Jännitystä syksyn pimeyteen

Syksyn edetessä ja iltojen pimetessä tulee vaihe, jolloin jännärit ja kauhukirjat vetävät tavallistakin enemmän puoleensa. Näihin hetkiin oivaa lukemista on C.J. Tudorin esikoisteos Liitu-ukko (WSOY 2018).



Kirjan tarina kulkee kahdessa aikatasossa: vuosissa 1986 ja 2016. Jo tästä syystä kirja toi elävästi mieleen Stephen Kingin tiiliskiviklassikon Se. Yhtäläisyydet eivät tähän lopu, sillä muutenkin tapahtumaketju tuo kyseisen Kingin teoksen mieleen. Pelle sentään puuttuu.

Vuonna 1986 kaksitoistavuotias Eddie viettää kesää kavereidensa kanssa. Hupaisana viestien vaihtona alkanut liitu-ukkojen piirtely saa karumman käänteen, kun liitupiirrokset johdattavat porukan ruumiin kätköpaikalle. Sen kesän tapahtumia ei kukaan porukasta halua muistella. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Eddie saa kirjeen, jonka sisällä on vain kuva liitu-ukosta. Vanha kaveriporukka ei ole kokoontunut pitkiin aikoihin, mutta nyt taitaa olla korkea aika tavata. Selviää, että muutkin ovat saaneet samanlaisia kirjeitä, ja kaikki olettavat niiden olevan vain pilailua. Tämä luulo kuitenkin osoittautuu vääräksi viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi vanhasta porukasta kuolee.

Eddie ei oikein tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Vanhat asiat on pakko ottaa käsittelyyn ja selvittää, mitä tuona kamalana kesänä vuosikymmeniä sitten oikeastaan tapahtui.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
C.J. Tudor: The Chalk Man
Suomentanut Raimo Salminen
WSOY, 2018
426 sivua

S.K. Tremaynen aiemmat psykologiset jännärit Jääkaksoset ja Tulilapsi olivat molemmat todella jänniä ja mieleenpainuvia lukukokemuksia. Myös kirjailijan uusin teos Ennen kuolemaani (Otava 2018) jatkaa samalla linjalla.

Keskellä Dartmoorin karua ylänköseutua asuu Redwayn perhe, Adam, Kath ja tytär Lyla. Joulunvietto on sujunut tavanomaisen mukavasti Kathin veljen perheen seurassa, mutta joulun jälkeen koittaa karu arki, kun Kath on menettää henkensä auto-onnettomuudessa. Hänen autonsa suistuu veteen, mutta kaikeksi onneksi Kath pääsee autosta ulos ajoissa ja säästyy hukkumiselta. Onnettomuus jättää jälkensä koko perheeseen: metsänvartijana työskentelevä Adam vaikuttaa kummallisen etäiseltä, ja alunperinkin asperger-tyyppisesti oireileva Lyla käyttäytyy aina vain oudommin ja lisäksi puhuu salaperäiseltä miehestä, jonka väittää nähneensä nummilla. Kath itse ei muista onnettomuutta edeltäneistä viikoista mitään. 

Kun Kathin muisti alkaa vähitellen palautua, kaikki kääntyy päälaelleen. Oliko onnettomuus sittenkään onnettomuus? Jotain on pahasti pielessä, ja Kathin on saatava selville totuus tapahtumista.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
S.K. Tremayne: Just Before I Died
Suomentanut Antti Autio
Otava, 2018
431 sivua

Kaksi kirjaa vahinkoraskauksista

Yksi nuortenkirjallisuuden ikuisuusaiheista on ilman muuta teiniraskaus. Näkökulmia aiheeseen ei sen sijaan kovinkaan monenlaisia saa... Tämän vuoden nuortenkirjoista löytyy kuitenkin kaksi täysin vastakohtaista ratkaisua.

Kirsikka Saaren Hölmö nuori sydän (Otava 2018) on ilmestynyt vastikään myös valkokankaille. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kirjan luin. Ihan varauksettomasti en siitä pitänyt, mutta omat ansionsa kirjalla toki on.

Kiira ja Lenni, kaksi viisitoistavuotiasta, täysin erilaista. Yksi yö muuttaa molempien elämän, ja raskaustestin näyttäessä positiivista Kiira päättää pitää lapsen. Lenniltä ei paljon kysellä, mutta tälle ratkaisu vaikuttaa onneksi sopivan. Lenni on juuri niin pihalla kuin vain viidentoista vanha lähiönuori voi olla, ja siinä tilanteessa yleensä voi joutua vielä hankalampaan tilanteeseen. Niin käy Lennillekin. Ei hän tiedä, miten pitäisi olla isä, ei hänelläkään ole isää. Isähahmoksi valikoituu vähän sattumalta Janne. Jannella on yleensä jotain mukavaa sanottavaa Lennille, mutta Jannella on myös melkoisen vahvoja mielipiteitä. Varsinkin maahanmuuttajista, joita lähiössä riittää.

Lähtökohdat perhe-elämään eivät ole kummoiset, mutta kuten ihan oikeassakin elämässä onneksi usein käy, asioilla on taipumus järjestyä. Edes jotenkin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän
Otava, 2018
205 sivua

Täysin toisesta näkökulmasta aihetta tarkastellaan Anu Holopaisen kirjassa Sydänhengitystä (Karisto 2018). Tiira on lukion päättänyt nuori tyttö, joka tietää tarkkaan mitä tulevaisuudelta haluaa. Vapaaehtoistyö mertensuojeluprojektissa Filippiineillä kutsuu, matka on jo varattu. Raskaustestin kaksi sinistä viivaa sekoittaa pakan täydellisesti.

Äiti saa tietää asiasta eikä tietenkään ole mielissään, mutta hyväksyy asian muitta mutkitta ja alkaa odottaa mummoksi tuloaan. Lapset ovat lahja, sanoo äiti, niin kuin lapsettomuudesta kärsineen äidin odottaakin sanovan. Paras ystävä on yllättäen yhtä innoissaan ja tahtoo päästä kummiksi. Äiti saa Tiiran poikaystävänkin sille kannalle, että isyys on ihan ok ja tässä sitä nyt ollaan perheeksi kasvamassa. Mutta mutta. Tiira ei halua. Hänen maailmaansa lapsi ei mahdu, ei varsinkaan tällä tavalla. Tiira tietää heti haluavansa abortin, ihan ehdottomasti. Mahdollisimman pian.

Kun lähiverkko painostaa Tiiraa toiseen ratkaisuun, hän kokee olevansa täydellisen yksin. Onneksi tukea tulee isosiskolta. Isosisko on itse jo äiti, mutta hän tietää etteivät kaikki halua olla äitejä. Siskon tuella Tiira taistelee oikeudestaan päättää itse omasta kehostaan, ja kaikkien mahdollisten välien poikki menemisen uhalla saa varattua ajan aborttiin. Sitäkin joutuu odottamaan, onneksi ei yhtä kauan kuin lasta.

Itselläni ei ollut juurikaan käsitystä siitä, minkälainen prosessi abortin teko on, mutta tämän kirjan luettuani on. Huh. Järkyttävän hienosti kirjoitettu kuvaus abortin tekemisestä, ja vielä ilman moralisointia sitä vastaan. Tällaistakin näkökulmaa aiheeseen tarvitaan ehdottomasti. Kaikkien ei missään nimessä ole pakko haluta lapsia, ja nykypäivänä on mielestäni ihan älytöntä että naisia määritellään äitiyden kautta. Ihan kuin se olisi itsestäänselvyys... tästä voisin paasata vaikka kuinka, mutta taidanpa jättää tähän. ;)

Pitkällisen harkinnan jälkeen otan tämän kirjan mukaan Helmet-haasteeseen ja kuittaan sillä kohdan 48 (haluaisit olla kirjan päähenkilö). En haluaisi päähenkilön nahkoihin siksi, että haluaisin kokea saman, vaan siksi että henkilö on niin vahva. Tiira tietää mitä elämältä haluaa ja on valmis toimimaan täysin sen mukaisesti huolimatta ympäristön paineesta. Hatunnosto kaikille jotka vastaavaan pystyvät.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 5 tähteä
Kirjan tietoja:
Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Karisto, 2018
228 sivua

Hyvän mielen kirjoja haikeista aiheista

Syksyn mittaan olen lukenut useampiakin ns. hyvän mielen kirjoja, siis kirjoja joista jää lukemisen jälkeen mukava tunne. Tässä postauksessa esillä pari niistä. Aiheensa puolesta näitä kirjoja ei ehkä välttämättä heti mieltäisi hyvän mielen lukemiseksi, sillä niissä käsitellään melko haikeita ja rankkojakin asioita.

Agnès Martin-Lugandin esikoisteos Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia (Bazar 2018) herätti mielenkiinnon jo nimellään. Kirja on tarina perheensä menettäneestä naisesta, joka yrittää parhaansa mukaan toipua surustaan ja päästä uudelleen elämänsyrjään kiinni.

Dianen mies ja pieni tytär ovat menehtyneet auto-onnettomuudessa vuosi sitten, ja sen jälkeen Diane on eristäytynyt kotiinsa. Hänen aiemmin perustamansa kirjakahvila on jäänyt lähes tuuliajolle, eikä Diane ole kyennyt käymään edes hautausmaalla kertaakaan. Lopulta Diane herää huomaamaan tilanteensa toivottomuuden ja päättää tehdä sille jotakin. Hän muuttaa elämänsä kertaheitolla: Pariisi jää taakse kun Diane muuttaa Irlantiin. Maa on juuri niin kiehtova ja ihana kuin Diane aina miehensä kanssa oli ajatellut, ja pikkukylässä hänet otetaan yllättävän hyvin vastaan. Vain lähin naapuri näyttää hapanta naamaa, mokoma töykeä valokuvaajamies.

Diane ei kuitenkaan tästä lannistu, vaan onnistuu tutustumaan myös lähinaapuriinsa Edwardiin. Vähitellen suru muuttaa muotoaan ja Diane toteaa olevansa valmis uuteen ihmissuhteeseen. Valitettavasti vain kaikki eivät ole asiasta samaa mieltä...

Tykästyin kovasti kirjaan ja ilahduin, kun huomasin kansiliepeestä että jatkoa on luvassa  ensi keväänä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Agnès Martin-Lugand: Les gens heureux lisent et boivent du café
Suomentanut Kirsi Tanner
Bazar, 2018
218 sivua

Vähän eri tavalla haikeaa luettavaa oli Sofia Lundbergin kaunis teos Punainen osoitekirja (Otava 2018): iäkkään naisen muistoja vanhoista ystävistä ja rakkaista ihmisistä.

Doris on 96-vuotias, mutta elää edelleen yksin omassa asunnossaan Tukholmassa. Apua on saatavilla tarvittaessa: kotiavustajat käyvät päivittäin, ja yhteys Amerikassa asuvaan sisarentyttäreen, Jennyyn, hoituu nykyaikaisesti Skypen avulla. Korkea ikä tuo mukanaan kummasti hupenevan tuttavapiirin, ja niinpä Doriksen vanhasta osoitekirjasta on vedetty jo yli monta, monta nimeä. Muistot heistä elävät kuitenkin vielä Doriksen mielessä, ja hän päättää kirjoittaaa Jennyllekin näistä aikanaan tuntemistaan ihmisistä, ettei vain kävisi niin että kohta heitä ei muista kukaan.

Kun Doriksen vointi yllättäen huonontuu ja hän joutuu sairaalaan, Jenny lentää Amerikasta Ruotsiin ollakseen lähempänä. Hän löytää Doriksen hänelle osoittamat kirjoitelmat ja lähes lumoutuu lukemastaan. Suvun aiemmat vaiheet selkenevät koko ajan lisää, ja Jenny huomaa Doriksen kaipaavan kovasti vanhaa rakastettuaan. Suunnitelma alkaa itää hänen mielessään... mutta ehtiikö hän toimia, ennen kuin on liian myöhäistä?

Kaunis, kaunis kertomus. Loppu toi kyyneleet silmäkulmiin, ihan väkisellä.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sofia Lundberg: Den röda adressboken
Suomentanut Tuula Kojo
Otava, 2018
316 sivua

Lasten jännää x 3

Kaikenlaiset kammottavat olennot kuten hirviöt ja kummitukset sopivat syksyyn ja halloweenin aikaan saumattomasti, ja niitähän varsinkin lapsille ja varhaisnuorille suunnatuista kirjoista löytyy. Tässä kolme Halloween-lukuhaasteeseen passelia kirjaa.

Tapani Baggen kirjoittama ja Carlos da Cruzin mainiosti kuvittama Apassit-sarja jatkuu kirjalla Vanajaveden hirviö (Karisto 2018). Tässä kirjassa liikutaan Hämeenlinnassa 1910-luvulla, kun salaseura Apassit kutsutaan tutkimaan uutta mysteeritapausta. Karlbergin kartanon isännältä on varastettu hyvin arvokas esine, ja samoihin aikoihin Vanajavedellä on nähty kauhistuttava hirviö. Apassit arvelevat aivan oikein, että nämä tapaukset liittyvät jollain tavalla toisiinsa. Vauhdikas seikkailu esittelee vanhaa Hämeenlinnaa sekä siellä asuneita merkkihenkilöitä. Kirjan sivuilta löytyy esimerkiksi muuan viiksekäs herrasmiessäveltäjä. :)

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Tapani Bagge: Vanajaveden hirviö
Kuvittanut Carlos da Cruz
Karisto, 2018
135 sivua

Katarina Mazettin Viisikkoja kunnioittava Seikkailuserkut-sarja etenee neljänteen osaansa. Haamuja ja hirviöitä (Otava 2018) tuo Karlssonin serkukset jälleen kerran Uikkusaareen. Syyslomalla saaristossa on pimeää, ja halloween ja kummitusjutut tuovat oman erityisen lisänsä lomanviettoon. Lähellä sijaitsevassa Suurvallassakin tapahtuu: Jorin äidin teatteriseurue esiintyy siellä, ja samaan aikaan kaupungin yli pyyhkäisee murtovarkausaalto. Ketä kummat naamiotyypit kaduilla ovat, ja onko heillä jotain tekemistä varkauksien kanssa? Tapaus kuulostaa aivan Seikkailuserkuille sopivalta kohteelta.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Haamuja ja hirviöitä
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2018
153 sivua

Kristina Ohlssonin nuortensarjan aloitusosa Lasilapset oli mielestäni ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa. Nyt tämäkin tarina saa jatkoa! Hopeapoika (WSOY 2018) nostaa päähenkilöksi Aladdinin. Aladdinin vanhemmilla on ravintola vanhassa vesitornissa, ja nyt koko perhe on muuttanut asumaan samaan rakennukseen. Ravintolalla ei mene oikein hyvin, ja kaiken lisäksi sieltä alkaa kadota ruokaa. Aladdinin epäilykset kohdistuvat tornin liepeillä norkoilevaan outoon poikaan, joka liikkuu vuodenaikaan nähden kumman vähissä vaatteissa. Kukaan muu ei tunnu näkevän poikaa lainkaan. Myöskään jälkiä ei näy, vaikka lumihangessa niitä pitäisi olla paljonkin. Onko poika todellinen vai onko hän Hopeapoika - jo sata vuotta kuolleena ollut kadonneita kirkkohopeita etsivä poika? Aladdin, Billie ja Simona päättävät tutkia asiaa tarkemmin...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kristina Ohlsson: Silverpojken
Suomentanut Pekka Marjamäki
WSOY, 2018
224 sivua

Nuortenfantasiapläjäys

Olen jotenkin alkanut lämmetä nuortenfantasialle. Taas sain luettua useamman genreen kuuluvan teoksen, niputetaanpa ne nyt samaan postaukseen. Kaikki kirjat kuuluvat johonkin sarjaan, eli pääsevät mukaan Jatkumo-lukuhaasteeseen.

Nonna Wasiljeffin Loukkupoika (Otava 2018) aloittaa uuden fantasiatrillerisarjan. Kirjan päähenkilö Aaron on 15-vuotias, ja hän on elänyt koko elämänsä Loukuksi kutsutussa paikassa. Aaronille se on koti, mutta hän tietää useimpien pitävän sitä kamalana paikkana, vankilana. Heidät on tuotu sinne vastoin omaa tahtoaan, ja heitä vartioidaan etteivät he pääsisi pakenemaan. Aaron on ainoa, joka on syntynyt Loukussa. Silti hän välttelee paikan harmaaunivormuisia vartijoita, Tomuja, yhtä hartaasti kuin kaikki muutkin. Kukaan Loukussa ei ole Tomujen ulottumattomissa. Näennäisesti Loukussa majailevat ihmiset saavat asua ja olla rauhassa omissa oloissaan ja kodeissaan. Heitä yhdistävä tekijä on Luonto. Se tekee heistä pelottavia, pahoja, kirottuja. Mutta luonnosta ei puhuta, kuten ei Tomuistakaan.

Loukussa ollessaan Aaron on menettänyt niin äitinsä kuin parhaan ystävänsä Sofiankin. Heidän kohtalonsa mietityttää Aaronia aika ajoin, vaikka hän onkin melko varma että ainakin äiti on kuollut. Sofian hän epäilee olevan vielä elossa jossain Loukun ulkopuolella. Aaronilla on äidistä salaisena muistona satukirja ja vanha sormus, joka on kuulemma ollut joskus Aaronin isän. Sofian vanhasta kodista Aaron löytää äidin kätkemän viestin, joka vahvistaa Sofian olevan vielä elossa. 

Osa Loukkuun tuoduista vangeista suunnittelee pakoa. Se on toivotonta, uhkarohkeaa ja vaarallista, sillä ulospääsyä ei ole. Paitsi ehkä Toisen tason kautta... Toinen taso on pelätty paikka. Jos sinne joutuu, tuskin palaa enää takaisin. Aaron päättää lähteä pakoa suunnittelevan joukon mukaan, ja keksii heille pääsyn Toiselle tasolle. Siitä alkaa melkoinen seikkailu, jonka aikana Aaronille selviää monenlaista - suurimpana asiana tähän asti tuntemattoman isän menneisyys. Sofiakin löytyy, mutta ihan eri paikasta kuin Aaron oli kuvitellut.

Koukutuin odottamaan jatkoa!

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Otava, 2018
336 sivua

Sini Helmisen Veden vallassa (Myllylahti 2018) jatkaa Väkiveriset-sarjaa. Kun aiempien osien teemoina on ollut metsä ja vuori, tämä kolmas osa keskittyy veteen.

Mari asuu kahdestaan isänsä kanssa äidin kadottua vuosia sitten. Isä on höyrähtänyt uskomaan vanhoihin kalevalaisiin kummajaisiin eikä vaivaudu tätä juuri peittelemään. Niinpä niin sanotut koulukaverit saavat vielä yhden tekosyyn lisää ottaa Mari hampaisiinsa. Päänvaivaa ja jopa pelkoa aiheuttaa myös koulun liepeillä notkuva erikoinen vihreätukkainen nuori mies, jonka tuijotuksen Mari kokee erityisen hankalaksi.

Marin mitta alkaa olla täynnä, ja kaiken lisäksi hän vielä peseytyessään hoksaa ihostaan jotain kummaa, aivan kuin suomun! Vesi on aina vetänyt Maria puoleensa isän varoituksista huolimatta, mutta nyt se alkaa houkuttaa häntä entistä enemmän. Marin koulussa tapaama, aluksi erikoiselta vaikuttanut Tuulia tulee onneksi hätiin ja kertoo Marille uskomattoman totuuden hänen syntyperästään. Marille selviää myös, että äiti onkin vielä elossa - mutta aivan jossain toisessa maailmassa.

Kylläpä taas viihdyin kirjan parissa! Varsinkin, kun tämän osan myötä selvisi jotain, mikä sarjan ensimmäisessä osassa jäi vähän mietityttämään. :) Nappaan tämän kirjan mukaan myös Spefi-haasteeseen, kohtaan 39: spefikirja, jossa on käytetty hyväksi mytologioita.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Sini Helminen: Veden vallassa : veden kirja
Myllylahti, 2018
239 sivua

Kimmo Ohtosen nimi tuli tutuksi toissavuoden Tieto-Finlandia -ehdokkaiden joukosta. Hänen upea teoksensa Karhu : voimaeläin (Docendo 2016) oli ehdolla myös Vuoden luontokirjaksi, ja valittiin Lukija-Finlandian voittajaksi. Nyt Ohtonen pääsee tuomaan luontotietämystään tutuksi myös nuoremmille lukijoille, yhdistettynä fantasiaan.

Soturin tie (Otava 2018) aloittaa Ikimaa-sarjan. Kun aloin lukea kirjaa, se tuntui ensin ihan "tavalliselta" nuortenkirjalta, siis siinä mielessä että en olisi osannut sijoittaa sitä mihinkään genreen. Melko äkkiä kuvioon tuli mukaan jopa dystooppisia piirteitä. Maailma ei olekaan tämä meidän omamme, vaan jotain muuta.

Elämä Kuusilaaksossa ei ole aina ruusuista, mutta Oliver on tottunut siihen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen äitinsä katoaa jäljettömiin, eikä kukaan kyläläisistä oikein tunnu edes kaipaavan häntä. Isäkin vaikuttaa suhtautuvan asiaan jotenkin nihkeästi. Oliver tuntee olevansa ainoa, joka haluaa löytää äidin. Tämä käsitys onneksi osoittautuu vääräksi: on muitakin, jotka haluavat löytää kadonneen. Oliver saa avukseen karhun, eläimen jota ei pitänyt enää olla edes olemassa.

Jätti-niminen karhu vie Oliverin toiseen maailmaan: Ikimaahan, josta hän on aikoinaan äidin mukana lähtenytkin sitä itse muistamattaan. Ikimaassa vallitsee sekasorto, ja sen selvittämiseen tarvitaan niin Oliverin äitiä, Oliveria kuin voimaeläimiäkin. Paha kyllä nykyinen hallitsija kuningas Viktor on toista mieltä.

Tämä kirja sopii varmasti jo vähän nuoremmillekin fantasian ystäville (5-6 -luokkalaisille?), ja seikkailu tempaisi minutkin mukaansa alta aikayksikön. Toivottavasti sarja jatkuu pian. 

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Kimmo Ohtonen: Soturin tie
Otava, 2018
335 sivua

Nuorten scifisarjoja

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan uusi nuorten scifijännäri Beta (Tammi 2018) on Sensored Reality -trilogian aloitusosa. Kirja on sinänsä tyypillinen dystopia: ilmastonmuutos on vaikuttanut koko maailmaan niin, että se on muuttunut toisenlaiseksi paikaksi. Uutta sen sijaan on se, että scifiin yhdistetään mukaan historiaa ja pelimaailmaa.

Kirja sijoittuu vuoteen 2117. Helsingistä on oikeasti tullut Pohjolan Venetsia: kaupunki on osittain uponnut mereen. Kaupunki on menestyvä peliteollisuuden keskittymä, ja videopelaamisesta on tullut ihmisille elämäntapa. 16-vuotiaan Minakon eli Bugin isä on kuollut yllättäen, ja hän joutuu muuttamaan äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen. Bug ikävöi Meri-Tokiota ja elämäänsä siellä eikä uusi paikkakunta kouluineen voisi vähempää kiinnostaa. Aika kuluukin paljon mieluummin pelikonsolin ääressä. Kaikki kuitenkin muuttuu täysin, kun animoitu videopelilohikäärme kutsuu Bugin beetatestaajaksi ninjapeliin, joka sijoittuu keskiajan Japaniin.

Peli on jotain ihan uutta: sitä pelataan pukemalla päälle ohjaimena toimiva pelipuku, ja kokemus on kirjaimellisesti kuin olisi itse pelin sisällä. Pelin ninjakoulutus opettaa Bugille uusia taitoja ja kehittää häntä pelin ulkopuolellakin. Puvun erityisominaisuudet huolehtivat siitä, ettei Bug loukkaa itseään liian pahoin.

Pelin ulkopuolella Bug yrittää tasapainotella koulunkäynnin, tympeiden koulukiusaajien, isän ikävöinnin ja äidin työkiireiden keskellä. Bug tietää äidin työstä vain sen, että tämä on pelisuunnittelija joka työskentelee salaisen Next Level -projektin parissa.

Kirja on hengästyttävää menoa alusta loppuun. Beetatestaus ei mene ihan niinkuin Strömsössä, mutta Bug selviää kuin selviääkin - vain päätyäkseen uuden pulman eteen, kun hänen äitinsä katoaa. Löytääkseen äitinsä Bugin on otettava selvää äidin työkuvioista: mikä Next Level oikein on?

Sarjan seuraava osa ilmestyy ensi keväänä. Tämä aloitusosa pääsee mukaan Jatkumo-haasteeseen, Helmet-haasteeseen (kohta 29: kirjassa on lohikäärme) ja Spefi-haasteeseen (kohta 35: dystopiakirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
Tammi, 2018
328 sivua

K.K. Alongin Kevätuhrit-trilogia pääsee päätökseensä osassa Pakenijat (Otava 2018). Alkuasetelma on pelottavan tuttu: Jade herää junavaunusta, joka on täynnä läjäpäin lojuvia ihmisiä. Ei kai vaan taas? Viimeinen asia, mitä Jade muistaa, on palava talo ja helikopteri taivaalla. Aikuiset ovat palanneet.

Vähitellen selviää, että aiemmista kirjoista tuttu porukka on hajonnut. Jade ja Ali ovat päätyneet junaan, joka kuljettaa heidät Venäjän puolelle. Muut ovat jääneet tulipalon armoille, eivätkä kaikki ole edes selvinneet. Jäljelle jääneiden on lähdettävä taas liikkeelle, ja nyt heidän täytyy varoa entistä enemmän. Yllättäen sarjan aloitusosasta tuttu "kuolemanaalto" iskee uudelleen. Sen jälkeen kaikki on taas toisin.

Tämä sarja on kyllä ollut jotain ihan erilaista! Rankkaa menoa ja meininkiä, eikä henkilöitä juuri säästellä. Erityisesti pidän siitä, että tapahtumia ei sen kummemmin selitellä. Tällainen maailma nyt on, piste. Jokainen saa itse päättää, miksi. Kirjan ja koko sarjan loppu on myös mieleiseni.

Tällaista vaan lisää, kiitos! :) Ja tämänkin kirjan nappaan mukaan Jatkumo-haasteeseen, Spefi-haasteeseen (kohta 33: spefikirja, joka on suunnattu nuorille aikuisille) ja YA-haasteeseen (jatko-osa sarjaan).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
K.K. Alongi: Pakenijat
Otava, 2018
334 sivua

Seikkailua ja jännitystä x 2

Uusia lapsillekin sopivia jännitys- tai salapoliisisarjoja ei oikeastaan näin kirjastontädin näkökulmasta voi ilmestyä liikaa. Niille on valtavasti kysyntää tietyn ikäisten keskuudessa, ja kyllä niistä vinkkarikin tykkää. Vallankin, jos mukaan on saatu ympättyä vielä ripaus historiaa!

Olinkin siis vallan mielissäni, kun sain käsiini uutukaisen Tapani Baggelta. Aavehevosen arvoitus (Karisto 2018) aloittaa Apassit-sarjan, joka on selkeästi suunnattu alakoululaisille. Ei nyt aivan lukemista opetteleville, sillä tekstiä on yllättävän paljon, mutta sanotaanko nelosluokkalaisista eteenpäin varmaan uppoaa.

Takakannen tekstin mukaan koko sarja sijoittuu noin vuoteen 1910. Aloitusosassa seikkaillaan yli sadan vuoden takaisessa Helsingissä. Kun Heikki kuulee juttuja kammottavasta aavehevosesta, joka laukkaa pitkin kaupungin sumuisia katuja ja tekee vahinkoa minkä ehtii, hän päättää kavereineen perustaa salaseuran ja selvittää, mistä oikein on kyse. Seuran nimeksi tulee Apassit, ja siihen kuuluu Heikin lisäksi Samuli, Otto, Erik - ja Ellinelli, Heikin rasittavat kaksossiskot.

Kirja on hyvinkin perinteinen salapoliisiseikkailu, ja sarjaan on luvassa toinen osa heti syksyllä. Helmet-haasteesta kuittaan kirjan myötä luetuksi kohdan 11: kirjassa käy hyvin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus
Kuvittanut Carlos da Cruz
Karisto, 2018
127 sivua

Baggen teos sopii luonnollisesti myös Jatkumo-lukuhaasteeseen, kuten myös Blytonin Viisikoille kunniaa tekevä Katarina Mazettin Seikkailuserkut-sarja, joka etenee kolmanteen osaansa. Viikinkejä ja vampyyreja (Otava 2018) vie Karlssonin serkukset jälleen Frida-tädin luo Uikkusaareen, missä tuntuu aina sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista. Edellisessä osassa saaresta löytyi vanhoja kolikoita, ja nyt täti on varma, että saarelta löytyy enemmänkin muinaisesineitä. Kenties viikinkiajoilta asti! Asiasta on tietysti otettava selvää, ja serkusten saavuttua saareen täti lähtee Tukholmaan neuvottelemaan museoviraston arkeologien kanssa.

Saarelle jääneet Julia, Pörri, Alex, Jori ja tietysti Katinryökäle joutuvat jälleen tukalaan tilanteeseen, kun muinaisesineistä vihiä saaneet kaupunkilaiset (epärehelliset sellaiset luonnollisesti) saapuvat saareen nuuskimaan melkein heti tädin lähdettyä. Serkuksille koittaa tiukat paikat, varsinkin kun Pörri on lisäksi näkevinään joka puolella vampyyreja...

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Katarina Mazetti: Vikingar och vampyrer
Suomentanut Ulla Lempinen
Otava, 2018
142 sivua

Naiskohtaloita sadan vuoden takaa

Olipa sota- tai kriisitilanne mikä hyvänsä, se koskettaa kaikkia väestön eri ryhmiä. Erityisesti naisten ja lasten osa on usein olla sivustakatsojia, viattomia kärsijöitä. Varmaan siksi nais(tai lapsi-)näkökulma sotatapahtumiin onkin niin kiehtova.

Suomen sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat tällä hetkellä erityisen pinnalla. Käytettiinpä tuosta ajanjaksosta sitten mitä nimitystä tahansa (sisällissota, vapaussota, kapina, kansalaissota...), ihmisten kokemukset eivät kauheasti vaihtele. Toki sodalla on aina voittajansa ja häviäjänsä, mutta silti. Sarjakuva-antologia Sisaret 1918 (Arktinen Banaani 2018) sisältää kymmenen naisen tai (tyttö)lapsen kokemuksia kansalaissodan ajalta kymmenen eri sarjakuvataiteilijan tulkitsemana. Sarjakuvien tarinat ovat peräisin elävästä elämästä: Kansan Arkiston muistotietokokoelmasta sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta, siis sekä punaisten että valkoisten puolelta eri puolilta Suomea.

Reetta Laitisen toimittamassa antologiassa ovat mukana sarjakuvataiteilijat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen sekä Tiitu Takalo. Tarinoiden kertojina on eri ikäisiä tyttöjä ja naisia: Toini (pikkutyttö valkoisten puolelta), Ida (nuori punakaartilaisnainen), Maija (muistelee vanhana mummona toimintaansa punaisten muonittajana), Martta (muistelee vuonna 1948 aikaansa punakaartissa), Helena (valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen), Mandi (muistelma kirjoitettu pian punaisten vankileiriltä vapautumisen jälkeen), Hulda (punakaartiin liittynyt viiden lapsen leskiäiti), Emmi (naiskaartilainen, aktiivinen kommunisti), Katri (Sortavalan seminaarissa opiskellut, valkoisten esikunnassa työskennellyt nuori nainen) sekä Ida (pikkutyttö punaisten puolelta). Kymmenen erilaista tarinaa sodan kauhuista, ja silti jotenkin niin samanlaisia. Tällaisia teoksia tarvittaisiin enemmän. 1918-haasteen lisäksi mukaan Sarjakuvalukuhaasteeseen.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Sisaret 1918
Toimittanut Reetta Laitinen
Arktinen Banaani, 2018
110 sivua

Perinteisempi kansalaissodan kuvaus on Heidi Könkään historiallinen romaani Sandra (Otava 2017). Romaani kulkee kahdessa aikatasossa, nykyajassa ja sadan vuoden takaisissa tapahtumissa. Nykyajassa Klaara tutkii vanhoja papereita, jotka löytyivät suvun vanhasta talosta. Klaaralle selviää, minkälaista elämää hänen äitinsä äiti Sandra eli aikanaan.

Sandra ja Janne asuttavat omaa torppaansa. Kun Janne tempautuu mukaan vuoden 1918 levottomuuksiin punakaartin riveihin, Sandran on pärjättävä viiden lapsensa ja appivanhempiensa kanssa miten parhaiten taitaa. Talvi on kylmä ja leipä lujassa, ja kuudennen lapsen tulevaisuus näyttää perin epävarmalta. Kaiken kurjuuden ja vaikeuden keskellä Sandran henkireikä on päiväkirjantapainen, pieni muistivihko. Ei Sandra voi aavistaakaan, mitä jälkipolvet siitä saavat selville.

Hieno, kauniisti kerrottu tarina kotirintaman karuudesta. Ansaitsee ehdottomasti paikkansa 1918-lukuhaasteessa.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Heidi Köngäs: Sandra
Otava, 2017
285 sivua

Tervetullutta näkökulmaa vuoden 1918 tapahtumiin tuo Laura Lähteenmäen nuorille aikuisille suunnattu teos Yksi kevät (WSOY 2018). Hyvinkin Anneli Kannon Veriruusujen tyylinen romaani kertoo viiden nuoren naisen tarinan keväältä 1918.

Samassa tehtaassa työskentelevät Linda, Katri, Aada, Jenny ja Bea löytävät itsensä vanhasta huvilasta, jonne heidät on käsketty hoitamaan punaisten haavoittuneita. Etukäteen romanttiselta vaikuttanut seikkailu muuttuu totiseksi todeksi viimeistään silloin, kun Aadan ihailema Peetu kannetaan verisenä sisälle huvilaan. Ilman kokemusta tai koulutusta ihmishenkiä on vaikea pelastaa, ja tytöillekin annetaan lopulta aseet käteen.

Kevään jälkeen tulee kesä, ja tyttöjen pitäisi sopeutua valkoiseen Suomeen. Juuri käyty verinen sota varjostaa jokaisen tytön elämää jollakin tavalla, mutta kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava.

Aada mietti usein kesällä, mitä sodassa oli tapahtunut ja mikä asia johti toiseen. Mutta minä en osannut vastata hänelle. Tuntui kuin kaiken menneen ylle olisi hitaasti vedetty harmaata huopaa. En tiennyt enää, mitä tarkalleen oli tapahtunut ja oliko se ollut oikein vai väärin. Olin nähnyt taisteluista vain palasen, sen missä olimme mukana - sen talon, kadun, risteyksen, rinteen ja jään - ja sitten kaikki oli ollut jo ohi. (s. 122)

Tykkäsin kirjasta todella paljon, ja toivoisin nuorten löytävän sen luettavakseen. 1918-haasteen lisäksi nappaan kirjan mukaan YA-haasteeseen, kohtaan minua kiinnostava aika/paikka.

Mistä kirja minulle: oma ostos
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
WSOY, 2018
170 sivua

Uutta lukemista lapsille

Pari vuotta sitten ilmestynyt Andrus Kivirähkin Koiranne alkaa kohta kukkia oli yksi sen vuoden hykerryttävimmistä kirjoista. Nyt on luvassa lisää hauskutusta, kun kirjalijalta ilmestyi juuri uutukainen Kun Musti muni mummon (WSOY 2018).

Valitettavasti aivan samalle tasolle tämä teos ei yllä, mutta viihdyin sen parissa joka tapauksessa. Kirjan neljätoista tarinaa saivat minut välillä nauramaan ihan ääneen, ja vähimmässäkin tapauksessa hihityttämään hiljaa sisäisesti. ;-)

Muutaman sivun mittaiset tarinat sopivat mainiosti ääneen luettaviksi, ja värikkäät kuvat tukevat tarinoita hyvin. Oman hauskuutensa ainakin tällaiselle paljon lukevalle ja lukeneelle toivat myös tarinoiden sisältämät kirjallisuusviittaukset, joita bongailin useampia. Tämä kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 8 (balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Andrus Kivirähk: Kun Musti muni mummon
Kuvittanut Christer Nuutinen
Suomentanut Heli Laaksonen
WSOY, 2018
61 sivua

Kivirähkin kirjojen kaltaisilla humoristisilla tarinoilla on aina oma paikkansa (lasten)kirjallisuuden joukossa. Sen sijaan toista alkuvuodesta ilmestynyttä kirjaa ihmettelin suuresti. En millään muotoa tunnustaudu kukkahattutädiksi, mutta sellaisia piirteitä Antti Nylénin Eino ja suuri possukysymys (Otava 2018) sai minusta esiin.

Seitsemänvuotias Eino saa enoltaan lahjaksi possun. Sellaisen, jonka voi syödä kun ei enää jaksa leikkiä sillä. Eino on kummissaan. Miksi possu haluaa tulla syödyksi? Onko se pakko syödä? Onko lihaa pakko syödä?

Tympeän läpinäkyvästi julistava ja tyrkyttävä kirja. En siedä tyrkyttämistä, olipa kyse sitten uskonnosta tai mistä tahansa. Tämän kirjan pääasiallinen sanoma tuntuu olevan, että jos syöt lihaa, olet kauhea ihminen. Hyvät ihmiset eivät syö ystäviään, vaan oikeaa eli vegaanista ruokaa.

En tunnusta, että  minulla olisi mitään vegaaneita tai ylipäätään mitään "ryhmittymiä" vastaan, mutta tällainen mustavalkoinen ajattelu ja julistaminen varmaankin on se suurin niskakarvojen nostattaja. Jos itse haluaa syödä tietyllä tavalla, miksi tuomita ne muut, jotka eivät tee samoin? En tiedä. Ehkä olisin voinut jättää tämän kirjoituksen tekemättä, mutta tuomitaan nyt sitten. Minusta tämmöinen vaan on väärin.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 1 tähti
Kirjan tietoja:
Antti Nylén: Eino ja suuri possukysymys
Kuvittanut Ilja Karsikas
Otava, 2018
92 sivua

Ruth Ware: Nainen hytissä 10

Ruth Waren esikoisdekkari Synkän metsän siimeksessä (Otava 2017) oli oikein jännä, ja sen perusteella odotin aika paljon uutuudelta Nainen hytissä 10 (Otava 2018).

Toimittaja Laura Blacklock eli Lo on vähän jämähtänyt elämässään polkemaan paikalleen, samoihin tuttuihin tilanteisiin ja samaan vanhaan työpaikkaan. Parisuhdekin tuntuu jotenkin olevan hankalassa tilanteessa. Lo saa kuitenkin mahtavan tilaisuuden osoittaa kykynsä, kun hän pääsee mukaan uuden luksusristeilijän neitsytmatkalle Pohjanmerelle. 

Juuri ennen risteilylle lähtöä Lo joutuu pois tolaltaan murtovarkaan tunkeutuessa hänen kotiinsa. Hänen on vaikea saada nukuttua, ja ainoa keino turruttaa väsymystä ja pelkoa on alkoholi. Edes risteilyn alettua Lo ei pysty rentoutumaan, vaan univelka kasvaa ja kasvaa. Laittautuessaan iltatilaisuutta varten Lo huomaa ripsivärinsä unohtuneen kotiin, ja päättää lainata ripsiväriä naapurihytistä. Hytin numero 10 oven avaa nuori nainen, joka vaikuttaa häkeltyneeltä mutta antaa Lolle ripsivärin. Myöhemmin yöllä hytistä kuuluu tuskanhuuto ja sen perään valtava loiskahdus... juuri sellainen joka voisi kuulua kun ruumis heitetään laidan yli mereen. 

Lo on varma, että naapurihytin nuori nainen on murhattu. Ainoa ongelma on se, että hytin olisi pitänyt olla tyhjillään. Kukaan muu ei ole nähnyt kyseistä naista, eivät matkustajat eikä henkilökunta. Kukaan ei tunnu uskovan Lota, varsinkaan kun hänen alkoholin ja masennuslääkkeiden käyttönsä hoksataan. Joku kuitenkin tietää Lon tietävän jotain, sillä hän löytää uhkaavia viestejä joissa häntä kehotetaan lopettamaan nuuskiminen. Vähitellen Lo alkaa pelätä omankin henkensä puolesta, samoin hänen omaisensa ja ystävänsä, kun eivät saa häneen yhteyttä.

Jotain laivalla on siis tekeillä... kuka salaperäinen nainen on, ja voiko keneenkään luottaa?

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 3 tähteä
Kirjan tietoja:
Ruth Ware: The Woman in Cabin 10
Suomentanut Terhi Kuusisto
Otava, 2018
352 sivua

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas

Teinityttären äitinä en ole oikein voinut välttyä tubettajilta ja heihin liittyvältä hypetykseltä. Oman "kihinänsä" meilläkin on aiheuttanut Maiju Voutilaisen eli Mansikkka-tubettajan runokirja Itke minulle taivas (Otava 2017). Pitihän sitä itsekin sitten vilkaista kun tytär sai kirjan käsiinsä.

Miten selviytyä, kun on niin rikki että jo hengittäminen sattuu? Kun alakulo valtaa mielen ja hajoaminen on lähellä.
Kirjoittaja päästää lukijan ihonsa alle, pimeisiin ja kylmiin huoneisiin, joihin alkaa pikkuhiljaa virrata valoa ja lämpöä. Näissä sydänverellä kirjoitetuissa runoissa ja mietteissä on lohdutuksen voimaa. Jokainen meistä on arvokas. (takakannesta)

Ymmärrän hyvin miksi tällaista kirjaa pidetään tärkeänä - mielenterveyden ongelmista ei koskaan voi puhua liikaa. (Tai no voi, mutta kuitenkin...) Runot tarjoavat vertaistukea: en ehkä olekaan yksin ajatusteni kanssa, vaan muilla saattaa olla samanlaisia ongelmia. Löysin itsenikin useammasta runosta.

Siitä huolimatta kirja ei ollut ihan minun juttuni. Ehkä aihe on liian lähellä? Ehkä olen liian vanha? Toinen tähdistä tulee aiheen tärkeydestä, toinen kirjan lyhyydestä. Kirja pääsee mukaan YA-lukuhaasteeseen (kirja käsittelee mielenterveyttä) ja Helmet-haasteeseen (kohta 21: kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi).

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 2 tähteä
Kirjan tietoja:
Maiju "Mansikkka" Voutilainen: Itke minulle taivas
Kuvittanut Hilla Semeri
Otava, 2017
62 sivua

S.K. Tremayne: Tulilapsi

S.K. Tremaynen aiempi dekkari Jääkaksoset (Otava 2016) oli hyytävän jännä lukukokemus, joten odotukset olivat aika korkealla uudemman Tulilapsen (Otava 2017) kohdalla. Aivan samaan kirja ei yllä, mutta hyvin tämäkin piti otteessaan, yöunet jäivät todella lyhyiksi kun tämä oli pakko ahmaista kerralla loppuun asti.

Rachel menee naimisiin varakkaan ja komean miehen kanssa ja hyvästelee tyytyväisenä sinkkuelämänsä. Onni ei voisi olla täydellisempi: muutto miehen suureen taloon ja suloinen poikapuoli Jamie.
Ruusuisen alun jälkeen Jamien käytös kuitenkin muuttuu, ja Rachel alkaa tuntea olonsa uhatuksi. Epäilykset kasvavat hänen kaivellessaan menneitä. Hänen miehensä edellinen vaimo on kuollut vain alle kaksi vuotta sitten kammottavassa onnettomuudessa. Mitä Jamie yrittää hänelle kertoa?
Jamie vetää syvään henkeä ja sanoo sitten hyvin hitaasti kuin paljastaisi kaikkein kauheimman salaisuuden: "Sinä et ole täällä enää jouluna, Rachel." (takakansiteksti)

Cornwallin rannikolle sijoittuva teos alkaa näennäisen onnellisissa tunnelmissa. Vastanaineet Rachel ja David sekä Davidin poika Jamie totuttelevat uuteen tilanteeseen, joka alkaa vähitellen kehittyä yhä piinaavammaksi. David on paljon pois kotoa ja Rachel yrittää solmia jonkinlaista sidettä Jamieen, joka suree edelleen äitiään. Rachelille selviää pala palalta lisää menneistä tapahtumista: Jamien äidin traagisesta kuolemasta ja sitä edeltäneistä tapahtumista. Myös haamut hänen omasta menneisyydestään pyrkivät esiin. Lopulta perhesalaisuudet paljastuvat ja uskomaton totuus kaikesta selviää.

Tykkäsin kirjasta loppujen lopuksi todella paljon. Jääkaksosten tapahtumakäänteet olivat ehkä vähän turhan epäuskottavia ja "hurjia", mutta tämän kirjan skenaariot upposivat uskomattomuudestaan huolimatta ainakin minulle paremmin. Jännärijuonenkäänteiden ohella kirjassa pohditaan melkoisesti vanhemmuutta, siksipä se sopiikin hyvin Helmet-haasteen kohtaan 19.

Mistä kirja minulle: kirjastosta
Goodreads-tähdet: 4 tähteä
Kirjan tietoja:
S.K. Tremayne: The Fire Child (2015)
Suomentanut Jaana Iso-Markku
Otava, 2017
365 sivua