijan teos)
Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa (13: kirja, jossa ollaan matkalla Amerikkaan)
Meredith Russo: Tyttösi sun (1: pikkukaupunkiin sijoittuva kirja)
Nina LaCour: Välimatkoja (6: New Yorkiin sijoittuva kirja)
Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin (11: lempiosavaltioosi sijoittuva kirja)

Toinen jo päättynyt haaste on Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaaste.

Tähän haasteeseen luettuja kirjoja kertyi kuusi. Tyytyväinen täytyy olla tähänkin tulokseen, lukuaika kun tahtoo tätä nykyä olla jotenkin kortilla (siitä bloggausajasta puhumattakaan...).

Halloween-haasteen luetut kirjat: 

Marko Hautala: Leväluhta
Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi
Tapani Bagge: Vanajaveden hirviö
Katarina Mazetti: Haamuja ja hirviöitä
Kristina Ohlsson: Hopeapoika
Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita

Niinalle jälleen kiitokset haasteesta! :)

Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita

Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä ovat yhdessä kirjoittaneet mainion hyytävät kauhunovellikokoelman Verikuu ja muita outoja tarinoita (Haamu 2018). Kirja sopi oikein hyvin luettavaksi pimeään lokakuiseen iltaan juuri ennen nukkumaanmenoa. ;-)

Olen jo aiemmin esitellyt Jaana Ala-Huissin novelleja Hotelli Ikuisuus -teoksen yhteydessä. Tuohon kokoelmaan Ala-Huissi kirjoitti novelleja yhdessä Henry Ahon kanssa. Pidin kirjan rakenteesta, jossa kahden tekijän novellit vuorottelivat ja tavallaan keskustelivat keskenään. Vähän samalla tyylillä on kirjoitettu tämäkin Verikuu.

Kirjassa on mukana seitsemän novellia kummaltakin kirjailijalta, ja kokoelma on mielestäni hyvinkin toimiva kokonaisuus. Suuri osa novelleista nojaa suomalaiseen kansanperinteeseen ja sulauttaa todellisuuteen jotain outoa. Tästä lähtien ehkä tulee katsottua kuuta aina vähän tarkemmin... ja jos se on punainen, pysyn kyllä taatusti sisällä. Myös käsitteet kuokkavieras ja kuutamokeikka saavat uusia ulottuvuuksia.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Haamu, 2018
148 sivua

Lasten jännää x 3

Kaikenlaiset kammottavat olennot kuten hirviöt ja kummitukset sopivat syksyyn ja halloweenin aikaan saumattomasti, ja niitähän varsinkin lapsille ja varhaisnuorille suunnatuista kirjoista löytyy. Tässä kolme Halloween-lukuhaasteeseen passelia kirjaa.

Tapani Baggen kirjoittama ja Carlos da Cruzin mainiosti kuvittama Apassit-sarja jatkuu kirjalla Vanajaveden hirviö (Karisto 2018). Tässä kirjassa liikutaan Hämeenlinnassa 1910-luvulla, kun salaseura Apassit kutsutaan tutkimaan uutta mysteeritapausta. Karlbergin kartanon isännältä on varastettu hyvin arvokas esine, ja samoihin aikoihin Vanajavedellä on nähty kauhistuttava hirviö. Apassit arvelevat aivan oikein, että nämä tapaukset liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Vauhdikas seikkailu esittelee vanhaa Hämeenlinnaa sekä siellä asuneita merkkihenkilöitä. Kirjan sivuilta löytyy esimerkiksi muuan viiksekäs herrasmiessäveltäjä. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tapani Bagge: Vanajaveden hirviö
Kuvittanut Carlos da Cruz
Karisto, 2018
135 sivua

Katarina Mazettin Viisikkoja kunnioittava Seikkailuserkut-sarja etenee neljänteen osaansa. Haamuja ja hirviöitä (Otava 2018) tuo Karlssonin serkukset jälleen kerran Uikkusaareen. Syyslomalla saaristossa on pimeää, ja halloween ja kummitusjutut tuovat oman erityisen lisänsä lomanviettoon. Lähellä sijaitsevassa Suurvallassakin tapahtuu: Jorin äidin teatteriseurue esiintyy siellä, ja samaan aikaan kaupungin yli pyyhkäisee murtovarkausaalto. Ketä kummat naamiotyypit kaduilla ovat, ja onko heillä jotain tekemistä varkauksien kanssa? Tapaus kuulostaa aivan Seikkailuserkuille sopivalta kohteelta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Haamuja ja hirviöitä
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2018
153 sivua

Kristina Ohlssonin nuortensarjan aloitusosa Lasilapset oli mielestäni ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa. Nyt tämäkin tarina saa jatkoa! Hopeapoika (WSOY 2018) nostaa päähenkilöksi Aladdinin. Aladdinin vanhemmilla on ravintola vanhassa vesitornissa, ja nyt koko perhe on muuttanut asumaan samaan rakennukseen. Ravintolalla ei mene oikein hyvin, ja kaiken lisäksi sieltä alkaa kadota ruokaa. Aladdinin epäilykset kohdistuvat tornin liepeillä norkoilevaan outoon poikaan, joka liikkuu vuodenaikaan nähden kumman vähissä vaatteissa. Kukaan muu ei tunnu näkevän poikaa lainkaan. Myöskään jälkiä ei näy, vaikka lumihangessa niitä pitäisi olla paljonkin. Onko poika todellinen vai onko hän Hopeapoika - jo sata vuotta kuolleena ollut kadonneita kirkkohopeita etsivä poika? Aladdin, Billie ja Simona päättävät tutkia asiaa tarkemmin...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kristina Ohlsson: Silverpojken
Suomentanut Pekka Marjamäki
WSOY, 2018
224 sivua

Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi (Flavia de Luce #9)

Alan Bradleyn Flavia de Lucen elämästä ja tutkimuksista kertova sarja on edennyt jo yhdeksänteen osaansa, ja aina vain sarja jaksaa viehättää yhtä paljon. On hieno paikka haudan povi (Bazar 2018) jatkaa edellisen osan päättäneen perhetragedian jälkimainingeissa.

Flavia lähtee sisartensa ja uskollisen Doggerin kanssa maaseuturetkelle saadakseen ajatuksiaan välillä muualle. Soutureissu joella saa yllättävän, mutta Flavialle mieleisen käänteen, kun hän luulee tarttuvansa kalaan, mutta vetääkin joesta ylös ruumiin. Kemistisalapoliisin mielenkiinto herää välittömästi, varsinkin kun paikkakunnan poliisi ei vaikuta kovin innokkaalta tutkimaan tapausta.

Kirja on siis erittäin tuttua Flavia de Luce -laatua, ja tällä kertaa myös Dogger nousee yllättävän suureen rooliin. Perhesuhteet ovat aina olleet merkityksellinen osa tätä sarjaa, ja kaikesta aiemmin tapahtuneesta johtuen niin on nytkin. Kirjan loppu sai minut hetkeksi epäilemään, että jokohan vain sarja tuli päätökseensä, mutta vilkaisu Bazarin kevään 2019 katalogiin osoitti tämän luulon onneksi vääräksi. Jee! \o/

Luin kirjan lokakuun puolella eli se kuuluu ehdottomasti Halloween-haasteen lukusaldoon. Luku- ja bloggausvauhti eivät taaskaan kohtaa... Ja sarjaan kuuluvana tietty mukaan myös Jatkumo-haasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Alan Bradley: The Grave's a Fine and Private Place
Suomentanut Maija Heikinheimo
Bazar, 2018
397 sivua

Marko Hautala: Leväluhta

Yöpöydän kirjat -blogissa alkoi taas lokakuun alussa Halloween-lukuhaaste. Koska tykkään aihepiiriin sopivista kirjoista, osallistuminen ei vaadi kovinkaan suuria ponnistuksia. :)

Ensimmäiseksi genreen sopivaksi teokseksi sain luettua Marko Hautalan uusimman kauhujännärin Leväluhta (Tammi 2018). Sen tarina perustuu ihan oikeaan paikkaan, Etelä-Pohjanmaalla Isonkyrön Orismalan kylässä. Sieltä on löydetty arvoituksellisia muinaisjäännöksiä, joita on esillä Suomen Kansallismuseossa. Kävin itse museossa elokuun alussa ja nämä Leväluhdan löydökset kyllä jäivät mieleeni.

Meeri hylkää lapsensa ja miehensä ja palaa takaisin kotiin. Hän ei ikinä aikonut tehdä sitä, mutta jokin vetää häntä takaisin. Siitä huolimatta, että isä on kuollut, veli on suljettu psykiatriselle osastolle ja äidin kanssa Meeri ei ole vuosikausiin ollut missään tekemisissä. Kotona on enää äiti, puhumaton, kuin eksyksissä oleva vanhus, joka kuitenkin ottaa Meerin vastaan ja alkaa kuin ihmeen kaupalla päästä taas elämään kiinni.

Kotitalon lähettyvillä sijaitsee Leväluhta, vanha arvoituksellinen paikka, joka vetää oudolla tavalla puoleensa. Se koitui isän kohtaloksi, ja sai veljen elämän sekaisin. Nyt se kutsuu myös Meeriä, ja hän olettaa äidinkin altistuneen paikan vaikutukselle. Kotitalo on huonossa kunnossa, siellä haisee kummalliselle ja näyttää ihan siltä, kuin talon rakenteissa kasvaisi jotain ylimääräistä. Kuin sientä. Kuin sitä samaa sientä, jonka Meeri löysi veljensä huoneesta. Jossa oli paljon mustia pisteitä, kuin pieniä silmiä.

Kauhujuoni lässähtää aavistuksen verran, kun mukaan sekoitetaan luonnontiedettä ja selitetään tapahtumia vähän liikaakin sen avulla. Silti tapahtumat ja perheen sisäiset ristiriidat ovat karmivia ja tarina toimii. Ei ehkä perinteisintä kauhua, mutta käy se näinkin. Lukiessa tuntui hyvinkin epämiellyttävä tunne niskavilloissa, ja se on minulle toimiva kelpo kauhukirjan mittari.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Marko Hautala: Leväluhta
Tammi, 2018
320 sivua

Tuomi Elmgren-Heinonen: Lottatyttö komennuksella : pikkulotan tarina

"Samalla mitä jännittävin ja ihanteellisin Lotta-romaani."
"Tämä vauhdikkaasti ja viehättävästi kirjoitettu romaani on kaikkien Suomen tyttöjen kirja."

Nämä sitaatit poimin kirjan takakannesta, ja aika hyvin nämä toteamukset tiivistävät kirjan sisällön.

Talvisodan aikana Tuomi Elmgren-Heinonen seurasi läheltä sekä sotilas- että kotirintaman toimintaa ja otti myös osaa maanpuolustuspropagandaan. Näistä lähtökohdista olikin sitten varsin yksinkertaista kirjoittaa isänmaallista henkeä nostattava teos Lottatyttö komennuksella : pikkulotan tarina (WSOY 1940).

Kirjan sankaritar on vasta 16-vuotias viipurilaistyttö Liisa Salo, joka on pikkutytöstä asti harrastanut partiota ja toiminut myös pikkulotissa. Venäläisjoukkojen hyökättyä Suomen rajojen yli hän kärttää äidiltään luvan päästä mukaan lottatoimintaan. 

Siitä päivästä alkaen Liisa oli posket hehkuvina, varhaisesta aamusta alkaen iltamyöhään, useasti yli vuorojensakin, ollut lottien apuna, olipa isolotta kerran kehaissut ja sanonut, että jos olisi kaikilla hoksuttimet samalla tavoin päässä kuin Liisalla, niin kyllä silloin töistä selvittäisiin. Annikin kanssa he työskentelivät milloin keittiössä lihakeiton ääressä, milloin kantoivat lautasia aterioitseville, milloin seisoivat kanttiinissa myymässä, milloin taas pesivät astioita tai parsivat sukan, ompelivat napin, nimikoivat kirjaimet lapasiin...- Tiedätkö, en oikein kehtaa sanoa, mutta minusta on hirveän ihana tunne silloin, kun on oikein kiire, oli Liisa eräänä iltana tunnustanut Annikille. (s. 10)

Omanlaistaan sota- ja maanpuolustuspropagandaa tämäkin. Kirjan ilmestyessä välirauhan aikaan tilanne on ollut varmasti tietyllä tavalla varautunut ja kireä, ja tämäntyyppisen isänmaallisen hengen nostattaminen ja levittäminen on varmasti nähty tärkeänä. 

Liisa pääsee näkemään lottatyötä ja osallistumaan siihen melko monipuolisesti. Hän osallistuu siviiliväestön evakuointitoimiin ja toimii saattajana kuljetusjunissa, osallistuu pommitusten aiheuttamien tulipalojen sammutustöihin, joutuu muonitusapulaiseksi lähelle puolustuslinjoja ja vieläpä jää vihollisen puolellekin. Ja tietysti löytää kaiken tämän lomassa Sen Oikean, erään reservivänrikin, jota "jää ajattelemaan tavallista lämpimämmin", ja jonka kanssa on rauhan tultua hyvä jäädä haaveilemaan tulevaisuudesta.

Olisipa ollut mielenkiintoista lukea myös, mitä lottatytölle ja vänrikille tapahtui jatkosodan alettua. :-/

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tuomi Elmgren-Heinonen: Lottatyttö komennuksella : pikkulotan tarina
WSOY, 1940
191 sivua

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

Joskus käy niin, että lukemansa kirjan unohtaa melkein saman tien. Ja sitten on niitä täysin päinvastaisia tapauksia, niin kuin vaikka Jennifer Clementin Varastettujen rukousten vuori, jonka lukemisesta on pitkästi yli kaksi vuotta. Se kirja ei hevillä unohdu. Niinpä Clementin uutukainen Rakkaudesta aseisiin (Like 2018) herätti mielenkiintoni välittömästi.

Pearl asuu äitinsä kanssa henkilöautossa. Vessassa voi käydä talovaunualueella, samoin suihkussa, ja ruoanlaittoonkaan ei välttämättä tarvita hellaa. Kylmälaukku takakontissa riittää. Kotikulmilla Floridan syrjäseudulla ihmisten eriarvoisuus on edelleen valitettava tosiasia, ja kodittomia riittää. Pearlin äiti on kuitenkin valinnut tällaisen elämän tarkoituksella, vaikka olisi voinut elää aivan toisella tavalla pöytähopeiden ja perintökalusteiden maailmassa. Pearlilla ei ole ketään muita sukulaisia kuin äiti, tai muista hän ei tiedä. Eikä kukaan äidin entisessä maailmassa tiedä hänestä. Pearlin syntymätodistuskin on väärennetty.

Elämä on ehkä vaatimatonta ja välillä vaikeaakin, mutta se on Pearlille täyttä elämää. Hänellä on äiti ja paras ystävä, April May talovaunualueelta. Muita hän ei tarvitsekaan. Äiti taas... hän tuntuu välillä tarvitsevan muitakin. Lyhyen aikaa (yhden päivän ja yhden yön) heidän autossaan asuu myös Mr. Don't Come Back, ja sitten seudulle saapuu Eli. Eli puhuu kuin laulaisi ja äiti on täysin myyty. Elin mukana kuvioihin tulevat aseet. Eli asuu lähikirkon pastorin luona, pastorin joka ostaa aseita lakkauttaakseen väkivallan Amerikasta. "Anna aseesi Jumalalle" -kampanja on huikea menestys, ja pastori aikoo jatkaa sitä niin kauan kuin Jumala käskee hänen lopettaa.

Äiti on koko ajan enemmän ja enemmän Elin lumoissa ja lopettaa työnsäkin. Sitten tulee päivä, jonka iltaa ei koskaan tullut. Päivä, jota aurinko ei koskaan lakannut polttamasta poroksi. Pearl kuulee, että äiti on ammuttu. Sosiaalityöntekijä tulee ja vie Pearlin mukanaan. Väliaikainen asuinpaikka löytyy iäkkään herra Brodskyn luota, jossa asuu ennestään jo kaksi muuta "ampumatapausta". Pearl pääsee ensimmäistä kertaa elämänsä aikana oikeaan sänkyyn nukkumaan, mutta koko ajan hän pelkää hetkeä jolloin sosiaalityöntekijä saapuu uudestaan viemään hänet pois. 

Ennen sitä hetkeä ovikelloa soittaa kuitenkin entinen naapuri talovaunualueelta, Corazón, jonka mukaan Pearl lyöttäytyy. Corazón salakuljettaa miehensä kanssa aseita Meksikoon, ja yhtäkkiä Pearl huomaa myös Elin olevan näissä kuvioissa mukana. No, kaikeksi onneksi Eli on aikanaan antanut aseen myös Pearlille ja hänen äidilleen... Vaikka Pearl saa kuulla totuuden isästään Eliltä, hän ei tunne armoa.

Tämän kirjan nappaan mukaan Lukupino-blogin Yhdysvallat-lukuhaasteeseen. Kategoriaksi voisin laittaa vaikkapa 11 eli "lempiosavaltioosi sijoittuva kirja". Lempi ja lempi, en nyt siitä tiedä, mutta voisin vaikka Floridassa joskus kuvitella käyvänikin. Lisäksi kirja edistää omaa "sivuhaastettani" (So American; jokaiseen osavaltioon sijoittuva kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Jennifer Clement: Gun Love
Suomentanut Terhi Kuusisto
Like, 2018
278 sivua

Lyhyitä sarjakuvia

Flunssaisena sarjakuvat, varsinkin lyhyet sellaiset, ovat mitä mainiointa luettavaa. Tässä postauksessa kolme vastikään ahmaisemaani sarjakuvaa niputettuna.

Hannele Mikaela Taivassalolta olen aiemmin lukenut vampyyriromaanin Nälkä (Teos 2013), josta pidin kovasti. Taivassalo on tehnyt romaanien lisäksi kuvakirjan, ja uusin aluevaltaus on sarjakuvat. Scandorama (Teos & Förlaget 2018) on kertomus ihanneyhteiskunnasta, joka osoittautuu kuitenkin melkoiseksi dystopiaksi. Sen on kuvittanut Catherine Anyango Grünewald.

Scandorama on skandinaavinen idylliyhteiskunta, paikka jossa halutaan tulla täydellisiksi, eliittivaltio tiukkojen rajojen sisäpuolella. Stohome on puhdas ja kirkkaiden valojen kirjoma. Toisella puolella lahtea sijaitsee Helsingy City, rapistunut ja rähjäinen. Helsingy Cityn pirstaleissa elää ihmisten pirstaleita, niiden epäsopivien pirstaleita jotka eivät mahdu Scandoramaan. Miskatt on yksi heistä, Homo Felinus, geneettinen hybridi naisesta ja kissasta. Miskatt piiloutuu maan alle elättääkseen itsensä valonaroilla vastarintatehtävillä, ja samalla hän ajautuu yhä kauemmas unelmastaan.

Tämän sarjakuvan nappaan mukaan sekä Helmet-haasteen kohtaan 15 (palkitun kääntäjän kääntämä kirja) että Spefi-haasteen kohtaan 16 (spefisarjakuva, länsimainen).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Hannele Mikaela Taivassalo: Scandorama
Kuvittanut Catherine Anyango Grünewald
Suomentanut Raija Rintamäki
Teos & Förlaget, 2018
65 sivua

Mira Malliuksen Mutzi (Sammakko 2018) on nimensä mukaisesti sarjakuva äitiydestä, niin sen iloista kuin paineistakin. Tuttua juttua kenelle tahansa äidille, tuokioita aina sieltä biologisen kellon tikityksestä äitienpäivän viettoon ja kaikkea siltä väliltä. Ei mitään elämää suurempaa, mutta samaistuttavaa kyllä. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Mira Mallius: Mutzi
Sammakko, 2018
72 sivua

Pertti Jarlan Fingerpori on taatusti kaikille tuttu sarjakuva. Strippisarjakuva ilmestyy useassa eri sanomalehdessä, ja koottuja albumeja on ilmestynyt useita. Fingerporin päiväkasku (Arktinen Banaani 2018) on uusi, laajennettu versio aiemmin ilmestyneestä Kamppailuni-minialbumista. Kaikki stripit liittyvät siis jollain tapaa sotahistoriaan tai maanpuolustushenkeen yleensä. Mustaa huumoria, kyllä, erittäin mustaa paikoitellen. Siksi juuri osuu ja uppoaa niin hyvin ainakin minulle.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Pertti Jarla: Fingerporin päiväkasku
Arktinen Banaani, 2018
63 sivua

Sotalapsista

Sotalapsiteemasta olen tainnut jotain kirjoitella jo aiemminkin. Aihe kiehtoo ja kauhistuttaa henkilökohtaisista syistä, ja nyt tuntui oikealta ajalta lukea vähän lisää sotalasten karusta historiasta.

Pertti Kavén kuvaa kirjassaan Sotalapset : toiveet ja todellisuus (Minerva 2011) lastensiirtojen kahta tasoa samanaikaisesti ja rinnakkain: ylätasoa, jossa päätöksenteko ja johtaminen tapahtuivat sekä yksittäisen perheen ja sotalapsen tasoa, jossa koettiin niin eron ikävä ja tuska kuin Ruotsista paluun vaikeudet. Kirja kertoo kaunistelematta lastensiirtojen ei-toivotut seuraamukset: liian monet lapset jäivät kokonaan Ruotsiin, ja liian monet vanhemmat eivät halunneet lapsiaan takaisin. Viattomat lapset ovat olleet pelkkiä pelinappuloita, ja kritisoiminen on ollut kiellettyä ettei auttajille vain tulisi paha mieli. Aika uskomatonta. :(

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Pertti Kavén: Sotalapset : toiveet ja todellisuus
Minerva, 2011
288 sivua

Sotalapsien kohtaloista vaiettiin kauan. Vasta 1990-luvun loppupuoliskolla aika oli kypsä kipeistä asioista puhumiseen, ja sotalapsiyhdistyksiä perustettiin eri puolilla Suomea. Oulun seudun sotalapset ry perustettiin 1996, ja tavoitteensa mukaisesti se on kerännyt tietoa sotalapsuusajan kokemuksista. Niitä on koottu niin jälkipolvien kuin tutkijoidenkin käyttöön teokseen Suuri matka vieraalle maalle : Oulun seudun sotalapset ry:n jäsenten kertomaa sotalapsuudestaan Ruotsissa ja Tanskassa vuosina 1940-1947 (Oulun seudun sotalapset 2010).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Suuri matka vieraalle maalle : Oulun seudun sotalapset ry:n jäsenten kertomaa sotalapsuudestaan Ruotsissa ja Tanskassa vuosina 1940-1947
Oulun seudun sotalapset, 2010
300 sivua

Kummastakin kirjasta välittyy vahvana ihmetys siitä, miten lastensiirrot sallittiin eikä niiden vaikutuksia lapsiin ja perheisiin haluttu ymmärtää. Onneksi myös niitä parempia kokemuksia mahtuu mukaan varsinkin Suuri matka... -teokseen.

Nyt näiden kirjojen lukemisen jälkeen harmittaa entisestään, ettei isän sotalapsivuosista ole juuri mitään tietoa. Pitkälti tämän havainnon innoittamana käännyinkin Kansallisarkiston puoleen ja pyysin sieltä isän sotalapsikantakortin. Toivottavasti saan sen pian ja tiedän sitten edes vähän enemmän.

Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki : venäläistä isoisääni etsimässä

Jokunen vuosi sitten kävin mielenkiintoista keskustelua kirjastossamme iäkkään, sodan kokeneen naisasiakkaan kanssa. Lähiaikoina oli ilmestynyt useampia kirjoja, joissa käsiteltiin suomalaisten naisten suhteita saksalaissotilaiden kanssa. Asiakas oli sitä mieltä, että ne alkaisivat jo riittää; sen sijaan hän haluaisi lukea edes yhden kirjan joka kertoo suomalaisnaisten ja venäläisten sotavankien suhteista. Niitä nimittäin kuulemma riitti hänen tietojensa mukaan siinä missä ensin mainittujakin.

Harmi kyllä asiakas oli ns. satunnainen matkailija meidän kirjastossa, eli en siis ole häntä sen jälkeen nähnyt. Voin siis vain toivoa, että hänkin on löytänyt Ira Vihreälehdon teoksen Tuntematon sotavanki : venäläistä isoisääni etsimässä (Atena 2016).

Kirjan tekijän, Ira Vihreälehdon isoäiti Lempi kuiskasi kuolinvuoteellaan vanhimmalle pojalleen, että on jotain mitä hänen pitäisi kertoa. Tämä salaisuus paljastui kuitenkin vasta perunkirjoituksessa: esikoisella oli eri isä kuin muilla sisaruksilla. Juhanin isä oli venäläinen sotavanki, mutta kukaan ei osannut kertoa yhtään sen enempää. Juhanin elämään tällä on valtava vaikutus, ja vielä yli 70-vuotiaanakin hän miettii, kuka hänen oikea isänsä on.

Tässä vaiheessa remmiin astuu Juhanin historioitsijatytär Ira, joka päättää selvittää asiaa niin pitkälle kuin mahdollista.

Onko lapsenlapsen mahdollista päästä niin syvälle isoäitinsä ihon alle, että hän voi ratkaista tähän liittyviä arvoituksia ja ymmärtää tämän tekemiä valintoja? Minun 2010-luvun ajatusmaailmastani ei ole paljon hyötyä, kun selvitän 1940-luvulla eläneen ihmisen toimintaa ja ratkaisuja. Vaikka etsinkin isää isälleni, haluan pääasiassa ymmärtää, mitä tapahtui ja mitä siitä seurasi. Yritän kuulla Lempin äänen, mutta samalla saatan sijoittaa hänen viestiinsä omia merkityksiäni ja motiivejani. Kirjoitan tätä tarinaa oman aikakauteni ja oman yhteisöni jäsenenä ja syyllistyn melkein väistämättä virhepäätelmiin, sillä olen luultavasti sijaistraumatisoitunut isäni kautta. Lempin vaikenemisen seuraukset elävät meissä kummassakin. Haluan löytää menneisyydestä häpeän tilalle jotain kaunista. Toivon löytäväni juuret, totuuden ja mielenrauhan. Saattaa olla, että en löydä totuutta tai löydän lisää häpeää. (s. 9-10)

Tutkimusten ja etsintöjen apuna on pystyy tätä nykyä käyttämään monia eri välineitä: DNA-testit ja sosiaalinen media ovat tässäkin isoisän etsinnässä olennaisessa roolissa. Siitä huolimatta etsintä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista, ja totuuden löytäminen siirtyy kerta toisensa jälkeen.Todennäköinen henkilö löytyy, mutta varmasti asiaa ei voi tietää enää kukaan.

Tällaisia kirjoja lukisi mielellään enemmänkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki : venäläistä isoisääni etsimässä
Atena, 2016
313 sivua