Sari Peltoniemi: Avaimenkantaja-trilogia

Menneenä keväänä minulta pyydettiin teemavinkkausta: fantasiaa viidesluokkalaisille, jotka ovat innostuneita Pottereista ja Soturikissoista. Apua, oli ensimmäinen ajatus, kun tuo fantasia ei tunnetusti niin älyttömästi minulle uppoa. Mutta mitäpä kirjastontäti ei tekisi kun vinkkausta pyydetään, ja niinpä aloin etsiskellä jotain passelia. Käteen tarttui Sari Peltoniemen Avaimenkantaja-trilogian aloittava Taivazalan joutsen (Tammi 2016), jonka kyllä muistin aikoneeni lukea sen ilmestyttyä... mutta sitten jätinkin lukematta. Tällä kertaa kirja sieppasi välittömästi mukaansa ja päätyi mukaan vinkkauspakkiini.

Kielisen kylässä asuvat kaverukset Miranda, Veera ja Olavi huomaavat, että kylän taivaalle ja puiden oksille on ilmestynyt epätavallisen paljon outoja lintuja. Vielä merkillisempää on, että lintuparvi kuljettaa kylään uuden asukkaan, Oprin, joka tulee paikasta nimeltä Taivazala. Oprin poika on kadonnut, ja Opri tietää lähes varmasti, että poika on piilotettu Kielisen kylään.

Miranda kavereineen alkaa selvittää, mikä (ja missä) tämä Taivazala mahtaa olla, ja tietysti myös miksi Oprin poika on ryöstetty. Kummastusta herättää myös lasten koulun rehtori, joka muuttuu koko ajan vihaisemmaksi ja pelottavammaksi. Kylän lapsetkin sairastelevat jostain syystä epätavallisen paljon. Kun Veerakin sairastuu, Mirandan ja Olavin on suorastaan pakko saada selville, mistä tässä kaikessa oikein on kyse.

Kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa lasten elämän ja käsityksen niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä.

Olipa tosiaankin mukaansatempaava kirja! Passelia perusfantasiaa höystettynä suomalaisella mytologialla ja aavistuksella tykkäysjutuista. Mustavalkokuvitus toimii kivasti tarinan tukena. Ja mikä parasta, toimi vinkkauksessakin oikein hyvin. :)

Tämän sarjan aloitusosan nappaan mukaan sekä Helmet-haasteeseen (kohta 3: kirja aloittaa sarjan) että Spefi-haasteeseen (kohta 20: kirja, jonka kirjailija on ollut Finnconin kunniavieras [vuonna 2010]).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen
Kuvittanut Laura Haapamäki
Tammi, 2016
236 sivua

Tarina jatkuu kirjassa Allmaan vaskitsa (Tammi 2017). Kielisen kylä kohtaa jälleen erikoisen vieraan: Allmaan lähettiläs, vanha vaskitsa, on monia vaaroja uhaten ja oman henkensä uhalla hakemaan apua Kielisestä. Allmaan rauhaa ja asukkaita uhkaavat ilkeät hiidet, eikä avaimenkantajaa ole näkynyt pitkiin aikoihin. Onneksi Kielisestä löytyy kuin löytyykin ihmisiä, joissa vielä on Allmaan tuoksu, ja hänen luokseen vaskitsa suuntaa apua pyytämään.

Avaimenkantaja on unohtanut, miten avainta pitäisi käyttää, ja Allmaan portin sijaintikaan ei ole aivan täysin muistissa. Jotenkin sinne kuitenkin on päästävä! Reitin lisäksi täytyy löytää myös sopivat henkilöt vaaralliselle matkalle Allmaahan.

Veera päätyy yllättäen tapahtumien keskiöön ja sen myötä retkelle Allmaahan. Mutta miten häätää hurjat ja monta kertaa Allmaan asukkaita isommat hiidet? Siinä tarvitaankin kekseliäisyyttä. Lopulta avaimenkantajankin muisti alkaa toimia, vaikka hän onkin alkanut käydä liian vanhaksi tehtäväänsä. On tainnut tulla aika valita uusi avaimenkantaja...

Monesti sarjojen kakkososat eivät yllä aloitusosan tasolle, ja muutenkin tuntuvat vähän "paikallaan junnaavilta". Vähän samaa vikaa on Allmaan vaskitsassakin, vaikka jännitystä riittääkin ihan mukavasti. Ehkäpä trilogian päätösosa täydentää tätäkin tarinaa jotenkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Allmaan vaskitsa
Kuvittanut Laura Haapamäki
Tammi, 2017
284 sivua

Sarjan päätösosa Vattenporin simpukka (Tammi 2018) alkaa kylmän talven kuvauksella. Koko Kielisen väki käpertyy sisälle lämmittelemään - paitsi Olavi. Olavi viihtyy ulkona, varsinkin luistelemassa jäällä. Yhtenä iltana Olavin luisteluretki venyy myöhäiseen iltaan, ja yllätyksekseen Olavi kuulee jonkun kutsuvan häntä ja hetken kuluttua näkee jään alla jonkun kasvot. Kyläyhdistykselle on heti kerrottava, että jotain on jälleen tekeillä, tällä kertaa ilmeisesti Vattenporissa.

Jälleen tarvitaan pelastusretkikuntaa. Matkaan lähtevät Miranda, Veera, Kielisen kirjastonhoitaja Agatha... mutta samoihin aikoihin huomataan, että jo kolmas koulun rehtori peräjälkeen on kokenut kummia. Hän on kadonnut kotoaan, ja jäljet johtavat avantoon. Kenenkään ei tiedetä ikinä hukkuneen Kielisjärveen, mutta nyt sitäkin aletaan jo epäillä. Ja juuri retkikunnan tehdessä lähtöä huomataan myös Olavin katoavan avantoon.

Vattenporissa pelastusretkeläisten ja Olavin tiet kohtaavat hetkeksi, mutta sitten Olavi katoaa Vattenporistakin. Mitä kummaa on tekeillä, ja mihin rehtori on oikein joutunut, sillä Vattenporissa hän ei ainakaan ole?

Päätösosa kietoo tarinan eri juonenkäänteet onnistuneesti yhteen, ja tässä osassa tavataan monta aiemmista osista tuttua hahmoa. Aika jännä ratkaisu oli se, että tästä viimeisestä kirjasta puuttuu kuvitus kokonaan. Joka tapauksessa Sari Peltoniemi on rakentanut omalaatuisen fantasiamaailman erilaisine osineen, ja kokonaisuus toimii mukavasti. Tykkään myöskin siitä, että trilogia vaikuttaisi pysyvän trilogiana. Vaikka ei kai koskaan voi olla aivan varma?

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sari Peltoniemi: Vattenporin simpukka
Tammi, 2018
279 sivua

Martti Linna: Isän luokse

Yhdeksänvuotiaan Katrin isä maalaa taivaanrantaa Brasiliassa. Hänen pikkuveljensä on Sammakkomies, jonka keuhkoja edes lääkäri-äiti ei osaa parantaa. Katri itse on ainoa tyttö, jota Namulan koulun rehtori ja hänen opettajansa Silja Strindberg oikeasti pelkäävät. Kun Katri toimii, mitä tahansa voi tapahtua!
Eräänä päivänä Katri saa isältään postia. Hän näkee koulumatkalla keisaripingviinejä ja tajuaa, että hänen on pelastettava melkein yksinään maapallo, sen sademetsät ja pikkuveljensä. Siinä hommassa Operaatio Pottubileet on vasta alkua: jääkarhujen saapuessa on aika etsiä kahvilaiva ja matkata isän luokse Amazonin vihreisiin sademetsiin. (takakannesta)

Tässä on kirja, jonka otin luettavaksi ihan puhtaasti takakannen perusteella. Ilmastonmuutos yhdeksänvuotiaan silmin! Pakkohan tätä on ainakin vilkaista... ja kansien välistähän löytyikin ihan hauska tarina.

Brasiliassa asuva isä lähettää Katrille lahjaksi ilmastonmuutoksesta kertovan dvd:n, ja hänen maailmansa muuttuu täysin. Katri on vakuuttunut siitä, että maapalloa pitää alkaa suojella, vaikka sitten hän yksin jos ei kukaan muu ala. Katri kyllä yrittää pontevasti saada kaikki muutkin mukaan ympäristöä suojelemaan. Operaatio Pottubileiden on tarkoitus lopettaa yksityisautoilu, mutta naapurit ehtivät puuttumaan asiaan ja poliiseilla on asiaa Katrin äidille... Koulussakin Katri tekee parhaansa saadakseen niin luokkakaverit kuin opettajatkin mukaan, rehtorista nyt puhumattakaan, mutta vastaanotto ei ole ihan sitä mitä Katri toivoo. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jää lähteä isän luokse Brasiliaan, isän joka ymmärtää että on toimittava!

Äärimmäisen tärkeästä aiheesta on saatu aikaan hauska kertomus toimeliaasta koululaisesta, joka heittäytyy hänelle tärkeään asiaan täysin voimin. Yhdeksänvuotiaalle maailma on vielä melko mustavalkoinen: jos et ole minun puolellani, olet minua vastaan. Aikuislukijaa vallan hengästyttää tytön vauhti ja meininki, mutta onneksi aikuiset saavat hänet tulemaan vähän enemmän järkiinsä - unohtamatta kuitenkaan luonnonsuojelua.

Tämä kirja tekisi mieli ottaa mukaan vinkkaussettiin... ehkä kokeilenkin vaikka kolmasluokkalaisille jossain vaiheessa. Down Under -haasteeseenkin kirja sopii, kohtaan 22: kirja johon liittyy sademetsä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Martti Linna: Isän luokse
Myllylahti, 2017
175 sivua

Julian Clary: Me Ponnekkaat

Ponnekkaat asuvat ihan tavallisessa talossa ihan tavallisessa Lontoon kaupunginosassa - mutta he ovat kaikkea muuta kuin tavallinen perhe...
Rouva Ponnekas tekee omalaatuisia hattuja kananmunakoteloista ja kananluista.
Herra Ponnekas keksii työkseen vitsejä ja tekee löytöjä naapureiden roskiksista.
Veeti on aikamoinen veijari, aina juoksentelemassa ja pureskelemassa pöydänjalkoja.
Vilmasta hauskin leikki on hippa - veljen jahtaaminen saa hänet käkättämään naurusta.
Joko arvaat heidän salaisuutensa? Lue koko ratkiriemukas tarina - naurutakuu! (takakannesta)

Julian Claryn Me Ponnekkaat (Otava 2017) valikoitui kirjastoon tulleista uutuuskirjoista luettavaksi ihan jo kansikuvan perusteella, kun mietin vinkkauslistojen uudistamista. Vaisto ei pettänyt: kirja on aivan mainio tarina melkein tavallisesta perheestä. Melkein, sillä he sattuvat olemaan hyeenoita. En usko tällä paljastuksella pahastikaan spoilaavani kirjaa, sillä tämänhän voi päätellä jo kansikuvasta. :)

Kirjan tapahtumat alkavat (sitten kun oikeasti alkavat) kaukaa Afrikasta. Ponnekkaan pariskunta, Anneli ja Risto, ovat lomamatkalla ja päätyvät krokotiilin ateriaksi. Hyeenat Sussu ja Puppe löytävät heidän vaatteensa ja matkatavaransa ja päättävät kokeilla aivan toisenlaista elämää...

"Etkö tajua?" Sussu kysyi. "Sillä keinoin me pääsisimme pois täältä. Olen aina halunnut asua Lontoossa. Siellä ei käsittääkseni ole ollenkaan niin kuuma kuin Afrikassa, ja siellä ihmiset rakastavat jonottamista. Saisimme mukavaa vaihtelua tälle alituiselle tappelemiselle, eikä meidän tarvitsisi enää yrittää napsia lihariekaleita muun lauman hampaista. Tämä on meidän tilaisuutemme aloittaa uusi elämä!"
"Hyvänen aika!" sanoi Puppe ja nauroi epäuskoisena. "Siinäpä vasta PONNEKAS ajatus! Luuletko tosiaan, että se onnistuisi?" (s. 14)

Tästä alkaa Sussun ja Pupen uusi elämä Anneli ja Risto Ponnekkaana. He asettuvat hyvin näppärästi ihmisten maailmaan, saavat töitä ja kaksi ihanaa pen... ei kun vauvaa. Mutta... naapurin kummallinen herra Pynnönen epäilee ihan selvästi jotain! 

Tämä kirja uppoaa taatusti vaikkapa kolmasluokkalaisiin! :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja: 
Julian Clary: The Bolds (2015)
Kuvittanut David Roberts
Suomentanut Outi Järvinen
Otava, 2017
262 sivua

Anna Jansson: Kummitustalo (Emil Wern tutkii #8)

Lukuvauhti on tällä hetkellä lähes nollassa, mutta onneksi näitä jo aiemmin luettuja löytyy. Hitusen kieli poskessa mennään nyt, mutta eihän tämä elämä nyt niin vakavaa ole, eihän? Päätin ottaa käsittelyyn tunnetun dekkarikirjailijan, Anna Janssonin, lapsille suunnatun dekkarisarjan osan. En tunne Janssonin aikuisille suunnattuja dekkareita oikeastaan ollenkaan, tiedän suurin piirtein päähenkilön nimen. Eikös se ole Maria Wern? No, tässä lastensarjassakin Maria esiintyy, mutta sen pääosassa on nuorempi Wern: hänen poikansa Emil. Sarjan nimi on Emil Wern tutkii, ja siinä on tähän mennessä ilmestynyt yhdeksän kirjaa. Tämä kyseinen kirja, Kummitustalo (Gummerus 2016) on sarjan kahdeksas osa. 

Emil matkustaa maalle selvittämään mahdollista kummittelutapausta. Kerrotaan, että Martebon kylän lähellä olevalla suolla liikkuu outoja valoja yöllä ja että Hedvigin talossa asustaa kummitus. Koska Emil ei usko yliluonnollisiin ilmiöihin, hänen on ryhdyttävä tutkimaan tapausta kaverinsa Ubben ja pikkusiskonsa Lindan kanssa. 
Yksitoistavuotiaan Emilin etsivätoimisto Visbyssä on taas täystyöllistetty! (takakansiteksti) 

Kaikki sarjan osat sijoittuvat Gotlannin saarelle Visbyn kaupunkiin, ja joka kirjan alussa on kartta, josta voi tarkastella, missä päin kaupunkia tapahtuu. Tämän kirjan tapahtumapaikka ei kartalla näykään, koskapa Emil on matkustanut maalle... 

Vaikka kirja on vasta hiljattain ilmestynyt, se on työssä ehtinyt tulla tutuksi. Vinkkaan paljon kolmasluokkalaisille, ja tämä kirja on osoittautunut hitiksi, varsinkin pojille. Tämän vinkkaamiseen riittää pieni yleishöpöttely sarjasta kokonaisuudessaan ja lukunäyte: 

- Mitä öisin tapahtuu? Ubbe kysyi. 
Hedvig oli kalmankalpea. 
- Ensin ei tapahdu mitään. Sammutan valot ruvetakseni nukkumaan. Ja odotan. Ulko-ovi on lukossa, makuuhuoneeni ovi samoin. Ikkuna on kiinni. Päivisin pidän sitä raollaan ja tuuletan, mutta öisin se on kiinni. Odotan silmät ummessa. Ehkä vähän tirkistelen. Äkkiä kuuluu suhahdus ja valkea hahmo liukuu huoneen poikki. Sitten kuulen sotilaat. He tömistelevät näkymättömillä saappaillaan lattialla. Sitten kuuluu valitusta. Pikkupoika itkee. Hän itkee ja parkuu sydäntäsärkevästi. Ja lopuksi, tämä on kaikkein pelottavinta, kuulen, kuinka Knut Stare etsii ja huhuilee häntä. Ja näen taas ne kasvot ikkunassa. 
- Ne punasilmäisetkö? Linda hengähti. 
- Ne punasilmäiset, Hedvig kuiskasi ja peitti kasvonsa käsillään. 
(s. 34-35)

Tämä riittää, ja kaikki haluavat lainata kirjan! :) 

Vaan kuinkas niitten kummitusten kanssa oikein käy? Emil kavereineen yöpyy Hedvigin talossa, ja mitäs yöllä tapahtuukaan: 

Loppuratkaisu jääköön paljastamatta! ;) 

Haasteista maailmanvalloitus etenee jälleen, tietenkin Ruotsiin. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä 
Kirjan tietoja: 
Anna Jansson: Spökhuset 
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom, kuvittanut Mimmi Tollerup 
Gummerus, 2016 
78 sivua